Pikavippilaki myllersi kulutusluottotarjontaa – yli 10 luotonantajaa lopettaa toimintansa
Uutiset 3.9.2019 07:35
Päivän Lehti
35

Kulutusluottojen lisääntynyt käyttö on yksi osatekijä kotitalouksien velkaantumisessa. (Kuva Fotolia)
Aikaisempi lakimuutos korkokatosta kuusi vuotta sitten jäi tehottomaksi.
TALOUS Syyskuun alusta voimaan tullut lakimuutos muuttaa kulutusluottoja Suomessa tuntuvasti. Uusi laki sääti korkokaton 20 prosenttiin ja rajasi lainan muut kulut 150 euroon vuodessa. Lakimuutos ei vaikuta aikaisemmin myönnettyihin lainoihin tai luottosopimuksiin ja niistä kuluja voidaan periä vanhan lain mukaisesti.
Luottoja tarjoavien yritysten määrä tulee pienenemään selkeästi. Useat isot toimijat jäävät markkinoille, kun taas moni pienempi on jo ilmoittanut lopettavansa toimintansa lakimuutoksen myötä.
Hintavertailusivusto Financerin mukaan uusien lainojen myöntämisen on ilmoittanut lopettavansa muun muassa Luottoraha, Aasa, Yleislaina, Viikinkilaina, Everyday, Ainalaina, Fixura sekä Get Capital. Lopettamassa ovat myös luotonantajat, joiden sivustolla on huoltokatko. Näitä ovat Nordcredit, Lainasto, Eurolimiitti, Suomilimiitti sekä Ekstraluotto.
Uuden lain mukaan korkokaton lisäksi muut lainasta aiheutuvat kulut voivat olla enintään viisi euroa, kun laina-aika on vähintään 30 vuorokautta. Laina-ajan muutoksista perittävä maksu voi puolestaan olla enintään viisi euroa ja yhteensä enintään 20 euroa vuodessa.
Aikaisempi vuonna 2013 voimaan tullut lakimuutos 50 prosentin korkokatosta alle 2000 euron lainoille jäi tehottomaksi. Yritykset toivat markkinoille 2000 euron luottolimiitit, joita lakimuutos ei koskenut. Uusi lakimuutos tulee koskemaan myös yli 2000 euron luottoja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa