Sari Laine
Keskusrikospoliisi KRP esittää poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen suulla Vihdin yrittäjä- ja poliisisurmasta Ylen Uutisissa 18.6.2016: ”Tapahtumat alkoivat, kun mies ampui kohti naapurissa asuvaa sukulaistaan tämän traktoriin. Ampujan vaimo oli sisällä kiinteistössä ammuskelun aikana.”
Näissä tragedioissa oleellista olisi pikkuhiljaa alkaa ymmärtää myös hitaissa virkakoneistoissamme, sen virkamiesten, ministereiden, poliitikkojen, oikeuslaitoksen ulosottomiehineen, poliisin edustajien tahoilla, että tämän kaltaisia vakavia traagisia tapahtumia ovat aina edeltäneet pitkäkestoiset tapahtumasarjat, ne ovat alkaneet jo vuosia, vuosikymmeniäkin sitten. Vihdissä ex-yrittäjän ammuskelut olivat pitkän tapahtumaketjun loppupiste.
Näiden velallisten itsemurhiin johtavissa tapahtumissa on toistuvasti sama käsikirjoitus. Kysymyksessä on yksi ja sama Velkatragedia -näytelmä, jota on esitetty jo Mauno Koiviston ajoista 1990-luvulta alkaen ja esitykset sen kuin jatkuvat edelleen. Teatterinäyttämöjen sijaan niitä nähdään oikeassa elämässä ympäri Suomenniemeä. Näitä tosielämän kohtauksia esitetään velallisen elinympäristön lisäksi pankeissa, velkojafirmoissa, verottajalla, perintätoimistoissa, ulosotoissa, poliisissa.
Pääroolissa on Syyllinen, jota edustaa Paha Velallinen ja joka näytelmän pisimmässä versiossa tekee lopuksi itsemurhan, näitä pitkän kaavan esityksiä, reality -sarjana on Suomessa esitetty jo noin 14 500 kertaa. Viimeksi tällaisen näytelmän loppukohtaus nähtiin nyt siis Vihdissä.
Velkatragedia-näytelmän traagiset tapahtumat käynnistyvät, kun yrittäjää velkovien firmojen ja viranomaiskoneiston ihmiset yhdistävät voimansa, heistä tulee yhdessä oivallinen sakinhivutusryhmä. Viranomaiset vaihtelevat sujuvasti velallisesta tietoja keskenään, samoin tekevät muut velkojat.
Yhteissuunnitelmien jälkeen yrittäjän teurastus voi sitten alkaa, jossa yrittäjän firman ja usein myös hänen yksityinen omaisuus lyödään lihoiksi, tämä kyltymätön ja ahnas sakki tarvitsee kaiken, myös ne viimeisetkin siemenperunat. Saalis jaetaan sitten sopuhintaan velkojien kesken.
Näiden sakinhivuttajaryhmien hinnoitellessa itselleen sopiviksi hinnoiksi velallisen omaisuuden ja vakuudet, muodostuu hintataso niin matalaksi, etteivät ne taatusti riitä velallisen velkoja kuittaamaan.
Varsinaiset yrittäjänpeijaiset siis.
Eiväthän nämä sakinhivuttajat täysin sydämettömiäkään ole, ihan hyvän hyvyyttään jättävät toki yrittäjällekin jotakin, hän saa pitää edelleen velkansa.
Sakinhivuttajien, saalistajien toimintamalli on yksinkertaisen nerokas. Yrittäjän omaisuuden hinta dumpataan alimmalle tasolle ja yrittäjälle jäävien velkojen hinta tulla korottamaan pilviin. Tällä konseptilla ex-yrittäjä pysyy lopun elämäänsä velkavankina.
Tämän hivuttajasakin toimien laillisuuden valvonta on yleensä tällä väellä itsellään, viranomaiset kun edustavat jo lähtökohtaisesti yli-ihmisiä, jotka on voitu jättää ilman todellista vastuuta tekemisistään, he ovat kykeneviä itse valvomaan oman toimintansa laatua, määrää ja laillisuutta, päinvastoin kuin normikansalaiset, joiksi yrittäjät luetaan.
Velallinen yrittäjä voi jäädä siis ypöyksin vastassaan nämä sakinhivuttajat ja heitä edustava juristit ja lakimiesosastot. Velallisen yrittäjän on tietysti yksin mahdotonta taistella tällaisia tuulimyllyjä vastaan.
Varoja yrittäjän firmalla ei enää ole käytettävissä, jolloin firman asiat tuntevat omat juristit ja kirjanpitäjät tekevät myös katoamistemput, perävalot vilkkuvat juuri silloin kun heidän työlleen tarve olisi suurin.
Yrittäjällä ei firman velkojen kanssa ole asiaa edes ilmaiseen oikeusaputoimistoon hakemaan juridista tukea. Viimeiset kirjanpidot jäävät varojen puutteessa tekemättä ja siitähän tulee seuraamaan sitten rangaistus, sakinhivuttajasakki kyllä muistaa.
Siinä sitä sitten taas yrittäjän ainoa oikeus eli riski on toteutunut -oikeusvaltiossa kun ollaan.
Firmansa ja työpaikkansa menettämisen jälkeen, tiedossa voi olla taas uusia menetyksiä, kun kotia ei enää ole, lähtee pian puolisokin, perhe hajoaa, tuttavat alkavat karttamaan, psyykkiset ja fyysiset sairaudet iskevät, päihteiden käyttö lisääntyy. Iskee voimakas häpeän ja syyllisyyden tunne, ihminen alkaa pelkäämään. Hyvä, kun entisen elinvoimaisen yrittäjän nykyiset voimat riittävät hädin tuskin edes aamulla sängystä ylösnousemiseen (jos enää on sitä sänkyä).
Siinä sitä sitten olet, mitä parhaimmassa iskussa vaatimassa omia oikeuksiasi, ajamassa omia etujasi, toimittamassa edelleen viranomaisten lähettämiin selvityspyyntöihin vastineita, edustamassa itse firmaasi edelleen jatkuvissa oikeudenkäynneissä ja maksamassa tietysti sinulle jätettyjä velkojasi, joiden summat ovat jo tupla-triploiksi muuttuneet.
Kaiken menettänyt, kun millään ei enää ole mitään väliä, tekee sitten sen viimeisen ja vaarallisimman hyökkäyksensä, joka nyt viimeksi nähtiin Vihdissä.
Kahteen, ex-yrittäjän ja poliisin hengenmenetykseen johtanut ampumakohtaus Vihdissä oli vuosikausien epäinhimillisen kiusaamisen, ulosottohelvetissä eläneen, henkisen väkivallan kohteeksi joutuneen ihmisen päätös puhaltaa peli vihdoin poikki omalta osaltaan. Se viimeinen pisara maljassa.
Vihdin tapauksesta syntyi mediamylläkkä, kun toinen uhreista oli virkakoneistoa edustava poliisi. Virkakoneistomme kärkinimet Sauli Niinistö, Juha Sipilä ja muut ministerit ovat muistaneet suruvalittelunsa osoittaa huolellisen valikoidusti vain omaa virkamiesryhmäänsä edustavan poliisin omaisille.
Kansalaista edustavan velkahelvetissä eläneen ex-yrittäjän, ampujan vaimo ja perhe ei suruunsa presidentin tai ministerien osanottoja saanut, surkoot yksinään.
Ministerimme ja poliitikkomme välttelevät systemaattisesti koskemasta tikullakaan 1990-luvulta alkaneeseen yrittäjien velkaantumisaiheeseen ja siitä seuranneeseen velkaantuneiden itsemurha-aalto-aiheeseen. Näiden 14 500 itsemurhalla itsensä velkahelveteistä vapauttaneiden omaiset, kuten vihtiläisvaimokin ovat saaneet surra yksinään.
