Stalin todettiin syyttömäksi Katynin joukkomurhiin?

Erkki HautamäkiTaannoin saatiin todistaa Puolan kansan suurta surua Smolenskin lähellä tapahtuneen lento- onnettomuuden johdosta.

Katynin uhrien 70 vuotta sitten tapahtuneen, venäläisten suorittaman, joukkomurhan muistotilaisuuteen matkustanutta Puolan korkeinta johtoa kuoli runsaasti tässä traagisessa onnettomuudessa. Joudumme yhä kysymään, miksi länsiliittoutuneet estivät tämän 1940 tehdyn .. K a t y n i n .. hirmuteon tutkimisen, vaikka Lontoossa toimiva Puolan pakolaishallitus sellaista pyysi?

Varsin pian sen toimintaa vaikeutettiin ja estettiin lopulta kokonaan.

Heti Katynin hautojen avaamisen jälkeen, (hautoja on yhä löytymättä mm. Kozelskissa, Gnezdovossa ,Jelnjassa) paikalle kutsuttu kansainvälinen tutkimusryhmä totesi joukkomurhan tekijöiksi venäläiset (NKVD) .Miksi Liittoutuneiden (lähinnä Englannin) oli kuitenkin julistettava maailmalle Stalinin olevan syytön ja siirtää vastuu tästäkin rikoksesta saksalaisten harteille?

– – –
Viimeisin Molotov/ Ribbentrop sopimuksen tutkimus on osoittanut, ettei sen tekstien sisältöjen tulkintaan 23.8.1939 Moskovassa Ribbentropin mukaan ollut kuulunut Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin jaettujen maiden valtiollisen itsenäisyyden riistäminen.

Stalin löysi tähän nopeasti ”takaportin” järjestämällä puna-armeijan ja maan omien kommunistien valvonnassa ”vapaat” vaalit mm. Baltian maissa, joiden jälkeen ao. maat anoivat itselleen pääsyä ” Neuvostomaan yhteiseen perheeseen”!

Miksi tässä ajassa Venäjän ulkomaantiedustelun kenraalimajuri L. Sotskov arkistolähteisiin viitaten toteaa Baltianmaiden miehitykseen kysytyn ja saadun luvan länsiliittoutuneilta?

Edelliseen liittyen: Ellei mitään salaista sopimusta Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välillä ollut, miksi Hitler mainitsee Imatran Immolassa 4.6.1942 (Marskin 75v.päivät) tehdyssä nauhoitteessa varmana tosiasiana, että oli tietoinen jo kevät – talvella 1940 länsiliittoutuneiden ja Neuvostoliiton yhteisestä sotasopimuksesta, jossa Saksa oli uhattuna vakavasti ei vain kahden, vaan useamman rintaman sodan käynnillä?
– – –

Suomi myrskyn simässä -kirjan tilaus | Muuta kirjallisuutta sodasta ja historiasta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa