Euroopan Unioni on sotilaallisesti vahva.

Yrjö Saraste kirjoittaa

 
Eurooppa on joutunut toteamaan miten Trumpin valinta presidentiksi on merkinnyt arvaamattomuuden ja jännitteiden lisääntymistä kansainvälisessä politiikassa. Trumpin hallinto ei halua enää sitoutua Euroopan turvallisuuden takaamiseen. USA keskittää toimintaansa ilmeisesti Aasiaan. Siellä halutaan nujertaa ainakin sekä Iran että Pohjois-Korea.
 
EU on kauhuissaan. Se kun ei ole tottunut elämään ilman holhoojaa.
 
Lainaan tähän erään tutkijan kommentin:
”Miksi 500 miljoonaa rikasta länsieurooppalaista tarvitsisivat yhä 300 miljoonan amerikkalaisen apua 140 miljoonaa köyhää venäläistä vastaan?
 
EU-mailla on jatkuvasti aseissa kaksi miljoonaa sotilasta ja jäsenmaiden yhteenlasketut sotilasmenot yli 200 miljardia euroa. Venäjällä on aseissa 800 000 sotilasta ja näistäkin puolet aivan muualla kuin EU:n alueita vastassa. Venäjän sotilasmenot ovat tänä vuonna noin kolmasosa EU:n sotilasmenoista, ja noistakin rahoista puolet menee globaalin suurvaltavaltapolitiikan tarpeisiin, lähinnä ydinaseiden ja valtamerilaivastojen ylläpitämiseen.
 
Ei noilla voimasuhteilla Moskovassa kenellekään tulisi mieleen lähteä hyökkäämään EU:ta vastaan. Sellaiseen sotilaallisen hyökkäyksen uhkaan ei usko kukaan muu kuin ehkä jotkut iltapäivälehtien toimittajat, jotka myynnin edistämiseksi tekevät jatkuvasti otsikoita ”Venäjän uhasta”.
 
EU – USA -suhteissa ei ole rahasta vaan asenteista. Angela Merkel uskalsi vihdoinkin ääneen sanoa, että eurooppalaisten pitäisi jo itsenäistyä.
 
Mitä tekee Suomen poliittinen johto. Se havittelee edelleen lähempää sotilaallista yhteistyötä USA:n kanssa.
 
Yrjö Saraste

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa