Pehr Evind Svinhufvudin Testamentti kansalleni

(Stockholm 1944)

Kirjan myynti ja levitys kiellettiin heti alkuunsa ja tuhottiin… 
 
Björn Wahlrooshan toimii vain wanhan käytännön mukaisesti:´
 
Ote kirjasta:
 
   ”Kansan johtajat, jotka etukäteen tekevät laskelmia omaksi hyväkseen kansansa tuhoutumisen varalta, ja antavat näiden laskelmien vaikuttaa päätöksiinsä valtion asioita ratkaistaessa ja tekevät siinä mielessä palveluksia, menettelevät isänmaataan kohtaan edesvastuuttomasti. Sillä kansaa ei voi paeta. Se jää tuhon omaksi ../.. Terve kansallinen vaisto sanoo näin: En voi paeta, koska koko kansa ei voi sitä tehdä. Viipurin läänin asukkaat saattoivat siirtyä Suomeen, mutta me emme voi vaeltaa Ruotsiin.” ../..
 
Ukko-Pekan testamenttia olisi syytä suositella nykyisille politiikan päättäjille. Tokko heilläkään on kuitenkaan voimia paljon syventyä tällaisiin asioihin nykyaikaisessa mediamyllyssä. Tähän ajan puutteeseen viittaa Svinhufvudkin sivulla 50, että ”suunnattoman työtaakan rasittamat suurliikemiehet eivät ennätä ajatella asiaa huomispäivää pitemmälle eivätkä katsoa, minkälaisiin poliittisiin vekseleihin pistävät nimensä”. Nykyäänhän ministerit tekevät ulkomaanmatkoja liikemiesten eturintamassa! hr Evind Svinhufvudin Testamentti kansalleni (Stockholm 1944) Kirjan myynti ja levitys kiellettiin heti alkuunsa ja tuhottiin…
 

Kirja verkkokaupasta.

1 ajatus aiheesta “Pehr Evind Svinhufvudin Testamentti kansalleni”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa