Aihearkisto: Suomi myrskyn silmässä

Punnuksen kaivo, joukkohauta talvisodan ajalta

Kalevi Kannus

Lehtileike Ilta-Sanomat 5.1.2019 -Tästä Ilta-Sanomien verkkojuttuun ..>
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005956085.html


TIEDOKSI TULEVASTA
kts artikkeli
19. toukokuuta 2019 siunattiin Lappeenrantaan taistelukentiltä löydetyt tunnistamattomat sotavainajat

Oma kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut koko elämäni mittainen.

Jo varhaisina kouluvuosina tutkailin tietosanakirjoja. Tietoja oli niukasti saatavissa. Sodan vuosina kansa taisteli, mutta sodan jälkeen kansakunta vaikeni, etenkin ns. ”vaaran vuosina”.
Valokuvan isästäni löysin 1950-luvun alkuvuosilla kansakoulun (jossa asuimme) johtajaopettajan kirjahyllystä talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden matrikkelista ”Vapautemme hinta”.
Varsinaisesti selvitykset käynnistyivät kun tapasin 2004 Erkki Hautamäen ja pääsin osallistumaan hänen talvisotaa käsittelevään ”Suomi myrskyn silmässä” ensimmäisen osan tutkimuksiin. Kirjasta on jatkosotaa käsittelevän toisen osan käsikirjoitus oikolukuvaiheessa.
Talvisodan joukkohautana 78 vuotta toimineesta kaivosta kuvassa 15. joulukuuta 2018 ylösnostetut kolme tuntolevyä, joista yksi on isäni. Sotavainajien etsintä, maastokartoitukset ja kaivon tyhjentäminen toteutui yli rajan projekti-yhteistyöllä. On omalla kohdallani uskomaton tunnepaketti kirjoittaa näitä sanoja historian tosiasioina.

AVAIMET kaivohankkeelle ovat Jari Jaakkolan historiatutkimuksesta IITIN komppanian vaiheista.


Teos on kirjastoista kaukolainattavissa.

Muolaan Punnuksen kansakoulun paikalla on järkyttävä määrä kiviä

Luonnollinen maanpinta on varmaan 1 – 2 m:n pinnan alla. Yksi mielenkiintoinen painanne löytyi ”väärästä paikasta” … mutta tarkemmin ajatellen se voi ollakin just oikealla paikalla.

Punnuksen kansakoulunmäen taistelussa Iitin komppanian kaatuneiden joukkohaudaksi on Martti Saarento 1977 julkaistussa kirjassaan ”Kymenlaaksolaisrykmentin mukana talvisodassa” olettanut koulun KAIVOA.

Leike kirjasta.

Tuo tieto on nyt tutkittu.

Video kaivon avaamisesta katsottavissa vain täällä.

SEURA-lehti 3.1.2019: Legenda kaivoon haudatuista talvisodan kaatuneista sai vahvistuksen
– Suomalaissotilaiden tuntolevyjä löytyi Muolaan pikkukylästä karmeasta paikasta
Karjalan kannaksella Punnuksen taistelussa helmikuussa 1940 katosi paljon suomalaissotilaita. Huhujen mukaan venäläiset hautasivat heitä kylän koulun kaivoon – ja nyt tarinalle saatiin vahvistus.

Tyhjennetty kaivo

Ämpäri pohjalta

Jarkko Väänänen kertoo projektin kenttätyön taustoista ja vaiheista:

– Olin vuosi sitten (2017) yhteydessä Kansallisarkistoon ja sieltä ei silloin löytynyt juurikaan etsimiäni kiinteistökarttoja Punnuksen kansakoulun alueelta.
– Sitten juolahti mieleeni Tykkitie, sehän valmistui hieman ennen talvisotaa. Tykkitiestä saattaisi löytyä tiesuunnitelma, jossa myös tien vierellä sijaitseva kansakoulu saattaisi näkyä.
– Kansallisarkiston alaisessa Mikkelin maakunta-arkistossa on Viipurin tie- ja vesirakennuspiirin arkisto ja siltä löytyi tiesuunnitelma ja todella siinä näkyy Punnuksen kansakoulun rakennukset ja suureksi ällistykseksi myös koulun KAIVO.
– Tilanne muuttui kertaheitolla – nyt kaivon sijainti koulun pihapiirissä ei enää perustu pelkästään muistikuvaan, vaan faktaan.

Tiesuunnitelma (kuvat alempana) vuodelta 1931 on piirretty mittakaavaan1:2000, kun topografikartta on 1:20 000.
Tiesuunnitelma vie koulun mäenpäälle, kuten se ilmakuvassakin on nähtävissä,
Tiesuunnitelmaan on myös merkitty kansakoulun KAIVO, joka on aiempaa tietoa syrjemmässä.

Viimeisin valistunut arvaus kaivon sijainnille on kuvassa keltainen ympyrä, joka sisältää keväällä löytyneen pyöreän painanteen, jota ei runsaan kasvillisuuden takia ole vielä tutkittu kunnolla. Uusi tutkimus tehdään 2018 syksyllä.

Kuvassa valkoinen rakennus Muolaan Punnuksen kansakoulu.

Kansallisarkiston karttoja Punnuksen koulun alueesta

Erityisen kiinnostavia ovat kartta Punnuksen koulun alueen tiesuunnitelma vuodelta 1931.

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

<- isäni – s.1916, k.15.2.1940.

Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta

14.2.1940

Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.

15.2.1940

Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.

Vänrikki Olavi Yrjölän ryhmä R.I.P. 15.2.1940.

Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.

Tässa alla kaksi sivua JR/5:n sotapäiväkirjasta. (Sota-arkisto)

<

JR/5 taistelussa Punnuksen lohkolla.

Mikä tälle kansakunnalle on tärkeää? Vai onko mitään?

Valtakunnassa on julkistettu esitys puolustusvoimien rakenneuudistukseksi. Esitys oli valmisteltu puolustushallinnon virkamiesten toimesta. Lähtökohtana oli supistaa puolustusvoimien kuluja. Esitys annettiin harkitusti vasta presidentin vaalien jälkeen. Toisaalta se haluttiin varmuuden vuoksi julkistaa ennen uuden presidentin valtaan astumista. Nyt voitiin ilmoittaa miten esityksellä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja nykyisen presidentin hyväksyntä. Näin kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Sarasteen sähköpostissaan otsikolla: Tarjolla ”kättä pitempää”?

Lehtien pääkirjoitus- ja mielipidekirjoitussivut ovat täyttyneet toisaalta järkyttyneistä ja toisaalta helpottuneista kannanotoista. Kirjoitetaan miten ”Tämä ei kerta kaikkiaan käy päinsä”, ”Pohjanmaan sotilaallinen tyhjiö”, ” Varuskunnan lakkauttaminen on kirvelevä isku”, ” Katkeria kyyneliä Lapualla” jne. Toisaalta esim. ”Dragsvikin säilyminen on koko alueen etu” ja

”Riihimäeltä kuultiin helpotuksen huokaus.”

Yleensä kirjoittajat eivät ole muistaneet tässä yhteydessä Naton olemassaoloa. Poikkeuksen tekee Turun Sanomat. Lehti toteaa miten ”Uudistus ei ollut järisyttävä, jos sitä verrataan monissa EU- ja Nato-maissa tehtyihin puolustusmenojen leikkauksiin. Puolustusvoimien on määrä pärjätä uusitulla organisaatiollaan vuoteen 2020 saakka. Sitä ennen voi tapahtua paljon. Tuskin säästöpaineetkaan helpottavat.”

Sitten lehti kiteyttää ”Jos niukkaslinja vielä tiukkenee, puolustuksen perusratkaisu on mietittävä uusiksi. Ruotsi on jo miettinyt. Muilla Pohjoismailla ja Virolla kättä pidemmästä huolehtii Nato.”

Voiko joku todella uskoa, että rahattomalle olisi tarjolla ”kättä pitempää.”

* * *

Myös vuoden 1946 eduskuntavaalit aiheuttivat puoluekartalla suuret muutokset. Sotiin liittyvistä asioista vaiettiin. Edessä olivat sotasyyllisten ja asenkätkijöiden tuomiot, Pariisin rauhansopimuksen erittäin kovat ehdot, valvontakomission ja sotakorvausten synkät varjot kansakunnan yllä. Meitä sotaorpoja ja sotalapsia käytännöllisesti katsoden ei ollut olemassa. Suuri joukko häivytettiin kaiken kansan silmistä lastenkoteihin – kasvatuslaitoksiin, niin kuin etupäässä poikakoteja nimitettiin.

Katso video ”Ei kenenkään lapsi” sotaorvon kohtalosta sotien jälkeisessä Suomessa: http://areena.yle.fi/video/1305442777047

Isäni hautapaikka on nyt löytynyt. Olen saanut isäni JR/5 -komppanian vaiheita tutkimuksen tehneeltä viestin: ”Viime viikonloppuna sain muistinvaraisesti piirretyn karttapohjan Punnuksen kansakoulun pihapiiristä. Myös kaivo, jonne Aate Matiaskin on todennäköisesti haudattu, on siihen merkitty. Ensi keväänä minulla on tarkoitus lähteä paikallistamaan kaivo maastosta.”

Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:

Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:

”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”

.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:

”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”

.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..

Tässä Wikipediasta lainaus:

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana.

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana. JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä. [27]
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivan koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssavaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. [28]

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. [29]

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan. [30]

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi.
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tulee. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset. Tässa taisteluvaiheessa Aate Matias kaatui…

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. [32]ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.

Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivat koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja.

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinaalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taistelujen kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton.

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinaalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan.

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taistelujen vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. [31]
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. (Tässä vastahyökkäyksessä Aate Matias kaatui…) Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset.

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta.

* * *

Saiko Suomi lännen apua 3-vuotisvalokuvani aikoihin?

Koulukaverini Pekka O:n oman elämänsä kirjasta, hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta itseltäni kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni, varhaisnuoruuteeni, erityisesti oppikoulun ajalta. Jossa totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani lasten ja nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.

Oma naamataulu on toki vuosikymmenten kuluessa muokkautunut.


Sotaorpous varsinkaan nuoruuteni vuosina ei ollut mikään kunnia-asia.

Sodat hävinneelle, tai ”torjuntavoiton” saavuttaneelle kansakunnalle sotaorvot ja sotalesket olivat pääosin paarialuokkaa, eli liikaväestöä, joita oli pakko taloudellisesti tukea. Tähän samaan kastiin luokiteltiin myös osa sotalapsista joita palautui Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta – suuret ikäluokat olivat syntymässä.

Sotaorpotunnus

sotaorpotunnus2.12.2014 SAIN POSTIN VÄLITYKSELLÄ sotaorpotunnuksen kunnianosoitus-kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet pääministeri Jyrki Katainen ja sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko.

* Sekä Kaatuneitten Omaisten Liiton kunnianosoitus, jonka allekirjoittajat ovat Mauri Niskakoski, puheenjohtaja ja Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja.

kunnianositus

Onhan se tunteita myllertävää 77-vuotiaana vastaanottaa viimeinkin virallinen tunnustus sotaorpoudesta. Saman kunnianosoituksen on saanut 16 000 talvi- ja jatkosodan orpoa… Isäni kohdalta ole saanut selville hänen viimeisistä vaiheistaan talvisodassa 1940; jolloin oli 2,5 vuotias.
* Hartain toiveeni on ettei sota-ajan lapsuuden muistoksi kansakuntamme tulevaisuudessa näitä kunnianosoitusten ja rintamerkkien jakamiseen tule tarvetta…

Seuraavassa otteita talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta,

Muolaan pitäjässä Punnuksen lohkolta…

”TASAPUOLISUUDEKSI”


Suomessa asuvan venäläisen sotahistorioitsijan Bair Irincheev’in kirjassa: ”Talvisota venäläisin silmin”
silminnäkijäkuvauksiin, sotapäiväkirjoihin sekä taisteluraportteihin ja muihin arkistomateriaaleihin pohjautuva teos siitä, millaisena talvisota koettiin puna-armeijan riveissä – eturintamataisteluista kovimmissa mahdollisissa olosuhteissa; kirjassa selostus
Punnuksen taistelusta. E-kirjana https://kirja.elisa.fi/ekirja/talvisota-venalaisin-silmin

MUISTOTAULU Nivalan Ruuskankylän koulussa.

Suomi myrskyn silmässä – 2. osan käsikirjoitus valmis

Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II – 19.7.2019
(513) sivujen taitto oikolukuvaiheessa.

Kansikuva 1. osan tässä esittelyssä

Erkki Hautamäki (s. 1930), filosofian maisteri ja majuri, opetusneuvos

toimi 1960-luvulla erikoistehtävässä pääesikunnassa ja myöhemmin Vuokatin urheiluopiston rehtorina vuosina 1970–1990. Eläkkeelle jäätyään hän on tutkinut 1. ja 2. maailmansodan historiaa erityisesti Suomen ja Skandinavian näkökulmasta.

Puolustusvoimissa palvellessaan Hautamäen oli helppo luoda ylikansallisia kontakteja erittäin hyvän kielitaitonsa (suomi, ruotsi, englanti, saksa ja venäjä) ansiosta. Siksi hän on voinut käyttää hyväksi myös monipuolista lähdeaineistoa tutkiessaan yhtymäkohtia suhteessa kiisteltyyn Mannerheimin S-32 kansioon.

Kirjassaan Suomi myrskyn silmässä I ja II Hautamäki kyseenalaistaa useita käsityksiämme 1. ja 2. maailmansodan historiasta.

Häneen mukaansa Saksa oli ajettu ennen kumpaakin sotaa nurkkaan, koska se oli ruvennut olemaan maailman kauppaa hallitseville briteille ja amerikkalaisille varteenotettava kilpailija. Saksalaiset tuotteet valloittivat maailmaa ja tämä aiheutti Englannissa ja USA:ssa talouden taantumista.

Saksa oli kuitenkin niin suuri pala haukattavaksi, että sen ympärille oli luotava useita rintamia. Tämä sopi hyvin Stalinin valtapyrkimyksille ja Neuvostoliitto saatiinkin massiivisen amerikkalaisen aseavun saattelemana mukaan 2. maailmansotaan Saksan vastaiseen rintamaan. Asetoimitusten pääväylä, Murmanskin rata sekä suurkaupunki Leningrad, sijaitsivat Suomen itäsivustalla, mikä nosti Suomen ja Skandinavian sotanäyttämölle.

Majuri Hautamäen mukaan Mannerheim oli se jokerikortti, joka laajan kansainvälisen verkostonsa, monipuolisen kielitaitonsa ja suorien yhteyksiensä ansiosta mm. Staliniin, Hitleriin ja Churchilliin sai luoduksi sellaisen sotastrategian, jonka ansiosta Suomi säilytti itsenäisyytensä ja Skandinaviasta ei tullut sotatannerta.

Hautamäki pureutuu myös johtajien persoonallisuuteen ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Välistä heidän kommenttinsa kuulostavat enemmän karkeilta kuin sivistyneiltä. Ovatko hekin vain tavallisia ihmisiä omine rajoituksineen ja stereotyppiöineen? Onko yhteiskuntarauhan säilyttäminen ja samalla oman aseman turvaaminen ja/tai usko omaan idealismiin niin tärkeää, että sen vuoksi voidaan uhrata kymmeniä miljoonia ihmishenkiä?

Majuri Hautamäki viittaa usein myös nykypäivään. Maailmansotien tapahtumilla on yhtymäkohtia myös päivänpolitiikkaan. Nyt Englanti on menettämässä hegemoniaansa brexitin myötä samalla kun Saksa on jälleen noussut ahdingosta hallitsemaan kauppaa niin, että USA:kin on säätämässä suojatulleja saksalaisille tuotteille. Kun Venäjä valtasi Krimin, muuttui myös Suomen ja Skandinavian sotilaspoliittinen asema. Toistaako historia taas itseään?

SISÄLLYS

LUKU 1 31 Yhteenveto: Poliittinen ja sotilaallinen kehitys 1919–1940 31 Englanti/Britannia – Keisarillinen Saksa – Hitlerin Saksa 34 Ranska/Saksa 40 Yhdysvallat ja Roosevelt – Tsaarien Venäjä – Neuvostoliitto 43

LUKU 2 49 Kenraalieversti F. Halderin vierailu ja Hitlerin terveiset 49 Mannerheim lähettää asiamiehensä Churchilliä tapaamaan Lontooseen 51 Tärkeitä sanomia Kremlistä 53 Hitlerin ja Göringin asiamies ev. Grassmann ja Mannerheim tapaavat 54 Mannerheimia varoitetaan 59 Ruotsin, Norjan ja Tanskan kannanottoja tiedustellaan 64 Eduskunnan mielipide 67 Marsalkan ja presidentti Rytin asiamies palaa Pohjoismaista 68 Suomalainen yhteiskunta ja sen mielipiteet kevättalvella 1941 70 Mannerheimin ja Rytin asiamies palaa Lontoosta 75

LUKU 3 82 Mannerheim tulkitsee tarkemmin Churchillin ohjeet 84 Balkan ja operaatio ”Marita” 87 Everstit Sainio ja Raappana saavat erikoistehtävän – Op. ”Pyhäselkä” 89 Balkanin S-rintaman luhistuminen – Oliko Satlinin puna-armeija valmis – Rintama E? 93 Eversti E. Buschenhagen ja ev. Grassmann tapaavat presidentti Rytin 3.3.1941 96 Mannerheimin ehdotus presidentti Rytille 97

LUKU 4 101 Saksan operaatiosuunnitelma ”Barbarossa drei” (3) ja Suomi 1941 101 Tapahtumat Keski-Euroopassa ja Balkanilla 103 Balkanin sotatoimien vaikutukset 2. maailmansodan tulevalle kehitykselle ja Suomelle 105 Stalinin arviot tilanteesta ja hyökkäys-suunnitelma ”Ukkosmyrsky” (Aparatzija-Geroza) 108 Stalinin ”suuri unelma” ja ”hiljainen mobilisaatio” 109 Mihin tähtäsi Leninin ja myöhemmin Stalinin Neuvostoliitto tällä neuvostoyhteiskunnan militarisoinnilla? 113 Stalinin ensimmäinen 5-vuotissunnitelma 1928–1932 113
… /…

Sivu 13
K a n s i o S-32 II-osa, vuodet 1941–1949
JOHDANTO

Kuten kirjan I-osan kohdalla olemme voineet todeta, omaavat myös 2. maailmansotaan johtaneet tapahtumat ”syyjuurensa” aikaisemmissa suurvaltojen poliittisissa ratkaisuissa. Sellainen oli epäilemättä mitä suurimmassa määrin 1. maailmansodan päättänyt Versailles’n rauha 1919.

Sodan suuret voittajat, Englanti, Ranska ja Yhdysvallat, olivat sen kestäessä 1914–1918 luoneet laajan ja tehokkaasti vaikuttavan ”näkymättömän rintaman”. Tämä perustui niiden hallitseman maailman1aajuisen median (tuolloin lehdistö ja media) hyväksikäyttöön millä, ”syövytettiin” vähitellen paitsi sotaakäyvien maiden omien kansalaisten – myös puolueettomien kansojen käsitykset keisarillisen Saksan yksinomaisesta syyllisyydestä heidän kärsimyksiinsä. Tämän näkymättömän rintaman sodan Saksa hävisi tuolloin auttamatta monista erilaisista seikoista johtuen.

Voittajat (ympärysvallat) saattoivat sodan kestäessä valheellisella kauhupropagandallaan muokata vastustajastaan niin epäinhimillisen, vihattavan ja alhaisen käsityksen, ettei sodan päättänyt rauhantekokaan voinut sitä enää muuttaa. Voittajat – jos sellaisia näissä ihmiskunnan primitiivisissä tapahtumissa on löydettävissä, – eivät enää rauhan palattua uskaltaneetkaan nousta selvittämään monien vuosien ajan jatkunutta usein hyvin kammottavaa ja vastustajaa valheellisesti syyllistävää propagandaansa ~ josta oli nyt seurauksena omien kansalaismassojen hillitön koston ja syyllistämisen halu. Keisarillisen Saksan raunioille syntyneen Weimarin tasavallan olisi puhtaaksi ryöstettynä vielä pitänyt maksaa kaikkien sodassa mukana olleiden voittajamaiden sotamenot (”make Gennany pay”, ”Let them pay”, ”le boche payera”.)

Nimenomaan Englanti pyrki tarmokkaasti saarnaan sodan alusta alkaen koko maailman yleisen mielipiteen puolelleen (ns. Northcliffen ”keltainen lehdistö”). Sen liittyminen sotaan muka pienen Belgian puolustamiseksi antoikin kiitollisen lähtökohdan tulevalle sotapropagandalle. Englannillahan oli. hallussaan mm. merten ali Amerikkaan johtavat tietokaapelit, joten vain sen valitsema ja hyväksymä
…/…

Sivu 59
Mannerheimia varoitetaan
Keskustelun lopuksi Grassmann halusi jostakin käsittämättömästä syystä varoittaa Mannerheimia y k s i t y i s e s t i Hitlerin ja Saksan johdon näkemyksistä Suomen suhteen: ”Hitlerin näkemyksen mukaan Mannerheimin ja Rytin yhteistyöhaluttomuus Saksan kanssa mahdollisen operaatio Barbarossan toteuttamisen yhteydessä oli estettävä. Tämä tapahtuisi tarvittaessa heidän syrjäyttämisellään ja saksalaissuomalaisen sotilashallinnon pystyttämisellä maahan turvaamaan Suomen armeijan täysivoimainen hyökkäys Neuvostoliittoon. Asian takana oli sekä siviili että sotilashenkilöitä Suomessa.” (Mannerheim/VT / S-32.)

Grassmannin terveiset olivat siksi järkyttäviä, ettei marsalkka muutamaan päivään ilmoittanut tämän käynnistä edes presidentti Rytille. Hän halusi harkita ja miettiä tilannetta ennen kuin selostaisi Grassmannin tuomia tietoja. Tammikuun alkupäivien tapahtumat olivat jo kokonaisuudessaan olleet niin vaikeita, että harkinnalle ja tutkimiselle oli nyt varattava aikaa ennen johtopäätösten tekemistä.

Marsalkka informoi presidenttiä muutaman päivän kuluttua asiasta. He päätyivät seuraaviin johtopäätöksiin tilanteesta:

1) Mikäli Neuvostoliitto ei ryhtyisi hyökkäystoimiin Suomea vastaan, olisi jokainen päivä edelleen käytettävä puolustusvoimiemme vahvistamiseksi ja sen monien heikkouksien korjaamiseksi.
2) 0limme tietoisia, että puna-armeija liikehti ja vahvisti hiljaisesti joukkojaan Suomen vastaisella rajallaan.
3) Hangon sotilastukikohtaan kuljetti Neuvostoliitto uutta sotamateriaalia ja miehistöä sekä rautateitse että meriteitä käyttäen.
4) Neuvostoliitto vahvisti myös Suomenlahden saarien tukikohtiaan, mikä merkitsi, että hyökkäyksen hetkellä Suomenlahti sulkeutuisi kaikelta ulkomaiselta avulta.
5) Ruotsin ja Norjankin suunta olisivat mahdollisen avunsaannin kannalta arvoitus ja näin ollen Suomi olisi täydellisesti ”motissa”.
6) Hitler ja Saksan sodanjohto hyvinkin oivalsivat tämän vaikean tilanteemme ja pyrkisivät hyödyntämään sen painostamalla Suomea myönnytyksiin ja sallimaan saksalaisten ryhmittää joukkojaan Suomen alueelle mahdollista
…/…

sivu 129
ettei mene mukaan saksalaisten hyökkäykseen, jollei puna-armeijaa vedetä pois Suomelta talvisodan rauhassa riistetyiltä Karjalan alueilta. Lupaa torjua saksalaisten sotatoimet Suomen alueelta Neuvostoliittoa vastaan sekä mahdolliset vallansiirtohankkeet (”Pyhäselkä”). – Haluaa Stalinilta kirjallisen vahvistuksen sähkelupaukselleen Suomen armeijan menettelystä, etenemisestä, tavoitteista ja palkkiosta tilanteessa, jossa saksalaiset pakottavat suomalaisia mukaan hyökkäykseensä. Marsalkka toteaa, että Stalin viivyttelee vastauksensa antamista (S-rintaman muodostaminen Balkanille vielä mahdollista) ja näin marsalkka joutuu valitsemaan ”toisen vaihtoehdon”, ts. menon mukaan saksalaisten hyökkäykseen määrätyin edellytyksin. Tämän vaihtoehdon toteuttaminen käytännössä tulisi olemaan monestakin syystä erittäin vaikeaa sodan olosuhteissa. Oma kenraalikunta ja saksalaisten sodanjohto kun ei saisi aavistaa tai todeta mitään ”normaalista sodankäynnistä” poikkeavaa. – Ylipäällikkönä Mannerheimin oli löydettävä kaikille strategisille ja muille ratkaisuilleen sotilaallisesti hyväksyttävät perusteet Se ei suinkaan jatkossa sotatoimien käynnistyttyä tulisi olemaan helppoa. (Katso edellä päämajan kaukopartiomiesten toiminta, saksalaisten vaatimat Louhen ja Sorokan valtausvaatimukset, Tuulosjoen ”kuukauden stoppi” jne.) – Lähtee kaikissa olosuhteissa presidentti Rytin kanssa siitä, ettei Suomi toimi hyökkääjänä Neuvostoliittoon. Toisaalta Suomen valtioalue pitäisi kaikin keinoin säilyttää sotatoimien ulkopuolella. – Marsalkka ei enää usko Stalinin vastauksen ennättävän ennen saksalaisten esittämiä vaatimuksia Suomen mukaantulolle hyökkäykseen – ja millaisia ne olisivat? – Saksalaisten hyökkäykseen mukaan menemisen yhteydessä olisi Suomen armeijalle saatava ehdottomasti oma rintamavastuu Karjalankannaksella ja Itä-Karjalassa. Stalinin ja Churchillin antamiin ohjeisiin ei muutoin voitaisi sitoutua. – ”Mikäli Stalinin sanaan ja ohjeisiin voitaisiin luottaa, vetäytyisivät neuvostojoukot suomalaisten rintamaosilla ”verta säästäen” sovituille linjoille ja näin muodollista vastarintaa tehden ainoastaan hämäisivät saksalaisia epäilemästä armeijaamme salaisesta yhteistoiminnasta. Samalla säästyisi Karjalan alueiden oma väestö ja yhteiskunnan rakenne ja laitokset ehjinä.
.. /,,

Sivu 262

marsalkan laajaan salaiseen yhteydenpito on tärkeimpien 2. maailman sodan syttymiseen ja lopulta sen veriseen käymiseen vaikuttaneiden suurvaltojen poliittisten ja sotilaallisten johtajien kanssa. Ainutlaatuisena salaisena tietokanavana nousee tällöin esille Mannerheimin pitkäaikainen, jatkuva yhteys Neuvostoliiton poliittiseen ja sotilaalliseen johtoon (Stalin ja marsalkka Shaposnikov =”Irina”, vielä tunnistamattomat ”Gregori” ja ”Luci”), millä saattoi olla ratkaiseva merkitys maamme selviytymiseen sittenkin itsenäisenä 2. maailmansodan myrskyistä. Ilman ”vanhan”, monarkkien maailman paroni C. G. E. Mannerheimia, Venäjän Tsaarien suuren Imperiumin hovin arvostamaa ratsuväen kenraalia, Euroopan metropoleissa tunnettua loistavan esiintymiskyvyn omaavaa aristokraattia, Suomen Vapaussodan ja Talvisodan ylipäällikköä, suurvaltojen poliittisten ja sotilaallisten johtajien tavoitteiden ja pyrkimysten tuntijaa, Tsaarin armeijan korkeiden, jopa ruhtinassukuisten, upseerien ja asetovereidensa arvostamaa ja kunnioittamaa suomalaisen, rehellisen ja avoimen luonteen omaavaa sotilasta, vieläpä kaiken lisäksi itse Leninin varsin erikoisissa olosuhteissa tapaamaa miestä, – olisimme tuskin itsenäisenä valtiona nykyisen EU:n – Euroopan kartalla.
6.
Presidentti Rooseveltin kirjoissani usein lainaamani ilmaus; ”Politiikassa ei tapahdu mitään sattumalta ja jos jotain tapahtuu, voit olla varma, että niin se oli suunniteltukin”! Tämä ajattelu ja monet FDR:n pitämät puheet, tuo läpi 30-luvun, liittyen vieläpä 1maailmansodankin tapahtumiin, selkeästi esille Rooseveltin antipatian, jopa vihan Saksaa, Hitleriä ja muita vastaavia diktaattoreita, paitsi Stalinia kohtaan.

Eräät tutkijat ovat väittäneet tämän johtuneen ehkä Rooseveltin kateudesta Hitlerin suuntaan, tämän saatua Saksassa vieläkin syvemmästä lamasta riippumatta sittenkin aikaan voimakkaan taloudellisen nousun. Rooseveltin oma ohjelma näytti sen sijaan epäonnistuvan mm. työttömiä jälleen 1938–1939 yli 11,5 miljoonaa. Englannissa vallitsi noina vuosina taloudellinen ja vaikea työvoimapoliittinen kriisi, joka pohjautui paljolti englantilaisen yhteiskunnan luokkavastakohtaisuuksiin. Maassa oli odotettavissa jopa yhteiskunnallisia levottomuuksia. Mihin ratkaisuun sisäisissä vaikeuksissaan Churchill ja Roosevelt päätyivät? He käänsivät kansojensa katseet ulkopuoliseen uhkaan (Saksa) ja valitsivat tietoisesti selviytymistaktiikaksi – sodan! (Roosevelt! Ickes 1938)
../,,

Molotov – Ribbentrop sopimuksen salainen lisäpöytäkirja

UUTINEN jossa kerrotaan, että Venäjällä on julkaistu Molotov-Ribbentrop-sopimus sekä salainen lisäpöytäkirja.

Venäjällähän on ollut kasvava joukko joka on kiistänyt lisäpöytäkirjan olemassaolon.

Samaa ovat vakuuttaneet – muunnettua historian tulkintaa harrastaneet ”hovihistorioisijat” Suomessakin.

http://historyfoundation.ru/2019/05/31/pakt/”>

Hornborgin komiteamietintö alkuperäiskopio 1945, e-kirjana maksutta

https://kirja.elisa.fi/ekirja/hornborgin-komitean-mietinto-1945

Rekisteröidy kommentointiin, nimi ja sähköposti

Mannerheim ja kaukopartiot 2010-luvulla historioitsijoiden silmätikkuina… Miksi?

Tässä kuvassa ”isänmaan kraatarit”…

<... jotka ovat nyt räätälöineet Suomen historian henkilömonumentit uuteen sotisopaan. Miksi?

Vastineeksi

ote Erkki Hautamäen Suomi myrskyn silmässä 1. osasta.

Oikeasti Mannerheimin muistelmia on ”muokattu”… Miksi?



 
Talvisodan loppuvaiheeissa Saksan johdon suhtautuminen Suomeen muuttuu – Mannerheimia lähestytään
 
Helmikuun 10. päivänä 1940 saapuu evl. J. Veltjens, Hitlerin ja Göringin kuriiri Ruotsin kautta Mikkeliin, jossa yksityisesti luovuttaa Mannerheimille Hitlerin kirjeen. Siitä käy selville Neuvostoliitolle lähetetty nootti pyrkiytyä rauhaan Suomen kanssa ja lopettaa enemmät sotatoimet heti, Lisäksi pyydetään marsalkkaa lähettämään joku kenraaleistaan Saksan Päämajaan informoitavaksi muuttuneesta kansainvälisestä tilanteesta, sekä asettamaan Ruotsiin erityisen luotettava kuriiri-asiamies, jonka kautta Saksan johto voisi pitää yhteyttä marsalkkaan.
 
Kenraali matkustaa Mannerheimin käskystä Saksaan jo 12.2.1940. Palatessaan 14.2.1940 myöhään illalla tuo kenraali Mannerheimille Hitlerin kirjeen, jossa on tiedot kenraalille annetusta informaatiosta, kopio Moskovaan 10.2.1940 lähetetystä nootista sekä pyyntö, että marsalkka nopeasti järjestäisi Ruotsiin yhteyskuriirinsa, joka toimisi jatkossa Saksan ja Suomen välillä näiden erittäin salaisten yhteydenottojen hoitajana. Saksalaisten yhteydenotto on Mannerheimista hämmentävä. Hän jopa epäilee jonkinlaista provokaatiota. Olihan Saksa tähän saakka ollut varsin kylmäkiskoinen Suomea kohtaan sen taistellessa Saksan liittokumppania Neuvostoliittoa vastaan. Jo muutama päivä aikaisemmin alkanut venäläisten raivokas suurhyökkäys ja sen torjuminen vievät kuitenkin Mannerheimin ajan ja ajatukset kokonaan. Lisäksi joutuu hän tiivisti osallistumaan Suomen hallituksen jatkuviin pyrkimyksiin rauhan aikaan saamiseksi, sekä poliittisella tasolla kiihkeinä käyviin keskusteluihin mahdollisen Länsiavun vastaanottamisesta. Vasta 2.3.1940 päättää Mannerheim toimia, Suomen rintamien ollessa jo murtumispisteessä. Erikoisesti Karjalan kannaksen ja venäläisten Viipurinlahdelle 5 – 6 divisioonan voimin avaaman uuden rintaman synnyttämä tilanne vaati Saksan johdon arvoituksellisen yhteydenoton merkityksen selvittämistä. Hän lähettää nyt uudelleen asiamies-kenraalinsa Saksan Päämajaan tehtävänä lyhyesti tiedustella, mitä Hitler oli tarkoittanut Veltjensin aikaisemmin tuomalla nootti-tiedolla, jossa ilmoitettiin venäläisten tulevan pyrkimään rauhaan? Sen sijaan oli puna-armeija aloittanut suurhyökkäyksen kaksinkertaisin voimin ja oli Suomen armeijan kestokyky nyt murtumispisteessä.
 
Kenraali palaa 4.3.1940 illalla mukanaan sinetöity kirje von Ribbentropilta. Kirjeen sisältö oli lyhyesti seuraava: (Ib. 1. Mannerheim/ S-32)
 
Kopio Moskovaan 10.2.1940 lähetetystä nootista.
Ilmoitus uudesta Moskovalle myöhään yöllä 3.3.1940 jätetystä uhkavaatimuksesta, jossa vaadittiin Neuvostoliittoa välittömästi lopettamaan sotatoimet Suomea vastaan ja aloittamaan rauhanneuvottelut. (Göring oli tässä yhteydessä ilmoittanut kenraalille saattaneensa Neuvostoliiton asiainhoitajan, Skartsevin tiedoksi, että Saksan ilmavoimat puuttuvat välittömästi taisteluun suomalaisten puolella (Karjalan kannas, Viipurinlahti) ellei Neuvostoliitto aloita rauhanneuvotteluja.
(Useankin lähteen jälkimaailmalle jättämä tieto kertoo, että Kremlissä juuri 4 – 5 maaliskuuta 1940 käytiin kiivas väittely Suomen kanssa tehtävästä rauhasta. Sitä vastustivat voimakkaasti Molotov, Zdanov ja kenraalit, koska Suomen luhistuminen ja voitto olivat käden ulottuvilla. Stalin on kuitenkin realisti todetessaan, ettei Hitlerin tiukka noottia vielä tuolloin noin vain voida sivuuttaa. Stalin voittaa ”kädenväännön” ja Hitleriä tyydyttävä rauha Suomen kanssa solmitaan. Samalla kuitenkin varmistetaan laajoja lisäalueita vaatimalla edulliset lähtöasemat uudelle hyökkäykselle.) ( 8 )
 
Tiedustelu, oliko Mannerheim ennättänyt järjestää kuriiri-asiamiehensä Ruotsiin hoitamaan Saksan ja Mannerheimin salaisia yhteyksiä. Kuka henkilö olisi ja miten yhteys häneen järjestettäisiin?
Tämäkään Saksan johdon Mannerheimille toimittama tieto ei tuonut lopullista selvyyttä erittäin ”monisärmäiseksi” muodostuneeseen tilanteeseen. Samaan aikaan olivat kuitenkin Suomen hallituksen toimet rauhan aikaansaamiseksi. Molotovin 23.2.1940 ilmoiyyamista erittäin kovista ehdoista huolimatta, käyneet välttämättömäksi.
 
Englannin ja Ranskan johto (lähinnä Churchill ja Daladier) ovat nyt joutumassa vaikeaan asemaan suunnitelmineen, mikäli Suomi solmisi rauhan. Se olisi saatava taistelemaan katkeraan loppuun saakka (= puna-armeijan miehitykseen), että lännen lupaamat ”apujoukot voitaisiin” uskottavasti lähettää taistelun kestäessä Skandinaviaan. Rauhanteon jälkeen tätä maailmalle tarjottavaa hämäystä (= petosta) ei kentien voitaisi uskottavasti käyttää, ilman että tehty kolmen vallann salaliitto paljastuisi.
 
Jo 1 – 2.3.1940 ilmoittaakin Ranska voivansa lähettää varsin nopeasti Suomen avuksi 50 000 miestä ja pommikoneita, pääasia, että Suomi heti katkaisisi Moskovan rauhanneuvottelut. ( 1 )
 
Suomen hallitus, joka jo epätoivoissaan oli hyväksynyt Kremlin rauhanehdot, päättää vielä tiedustella Ruotsin sotilaallista apua. Vastaus on ehdottomasti kielteinen! Ruotsi ei sallisi vastarinnatta länsivaltojen ”apuretkikunnan” läpimarssia.
 
Vielä ulkoministeri Väinö Tanner yrittää saada Ruotsin ulkoministerin avulla lievennyksiä Moskovan ehtoihin, mutta se osoittautuu mahdottomaksi. Molotov on taipumaton ja Suomen hallitus alistuu. Seuraavana päivänä 5.3.1940 Molotov ilmoittaa Moskovan ottavan vastaan Suomen rauhanvaltuuskunnan. Valtuuskunta matkustaa 7.3.1940 Moskovaan. Ensimmäinen neuvottelu Kremlin edustajien kanssa on jo seuraavana päivänä. Tällöin Molotov esittää erittäin jyrkkäsanaisessa ja katkerassa muodossa Neuvostoliiton lopulliset vaatimukset. Tyypilliseen venäläiseen tapaan – tästä oli Mannerheim usein varoittanut – vaatimuksia oli edelleen lisätty (Salla, Kalastajasaarennon puolikas, Kemijärven – Sallan rata).
 
Suomen hallitus keskustelee kriittisen tunnelman vallitessa kahteen eri otteeseen 9.3.1940 näistä lisävaatimuksista. Myös Englanti ja Ranska lupaavat jälleen kiihkeästi apuaan, asettaen Suomen virallisen pyynnön takarajaksi 12.3.1940.
 
Miksi Suomi ei pyytänyt tätä ”apua”?
 
Ennakoivat tapahtumat (Veltjensin käynti 10.2.1940) ja Marskin asiamies-kenraali Saksan Päämajasta tuomat tiedot, olivat tehneet Mannerheimin varsin epäluuloiseksi erittäin monimutkaiseksi muodostuneessa tilanteessa.
 
Ratkaisu tapahtuu lopulta 9.3.1940
 
Mannerheimin 5.3.1940 Ruotsiin asettama erikois-kuriiri ”B” (=Valtiollisen poliisin silloinen apulaispäällikkö Bruno Aaltonen) tavoittaa marsalkan, tuoden saksalaisen kuriirin (todennäköisesti Veltjensin) hänelle luovuttaman ja erittäin tärkeäksi mainitseman sinetöidyn kirjeen.
 
Mitä tuo kirje sisälsi?
 
Fotokopiot saksalaisten 9.2.1940 kaappaamasta venäläisen kenraalikuriirin Lontoosta noutamista asiakirjoista, koskien Skandinavian osuutta eli sivut 4. Ja 5. Näissä paljastu Englannin (Churchill) ja Stalinin jo 15.10.1939 tekemään sotasopimukseen liittyvän rintaman ”N” (=pohjoinen) muodostaminen.
Suunnitelmaan liittyvä toimeenpanosopimus, jonka Englannin Amiraliteetti (Churchill) oli hyväksynyt Stalinin kirjeessään 28.1.1940 tekemän esityksen pohjalta. Asian olivat Stalin ja Churchill sopineet tammikuun alkupuolella 1940 Krimillä käymässään neuvottelussa.
Suunnitelman maihinnoususta Norjan rannikolla ja tiedot joukkojen vahvuuksista sekä laskettavista miinakentistä, aukkoineen mm. Narvikin edustalla.
Pyyntö Mannerheimille lähettää edustajansa tutustumaan koko kaapattuun aineistoon. (ilmeisesti aikaisemmin mainitut suunnitelmat myös rintamista ”M”, ”SE” ja ”E”, joista oli kirjeessä mukana koko Euroopan käsittävä fotokuvan pohjalle piirretty kartta.
Ulkoministeri von Ribbentropin kirjeen päivättynä 7.3.1940. Tämä kirje sisälsi perusteellisen selvityksen kaapattujen asiakirjojen sisällön perusteella syntyneestä uudesta sotilaallisesta tilanteesta Euroopassa.
Kirjeen viimeinen osa, kohta 4. Kuului seuraavasti:
 
”Kun muuttunut kansainvälinen tilanne osoittaa, ettei yksin Saksa, vaan myöskin Pohjolan kansat ja niiden mukana urhoollisesti Neuvostoliittoa vastaan taistellut Suomi, ovat joutumassa kansainväliseksi sotatantereeksi, niin maittemme yhteisen edun takaamiseksi Saksan hallitus on päättänyt puolustaa Skandinavian niemimaat ja Suomea, sekä tulee valvomaan, ettei maatamme ainakaan toistaiseksi miehitetä enempää neuvostoliittolaisilla kuin länsivaltojenkaan sotajoukoilla.
 
Saksan valtakunnan johtaja Adolf Hitler pyytää lisäksi Suomelle ilmoittamaan, että mikäli tarvitsette nopeaa sotilaallista materiaali- ja ilmatukiapua torjuessanne neuvostoliittolaisten ylivoimaista hyökkäystä, niin pyydettäessä Saksa sitä tulee heti antamaan ilman mitään vastavuoroisuuden periaatetta.”
 
Mannerheim kertoo myöhemmin salaiselle asiamiehelleen, että luettuaan kirjeen yhä uudelleen ja uudelleen, hänestä oli tuntunut ”kuin pommi olisi pudonnut!” Niin uskomattomalta oli Ribbentropin kirje vaikuttanut. Hän lähettää asiamiehensä ”B” takaisin Ruotsiin ja kehottaa tätä hakeutumaan yhteyteen pääministeri P.A Hanssonin kanssa ja kertomaan tälle mannerheimin suulliset terveiset. Niiden mukaan marsalkka arvostaa Ruotsin johdon kaukonäköisyyttä (mm. Hanssonin kielteinen kanta 13.2. ja kuningas Kustaa V. Lausunto 192.), vaikka ei tarkoin tiedäkään näiden omaamiensa tietojen taustaa ja miltä pohjalta Ruotsi ja Norja ovat ratkaisunsa tehneet, kieltäytyessään sallimasta englantilais-ranskalaisten joukkojen käyttämästä valtioittensa aluetta Suomen ”auttamisen” tekosyyllä. Marski toivoi, että molemmat maat edelleen pysyisivät omaksumallaan kannalla, vaikka Suomen hallitus Länsivaltojen lupausten houkuttelemana ja hänen vastustuksestaan huolimatta läpimarssilupaa pyytäisivätkin.
 
Epätietoisuuden kanssa painiskelevalle hallitukselleen Mannerheim antaa nyt ehdottoman kiellon olla hyväksymättä Länsivaltojen avustustoimia ja pyrkiä heti saamaan rauha aikaan Moskovassa. Siellähän rauhanvaltuuskuntamme odotti ”kylmä hiki” otsalla Molotovin ja Zdanovin uhkausten saattelemana lupaa Suomen hallitukselta rauhan allekirjoittamiseen. Mannerheim puolestaan painostaa häikäilemättä hallituksen jäseniä mm. ulkoministeri Väinö Tanneria tuon luvan antamiseen. Hän jopa sähkeitse suoraan kehottaa valtuuskuntaa olemaan luottamatta Länsivaltojen lupauksiin ja allekirjoittamaan heti rauhansopimuksen. (9)
 
Ribbentropilta saamastaan kirjeestä hän ei mainitse sanaakaan!
 
Vihdoin 11. –12.3.1940 Suomen hallitus tulee vakuuttuneeksi rauhan väistämättömyydestä ja lupa annetaan, vaikka Länsivallat vielä viime hetkellä radion kautta lupaavat epätoivoisesti ”apuaan”, jos sitä pyydettäisiin. Moskovassa rauha allekirjoitetaan yöllä 12/13.3.1940
 
Talvisota on päättynyt!
 
Inhimillisen kestävyyden äärirajoille taistellut Talvisodan veteraanien armeijamme aloitti marssinsa yhdessä Karjalan heimon siviiliväen kanssa kanta-Suomen alueille. Taistelukentät, joille vihollinen lopultakin valtavin tappioin oli päässyt, jäivät usein 100 kilometrin päähän uudesta rajasta. Rauha tehtiin kuitenkin viimeisellä mahdollisella hetkellä, sillä rintamien murtuminen eräillä lohkoilla oli enää ”hiuskarvan varassa” (10)
 
Rauhaan tähtäävistä poliittisista syistä johtuen Mannerheim vaati, joka yksin oli tietoinen kansainvälisen tilanteen muuttumisesta, vielä viimeisinä taistelupäivinä vaati yli-inhimillisiä ponnisteluja väsymyksen ja tappioiden rasittamilta joukoiltaan. Takana oli ehkä marsalkan täydellinen tuntemus venäläisestä luonteesta: ”venäläisen kanssa ei voi neuvotella, jos se tuntee olevansa niskan päällä!”
 
Viipurinlahdella 4. Div. alueella olivat joukkojemme kokonaistappiot maaliskuussa 1940, Talvisodan kahden viimeisen viikon aikana lähes 200 miestä päivässä. Suomi maksoi loppuun sakka verellä 1920- ja 1930-luvuilla leikattuja puolustusmäärärahoja.

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

Kuva sotaväen ajalta

Karjalan kaartin rykmentissä KKR 1938 Viipurissa. Aate Matias edessä keskellä.

Lehtileike Ilta-Sanomat 5.1.2019 -Tästä Ilta-Sanomien verkkojuttuun ..> https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005956085.html

Oma kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut koko elämäni mittainen.

Jo varhaisina kouluvuosina tutkailin tietosanakirjoja. Tietoja oli niukasti saatavissa. Sodan vuosina kansa taisteli, mutta sodan jälkeen kansakunta vaikeni, etenkin ns. ”vaaran vuosina”.
Valokuvan isästäni löysin 1950-luvun alkuvuosilla kansakoulun (jossa asuimme) johtajaopettajan kirjahyllystä talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden matrikkelista ”Vapautemme hinta”.
Varsinaisesti selvitykset käynnistyivät kun tapasin 2004 Erkki Hautamäen ja pääsin osallistumaan hänen talvisotaa käsittelevään ”Suomi myrskyn silmässä” ensimmäisen osan tutkimuksiin. Kirjasta on jatkosotaa käsittelevän toisen osan käsikirjoitus oikolukuvaiheessa.

Aate Matias Hautamäki, sotilaskuvassa
Talvisodan joukkohautana 78 vuotta toimineesta kaivosta kuvassa 15. joulukuuta 2018 ylösnostetut kolme tuntolevyä, joista yksi on isäni. Sotavainajien etsintä, maastokartoitukset ja kaivon tyhjentäminen toteutui yli rajan projekti-yhteistyöllä. On omalla kohdallani uskomaton tunnepaketti kirjoittaa näitä sanoja historian tosiasioina.

AVAIMET kaivohankkeelle ovat Jari Jaakkolan historiatutkimuksesta IITIN komppanian vaiheista.


Teos on kirjastoista kaukolainattavissa.

Muolaan Punnuksen kansakoulun paikalla on järkyttävä määrä kiviä

Luonnollinen maanpinta on varmaan 1 – 2 m:n pinnan alla. Yksi mielenkiintoinen painanne löytyi ”väärästä paikasta” … mutta tarkemmin ajatellen se voi ollakin just oikealla paikalla.

Punnuksen kansakoulunmäen taistelussa Iitin komppanian kaatuneiden joukkohaudaksi on Martti Saarento 1977 julkaistussa kirjassaan ”Kymenlaaksolaisrykmentin mukana talvisodassa” olettanut koulun KAIVOA.

Leike kirjasta.

Tuo tieto on nyt tutkittu.

SEURA-lehti 3.1.2019: Legenda kaivoon haudatuista talvisodan kaatuneista sai vahvistuksen
– Suomalaissotilaiden tuntolevyjä löytyi Muolaan pikkukylästä karmeasta paikasta
Karjalan kannaksella Punnuksen taistelussa helmikuussa 1940 katosi paljon suomalaissotilaita. Huhujen mukaan venäläiset hautasivat heitä kylän koulun kaivoon – ja nyt tarinalle saatiin vahvistus.

Tyhjennetty kaivo

Ämpäri pohjalta

Jarkko Väänänen kertoo projektin kenttätyön taustoista ja vaiheista:

– Olin vuosi sitten (2017) yhteydessä Kansallisarkistoon ja sieltä ei silloin löytynyt juurikaan etsimiäni kiinteistökarttoja Punnuksen kansakoulun alueelta.
– Sitten juolahti mieleeni Tykkitie, sehän valmistui hieman ennen talvisotaa. Tykkitiestä saattaisi löytyä tiesuunnitelma, jossa myös tien vierellä sijaitseva kansakoulu saattaisi näkyä.
– Kansallisarkiston alaisessa Mikkelin maakunta-arkistossa on Viipurin tie- ja vesirakennuspiirin arkisto ja siltä löytyi tiesuunnitelma ja todella siinä näkyy Punnuksen kansakoulun rakennukset ja suureksi ällistykseksi myös koulun KAIVO.
– Tilanne muuttui kertaheitolla – nyt kaivon sijainti koulun pihapiirissä ei enää perustu pelkästään muistikuvaan, vaan faktaan.

Tiesuunnitelma (kuvat alempana) vuodelta 1931 on piirretty mittakaavaan1:2000, kun topografikartta on 1:20 000.
Tiesuunnitelma vie koulun mäenpäälle, kuten se ilmakuvassakin on nähtävissä,
Tiesuunnitelmaan on myös merkitty kansakoulun KAIVO, joka on aiempaa tietoa syrjemmässä.

Viimeisin valistunut arvaus kaivon sijainnille on kuvassa keltainen ympyrä, joka sisältää keväällä löytyneen pyöreän painanteen, jota ei runsaan kasvillisuuden takia ole vielä tutkittu kunnolla. Uusi tutkimus tehdään 2018 syksyllä.

Kuvassa valkoinen rakennus Muolaan Punnuksen kansakoulu.

Kansallisarkiston karttoja Punnuksen koulun alueesta

Erityisen kiinnostavia ovat kartta Punnuksen koulun alueen tiesuunnitelma vuodelta 1931.

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

<- isäni – s.1916, k.15.2.1940.

Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta

14.2.1940

Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.

15.2.1940

Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.

Vänrikki Olavi Yrjölän ryhmä R.I.P. 15.2.1940.

Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.

Tässa alla kaksi sivua JR/5:n sotapäiväkirjasta. (Sota-arkisto)

<

JR/5 taistelussa Punnuksen lohkolla.

Mikä tälle kansakunnalle on tärkeää? Vai onko mitään?

Valtakunnassa on julkistettu esitys puolustusvoimien rakenneuudistukseksi. Esitys oli valmisteltu puolustushallinnon virkamiesten toimesta. Lähtökohtana oli supistaa puolustusvoimien kuluja. Esitys annettiin harkitusti vasta presidentin vaalien jälkeen. Toisaalta se haluttiin varmuuden vuoksi julkistaa ennen uuden presidentin valtaan astumista. Nyt voitiin ilmoittaa miten esityksellä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja nykyisen presidentin hyväksyntä. Näin kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Sarasteen sähköpostissaan otsikolla: Tarjolla ”kättä pitempää”?

Lehtien pääkirjoitus- ja mielipidekirjoitussivut ovat täyttyneet toisaalta järkyttyneistä ja toisaalta helpottuneista kannanotoista. Kirjoitetaan miten ”Tämä ei kerta kaikkiaan käy päinsä”, ”Pohjanmaan sotilaallinen tyhjiö”, ” Varuskunnan lakkauttaminen on kirvelevä isku”, ” Katkeria kyyneliä Lapualla” jne. Toisaalta esim. ”Dragsvikin säilyminen on koko alueen etu” ja

”Riihimäeltä kuultiin helpotuksen huokaus.”

Yleensä kirjoittajat eivät ole muistaneet tässä yhteydessä Naton olemassaoloa. Poikkeuksen tekee Turun Sanomat. Lehti toteaa miten ”Uudistus ei ollut järisyttävä, jos sitä verrataan monissa EU- ja Nato-maissa tehtyihin puolustusmenojen leikkauksiin. Puolustusvoimien on määrä pärjätä uusitulla organisaatiollaan vuoteen 2020 saakka. Sitä ennen voi tapahtua paljon. Tuskin säästöpaineetkaan helpottavat.”

Sitten lehti kiteyttää ”Jos niukkaslinja vielä tiukkenee, puolustuksen perusratkaisu on mietittävä uusiksi. Ruotsi on jo miettinyt. Muilla Pohjoismailla ja Virolla kättä pidemmästä huolehtii Nato.”

Voiko joku todella uskoa, että rahattomalle olisi tarjolla ”kättä pitempää.”

* * *

Myös vuoden 1946 eduskuntavaalit aiheuttivat puoluekartalla suuret muutokset. Sotiin liittyvistä asioista vaiettiin. Edessä olivat sotasyyllisten ja asenkätkijöiden tuomiot, Pariisin rauhansopimuksen erittäin kovat ehdot, valvontakomission ja sotakorvausten synkät varjot kansakunnan yllä. Meitä sotaorpoja ja sotalapsia käytännöllisesti katsoden ei ollut olemassa. Suuri joukko häivytettiin kaiken kansan silmistä lastenkoteihin – kasvatuslaitoksiin, niin kuin etupäässä poikakoteja nimitettiin.

Katso video ”Ei kenenkään lapsi” sotaorvon kohtalosta sotien jälkeisessä Suomessa: http://areena.yle.fi/video/1305442777047

Isäni hautapaikka on nyt löytynyt. Olen saanut isäni JR/5 -komppanian vaiheita tutkimuksen tehneeltä viestin: ”Viime viikonloppuna sain muistinvaraisesti piirretyn karttapohjan Punnuksen kansakoulun pihapiiristä. Myös kaivo, jonne Aate Matiaskin on todennäköisesti haudattu, on siihen merkitty. Ensi keväänä minulla on tarkoitus lähteä paikallistamaan kaivo maastosta.”

Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:

Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:

”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”

.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:

”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”

.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..

Tässä Wikipediasta lainaus:

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana.

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana. JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä. [27]
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivan koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssavaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. [28]

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. [29]

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan. [30]

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi.
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tulee. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset. Tässa taisteluvaiheessa Aate Matias kaatui…

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. [32]ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.

Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivat koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja.

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinaalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taistelujen kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton.

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinaalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan.

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taistelujen vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. [31]
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. (Tässä vastahyökkäyksessä Aate Matias kaatui…) Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset.

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta.

* * *

Saiko Suomi lännen apua 3-vuotisvalokuvani aikoihin?

Koulukaverini Pekka O:n oman elämänsä kirjasta, hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta itseltäni kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni, varhaisnuoruuteeni, erityisesti oppikoulun ajalta. Jossa totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani lasten ja nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.

Oma naamataulu on toki vuosikymmenten kuluessa muokkautunut.


Sotaorpous varsinkaan nuoruuteni vuosina ei ollut mikään kunnia-asia.

Sodat hävinneelle, tai ”torjuntavoiton” saavuttaneelle kansakunnalle sotaorvot ja sotalesket olivat pääosin paarialuokkaa, eli liikaväestöä, joita oli pakko taloudellisesti tukea. Tähän samaan kastiin luokiteltiin myös osa sotalapsista joita palautui Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta – suuret ikäluokat olivat syntymässä.

Sotaorpotunnus

sotaorpotunnus2.12.2014 SAIN POSTIN VÄLITYKSELLÄ sotaorpotunnuksen kunnianosoitus-kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet pääministeri Jyrki Katainen ja sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko.

* Sekä Kaatuneitten Omaisten Liiton kunnianosoitus, jonka allekirjoittajat ovat Mauri Niskakoski, puheenjohtaja ja Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja.

kunnianositus

Onhan se tunteita myllertävää 77-vuotiaana vastaanottaa viimeinkin virallinen tunnustus sotaorpoudesta. Saman kunnianosoituksen on saanut 16 000 talvi- ja jatkosodan orpoa… Isäni kohdalta ole saanut selville hänen viimeisistä vaiheistaan talvisodassa 1940; jolloin oli 2,5 vuotias.
* Hartain toiveeni on ettei sota-ajan lapsuuden muistoksi kansakuntamme tulevaisuudessa näitä kunnianosoitusten ja rintamerkkien jakamiseen tule tarvetta…

Seuraavassa otteita talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta,

Muolaan pitäjässä Punnuksen lohkolta…

”TASAPUOLISUUDEKSI”


Suomessa asuvan venäläisen sotahistorioitsijan Bair Irincheev’in kirjassa: ”Talvisota venäläisin silmin”
silminnäkijäkuvauksiin, sotapäiväkirjoihin sekä taisteluraportteihin ja muihin arkistomateriaaleihin pohjautuva teos siitä, millaisena talvisota koettiin puna-armeijan riveissä – eturintamataisteluista kovimmissa mahdollisissa olosuhteissa; kirjassa selostus
Punnuksen taistelusta. E-kirjana https://kirja.elisa.fi/ekirja/talvisota-venalaisin-silmin

MUISTOTAULU Nivalan Ruuskankylän koulussa.

Aate Matias Hautamäki

kaatui talvisodassa 15.2.1940, Karjalan kannaksen suurhyökkäyksessä.

Hänen viimeisen päivänsä tapahtumista olen saanut Sota-arkiston sotapäiväkirjasta, sekä hänen kantakortistaan kopiot.

Tuolta Kymijoen vastarannalta Iitin Mankalan kylästä isäni lähti syksyllä 1939 talvisotaan…

Aate Matiaksen mahdollinen hautapaikka … Muolaan Punnuksessa kansakoulun pihakaivossa. Leikekuva Mauri Saarento, Kymenlaaksolaisrykmentin mukana Talvisodassa. (Hamina 1977)

Muolaan Punnuksen kansakoulun mäki kesällä 2018.

Kaivo on löytynyt 18. marraskuuta 2018:

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

<- isäni – s.1916, k.15.2.1940.

Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta

14.2.1940

Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.

15.2.1940

Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.

Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.

Tässa alla kaksi sivua JR/5:n sotapäiväkirjasta. (Sota-arkisto)

<

JR/5 taistelussa Punnuksen lohkolla.

Mikä tälle kansakunnalle on tärkeää? Vai onko mitään?

Valtakunnassa on julkistettu esitys puolustusvoimien rakenneuudistukseksi. Esitys oli valmisteltu puolustushallinnon virkamiesten toimesta. Lähtökohtana oli supistaa puolustusvoimien kuluja. Esitys annettiin harkitusti vasta presidentin vaalien jälkeen. Toisaalta se haluttiin varmuuden vuoksi julkistaa ennen uuden presidentin valtaan astumista. Nyt voitiin ilmoittaa miten esityksellä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja nykyisen presidentin hyväksyntä. Näin kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Sarasteen sähköpostissaan otsikolla: Tarjolla ”kättä pitempää”?

Lehtien pääkirjoitus- ja mielipidekirjoitussivut ovat täyttyneet toisaalta järkyttyneistä ja toisaalta helpottuneista kannanotoista. Kirjoitetaan miten ”Tämä ei kerta kaikkiaan käy päinsä”, ”Pohjanmaan sotilaallinen tyhjiö”, ” Varuskunnan lakkauttaminen on kirvelevä isku”, ” Katkeria kyyneliä Lapualla” jne. Toisaalta esim. ”Dragsvikin säilyminen on koko alueen etu” ja

”Riihimäeltä kuultiin helpotuksen huokaus.”

Yleensä kirjoittajat eivät ole muistaneet tässä yhteydessä Naton olemassaoloa. Poikkeuksen tekee Turun Sanomat. Lehti toteaa miten ”Uudistus ei ollut järisyttävä, jos sitä verrataan monissa EU- ja Nato-maissa tehtyihin puolustusmenojen leikkauksiin. Puolustusvoimien on määrä pärjätä uusitulla organisaatiollaan vuoteen 2020 saakka. Sitä ennen voi tapahtua paljon. Tuskin säästöpaineetkaan helpottavat.”

Sitten lehti kiteyttää ”Jos niukkaslinja vielä tiukkenee, puolustuksen perusratkaisu on mietittävä uusiksi. Ruotsi on jo miettinyt. Muilla Pohjoismailla ja Virolla kättä pidemmästä huolehtii Nato.”

Voiko joku todella uskoa, että rahattomalle olisi tarjolla ”kättä pitempää.”

* * *

Myös vuoden 1946 eduskuntavaalit aiheuttivat puoluekartalla suuret muutokset. Sotiin liittyvistä asioista vaiettiin. Edessä olivat sotasyyllisten ja asenkätkijöiden tuomiot, Pariisin rauhansopimuksen erittäin kovat ehdot, valvontakomission ja sotakorvausten synkät varjot kansakunnan yllä. Meitä sotaorpoja ja sotalapsia käytännöllisesti katsoden ei ollut olemassa. Suuri joukko häivytettiin kaiken kansan silmistä lastenkoteihin – kasvatuslaitoksiin, niin kuin etupäässä poikakoteja nimitettiin.

Katso video ”Ei kenenkään lapsi” sotaorvon kohtalosta sotien jälkeisessä Suomessa: http://areena.yle.fi/video/1305442777047

Isäni hautapaikka on nyt löytynyt. Olen saanut isäni JR/5 -komppanian vaiheita tutkimuksen tehneeltä viestin: ”Viime viikonloppuna sain muistinvaraisesti piirretyn karttapohjan Punnuksen kansakoulun pihapiiristä. Myös kaivo, jonne Aate Matiaskin on todennäköisesti haudattu, on siihen merkitty. Ensi keväänä minulla on tarkoitus lähteä paikallistamaan kaivo maastosta.”

Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:

Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:

”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”

.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:

”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”

.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..

Tässä Wikipediasta lainaus:

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana.

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana. JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä. [27]
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivan koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssavaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. [28]

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. [29]

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan. [30]

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi.
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tulee. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset. Tässa taisteluvaiheessa Aate Matias kaatui…

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. [32]ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.

Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivat koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja.

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinaalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taistelujen kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton.

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinaalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan.

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taistelujen vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. [31]
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. (Tässä vastahyökkäyksessä Aate Matias kaatui…) Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset.

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta.

* * *

Saiko Suomi lännen apua 3-vuotisvalokuvani aikoihin?

Koulukaverini Pekka O:n oman elämänsä kirjasta, hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta itseltäni kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni, varhaisnuoruuteeni, erityisesti oppikoulun ajalta. Jossa totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani lasten ja nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.

Oma naamataulu on toki vuosikymmenten kuluessa muokkautunut.


Sotaorpous varsinkaan nuoruuteni vuosina ei ollut mikään kunnia-asia.
 
Sodat hävinneelle, tai ”torjuntavoiton” saavuttaneelle kansakunnalle sotaorvot ja sotalesket olivat pääosin paarialuokkaa, eli liikaväestöä, joita oli pakko taloudellisesti tukea. Tähän samaan kastiin luokiteltiin myös osa sotalapsista joita palautui Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta – suuret ikäluokat olivat syntymässä.

sotaorpotunnus

Sotaorpotunnus

2.12.2014 SAIN POSTIN VÄLITYKSELLÄ sotaorpotunnuksen kunnianosoitus-kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet pääministeri Jyrki Katainen ja sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko.

* Sekä Kaatuneitten Omaisten Liiton kunnianosoitus, jonka allekirjoittajat ovat Mauri Niskakoski, puheenjohtaja ja Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja.

kunnianositus

Onhan se tunteita myllertävää 77-vuotiaana vastaanottaa viimeinkin virallinen tunnustus sotaorpoudesta. Saman kunnianosoituksen on saanut 16 000 talvi- ja jatkosodan orpoa… Isäni kohdalta ole saanut selville hänen viimeisistä vaiheistaan talvisodassa 1940; jolloin oli 2,5 vuotias.
* Hartain toiveeni on ettei sota-ajan lapsuuden muistoksi kansakuntamme tulevaisuudessa näitä kunnianosoitusten ja rintamerkkien jakamiseen tule tarvetta…
 

Seuraavassa otteita talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta,

Muolaan pitäjässä Punnuksen lohkolta…
ja Jari Jaakkolan historiatutkimuksestab IITIN komppanian vaiheista. Teos on kirjastoista lainattavissa.


 

 

 

 

 

 

 

 

”TASAPUOLISUUDEKSI”


Suomessa asuvan venäläisen sotahistorioitsijan Bair Irincheev’in kirjassa: ”Talvisota venäläisin silmin”
silminnäkijäkuvauksiin, sotapäiväkirjoihin sekä taisteluraportteihin ja muihin arkistomateriaaleihin pohjautuva teos siitä, millaisena talvisota koettiin puna-armeijan riveissä – eturintamataisteluista kovimmissa mahdollisissa olosuhteissa; kirjassa selostus
Punnuksen taistelusta. E-kirjana https://kirja.elisa.fi/ekirja/talvisota-venalaisin-silmin

 

 

 
MUISTOTAULU Nivalan Ruuskankylän koulussa.
 

 

Taipaleen ryhmä

Mika Albertssonin johtama ryhmä on kaivanut yli 300 suomalaisen sotavainajan jäännökset Venäjältä. Katso tästä HS-juttu Ryhmä Taipale
 
Kolmas säkeistö suomeksi…

 

Suomi myrskyn silmässä, osa II

Suomi jälleen ”myrskyn silmässä”

Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II
21.1.2018 1 (29)

Kakkososan aineiston editointi, oikoluku ja sivunvalmistus on nyt valmistelussa.

Tässä näytöksi osio oikolukematonta käsikirjoitusta

Mannerheim ja Ryti epäilevät Stalin/Churchill sopimustensa kestävyyttä. – Marski tietoinen suurvaltojen salaisen taustapolitiikan tavoitteista – Puolueettomuuden poliittinen tappio – Eurooppa kaaoksessa 1919– 1945 – Versailles’n rauhasta tie 2. Maailmansotaan – Amerikan Yhdysvallat nousee maailman johtavaksi valtioksi sotilaallisesti ja taloudellisesti. – Suuresta lamasta 1929–1932 kärsitään Euroopassa, mutta ennen kaikkea Amerikassa – Euroopassa syntyvät diktatuurit saavat Amerikan kehittämään sotateollisuuttaan – ”Sota Euroopassa on meille vaan eduksi, …ostavat sotamateriaalinsa meiltä”: Roosevelt 1938. – Kansainvälinen kauppa- ja finanssipolitiikka / Eliitti / FED. – Huomautus: 1) Sodanaloittajat, 2) Maailman herruuden todelliset ylläpitäjät. 3) Jatkosodan valmistelut 1940–1941.

Suomen armeija on ylipäällikkönsä marsalkka Mannerheimin johdolla aloittanut sotatoimet Neuvostoliittoa vastaan omalla rintamaosallaan 10.7.1941 varsin erikoisista ja huippu salaisista henkilökohtaisiin (Mannerheim – Ryti / Stalin – Churchill) sopimukseen perustuvista lähtökohdista. (Luku 11. ja luku 13/Huomautus III)

Lukija muistanee Marskin erikoisasiamiehen (Vilho Tahvanaisen) usein todenneen käsillä olleiden tilanteiden arvioimisen vaatineen ylipäälliköltä erittäin tarkkaa ja keskittynyttä miettimistä, harkintaa ja kokemuksen lopulta tuomaa intuitiivista rohkeutta päätösten tekemiseen. Kirjoittaja onkin eräissä yhteyksissä luonnehtinut tätä Marskin kykyä rohkeaksi ja ratkaisevaksi ominaisuudeksi ”istua samassa pokeripöydässä” sotaakäyvien suurvaltojen johtajien joukossa ja ”luovia” Suomi ulos näiden salaisella keskinäisellä juonimisellaan nostattaman hirvittävän sodan myrskyistä sen kerran päättyessä. Olisiko Marskin tielle astunut Suomi silloin vielä olemassa itsenäisenä, vapaana valtiona? Pitäisivätkö Stalin ja Churchill lupauksensa? – Tätä oli Marski jo hieman epäillyt yhteisessä Rytin kanssa 24.6.1941 Churchillille lähettämässään, tilannetta ja Stalinin kanssa sovittuja asioita koskevassa kirjeessä? (Luku 9).

Suomi on valintansa joutunut tekemään! Jätämme tässä vaiheessa armeijamme taistellen etenemään tavoitteisiin, joista oli Churchillin ohjeen mukaan sovittu Stalinin kanssa. (…uskokaa sitä, mitä Stalin puhe

Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II 21.1.2018 2 (29)
2
limitse, kirjeitse, radiolla, tai jotakin muuta tietä on ohjeeksi antanut tai tulee vielä antamaan [II-osa, luku 7]…) Tämä Churchillin Lontoossa Marskin asiamiehelle kahteen kertaan antama ohje toteutui Stalinin ja Mannerheimin välisellä sähkesopimuksella 4.3.1941 (Kuopio) ja sen Stalinin vahvistamana ja allekirjoittamana virallisena (salaisena) asiakirjana kirjeiden vaihdossa 11.6.1941 (Rajalla Värtsilässä).

Nämä Churchillin Mannerheimin asiamiehelle Lontoossa helmi- ja kesäkuussa 1941 toistamat ilmoitukset välitettäviksi presidentti Rytille ja Mannerheimille, osoittavat Kremlin ja myös Lontoon välisen yhteyden tiiviisti toimivan ja salaisista salaisimman, jo 15.10.1939 Moskovassa sovitun (avaus todennäköisesti aikaisemmin Krimillä? / kirj.) sotasopimuksen olevan voimassa. Mannerheim toteaakin osuvasti (I-osa s. 188) näiden kahden valtionjohtajan (Stalin/Churchill) olevan ”tämän 2. maailmansodan arkkitehdit ja rakennusmestarit.”

Mielestäni nyt on sopiva hetki välitarkasteluun ja analysointiin koskien koko 2. maailmansodan alkuasetelmaa, sen kehittämistä ja suunnittelua suurvaltojen hallituksissa ja esikunnissa, unohtamatta hetkeksikään samojen valtioiden johtajien (Churchill, Stalin, Hitler, Roosevelt, Daladier/Reynaud, yms.) ratkaisevaa merkitystä salattuine omine tavoitteineen.

Pienempien maiden kohtalo rintamien välimaastossa on – kuten on ollut kautta historian – surkea. Ne ovat edellä mainittujen ”suurten” johtajien suunnitelmissa vain – pelinappuloita. Näitä erilaisia ja -kokoisia valtioita olivat esim. Puola, Tshekkoslovakia, Unkari, Italia, Jugoslavia, Romania, Kreikka, Baltian maat ja Skandinaviasta Suomi ja Norja, jopa ”ontuvaa” puolueettomuutta harjoittava Ruotsikin. Pienen valtion vetoaminen pyrkimykseensä pysyä erossa suurvaltojen sotakuvioista ja saada puolueettomana ja rauhassa rakentaa kansansa tulevaisuutta ei onnistu – sitä ei sallittu!

Esimerkki: Toteuttaessaan Saksan kanssa 23.8.1939 yllättäen solmimansa M/R-sopimuksen etupiirijakoa, kutsuu Stalin Baltian maiden edustajat Moskovaan neuvottelemaan NL:n vaatimuksista (lähinnä sotilastukikohtia) ja allekirjoittamaan niiden valtiollisen itsenäisyyden säilyttävät, mutta samalla näiden maiden neutraliteettia rajoittavat sopimukset (Viro 28.9., Latvia 5.10. ja Liettua 11.10.) Suomi saa kutsun 5.10.1939 ja ensimmäinen neuvottelu käydään Moskovassa 12.–14.10.

Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II 21.1.2018 3 (29)
3
Suomen valtuuskunnan johtaja ministeri J. K. Paasikivi lausuu mm.: ”Me suomalaiset haluamme vain saada pysyä rauhassa ja kaikkien selkkausten ulkopuolella.”

Tähän vastaa Stalin (uskoisin vilpittömästi / kirj.): ”Ymmärrän sen, mutta vakuutan, että se on mahdotonta – suurvallat eivät tule sallimaan sitä.”

Stalin ei mainitse tässä nimeltä yksin Saksaa enempää kuin muitakaan suurvaltoja, vaan niiden kaikkien mahdollista mielenkiintoa Pohjolaan, perustaen näin lausumansa toden näköisesti kesän 1939 pitkiin neuvotteluihin Englannin ja Ranskan edustajien kanssa, jotka tuolloin olivat esittäneet mainittuina suurvaltoina (Englanti, Ranska) pitkälle meneviä myönnytyksiä Neuvostoliitolle mm. Baltian-maiden ja Suomen suhteen, hyvänä esimerkkinä tästä Voroshilovin ehdoton vaatimus saada Suomesta tukikohta alueella Ahvenanmaa–Hanko. Lisäksi oli Stalinin ”pöytälaatikossa” yhä myös Stavkan oma operaatio ”PORO” suunnitelmana vuosilta 1930 ja 1937 (I-osa s. 37, ff. 40, 41, 45). Stalinin puhe 19.8.1939 (I-osa ss. 101–103).191 Keesing, Archiv der Gegenwart: ”Stalinin komento Pk.16.2.1943 6.A:n kom. kenraaliltn. Charitonoville, kenraaliltn Kusnezoville ja Ryhmä Popovin komentajalle ev. Popoville / käännös suomeksi II-osa s. xxx), ”…pitäkää aina mielessänne, että meidän vaalitunnuksemme on; kaikkien maiden proletaarit – yhtykää! Ja meidän ainoa päämäärämme tulee olemaan; proletariaatin maailman diktatuuri!” (D. Manuilskin lausunto 1930, I-osa ss. 331–332. / Lähdekirjallisuus 5).

Roosevelt oli eri yhteyksissä esittänyt pitkälle meneviä suunnitelmiaan Euroopan asioiden järjestelyksi. Yhteistyö hänen, Valkoisen talon, ja finanssiministeriön sijoittamansa ”aivotrustin” (Morgenthau + kumppanit) välillä koskee lähinnä 1934–1941 puuttumista Euroopan sotaan; IIosa Liite X.192 193

Rooseveltin kirje Stalinille (Zabrouskyn kautta) 20.2.1943, jossa ilmoittaa Valkoisen talon täydellisen hyväksynnän järjestelyiksi sodanjälkeisessä maailmassa:

191 Lähdeviite 95 192 Lähdeviite 96 193 Lähdeviite 97

Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II 21.1.2018 4 (29)
4
– Ranska saa maksaa heikkouksistaan ja jäädä omaan mitättömyyteensä. Englannin ylivalta tunnustetaan Portugalissa, Espanjassa, Italiassa, Kreikassa.

– Neuvostoliitto on näin ollen saava yhteytensä Välimerelle (Jugoslavia, Albania) Kaikki Stalinin toiveet täytetään Baltian maissa, Suomessa ja ns. ”unenlightened” (takapajuisissa) Balkanin ja Itä-Euroopan maissa. Puola joutuu ohjatuksi myönnytysten tielle.

– Yhdysvallat tulevat osallistumaan myös saaliinjakoon ”right of Conquest” määritelmän mukaisesti. (tässä katosi näin historian paperikoriin Rooseveltin/Churchillin ATLANTIN JULISTUKSEN juhlava manifesti / kirj.)

– Katolisen kirkon korkein arvohenkilö Yhdysvalloissa, kardinaali Francis SPELLMAN keskustelee Rooseveltin kanssa kahden kesken 3.9.1943 ja kuulee tämän suunnitelmat tulevista rauhanjärjestelyistä – ei vain Euroopassa, vaan k oko maailmassa: – Maailma jaetaan neljän suuren – USA, Kiina, Iso-Britannia, Neuvostoliitto – kesken. – Kiina saa Kaukoidän – USA saa Tyynenmeren (Pacific) alueet – Iso-Britannia ja Neuvostoliitto saavat Afrikan tai Euroopan. Mutta koska Isolla-Britannialla on etupäässä siirtomaihin liittyvä intressi, on oletettavaa, että Eurooppaa tulee hallitsemaan Neuvostoliitto! – Eurooppalaisten kansakuntien täytyy kestää venäläisten ylivaltaa siinä toivossa, että ne 10 tai 20 vuoden kuluttua voivat jo hyvin elää yhdessä venäläisten kanssa. Hän on yhtä mieltä Churchillin kanssa siitä, että Saksa tullaan jakamaan useaan erilliseen valtioon. Sille ei koskaan enää sallita minkäänlaista keskushallitusta, eikä sen kanssa solmita minkäänlaista lopullista rauhansopimusta.

Varsin pian tämän tapaamisen jälkeen oli edessä Teheranin kokous 28.11.–1.12.1943. Siellä vahvisti Stalin jo Rooseveltin myötävaikutuksella asemaansa Euroopan hallitsijana. Churchillin kohdalla voimme lyhyesti todeta, että kaikki hänen pyrkimyksensä, lausuntonsa, koko ajattelunsa kohdistui 30-luvun alusta alkaen neljään seikkaan: 1. Iso-Britannian imperiumin aseman säilyttämiseen suurvaltana – kaikki keinot käytettävä. 2. Saksan tuhoaminen, koska maasta tullut liian vahva (mm. I-osa s. 65, ff. 66, 78, 79, 81, 84–86)
Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II 21.1.2018 5 (29)
5
3. Hitler ja natsismi voidaan tuhota vain allianssilla, jossa mukana myös N-liitto. (I-osa s. 68; pienet valtiot ja niiden itsenäisyys sivuseikka, jos Stalin esittää tässä asiassa vaatimuksia.) 4. Yhdysvallat lupautunut tulemaan mukaan ratkaisemaan myös IImaailmansodan. (UM G. H u l l: Lausunto 18.3.1939, I-osa s. 64, lähdeviite 42.)

F. Frankfurter heinä–elokuun vaihteessa 1939 vie presidentti Rooseveltin asiamiehenä lupauksen Churchillille Lontooseen Amerikan mukaan tulosta. Churchillin lausunto Rooseveltin asiamiehelle ja valtiosihteerille Sumner W e l l e s i l l e Lontoossa 11.3.1939: ”Eurooppalaiseen kriisiin ei jää muuta ratkaisua kuin radikaali, täydellinen Saksan häviö ja K-sosialismin tuhoaminen” (I-osa, liite 8. ss. 305–306). Hitlerin näkökannat valtakunnan Kanslerina sisältävät muutamia selviä pyrkimyksiä, joiden suhteen hänen kantansa pysyy muuttumattomana IImaailmansodan melskeiden loppuun saakka. Weimarin tasavallan sorruttua Versailles’n rauhan ”kahleissaan” taloudelliseen umpikujaan maailman laajuisen laman iskiessä 1929–1931, sen viimeiseksi saavutukseksi jää von P a p e n i n toimiessa kanslerina saada Lausannessa 10.7.1932 aikaan sopimus, jolla nälkärajalla kamppailevan Saksan sotakorvausten maksaminen poistetaan. Versailles’n ”voittajien” oli tunnustettava virheensä! Hitlerin Kolmannen Valtakunnan käsiin 1933 vaaleissa jääkin Saksa, jonka elinkelpoiseksi selviämiseen ei muu maailma enää uskonut. Tätä ei suinkaan käynyt ihmetteleminen; 17 miljoonaa saksalaista eli jonkinlaisen sosiaaliturvan varassa, työttömiä 7–8 milj. ja maa luisumassa sisällissotaan vastapooleina kansallis-sosialistit vastassaan Saksan SDP ja kommunistit.

Ratkaisevat valtiopäivävaalit järjestettiin 6.3.1933, joissa punainen vaara tuli torjutuksi, k-sosialistien ja sen liittolaispuolueen saadessa yli puolet 600 edustajapaikasta (340). Uusi hallitus teki esityksen valtiopäiville valtuuslaiksi, joka antaisi sille diktatorisen vallan 4 vuodeksi. Valtuuslaki hyväksyttiin 441 äänellä läsnä olleiden sosialidemokraattien 91 ääntä vastaan. Kommunistit olivat ”lakkautettuna” puolueena ulkona äänestyksestä. Weimarin tasavallan valtiosääntö ”haudattiin” ja Saksan pelastajaksi kaikkinaisesta kurjuudesta odotettiin ja toivottiin Hitlerin johdossa toimivaa valtiota.

Mitkä olivat Hitlerin diktaatit?:

Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II 21.1.2018 6 (29)
6
– Versailles’n rauha päätöksineen mitätöitävä. Pohjaksi presidentti W. Wilsonin 1919 tekemä 14-kohdan sopimus, jonka Saksa oli hyväksynyt aselevon ja rauhan perusteiksi saatettava voimaan. – Saksan valtiollishallinnollinen yhdistyminen hyväksyttävä ts. Saksalta riistetyt alueet palautettava sopimuksin ja rauhanomaisesti kansanäänestyksillä. Afrikkalaiset Saksan siirtomaat palautettava. Itävallassa, joka oli eristetty Kansainliiton säännöksin (Ranska) saatava suorittaa kansanäänestys Saksaan liittymisestään. – Yleinen kaikkia valtioita koskeva K-liiton valvoma konferenssi aseriisunnasta saatava voimaan. Tätä oli esitetty Weimarin Tasavallan toimesta jo 1932. Euroopan maista Ranska, Englanti ja N-liitto eivät vielä vuodelle 1935 tultaessakaan olleet hyväksyneet esitystä, joka hiljaa haudattiin. – Saksan on voitava tulevaisuudessa myös varustaa oma armeija, maan ollessa nyt täysin suojaton. – Saksalle oikeus osallistua maailmankauppaan, K-välinen sopimusoikeus (”Bündnisfähigkeit”) ja oman talouspolitiikan luominen (Liite X / lukuun 12.) ”Saksan talousihme 1933–1945.

A – SOTIEN SYIDEN JA SYYLLISTEN TARKASTELUA – huomautukset I-V

H u o m a u t u s I : Maailmansotien taustapolitiikan erityispiirteitä

Periaate; – ”Ellette ole meidän puolellamme (=yhteistyössä), olette meidän vihollisiamme” (USA:n presidentti George W. Bush/2002 kootessaan eri valtioita ”ristiretkelle” Irakia vastaan). YK oli siinä ”statistin” osassa kuten muistamme. Tämä suurimittaisella valheella ja provokaatiolla käynnistetty sota ja kaikki sen jatkumot Lähi-idässä noudattavat samoja menetelmiä, joita Yhdysvallat käytti jo 1800-luvulta alkaen, levittäessään raakaa imperialismiaan paitsi molemmilla Amerikan mantereilla, Pasificin saaristoissa, Kaukoidässä ja nyttemmin Välimeren ja Lähi-idän alueilla (Liite X, II-osa luku 12 / USA:n imperialismi, II-osa: luku 13 / Huomautus II.).

Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II 21.1.2018 7 (29)
7
Koostamme ja päivitämme seuraavaksi sekä tieto – että tapahtuma kehyksemme sisällöksi uutta (2012) ja vanhempaa (I-osa 1932–1940) lähdeaineistoa. Niissä tarkastellemme kolmea asiaryhmää löytääksemme pitävät, loogiset vastaukset lukijalle kysymyksiin, joiden kohdalla kahden maailmansodan (1. 1914–1919 ja 2. 1939–1945) ”voittajavallat” ovat kirjoittaneet oman, hallitsemansa ja pääosin omistamansa, maailman laajuisen median pakkosyötöllä modifioidun, väärennetyn, ja monilta osin yhä tänäänkin (v. 2012) salatun sotahistoriansa. Toivon jo tässä vaiheessa, pohtiessamme suurten sotien syitä laajemmin, lukijan huomanneen, että löytyy, jopa yllättäen, vähemmälle huomiolle jäänyt, kansainvälinen toiminta-alue, jonka merkitys vahvana taustatekijänä on otettu usein peitetyksi syyksi varsinaisen aseellisen sodankäynnin salattuun suunnitteluun ja lopulta toteuttamiseen – kansainvälinen maailmankauppa ja – finanssipolitiikka!

H u o m a u t u s I I : Kansainvälinen kauppa ja finanssit maailmansotien taustapolitiikassa

Presidentti F.D. Rooseveltin henkilökohtainen muistiinpano (tallenne) kirjeestä finanssiministerilleen Harry Morgenthau jr.:lle:

Valkoinentalo Washington 9. joulukuuta 1944 / I 776–779. Muistio valtion Finanssiministerille tiedoksi ja palautettavaksi. F.D.R. (allekirjoitus).

”Englantilaisten ilmoitukseen, että he ovat konkurssissa ja tarvitsevat 7 miljardia dollaria, olen katsonut aiheelliseksi ja tehdä tiettäväksi seuraavaa: Ensimmäisen maailmansodan valmisteluissa Saksa ja 2. maailmansodan valmisteluissa Saksa ja Japani yhdessä ovat työvoiman riistolla ja subventoidun viennin avulla vallanneet koko maailman vientimarkkinat.” (provosoidusti valittu ja väärä arvio / kirj.).

”Kilpailu vientimarkkinoista kävi yhä kovemmaksi. Saksalaiset eivät ainoastaan vallanneet vientikohteitamme, vaan tekivät tuontitarjouksiaan halvemmalla kuin oman maamme kotiteollisuus. Kuten kaikkialla muuallakin johti tämä meilläkin palkkojen ja elintason alenemiseen ja voittojen vähenemiseen.”

”Ensimmäisen maailmansodan jälkeen alkoi Saksassa kuitenkin nopea kehitys ja nousu, jolla oli tarkoitus poistaa Englanti ja Amerikka kiistan

Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II 21.1.2018 8 (29)
8
alaisilta markkinoilta. Japanin pyrkimys oli sama. Me yritimme selvitä tästä tilanteesta alentamalla palkkoja, lyhentämällä työaikaa (samalla palkalla) ja tukeutumalla pätkätyöhön. Kilpailijaa emme kuitenkaan kyenneet lyömään pois markkinoilta. Tästä oli seurauksena työttömyyden kasvu.”

”Millaisiin toimenpiteisiin meidän on nyt (1944) tulevan voittomme jälkeen tartuttava Japania ja Saksaa vastaan täytyy näihin joka tapauksessa kuulua niiden teollisuuden tuotannon rajoittaminen ja estää niitä näin tulemasta kilpailijoiksi ranskalaisia, englantilaisia, hollantilaisia, belgialaisia ja muita vientimaita sekä meitä itseämme vastaan maailman markkinakentässä. Tämä tulisi johtamaan kaikkien mukana olevien maiden liiketoimintojen volyymin kasvuun ja sen myötä kasvaviin voittoihin sekä tulokselliseen varallisuuden kasvuun talouselämämme eri alueilla. Miten suuri tämä lisäkasvu tulee olemaan, on vaikea tänään sanoa, mutta tulee se joka tapauksessa olemaan hyvin suuri. Saksan kysymyksessä on kohdistettava erityistä huomiota sen naapurimaiden suuntaan. Tärkein niistä on Neuvostoliitto, jolla täytyy puolustustaan varten olla tietty turvallisuusvyöhyke. Millaiselta tämä tulee näyttämään ja mitä vaikutuksia sillä tulee olemaan Baltian valtioihin (Suomi laskettiin tuolloin vielä kuuluvaksi Baltian valtioihin / kirj.), Puolaan Tšekkoslovakiaan ja Balkanin valtioihin, voin sanoa vasta kun tunnemme Neuvostoliiton vaatimukset Saksan teollisuuden suhteen.” (Päätän suoran käännöstekstin / kirj.)194

Lukijalle korostaisin tämän Rooseveltin kirjeotteen ajankohtaa 9.12.1944! Käynnissä olevan sodan voitto on Liittoutuneiden osalta jo selvä. Nyt keskustelevat sodan häviävän Saksan sodan jälkeisestä kohtalosta kahden suurvallan (USA, Britannia.) johtajat. NL:n johtajan Stalinin hyväksyntä on suurissa kysymyksissä myös tarpeen, mutta Ranskalla on enää vain” kyytipojan” osa. Mielenkiintoista on, että nämä ”voittaja”-valtiot 2. maailmansodan jälkeenkin (1945) ovat pääosin samat valtiot, joiden johtajat sanelivat 28.6.1919 Versailles’n rauhan järjettömät toimeenpanopykälät, joilla väistämättä avattiin tietä Ksosialistien ja Hitlerin valtaan nousulle. Selvästi käy nyt myös ilmi, että Yhdysvallat tässä vaiheessa jo johtaa maailman sota- ja talouspolitiikkaa ja sanelee dominoivasti perusteet Länsivaltojen (=Liittoutuneiden) suhtautumiselle esim. Saksan kysymykseen sen antautuessa. Nyt oli koittamassa myös aika, jolloin maailman raha ja sen valtakeskus (”Eliit

194 Lähdeviite 98
Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II 21.1.2018 9 (29)
9
ti”/FED) sanelevat lopulliset diktaattinsa kaikille maailman sotaakäyville valtioille.

Toinen esimerkki: Quebeckin Konferenssi 10.–16. syyskuuta 1944. Saksan tulevasta käsittelystä voitetun sodan jälkeen käyvät keskustelua presidentti F.D. Roosevelt ja Pääministeri W. Churchill. Tilaisuuden järjestelijänä ja esittelijänä toimii Rooseveltin luottomies finanssiministeri Henry Morgenthau jr.. (kuva)

Erittäin salainen Quebec 15. syyskuuta 1944 I/620–621.

Presidentti (F.D.R.) ja pääministeri (W.C.) välisessä konferenssissa koskien yhtenäistettyjä toimia Saksan aseriisunnaksi, todettiin tärkeimmäksi muodostuvan Ruhrin ja Saarin teollisuusalueiden tuleva rooli. Siitä, kuinka metallurginen, kemiallinen ja elektrotekninen teollisuus Saksassa voitiin rauhan ajan tuotannosta muuttaa palvelemaan sotateollisuutta, on meillä katkeria kokemuksia ja näin saatuna selvät näytöt. On näin ollen ajateltava, Saksan tuhottua suuren osan Neuvostoliiton ja muiden liittolaistemme teollisuuslaitoksia, että on oikein ja hyväksyttävää näiden yhteiseen kärsimykseen vedettyjen maiden saada korvatuksi omia menetyksiään vaatimalla nyt itselleen vastaavia hyödyllisiä koneita. Edellä mainitut teollisuuden koneet ja laitteet on tästä syystä ehdottomasti poistettava käytöstä Ruhrin ja Saarin alueilta poissiirrettäviksi.

Käsityksemme on, että molemmat alueet pitää alistaa yhteis- johteiselle organisaatiolle, jolloin niiden alasajo ja purkaminen tulee varmistettua. Tämän ohjelman tavoite; sotavarusteluun sopivan teollisuuden hävittämisestä (”the war making industries”) erikoisesti Ruhrin ja Saarin alueilla, mikä tarkoittaa tehdä Saksasta pääosiltaan maatalous- ja karjanhoito maa (”a country primarily agricultural and pastoral in its character”). Pääministeri ja presidentti ovat tämän ohjelman suhteen saavuttaneet täyden yksimielisyyden. OK.195 F.D.R. (Franklin D. Roosevelt) W.C. (W. Churchill).

Itse tekstin lienee kirjoittanut Henry Morgentahau ja Roosevelt ja Churchill merkinneet vain hyväksymisensä*. Ohjelmaa ei koskaan toteutettu täydellisenä (Truman), mutta sadat ja taas sadat junat kuljettivat Saksas

195 Lähdeviite 100

Erkki Hautamäki Käsikirjoitus SUOMI MYRSKYN SILMÄSSÄ OSA II 21.1.2018 10 (29)
10
ta kaikkea tavaraa, jopa kokonaisia tehtaita lähinnä Neuvostoliittoon ja Ranskaan. Morgenthau toteaa myöhemmin, että hänen finanssiministeriössä yhdessä avustajiensa kanssa jo 1943 aloittama suunnittelu Saksan sodanjälkeisen kohtelun sisällöstä; ”Morgenthau-suunnitelma” (=Saksan lopullinen tuhoaminen) ja sen käytännön toteuttamiseen liittyvä yksityiskohtainen toimeenpano-ohje, (Direktiivi ICS 1067) olivat hänen elämänsä tärkein asiakirja ja suurin saavutus. H. S. Trumanin tulolla USA:n presidentiksi Rooseveltin kuoltua 12.4.1945, tuli olemaan suuri merkitys 2. maailmansodan loppu konferenssissa Potsdamissa heinäkuussa 1945. Hän joutui tavallaan ”lunastamaan” Rooseveltin ja Churchillin Jaltassa antamia alueellisia ja poliittisia myönnytyksiä Stalinille, mutta ei enää kuitenkaan hyväksynyt Morgenthaun tarjoamaa kokonaissuunnitelmaa (”kirjaa”) ja sen ennakkoon julkaisemista lehdistölle sellaisenaan. Morgenthau jr. tosin väitti Rooseveltin antaneen kuolinvuoteellaan illalla 11.4.1945 sille hyväksyntänsä. Länsivalloille jäikin pariksi vuodeksi (1945–1947) käytännön ohjeeksi miehitysvyöhykkeillään edellä mainitun toimeenpano-ohjeen noudattaminen, josta vastasi kenraali D. Eisenhower*. Tämä ohje oli kyllin raaka ja epäinhimillinen. Kansallissosialistisen puolueen virkailijat ja jäsenet, Wehrmachtin upseerit, SS-joukkojen sotilaat, keskitysleirien henkilöstö, Gestapon ja poliisin (Volkssturm) jäsenet, muut sotarikolliset tms. – Churchill: ”nämä voidaan ilman muodollisuuksia kiinni saataessa teloittaa välittömästi!”

Roosevelt: ”Tärkeät tieteellisten laitosten, sotatalouden ja -teollisuuden edustajat ja erikoisammattilaiset on pidätettävä, eristettävä ja siirrettävä ”omaan käyttöön”. US-armeijan tehtävä ei ole miljoonien pian nälkään ja huollon puutteeseen kuolevien sotavankien eikä rauniotalojen kellareissa tauteihin, kylmään ja nälkään nääntyvien siviilien ruokkiminen. Tuntekoon nahoissaan kaikki saksalaiset, että ovat hävinneet sotansa./ Eisenhower: ”It’s a pity we could not have killed more” (=”On sääli että emme ole voineet tappaa enempää”) 196

Olisiko Saksan jättäminen ”puolisuvereeniksi” valtioksi (Weimarin tasavalta) Versailles’ssa 1919, ollut uuden vielä täydellisemmän virhearvion syy 1945 (Quebec–Jalta–Potsdam!)? Nyt (1944) yrittivätkin tulevat ”voittajat” jo pitää ajoissa huolta paremmin kuin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan nujertamisesta. Versailles’n diktaattien laatijoille oli tuolloin jo tullut suuri virhearvio ja pettymys tuon kurjuu

../..

Soviet War Crimes against Finland

A Study on International Law. The Soviet Union and Her War Crimes against Finland 1917 – 1991

Written by Kari Silvennoinen, Attorney at Law, Trained on the Bench

Shop Pris 12,00 €
.
E-book

Soon it will have been exactly 70 years that the Soviet terror bombings of Finnish civil targets have taken place. Also the 70´th anniversary of Finnish victims of partisans is nearing. Therefore this study is of most current interest.
.
This is not a study on Finnish or Soviet history. This is a study on international law and therefore a study from the viewpoint of international law. The aim of the study is to solve war crimes that the Soviet Union committed in and against Finland during last wars. Surprisingly, crimes did not end when the wars ended, but can be seen continuing until the very end of the Soviet Union, or even later.
.
This work is based on my previous study on international law (The Soviet Guilt 2011). It was the very first attempt ever to evaluate the guilt of Soviet-Finnish wars, and it got me convinced that there are a lot of war crimes still unsolved. Partly these crimes handled here are the same I handled in The Soviet Guilt.
.
Launching a war on a neighbor is a very serious crime. The Soviet Union launched at least two wars (the Winter War and the Continuation War of the Winter War) on Finland. These major crimes are therefore included here as war crimes committed by the Soviet Union.
The Soviet Union committed very many smaller, but not less serious war crimes against Finland and Finnish citizens. These crimes, as crimes of partisans who murdered civilians and crimes targeted on Finnish prisoners of war are now handled, first time ever openly and without the shame of Finlandization.

In the book you will find also a legal evaluation of Soviet terror bombings on Finnish civilians, mostly women, children and elderly. Minister Väinö Tanner stated in the War Guilt Trial of 1945 – 1946, that there are actions forbidden to be mentioned (Winter War) and terror acts not spoken out (start of the Continuation war and terror bombings of the Soviet Union). But in this book everything is spoken out. The shameful era of Finlandization is over.
 
* * *
 
On kulunut yli 70 vuotta Neuvostoliiton terroripommituksista suomalaisiin siviilikohteisiin. Neuvostoliitto pommitti suomalaisia siviilejä erityisen rajusti vuonna 1944 murtaakseen suomalaisten vastarinnan. Myös neuvostopartisaanien rikoksista tulee pian kuluneeksi tasan 70 vuotta, joten tämä kirja on hyvin ajankohtainen.
.
Tämä ei ole tutkimus Suomen tai Neuvostoliiton historiasta, vaan kansainvälisoikeudellinen tutkimus niistä sotarikoksista, joihin Neuvostoliitto syyllistyi viime sotien aikana. Yllättävää kyllä neuvostorikokset eivät loppuneet siihen kun sodat päättyivät, vaan sen rikokset jatkuivat aivan Neuvostoliiton loppuun saakka, jopa myöhemminkin.
.
Tämä kirja perustuu aiempaan kansainvälisoikeudelliseen tutkimukseeni (The Soviet Guilt 2011), joka oli ensimmäinen yritys arvioida sotien syyllisyyskysymyksiä ilman suomettuneisuuden taakkaa. Aiempi tutkimukseni sai minut vakuuttuneeksi, että sotarikokset on arvioitava kokonaisuudessaan uudessa tutkimuksessa. Osittain tässä käsiteltävät rikokset ovat samoja kuin The Soviet Guilt –kirjassa tutkitut rikokset.
.
Sotilaallinen hyökkäys ilman syytä naapurivaltioon on hyvin vakava rikos. Neuvostoliitto aloitti tällä tavoin ainakin kaksi sotaa (talvisodan ja talvisodan jatkosodan) Suomea vastaan ilman aihetta. Nämä pääsotarikokset ja niiden kansainvälisoikeudellinen arviointi on otettu luonnollisesti mukaan tähän Neuvostoliiton sotarikoksia käsittelevään tutkimukseen.

Neuvostoliitto syyllistyi hyvin moniin pienempiin (mutta ei vähemmän vakaviin) sotarikoksiin Suomea ja suomalaisia vastaan. Puna-armeijan partisaanit murhasivat suomalaisia siviilejä ja Neuvostoliitto näännytti suomalaisia sotavankeja nälkään. Neuvostoliitto toteutti myös terroripommituksia, joissa pommitettiin kuoliaaksi suomalaisia siviilejä, pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia. Sotarikokset käsitellään tässä kirjassa nyt ensi kertaa avoimesti ja ilman häpeällistä suomettuneisuutta.
.
Ministeri Väinö Tanner totesi sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945 – 1946, että on asioita, joita ei saa mainita (talvisota) ja terroritekoja, joista puhuminen on kiellettyä (jatkosodan aloittaminen ja Neuvostoliiton terroripommitukset). Tässä kirjassa kaikki kuitenkin kerrotaan. Häpeällinen suomettumisen aikakausi on ohi.

Talvisota on se alkuperäinen kipupiste

… jonka olemassaolon unohtaminen on katsottu palvelleen ulkopoliittisia ja taloudellisia intressejämme, mutta … inhimillisti ottaen kyseessä on kansamme sielun syvästi haavoittanut kansallinen yli sukupolvien vaikuttava trauma. Talvisota uhrivalmiine sankareineen on kuitenkin samalla noussut kansallismyytin asemaan ja siitä on kirjoitettu varmaan satojatuhansia sivuja, tehty elokuvia ja dokumentteja.
  

Kaiken taustalla on jollain tavoin aistittavissa edelleenkin suuri vaikeneminen, pakkohiljaisuus.

 
Moni nuorempi tai Suomen historiasta kiinnostumaton myös ajattelee, että eikö olisi jo aika jättää menneet. Näin pitkä aika sitten sattuneista tapahtumista on turhaa enää yrittää kaivaa esiin uutta.
 
Onko todellakin näin?
Kansaa, joka menettää muistinsa .. ei ole olemassa:

 
Suomen kohtalonvuodet määräävät yhteiskuntamme kehityksen aina nykyaikaan asti.
26. kesäkuuta 2011 alkoi JATKOSODAN muistovuodet; onko samantekevää mitä tiedämme kansakuntamme talvi- jatkosodan tosiasioista?
 
Miksi sotaan syyllistettyjen ja asekätkentään osallistuneiden kunniaa ja mainetta ei ole palautettu?
Onko edessämme taas vaaranvuodet, kun itsenäisyyttämme uhataan Suomen maarajojen ulkopuolisten voimien toimesta, rahastoimalla kansallinen elämänlaatu demokratian ulottumattomissa oleviin yhteisvaluutan (euron) ”vakausvälineisiin”.

Matkakertomus Punnuksen koulumäeltä

… talvisodan joukkohautaa paikantamassa, viikolla 30/2017.
 
Jarkko Väänänen: ”Otin kalibrointipisteeksi topograafisen kartan Kultalan talon risteyksen ja siirsin karjalankartoista koordinaatit suoraan Google Mapsiin. Google näytti tarkasti saman pisteen eli karttapisteet ovat yhtenevät. Lisäksi meillä on lupa uskoa että Maanmittauslaitoksen kartta on varsin tarkkaan piirretty – niinpä siirsin karjalan kartoista koulun kulmapisteet Google Mapsiin ja sain näin piirrettyä koulun alueen satelliittikuvaan”.
 

 
Karttapiirros koulun pihapiiristä kopio karjalankartat.fi palvelusta (palvelun tuottaa maanmittauslaitos) – Myös Jari Jaakkola on hyödyntänyt samaa palvelua omassa kirjassaan.
 
4. heinäkuuta 2017
 
Terve Kalle
 
Tosiaan kuten sanoin matka oli erittäin onnistunut ja tärkeimmän koulutukikohdan lisäksi pääsin tutustumaan mm. Äyräpään ja Valkjärven kohteisiin , muistojuhla Muolaan kirkon raunioilla Kirkkojärven rannalla. Ryhmä oli kotiseutumatkaajia ja ottivat minut hyvin joukkoon mukaan- http://www.muolaa.fi/Punnukseen17.pdf
 
Koska mitään kivijalkaa tai vastaavaa ei ole olemassa päädyin suunnistamaan netistä löytyvien Karjalan karttojen mukaan:
http://www.karjalankartat.fi/
 
Otin kalibrointipisteeksi topograafisen kartan Kultalan talon risteyksen ja siirsin karjalankartoista koordinaatit suoraan Google Mapsiin. Google näytti tarkasti saman pisteen eli karttapisteet ovat yhtenevät. Lisäksi meillä on lupa uskoa että Maanmittauslaitoksen kartta on varsin tarkkaan piirretty – niinpä siirsin karjalan kartoista koulun kulmapisteet Google Mapsiin ja sain näin piirrettyä koulun alueen satelliittikuvaan(51m x 38m).
 
Nyt kun käytämme Jaakkolan kirjasta löytyvää koulun pihapiirin karttaa voimme arvioida kaivon sijainnin. Liitteenä on kuvat. Se minua vähän häiritsee että koulu jää rinteeseen – oletusarvo oli että se sijaitsi mäen päällä.
 
Jos löydän arkistosta jonkun tarkemman kartan tai ylimalkaan toisen kartan ja se tuottaa saman tuloksen – voimme olla varmoja.
 
Nyt aletaan miettimään strategiaa… Otan ensimmäisen konsultaation matkan puuhamieheltä Velimatti Haloselta sekä toiselta asioihin hyvin perehtyneeltä Keijo Karhulta (oltiin yhdessä koulunmäellä). Sitten yritän löytää kansallisarkistosta toisen karttan koulun alueelta ja otan myös maanmittauslaitokselta mielipiteen asiasta. Jos kaivon paikka tosiaan osuu selvälle peltomaalle ei kai tuo olisi ihan mahdoton homma kylmästi kaivinkoneella avata pintamaata ja katsoa kolahtaako kauha kaivonrenkaaseen. Modernimpi tapa on käyttää maatutkaa mutta siihen tarvitaan asiantuntija.. Kalle… minusta tuntuu että alkaa polttaa…
&nbnsp;
Mika Albertsson voi antaa meille hyviä neuvoja ja myös Jaakkolaa on syytä kuunnella.
 
Huumorimielessä tuli mieleeni myös kaivonkatsoja…
 
Jarkko Väänänen, Kotka
 
***
 
Kts.
 

Kysymys 1, Neuvostoliitolle ei liittouma julistanut sotaa?

Henry Morgenthau, Jr., presidentti Franklin D. Rooseveltin 52. valtiovarainministeri.
 

Miksi länsiliittoutuneet eivät julistaneet sotaa Neuvostoliitolle sen jälkeen, kun se oli hyökännyt 17.9.1939 itä – Puolaan?

Tämä tapahtui 3 viikkoa myöhemmin kuin mitä oli sovittu Stalinin ja Hitlerin kesken yhtäaikaisesta hyökkäyksestä.(1. 9. 1939)
 
Ennakkoa Erkki Hautamäen ”Suomi myrskyn silmässä” II-osan käsikirjoituksesta:
Paikallinen Saksan / Puolan välinen konflikti ( 1.9.1939 ) laajennetaan Länsivaltojen/Puolan ennakko suunnitelmien mukaisesti eurooppalaiseksi sodaksi 3.9.1939. (Ts. Englanti ja Ranska julistavat sodan Saksalle. Lukija voi selvästi todeta, ettei sota tässä vaiheessa lainkaan ollut vielä maailmansotaa. Presidentti Roosevelt tosin oli pitkään 1934-1939 korkeiden asiamiestensä ( mm. UM G.Hull, Lähettiläs A. Biddle ja korkeimman oikeuden jäsen F.Frankfurter, joka toimi Rooseveltin tärkeänä neuvonantajana, tuonut esille kantansa sodan laajentamisesta, jolloin olisi vasta kysymys – maailmansodasta.
 
Frankfurter tuokin heinä- elokuun vaihteessa 1939 Lontooseen Churchillille USA:n presidentin viestin, jossa Roosevelt ilmoittaa liittävänsä maansa yhteiseen rintamaan Saksaa vastaan.
 
Milloin tämä ” v i r a l l i s e s t i” tapahtuisi, tulisi riippumaan sotatilanteen kehittymisestä. Tämän tiedon perusteella rohkenivat Englanti, Ranska ja Puola jo tuolloin hylätä kaikki mahdolliset Saksan esittämät neuvottelu – ja rauhantarjoukset. Rooseveltillä on kuitenkin vielä voitettavanaan kolme vaikeaa estettä sodan julistamiseksi Saksalle; oli voitettava taistelu USA:n presidentin virasta, mitä mm.Churchill piti Englannille elämän ja kuoleman kysymyksenä ,-syyn lukija arvannee ! Toiseksi oli saatava Kongressin suostumus euroopalaiseen sotaan mukaan menolle Saksaa vastaan, mikä edellytti tuossa vaiheessa Saksan sodanjulistusta Yhdysvalloille.
 
Sitä ei näyttänyt millään muotoa saatavan, koska Hitlerin hartain toive oli monien rauhanesitystensä myötä ollut saada Yhdysvallat pysymään puolueettomana ja irti Euroopan sodasta. Tilanne oli kiusallisesti – takalukossa. Molemmat sekä Churchill että Stalin odottivat kärsimättöminä Rooseveltin ratkaisuja. Hitler tajusi tilanteen ja huolimatta Rooseveltin monin tavoin Saksaa vastaan jo 1939 lähtien provokatiivisesti käymästä j u l i s t a m a t t o m a s t a sodasta, ei Roosevelt onnistunut ”kiskomaan ” Saksalta sodanjulistusta. Hitleristä ja Saksasta oli tulevaa historian kirjoitusta ajatellen kuitenkin ehdottomasti ensin tehtävä 2.M-sodan aloittaja. Tähän vaikeaan tilanteeseen löytävät Roosevelt ja hänen uskottu neuvonantajansa VVM H.Morgenthau jr. loistavan ratkaisun – ” takaportin ”, jonka avaajaksi valitaan J a p a n i !
…/..
Kuvassa Henry Morgenthau, Jr., valittiin presidentti Franklin D. Roosevelt on 52. valtiovarainministeriksi. Hän palveli alkaen 01 tammikusta 1934 22 heinäkuuta 1945.

Paikallinen Saksan/Puolan välinen konflikti (1.9.1939) laajennetaan…

Kysymys 2, miksi Suomi ei ottanut liittouman apua?

Miksi Suomi ei ottanut vastaan länsiliittoutuneiden Talvisodan loppuvaiheessa tarjoamaa sotilaallista apua?


Eikä myöskään Saksan, jota varmuudella olisi saatu?
 
Ehkä tässä yksi viitteitä:
Siis, 28. marraskuuta 1939 länsi, eli ympärysvaltiot olettivat, että Suomi todellakin pyyhkäistään pois maailman kartalta…
 
Mutta toisin kävi. Kuvan kartassa Saksan vastatoimet helmikuun 9. päivän 1940 jälkeen…
* Hiltler pakottaa Neuvostoliiton (Stalinin) rauhaan Suomen rintamalla 3-4.3.1940. Talvisota päättyy 12-13.3.1940.
 
* * *
 
VASTAUS:
Talvisodassa Suomea ei myynyt Saksa, vaan Yhdysvallat, Englanti ja Ranska
 
Stalinin Neuvostoliitto myöskin Molotov/Ribbentrop – sopimuksen jälkeen piti avoinna kaksi vaihtoehtoa ja jo 15. lokakuuta 1939 solmi salaisen periaatesopimuksen länsivaltojen kanssa Churchillin allekirjoittamana.
 
Länsivallat hyväksyivät tässä sopimuksessa periaatteen, jonka mukaan NL voi yhdistyvien sodanpäämäärien mukaisesti miehittää Suomen ja Baltianmaat, sekä suunnittelivat samalla omasta puolestaan Norjan ja Ruotsin miehittämistä. Lontoon-Pariisin akselin ja Moskovan kaksoispeli tarkoitti yhteisen hyökkäyksen suorittamista Saksaa vastaan pohjoisesta jo kesällä 1940.
 
Tällä oli tarkoitus muiden saarrostavien rintamien ohella saada aikaan Saksan täydellisesti murskaava yllätys, joka lyhentäisi käynnissä olevaa maailmansotaa olennaisesti.
 
Sotilaallinen apu (ns. siirtoarmeija), jota länsivallat lupasivat Suomelle Talvisodan kestäessä olikin näin vain kyyninen tekosyy Norjan ja Ruotsin miehittämiseksi ja samalla Ruotsin malmikenttien haluun ottamiseksi. Ennen kaikkea oli tarkoitus saada yhteys pohjoisen Puna-armeijan joukkoihin ja näin pakottaa Hitler tälläkin alueella vastatoimiin.
 
Tässä voimme nähdä kuinka Churchillin jo ensimmäisen maailmansodan aikainen (1915) idea ja suunnitelma kahden sivustarintaman avaamisesta Saksaa vastaan oli jälleen otettu esille, nyt vain jo heti sodan alettua.
 
Rintamat olivat: ”Eteläinen (E) Balkan/Mustameri ja ”Pohjoinen” (N) Itämeri/Skandinavia”. Viimeksi mainittu rintama onnistuessaan synnyttäisi Saksalle kuolettavan uhkan sen pohjoiselle sivustalle.

Kysymys 3, Neuvostoliitto myöntää helpotuksia 1940 alussa?


Miksi Neuvostoliitto myöntää alkuvuoden 1940 kauppaneuvottelujen ja eräisiin Saksan ja Suomen välisiin laivakuljetuksiin liittyvissä asioissa helpotuksia,

jolloin Saksa on valmis Talvisodan päättymispäivänä myöntämään Suomelle 10 miljoonan saksanmarkan luoton?
 
Kannattanee perehtyä Hornborgin komiteamietintöön vuodelta 1945. MAKSUTTA e-kirjana heti luettavaksi.