« Nimimerk. Sapelinkalistajan mielipidekirjoitus Seppo Konttisen Kansallisomaisuuden ryöstö -kirjasta » ja Toimittaja Jyri Raivion kirjoituksesta (HS 22.2.2008), joka on otsikoitu mielenkiintoisesti:
”Pankkikriisin jälkipuinti tuli uudelleen muotiin”.
Olisi kiinnostavaa tietää milloin nämä totuudet, jotka nyt ilmenevät Seppo Konttisen kirjasta ovat aikaisemmin puitu julkisuudessa?
On kyllä selitelty aivan ylettömästi erilaisia epätotuuksia mukamas pankkikriisin syinä, mutta vasta nyt on yli viisitoista vuotta tehdyt todelliset päättäjien tekemät virhe ratkaisut ovat osittain tulleet tietoon.
Jyri Raivio ottaa kirjasta käsittelyyn petettyjen veronmaksajien kannalta lähinnä sivuseikan, aiotun Kansallis-Säästö-Pankin kohtalon. Hän sentään mainitsee, että suurin osa pankkien tukemisesta ja veronmaksajien rahojen käyttämisestä vain pankkien osakkaiden tukemiseen on vieläkin salaista tietoa.
Säästöpankit tuhottiin kun ne ensin vaadittiin liittymään kansalliseen SSP:n , vain 12 pankkia niistä oli menettänyt vakavaraisuutensa ja 39 pärjäsi edelleen. Kaikki nämä kuitenkin pilkottiin ja ojennettiin liikepankeille, jotka itse asiassa olivat paljon huonommassa kunnossa. Niille oli jo aiemmin annettu valtiolta tukea, koska suomen markka devalvoitiin vuonna 1991 ja pankit olivat ottaneet ulkomailta runsaasti valuuttaa ja joutuivat näin lähes suoritus tilaan. Asiakkailta tietenkin karhuttiin jopa 18 prosentin korkoja eli velkojen maksut nousivat yhtäkkiä hyvin paljon. Kaikki asiakkaat eivät suinkaan olleet ottaneet alun perin valuuttaluottoa, mutta pankkien virheet kaadettiin tietenkin velallisten niskaan.
Liikepankit saivat tilaisuuden antaa valtion siis Arsenalin hoiviin ne velat, joita velalliset eivät kyenneet hoitamaan. Valtio tietenkin antoi pankille selvää valuuttaa ( lue veronmaksajien rahaa!) näitä velkakirjoja vastaan.
Kaikesta tästä tuesta huolimatta pankit olivat edelleen veitsenterällä, KOP yhdistettiin SYP:iin, jonka kohdalla oli jo tehty salaisia manöövereitä eli oli perustettu Unitas roskapankki ja lopulta se Nordea, jonka me tänä päivänä tunnemme näiden pankkien jälkeläisenä(?) on suurimmaksi osaksi ruotsalaisten omistuksessa. Eli lyhyesti suomalaisten veronmaksajien miljardit kaadettiin naapurimaiden pankkitoiminnan hyväksi.
Haluttaa vain kysyä, että mitä jos olisi pankkien sijasta huolehdittu piensäästäjien markoista ja suomalaisista yrittäjistä veronmaksajien rahoilla? Silloiset päättäjät, joiden linjaa nykyään päättämässä olevat jatkavat, kuitenkin tekivät sarjan salaisia päätöksiä, jotka veivät 60000 tuhatta yrittäjää mukaan lukien heidän perheenjäsenensä ja takaajansa polvilleen. Hyvin monet päätyivät hautausmaalle, toiset elävät edelleen velkavankeudessa ja monille ei ole kertynyt minkäänlaista eläkettä. Päätöksen tekijät kuitenkin porskuttavat kuka uudessa hyväpalkkaisessa työssä, kuka kultaisen kädenpuristuksen jälkeisellä eläkkeellä.
Myöhemmin sitten Arsenal myi velallisten velkakirjat viidellä prosentilla niiden todellisesta arvosta ulkomaiselle perintäyhtiö Aktiv-Hansalle, joka sitten jatkoi perintää velallisilta ja heidän takaajiltaan. Varsinkin takaajien, jotka eivät itse ole koskaan saaneet pankista penniäkään ja viisikintoista vuotta jatkunut velanmaksu ja edelleen jatkuva maksaminen tuntuu todella kohtuuttomalta.
Vielä täysin käsittelemättä ovat ne valtion ja kuntien palkansaajat, joille ei koko 90-luvun aikana nousseet palkat ollenkaan ja joiden prosentuaalista eläkekertymää herrat Aho ja Viinanen pienensivät 0.7 prosenttia jokaiselta vuodelta 1994 jälkeen, jonkinlaisen kansallisen edun nimissä. Heille itselleen asti eivät sanktiot kuitenkaan yltäneet.
Puhumattakaan niistä erilaisten pankkien hallitusten maallikkojäsenistä, jotka myöhemmin tuomittiin maksamaan mitä ihmeellisempiä korvauksia niistä virhe päätöksistä, joita he olivat tehneet myöntäessään lainoja. Vastuullisista keskuspankkien johtajista, jotka olivat ottaneet ulkomaan miljardit pankkeihin jaettavaksi ei kai oikeastaan yksikään joutunut oikeuteen.
Niistäkään pankinjohtajista, joita toki muutamia pankeista löytyi, jotka eivät suostuneet jakamaan vastikkeettomia luottoja ja jotka tästä syystä saivat potkut, ei juuri kukaan tänä päivänä puhu. Muutama jopa murheissaan päätti päivänsä oman käden kautta.
Meillä on nyt julkisesti alettu puhua kansalais-sodan aikaisista väärinkäytöksistä 90 vuotta tapahtumien jälkeen. Täytyykö tuon laman aikaisen pankkikriisin salaisten päätöstenkin julkinen puinti siirtää näiden huijattujen lastenlastenlasten käsiteltäväksi?
Voisi sanoa, että suurin osa kansalaisista on ollut mukana näissä talkoissa, nekin nuoret, jotka noina vuosina olivat lapsia ja juuri koulusta päässeitä nuoria maksavat velkaa tekemällä pätkätöitä, sekä huononnettuina sosiaalietuina.
Eikö olisi parempi penkoa tuo mätäkasa nyt kun vielä todellisten syyllisten suuri joukko on vielä keskuudessamme ja saada heiltä joitakin korvauksia?
