ERKKI TUOMIOJA kirjoittaa Facebookissa:

Mikä on seksirikoskohun todellinen (puoluepoliittinen) kiihotuksenomainen tausta? Poliitikoilta ylilyöntejä saavutettujen etujen (kansanedustajuuden) menetyksen pelkotilassako?

”Seksuaalinen ja sukupuolittunut väkivalta ei ole tullut Suomeen ulkomaalaisten mukana, yhtä vähän kun rikollisuus rantautui Ruotsiin 60-luvulla suomalaisten tultua, vaikka he jonkin aikaa rikostilastojen kärjessä näkyivätkin.

”Suomessa olevien ulkomaalaisten ylivertainen enemmistö ei ole syyllistynyt minkäänlaisiin rikoksiin eivätkä hyväksy niitä rikoksia, joita heidän maanmiehensä ovat tehneet.

Heille ei voi asettaa vastuuta maanmiestensä rikoksista, mutta heidän osallistumisensa rikosten ennaltaehkäisyyn olisi tärkeä apu sille työlle jota Suomessa on tehtävä seksuaalisen väkivallan kitkemiseksi.”

Punnuksen kaivo talvisodan ajalta, avattu

Lehtileike Ilta-Sanomat 5.1.2019 -Tästä Ilta-Sanomien verkkojuttuun ..> https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005956085.html

Oma kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut koko elämäni mittainen.

Jo varhaisina kouluvuosina tutkailin tietosanakirjoja. Tietoja oli niukasti saatavissa. Sodan vuosina kansa taisteli, mutta sodan jälkeen kansakunta vaikeni, etenkin ns. ”vaaran vuosina”.
Valokuvan isästäni löysin 1950-luvun alkuvuosilla kansakoulun (jossa asuimme) johtajaopettajan kirjahyllystä talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden matrikkelista ”Vapautemme hinta”.
Varsinaisesti selvitykset käynnistyivät kun tapasin 2004 Erkki Hautamäen ja pääsin osallistumaan hänen talvisotaa käsittelevään ”Suomi myrskyn silmässä” ensimmäisen osan tutkimuksiin. Kirjasta on jatkosotaa käsittelevän toisen osan käsikirjoitus oikolukuvaiheessa.

Aate Matias Hautamäki, sotilaskuvassa
Talvisodan joukkohautana 78 vuotta toimineesta kaivosta kuvassa 15. joulukuuta 2018 ylösnostetut kolme tuntolevyä, joista yksi on isäni. Sotavainajien etsintä, maastokartoitukset ja kaivon tyhjentäminen toteutui yli rajan projekti-yhteistyöllä. On omalla kohdallani uskomaton tunnepaketti kirjoittaa näitä sanoja historian tosiasioina.

AVAIMET kaivohankkeelle ovat Jari Jaakkolan historiatutkimuksesta IITIN komppanian vaiheista.


Teos on kirjastoista kaukolainattavissa.

Muolaan Punnuksen kansakoulun paikalla on järkyttävä määrä kiviä

Luonnollinen maanpinta on varmaan 1 – 2 m:n pinnan alla. Yksi mielenkiintoinen painanne löytyi ”väärästä paikasta” … mutta tarkemmin ajatellen se voi ollakin just oikealla paikalla.

Punnuksen kansakoulunmäen taistelussa Iitin komppanian kaatuneiden joukkohaudaksi on Martti Saarento 1977 julkaistussa kirjassaan ”Kymenlaaksolaisrykmentin mukana talvisodassa” olettanut koulun KAIVOA.

Leike kirjasta.

Tuo tieto on nyt tutkittu.

SEURA-lehti 3.1.2019: Legenda kaivoon haudatuista talvisodan kaatuneista sai vahvistuksen
– Suomalaissotilaiden tuntolevyjä löytyi Muolaan pikkukylästä karmeasta paikasta
Karjalan kannaksella Punnuksen taistelussa helmikuussa 1940 katosi paljon suomalaissotilaita. Huhujen mukaan venäläiset hautasivat heitä kylän koulun kaivoon – ja nyt tarinalle saatiin vahvistus.

Tyhjennetty kaivo

Ämpäri pohjalta

Jarkko Väänänen kertoo projektin kenttätyön taustoista ja vaiheista:

– Olin vuosi sitten (2017) yhteydessä Kansallisarkistoon ja sieltä ei silloin löytynyt juurikaan etsimiäni kiinteistökarttoja Punnuksen kansakoulun alueelta.
– Sitten juolahti mieleeni Tykkitie, sehän valmistui hieman ennen talvisotaa. Tykkitiestä saattaisi löytyä tiesuunnitelma, jossa myös tien vierellä sijaitseva kansakoulu saattaisi näkyä.
– Kansallisarkiston alaisessa Mikkelin maakunta-arkistossa on Viipurin tie- ja vesirakennuspiirin arkisto ja siltä löytyi tiesuunnitelma ja todella siinä näkyy Punnuksen kansakoulun rakennukset ja suureksi ällistykseksi myös koulun KAIVO.
– Tilanne muuttui kertaheitolla – nyt kaivon sijainti koulun pihapiirissä ei enää perustu pelkästään muistikuvaan, vaan faktaan.

Tiesuunnitelma (kuvat alempana) vuodelta 1931 on piirretty mittakaavaan1:2000, kun topografikartta on 1:20 000.
Tiesuunnitelma vie koulun mäenpäälle, kuten se ilmakuvassakin on nähtävissä,
Tiesuunnitelmaan on myös merkitty kansakoulun KAIVO, joka on aiempaa tietoa syrjemmässä.

Viimeisin valistunut arvaus kaivon sijainnille on kuvassa keltainen ympyrä, joka sisältää keväällä löytyneen pyöreän painanteen, jota ei runsaan kasvillisuuden takia ole vielä tutkittu kunnolla. Uusi tutkimus tehdään 2018 syksyllä.

Kuvassa valkoinen rakennus Muolaan Punnuksen kansakoulu.

Kansallisarkiston karttoja Punnuksen koulun alueesta

Erityisen kiinnostavia ovat kartta Punnuksen koulun alueen tiesuunnitelma vuodelta 1931.

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

<- isäni – s.1916, k.15.2.1940.

Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta

14.2.1940

Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.

15.2.1940

Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.

Vänrikki Olavi Yrjölän ryhmä R.I.P. 15.2.1940.

Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.

Tässa alla kaksi sivua JR/5:n sotapäiväkirjasta. (Sota-arkisto)

<

JR/5 taistelussa Punnuksen lohkolla.

Mikä tälle kansakunnalle on tärkeää? Vai onko mitään?

Valtakunnassa on julkistettu esitys puolustusvoimien rakenneuudistukseksi. Esitys oli valmisteltu puolustushallinnon virkamiesten toimesta. Lähtökohtana oli supistaa puolustusvoimien kuluja. Esitys annettiin harkitusti vasta presidentin vaalien jälkeen. Toisaalta se haluttiin varmuuden vuoksi julkistaa ennen uuden presidentin valtaan astumista. Nyt voitiin ilmoittaa miten esityksellä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja nykyisen presidentin hyväksyntä. Näin kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Sarasteen sähköpostissaan otsikolla: Tarjolla ”kättä pitempää”?

Lehtien pääkirjoitus- ja mielipidekirjoitussivut ovat täyttyneet toisaalta järkyttyneistä ja toisaalta helpottuneista kannanotoista. Kirjoitetaan miten ”Tämä ei kerta kaikkiaan käy päinsä”, ”Pohjanmaan sotilaallinen tyhjiö”, ” Varuskunnan lakkauttaminen on kirvelevä isku”, ” Katkeria kyyneliä Lapualla” jne. Toisaalta esim. ”Dragsvikin säilyminen on koko alueen etu” ja

”Riihimäeltä kuultiin helpotuksen huokaus.”

Yleensä kirjoittajat eivät ole muistaneet tässä yhteydessä Naton olemassaoloa. Poikkeuksen tekee Turun Sanomat. Lehti toteaa miten ”Uudistus ei ollut järisyttävä, jos sitä verrataan monissa EU- ja Nato-maissa tehtyihin puolustusmenojen leikkauksiin. Puolustusvoimien on määrä pärjätä uusitulla organisaatiollaan vuoteen 2020 saakka. Sitä ennen voi tapahtua paljon. Tuskin säästöpaineetkaan helpottavat.”

Sitten lehti kiteyttää ”Jos niukkaslinja vielä tiukkenee, puolustuksen perusratkaisu on mietittävä uusiksi. Ruotsi on jo miettinyt. Muilla Pohjoismailla ja Virolla kättä pidemmästä huolehtii Nato.”

Voiko joku todella uskoa, että rahattomalle olisi tarjolla ”kättä pitempää.”

* * *

Myös vuoden 1946 eduskuntavaalit aiheuttivat puoluekartalla suuret muutokset. Sotiin liittyvistä asioista vaiettiin. Edessä olivat sotasyyllisten ja asenkätkijöiden tuomiot, Pariisin rauhansopimuksen erittäin kovat ehdot, valvontakomission ja sotakorvausten synkät varjot kansakunnan yllä. Meitä sotaorpoja ja sotalapsia käytännöllisesti katsoden ei ollut olemassa. Suuri joukko häivytettiin kaiken kansan silmistä lastenkoteihin – kasvatuslaitoksiin, niin kuin etupäässä poikakoteja nimitettiin.

Katso video ”Ei kenenkään lapsi” sotaorvon kohtalosta sotien jälkeisessä Suomessa: http://areena.yle.fi/video/1305442777047

Isäni hautapaikka on nyt löytynyt. Olen saanut isäni JR/5 -komppanian vaiheita tutkimuksen tehneeltä viestin: ”Viime viikonloppuna sain muistinvaraisesti piirretyn karttapohjan Punnuksen kansakoulun pihapiiristä. Myös kaivo, jonne Aate Matiaskin on todennäköisesti haudattu, on siihen merkitty. Ensi keväänä minulla on tarkoitus lähteä paikallistamaan kaivo maastosta.”

Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:

Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:

”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”

.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:

”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”

.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..

Tässä Wikipediasta lainaus:

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana.

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana. JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä. [27]
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivan koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssavaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. [28]

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. [29]

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan. [30]

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi.
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tulee. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset. Tässa taisteluvaiheessa Aate Matias kaatui…

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. [32]ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.

Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivat koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja.

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinaalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taistelujen kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton.

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinaalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan.

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taistelujen vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. [31]
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. (Tässä vastahyökkäyksessä Aate Matias kaatui…) Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset.

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta.

* * *

Saiko Suomi lännen apua 3-vuotisvalokuvani aikoihin?

Koulukaverini Pekka O:n oman elämänsä kirjasta, hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta itseltäni kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni, varhaisnuoruuteeni, erityisesti oppikoulun ajalta. Jossa totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani lasten ja nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.

Oma naamataulu on toki vuosikymmenten kuluessa muokkautunut.


Sotaorpous varsinkaan nuoruuteni vuosina ei ollut mikään kunnia-asia.

Sodat hävinneelle, tai ”torjuntavoiton” saavuttaneelle kansakunnalle sotaorvot ja sotalesket olivat pääosin paarialuokkaa, eli liikaväestöä, joita oli pakko taloudellisesti tukea. Tähän samaan kastiin luokiteltiin myös osa sotalapsista joita palautui Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta – suuret ikäluokat olivat syntymässä.

Sotaorpotunnus

sotaorpotunnus2.12.2014 SAIN POSTIN VÄLITYKSELLÄ sotaorpotunnuksen kunnianosoitus-kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet pääministeri Jyrki Katainen ja sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko.

* Sekä Kaatuneitten Omaisten Liiton kunnianosoitus, jonka allekirjoittajat ovat Mauri Niskakoski, puheenjohtaja ja Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja.

kunnianositus

Onhan se tunteita myllertävää 77-vuotiaana vastaanottaa viimeinkin virallinen tunnustus sotaorpoudesta. Saman kunnianosoituksen on saanut 16 000 talvi- ja jatkosodan orpoa… Isäni kohdalta ole saanut selville hänen viimeisistä vaiheistaan talvisodassa 1940; jolloin oli 2,5 vuotias.
* Hartain toiveeni on ettei sota-ajan lapsuuden muistoksi kansakuntamme tulevaisuudessa näitä kunnianosoitusten ja rintamerkkien jakamiseen tule tarvetta…

Seuraavassa otteita talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta,

Muolaan pitäjässä Punnuksen lohkolta…

”TASAPUOLISUUDEKSI”


Suomessa asuvan venäläisen sotahistorioitsijan Bair Irincheev’in kirjassa: ”Talvisota venäläisin silmin”
silminnäkijäkuvauksiin, sotapäiväkirjoihin sekä taisteluraportteihin ja muihin arkistomateriaaleihin pohjautuva teos siitä, millaisena talvisota koettiin puna-armeijan riveissä – eturintamataisteluista kovimmissa mahdollisissa olosuhteissa; kirjassa selostus
Punnuksen taistelusta. E-kirjana https://kirja.elisa.fi/ekirja/talvisota-venalaisin-silmin

MUISTOTAULU Nivalan Ruuskankylän koulussa.

Perintäyhtiöltä lupa pois…

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/kansanedustaja-iloitsee-”vihdoinkin-saatiin-yksi-pois-kiusaamasta-ihmisiä-–-perintäyhtiöltä-vietiin-lupa”/ar-BBRVQjO?ocid=spartanntp

Vihdoin alkaa tapahtua taistelussa perintäyhtiöitä vastaan, iloitsee kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.).

Hän kertoo blogissaan olevansa todella tyytyväinen aluehallintoviraston tuoreeseen päätökseen peruuttaa perintäyhtiö Alektum Oy:lta toimilupa.
”Perintäyhtiö Alektum on menetellyt toistuvasti lain ja hyvän perintätavan vastaisesti. Se on vuoden 2018 aikana kohdistanut perintätoimenpiteitä sellaisiin saataviin, joiden perintä on todettu lainvastaiseksi. Alektum on perinyt lainvastaisia saatavia ja kohtuuttomia perintäkuluja, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, aiheuttanut kansalaisille tarpeettomia kuluja jättäessään yhdistämättä samaan velkasuhteeseen perustuvat saatavat ja pitkittänyt perintää sekä perinyt ostettujen saatavien perintäkuluja lainvastaisesti”, Taavitsainen kirjoittaa.
”Kaiken kukkuraksi Alektum on ihan pokkana jatkanut lainvastaista menettelyään aluehallintovirastolta vuonna 2018 saamiensa useiden lainvoimaisten varoitustenkin jälkeen.”

Taavitsainen kertoo, että hänen luonaan on käynyt useita velkaantuneita kansalaisia kertomassa Alektumin ja muiden perintäyhtiöiden toiminnasta. Taavitsainen on perustanut Ulosottoon joutuneiden tukijat eduskunnassa -ryhmän.
”Vihdoinkin tämä yksi toimija saatiin pois kiusaamasta ihmisiä. Erityinen kiitos kuuluu niille aktiivisille kansalaisille, jotka jaksoivat vaikeuksiensa keskellä tehdä kanteluja yhtiön toiminnasta”, kansanedustaja toteaa.
”Tämän mahtavammin ei olisi voinut vuosi 2019 alkaa, sillä Alektumin on välittömästi lopetettava kaikki perintätoimintansa. Yhtiön on myös lopetettava perintätoimintansa markkinointi.”

Hän muistuttaa, että perintätoimintaa on harjoitettava lainmukaisesti. Lain mukaan saatavien perinnässä ei saa käyttää velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Hyvä perintätapa

Risikon lausuma

Olen koko päivän kuunnellut uutisissa eduskunnan puhemiehen Paula Risikon lausumaa, jonka hän toivoisi päätyvän lakiehdotukseksi.

Hän ehdottaa, että jopa jo pysyvän oleskeluluvan saaneet henkilöt asetettaisiin eriarvoiseen asemaan Suomessa lain edessä. Meillä on aiemmin tehty takautuvia lain säädöksiä, kuten sotarikollisiksi tuomittujen henkilöiden kohdalla tapahtui, lähinnä kai Neuvostoliiton vaatimuksesta.

Taustalla puhemiehen ehdotuksessa ovat kai tällä hetkellä Oulussa alaikäisten raiskauksesta epäiltyjen kiinnisaatujen ulkomaalaistaustaisten miesten rankaiseminen. Oletan ettei Paula Risikko kuitenkaan ole ajatellut ehdotustaan ihan loppuun asti.

Haluammeko todella, että laki ei ole sama kaikille ihmisille. Eikö meillä jatkuvasti sanota, että lain edessä kansalaiset/ihmiset ovat tasa-arvoisia? Toki lain tulkinta ja samanarvoisuus eivät aina läheskään ole totta, mutta ainakin teoriassa lain kuuluu kohdella rikoksia tehneitä samanarvoisesti. Lapsi tai alaikäinen vahingoittuu varmasti ihan samalla tavoin olipa raiskaaja kotimainen tai ulkomailta muuttanut, eikö siis laissa säädetty rangaistus ole riittävä jos kyseessä on maahanmuuttaja?

Jos tämä laki on liian lepsu, eikö sitä siis pitäisi muuttaa, niin että olipa hyväksikäyttäjä tai raiskaaja kuka hyvänsä rangaistus täyttäisi ihmisten oikeustajun ja lain tarkoituksen?

Jos alamme erotella ihmisiä lain edessä heidän syntyperänsä, ihonvärinsä, uskontonsa, syntymämaansa perusteella, emmekö ole lakia muutettaessa hakoteillä? Meillä on jo maahanmuuttajien sukupolvia, jotka elävät täällä sulassa sovussa kaikkien kanssa, alammeko nyt siis lain avulla eriarvoistaa heitä?

Meillä karkotetaan ihmisiä, jotka eivät ole tehneet muuta kuin yrittäneet saada paremman elämän tai edes säilyä hengissä, joten lupamenettely ei ole mitenkään tasapuolinen jokaisen kohdalla, mutta jo pysyvän luvan saaneen luulisi sentään saaneen mahdollisuuden vakaaseen elämään tässä maassa.

Rikollisia pitää rankaista ja mahdollisuuksien mukaan ehkäistä rikoksia tapahtumasta, Mutta lain pitää kohdella kaikkia samalla tavoin.

Marjatta Kannus
Turku

Prof. Heikki Ylikangas: KUNNIAVELKA pankkien kriisin uhreille maksuun

.. näin hehkuttaa Heikki Ylikangas –niminen historianutukija viimeisimmässä kirjassaan: SUOMEN HISTORIN SOLMUKOHDAT, WSOY, Helsinki. 2007

Tässä ote kirjan sivuilta 378 ja 379:

”Lama-ajan päättäjät rakensivat epäilemättä linjauksensa uskossa, että ne koituisivat maalle eduksi. Se että niin ei tapahtunut, johtui tekijöistä, joita he eivät osanneet ottaa huomioon. Aika kuitenkin muutti myös heidän asemansa. Jälkeenpäin he itsekin muodostivat osan kaikkitietävää jälkimaailmaa: näkivät ratkaisujensa seuraukset, saattoivat todeta, missä tuli tehtyä virhe, missä taas oikea valinta. Mutta mitä se merkitsee – ei mitään. Historian valossa on jokseenkin hyödytöntä lähteä vaatimaan päättäjiä myöntämään vastuunsa. Se on yhtä hyödytöntä luin odottaa historiantutkijoiden muuttavan aikaisempia tulkintojaan edes uusien lähteiden osoittaessa ne kestämättömiksi. Tosiasioitten tunnustamista ei tapahtunut myöskään jatkosodan jälkeen. Sodanaikaisten päättäjien mukaan Suomi kävi koko jatkosodan pelkkää puolustussotaa. Tuo väite on nyttemmin täydelleen kumottu, mutta silti sota kelpaa tässä yhteydessä oivalliseksi vertailukohdaksi. Silloin katsottiin, että sotien uhrit – sotalesket ja sotaorvot, invalidit ja kotinsa ja toimeentulonsa menettäneet – olivat oikeutettuja korvauksiin. Kaveria ei jätetä, sattuvasti ja satuttavasti tähdennettiin. Samoin ei ole menetelty suuren laman jälkeen. Tapahtui juuri päinvastoin: laman uhrit – ylivelkaantuneet ihmiset – jätettiin. Heidät selitettiin syypäiksi – jollei nyt sentään lamaan niin ainakin – omaan onnettomuuteensa. Menettelylle voi hakea kelvollisen vertailukohdan kuvitelmasta, että sotaveteraanit ja –invalidit olisi julistettu jollain tavoin sotasyyllisiksi ja jätetty sen vuoksi oman onnensa nojaan. Tuo kolea kuvitelma on monen ylivelkaantuneen osalta muuttaen totisinta totta velkasaneerauksista huolimatta.”

”Vieläkään ei olisi liian myöhäistä korjata tätä Suomelle vähemmän kunniakasta asiaintilaa.

Jos oli varaa 40 miljardin markan pankkitukeen, tulisi tänään olla varaa tarkistaa vielä kerran laman tuottamien ylivelkaantuneitten asema ja hyvittää se, mikä hyvittää kuuluu. Nimenomaan tässä tarvittaisiin pääministeri Matti Vanhasen peräänkuuluttamaa totuuskomissiota. Tulisi muodostaa asiantuntijaelin, joka hakemuksesta selvittäisi ja esittäisi kenelle olisi kohtuullista maksaa korvauksia menetyksistään, kenelle ei. Suomi tulkitsi inkeriläiset paluumuuttajiksi ja maksoi sillä tavoin sen kunniavelan, jonka Suomen menettely tuotti tuolle piskuiselle kansanosalle toisen maailmansodan myllerryksissä. Nyt olisi tilaisuus maksaa omille kansalaisille vissi kunniavelka. Se osoittaisi sitä oikeaa isänmaallisuutta, jota Kalevi Sorsa väitti puuttuvan niiltä, jotka aikoinaan vaativat markan devalvointia.”

”Parempi myöhään kuin ei silloinkaan”

Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus.

Historiantutkija Heikki Ylikankaan osuutta ”Ison laman” menettelyissä ei pidä unohtaa.
Ylikangas osallistui presidentti Mauno Koiviston 6.5.1992 Linnassa järjestämään oikeuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen ns. ”Koiviston konklaaviin” tuomiolaitoksen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajien kanssa.

Teemoina olivat tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus sekä tuomioistuinten toiminnan arviointi ja arvostelu. Ohjelman mukaan keskustelu rakentui ensimmäisen teeman osalta kahteen valmisteltuun puheenvuoroon ja toisen teeman osalta yhteen valmisteltuun puheenvuoroon (yhteensä noin 30 min) sekä kummankin teeman osalta 2 – 3 valmisteltuun kommenttipuheenvuoroon (noin 10 min). Lisäksi pankkitarkastusviraston johtaja Jorma Aranko käytti valmistellun puheenvuoron (noin 10 min) em. alustusten jälkeen tai keskusteluosuuden alussa.

Alustustukset: Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen ja korkeimman hallinto-oikeuden edustaja, hallintoneuvos Pekka Hallberg tai hallintoneuvos Sakari Sippola.
Kommentit: Professori Allan Rosas, ÅA; professori Heikki Ylikangas, HY; OTT tutkija Martin Scheinin, SA

Oikeuspoliittisen tilaisuuteen osallistuneilta pyysin –tutkinnallisesti – kommentointia sähköpostitse ja postin välityksellä.
Heikki Ylikangas tunnusti osallisuutensa ja luonnehti tilaisuutta vastauksessaan:

”Koivisto painosti Korkeinta oikeutta”

Ylikankaan vastauksen mukaan ”tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja – mikäli mahdollista – mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa.”
Ylikankaan vastaus jatkuu: ”Koivisto puolsi kantaa, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoa. Korkeimman oikeuden presidentti Heinonen oli kuitenkin teettänyt lainanottajan oikeuksia puoltavan päätöksen KKO:ssa ennen kokousta, mistä Koivisto oli selvästi näreissään.”

Kyseinen KKO:n päätös oli annettu 3.4.1992 ( KKO:1992:50 ) eli noin kuukautta aikaisemmin.

Ylikankaan loppupäätelmä kuului: ”Tilaisuus ymmärtääkseni vahvisti Koiviston asemaa suhteessa juristeihin. Hänen mahdollisia nuhteitaan pelättiin. Koivistoa siis myötäiltiin enemmän pelosta kuin uskosta tämän argumenttien oikeudelliseen pätevyyteen.”

Ylikankaan lanseeraama kunniavelka-ajatus on kaunis ja kunnioitettava; mutta taustalla väijyy epäilyttävä tunne historiantutkija Heikki Ylikankaan omantunnon kiillotuksesta.

Sallikaa minun olla epäilyssäni väärässä.

Kalevi Kannus

KUKA haikailee oikeasti ja ihannoi rajat kiinni-aikoja?

Seuraa TV-sarjaa ”Kesä Balatonilla”, joka kuvastaa viihteen keinoin kansalaisten vapauden rajaamista…

https://areena.yle.fi/1-4323024#autoplay=true

Toisaalta protektionismissako velat muuttuvat saataviksi? Terminä valtion sisäisillä markkinoilla toimivien eli kotimaisten tuottajien suojelemista torjumalla ulkopuolista kilpailua esimerkiksi suojatullein, valtion suoralla tai epäsuoralla avulla…

Suojaako ristisanatehtävien ratkominen muistisairauksilta?

KANSIKUVA.. YHTEISHYVÄRISTIKOT

Tuoreen tutkimuksen mukaan esimerkiksi ristisanatehtävien tai Sudokujen ratkominen ei suojaa ihmistä muistisairauksilta. Tutkimuksesta kertovat muiden muassa BBC sekä Medical Xpress.

VANHENEMINEN onko se tiedettä vai taidetta?

Miten muistisairauden erottaa tavallisesta muistamattomuudesta?

Kognitiivinen reservi, eli aivojen kestävyys ja kyky ylläpitää normaaleja toimintoja ikääntymisestä ja sairauksista huolimatta, on aiemmin yhdistetty pienentyneeseen muistisairauksien riskiin sekä niiden ilmenemisen lykkääntymiseen. Kognitiivista reserviä kerryttää esimerkiksi aivojen monipuolinen käyttö läpi elämän.

Tuore skotlantilaistutkimus todistaakin, että halki elämän jatkuneet älylliset harrasteet ylläpitävät mielen mutkatonta toimintaa. Tutkimus ei kuitenkaan osoittanut, että ristisanatehtävien tai sudokujen ratkominen suojaisi muistisairaudelta.

LUE MYÖS: Kymmenen merkkiä alkavasta muistisairaudesta

Älylliset aktiiviteetit eivät ole hyödyttömiä

BMJ-julkaisussa ilmestyneessä tutkimuksessa tarkasteltiin liki viittäsataa vuonna 1936 syntynyttä ihmistä, jotka olivat tehneet älykkyystestin 11-vuotiaina. Tutkimus alkoi, kun osallistujat olivat noin 64-vuotiaita. Osallistujat tekivät 15 vuoden aikana viidesti muistia ja mielen toimintojen nopeutta mittaavat testit.

Testien perusteella selvisi, etteivät ongelmanratkaisuun liittyvät harrastukset suojanneet osallistujia mielen rapautumiselta muistisairauksien yhteydessä.

Älylliset aktiviteetit olivat kuitenkin yhteydessä ihmisen kykyyn oppia uutta ja muistaa aiemmin oppimansa ikääntyessäänkin. Tämän ansiosta kognitiivinen taso on korkeampi ja ”pudotusvaraa” enemmän.

Terveelliset elämäntavat avainasemassa

Muistisairauksien ennaltaehkäisyssä olennaista on liikunta sekä ravitsemus. Myös sosiaalisen ja henkisen aktiivisuuden on todettu vähentävän muistisairauksien vaaraa, kuten myös tupakan ja alkoholin käytön sekä stressin välttelyn.

Harrastuksilla uskotaan olevan jonkin verran vaikutusta muistin säilymiseen. Esimerkiksi musiikin kuuntelun ja tuottamisen on huomattu aktivoivan aivoissa alueita, jotka auttavat muistamaan paremmin.

Maailmanpolitiikan ihannetilako?

TÄTÄKÖ ”KANSANVALLAN TAHTOA” suuri joukko suomalaisiakin IHANNOI?

– Jos me saadaan Euroopaan oikein kaaottinen brexit ja Don Trump alkaa sohimaan kauppasotarintamalla, sekä Meksikon rajamuurihankkeellaan niin, että Yhdysvallat ajautuu kaaokseen, autotullit nousevat, siitä me saadaan Eurooppaan sellainen uhkakuva, että voidaan puhua ensi vuonna taantumasta., Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju kertoo.

MUUTEN, miten ”Suomen keltaliivien” mielenilmauus 17.12.2018 onnistui?

Ville Tavion sananvapaus?

VILLE TAVIO luettelee kriteereitä, joiden kautta pitää perusteltuna EU:n vertailua Neuvostoliittoon ja natsi-Saksaan.”Yhden näkemyksen esittäminen totuutena opetuksessa ja valtio-omisteisessa mediassa. Nimellinen sananvapaus, todellisuudessa kasvava sensuuri. Tuotetaan propagandaa keksityin termein kuten ”vihapuhe” tai ”populismi”, jotka todellisuudessa tarkoittavat lähinnä järjestelmän vastustamista.

Pyrkimys estää ja mustamaalata järjestelmän vastustajat.

Keskuskomitean harvainvalta, jossa yhdestä maasta johdetaan järjestelmälle suosiollisten hallitusten vetämiä vasallivaltioita. Järjestelmän suuruudenhulluja visioita ja laajentumispyrkimyksiä. Sokea usko omaan byrokratiaan ja säätelyyn. Massiiviset väestönsiirrot. Näennäisesti menestyvä mutta velkarahaan perustuva valtiontalous. Johtohenkilöitä ei valita vaaleilla, vaan heidät nimitetään eliitin keskuudesta”, Tavio listaa.

NÄINKÖ on oikeasti ollut ja edelleen Euroopan Unionin jäsenvaltioiden tahto? ?

Suomen historian kaikki puolueet

Katso luettelo Suomen koko kansallisen itsenäisyyden ajalta: Kyllä Suomessa puolueita on ollut riittävästi asti.


Lapuanliikkeen (Suomen Lukon) toinen kokous vuodelta 1930 johtajana Vihtori Kosola. Kuvassa vain kolmasosa salin yleisöstä. Onko syytä suhteuttaa, miten poliittiset keinovalikoimat toimivat nyt 88 vuoden aikaero huomioiden?

Tässä kuvassa vuoden 2018 viimeisin mielipidemittauksen puoluekartta.

Valtio ei ole suku

Presidentti Tarja Halosen mukaan suomalaisen yhteiskunnan on vaikea ottaa sellaista käytöstä ohjaavaa roolia, joka monissa maissa on perheellä ja suvulla.

– Tähän on voinut vaikuttaa se, että jos maahanmuutto perustuu nuoriin miehiin, he ovat usein tottuneet siihen, että joku muu kontrolloi heitä. Eivät he ole saaneet omissa maissaan vapaasti kulkea. Silloin perheyhteisön, isoveljen tai isän aseman ottaminen on meille paljon vaikeampaa.

Olennaisena keinona vastaavien tapausten ennaltaehkäisyyn Halonen piti sitä, että Suomeen muuttavilla olisi ympärillään yhteisö suitsimassa käytöstä.
– Paljon turvallisempaa on sellainen maastamuutto ja pakolaispolitiikka, jossa muutetaan perheittäin. Siksi perheitä pitäisi yhdistää, jotta se oman yhteisön lähikontrolli saadaan toimimaan. Samalla tavalla meillä Suomessakin oma yhteisö vahtii enemmän kuin poliisi, Halonen kertoo.

Puhallus perintätoimistoilta

Jo on aikoihin eletty! Oikeuslaitoksemme ovat täynnä perintätoimistojen kanteita, mutta oikeuslaitoksemme eivät tiedä kantajaa ja kantajien kotikuntaa tai maata.

Helsingin käräjäoikeus on ilmoittanut asiakkaalle, joka oli kiistänyt kanteen, ettei se tiedä, kuka kantaja on ja kantajan kotimaa on Pohjoismaat.

Tässä taitaa nyt olla suurempi puhallus perintätoimistojen taholta ja oikeuslaitokset tekevät yksipuolisia tuomioita asiassa ilman kantajaa ja ilman kohdemaata tai kotikuntaa. Eikö tämä nyt ole rahanpesua jos mikä ja tätä harjoittavat käräjäoikeudet.

Ei siis ole ihme, että ulosotossa on 550.000 asiakasta, kun oikeuslaitokset eivät edes selvitä kantajaa eikä maata, mihin rahat menevät. Kenen tilille rahat näin päätyvät?

Helsingin käräjäoikeus oli sanonut, että näitä tapauksia on satoja, joten eikö tässä nyt olisi jo rikostutkinnan paikka? Kuinka monella on sellainen haaste käräjille, jossa ei ole kantajaa yksilöity?

Väkivalta voimaanko Euroopassa?

OLETUKSENI ON, että Ranskassa mellakoiden rajuus osoittaa väkivaltapolitiikan kannatuksen laajuuden.

DEMOKRATIA ON KRIISISSÄ Euroopassa: Brexit, Puola, Unkari, Ruotsi… jne.

Ranskassa mielenosoitukset alkoivat vastarintana polttoaineveron korotuksiin, mutta kääntyivät pian yleiseksi protestiliikkeeksi presidentti Emmanuel Macronia vastaan.

Korotuksista luopuminen on ollut vain yksi liikkeen keskeisiä vaatimuksia.

ON masentavaa kokea,

miten Euroopassa eri valtioiden johtajat ja kansalaiset eivät ole 2000-luvulla sen viisaampia kuin valokuvani vuosikymmenillä… Neuvostoliiton ja Suomen välirauhan kesältä 1940 omia muistikuvia minulla ei ole, mutta jatkosodan ajalta hyvinkin selkeitä.

Hilkka Laikko: Suomi ei noudata ihmisoikeussopimuksia; oikeusministeri Häkkänen, on aika toimia

Suomen hallitukset ovat suojelleet laittomasti toimivaa velanperintää 1992 alkaen- kansalaisten vahingoksi?

Hilkka Laikko

1985 alkaen Suomen toiminta silloisen presidentin ja hallituksien toimista eivät kestä päivänvaloa, kun näitä toimia tarkemmin tutkitaan. Yhteiskunnalliset vaikutukset ovat tuhonneet taloutemme kivijalan ja valtion velkataakka on kestämättömällä tasolla. Lisävelan tarve on edelleen tosiasia v. 2019. Onkin täysin käsittämätöntä, että nykyinen hallitus sallii samaan aikaan, että kansalaisistamme n. 600 000 on ulosotossa ja n. 400 000 maksuhäiriömerkintää, joiden perusteisiin tai väitettyjen velkojen oikeellisuuteen ei ole vieläkään puututtu juridisin ja lainsäädännöllisin keinoin.

Suomessa käyty kansalaissota 1918 vaati 38 000 uhria, joista on nykypäiville jo saatu tarkkaa tietoa tämän luokkasodan vaiheista ja olosuhteista. Vasta nyt näitä uhreja muistetaan – 100 vuotta tapahtumien jälkeen – toivottavasti 90-luvun ja muun velanperinnän uhrien asia otetaan vakavasti ennen 100 vuotta.

Paljonkaan kansalaissotaa huonommaksi ei jäänyt 90-luvun pankkikriisi, jossa laittomasti, ohi Suomen Pankin määräysten, toimineet pankinjohtajat pelastettiin. 66 000 rehellistä, elinkelpoista ja työllistävää yrittäjää tuhottiin ja heidän omaisuutensa ryöstettiin rapakuntoisten pankkien pelastamiseksi. Pankinjohtajat vedättivät virkamiehiä, kuin ”litran mittaa” mm. suunnitelmilla, mitkä yritysalat kaadetaan – elinkelpoisuudesta viis. Tämä ei suinkaan riittänyt, vaan työttömäksi ajetut, lähes 600 000 ihmistä, menettivät kotinsa ahneille, petollisille pankeille. Näiden 600 000 ihmisten perheet ajettiin maantielle. Onko siis ihme, että 90-luvun takia itsemurhan tehneitä uhreja, loppuun asti ajettuja ihmisiä oli v. 2002 jo 14 500. Luku kasvaa koko ajan, sillä 90-luvun väitettyjä velkoja peritään edelleen sekä pankkien että perintätoimistojen kautta, vaikka todellisuudessa velat ovat keksittyjä, vanhentuneita tai ovat ajat sitten tulleet maksetuiksi.

1923 Hitler astui Saksassa valtaan, jonka jälkeen alkoi massiivinen juutalaisten omaisuuden siirto silloiselle natsihallinnolle
. Vaikka vertaus saattaa tuntua rajulta, kyse 90-luvulla Suomessa oli vastaavasta yrittäjien ja kansalaisten laillisen omaisuuden uusjaosta, jossa laki ja oikeus menettivät merkityksensä. Presidentti Sauli Niinistökin (CNN) on todennut, että se oli virhe ja uhrit ansaitsevat korvaukset. Asia jäi Suomen mediassa vähälle huomiolle poliittisesti johdetun median toimesta. Samaan aikaan kyllä hoetaan mantraa ” Suomi on oikeusvaltio”. Raaputetaanpa tätä mantraa pintaa syvemmältä.

Oikeusistuimet ovat olleet ja ovat edelleen pelkkiä velkojan kumileimasimia, jotka toimivat ainoastaan instituutioiden hyväksi- ei auta, vaikka yrittäjällä tai tavallisella ihmisellä olisi vedenpitävä näyttö, että velkaa ei ole tai pankki ei ole tehnyt tilitystä suorituksista, jonka tekemättä jättäminen on rikoslaissa rangaistava törkeä petos. Sellaisen velan periminen oikeusteitse, jonka tietää tuleen suoritetuksi, on prosessipetos.

Tapaus 1.
Ns. Laivajutussa, Oy ST-Line Ltd:n tapauksessa on näyttö, että devalvaatiosaatavaa vastaavaa valuuttavelkaa ei todellisuudessa ollut, vaan tavallinen markkavelka 1,5 miljoonaa markkaa. Pankilla ei kuitenkaan ole ainuttakaan velkakirjaa. Yritys oli elinkelpoinen, mutta niin vaan OP pankki sai yrittäjän 5,5 miljoonaa omaisuutta ja suorituksia ja 27 työntekijää potkut yrityksen ajautuessa ns. eläväksi raadoksi. Pankin on todettu 2006 HO:ssa olevan maksuvelvollinen yrityksen omistajalle ja pankin on todettu aiheuttaneen yritykselle, vähintään 2 miljoonan markan vahingon. Miten on siis mahdollista, että alempi tuomioistuin toteaa 2016 velkaa olevan vielä jäljellä yli 10 milj.markkaa eli 1,75 miljoonaa euroa, joka kasvaa 16% korkoa? Missään ei huomioida aiempien ja KKO:ta myöden käyneiden oikeusistuinten päätöksiä siitä että pankki on toiminut väärin ja on velkaa yrittäjälle/ yritykselle. Kannattavaa toimintaa pankille – mutta, laitonta. Vaikka yrittäjällä on näyttö, että mitään velkaa ei ole voinut jäädä – hänen dokumenttejaan ei oteta huomioon – ainoastaan pankin.

Näitä vastaavia tapauksia meillä on kymmeniätuhansia ympäri Suomea; Katinkulta Oy, Konekersantti Oy, Sartiko Oy jne jne

Selityksiä tuomarien toiminnalle voi olla monia; 1. Onko tuomarien ohjeistus 6.5.1992 (Koivisto) edelleen voimassa; ”Instituutioiden tulee voittaa”? 2. Istuvatko pankinjohtajat ja tuomarit samoissa ”leijonissa ja rotareissa” tai ovatko muurariveljiä (jonka toiminta sääntöjensä takia pitäisi kieltää Suomessa)? Säännöt ovat ristiriidassa Suomen ja kansainvälisen lainsäädännön kanssa. 3. Vai ottaako tuomari rahaa vastaan instituutiolta, jotta tekee tietynlaisen päätöksen? 4. Onko Instituutioolla jonkinlainen kiristyskeino tuomariin nähden? Millään muulla tavoin ei voi selittää nykypäivän oikeusistuinten käytäntöjä.

Perustuslaki, European Convention on Human rights ja YK: Ihmisoikeusjulistus

Miten Suomessa rikotaan kansainvälistä lainsäädäntöä? Erityisesti European Convention on Human Rights artiklat sitovat Suomea noudattamaan hyväksymäänsä sopimusta. 90-luvun uhrit ovat velkavankeja omassa kotimaassaan, mutta niin ovat myös perintätoimistojen ikeessä olevat. Oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä pankkien ja perintätoimistojen uhrit voivat vain haaveilla ja ulosoton lainkunnioitus hämärtyy heille maksetavaan tulospalkkioon, vaikka jokainen alihintainen realisointi tuottaa Suomen valtiolle 3 kertaiset vahingot.

EU:n Ihmisoikeussopimuksen pitäisi taata Suomen kansalaisille mm:

* kidutuksen kielto (3 artikla)
* orjuuden ja pakkotyön kielto (4 artikla)
* oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (6 artikla)
* oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta (8 artikla)
* ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnanvapaus (9 artikla)
* sananvapaus (10 artikla)
* oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon (13 artikla)
* syrjinnän kielto (14 artikla)
* omaisuuden suoja (1. lisäpöytäkirja, 1 artikla)
* velkavankeuden kielto (4. lisäpöytäkirja, 1 artikla)
* ne bis in idem, ei syytettä tai rangaistusta kahdesti samassa asiassa (7. lisäpöytäkirja, 4 artikla)
* oikeus hakea muutosta rikosasiassa (7. lisäpöytäkirja 2 artikla)

Eipä vaan siltä näytä, että tällä Suomea sitovalla sopimuksella olisi mitään käytännön merkitystä. Olen lukenut toistatuhatta haastetta, jossa toinen toistaan mielikuvituksellisempia velkoja yritetään periä paitsi pankkien myös mm. Intrum, Lindorff/Lowell, Alektum, PRA Suomi, jne perintätoimistojen toimesta oikeusistuimissa: 1. 90-luvun velkoja, jotka ovat jo vanhentuneet tai maksettu, 2. 2000 luvun alun maksettuja velkoja tai velkoja, joita ei ole 10 vuoteen peritty (vanhentuneet 3 vuoden säännöllä) 3. jo maksettuja velkoja 4. velkaa, jota ei koskaan ole edes syntynyt. Nämä päätyvät usein yksipuoliseksi tuomioksi, vaikka velallinen itse vastaisikin haasteeseen. Syynä tuomareiden yksipuolinen ajattelu toimia velkojan ehdoilla ja summaarisesti hyväksyä kaikki, mitä nuo ahneet vaan keksivät pyytää.
Muutama lainaus, miten käräjäoikeudet toimivat:

Tapaus A

Kauppakaari 9 luku 11§ toteaa, että velkoja, periessään velkaa, jonka tietää jo maksetuksi (myös aiheeton), vetäköön sakkoa puolet perimästään summasta, sille jolta yritetään periä.
Käräjäsihteerin vastaus: ”Eihän tuollaista lakia on noudatettu tuomioistuimissa enää aikoihin”
Anteeksi kuinka? Meillä siis tuomioistuin ei noudata väärässä velkomuksessa Suomen voimassa olevaa lakia?

Tapaus B

Asiakas, nuori tyttö, teki ns. Viivi Velallisen vastineen Käräjäoikeuteen ja kiisti Intrum Justitian saatavan, koska se oli jo maksettu kokonaan ulosoton kautta, tulospalkkioineen.
Käräjätuomarin vastaus: Et kai sinä aio noin isoa yhtiötä vastaan alkaa taistelemaan – sen kun maksat vaan”
Anteeksi kuinka? Pitääkö siis tuomarin mielestä maksaa lain vastaisesti lasku, jota ei ole, vaan se on maksettu?

Tapaus C

Perintätoimisto Lindorff ( muillakin sama juttu) perii 8 sivuisella hakemuksella väitettyjä velkoja, joissa ei ole velan syntymispäivää, ei korkolaskennan aloituspäiviä, ei minkäänlaisia tietoja perinnän eri vaiheista tai mitään laskuja tai siirtoasiakirjoja. Miten on mahdollista? Vastineeseen käytettiin Viivi Velallismallia, johon perintätoimisto vastasi, vetämällä kanteen pois oikeudesta eli mitään todellista velkaa ei ollut.

Tällainen perintä on erittäin yleistä ja valitettavan usein nämä katteettomat velkomukset menevät läpi tuomioistuimissa ns. summaarisina menettelyinä, koska tuomarit eivät automaattisesti huomioi viranpuolesta kanteessa olevia puutteita, kuten laskujen tai velkakirjojen puuttumista. Tämä on outoa, koska perintälaki vaatii, että velkojan pitää pystyä näyttämään laskut/ velkakirjat, joihin velkomus perustuu. Myös vanhentuminen 3 vuoden säännön perusteella jää usein tuomarilta vaille huomiota, vaikka vanhentumaan päässeen velan periminen on sekin perintälain vastaista.

Tapaukset D.

Oy St-line Ltd, Katinkulta ja Konekersantti, Sartiko jne jne
Näissä tapauksissa voimme todeta, että yrittäjät ja takaajat ovat taistelleet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin saadakseen. Jokainen käsittää, että 1,5 miljoonan markan velasta (1988) ei jää 5,5 miljoonan mk:n suorituksilla, jotka pankki on saanut todistettavasti, yli 10 miljoonaa markkaa eli 1,75 miljoonaa velkaa. Kyse on laittomasta perinnästä, joka sekä takaajan että yrityksen tapauksessa rikkoo lähes jokaista EU:n ja YK:n ihmisoikeuksista säädettyä artiklaa

Konekersantin tapauksessa on todettu aukottomasti, Skopin suunnitelleen järjestelmällisen kuvion, jossa ainoa tavoite oli paikata pankinjohtajien SKOP:lle ja Alue SP:lle suuruuden hulluudessaan ottamien valuuttavelkojen aiheuttama kassavaje pankille.

Katinkullan tapaus on surullisen kuuluisa, miten Skopin oma mies muilutettiin tärkeälle paikalle yrityksen johtoon, jotta saatiin vuosikymmeniä suvun hallussa olleet maat ja metsät sekä Lindemanin ja Juurikon perustama upea Katinkulta -kylpylä/ loma-osakekompleksi pankin omaisuudeksi – keinoja kaihtamatta. Syynä sama, kuin Konekersantin tapauksessa.

Sartikon osalta kunnanjohtaja soitti pankinjohtajalle ja halusi, että yrityksen tili suljetaan. Jälkeen on todettu, että yrittäjän tili, jolla oli huomattavasti rahaa, suljettiin laittomasti, koska vain yrittäjä olisi voinut sulkea tilin. Kunnan taholta oli selkeä tavoite siirtää yrittäjän toiminta ”hyvälle ystävälle/ sukulaiselle” ja se taas ei onnistunut, niin kauan, kun yrittäjä maksoi kunnan vuokra-alueen vuokran säännöllisesti. Asialla OP.

Suomen nykyisen hallituksen erityissuojeluksessa on siis laiton pankki- ja perintätoimi, joka aiheuttaa Suomen valtiolle miljardien verotulojen menetyksen vuosittain. Tähän on valjastettu niin tulospalkkioiset ulosotto, tuomioistuinlaitos kuin valvontaviranomaiset – velallisiksi väitetyt eivät saa saada oikeutta, koska joku on näin ohjeistanut 1992.

Nyt on tullut aika muuttaa käytännöt vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, sillä maa, joka päästää vallalle anarkian, jossa tavallisen kansalaisen oikeusturva poljetaan maanrakoon, on tuhon oma.

Olaus Petrin ohjein:

”Tuomarin pitää tarkasti tuntea laki, jonka mukaan hänen tulee tuomita, sillä laki pitää hänellä olla ohjeena.
Kaikki lait pitää olla sellaiset, että ne ovat yhteiseksi hyödyksi, ja sen tähden, kun laki tulee vahingolliseksi, ei se enää ole laki, vaan vääryys, ja on hylättävä.
Hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaikki kohtuuden mukaan. Mutta missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan.
Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.”

Hilkka Laikko
vpj, tiedottaja
Velallisten tuki ry

pro merit arvojen puolesta