Oikeuskuluihin syytä puuttua lakiteitse?

Oikeusministeriö selvittää, onko kasvaneisiin riita-asioiden oikeudenkäyntikuluihin syytä puuttua lakiteitse. Asiasta kertoo Uutissuomalaisen haastattelussa oikeusministeri Antti Häkkänen (kok).

Muutosta oikeudenkäymiskaareen on vaatinut muun muassa Suomen tuomariliitto sekä useat muut asiantuntijat. Kuluja on kasvattanut erityisesti käytäntö, että hävinnyt osapuoli määrätään pääsääntöisesti maksamaan myös toisen osapuolen kulut. Asiantuntijat ovat vaatineet, että kuluriskiä osapuolten välillä tulisi tasata.

– Tarkoitus on syyskauden aikana ratkaista, tehdäänkö asiassa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä vai riittääkö esimerkiksi jonkinlainen ohjeistus, Antti Häkkänen kertoo.

Hän sanoo haastattelussa myös ottavansa vakavasti oikeusalan ammattilaisten viestin, että tuomioistuinten päätökset annettaisiin jatkossa vain ammattituomarien ratkaistavaksi. Tämä merkitsisi luopumista käräjäoikeuksien maallikkotuomareista eli lautamiehistä.

Oikeusministeriössä on käynnissä hanke, jossa pohditaan lautamiesjärjestelmän tulevaisuutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *