Suomen paarialuokka ja kansanvallan kaaos

Laajaan kyselyyn perustunut tutkimus v. 1997;

 
TUTKIMUKSEN raportissa totesin:
Historia tuntuu toistavan itseään. 1930-luvulle tutut asiat ovat tätä päivää. Omistusta jaetaan ja on jaettu uusiksi ennätysmäärällä konkursseja. Nykymenosta ei näytä olevan muuta ulosmenotietä kuin ryhtyminen uuteen ”KONIKAPINAAN”…

Maahanmuuttokriittisyys on syrjäyttänyt huomion kantasuomalaisten voimakkaan keskinäisen eriarvoistumis-kehityksen. Kaikista mahdollisista yhteiskunnan ilmiöistä syyllisyys suunnataan turvapaikanhakijoihin. Pohtimatta lainkaan miten köyhyyden perinnöllisyys vauhdittui 1990-luvun ”Pankkien kriisin” oikeuskäytännön kautta. Tuomiovalta on rajannut Suomeen paarialuokan, eli liikaväestön jo paljon aikaa ennen maahanmuuttotulvaa.

Suomeen on luotu velallisten kriisi. Yrittäjyyttä tuhottiin ajamalla etenkin pien- ja keskisuuria yrityksiä konkurssiin ja työttömyys kasvatettiin huimiin lukuihin.

LAMAN seurauksista osa kansakunnasta ei ole vieläkään selvinnyt… Pahin este yritystoimien ylöskohottamiselle on luottokelpoisuuden esteet. Voidaan määritellä VELALLISTEN (yrittäjinä tai yksityshenkilöinä) kansanryhmänänä ”etnisen puhdistuksen” kohteena, osittain kansanmurhana.
 
KYSELYRAPORTIN sivu 33.
 

Kekkonen jatkaa…
”… niin, jossa NÄHTIIN Vain ”PELI”, ei sen sääntöjen perustuvaa merkitystä. Demokratiaa oli kehitetty ja säilytetty enemmänkin juridisen toiminnan kautta kuin sisäisesti koettuna arvona ja siksi demokratian kriisistä tuli pitkä ja vaikea.”

2 ajatusta aiheesta “Suomen paarialuokka ja kansanvallan kaaos”

  1. RUOTSIN työmarkkinoilla jo 1970-luvulla ymmärrettiin käsitteenä ”HILJAINEN TIETO”, joka tarkoitti ikääntyneempien, ammattinsa osaavien arvostusta. Näin haluttiin pitää mm. suomalaisia ammattimiehiä pitempään työporukoissa. Suomessa 45- vuotias oli työttömäksi jouduttuaan jo raakki.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa