Avainsana-arkisto: Suomi mukaan sotaan?

Pariisin rauhansopimus 1947 sitoo edelleen?

ARKISTOSTA, Pariisin rauhan sopimus 70 vuotta

 
Surkuhupaisalta vaikuttí ulkoministeri Alexander Stubbin ”pohdiskelu” Suomen sotavoimien sallistumisesta libyalaisten tappamiseen.
 
Surkuhupaisalta sen vuoksi, kun liittouma Iso-Britannia ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta, Australia, Valko-Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta, Kanada, Tsekkoslovakia, Intia, Uusi-Seelanti, Ukrainan Sosialistinen Neuvostotasavalta ja Etelä-Afrikan Unioni, sekä Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto valtioina, jotka olivat sodassa Suomen kanssa ja jotka huomattavin sotavoimin aktiivisesti osallistuivat sotaan eurooppalaisia vihollisvaltoja vastaan, vaativat vuoden 1947 rauhansopimuksessa Suomen tuomittavaksi sotaan rikollisena.
 
Nytkö osa tuosta liittouman valtioiden hallituksista edellyttäisi Suomen osallistumista Libyan sotaan, joka on itseasiassa sisällissota?
 
Stubbin pähkälystä tulee mieleen Väinö Linnan tuntemattoman sotilaan alikersantti Lahtinen, joka tuskaili; ”kun yksi kohjo on lähtenyt liikkeelle, niin meidän nilkit painaa kohta perässä”. Eikö historiasta ole opittu mitään?
 
Onko Libya valtiona julistanut Suomelle sodan? Mitä libyalaiset ovat meitä vastaan rikkoneet?
 
Toisaalta, onko Pariisin rauhansopimus 1947 joidenkin edellä mainittujen valtioiden toimesta purettu?
 

Ukrainan identiteetistä…

Suomesta käsin 1920-luvulla ”hoidettiin” kansallismieliset ja Ukraina Neuvostoliiton valtapiiriin…
 
Kuvassa Stalinin erikoistehtävissä toimineen ukrainalassyntyisen Pavel Sudoplatovin muistelmista sivu 41.
 

Ukrainan ja Suomen kohtalon vuosia on aiheellista vertailla, etenkin kansalaisten on syytä perehtyä historiaan, eikä juosta päätäpahkaa minkä tahansa disinformaation varassa. Olemmeko me suomalaiset sitä mieltä, että Ukrainassa pitäisi palata siihen komentoon, joka alkoi siellä jo v. 1921?… Talvisodassa Suomi taisteli yksin puna-armeijaa vastaan… Samaako toivomme ukrainalaisille v. 2014?
 

Pavel Sudoplatovin muistelmista lainaan osion:
 

Sudoplatov kirjassa Stalinin erikoistehtävissä, kiusallisen todistajan muistelmat WSOY 1991, siv.35 kertoo:
”Vuosi 1921 merkitsi käännekohtaa elämässäni. Divisioona siirrettiin 130 kilometriä Kiovasta länteen sijaitsevaan Zitomirin kaupunkiin. Erikoisosastomme päätehtävä oli auttaa sikäläistä Tsekan osastoa soluttautumaan Petljuran ja Konovaletsin johtamien Ukrainan kansallismielisten partisaanien maanalaisiin joukkoihin. Heidän aseistetut vastarintaryhmänsä sabotoivat Neuvostoliiton hallinnollisia keskuksia. Tsekian paikallisosasto onnistui saamaan keskusteluyhteyden partisaanijohtajiin ja käymään heidän kanssaan epävirallisia neuvotteluja. Tapasimme heidät Zitomirissa sijaitsevassa Tsekan valvomassa turvatalossa. Nuorempana teknikkona minut määrättiin asumaan talossa ja pitämään huolta siitä, ettei neuvottelujen aikana puhjennut väkivaltaisia yhteenottoja. Partisaanijohtajien, noiden paikallisten diktaattorien, käsittelyssä hankkimani kokemukset auttoivat minua tulevassa työssäni tiedusteluvirkailijana. Näitä ukrainalaisia nationalistigangstereita tavatessani sain esimakua siitä, millaista oli olla tekemisissä salaliittojen ja maanalaisten operaatioiden kanssa
 
”Kansallismielisen sotaa jatkui lähes kaksi vuotta ja se päättyi lopulta kompromissiin paikallisjohtajien hyväksyessä Neuvosto-Ukrainan hallituksen tarjoaman armahduksen. Tämä tapahtui vasta sen jälkeen, kun Konovalersin Zitomiriin lähettämä kahdentuhannen ratsumiehen taistelujoukko oli joutunut puna-armeijan yksiköiden saartamaksi ja antautunut. Konovalers lyötiin.”

Marskin väitetyt virheet…

Katso MOT-ohjelma 23.9.2013 … http://areena.yle.fi/tv/2003646

Mikä on tavoitteena Mannerheimin henkilöön kohdistuvassa ”alemarkkinoissa”?
Ajankohdassa, kun yritysjohtajuutta hallisee henkilökohtainen ahneus ja lamakurimuksessa Suomesta puuttuu johtajuutta valtionhallinnossa. Mannerheimin merkityksen purkaminenko Talvi- ja jatkosodasta pelastumisessa ja itsenäisyyden säilyttämiessä auttaa suomalaisia selviämään mm. 2000-luvun eurokriisistä?

Kenraali Adolf Ehrnrooth kirjoittaa ”Kenraalin testamentissa” mm.
”Torjuntataisteluissakin on tarkasteltava kokonaisuutta.” Tarkoittaen sitä, että armeijakuntien- ja divisioonien esikunnissa tehtiin sunnitelmat ja laskelmat joukkojen vahvuuksista ja liikkeistä, sekä ryhmityksistä hyökkäys- ja vetäytymisvaiheissa. Etenkin tehtiin myös suuria virheitä.

Siivotaanko näin sodanjohdosta kenraalikunnan pöytiä, vetäytymällä Marskin ”haudan taakse”?

Suomen itsenäisyys luovutettiin 1990-luvulla rahastoiile, huolimatta katkerasta hinnasta, jonka näytöt ovat sankarihautojen rivistöissä.

Tähänkö on tyytyminen?