KERTOISIKO joku omin sanoin
mitä vaikutteita (kansalaistasolla ymmärretään) presidentti Sauli Niinistön saaneen Yhdysvaltain vierailultaan viikolla 35 niin sanotusta LÄNSIAVUSTA ja NATO-turvasta, jos Venäjän uhkakuva kasvaa?
Mielipiteen voi kirjoittaa comment-ruudussa.
JOS Venäjä on vaikuttanut USA:n presidentin valintaan
homma on hoidettu todella taitavasti. Vaikutelmahan on ollut ettei Donald Trump itsekkään uskonut voittoonsa. No, niin kuitenkin kävi johtuen Yhdysvaltojen vaalijärjestelmästä.
”Venäjä-tropilla” oli tarkoitus HÄIRITÄ Hillary Clintonin vaalikampanjaa. ”Putinin kabinetti” näki tilaisuuden ja sekotti amerikkalaisten pelilaudat, TOSIASIASSA – ylipäätään – Trumpin ehdokkuus ja presidentin virka on pyrrhoksen voitto. Historiallinen riesa, amerikkalaisten enemmistölle ruohonjuuritasolla. Yhdysvaltojen arvovaltakilpi on saanut ison lommon.
Presidentti Putin Suomen vierailullaan ”kehräsi” kuin hiiren pyydystänyt kissa ja esitteli ”saaliinsa” maailman medialle. Nolo juttu USA:n konservatiiviedustajille… kun vielä kuin näpäytyksenä Venäjä ”purjehti” näyttävästi museosukellusveneellä Barentsinmereltä natomaa Norjan rannikkoa hipoen, Tanskan salmen ja Itämeren kautta Venäjälle.
Voiko katti enempää häntäänsä nostaa?
FACE-viesteissssä väitetään, että YLE hekumoi uutisoinnissa Trumpin hallintoa vastaan. No, enta muut uutislähteet? https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/trumpin-hallinto-syoksykierteessa-nelja-isoa-iskua-vain-vuorokauden-sisalla/6517560#gs.HVFkYgU
FIEVEL-kissa ja presidentti KARVINEN…
”Vaaralliset kattikasakat ja köyhyys vaivaat Mousekewitzin perhettä. He päättävät muuttaa Amerikkaan. Laivamatkan aikana perheen poika Fievel huuhtoutuu yli laidan. Perhe luulee hänen hukkuneen, mutta Fievel selviytyy New Yorkin ja alkaa etsiä perhettään. Pieni hiirenpoikanen saa kuitenkin huomata, ettei kaikki mitä Amerikasta oltiin kerrottu, pitänytkään paikkaansa. Juustolla päällystettyjen katujen sijasta New Yorkissa vaanivat monet vaarat.” Toisinsanoen, sadut ovat usein tosielämää.