Aihearkisto: Suomi myrskyn silmässä

Suomi myrskyn silmässä – 2. osan käsikirjoitus valmis

Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II – 11.1.2019
(443) sivujen taitto oikolukuvaiheessa.


Kansikuva 1. osan tässä esittelyssä

Erkki Hautamäki (s. 1930), filosofian maisteri ja majuri, opetusneuvos

toimi 1960-luvulla erikoistehtävässä pääesikunnassa ja myöhemmin Vuokatin urheiluopiston rehtorina vuosina 1970–1990. Eläkkeelle jäätyään hän on tutkinut 1. ja 2. maailmansodan historiaa erityisesti Suomen ja Skandinavian näkökulmasta.

Puolustusvoimissa palvellessaan Hautamäen oli helppo luoda ylikansallisia kontakteja erittäin hyvän kielitaitonsa (suomi, ruotsi, englanti, saksa ja venäjä) ansiosta. Siksi hän on voinut käyttää hyväksi myös monipuolista lähdeaineistoa tutkiessaan yhtymäkohtia suhteessa kiisteltyyn Mannerheimin S-32 kansioon.

Kirjassaan Suomi myrskyn silmässä I ja II Hautamäki kyseenalaistaa useita käsityksiämme 1. ja 2. maailmansodan historiasta. Häneen mukaansa Saksa oli ajettu ennen kumpaakin sotaa nurkkaan, koska se oli ruvennut olemaan maailman kauppaa hallitseville briteille ja amerikkalaisille varteenotettava kilpailija. Saksalaiset tuotteet valloittivat maailmaa ja tämä aiheutti Englannissa ja USA:ssa talouden taantumista.

Saksa oli kuitenkin niin suuri pala haukattavaksi, että sen ympärille oli luotava useita rintamia. Tämä sopi hyvin Stalinin valtapyrkimyksille ja Neuvostoliitto saatiinkin massiivisen amerikkalaisen aseavun saattelemana mukaan 2. maailmansotaan Saksan vastaiseen rintamaan. Asetoimitusten pääväylä, Murmanskin rata sekä suurkaupunki Leningrad, sijaitsivat Suomen itäsivustalla, mikä nosti Suomen ja Skandinavian sotanäyttämölle.

Majuri Hautamäen mukaan Mannerheim oli se jokerikortti, joka laajan kansainvälisen verkostonsa, monipuolisen kielitaitonsa ja suorien yhteyksiensä ansiosta mm. Staliniin, Hitleriin ja Churchilliin sai luoduksi sellaisen sotastrategian, jonka ansiosta Suomi säilytti itsenäisyytensä ja Skandinaviasta ei tullut sotatannerta.

Hautamäki pureutuu myös johtajien persoonallisuuteen ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Välistä heidän kommenttinsa kuulostavat enemmän karkeilta kuin sivistyneiltä. Ovatko hekin vain tavallisia ihmisiä omine rajoituksineen ja stereotyppiöineen? Onko yhteiskuntarauhan säilyttäminen ja samalla oman aseman turvaaminen ja/tai usko omaan idealismiin niin tärkeää, että sen vuoksi voidaan uhrata kymmeniä miljoonia ihmishenkiä?

Majuri Hautamäki viittaa usein myös nykypäivään. Maailmansotien tapahtumilla on yhtymäkohtia myös päivänpolitiikkaan. Nyt Englanti on menettämässä hegemoniaansa brexitin myötä samalla kun Saksa on jälleen noussut ahdingosta hallitsemaan kauppaa niin, että USA:kin on säätämässä suojatulleja saksalaisille tuotteille. Kun Venäjä valtasi Krimin, muuttui myös Suomen ja Skandinavian sotilaspoliittinen asema. Toistaako historia taas itseään?

SISÄLLYS

LUKU 1 31 Yhteenveto: Poliittinen ja sotilaallinen kehitys 1919–1940 31 Englanti/Britannia – Keisarillinen Saksa – Hitlerin Saksa 34 Ranska/Saksa 40 Yhdysvallat ja Roosevelt – Tsaarien Venäjä – Neuvostoliitto 43

LUKU 2 49 Kenraalieversti F. Halderin vierailu ja Hitlerin terveiset 49 Mannerheim lähettää asiamiehensä Churchilliä tapaamaan Lontooseen 51 Tärkeitä sanomia Kremlistä 53 Hitlerin ja Göringin asiamies ev. Grassmann ja Mannerheim tapaavat 54 Mannerheimia varoitetaan 59 Ruotsin, Norjan ja Tanskan kannanottoja tiedustellaan 64 Eduskunnan mielipide 67 Marsalkan ja presidentti Rytin asiamies palaa Pohjoismaista 68 Suomalainen yhteiskunta ja sen mielipiteet kevättalvella 1941 70 Mannerheimin ja Rytin asiamies palaa Lontoosta 75

LUKU 3 82 Mannerheim tulkitsee tarkemmin Churchillin ohjeet 84 Balkan ja operaatio ”Marita” 87 Everstit Sainio ja Raappana saavat erikoistehtävän – Op. ”Pyhäselkä” 89 Balkanin S-rintaman luhistuminen – Oliko Satlinin puna-armeija valmis – Rintama E? 93 Eversti E. Buschenhagen ja ev. Grassmann tapaavat presidentti Rytin 3.3.1941 96 Mannerheimin ehdotus presidentti Rytille 97

LUKU 4 101 Saksan operaatiosuunnitelma ”Barbarossa drei” (3) ja Suomi 1941 101 Tapahtumat Keski-Euroopassa ja Balkanilla 103 Balkanin sotatoimien vaikutukset 2. maailmansodan tulevalle kehitykselle ja Suomelle 105 Stalinin arviot tilanteesta ja hyökkäys-suunnitelma ”Ukkosmyrsky” (Aparatzija-Geroza) 108 Stalinin ”suuri unelma” ja ”hiljainen mobilisaatio” 109 Mihin tähtäsi Leninin ja myöhemmin Stalinin Neuvostoliitto tällä neuvostoyhteiskunnan militarisoinnilla? 113 Stalinin ensimmäinen 5-vuotissunnitelma 1928–1932 113
… /…

Sivu 13
K a n s i o S-32 II-osa, vuodet 1941–1949
JOHDANTO

Kuten kirjan I-osan kohdalla olemme voineet todeta, omaavat myös 2. maailmansotaan johtaneet tapahtumat ”syyjuurensa” aikaisemmissa suurvaltojen poliittisissa ratkaisuissa. Sellainen oli epäilemättä mitä suurimmassa määrin 1. maailmansodan päättänyt Versailles’n rauha 1919.

Sodan suuret voittajat, Englanti, Ranska ja Yhdysvallat, olivat sen kestäessä 1914–1918 luoneet laajan ja tehokkaasti vaikuttavan ”näkymättömän rintaman”. Tämä perustui niiden hallitseman maailman1aajuisen median (tuolloin lehdistö ja media) hyväksikäyttöön millä, ”syövytettiin” vähitellen paitsi sotaakäyvien maiden omien kansalaisten – myös puolueettomien kansojen käsitykset keisarillisen Saksan yksinomaisesta syyllisyydestä heidän kärsimyksiinsä. Tämän näkymättömän rintaman sodan Saksa hävisi tuolloin auttamatta monista erilaisista seikoista johtuen.

Voittajat (ympärysvallat) saattoivat sodan kestäessä valheellisella kauhupropagandallaan muokata vastustajastaan niin epäinhimillisen, vihattavan ja alhaisen käsityksen, ettei sodan päättänyt rauhantekokaan voinut sitä enää muuttaa. Voittajat – jos sellaisia näissä ihmiskunnan primitiivisissä tapahtumissa on löydettävissä, – eivät enää rauhan palattua uskaltaneetkaan nousta selvittämään monien vuosien ajan jatkunutta usein hyvin kammottavaa ja vastustajaa valheellisesti syyllistävää propagandaansa ~ josta oli nyt seurauksena omien kansalaismassojen hillitön koston ja syyllistämisen halu. Keisarillisen Saksan raunioille syntyneen Weimarin tasavallan olisi puhtaaksi ryöstettynä vielä pitänyt maksaa kaikkien sodassa mukana olleiden voittajamaiden sotamenot (”make Gennany pay”, ”Let them pay”, ”le boche payera”.)

Nimenomaan Englanti pyrki tarmokkaasti saarnaan sodan alusta alkaen koko maailman yleisen mielipiteen puolelleen (ns. Northcliffen ”keltainen lehdistö”). Sen liittyminen sotaan muka pienen Belgian puolustamiseksi antoikin kiitollisen lähtökohdan tulevalle sotapropagandalle. Englannillahan oli. hallussaan mm. merten ali Amerikkaan johtavat tietokaapelit, joten vain sen valitsema ja hyväksymä
…/…

Sivu 59
Mannerheimia varoitetaan
Keskustelun lopuksi Grassmann halusi jostakin käsittämättömästä syystä varoittaa Mannerheimia y k s i t y i s e s t i Hitlerin ja Saksan johdon näkemyksistä Suomen suhteen: ”Hitlerin näkemyksen mukaan Mannerheimin ja Rytin yhteistyöhaluttomuus Saksan kanssa mahdollisen operaatio Barbarossan toteuttamisen yhteydessä oli estettävä. Tämä tapahtuisi tarvittaessa heidän syrjäyttämisellään ja saksalaissuomalaisen sotilashallinnon pystyttämisellä maahan turvaamaan Suomen armeijan täysivoimainen hyökkäys Neuvostoliittoon. Asian takana oli sekä siviili että sotilashenkilöitä Suomessa.” (Mannerheim/VT / S-32.)

Grassmannin terveiset olivat siksi järkyttäviä, ettei marsalkka muutamaan päivään ilmoittanut tämän käynnistä edes presidentti Rytille. Hän halusi harkita ja miettiä tilannetta ennen kuin selostaisi Grassmannin tuomia tietoja. Tammikuun alkupäivien tapahtumat olivat jo kokonaisuudessaan olleet niin vaikeita, että harkinnalle ja tutkimiselle oli nyt varattava aikaa ennen johtopäätösten tekemistä.

Marsalkka informoi presidenttiä muutaman päivän kuluttua asiasta. He päätyivät seuraaviin johtopäätöksiin tilanteesta:

1) Mikäli Neuvostoliitto ei ryhtyisi hyökkäystoimiin Suomea vastaan, olisi jokainen päivä edelleen käytettävä puolustusvoimiemme vahvistamiseksi ja sen monien heikkouksien korjaamiseksi.
2) 0limme tietoisia, että puna-armeija liikehti ja vahvisti hiljaisesti joukkojaan Suomen vastaisella rajallaan.
3) Hangon sotilastukikohtaan kuljetti Neuvostoliitto uutta sotamateriaalia ja miehistöä sekä rautateitse että meriteitä käyttäen.
4) Neuvostoliitto vahvisti myös Suomenlahden saarien tukikohtiaan, mikä merkitsi, että hyökkäyksen hetkellä Suomenlahti sulkeutuisi kaikelta ulkomaiselta avulta.
5) Ruotsin ja Norjankin suunta olisivat mahdollisen avunsaannin kannalta arvoitus ja näin ollen Suomi olisi täydellisesti ”motissa”.
6) Hitler ja Saksan sodanjohto hyvinkin oivalsivat tämän vaikean tilanteemme ja pyrkisivät hyödyntämään sen painostamalla Suomea myönnytyksiin ja sallimaan saksalaisten ryhmittää joukkojaan Suomen alueelle mahdollista
…/…

sivu 129
ettei mene mukaan saksalaisten hyökkäykseen, jollei puna-armeijaa vedetä pois Suomelta talvisodan rauhassa riistetyiltä Karjalan alueilta. Lupaa torjua saksalaisten sotatoimet Suomen alueelta Neuvostoliittoa vastaan sekä mahdolliset vallansiirtohankkeet (”Pyhäselkä”). – Haluaa Stalinilta kirjallisen vahvistuksen sähkelupaukselleen Suomen armeijan menettelystä, etenemisestä, tavoitteista ja palkkiosta tilanteessa, jossa saksalaiset pakottavat suomalaisia mukaan hyökkäykseensä. Marsalkka toteaa, että Stalin viivyttelee vastauksensa antamista (S-rintaman muodostaminen Balkanille vielä mahdollista) ja näin marsalkka joutuu valitsemaan ”toisen vaihtoehdon”, ts. menon mukaan saksalaisten hyökkäykseen määrätyin edellytyksin. Tämän vaihtoehdon toteuttaminen käytännössä tulisi olemaan monestakin syystä erittäin vaikeaa sodan olosuhteissa. Oma kenraalikunta ja saksalaisten sodanjohto kun ei saisi aavistaa tai todeta mitään ”normaalista sodankäynnistä” poikkeavaa. – Ylipäällikkönä Mannerheimin oli löydettävä kaikille strategisille ja muille ratkaisuilleen sotilaallisesti hyväksyttävät perusteet Se ei suinkaan jatkossa sotatoimien käynnistyttyä tulisi olemaan helppoa. (Katso edellä päämajan kaukopartiomiesten toiminta, saksalaisten vaatimat Louhen ja Sorokan valtausvaatimukset, Tuulosjoen ”kuukauden stoppi” jne.) – Lähtee kaikissa olosuhteissa presidentti Rytin kanssa siitä, ettei Suomi toimi hyökkääjänä Neuvostoliittoon. Toisaalta Suomen valtioalue pitäisi kaikin keinoin säilyttää sotatoimien ulkopuolella. – Marsalkka ei enää usko Stalinin vastauksen ennättävän ennen saksalaisten esittämiä vaatimuksia Suomen mukaantulolle hyökkäykseen – ja millaisia ne olisivat? – Saksalaisten hyökkäykseen mukaan menemisen yhteydessä olisi Suomen armeijalle saatava ehdottomasti oma rintamavastuu Karjalankannaksella ja Itä-Karjalassa. Stalinin ja Churchillin antamiin ohjeisiin ei muutoin voitaisi sitoutua. – ”Mikäli Stalinin sanaan ja ohjeisiin voitaisiin luottaa, vetäytyisivät neuvostojoukot suomalaisten rintamaosilla ”verta säästäen” sovituille linjoille ja näin muodollista vastarintaa tehden ainoastaan hämäisivät saksalaisia epäilemästä armeijaamme salaisesta yhteistoiminnasta. Samalla säästyisi Karjalan alueiden oma väestö ja yhteiskunnan rakenne ja laitokset ehjinä.
.. /,,

Sivu 262

marsalkan laajaan salaiseen yhteydenpito on tärkeimpien 2. maailman sodan syttymiseen ja lopulta sen veriseen käymiseen vaikuttaneiden suurvaltojen poliittisten ja sotilaallisten johtajien kanssa. Ainutlaatuisena salaisena tietokanavana nousee tällöin esille Mannerheimin pitkäaikainen, jatkuva yhteys Neuvostoliiton poliittiseen ja sotilaalliseen johtoon (Stalin ja marsalkka Shaposnikov =”Irina”, vielä tunnistamattomat ”Gregori” ja ”Luci”), millä saattoi olla ratkaiseva merkitys maamme selviytymiseen sittenkin itsenäisenä 2. maailmansodan myrskyistä. Ilman ”vanhan”, monarkkien maailman paroni C. G. E. Mannerheimia, Venäjän Tsaarien suuren Imperiumin hovin arvostamaa ratsuväen kenraalia, Euroopan metropoleissa tunnettua loistavan esiintymiskyvyn omaavaa aristokraattia, Suomen Vapaussodan ja Talvisodan ylipäällikköä, suurvaltojen poliittisten ja sotilaallisten johtajien tavoitteiden ja pyrkimysten tuntijaa, Tsaarin armeijan korkeiden, jopa ruhtinassukuisten, upseerien ja asetovereidensa arvostamaa ja kunnioittamaa suomalaisen, rehellisen ja avoimen luonteen omaavaa sotilasta, vieläpä kaiken lisäksi itse Leninin varsin erikoisissa olosuhteissa tapaamaa miestä, – olisimme tuskin itsenäisenä valtiona nykyisen EU:n – Euroopan kartalla.
6.
Presidentti Rooseveltin kirjoissani usein lainaamani ilmaus; ”Politiikassa ei tapahdu mitään sattumalta ja jos jotain tapahtuu, voit olla varma, että niin se oli suunniteltukin”! Tämä ajattelu ja monet FDR:n pitämät puheet, tuo läpi 30-luvun, liittyen vieläpä 1maailmansodankin tapahtumiin, selkeästi esille Rooseveltin antipatian, jopa vihan Saksaa, Hitleriä ja muita vastaavia diktaattoreita, paitsi Stalinia kohtaan.

Eräät tutkijat ovat väittäneet tämän johtuneen ehkä Rooseveltin kateudesta Hitlerin suuntaan, tämän saatua Saksassa vieläkin syvemmästä lamasta riippumatta sittenkin aikaan voimakkaan taloudellisen nousun. Rooseveltin oma ohjelma näytti sen sijaan epäonnistuvan mm. työttömiä jälleen 1938–1939 yli 11,5 miljoonaa. Englannissa vallitsi noina vuosina taloudellinen ja vaikea työvoimapoliittinen kriisi, joka pohjautui paljolti englantilaisen yhteiskunnan luokkavastakohtaisuuksiin. Maassa oli odotettavissa jopa yhteiskunnallisia levottomuuksia. Mihin ratkaisuun sisäisissä vaikeuksissaan Churchill ja Roosevelt päätyivät? He käänsivät kansojensa katseet ulkopuoliseen uhkaan (Saksa) ja valitsivat tietoisesti selviytymistaktiikaksi – sodan! (Roosevelt! Ickes 1938)
../,,

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

Kuva sotaväen ajalta

Karjalan kaartin rykmentissä KKR 1938 Viipurissa. Aate Matias edessä keskellä.

Lehtileike Ilta-Sanomat 5.1.2019 -Tästä Ilta-Sanomien verkkojuttuun ..> https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005956085.html

Oma kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut koko elämäni mittainen.

Jo varhaisina kouluvuosina tutkailin tietosanakirjoja. Tietoja oli niukasti saatavissa. Sodan vuosina kansa taisteli, mutta sodan jälkeen kansakunta vaikeni, etenkin ns. ”vaaran vuosina”.
Valokuvan isästäni löysin 1950-luvun alkuvuosilla kansakoulun (jossa asuimme) johtajaopettajan kirjahyllystä talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden matrikkelista ”Vapautemme hinta”.
Varsinaisesti selvitykset käynnistyivät kun tapasin 2004 Erkki Hautamäen ja pääsin osallistumaan hänen talvisotaa käsittelevään ”Suomi myrskyn silmässä” ensimmäisen osan tutkimuksiin. Kirjasta on jatkosotaa käsittelevän toisen osan käsikirjoitus oikolukuvaiheessa.

Aate Matias Hautamäki, sotilaskuvassa
Talvisodan joukkohautana 78 vuotta toimineesta kaivosta kuvassa 15. joulukuuta 2018 ylösnostetut kolme tuntolevyä, joista yksi on isäni. Sotavainajien etsintä, maastokartoitukset ja kaivon tyhjentäminen toteutui yli rajan projekti-yhteistyöllä. On omalla kohdallani uskomaton tunnepaketti kirjoittaa näitä sanoja historian tosiasioina.

AVAIMET kaivohankkeelle ovat Jari Jaakkolan historiatutkimuksesta IITIN komppanian vaiheista.


Teos on kirjastoista kaukolainattavissa.

Muolaan Punnuksen kansakoulun paikalla on järkyttävä määrä kiviä

Luonnollinen maanpinta on varmaan 1 – 2 m:n pinnan alla. Yksi mielenkiintoinen painanne löytyi ”väärästä paikasta” … mutta tarkemmin ajatellen se voi ollakin just oikealla paikalla.

Punnuksen kansakoulunmäen taistelussa Iitin komppanian kaatuneiden joukkohaudaksi on Martti Saarento 1977 julkaistussa kirjassaan ”Kymenlaaksolaisrykmentin mukana talvisodassa” olettanut koulun KAIVOA.

Leike kirjasta.

Tuo tieto on nyt tutkittu.

SEURA-lehti 3.1.2019: Legenda kaivoon haudatuista talvisodan kaatuneista sai vahvistuksen
– Suomalaissotilaiden tuntolevyjä löytyi Muolaan pikkukylästä karmeasta paikasta
Karjalan kannaksella Punnuksen taistelussa helmikuussa 1940 katosi paljon suomalaissotilaita. Huhujen mukaan venäläiset hautasivat heitä kylän koulun kaivoon – ja nyt tarinalle saatiin vahvistus.

Tyhjennetty kaivo

Ämpäri pohjalta

Jarkko Väänänen kertoo projektin kenttätyön taustoista ja vaiheista:

– Olin vuosi sitten (2017) yhteydessä Kansallisarkistoon ja sieltä ei silloin löytynyt juurikaan etsimiäni kiinteistökarttoja Punnuksen kansakoulun alueelta.
– Sitten juolahti mieleeni Tykkitie, sehän valmistui hieman ennen talvisotaa. Tykkitiestä saattaisi löytyä tiesuunnitelma, jossa myös tien vierellä sijaitseva kansakoulu saattaisi näkyä.
– Kansallisarkiston alaisessa Mikkelin maakunta-arkistossa on Viipurin tie- ja vesirakennuspiirin arkisto ja siltä löytyi tiesuunnitelma ja todella siinä näkyy Punnuksen kansakoulun rakennukset ja suureksi ällistykseksi myös koulun KAIVO.
– Tilanne muuttui kertaheitolla – nyt kaivon sijainti koulun pihapiirissä ei enää perustu pelkästään muistikuvaan, vaan faktaan.

Tiesuunnitelma (kuvat alempana) vuodelta 1931 on piirretty mittakaavaan1:2000, kun topografikartta on 1:20 000.
Tiesuunnitelma vie koulun mäenpäälle, kuten se ilmakuvassakin on nähtävissä,
Tiesuunnitelmaan on myös merkitty kansakoulun KAIVO, joka on aiempaa tietoa syrjemmässä.

Viimeisin valistunut arvaus kaivon sijainnille on kuvassa keltainen ympyrä, joka sisältää keväällä löytyneen pyöreän painanteen, jota ei runsaan kasvillisuuden takia ole vielä tutkittu kunnolla. Uusi tutkimus tehdään 2018 syksyllä.

Kuvassa valkoinen rakennus Muolaan Punnuksen kansakoulu.

Kansallisarkiston karttoja Punnuksen koulun alueesta

Erityisen kiinnostavia ovat kartta Punnuksen koulun alueen tiesuunnitelma vuodelta 1931.

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

<- isäni – s.1916, k.15.2.1940.

Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta

14.2.1940

Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.

15.2.1940

Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.

Vänrikki Olavi Yrjölän ryhmä R.I.P. 15.2.1940.

Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.

Tässa alla kaksi sivua JR/5:n sotapäiväkirjasta. (Sota-arkisto)

<

JR/5 taistelussa Punnuksen lohkolla.

Mikä tälle kansakunnalle on tärkeää? Vai onko mitään?

Valtakunnassa on julkistettu esitys puolustusvoimien rakenneuudistukseksi. Esitys oli valmisteltu puolustushallinnon virkamiesten toimesta. Lähtökohtana oli supistaa puolustusvoimien kuluja. Esitys annettiin harkitusti vasta presidentin vaalien jälkeen. Toisaalta se haluttiin varmuuden vuoksi julkistaa ennen uuden presidentin valtaan astumista. Nyt voitiin ilmoittaa miten esityksellä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja nykyisen presidentin hyväksyntä. Näin kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Sarasteen sähköpostissaan otsikolla: Tarjolla ”kättä pitempää”?

Lehtien pääkirjoitus- ja mielipidekirjoitussivut ovat täyttyneet toisaalta järkyttyneistä ja toisaalta helpottuneista kannanotoista. Kirjoitetaan miten ”Tämä ei kerta kaikkiaan käy päinsä”, ”Pohjanmaan sotilaallinen tyhjiö”, ” Varuskunnan lakkauttaminen on kirvelevä isku”, ” Katkeria kyyneliä Lapualla” jne. Toisaalta esim. ”Dragsvikin säilyminen on koko alueen etu” ja

”Riihimäeltä kuultiin helpotuksen huokaus.”

Yleensä kirjoittajat eivät ole muistaneet tässä yhteydessä Naton olemassaoloa. Poikkeuksen tekee Turun Sanomat. Lehti toteaa miten ”Uudistus ei ollut järisyttävä, jos sitä verrataan monissa EU- ja Nato-maissa tehtyihin puolustusmenojen leikkauksiin. Puolustusvoimien on määrä pärjätä uusitulla organisaatiollaan vuoteen 2020 saakka. Sitä ennen voi tapahtua paljon. Tuskin säästöpaineetkaan helpottavat.”

Sitten lehti kiteyttää ”Jos niukkaslinja vielä tiukkenee, puolustuksen perusratkaisu on mietittävä uusiksi. Ruotsi on jo miettinyt. Muilla Pohjoismailla ja Virolla kättä pidemmästä huolehtii Nato.”

Voiko joku todella uskoa, että rahattomalle olisi tarjolla ”kättä pitempää.”

* * *

Myös vuoden 1946 eduskuntavaalit aiheuttivat puoluekartalla suuret muutokset. Sotiin liittyvistä asioista vaiettiin. Edessä olivat sotasyyllisten ja asenkätkijöiden tuomiot, Pariisin rauhansopimuksen erittäin kovat ehdot, valvontakomission ja sotakorvausten synkät varjot kansakunnan yllä. Meitä sotaorpoja ja sotalapsia käytännöllisesti katsoden ei ollut olemassa. Suuri joukko häivytettiin kaiken kansan silmistä lastenkoteihin – kasvatuslaitoksiin, niin kuin etupäässä poikakoteja nimitettiin.

Katso video ”Ei kenenkään lapsi” sotaorvon kohtalosta sotien jälkeisessä Suomessa: http://areena.yle.fi/video/1305442777047

Isäni hautapaikka on nyt löytynyt. Olen saanut isäni JR/5 -komppanian vaiheita tutkimuksen tehneeltä viestin: ”Viime viikonloppuna sain muistinvaraisesti piirretyn karttapohjan Punnuksen kansakoulun pihapiiristä. Myös kaivo, jonne Aate Matiaskin on todennäköisesti haudattu, on siihen merkitty. Ensi keväänä minulla on tarkoitus lähteä paikallistamaan kaivo maastosta.”

Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:

Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:

”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”

.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:

”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”

.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..

Tässä Wikipediasta lainaus:

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana.

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana. JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä. [27]
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivan koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssavaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. [28]

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. [29]

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan. [30]

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi.
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tulee. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset. Tässa taisteluvaiheessa Aate Matias kaatui…

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. [32]ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.

Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivat koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja.

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinaalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taistelujen kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton.

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinaalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan.

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taistelujen vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. [31]
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. (Tässä vastahyökkäyksessä Aate Matias kaatui…) Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset.

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta.

* * *

Saiko Suomi lännen apua 3-vuotisvalokuvani aikoihin?

Koulukaverini Pekka O:n oman elämänsä kirjasta, hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta itseltäni kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni, varhaisnuoruuteeni, erityisesti oppikoulun ajalta. Jossa totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani lasten ja nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.

Oma naamataulu on toki vuosikymmenten kuluessa muokkautunut.


Sotaorpous varsinkaan nuoruuteni vuosina ei ollut mikään kunnia-asia.

Sodat hävinneelle, tai ”torjuntavoiton” saavuttaneelle kansakunnalle sotaorvot ja sotalesket olivat pääosin paarialuokkaa, eli liikaväestöä, joita oli pakko taloudellisesti tukea. Tähän samaan kastiin luokiteltiin myös osa sotalapsista joita palautui Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta – suuret ikäluokat olivat syntymässä.

Sotaorpotunnus

sotaorpotunnus2.12.2014 SAIN POSTIN VÄLITYKSELLÄ sotaorpotunnuksen kunnianosoitus-kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet pääministeri Jyrki Katainen ja sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko.

* Sekä Kaatuneitten Omaisten Liiton kunnianosoitus, jonka allekirjoittajat ovat Mauri Niskakoski, puheenjohtaja ja Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja.

kunnianositus

Onhan se tunteita myllertävää 77-vuotiaana vastaanottaa viimeinkin virallinen tunnustus sotaorpoudesta. Saman kunnianosoituksen on saanut 16 000 talvi- ja jatkosodan orpoa… Isäni kohdalta ole saanut selville hänen viimeisistä vaiheistaan talvisodassa 1940; jolloin oli 2,5 vuotias.
* Hartain toiveeni on ettei sota-ajan lapsuuden muistoksi kansakuntamme tulevaisuudessa näitä kunnianosoitusten ja rintamerkkien jakamiseen tule tarvetta…

Seuraavassa otteita talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta,

Muolaan pitäjässä Punnuksen lohkolta…

”TASAPUOLISUUDEKSI”


Suomessa asuvan venäläisen sotahistorioitsijan Bair Irincheev’in kirjassa: ”Talvisota venäläisin silmin”
silminnäkijäkuvauksiin, sotapäiväkirjoihin sekä taisteluraportteihin ja muihin arkistomateriaaleihin pohjautuva teos siitä, millaisena talvisota koettiin puna-armeijan riveissä – eturintamataisteluista kovimmissa mahdollisissa olosuhteissa; kirjassa selostus
Punnuksen taistelusta. E-kirjana https://kirja.elisa.fi/ekirja/talvisota-venalaisin-silmin

MUISTOTAULU Nivalan Ruuskankylän koulussa.

Aate Matias Hautamäki

kaatui talvisodassa 15.2.1940, Karjalan kannaksen suurhyökkäyksessä.

Hänen viimeisen päivänsä tapahtumista olen saanut Sota-arkiston sotapäiväkirjasta, sekä hänen kantakortistaan kopiot.

Tuolta Kymijoen vastarannalta Iitin Mankalan kylästä isäni lähti syksyllä 1939 talvisotaan…

Aate Matiaksen mahdollinen hautapaikka … Muolaan Punnuksessa kansakoulun pihakaivossa. Leikekuva Mauri Saarento, Kymenlaaksolaisrykmentin mukana Talvisodassa. (Hamina 1977)

Muolaan Punnuksen kansakoulun mäki kesällä 2018.

Kaivo on löytynyt 18. marraskuuta 2018:

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

<- isäni – s.1916, k.15.2.1940.

Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta

14.2.1940

Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.

15.2.1940

Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.

Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.

Tässa alla kaksi sivua JR/5:n sotapäiväkirjasta. (Sota-arkisto)

<

JR/5 taistelussa Punnuksen lohkolla.

Mikä tälle kansakunnalle on tärkeää? Vai onko mitään?

Valtakunnassa on julkistettu esitys puolustusvoimien rakenneuudistukseksi. Esitys oli valmisteltu puolustushallinnon virkamiesten toimesta. Lähtökohtana oli supistaa puolustusvoimien kuluja. Esitys annettiin harkitusti vasta presidentin vaalien jälkeen. Toisaalta se haluttiin varmuuden vuoksi julkistaa ennen uuden presidentin valtaan astumista. Nyt voitiin ilmoittaa miten esityksellä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja nykyisen presidentin hyväksyntä. Näin kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Sarasteen sähköpostissaan otsikolla: Tarjolla ”kättä pitempää”?

Lehtien pääkirjoitus- ja mielipidekirjoitussivut ovat täyttyneet toisaalta järkyttyneistä ja toisaalta helpottuneista kannanotoista. Kirjoitetaan miten ”Tämä ei kerta kaikkiaan käy päinsä”, ”Pohjanmaan sotilaallinen tyhjiö”, ” Varuskunnan lakkauttaminen on kirvelevä isku”, ” Katkeria kyyneliä Lapualla” jne. Toisaalta esim. ”Dragsvikin säilyminen on koko alueen etu” ja

”Riihimäeltä kuultiin helpotuksen huokaus.”

Yleensä kirjoittajat eivät ole muistaneet tässä yhteydessä Naton olemassaoloa. Poikkeuksen tekee Turun Sanomat. Lehti toteaa miten ”Uudistus ei ollut järisyttävä, jos sitä verrataan monissa EU- ja Nato-maissa tehtyihin puolustusmenojen leikkauksiin. Puolustusvoimien on määrä pärjätä uusitulla organisaatiollaan vuoteen 2020 saakka. Sitä ennen voi tapahtua paljon. Tuskin säästöpaineetkaan helpottavat.”

Sitten lehti kiteyttää ”Jos niukkaslinja vielä tiukkenee, puolustuksen perusratkaisu on mietittävä uusiksi. Ruotsi on jo miettinyt. Muilla Pohjoismailla ja Virolla kättä pidemmästä huolehtii Nato.”

Voiko joku todella uskoa, että rahattomalle olisi tarjolla ”kättä pitempää.”

* * *

Myös vuoden 1946 eduskuntavaalit aiheuttivat puoluekartalla suuret muutokset. Sotiin liittyvistä asioista vaiettiin. Edessä olivat sotasyyllisten ja asenkätkijöiden tuomiot, Pariisin rauhansopimuksen erittäin kovat ehdot, valvontakomission ja sotakorvausten synkät varjot kansakunnan yllä. Meitä sotaorpoja ja sotalapsia käytännöllisesti katsoden ei ollut olemassa. Suuri joukko häivytettiin kaiken kansan silmistä lastenkoteihin – kasvatuslaitoksiin, niin kuin etupäässä poikakoteja nimitettiin.

Katso video ”Ei kenenkään lapsi” sotaorvon kohtalosta sotien jälkeisessä Suomessa: http://areena.yle.fi/video/1305442777047

Isäni hautapaikka on nyt löytynyt. Olen saanut isäni JR/5 -komppanian vaiheita tutkimuksen tehneeltä viestin: ”Viime viikonloppuna sain muistinvaraisesti piirretyn karttapohjan Punnuksen kansakoulun pihapiiristä. Myös kaivo, jonne Aate Matiaskin on todennäköisesti haudattu, on siihen merkitty. Ensi keväänä minulla on tarkoitus lähteä paikallistamaan kaivo maastosta.”

Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:

Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:

”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”

.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:

”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”

.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..

Tässä Wikipediasta lainaus:

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana.

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana. JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä. [27]
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivan koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssavaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. [28]

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. [29]

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan. [30]

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi.
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tulee. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset. Tässa taisteluvaiheessa Aate Matias kaatui…

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. [32]ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.

Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivat koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja.

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinaalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taistelujen kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton.

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinaalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan.

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taistelujen vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. [31]
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. (Tässä vastahyökkäyksessä Aate Matias kaatui…) Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset.

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta.

* * *

Saiko Suomi lännen apua 3-vuotisvalokuvani aikoihin?

Koulukaverini Pekka O:n oman elämänsä kirjasta, hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta itseltäni kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni, varhaisnuoruuteeni, erityisesti oppikoulun ajalta. Jossa totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani lasten ja nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.

Oma naamataulu on toki vuosikymmenten kuluessa muokkautunut.


Sotaorpous varsinkaan nuoruuteni vuosina ei ollut mikään kunnia-asia.
 
Sodat hävinneelle, tai ”torjuntavoiton” saavuttaneelle kansakunnalle sotaorvot ja sotalesket olivat pääosin paarialuokkaa, eli liikaväestöä, joita oli pakko taloudellisesti tukea. Tähän samaan kastiin luokiteltiin myös osa sotalapsista joita palautui Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta – suuret ikäluokat olivat syntymässä.

sotaorpotunnus

Sotaorpotunnus

2.12.2014 SAIN POSTIN VÄLITYKSELLÄ sotaorpotunnuksen kunnianosoitus-kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet pääministeri Jyrki Katainen ja sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko.

* Sekä Kaatuneitten Omaisten Liiton kunnianosoitus, jonka allekirjoittajat ovat Mauri Niskakoski, puheenjohtaja ja Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja.

kunnianositus

Onhan se tunteita myllertävää 77-vuotiaana vastaanottaa viimeinkin virallinen tunnustus sotaorpoudesta. Saman kunnianosoituksen on saanut 16 000 talvi- ja jatkosodan orpoa… Isäni kohdalta ole saanut selville hänen viimeisistä vaiheistaan talvisodassa 1940; jolloin oli 2,5 vuotias.
* Hartain toiveeni on ettei sota-ajan lapsuuden muistoksi kansakuntamme tulevaisuudessa näitä kunnianosoitusten ja rintamerkkien jakamiseen tule tarvetta…
 

Seuraavassa otteita talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta,

Muolaan pitäjässä Punnuksen lohkolta…
ja Jari Jaakkolan historiatutkimuksestab IITIN komppanian vaiheista. Teos on kirjastoista lainattavissa.


 

 

 

 

 

 

 

 

”TASAPUOLISUUDEKSI”


Suomessa asuvan venäläisen sotahistorioitsijan Bair Irincheev’in kirjassa: ”Talvisota venäläisin silmin”
silminnäkijäkuvauksiin, sotapäiväkirjoihin sekä taisteluraportteihin ja muihin arkistomateriaaleihin pohjautuva teos siitä, millaisena talvisota koettiin puna-armeijan riveissä – eturintamataisteluista kovimmissa mahdollisissa olosuhteissa; kirjassa selostus
Punnuksen taistelusta. E-kirjana https://kirja.elisa.fi/ekirja/talvisota-venalaisin-silmin

 

 

 
MUISTOTAULU Nivalan Ruuskankylän koulussa.
 

 

Taipaleen ryhmä

Mika Albertssonin johtama ryhmä on kaivanut yli 300 suomalaisen sotavainajan jäännökset Venäjältä. Katso tästä HS-juttu Ryhmä Taipale
 
Kolmas säkeistö suomeksi…

 

Soviet War Crimes against Finland

A Study on International Law. The Soviet Union and Her War Crimes against Finland 1917 – 1991

Written by Kari Silvennoinen, Attorney at Law, Trained on the Bench

Shop Pris 12,00 €
.
E-book

Soon it will have been exactly 70 years that the Soviet terror bombings of Finnish civil targets have taken place. Also the 70´th anniversary of Finnish victims of partisans is nearing. Therefore this study is of most current interest.
.
This is not a study on Finnish or Soviet history. This is a study on international law and therefore a study from the viewpoint of international law. The aim of the study is to solve war crimes that the Soviet Union committed in and against Finland during last wars. Surprisingly, crimes did not end when the wars ended, but can be seen continuing until the very end of the Soviet Union, or even later.
.
This work is based on my previous study on international law (The Soviet Guilt 2011). It was the very first attempt ever to evaluate the guilt of Soviet-Finnish wars, and it got me convinced that there are a lot of war crimes still unsolved. Partly these crimes handled here are the same I handled in The Soviet Guilt.
.
Launching a war on a neighbor is a very serious crime. The Soviet Union launched at least two wars (the Winter War and the Continuation War of the Winter War) on Finland. These major crimes are therefore included here as war crimes committed by the Soviet Union.
The Soviet Union committed very many smaller, but not less serious war crimes against Finland and Finnish citizens. These crimes, as crimes of partisans who murdered civilians and crimes targeted on Finnish prisoners of war are now handled, first time ever openly and without the shame of Finlandization.

In the book you will find also a legal evaluation of Soviet terror bombings on Finnish civilians, mostly women, children and elderly. Minister Väinö Tanner stated in the War Guilt Trial of 1945 – 1946, that there are actions forbidden to be mentioned (Winter War) and terror acts not spoken out (start of the Continuation war and terror bombings of the Soviet Union). But in this book everything is spoken out. The shameful era of Finlandization is over.
 
* * *
 
On kulunut yli 70 vuotta Neuvostoliiton terroripommituksista suomalaisiin siviilikohteisiin. Neuvostoliitto pommitti suomalaisia siviilejä erityisen rajusti vuonna 1944 murtaakseen suomalaisten vastarinnan. Myös neuvostopartisaanien rikoksista tulee pian kuluneeksi tasan 70 vuotta, joten tämä kirja on hyvin ajankohtainen.
.
Tämä ei ole tutkimus Suomen tai Neuvostoliiton historiasta, vaan kansainvälisoikeudellinen tutkimus niistä sotarikoksista, joihin Neuvostoliitto syyllistyi viime sotien aikana. Yllättävää kyllä neuvostorikokset eivät loppuneet siihen kun sodat päättyivät, vaan sen rikokset jatkuivat aivan Neuvostoliiton loppuun saakka, jopa myöhemminkin.
.
Tämä kirja perustuu aiempaan kansainvälisoikeudelliseen tutkimukseeni (The Soviet Guilt 2011), joka oli ensimmäinen yritys arvioida sotien syyllisyyskysymyksiä ilman suomettuneisuuden taakkaa. Aiempi tutkimukseni sai minut vakuuttuneeksi, että sotarikokset on arvioitava kokonaisuudessaan uudessa tutkimuksessa. Osittain tässä käsiteltävät rikokset ovat samoja kuin The Soviet Guilt –kirjassa tutkitut rikokset.
.
Sotilaallinen hyökkäys ilman syytä naapurivaltioon on hyvin vakava rikos. Neuvostoliitto aloitti tällä tavoin ainakin kaksi sotaa (talvisodan ja talvisodan jatkosodan) Suomea vastaan ilman aihetta. Nämä pääsotarikokset ja niiden kansainvälisoikeudellinen arviointi on otettu luonnollisesti mukaan tähän Neuvostoliiton sotarikoksia käsittelevään tutkimukseen.

Neuvostoliitto syyllistyi hyvin moniin pienempiin (mutta ei vähemmän vakaviin) sotarikoksiin Suomea ja suomalaisia vastaan. Puna-armeijan partisaanit murhasivat suomalaisia siviilejä ja Neuvostoliitto näännytti suomalaisia sotavankeja nälkään. Neuvostoliitto toteutti myös terroripommituksia, joissa pommitettiin kuoliaaksi suomalaisia siviilejä, pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia. Sotarikokset käsitellään tässä kirjassa nyt ensi kertaa avoimesti ja ilman häpeällistä suomettuneisuutta.
.
Ministeri Väinö Tanner totesi sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945 – 1946, että on asioita, joita ei saa mainita (talvisota) ja terroritekoja, joista puhuminen on kiellettyä (jatkosodan aloittaminen ja Neuvostoliiton terroripommitukset). Tässä kirjassa kaikki kuitenkin kerrotaan. Häpeällinen suomettumisen aikakausi on ohi.

Talvisota on se alkuperäinen kipupiste

… jonka olemassaolon unohtaminen on katsottu palvelleen ulkopoliittisia ja taloudellisia intressejämme, mutta … inhimillisti ottaen kyseessä on kansamme sielun syvästi haavoittanut kansallinen yli sukupolvien vaikuttava trauma. Talvisota uhrivalmiine sankareineen on kuitenkin samalla noussut kansallismyytin asemaan ja siitä on kirjoitettu varmaan satojatuhansia sivuja, tehty elokuvia ja dokumentteja.
  

Kaiken taustalla on jollain tavoin aistittavissa edelleenkin suuri vaikeneminen, pakkohiljaisuus.

 
Moni nuorempi tai Suomen historiasta kiinnostumaton myös ajattelee, että eikö olisi jo aika jättää menneet. Näin pitkä aika sitten sattuneista tapahtumista on turhaa enää yrittää kaivaa esiin uutta.
 
Onko todellakin näin?
Kansaa, joka menettää muistinsa .. ei ole olemassa:

 
Suomen kohtalonvuodet määräävät yhteiskuntamme kehityksen aina nykyaikaan asti.
26. kesäkuuta 2011 alkoi JATKOSODAN muistovuodet; onko samantekevää mitä tiedämme kansakuntamme talvi- jatkosodan tosiasioista?
 
Miksi sotaan syyllistettyjen ja asekätkentään osallistuneiden kunniaa ja mainetta ei ole palautettu?
Onko edessämme taas vaaranvuodet, kun itsenäisyyttämme uhataan Suomen maarajojen ulkopuolisten voimien toimesta, rahastoimalla kansallinen elämänlaatu demokratian ulottumattomissa oleviin yhteisvaluutan (euron) ”vakausvälineisiin”.

Matkakertomus Punnuksen koulumäeltä

… talvisodan joukkohautaa paikantamassa, viikolla 30/2017.
 
Jarkko Väänänen: ”Otin kalibrointipisteeksi topograafisen kartan Kultalan talon risteyksen ja siirsin karjalankartoista koordinaatit suoraan Google Mapsiin. Google näytti tarkasti saman pisteen eli karttapisteet ovat yhtenevät. Lisäksi meillä on lupa uskoa että Maanmittauslaitoksen kartta on varsin tarkkaan piirretty – niinpä siirsin karjalan kartoista koulun kulmapisteet Google Mapsiin ja sain näin piirrettyä koulun alueen satelliittikuvaan”.
 

 
Karttapiirros koulun pihapiiristä kopio karjalankartat.fi palvelusta (palvelun tuottaa maanmittauslaitos) – Myös Jari Jaakkola on hyödyntänyt samaa palvelua omassa kirjassaan.
 
4. heinäkuuta 2017
 
Terve Kalle
 
Tosiaan kuten sanoin matka oli erittäin onnistunut ja tärkeimmän koulutukikohdan lisäksi pääsin tutustumaan mm. Äyräpään ja Valkjärven kohteisiin , muistojuhla Muolaan kirkon raunioilla Kirkkojärven rannalla. Ryhmä oli kotiseutumatkaajia ja ottivat minut hyvin joukkoon mukaan- http://www.muolaa.fi/Punnukseen17.pdf
 
Koska mitään kivijalkaa tai vastaavaa ei ole olemassa päädyin suunnistamaan netistä löytyvien Karjalan karttojen mukaan:
http://www.karjalankartat.fi/
 
Otin kalibrointipisteeksi topograafisen kartan Kultalan talon risteyksen ja siirsin karjalankartoista koordinaatit suoraan Google Mapsiin. Google näytti tarkasti saman pisteen eli karttapisteet ovat yhtenevät. Lisäksi meillä on lupa uskoa että Maanmittauslaitoksen kartta on varsin tarkkaan piirretty – niinpä siirsin karjalan kartoista koulun kulmapisteet Google Mapsiin ja sain näin piirrettyä koulun alueen satelliittikuvaan(51m x 38m).
 
Nyt kun käytämme Jaakkolan kirjasta löytyvää koulun pihapiirin karttaa voimme arvioida kaivon sijainnin. Liitteenä on kuvat. Se minua vähän häiritsee että koulu jää rinteeseen – oletusarvo oli että se sijaitsi mäen päällä.
 
Jos löydän arkistosta jonkun tarkemman kartan tai ylimalkaan toisen kartan ja se tuottaa saman tuloksen – voimme olla varmoja.
 
Nyt aletaan miettimään strategiaa… Otan ensimmäisen konsultaation matkan puuhamieheltä Velimatti Haloselta sekä toiselta asioihin hyvin perehtyneeltä Keijo Karhulta (oltiin yhdessä koulunmäellä). Sitten yritän löytää kansallisarkistosta toisen karttan koulun alueelta ja otan myös maanmittauslaitokselta mielipiteen asiasta. Jos kaivon paikka tosiaan osuu selvälle peltomaalle ei kai tuo olisi ihan mahdoton homma kylmästi kaivinkoneella avata pintamaata ja katsoa kolahtaako kauha kaivonrenkaaseen. Modernimpi tapa on käyttää maatutkaa mutta siihen tarvitaan asiantuntija.. Kalle… minusta tuntuu että alkaa polttaa…
&nbnsp;
Mika Albertsson voi antaa meille hyviä neuvoja ja myös Jaakkolaa on syytä kuunnella.
 
Huumorimielessä tuli mieleeni myös kaivonkatsoja…
 
Jarkko Väänänen, Kotka
 
***
 
Kts.
 

Kysymys 1, Neuvostoliitolle ei liittouma julistanut sotaa?

Henry Morgenthau, Jr., presidentti Franklin D. Rooseveltin 52. valtiovarainministeri.
 

Miksi länsiliittoutuneet eivät julistaneet sotaa Neuvostoliitolle sen jälkeen, kun se oli hyökännyt 17.9.1939 itä – Puolaan?

Tämä tapahtui 3 viikkoa myöhemmin kuin mitä oli sovittu Stalinin ja Hitlerin kesken yhtäaikaisesta hyökkäyksestä.(1. 9. 1939)
 
Ennakkoa Erkki Hautamäen ”Suomi myrskyn silmässä” II-osan käsikirjoituksesta:
Paikallinen Saksan / Puolan välinen konflikti ( 1.9.1939 ) laajennetaan Länsivaltojen/Puolan ennakko suunnitelmien mukaisesti eurooppalaiseksi sodaksi 3.9.1939. (Ts. Englanti ja Ranska julistavat sodan Saksalle. Lukija voi selvästi todeta, ettei sota tässä vaiheessa lainkaan ollut vielä maailmansotaa. Presidentti Roosevelt tosin oli pitkään 1934-1939 korkeiden asiamiestensä ( mm. UM G.Hull, Lähettiläs A. Biddle ja korkeimman oikeuden jäsen F.Frankfurter, joka toimi Rooseveltin tärkeänä neuvonantajana, tuonut esille kantansa sodan laajentamisesta, jolloin olisi vasta kysymys – maailmansodasta.
 
Frankfurter tuokin heinä- elokuun vaihteessa 1939 Lontooseen Churchillille USA:n presidentin viestin, jossa Roosevelt ilmoittaa liittävänsä maansa yhteiseen rintamaan Saksaa vastaan.
 
Milloin tämä ” v i r a l l i s e s t i” tapahtuisi, tulisi riippumaan sotatilanteen kehittymisestä. Tämän tiedon perusteella rohkenivat Englanti, Ranska ja Puola jo tuolloin hylätä kaikki mahdolliset Saksan esittämät neuvottelu – ja rauhantarjoukset. Rooseveltillä on kuitenkin vielä voitettavanaan kolme vaikeaa estettä sodan julistamiseksi Saksalle; oli voitettava taistelu USA:n presidentin virasta, mitä mm.Churchill piti Englannille elämän ja kuoleman kysymyksenä ,-syyn lukija arvannee ! Toiseksi oli saatava Kongressin suostumus euroopalaiseen sotaan mukaan menolle Saksaa vastaan, mikä edellytti tuossa vaiheessa Saksan sodanjulistusta Yhdysvalloille.
 
Sitä ei näyttänyt millään muotoa saatavan, koska Hitlerin hartain toive oli monien rauhanesitystensä myötä ollut saada Yhdysvallat pysymään puolueettomana ja irti Euroopan sodasta. Tilanne oli kiusallisesti – takalukossa. Molemmat sekä Churchill että Stalin odottivat kärsimättöminä Rooseveltin ratkaisuja. Hitler tajusi tilanteen ja huolimatta Rooseveltin monin tavoin Saksaa vastaan jo 1939 lähtien provokatiivisesti käymästä j u l i s t a m a t t o m a s t a sodasta, ei Roosevelt onnistunut ”kiskomaan ” Saksalta sodanjulistusta. Hitleristä ja Saksasta oli tulevaa historian kirjoitusta ajatellen kuitenkin ehdottomasti ensin tehtävä 2.M-sodan aloittaja. Tähän vaikeaan tilanteeseen löytävät Roosevelt ja hänen uskottu neuvonantajansa VVM H.Morgenthau jr. loistavan ratkaisun – ” takaportin ”, jonka avaajaksi valitaan J a p a n i !
…/..
Kuvassa Henry Morgenthau, Jr., valittiin presidentti Franklin D. Roosevelt on 52. valtiovarainministeriksi. Hän palveli alkaen 01 tammikusta 1934 22 heinäkuuta 1945.

Paikallinen Saksan/Puolan välinen konflikti (1.9.1939) laajennetaan…

Kysymys 2, miksi Suomi ei ottanut liittouman apua?

Miksi Suomi ei ottanut vastaan länsiliittoutuneiden Talvisodan loppuvaiheessa tarjoamaa sotilaallista apua?


Eikä myöskään Saksan, jota varmuudella olisi saatu?
 
Ehkä tässä yksi viitteitä:
Siis, 28. marraskuuta 1939 länsi, eli ympärysvaltiot olettivat, että Suomi todellakin pyyhkäistään pois maailman kartalta…
 
Mutta toisin kävi. Kuvan kartassa Saksan vastatoimet helmikuun 9. päivän 1940 jälkeen…
* Hiltler pakottaa Neuvostoliiton (Stalinin) rauhaan Suomen rintamalla 3-4.3.1940. Talvisota päättyy 12-13.3.1940.
 
* * *
 
VASTAUS:
Talvisodassa Suomea ei myynyt Saksa, vaan Yhdysvallat, Englanti ja Ranska
 
Stalinin Neuvostoliitto myöskin Molotov/Ribbentrop – sopimuksen jälkeen piti avoinna kaksi vaihtoehtoa ja jo 15. lokakuuta 1939 solmi salaisen periaatesopimuksen länsivaltojen kanssa Churchillin allekirjoittamana.
 
Länsivallat hyväksyivät tässä sopimuksessa periaatteen, jonka mukaan NL voi yhdistyvien sodanpäämäärien mukaisesti miehittää Suomen ja Baltianmaat, sekä suunnittelivat samalla omasta puolestaan Norjan ja Ruotsin miehittämistä. Lontoon-Pariisin akselin ja Moskovan kaksoispeli tarkoitti yhteisen hyökkäyksen suorittamista Saksaa vastaan pohjoisesta jo kesällä 1940.
 
Tällä oli tarkoitus muiden saarrostavien rintamien ohella saada aikaan Saksan täydellisesti murskaava yllätys, joka lyhentäisi käynnissä olevaa maailmansotaa olennaisesti.
 
Sotilaallinen apu (ns. siirtoarmeija), jota länsivallat lupasivat Suomelle Talvisodan kestäessä olikin näin vain kyyninen tekosyy Norjan ja Ruotsin miehittämiseksi ja samalla Ruotsin malmikenttien haluun ottamiseksi. Ennen kaikkea oli tarkoitus saada yhteys pohjoisen Puna-armeijan joukkoihin ja näin pakottaa Hitler tälläkin alueella vastatoimiin.
 
Tässä voimme nähdä kuinka Churchillin jo ensimmäisen maailmansodan aikainen (1915) idea ja suunnitelma kahden sivustarintaman avaamisesta Saksaa vastaan oli jälleen otettu esille, nyt vain jo heti sodan alettua.
 
Rintamat olivat: ”Eteläinen (E) Balkan/Mustameri ja ”Pohjoinen” (N) Itämeri/Skandinavia”. Viimeksi mainittu rintama onnistuessaan synnyttäisi Saksalle kuolettavan uhkan sen pohjoiselle sivustalle.

Kysymys 3, Neuvostoliitto myöntää helpotuksia 1940 alussa?


Miksi Neuvostoliitto myöntää alkuvuoden 1940 kauppaneuvottelujen ja eräisiin Saksan ja Suomen välisiin laivakuljetuksiin liittyvissä asioissa helpotuksia,

jolloin Saksa on valmis Talvisodan päättymispäivänä myöntämään Suomelle 10 miljoonan saksanmarkan luoton?
 
Kannattanee perehtyä Hornborgin komiteamietintöön vuodelta 1945. MAKSUTTA e-kirjana heti luettavaksi.

Kysymys 8, puna-armeijan, ja englantilais-ranskalaisen siirtoarmeijan koordinaatio?

Onko puna-armeijan  helmikuun 1940 suurhyökkäyksen jatkosuunnitelmalla

, jolla Suomen lyöminen ja miehittäminen oli tarkoitus aikavälillä 15 – 20. 3. -40 viedä päätökseen, mm. katkaisemalla nyt Suomi kenraali K. A. Meretskovin johtamalla vahvennetulla 9.A:lla , ajallinen ja strateginen koordinaatio myös englantilais – ranskalaisen siirtoarmeijan maihinnousuun  Norjassa?

Kysymys 10, historian tutkijat eivät tunnusta J.K. Paasikiven päiväkirjeitä?

Miksi suomalaiset historiantutkijat eivät ole tähän päivään mennessä lainkaan huomioineet  presidentti J.K. Paasikiven:

” Jatkosodan päiväkirjat” 11.3.1941 – 27.6.1944 / WSOY,1991  s.97-98, teoksen merkintää 23.6.-41, jossa todetaan  Talvisodan yllättävästä päättymisestä  — ”
 
Meidät pelasti Hitler ”. Myöskin” Paasikiven päiväkirjat I , 1944-1956/ P.Reynaud Dagens Nyheter / s. 176