Joulupukin kontista .. nuoruusmuistoja

Sain joulupukilta mm. kaksi CD:tä.
.. Juha Eirton lauluja vuosilta 1954-1959,  pääasiassa niitä biisejä joita soitimme Rytmi Veikoissa ennen sotaväkeen menoani…
.. Juha Eirtolla ja bändimme laulusolistilla Laurilla oli presiis samansorttinen ääni.
.. Paluu nuoruusmuistoihin on haikeaa.
.. Toinen CD pitää sisällään 40 Kari Tapion kappaleita.
Muistoja:

 

 

Perustimme 1956 neljän pojan kanssa  ”Rytmi-Veikot” nimisen yhtyeen ja soittelimme  nuorisoseurojen taloissa ja kesäaikaan tanssilavoilla.

 
Kuvassa vasemmalta  Mikko, Matti, minä ja Lauri
 
Erään sivukylän nuorisoseurantalon iltamissa  kesken illan äityi kylätappelu.
 
Saliin paukahti sisälle kaksi nuorta miestä nyrkkeillen olan takaa keskenään. Väki katosi kuin savu Saharaan ja tilalle ryntäsi lisää miehiä, jotka heittelivät nyrkkityöskentelyä tehostaakseen penkkejä, näin yhtäkkiä tangon tahdit vaihtuivat joukkotappeluksi.
 
Soittimien ”roudaamisessa”, niin kuin sitä nykyisin kutsutaan, taisi tulla nopeusennätys. Nimittäin ainoa vaihtoehto,  joutumisesta lentävien tuolien, penkkien ja muiden irtotavaroiden rusikoimaksi, oli paeta kimpsuinemme näyttämön ikkunan kautta taksiin ja pois paikalta. Soro-Emppu,  meidän vakituinen kuski, oli ehkä varautuneesti pysäköinyt autonsa lähelle pakoreittiämme. Selvisimme kaikilta osin ehjinä kotimatkalle.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa