Kenen ”Elämän pyhyys”?

Suomessa ulkoministeri Timo Soinin ”elämän pyyhyydellä” lerputtelu katolisen kirkon aborttikysymyksen kohdalla kumisee tyhjyyttään.

Irlannissa vieraillut paavi Franciscus BBC:n mukaan pyysi sunnuntaina pitämässään messussa anteeksiantoa lasten hyväksikäytöstä vaienneille katolisen kirkon jäsenille.

Paavi Franciscus tuomitsi aikaisemmin tällä viikolla kannanotossaan katolisessa kirkossa vallinneen vaikenemisen kulttuurin ja pappien harjoittaman laajan lasten seksuaalisen hyväksikäytön. Paavi kertoo maanantaina julkaisemassaan kirjeessä häpeävänsä asiaa ja kokevansa tunnontuskia sen vuoksi.

Yhdysvaltain suuren valamiehistön raportti syyttää noin 300:a katolista pappia lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa ja katolista kirkkoa asian järjestelmällisestä peittelystä. Uskottavien syytteiden mukaan uhreina on ollut vähintään noin tuhat lasta kymmenien vuosien aikana.

Paavi Franciscus tunnusti katolisen kirkon epäonnistumisen: ”Hylkäsimme lapset”

1 ajatus aiheesta “Kenen ”Elämän pyhyys”?”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa