Jani Mäkelän pitämässä perussuomalaisten ryhmäpuheessa oli seuraava kohta:
”Ulosotossa on yli puoli miljoonaa suomalaista. Heidän veloistaan iso osa on 90-luvun alun eurokriisin peruja. Perussuomalaiset esittävät tulevan syksyn vaihtoehtobudjetissaan toimenpidekokonaisuuden ulosottovelallisten aseman parantamiseksi.”
Miksi JYTKYT-puolue ja kokoomus eivät edellis-hallituksissa olleet aktiivisia muuten kuin leikkauksissa, sekä KELA-politiikassa, jossa paikalliset järjestelmät, mm. sosiaaliluottojen mahdollisuuksina lakkautettiin.
Turisti tapasi pienen pakolaispojan, joka kantoi selässään itseään hieman pienempää poikaa. Turisti kysyi: ”Eikö taakka ole liian raskas sinun kannettavaksesi?” Poika vasta: ”Ei, tämähän on veljeni!”
Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki pahoittelee sitä, että julkaisi perjantaina tietoja budjettikirjasta,
joka on julkinen vasta ensi viikolla. Hän julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan budjettikirjan sisällöstä ja kommentoi muun muassa julkisen talouden alijäämää. Lepomäki ihmetteli myös, missä vaiheessa kautta keskusta lähtee hallituksesta.
”Saapa nähdä missä vaiheessa kautta keskusta lähtee hallituksesta, kun asettivat kynnyskysymyksekseen julkisen talouden tasapainon vuonna 2023 – kuten teki kokoomuskin. Rinne nakkasi meidät pihalle ilmeisesti siksi, että tiesi meidän olevan tuon vaatimuksen kanssa tosissaan. Harmillisen heikkoa varautumista lähivuosien menopaineisiin ja mahdolliseen taantumaan”, Lepomäki kirjoitti Facebookissa.
HUOMIO! HUOMIO! Kaikki tarkkana: Alektum Capital AG/ Alektum Oy sekä Annomen Oy ovat nyt lähettäneet useita tuhansia haasteita ihmisille (n.10 000).
Kuten jo olette lukeneet, Annomen ei saanut rekisteröityä yritystään perintätoimistoksi vakavaraisuus puutteiden takia ja lainvoimaiseksi Etelä-Suomen alueviraston Avin päätös tulee 30.10.2019.
He voivat silti nostaa perusteettomia kanteita oikeuteen ja tämä on jopa odotettavissa yhä kiihtyvällä vauhdilla. MUISTAKAA KANTEESEEN ON VASTATTAVA, JOS SELLAINEN TULEE, MUTTA PERUSTEITA KANTAJAN VÄITTEIDEN EPÄLUOTETTAVUUDELLE ON LUKUISIA ALKAEN 2013 EM. YRITYKSEN SAAMISTA ENSIMMÄISISTÄ HUOMAUTUKSISTA AINA 30.12.2018 PERINTÄLUVAN MENETYKSIIN SAAKKA.
Mikäli saatte tälläisen haasteen, ottakaa yhteys vt.faktat@gmail.com otsikolla ALEKTUM – ANNOMEN.
YLE: Poliisi vaati Kuopiossa tiistaina tapahtuneen kouluhyökkäyksen epäiltyä vangittavaksi. Poliisi epäilee 24-vuotiasta Joel Otto Aukusti Marinia todennäköisin syin murhasta ja yhdeksästä murhan yrityksestä. Rikosnimikkeiden määrä tarkentuu tutkinnan edetessä. KRP keskustelee nimikkeistä lähiaikoina syyttäjän kanssa.
Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Olli Töyräs kommentoi vangitsemista käräoikeuden istuntosalin ovella tuoreeltaan. Syytteen nostamispäivämäärä on 13.2.2020.
– Hänet vangittiin todennäköisin syin epäiltynä murhasta ja yhdeksästä murhan yrityksestä, Töyräs kertoo. Töyräs ei lähde avaamaan epäillyn kuulustelujen sisällöstä. Töyrään mukaan keskustelut ovat sujuneet asiallisesti. Kuulusteluja jatketaan ja asioita käydään läpi lisää lähiaikoina.
– Mitä ihminen hakee tällaisella teolla? Tämä muistuttaa tietyllä tavalla Turun puukotusta. Väkivallan määrä ja kohde on tässä samanlaista. Näitä asioita me pohdimme, Töyräs kertoo.
Oma kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut koko elämäni mittainen.
Jo varhaisina kouluvuosina tutkailin tietosanakirjoja. Tietoja oli niukasti saatavissa. Sodan vuosina kansa taisteli, mutta sodan jälkeen kansakunta vaikeni, etenkin ns. ”vaaran vuosina”. Valokuvan isästäni löysin 1950-luvun alkuvuosilla kansakoulun (jossa asuimme) johtajaopettajan kirjahyllystä talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden matrikkelista ”Vapautemme hinta”. Varsinaisesti selvitykset käynnistyivät kun tapasin 2004 Erkki Hautamäen ja pääsin osallistumaan hänen talvisotaa käsittelevään ”Suomi myrskyn silmässä” ensimmäisen osan tutkimuksiin. Kirjasta on jatkosotaa käsittelevän toisen osan käsikirjoitus oikolukuvaiheessa. Talvisodan joukkohautana 78 vuotta toimineesta kaivosta kuvassa 15. joulukuuta 2018 ylösnostetut kolme tuntolevyä, joista yksi on isäni. Sotavainajien etsintä, maastokartoitukset ja kaivon tyhjentäminen toteutui yli rajan projekti-yhteistyöllä. On omalla kohdallani uskomaton tunnepaketti kirjoittaa näitä sanoja historian tosiasioina.
AVAIMET kaivohankkeelle ovat Jari Jaakkolan historiatutkimuksesta IITIN komppanian vaiheista.
Teos on kirjastoista kaukolainattavissa.
Muolaan Punnuksen kansakoulun paikalla on järkyttävä määrä kiviä
Luonnollinen maanpinta on varmaan 1 – 2 m:n pinnan alla. Yksi mielenkiintoinen painanne löytyi ”väärästä paikasta” … mutta tarkemmin ajatellen se voi ollakin just oikealla paikalla.
Punnuksen kansakoulunmäen taistelussa Iitin komppanian kaatuneiden joukkohaudaksi on Martti Saarento 1977 julkaistussa kirjassaan ”Kymenlaaksolaisrykmentin mukana talvisodassa” olettanut koulun KAIVOA.
Leike kirjasta.
Tuo tieto on nyt tutkittu.
Video kaivon avaamisesta katsottavissa vain täällä.
Jarkko Väänänen kertoo projektin kenttätyön taustoista ja vaiheista:
– Olin vuosi sitten (2017) yhteydessä Kansallisarkistoon ja sieltä ei silloin löytynyt juurikaan etsimiäni kiinteistökarttoja Punnuksen kansakoulun alueelta. – Sitten juolahti mieleeni Tykkitie, sehän valmistui hieman ennen talvisotaa. Tykkitiestä saattaisi löytyä tiesuunnitelma, jossa myös tien vierellä sijaitseva kansakoulu saattaisi näkyä. – Kansallisarkiston alaisessa Mikkelin maakunta-arkistossa on Viipurin tie- ja vesirakennuspiirin arkisto ja siltä löytyi tiesuunnitelma ja todella siinä näkyy Punnuksen kansakoulun rakennukset ja suureksi ällistykseksi myös koulun KAIVO. – Tilanne muuttui kertaheitolla – nyt kaivon sijainti koulun pihapiirissä ei enää perustu pelkästään muistikuvaan, vaan faktaan.
Tiesuunnitelma (kuvat alempana) vuodelta 1931 on piirretty mittakaavaan1:2000, kun topografikartta on 1:20 000. Tiesuunnitelma vie koulun mäenpäälle, kuten se ilmakuvassakin on nähtävissä, Tiesuunnitelmaan on myös merkitty kansakoulun KAIVO, joka on aiempaa tietoa syrjemmässä.
Viimeisin valistunut arvaus kaivon sijainnille on kuvassa keltainen ympyrä, joka sisältää keväällä löytyneen pyöreän painanteen, jota ei runsaan kasvillisuuden takia ole vielä tutkittu kunnolla. Uusi tutkimus tehdään 2018 syksyllä.
Kuvassa valkoinen rakennus Muolaan Punnuksen kansakoulu.
Kansallisarkiston karttoja Punnuksen koulun alueesta
Erityisen kiinnostavia ovat kartta Punnuksen koulun alueen tiesuunnitelma vuodelta 1931.
Aate Matiaksen viimeinen taistelu
<- isäni – s.1916, k.15.2.1940.
Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta
14.2.1940
Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.
15.2.1940
Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.
Vänrikki Olavi Yrjölän ryhmä R.I.P. 15.2.1940.
Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.
Tässa alla kaksi sivua JR/5:n sotapäiväkirjasta. (Sota-arkisto)
<
JR/5 taistelussa Punnuksen lohkolla.
Mikä tälle kansakunnalle on tärkeää? Vai onko mitään?
Valtakunnassa on julkistettu esitys puolustusvoimien rakenneuudistukseksi. Esitys oli valmisteltu puolustushallinnon virkamiesten toimesta. Lähtökohtana oli supistaa puolustusvoimien kuluja. Esitys annettiin harkitusti vasta presidentin vaalien jälkeen. Toisaalta se haluttiin varmuuden vuoksi julkistaa ennen uuden presidentin valtaan astumista. Nyt voitiin ilmoittaa miten esityksellä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja nykyisen presidentin hyväksyntä. Näin kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Sarasteen sähköpostissaan otsikolla: Tarjolla ”kättä pitempää”?
Lehtien pääkirjoitus- ja mielipidekirjoitussivut ovat täyttyneet toisaalta järkyttyneistä ja toisaalta helpottuneista kannanotoista. Kirjoitetaan miten ”Tämä ei kerta kaikkiaan käy päinsä”, ”Pohjanmaan sotilaallinen tyhjiö”, ” Varuskunnan lakkauttaminen on kirvelevä isku”, ” Katkeria kyyneliä Lapualla” jne. Toisaalta esim. ”Dragsvikin säilyminen on koko alueen etu” ja
”Riihimäeltä kuultiin helpotuksen huokaus.”
Yleensä kirjoittajat eivät ole muistaneet tässä yhteydessä Naton olemassaoloa. Poikkeuksen tekee Turun Sanomat. Lehti toteaa miten ”Uudistus ei ollut järisyttävä, jos sitä verrataan monissa EU- ja Nato-maissa tehtyihin puolustusmenojen leikkauksiin. Puolustusvoimien on määrä pärjätä uusitulla organisaatiollaan vuoteen 2020 saakka. Sitä ennen voi tapahtua paljon. Tuskin säästöpaineetkaan helpottavat.”
Sitten lehti kiteyttää ”Jos niukkaslinja vielä tiukkenee, puolustuksen perusratkaisu on mietittävä uusiksi. Ruotsi on jo miettinyt. Muilla Pohjoismailla ja Virolla kättä pidemmästä huolehtii Nato.”
Voiko joku todella uskoa, että rahattomalle olisi tarjolla ”kättä pitempää.”
* * *
Myös vuoden 1946 eduskuntavaalit aiheuttivat puoluekartalla suuret muutokset. Sotiin liittyvistä asioista vaiettiin. Edessä olivat sotasyyllisten ja asenkätkijöiden tuomiot, Pariisin rauhansopimuksen erittäin kovat ehdot, valvontakomission ja sotakorvausten synkät varjot kansakunnan yllä. Meitä sotaorpoja ja sotalapsia käytännöllisesti katsoden ei ollut olemassa. Suuri joukko häivytettiin kaiken kansan silmistä lastenkoteihin – kasvatuslaitoksiin, niin kuin etupäässä poikakoteja nimitettiin.
Isäni hautapaikka on nyt löytynyt. Olen saanut isäni JR/5 -komppanian vaiheita tutkimuksen tehneeltä viestin: ”Viime viikonloppuna sain muistinvaraisesti piirretyn karttapohjan Punnuksen kansakoulun pihapiiristä. Myös kaivo, jonne Aate Matiaskin on todennäköisesti haudattu, on siihen merkitty. Ensi keväänä minulla on tarkoitus lähteä paikallistamaan kaivo maastosta.”
Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:
Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:
”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”
.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:
”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”
.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..
Tässä Wikipediasta lainaus:
Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana.
Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana. JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä. [27] Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.
Suomalaisjoukot totesivan koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssavaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. [28]
Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. [29]
12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.
13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan. [30]
Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.
15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tulee. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset. Tässa taisteluvaiheessa Aate Matias kaatui…
Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. [32]ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.
Suomalaisjoukot totesivat koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja.
Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinaalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taistelujen kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton.
12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinaalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.
13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan.
Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taistelujen vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. [31] Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.
15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. (Tässä vastahyökkäyksessä Aate Matias kaatui…) Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset.
Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta.
* * *
Saiko Suomi lännen apua 3-vuotisvalokuvani aikoihin?
Koulukaverini Pekka O:n oman elämänsä kirjasta, hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta itseltäni kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni, varhaisnuoruuteeni, erityisesti oppikoulun ajalta. Jossa totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani lasten ja nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.
Oma naamataulu on toki vuosikymmenten kuluessa muokkautunut.
Sotaorpous varsinkaan nuoruuteni vuosina ei ollut mikään kunnia-asia.
Sodat hävinneelle, tai ”torjuntavoiton” saavuttaneelle kansakunnalle sotaorvot ja sotalesket olivat pääosin paarialuokkaa, eli liikaväestöä, joita oli pakko taloudellisesti tukea. Tähän samaan kastiin luokiteltiin myös osa sotalapsista joita palautui Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta – suuret ikäluokat olivat syntymässä.
Sotaorpotunnus
2.12.2014 SAIN POSTIN VÄLITYKSELLÄ sotaorpotunnuksen kunnianosoitus-kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet pääministeri Jyrki Katainen ja sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko.
* Sekä Kaatuneitten Omaisten Liiton kunnianosoitus, jonka allekirjoittajat ovat Mauri Niskakoski, puheenjohtaja ja Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja.
Onhan se tunteita myllertävää 77-vuotiaana vastaanottaa viimeinkin virallinen tunnustus sotaorpoudesta. Saman kunnianosoituksen on saanut 16 000 talvi- ja jatkosodan orpoa… Isäni kohdalta ole saanut selville hänen viimeisistä vaiheistaan talvisodassa 1940; jolloin oli 2,5 vuotias. * Hartain toiveeni on ettei sota-ajan lapsuuden muistoksi kansakuntamme tulevaisuudessa näitä kunnianosoitusten ja rintamerkkien jakamiseen tule tarvetta…
Seuraavassa otteita talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta,
Muolaan pitäjässä Punnuksen lohkolta…
”TASAPUOLISUUDEKSI”
Suomessa asuvan venäläisen sotahistorioitsijan Bair Irincheev’in kirjassa: ”Talvisota venäläisin silmin” silminnäkijäkuvauksiin, sotapäiväkirjoihin sekä taisteluraportteihin ja muihin arkistomateriaaleihin pohjautuva teos siitä, millaisena talvisota koettiin puna-armeijan riveissä – eturintamataisteluista kovimmissa mahdollisissa olosuhteissa; kirjassa selostus Punnuksen taistelusta. E-kirjana https://kirja.elisa.fi/ekirja/talvisota-venalaisin-silmin
KETÄ kaikkia oikeasti Suomessa syrjitään MAMU:jen ja MATU:jen lisäksi?
Maryan Abdulkarimin: Maailman paras koulu teki identiteetistäni ongelman ”Kun minusta ei kuoriutunut valkoista lasta, se tuntui olevan jostain syystä minun vikani, kirjoittaa Maryan Abdulkarim.
Lapsena epämukavuutta tuotti myös sellaisen katseen kohteena oleminen, mitä en ymmärtänyt. Kokemukseni on ollut, että vastuu opettajien sivistämisestä suhteessa omaan ihmisyyteeni oli minulla, ei heillä. Itsehän olin se erilainen.
Toivon, että tässä kehutussa uuden ajan koulussa, yhä enemmän panostetaan myös siihen, että koulu olisivat miellyttävää kaikille, ei ainoastaan osalle. Koulussa kenenkään identiteetti ei voi olla ongelma, joka vaatii korjausta tai suvaitsemista.
Kohtaamiset ovat tärkeitä. Se miten kohtaamme toisiamme vaikuttaa meihin. Opettajien valta on kiistämätön. He voivat valaa meihin opin ohella uskoa itseemme ja yhtä hyvin he voivat nakertaa sitä.
Koulurauhasta puhuttaessa, tulisi korostaa myös identiteetin kehittymistä vailla pelkoa hyväksynnän puutteesta ja empatiataitoja, nuorille, mutta ennen kaikkea opettajanhuoneen väelle. Mahdollisesti paljon vaadittu aikuisilta, samalla se on minimivaatimus; katsoa ja kuunnella, hyväksyen toisen olevan erilainen ja silti yhtä arvokas.”
YLE: Kärkipoliitikot tuomitsevat Kuopion kouluhyökkäyksen, presidentti ilmaisi järkytyksensä, hallitus seuraa tilannetta… SIIS, siis kyseessä ei ole terroriteko, vaan ihan kantasuomalainen kouluhyökkäys…
Mielestäni VIHAN LIETSOMINEN PITÄÄ VOIDA KIELTÄÄ KAIKKIEN PUOLUEIDEN IDEOLOGIASTA JA PUOLUEOHJELMISTA… EHDOTTOMASTI.
* Aikanaan VIHATEON motiivi on saatettava julkisuuteen ja pitää voida liittää koulu- ja opiskelijavalistukseen kiusaamisesta. Lähimmäisen arvostaminen sisäistetään jo kotikasvatuksessa.
Turun isku 2017, terroriteko ja Kuopion hyökkäys, vihateko. Molemmissa tekijät samanikäiset… Miten teot erovat toisistaan – vai on eroa?
Turun iskun motiivi (?) on määritelty näin: Tapahtui perjantaina 18. elokuuta 2017 Turussa. Se oli ensimmäinen jihadistisessa tarkoituksessa tehty islamilainen terroriteko Suomessa. Kahdella keittiöveitsellä tehdyn iskun uhreiksi joutui kymmenen henkilöä, joista kaksi kuoli. Kuolleet olivat uskonnoltaan jehovan todistaja ja evankelisluterilainen. Haavoittuneiden joukossa oli ainakin kaksi muslimia ja yksi katolilainen. Iskun teki vuonna 1994 syntynyt marokkolainen Abderrahman Bouanane. Hän oli saapunut Suomeen turvapaikanhakijana keväällä 2016. Hänet saatiin kiinni pian tapahtuman jälkeen toisen poliisin ammuttua häntä virka-aseellaan jalkaan ja toisen etälamauttimella vartaloon. Bouanane kirjoitti käsin arabiaksi poliittisen manifestin ja teki saman sisältöisen videon ennen puukotuksia. Ilmoituksensa mukaan hän teki teon Isiksen soturina järjestön puolesta. Isis ei kuitenkaan ottanut teosta vastuuta. Bouanane haki teollaan marttyyrikuolemaa. Mielentilatutkimuksen mukaan hän teki teon täydessä ymmärryksessä. Vuonna 2019 ilmestynyt äänikirja Motiivi murhaan paljasti, että mielentilatutkimuksessa Bouananella diagnosoitiin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. Suomessa ei ollut aikaisemmin epäilty turvapaikanhakijaa yhtä vakavasta rikoksesta.
Matkakuvia Liettuan Kaunasista syyskuun viimeisellä viikolla 2019.
Kuvassa karttaharjoitus Hotelli Kaunasin kahvilassa ja siitä viikon retket alkoivat…
Katukuvassa poika ja koira..
Turkulaisena kiinnosti Kaunasin ”funikulaari”, eli rinnehissi. Rinnehissejä kaupungissa on käytössä kaksi. Tämä kuvissa esitelty on toiminut vuodesta 1935.- asti.
Rinnehissi koko mitassaan
Kyytiin vaan..
Sisällä tilaa..
Tämmönen ryhmäpiletti..
Maisemaa ylhäältä..
Kaunasin luostari
KIau7nasin luostarin kirjastoa…
Kirjurina työtä vuorotta…
Mitä tänään syötäisiin?
Lisään kuvia ja kertomusta kunhan arki tästä tasaantuu..
57 min Sosiaalinen media on räjäyttänyt tiedonjakamisen – nyt kuka tahansa saa viestilleen laajan yleisön. Somessa tehdään tietoisesti myös propagandaa, ja valemedia ja vaihtoehtoinen totuus jakavat ihmisiä yhä jyrkemmin. Propagandan historia on pitkä ja valtaapitävät ovat käyttäneet sitä kautta aikain, niin hyvässä kuin pahassa – nyt siis myös somessa.>
Turun yliopiston taloustieteen professori, perussuomalaisten listalla eurovaaliehdokkaana ollut Matti Virén ihmettelee, kuka maksaa jatkossa suomalaisten eläkkeet.
Minun mielestäni meitä nuoremmat ikäluokat, aivan samoin kuin ME, ennen talvisotaa syntyneet ja SUURET ikäluokat, jatkosodan jälkeen syntyneet… IHAN ITSE olemme osiltamme maksaneet ja eläkekassojen sijoitusvastaavat huolehtivat eläkerahastojen tuottavuudesta.
Klikkaa kuva isommaksi
Lehtileike Ilta-Sanomat 5.1.2019 -Tästä Ilta-Sanomien verkkojuttuun ..> 
Suomessa asuvan venäläisen sotahistorioitsijan Bair Irincheev’in kirjassa: ”Talvisota venäläisin silmin”
