Presidentti Koiviston haastattelu 21.8.1992

Ilta-Sanomat pe 21.8.1992/Vesa-Pekka Koljonen
 
Mauno Koivisto tuomioistuinten päätöksistä: Arvostelu on sallittua – myös presidentille
Tampereen Aluesäästöpankkia vastaan nostettu korko-oikeudenkäynti tuli esille juristiseminaarissa, jonka presidentti oli kutsunut koolle Linnaan 6. toukokuuta. Tilaisuudessa oli noin 20 juristia, jotka edustivat tuomioistuinlaitosta, korkeata virkamieskuntaa ja yliopistomaailmaa.
 
Koiviston mukaan tapaamisen teemana oli tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus sekä tuomioistuinten toiminnan arviointi ja arvostelu.
 
Laman ja Rahan Pelurit e-kirjana ja painotuotteena
 
* Julkisuuteen ei ole selvästikään tullut mitään ensikäden tietoja, vaan matkalla muuttunutta toisen käden tietoa. Tämä tilanne aiheuttaa minun kannaltani aina ristiriitaisia tunteita.
 
Toisaalta olen tyytyväinen siihen, että selvästikään kukaan läsnäolleista ei ainakaan aktiivisesti ole kertonut julkisuudessa olleita tietoja. Toisaalta olen kiusaantunut siitä, että ulkopuolelle leviää väärää tietoa, jos sitä ei heti käy korjaamaan. Sekään ei ole aina mahdollista eikä viisasta, eikä hedelmällistä, Koivisto sanoo.
 
Seminaarin ajankohta oli valittu Koiviston mukaan sitä silmällä pitäen, että korkein oikeus oli juuri silloin ottanut kantoja korkoasiaan. Hän ei ollut tarkoituksella siinä vaiheessa lukenut korkeimman oikeuden päätöstä ja sen perusteluja.
 
Koivisto huomauttaa esittäneensä näkökohtia Tampereen raastuvanoikeuden päätöksestä ja sen perusteluista.
 
– Totesin, että erityisesti minulle on hyvin pulmallista käydä asiasta keskustelua, erityisesti julkista keskustelua. Ennen kuin esitin näitä näkökohtia, tilaisuuden alustajat olivat hyvin monissa miehissä todenneet, että oikeuslaitos on keskustelulle ja kritiikille avoin, koska se käyttää yhteiskunnallista valtaa. Katsoin, että minulle se kuitenkin sopii huonosti.
 
Koivisto viittaa siihen pulmaan, joka syntyy, kun kerrotaan presidentin yksityisesti esittämistä lausunnoista.
 
– Jos sen sitten julkisesti vahvistan, niin asia muuttuu toisenlaiseksi.
 
Millä tavalla tuolloin arvioitte raastuvanoikeuden korkopäätöstä?
 
– Erittelin Tampereen raastuvanoikeuden päätöksiä. Ne ajatukset, joita esitin, olivat lähinnä päinvastaisia siihen nähden, mitä julkisuudessa on minun väitetty esittäneen. Kiinnitin huomiota niihin pulmiin, joihin joudutaan, jos tuomioistuin ratkaisuissaan ei nojaudu ensisijassa pankkilainsäädäntöön, vaan ottaa lähtökohdakseen yleiset yhteiskuntapoliittiset ja sopimuspoliittiset periaatteelliset näkökohdat.
 
”Oikeuslaitoskin on lainsäätäjä”
 
Oikeusoppineiden keskuudessa vallitsee laajalti käsitys, että tuomioistuinten päätöksiä saa ja pitää arvostella. Mikä on Teidän periaatteellinen kantanne?
 
– Keskustelussa kävi ilmi ja se ilmeni selkeästi viime päivinä lehdessänne olleista haastattelulausunnoista, että tuomioistuinjuristit ilmeisesti laajemmaltikin ovat sitä mieltä, että oikeuslaitos suorittaa myös lainsäädäntöä, ei ainoastaan lainlukua ja laintulkintaa.
– Minulla on sellainen muistikuva, että aikaisemmin oli vallalla toisenlainen kanta. Minustakin on ollut ilmeistä, että oikeuslaitoskin suorittaa lainsäädäntöä. Sitä tosiasiaa ei tuomioistuinlaitoksen taholta ole aina haluttu tunnustaa. Nyt siitä puhutaan avoimesti, kuten haastattelulausunnoista selviää.
 

Missä määrin oikeuslaitos käyttää lainsäädäntövaltaa?
 
– Oikeuslaitos ei ainoastaan täydennä ja ajanmukaista kansanedustuslaitoksen suorittamaa lainsäädäntöä, vaan se menee vielä tätä pidemmälle. Tällöin herää kaksi kysymystä. Toisaalta se, mihin oikeuslaitos nojaa käyttäessään yhteiskunnallista valtaa. Toisaalta on kysymys siitä, mitä kaikkea yhä nopeammassa tahdissa tapahtuva pykälätehtailu merkitsee ja kuinka tarkoituksenmukaista se on. Jälkimmäisessä suhteessa myös eduskunnalla on varmasti paljon miettimisen aihetta.
 
Onko presidentti jotenkin erikoisasemassa verrattuna muihin kansalaisiin? Voiko presidentti arvostella tuomioistuinten päätöksiä?
 
– Joka tapauksessa se on hyvin pulmallista. Minun käsittääkseni on mahdotonta ajatella, että presidentti ei voisi osallistua tällaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, kun on kysymys yhteiskunnan rakenteellisista asioista ja yhteiskuntapolitiikkaan merkittävästi vaikuttavista päätöksistä.
– Keskustelu pelkkien abstraktioiden tasolla ei oikein käy. Jos keskustelun lähtökohtana ovat tehdyt ratkaisut, ja niiden perustelut, niin sitä on paljon helpompi käydä ja se on paljon ymmärrettävämpää. Totean, että minun on erittäin vaikea tätä keskustelua julkisuudessa käydä. Sen takia pyrin rajoittamaan oman julkisen esiintymiseni mahdollisimman vähiin.

”Kohtuuseikat ovat ratkaisevia”
 
Lakikirjan alkuun painetuissa tuomarinohjeissa sanotaan, että mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei ole lakikaan. Mikä merkitys kohtuuseikoille ylipäänsä pitäisi asettaa?
 
– Minusta ne ovat aivan ratkaisevia, lähtökohdan omaisesti. Muistan entisen oikeuskanslerin Enäjärven tehneen minuun syvän vaikutuksen, kun olin aloitteleva valtioneuvoston jäsen. Hän sanoi, että lakeja ei ole tehty ihmisten kiusaamiseksi vaan ihmisten yhteiselämän helpottamiseksi. Paljoltihan lakeja säädetään käyttäytymisen säätelemiseksi ja ohjeen antamiseksi siitä, mitä pidetään suotavana ja kohtuullisena. Vain joiltakin osin tällaiset säädökset tulevat oikeuslaitoksen ratkaisuun.
 
Koiviston mielestä kaiken aikaa pitäisi muistaa, mikä on lainsäädännön ja lainsäätäjän tarkoitus.
 
– Pahoin pelkään, että paljon tehdään sellaista lainsäädäntöä, jonka tarkoitusta ei ole selkeästi sanottu. Kukaan ei pysty lyhyesti ja selkeästi selostamaan sitä. Kun tällaista lainsäädäntöä tehdään, niin siinä on pulmia jo säätämisestä lähtien.
 
Jos kohtuullisuusnäkökohtaa sovelletaan korkopäätöksen yhteydessä, niin olisiko ollut kohtuullista ottaa huomioon kansantaloudelliset näkökohdat ja pankkien asema? Vai kenen kannalta kohtuullisuutta olisi pitänyt arvioida, asiakkaanko?
 
– Keskustelussa kiinnitin huomiota siihen, että minun nähdäkseni pankkilainsäädännön lähtökohta on se, että pankit eivät saa joutua jotenkuten normaaleina pidettävissä oloissa sellaiseen tilanteeseen, johon ne nyt ovat joutuneet. Jos pankkien mainoksissa ja käydyissä keskusteluissa pankkien taholta on puhuttu jotakin muuta, kuin mihin pankilla on lain mukaan mahdollisuus mennä, niin siellä on jo tehty virheitä.
– En voi myöskään kuvitella, että pankkitarkastusvirasto olisi sellainen jättiläisvirasto ja sellaisella viisaudella varustettu, että se voisi valvoa vilkasta toimintaa. Kyllä kaikki lainsäädäntö edellyttää myös sitä, että ihmiset noudattavat ja ymmärtävät sen tarkoituksen. Jos ne, tässä tapauksessa pankit ja niiden aktiiviset johtohenkilöt, eivät ole pitäneet huolta siitä, että lain tarkoituksen mukaan eletään, niin on vaikea ajatella, että viranomaiset pystyisivät puutetta paikkaamaan.
 
”Olisin valmis luopumaan korkeimpien oikeuksien nimittämisestä”

”Kaikilla vallanpitäjillä ja vallankäyttäjillä pitäisi olla jonkinmoinen kyky tarkastella itseään myös ulkoapäin”

”Voisin luopua tuomarinimityksistä”

Koivisto epäilee sitä, että oikeuslaitos ei ole ollenkaan huolissaan siitä, että sille siirtyy yhä enemmän lainsäädäntövaltaa.

– Olisiko eduskunnan oltava huolissaan tilanteesta? Olisiko oikeuslaitoksen syytä olla huolissaan kuinka se selviytyy siitä tilanteesta, johon se joutuu, kun lakeja aletaan uudelleen tulkita yleisistä yhteiskuntapoliittisista ja periaatteellisista lähtökohdista lähtien, Koivisto kysyy.
 
Koiviston mielestä oikeuslaitos tarvitsisi silloin asiantuntemusta monilta aloilta. Hän epäilee, että oikeuslaitos ei selviä niin laajasta tehtävästä.
 
Olemmeko siirtymässä kohti anglo-amerikkalaista järjestelmää, jossa tuomioistuinratkaisuilla luodaan ja tulkitaan oikeutta?
 
– Olen sen todennut ja huomannut mielenkiinnolla. Samalla on tykkänään jätetty mainitsematta, että esimerkiksi Amerikassa tuomarit valitaan. Tuomarit saavat valtuutuksensa kansalta. Meillä tuomarit nimitetään. Voi sanoa, että oikeuslaitos pääsääntöisesti täydentää itse itseään.
 
Oletteko valmis luopumaan oikeudesta nimittää korkeimmat tuomarit?
 
– Olin valmis luopumaan armahdusoikeudesta. Olisin kyllä valmis luopumaan myös
korkeimpien oikeuksien nimittämisestä, mitä se sitten tarkoittaisikin.
 
”Kukaan ei voi olla ulkopuolinen”
 
Voiko tuomioistuin olla ikään kuin lain yläpuolella oleva puolueeton tulkitsija vai voiko tuomioistuimella olla intressejä, esim. yhteiskunnallisten seikkojen suhteen?
 
– Minusta oikeuslaitoksen objektiivisuuspyrkimyksen ensimmäinen edellytys on todeta, että yhteiskunnassa kukaan ei voi olla ulkopuolinen. Kaikilla vallanpitäjillä ja vallankäyttäjillä pitäisi olla jonkinmoinen kyky tarkastella itseään myös ulkoapäin ja pyrkiä toteamaan ne henkiset ja muut riippuvuudet, jotka asianomaisella on mukanaan.
– Hyvin harvoin joku valtaakäyttävä on tyypillinen kansalainen. Sellaiset ovat hyvin vähän tyypillisiä. On olemassa kaikenlaisia erityispiirteitä ja sen mukaan myös erityisintressejä. Monesti näiden asioiden toteaminen on välttämätöntä, jotta sen jälkeen olisi jotenkuten perusteltua mahdollisuutta pyrkiä objektiivisuuteen.
 
Millä tavalla arvioitte Euroopan yhdentymisen vaikuttavan oikeudenkäyttöön Suomessa? Mikä merkitys ETA- ja EY-tuomioistuimilla tulee olemaan?
 
– Kun liityimme Euroopan neuvostoon, niin jo siellä on tuomioistuin. ETA-ratkaisun yhtenä merkittävänä osana on, että toisella puolen on oikeusistuin ja sen rooli. EY:ssä tietenkin tulee olemaan sellainen. Monissa maissa on vielä valtiosääntöoikeudet, jotka näyttelevät hyvin tärkeätä osaa päätöksenteossa.
Minusta tässä riittää vain viittaus siihen, että tämä problematiikka on lievästikin sanottuna laaja ja komplisoituva meidän osaltamme.

——————————————————————————–

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *