Pasi Tuominen: ”lapsilla on hyvä olla siellä, missä ehkä isätkin”

Haavisto on kertonut kuulusteluissa turhautuneensa argumentteihin, joita Pasi Tuominen hänen kertomansa mukaan esitti syyskuun kokouksessa.

Haavisto sanoi, että kyseessä oli hänen mielestään lastensuojeluasia, jossa täytyisi käynnistää viranomaisyhteistyö.

Hän kertoi verranneensa lasten tilannetta muun muassa kidnappaukseen.

– Konsulipäällikkö [– ] totesi, että orpolapsilla on nyt hyvä olla siellä alueella, kun ovat perheisiin tilapäisesti sijoitettuina. Ja mainitsi, että isätkin voivat olla vielä elossa, emme tiedä, ovatko he oikeasti orpoja.

Vaikeinta Haavistolle oli sulattaa sitä, että Tuominen hänen mukaansa totesi, että tapaamalla lapset Suomi ottaa lapset “toimivaltansa alle”.

Haaviston mukaan Tuominen varoitti kokouksessa tästä asetelmasta.

– Että jos olemme aktiivisia, tulee tilanne, jossa meidän vastuumme näistä lapsista kasvaa.
Minun täytyy sanoa, että näin jälkeenkin päin minun on tätä argumenttia tavattoman vaikea hyväksyä, Haavisto on kertonut.

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-11696943

KESKUSTELUUN myös facessa


Kalevi Kannus

3 ajatusta aiheesta “Pasi Tuominen: ”lapsilla on hyvä olla siellä, missä ehkä isätkin””

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa