Toukokuussa 2010 silloinen pääministeri Matti Vanhanen sanoi, että Suomi saa markkinoilta halvalla korolla rahaa ja lainaa rahat Kreikalle kovemmalla korolla. Hän oli keksinyt helpon tavan ansaita rahaa. Innoissaan hän ei edes pohtinut syytä miksi joku maksaa yleistä tasoa korkeampaa korkoa. Eikä ystävyyksien kesken vaadittu edes takuita.
Kreikka-päätöksen jälkeen Jyrki Katainen sanoi kuuluisat sanat: markkinavoimista on nyt otettu niskalenkki. Nyt markkinavoimat ovat kuitenkin painaneet koko EU:n polvilleen.
Mikäli maamme johto, tapansa mukaan, nytkin i antaa periksi niin pahimman toteutuessa Suomi saa harteilleen taloudellisia vastuita toisista maista 51 miljardin edestä (HS), menettää talous- ja eläkepolitiikkansa päätösvallan Brysseliin, ja isot euromaat päättävät jatkossa Suomen vastuista enemmistöpäätöksiin nojaten.
Tulee muistaa miten EU:n perussopimuksessa on yksiselitteinen kohta, jonka mukaan jokainen euromaa vastaa omista veloistaan eikä toisten euromaiden tarvitse ottaa niitä kontolleen. Sekä, että kyse on nyt lähimmä siitä, että tukipaketeilla pelastetaan suuria saksalaisia, ranskalaisia ja brittiläisiä, pankkeja, joilla on liian paljon rahaa kiinni kyseisissä maksukyvyttömissä maissa.
Tietysti yhteinen euro on edelleen teoriassa hyvä, mutta ajatus romahti jo heti alkuunsa kun kaikki maat ja ennen kaikkea Iso-Britannia eivät tulleet mukaan. Toinen asia on, ettei ”ketä tahansa” olisi pitänyt ottaa mukaan. Kolmanneksi jo pitkin 2000-lukua kasvu- ja vakaussopimuksen ehtoja rikottiin, mutta rangaistuksia ei langettu jäsenmaille, koska rikkojien joukossa olivat myös suuret maat Saksa ja Ranska.
Olen tähän saakka tukenut käsitystä, että maamme tulisi yrittää säilyttää euro.
Nyt olen kuitenkin alkanut kannattaa ajatusta, että maamme tulisi hyvän sään aikana luopua vähin äänin eurosta. Ensiksi on todella karmeaa mikäli teoreettisen riskin suuruus euron takuumiehinä ja naisina todella on valtion vuosibudjetin kokoluokkaa.
Toiseksi mielessä on miten ”Ville Vihreä” pelastaakseen maailman, hyväksyi Suomelle Durbanissa muuta EU:ta kaksi kertaa suuremmat päästötavoitteet. Nythän voi käydä niin, että ”Niskalenkki Jyrki” palaa Brysselistä kertoen miten hänen pelastaakseen euron oli pakko luovuttaa Suomen budjettivalta i EU:lle.
Nyt on vaikea joko tai tilanne. On ratkaistava pysytäänkö eurossa ja otetaan riski pitkäaikaisesta velkavankeudesta vai hypätäänkö ulos. Tässä tilanteessa rahanvaihdon kulut, ehkä joitakin kymmeniä miljoonia ovat sivuseikka.
Yrjö Saraste
