Aihearkisto: TOISINAAN AJATTELUA…

Valtio vaarassako velkaantuessa?

Suomen valtionvelka kasvaa, mutta korkomenot sen kuin supistuvat – mitä riskejä velkaantumisessa nyt on?
Suomen velkakestävyys on heikentynyt ja on nyt vain eurooppalaista keskitasoa. Mikä velkatilanteessa on olennaista? Kokosimme vastauksia.


Suomi tulee ottaneeksi kahtena koronavuonna yhteensä lähes 30 miljardia euroa lisää velkaa. Se vastaa vajaata puolta valtion yhden vuoden menoista.

Velka on esillä myös hallituksen meneillään olevassa menokehysriihessä. Kun kansakunta ikääntyy ja työssäkäyviä on yhä vähemmän, velan hoitaminen voi vaikeutua tulevaisuudessa.

Miten velka näkyy koronataloudessa?
Velka on isossa roolissa valtion rahoittamisessa korona-aikana. Noin joka viides valtion käyttämä euro on velkarahaa tänä vuonna. Viime vuonna osuus oli vieläkin suurempi.

Sotaan syyllistetyt

Miksi he haluavat pitää omat isoisänsä tuomittuina rikollisina?
Suomen sisäisen lainkäytön vääryydet ovat paljastuneet ja korruption kiistattomat yhdistävät tunnusmerkit täyttyvät mm. vaalirahoituskohussa. Miksi sotasyyllisyydestä ja asekätkennästä tuomittujen ja myös pankkien kriisin väärästä oikeudesta edelleen vaietaan?


—–Alkuperäinen viesti—–Lähettäjä: Kalevi Kannus
Lähetetty: 28. maaliskuuta 2010 14:56
Vastaanottaja: ’tarja.halonen@tpk.fi’
Kopio: ’matti.vanhanen@eduskunta.fi’; ’rytihemmo@ryti-hemmo.fi’; ’pekka.karhuvaara@mtv3.fi’; ’pekka.hallberg@om.fi’; ’mikko.paatero@poliisi.fi’; ’sauli.niinisto@eduskunta.fi’; ’tarja.filatov@eduskunta.fi’; ’seppo.tiitinen@eduskunta.fi’; ’tuija.brax@eduskunta.fi’; ’seppo.kaariainen@eduskunta.fi’; ’matti.ahde@eduskunta.fi’; ’janina.andersson@eduskunta.fi’; ’susanna.huovinen@eduskunta.fi’; ’martti.korhonen@eduskunta.fi’; ’juha.korkeaoja@eduskunta.fi’; ’jari.leppa@eduskunta.fi’; ’hannes.manninen@eduskunta.fi’; ’juha.rehula@eduskunta.fi’; ’pertti.salolainen@eduskunta.fi’; ’kimmo.sasi@eduskunta.fi’; ’arto.satonen@eduskunta.fi’; ’jouko.skinnari@eduskunta.fi’; ’marja.tiura@eduskunta.fi’; ’erkki.tuomioja@eduskunta.fi’; ’tapani.tolli@eduskunta.fi’; ’raija.vahasalo@eduskunta.fi’

Aihe: Miksi he haluavat pitää omat isoisänsä tuomittuina rikollisina?
Prologi: Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero voisivat puhelinneuvottelussa sopia sotaan syyllistettyjen kunnian ja maineen palauttamisesta ja pyytää kannatusta hankkeelleen tasavallan presidentti Tarja Haloselta ja toimituspääministeri Matti Vanhaselta .. samalla tavalla kuin mummojen juttu kivuttomasti hoidettiin.
Eduskunta vauhdikkaasti asialle: Aloitteellisuutta voisi poliisipomo Paatero kokemusperäisesti harrastaa, kun hän varsin mieluusti esiintyy julkisuudessa.. useimmiten yllättäin ja pyytämättäkin.

Asianajaja Risto Ryti ja toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara ovat todenneet Suomen Kuvalehdessä 12/2010, ettei heidän isoisiensä tuomioita tarvitse purkaa, eikAä kunniaa palauttaa, koska he eivät kunniaansa koskaan menettäneet.
Asianajajilta ja toimitusjohtajilta odotetaan nykyäänkin perustuslain kunnioitusta.

Mihin Rytiltä ja Karhuvaaralta ovat kadonneet väärät tuomiot? Kansan oikeustaju sanoo, että väärät tuomiot puretaan.
Miksi he haluavat pitää omat isoisänsä tuomittuina rikollisina? Onko syyllisyydessä jotain ylevää? Historiankirjoihin ja oikeuden pöytäkirjoihin jää merkintä: syyllinen, tuomittu vankeuteen.

Samalla tuomittiin Suomen kansa, joka demokraattisesti valitsi johtajansa ja tuki heitä loppuun saakka. Kansa ei halua olla syyllinen, vaikka omaiset haluaisivatkin.

Pariisin rauhansopimuksen 1947 allekirjoittajavaltioiden virallinen historian tulkinta pitää Suomea ja suomalaisia sotaan syyllisenä. Presidentti Mauno Koiviston antamalla ilmoituksella euskunnalle sotilasartiklojen muuttamiseksi on ollut ja on edelleen harhaanjohtamisen tarkoitus.
.
On harhaluulo, että sotasyyllisyysasia jäisi sillensä, jos se nyt unohdettaisiin. Gallupin mukaan 57 % kannattaa tuomioiden purkamista. Iltalehdessä äänestystulos ylitti 80 %.

Haluavatko jälkeläiset, että tätä asiaa vellotaan seuraavat 50 vuotta? Haluavatko Suomen oikeusviranomaiset ja poliittiset johtajat, että heidän juridista vastuutaan perustuslain vastaisten tuomioiden sillensä jättämisestä ryhdytään peräämään?
Onko Suomi oikeusvaltio niin kauan kuin sen poliittinen johto pitää tiukasti kiinni väärästä sotasyyllisyydestä? On aika purkaa perustuslain vastaiset sotasyyllisyystuomiot.