Suomen tiellä … myrskyn silmässä – Mannerheimin asiamiehiä

Opetusneuvos, res. majuri Erkki Hautamäen kiinnostava kirja ”Suomi myrskyn silmässä” tuo viime sotien ajalta esille asioita, joita ei ole tiedetty, joista on vaiettu tai joista ei haluta kertoa mitään. Kirja muuttaa merkittävästi viime sotien historiankirjoitusta.

Vilho Tahvanainen oli marsalkka C. G. E. Mannerheimin luotettu erikoisagentti 1930-luvulta asti aina marsalkan kuolemaan 1951 saakka. Tahvanainen tutustui salaisten asiakirjojen sisältöihin, jotka marsalkka taltioi S-32 -merkinnällä varustettuun kansioon. Tahvanaisen teos, Erikoistehtävä, herätti syvää epäluuloa ja kirjan vahvaa tuomitsemista ilmestyessään vuonna 1971.

Kuka voi omistaa historian?

Suomi myrskyn silmässä ilmestyi ensin ruotsiksi, Finland i stormens öga – nimellä. Kirja perustuu pitkälle marsalkka Mannerheimin ns. S-32 -kansioon ja Marskin sodanaikaisen salaisen agentin Vilho Tahvanaisen kansiosta jäljentämään aineistoon.

* E-kirjana heti luettavaksi

– Suvilahti-32 -kansio on Kekkosen aikaan tuhottu tai salattu perusteellisesti. Kirjan kääntämisestä muille kielille on hankkeita meneillään. Kirjasta julkaistaan toinen osa myöhemmin. Siinä tuodaan yksityiskohtaisemmin esille todisteita ensimmäisenkin kirjan tapahtumista, kertoo Hautamäki.

Seuraavassa muutamia kuvia…

Vilho Tahvanaista on väitetty epähenkilöksi… Mannerheimin asiamiesverkostossa 1932 -1950.









Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa