Nostan tähän vaihtarina liitteeksi virallista uutisvirtaa 13. syyskuuta perustuslakikeskustelusta eduskunnassa.
Iltalehden juttu on mielestäni historiallinen. Ensimmäistä kertaa, ainakin itse, näen virallisen median eli palkkaa saavan toimittajan nostavan artiklojen 94/95 vaikuttavuutta esille.
Yle ja HS jatkavat valitsemallaan tiedotuslinjalla. Eli kiinnittävät edelleen huomiota toisaalle. Vasemmistoliiton mielestäni iso ja radikaali takinkääntö kuitataan pienellä. Erittäin pienellä tuossa Ylen ”Eduskunta tukee presidentin vallan karsimista”.
Hienoa oli huomata, että myös perusuomalaiset heräsivät asiassa. Kunnolla.
Mielenkiintoista onkin nyt seurata ja saada tietää se, että jääkö perustuslain ”uudistamisen” todellisten vaikutusten tiedonvälitys edelleen sosiaalisen median (SM) verkostojen välitettäväksi.
Taisteluterveisin
Petri