Tupo-papisto?

Mauno Koiviston väärä politiikka ja KGB
Mikko Laakson luentoselostuksesta:
 
Seminaarin kysymysosiossa Urmas vastasi alustuksen pohjalta heränneeseen ja esittämääni kysymykseen koskien Koiviston valtaannousua edeltäviä tapahtumia. Urmas toi julkisuuteen Keijo Liinamaan toteamuksen, jonka mukaan sosialidemokraattien presidenttiehdokkaaksi aikanaan pyrkinyt Väinö Leskinen koki järjestetyn sydänkohtauksen ja pyysi tuomaan suotuisan ajan koittaessa suomalaisten tietoon, mikäli Liinamaalle itselleen kävisi samoin. Liinamaa oli todennut että sanansaattajia, jotka olivat levittäneet perätöntä huhua hänen “sydänsairaudestaan”, oli useita. Hänen oli todettu tulevan kokemaan Leskisen kohtalo, mikäli hän ei palaisi sosialidemokraattien viralliselle linjalle.
 
Myös VR:n pääjohtaja, SDP:n presidenttiehdokkuuteen kiinnostuksensa ilmoittanut Paul Paavela koki yllättävän sydänkohtauksen toukokuussa 1980. Noin kuukausi myöhemmin Keijo Liinamaa kuoli 51 -vuotiaana lenkkipolulla Helsingissä sydänkohtaukseen. Urmas totesi kaikkien kolmen kuolleen henkilön yhteisen nimittäjän olleen Koiviston haastamisen SDP:n sisäisessä valtataistelussa.
 
“Tarkoitatko sä, että ne tappoi Leskisen? -Kyllä tarkoitan.”
 
Yksi mielenkiintoisimmista esitetyistä asioista olivat Urmaksen kokemukset keskusjohtoisen tulopolitiikan luomisen alkuajoilta: presidentti Koivisto pyrki viimeiseen asti vesittämään ensimmäisen tulopoliittisen kokonaisratkaisun, Liinamaa I:n synnyn, joka oli tarkoitettu väliaikaiseksi yhteiskunnallisen tilanteen vakauttavaksi toimenpiteeksi indeksisidonnaisuusviidakon ja laukkaavan inflaation katkaisemiseksi vaikeassa taloustilanteessa. Myöhemmin Koivisto otti kunnian itselleen “suomalaisen tulopolitiikan isähahmona.” Nykyisistä tupon fanaattisista puolestapuhujista Urmas tosin käyttää termiä “tupo-papisto”, kuvaten asian tabuluonteisuutta nykyisessä suomalaisessa poliittisessa keskustelukulttuurissa.
 

* * *

Suuren laman kertaus


Edessä näyttää olevan samat laulujen lunnaat ja nuotit kuin 1990-laman tahtien rytmityksissä.

On varmasti enemmän kuin taivaallinen ihme jos tästä velkakriisistä kansakuntana Suomi selviää vähäisemmin vaurioin kuin kaksikymmentä vuotta sitten alkaneesta tuhosta.

Väite, että Suomi on selvinnyt poliitikkojensa ja pankkiensa aiheuttamasta kriisistä, on täyttä harhautusta. Joukossamme on jo valmiiksi 150 00 köyhyydessä elävää lasta ja 40 000 syrjäytynyttä nuorta, joiden osalta tulevaisuudelta tämä lama vie viimeisetkin mahdollisuudet.

Koskettavinta mitä olen pitkän elämäni varrella kokenut sisältyi kirjatilauksen oheisviestiin:

"Tilaan kaiken omaisuutensa v. 1994 menettäneen ja sen seurauksena itsemurhan tehneen ystäväni pojalle lahjaksi OPLK tutkimusryhmä “Laman ja Rahan Pelurit”, Pankkien kriisin 1991 -1995 selvityksen.

Kirjan lähetteeseen kirjoitin: Viestinne koskettaa. Nimenomaan siksi kun selvityksen ja kirjan julkaisun lähtökohta oli virkavallan ja politiikan silloisten vastuullisten toimijoiden asenne: Kuolleet haudatkoon kuolleensa... Edessämme on sama talouden sairaus, joka näyttää saavuttavan maailmanlaajuisen "pandemian" luonteen. Kunnioitus vastuuttoman ja väärän politiikan uhrien muistolle.

YST Kalevi Kannus

E-KIRJANA heti luettavaksi Tästä ILMAISEKSI

Tilauslomake painotuotteena

* Ilmoita nimi ja postiosoitteesi, sähköpostisi
Hinta 15,- €uroa
* indicates required field

Taustalla pyörii Fast Secure Contact Form

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa