Konklaavin historiaa – uudelleen lämmitettynä


On sangen mielenkiintoista mitä ovat KONKLAAVIN vaiheet kahdeksantoista (18) -vuoden ajansaatossa. Alla olevan artikkelin julkaisin verkkolehden silloisessa formaatissa viisitoista vuotta sitten 2002 ja 2005 julkaistiin OPLK-ryhmän Laman ja Rahan Pelurit -selvitys. Molemmat nonsoleerattiin, suhtauduttiin alentuvasti ja vaiettiin, etenkin ”korkeasti oikeutta oppineiden” taholla.
 

Nytkö on koettavissa häivähdys uudesta julkisuudesta?


 

klik…> TÄSTÄ Karjalan kuvalehden artikkeliin,

 

 
 
KONKLAAVISTA on kyselty alkuperäisiä lähdetietoja. Pankkien kriisin, eli 1990-luvun kotimaisen laman tutkimista varten asiatietoja 6.5.1992 Linnassa pidetystä seminaarista ei ole saatu…
 
Julkaisen tässä keväällä 2002 haltuuni saamani em. seminaarin, erityisavustaja Martti Mannisen allekirjoittaman kutsukirjeen sivut; reunamerkinnät ovat ilmeisesti Mannisen. Seminaaria ja sen asiatietoja ei ole alkujaan määrätty salaiseksi, mutta kansliapäätöksella 30.7.2002 tapahtuma on määrätty salattavaksi. Miksi?
 
Konklaavi-seminaarin ohjaus pankkioikeudenkäynneille on ollut seurauksiltaan joukkotuhontaan verrattavaa…
 
Kutsukirjeen ensimmäinen sivu on päivätty 14.04.1992
 

 
Kutsukirjeen toinen sivu on päivätty 16.04.1992

 
Presidentti Mauno Koivistolle lähetin tutkimusryhmämme puolesta keväällä 2002 seuraan kirjeen:
 
AVOIN KIRJE PRESIDENTTI MAUNO KOIVISTOLLE
 
Herra Presidentti,

Te järjestitte Oikeuspoliittisen keskustelutilaisuuden Linnassa 6.5.1992 tuomioistuinlaitoksen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajien kanssa.

Tilaisuuden teemoina olivat:

1. tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus sekä

2. tuomioistuinten toiminnan arviointi ja arvostelu.
 
Keskustelutilaisuuteen osallistuneille henkilöille on lähetetty 5.6.2002 kysely koskien tilaisuuden luonnetta ja sisältöä sekä mahdollisia päätöksiä.
 
Eräältä osallistujalta saadun selvityksen mukaan ”tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja mukaan kutsuttujen osallistujien arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa”.
 
Selvityksessä ilmaistaan edelleen, että ”Koivisto puolsi kantaa, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoa”, ja ”Tilaisuus ymmärtääkseni vahvisti Koiviston asemaa suhteessa juristeihin. Hänen mahdollisia nuhteitaan pelättiin. Koivistoa siis myötäiltiin enemmän pelosta…”
 
On herännyt epäily siitä, että Teidän linjauksenne, aiheutti oikeuslaitoksen toimintaan kauaskantoiset muutokset: heikomman osapuolen suojaaminen ei ole enää laajemminkaan kuulunut oikeusjärjestelmämme ensisijaisiin tavoitteisiin.
 
On syntynyt perusteltu epäily siitä, että Teidän puuttumisenne riippumattoman oikeuslaitoksemme päätöksentekoon, Herra presidentti, aloitti oikeudenmukaisen laillisuusvalvontamme alasajon. Miten se on perustuslaillisesti ja ihmisoikeussopimuksellisesti perusteltavissa?
 
Olemme yrittäneet saada seminaarinne asiakirjoja mm. presidentin kansliasta, mutta turhaan. Asiakirjat on julistettu salaisiksi. Pyydämme myötävaikutustanne asiakirjojen saamiseksi. Haluamme tietää mitä todella keskusteltiin ja mitä päätettiin
.
 
***
 
Tasavallan presidentin kansliasta sain 30.7.2002 tämän kansliapäätöksen, jonka on tasavallan presientti Tarja Halosen kanssa allekirjoittanut (asianosaisena) eritysavustaja Martti Manninen:
 
Kts… http://www.promerit.net/2013/01/presidentti-koiviston-haastattelu-21-8-1992/
 

 

Pelurit * E-kirjat heti luettavaksi <- haku
 


 
Konklaavi esiteltiin Jyväskylässä joulukuussa 2002. DVD -video 1.osa
 

3 ajatusta aiheesta “Konklaavin historiaa – uudelleen lämmitettynä”

  1. Yksi pointti laman selvittelyssä on oikeuspoliittinen seminaari 6.5-1992. MIKSI vain pres. Koiviston persoona on saanut ”ylitsevuotavan” roolin? KAIKKI muut – virkavalan ja tuomarinvalan vannoneet on jätetty koskemattomiksi. Heillä on ollut VALTA ja VOIMA hoitaa asiat ja tuomiot OIKEUDENTUNTOA noudattaen. Esim. Yhdysvalloissa tuomarit ovat ”nostaneet kätensä” presidenttiä vastaan.
    Oikeuuspoliittisen seminaarin 6.51992 esittely Jyväskylässä joulukuussa 2002… https://www.youtube.com/watch?v=zlIfbKJBpg8
    Samassa tilaisuudessa ministeri Toimi Kankaanniemi selosti Arsenal -AktivHansa -velkakirjokauppaa.

  2. * SOME-keskustelijat – pääsääntöisesti – eivät tiedä historiasta, saatikka politiikasta juurikaan. Mutta oman tahdon ja uskon oikeutus on vahva. Enemmistö ratsastaa jonkun toisen, etupäässä ammattitoimittajan asrtiikelin kautta, muka omana oivalluksenaan.. KAIKEN pahanolon lähde on EU, vaikka esim. kanslliset ratkaisut tehdään jäsenvaltioissa, Suomessa kuntien- ja kaupunkien valtuustoissa ja lait Suomen eduskunnassa.

  3. SUOMESSA tutkivan journalismin sijasta kansallisessa informaatiossa on vain HUTKIVAA sometusta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa