SOTE, kuin talo ilman ikkunoita

Olipa kerran kunta, jossa asuivat hölmöläiset. Heidän suuresta tyhmyydestään on olemassa paljon tarinoita.

Luulisinpä kaikkien suomalaisten tuntevan joitakin hölmöläisjuttuja. Oletko sinä koskaan kuullut kenenkään kertovan sellaisia?

Kerran hölmöläiset päättivät rakentaa talon. He työskentelivät ahkerasti, sillä heillä oli tarmoa, vaikka ei järkeä, ja saivat talon pian valmiiksi. Se oli kuitenkin aivan pimeä, sillä he olivat unohtaneet tehdä seiniin ikkunat. Joku keksi silloin hyvän keinon: valoa voitaisiin tuoda sisään säkillä. Toinen huomautti tähän, että samalla säkillä voitaisiin ulos mennessä kuljettaa pois pimeyttä, sehän nopeuttaisi työtä puolella.

Tuumasta toimeen. Kokonaisen viikon ajan, aamusta iltaan, kylän väki kantoi valoa sisään ja pimeyttä ulos. Mutta ihme ja kumma, tupa ei muuttunut yhtään valoisammaksi. Kaikki ihmettelivät tätä suuresti.

Samassa hölmöläiset näkivät viisaan Matin kulkevan ohi. He muistivat Matin ennenkin auttaneen heitä ja kysyivät häneltä neuvoa. Matti oli tälläkin kertaa valmis auttamaan. Hän otti kirveen ja hakkasi seinään aukon. Huomatessaan, miten valoisaksi tupa tuli, hölmöläiset ihastuivat niin kovin, että hakkasivat pois koko seinän, sitten toisen — mutta heidän kolmatta seinää hakatessaan koko talo hajosi.

NO, kai olet huomannut, heitä ja heidän sukulaisiaan asuu nykyisin maakunnissa ja kaikkialla — meidänkin, kohta entisessä kunnassa.

1 ajatus aiheesta “SOTE, kuin talo ilman ikkunoita”

  1. ONKO Elina Lepomäki ikään kuin MATTI?

    Niin kuin Sirpa Asko-Seljavaara kirjoittaa facessa: ”Kustannukset nousevat heti, kun yritykset keräävät ”terveet” ihmiset listoilleen ja tuottajien määrä nousee ja integraatio häviää.
    Kukaan ei välitä opetuksesta ja tutkimuksesta.
    On parasta säilyttää nykyinen malli ja lisätä palveluseteleitä tai kela-korvauksia.”

    Tässä on se ”SEINÄ”, jota hölmöläisten tarina kuvaa. Kun sosiaali- ja terveyden huollon rahat annetaan puoluepolitiikan toimijoiden (hölmöläisten) vallan täyteisyyteen … Eikö esimerkkejä ole riittämiin?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa