Paavo Lipposen valikoivasta muistista…

IS-uutisen mukaan Suomen entinen pääministeri Paavo Lipponen lyttää perussuomalaisten ratkaisun lähteä oppositioon.
 
– 1995 yksikään puolue ei halunnut pyrkiä oppositioon niin kuin nyt vaalien suurin voittaja teki. Se päätti heti ensimmäisen tilaisuuden tullen lähteä käpykaartiin, Lipponen sanoo Iltalehden printtiversion haastattelussa.
 
– Perussuomalaiset valitsi eurooppalaisen ideologisen viisastelun sen sijaan, että olisivat lähteneet parantamaan suomalaista perusturvaa ja poistamaan köyhyyttä.
 
Toisaalta. Lipponen (itse) johti maan ensimmäisen sateenkaarihallituksen neuvotteluja vuonna 1995.
 
Lipponen, valikoivissa muistoissaan ylväsmielisesti ”unohtanee” sen, että vuoden 1991 eduskuntavaalissa tappion kärsineen SDP:n silloinen puheenjohtaja Pertti Paasio määräsi puolueensa opposistioon ilman minkään sortin neuvotteluja hallitustunnusteluista. Että silleen…
 
Kannattaa palauttaa mieliin myös, että Esko Ahon (kepu) hallitus (1991-95) vei Suomen kaikkien aikojen lamaan ja siitä kehästä Euroopan Unionin jäsenyyteen. Ja nyt on jaettu velkaeuroja Matti Vanhasen, Mari Kiviniemen ja Jyrki Kataisen hallitusten sitomina ties minne…
 
Paavo Lipposen yhteishallitus kopkoomuksen kanssa 1995 -1999 jatkoi edeltäjäänsä rajumpia leikkauksia, joiden seurausta on paarialuokan, liikaväestön määrän kasvu – luokkayhteiskunnaksi; että eipä olisi aihetta ylvästelylle.
 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *