Kansanterveyden omavastuu?

KANSALAISET kaikenlaiset taistelevat elämänlaadustaan, pahimmillaan maailmanlaajuisen, ennen kokemattoman, korona-pandemian kriisissä. Jota verrataan kansakuntien vastakkain asetteluun ja tuhoon toisessa maailmansodassa

.
Pandemia on paljastanut monen suurvallankin kasnsanterveydenhuollon alkukantaiset tasot… eriarvoistetut hoitojen mahdottomuudet. 2020-luvun kansallisuuksien ”maailmansodassa” Suomen terveydenhollon ”asevarustelu” on maailman mittarissa huippuluokkaa. Yksilötason valmiudessa, itsesuojeluvaiston omaamisessa ja ymmätämnisessä on IKÄKAUSIVAJE, joka korjautunee vqain ns. kantapään kautta – kokemuksena. itsesuojelun puute vaivaa ensisijassa nuoria ja aktiivi-ikäisiä aikuisia… virustartuntojen osilta.

Sanotaan etteivät puupäät huku, mutta korona-tartuntaan ALTISTAUTUMINEN näyttää toimivan ikäänkuin pelinhenkeen viittaavana, tyhmänrohkeutena.

KESKUSTELUUN facessa, robottiviestien vuoksi.

Saa jakaa…

1 ajatus aiheesta “Kansanterveyden omavastuu?”

  1. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ei pidä tarpeellisena, että Suomessa otettaisiin käyttöön maskipakko. Hän sanoo STT:n haastattelussa vierastavansa ajatusta.

    – Ainakaan näin ensivaikutelman perusteella se ei mielestäni ole se, mitä me tänne Suomen maahan tarvitsemme. En näe, että olisi mielekästä, että poliisi rupeaisi sakottamaan ihmisiä siitä, että nämä eivät käytä maskia, ministeri sanoo.

    Hän myös arvioi, että maskipakkoon voisi liittyä perustuslaillista problematiikkaa, jota pitäisi tutkia, jos asiaa lähdettäisiin ajamaan eteenpäin.

    – Sosiaali- ja terveysministeriö on se ministeriö, joka on tästä vastuussa, ja vastuuministeri on Krista Kiuru (sd.). Mutta itse kyllä näen, että tähän liittyisi sellaista problematiikkaa, joka vaatisi tarkempaa tarkastelua, ja valtiosääntöoppineilla olisi tässä tekemistä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa