Marjatta Kannuksen LOTTOVOITTO kertoo Turkuun sijoitettuna miten Suomessa elettiin perhetasolla nousuhuumaa ja lamalaskua.

Tilaa…

Lottovoitto …
* E-kirjana Heti luettavaksi tietokoneella, tabletilla tai kännykässä heti luettavaksi Adobe Digital Editions -ohjelmalla. Hinta 9.90€

* Painotuotteena verkkokaupasta Hinta 16,90€ + rahti

LUKU 1, osio

Polkupyörän lyhty heijasti vaappuvan valopisterivin hiekkaisen asfaltin pintaan, kun vastatuuli pakotti pyöräilevän naisen ponnistamaan voimansa äärimmilleen. Syksyinen sade vihmoi säälimättä sadeviitan peittämiä hartioita ja viitan reunasta tippuva kylmä vesi kasteli pikkuhiljaa farkkujen lahkeet polvesta alaspäin jääkylmiksi kalikoiksi, joita vasten sukkahousut kastuivat hetkessä. Myös kengät alkoivat tuntua epämiellyttävän märiltä.

Sadeviitan hupun alta oli karannut muutama hiussuortuva. Ne kasautuivat litimärkinä pyöräilijän silmille. Aina kun pyörän vauhti hidastui, himmeni lyhdyn valo lähes kokonaan ja ylittäessään katuja nainen käänsi epätoivoisena koko vartalonsa, muuten viitan huppu hankalana esti näkyvyyden.

Jo töistä lähtiessään hän oli ollut myöhässä. Naapuriosaston nuori sijaislaitosapulainen oli tullut häntä vastaan sievässä kirkkaassa sadepuvussaan ja huikannut mennessään:
– Ulkona sataa!
– Niin tietysti, manasi Marketta mielessään.

Hän oli pukenut vastentahtoisesti sadeviitan ylleen. Se oli kankea ja hankala vaikka suojasikin ylävartaloa. Ulos tullessaan hän huomasi satavan tosi rankasti, lisäksi puhalsi puuskittainen vastatuuli, niin että muutaman kilometrin kotimatka tuntui puolta pidemmältä.

Kun Marketta lopulta seisoi huojuvin jaloin pyöräkellarin edessä kotipihallaan, oli matkaan kulunut lähes puoli tuntia. Tuskastuneena hän oli huitaissut hupun alas ja tunsi nyt hikipisaroiden lisäksi sadepisaroiden lirisevän jääkylmänä niskastaan alas selkään. Työlästyneenä survomisesta hän sai viimein ajokkinsa tupaten täynnä olevaan pyörävarastoon ja laahusti hissin luo rättiväsyneenä.

– Tietysti pitäisi kävellä portaita pitkin toiseen kerrokseen kunnon takia, mutta nyt kyllä menen hissillä, hän uhitteli mielessään.

Kotona keittiön pöydällä oli päivän postin lisäksi muutamia likaisia lautasia ja leivän kannikka ja banaanin kuoret ja sanomalehden kulmasta repäisty lappu, jossa luki:” Mentiin leffaan. Sinua on joku kysynyt puhelimessa parikin kertaa.”

Marketta kasasi likaiset astiat pesualtaaseen ja pyyhki pöydän. Hän laittoi teevettä kiehumaan. Teki itselleen pari voileipää. Käytyään suihkussa hän istuutui olohuoneessa nojatuoliin television eteen, iltapala tarjottimella ulottuvillaan.

Uutiset olivat jo ehtineet mennä, seuraavana olisi urheiluruutu. Hän näpräili rauhattomana television kaukosäätimen nappuloita koettaen löytää jotain mukavaa katsottavaa. Ei vain löytynyt mieleistä ohjelmaa, joten hän sulki television.

Syötyään hän pesi astiat ja järjesteli hiukan keittiötä ja kasteli kukkaset. Askareita tehdessään hän kuitenkin koko ajan pohti poissa olevia neljäntoista ikäisiä kaksosiaan, Ismoa ja Heliä, kysymykset kaihersivat hänen mielessään, missä, kenen kanssa, mitä tekemässä?

Näin kävi usein viikonloppuisin, jos hän oli iltavuorossa töissä. Lapset lähtivät ulos, ja hän joutui pohtimaan ja odottelemaan, kunnes he useimmiten vasta yömyöhällä kotiutuivat.

Töistäkään ei aina päässyt lähtemään kotiin varsinaisen vuoron loputtua. Tänäkin iltana oli Rissasen mummu vahingossa