Mitä kantasuomalaisilla on opittavaa?

KETÄ kaikkia oikeasti Suomessa syrjitään MAMU:jen ja MATU:jen lisäksi?

Maryan Abdulkarimin: Maailman paras koulu teki identiteetistäni ongelman
”Kun minusta ei kuoriutunut valkoista lasta, se tuntui olevan jostain syystä minun vikani, kirjoittaa Maryan Abdulkarim.

Lapsena epämukavuutta tuotti myös sellaisen katseen kohteena oleminen, mitä en ymmärtänyt. Kokemukseni on ollut, että vastuu opettajien sivistämisestä suhteessa omaan ihmisyyteeni oli minulla, ei heillä. Itsehän olin se erilainen.

Toivon, että tässä kehutussa uuden ajan koulussa, yhä enemmän panostetaan myös siihen, että koulu olisivat miellyttävää kaikille, ei ainoastaan osalle. Koulussa kenenkään identiteetti ei voi olla ongelma, joka vaatii korjausta tai suvaitsemista.

Kohtaamiset ovat tärkeitä. Se miten kohtaamme toisiamme vaikuttaa meihin. Opettajien valta on kiistämätön. He voivat valaa meihin opin ohella uskoa itseemme ja yhtä hyvin he voivat nakertaa sitä.

Koulurauhasta puhuttaessa, tulisi korostaa myös identiteetin kehittymistä vailla pelkoa hyväksynnän puutteesta ja empatiataitoja, nuorille, mutta ennen kaikkea opettajanhuoneen väelle. Mahdollisesti paljon vaadittu aikuisilta, samalla se on minimivaatimus; katsoa ja kuunnella, hyväksyen toisen olevan erilainen ja silti yhtä arvokas.”

KESKUSTELUUN faceryhmässä

1 ajatus aiheesta “Mitä kantasuomalaisilla on opittavaa?”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa