Kaikki kirjoittajan Mauri Häkkinen artikkelit

Miksi virkakoneistolta puuttuu tekoja?

MIKSI VIRKAKONEISTO EI TEE MITÄÄN PERINTÄYHTIÖN LAITTOMUUKSILLE?
OMA TAPAUKSENI

Perintäyhtiö intrum lähetti minulle laskun 8.12.2018 jossa ilmoitettiin velkojan vaihtumisesta Fortumista Intrum dept finance ag:hen. Tuntui oudolta koska en vuonna 2016 sähkömyyjää vaihtaessa jäänyt senttiäkään velkaa Fortumille. Syynä se että oli ns. takuurahaa sisässä josta ottivat omansa pois ja tilittivät mulle jäljelle jääneen summan. Eli Intrum väittää saaneensa haltuun jotain jota ei ole olemassa.

Aloin selvittää omaa asiaa joulukuun 17 päivä kuluttajaviranomaisen kanssa. Tein reklamaation intrulle ja vastauksena sain isomman laskun. Jatkoin asiaa Fortumin kanssa….19 sähköpostin jälkeen selkisi asia 7.2.2019 ETTÄ INTRUM PERII VAIN OMIA PERINTÄKULUJA SEKÄ NIIDEN KORKOJA. Jäi kuva asian selvityksestä Fortumin kanssa että eivät tienneet mitään Intrumin lähettämästä lapusta missä ilmoitetaan velkojan vaihtumisesta. ELI EN OLLUT JÄÄNYT FORTUMILLE MITÄÄN VELKAA!!

Maaliskuun 6 päivä näin VTR-faceryhmän seinällä samanlaisen intrumin kirjeen. Heräsi ajatus että tämä ei olekkaan vain yksittäistapaus minun kohdalla. Aloin ilmoitella seinällä asiaa että kuka on saanut tietyt tunnusmerkistöt täyttävät intrumin kirjeen. Pyysin niitä ylläpidon sähköpostiin. Tapauksia kertyi iso määrä hetkessä.

Eli tässä vaiheessa ajatus oli että Intrum vain antaa harhaanjohtavaa tietoa velalliselle. Sekin on muuten perintälaissa kielletty. Eli toimeksiantaja ei edes tiedä että intrum ilmoittaa ikäänkuin saaneensa velan haltuun toimeksiantajalta….velan missä ei ole muuta kuin intrun omia perintäkuluja sekä niiden korkoja. Ei siis toimeksiantajalta yhtään mitään.

Muutama ryhmäläinen laitettiin pistämään Vattenfallille sähköpostikyselyä, että minkä velan olette siirtäneet intrun omistukseen. Vastaukset olivat todella kömpelöitä..”muiden velkojen siirrossa olemme siirtäneet myös nollalaskujen omistusoikeuden intrulle”. Siis mitä hemmettiä…siirretään jotain mitä ei ole olemassakaan.

Huhtikuussa sain eräältä ryhmäläiseltä käsiin intrumin velkalistan ko henkilön kohdalta. Kävin listaa läpi ja löytyi listalta tutut summat. Kyseessä jälleen lasku jossa intrum ilmoittaa velan omistusoikeuden siirtyneen Vattenfallilta Intrum Dept Finance ag:lle. Laskun kohdalla luki tila ”käräjäoikeudessa”. Eli Intrum on siirtänyt omat pelkät perintäkulunsa intrum depit finance ag:n nimiin ja hakee niitä käräjäoikeuden kautta ulosottoon.

Avilta on kirjallisia lausuntoja nippu, että kyseinen teko on laiton. Tarvittaessa löytyy myös puhelin nauhoite jossa asiaa kysytään avin ylitarkastajalta Sireeniltä ”voiko pelkkiä perintäkuluja ja niiden korkoja viedä käräjäoikeuteen ja sitä kautta ulosottoon” vastaus kuului ”ei voi”

Mielessä heräsi kysymys: Kuinka kauan tätä on jatkunut….kuinka kauan on viety pelkkiä perintäkuluja yksipuolisen summaarisen käsittelyn kautta ulosottoon…. todisteet ovat ainakin vuodelta 2017….eli tapauksia lienee satoja tuhansia.

Syy miksi kirjoitan tämän on seuraava:

Aineisto on täysin vedenpitävä. sen ovat monet tahot tarkistaneet.
Olen ollut yhteydessä kuluttajasuojaan samaan ihmiseen joka selvitti kanssani oman tapaukseni….on muuten ollut kkv:llä joulukuusta asti oma tapaukseni. Kerroin kuluttajansuojan henkilölle tapauksen saamasta käänteestä 4 viikkoa sitten ja kehoitin häntä viemään viestin kkv lakimies Juha Jokiselle. 3 viikkoa lähetteli Jokiselle s-postia …koitti saada puhelimella kiinni…lähetti jostain yhteispalaverista jopa Jokisen kolleegan mukana sanan.

TURHAAN!!! Viimeinen sähköposti tuli tutulta kuluttajasuojaviranomaiselta reilu viikko sitten..”olen tehnyt kaiken voitavani”

Olen tarjonnut myös KRP:lle tapausta….ei kiinnosta…tuttu poliisi tutki aineiston ja totesi saman kuin minä…koitti viedä sanaa eteenpäin….seinä tuli taas vastaan.

EI OLE IHME ETTÄ SUOMESSA VELALLISTA VIEDÄÄN KUIN PÄSSIÄ NARUSSA KETÄÄN VIRANOMAISTA EI KIINNOSTA KUN PERINTÄYHTIÖ RIKKOO LAKIA!

Kyllä lainsäätäminen toimii Suomessa!

Perintätoimi on ollut Suomessa luvanvaraista toimintaa aina vuoden 2018 loppuun saakka.

Joku älypää keksi sitten eduskunnassa v.2017…oliko Lindström mitä luin, että muutetaan se rekisteröidyksi toiminnaksi…hiton hieno idea!

Lakialoitetta kun tossa tutkailin niin sinne oli kirjoitettu mm. perintälain rikkomisesta taloudelliset sanktiot….jonka joku vatipää halusi sieltä pois vedoten siihen että ulkolaisia perintäyhtiöitä on vaikea ikäänkuin sakoittaa, KIVA!

Eräs kansalainen on ollut yhteydessä AVIin ja kysellyt näiden rikkomusten seurausta perintäyhtiöille….vastauksena sai että ei voida kuin jäädyttää toiminta hetkeksi….kun ei tarvia lupaa niin ei voi sitä myöskään ottaa pois.

Näin myös tuon lain valmistelussa olleita lausuntoja…
Hilkka Laikko on antanut lausunnon velallisten tuki ry:n nimissä…oli oikein erikseen maininta että lausunto on SALATTU!!

No tuo lausunto kyllä varmaan Hilkalta saadaan. Herää TODELLA ISO KYSYMYS kuka meillä laatii lait velallisia varten? Eduskunta vaiko perintäyhtiöt? Alan todella vahvasti kääntymään itse jälkimmäiseen. Syynä seuraava…kaikki viimeaikaiset lait jotka helpoittaisivat velallisen asemaa suomessa on torpeedoitu järjestelmällisesti. Kaikki mitkä vaikeuttavat meidän asemaa on mennyt läpi.

Oikein tekemällä tehty näille firmoille loistava pelikenttä Suomessa köyhien kustannuksella…voivat sikailla mielin määrin ilman mitään rangaistusta. No onko meillä mitään mahdollisuutta näiden paskojen kanssa… yksi heräsi mieleen….tämä rekisteröinti….se tulee joka ainoalle perintäyhtiölle eteen kun tätä vuotta on 6kk kulunut eli siirtymäaika loppuu. Joten työnnämme aviin joka näistä rekisteröinneistä päättää niin paljon kuin vain löydämme näitä laittomia perintätapauksia…joka ainoan….katsotaan jos antavat kyseisten firmojen sen jälkeen jatkaa toimintaa tässä maassa niin nostettaan siitä sellainen meteli että HELVETTI JÄÄTYY!