Kaikki kirjoittajan Aki Rintakangas artikkelit

Asiakasmaksulaki 11§ sanoo…

Matka perintäbisneksen syövereihin jatkuu. Tällä kertaa kirjoitan julkisoikeudellisista maksuista. Julkisoikeudellisia maksuja ovat mm. Terveyskeskusmaksut, sairaalamaksut, sakot, päivähoitomaksut yms. Miksi kunnat ja kaupungit käyttää perintätoimistoja välissä/teknisenä toimijana, vaikkakin julkisoikeudelliset maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia laskuja? Miksi näihin kerätään laittomia perintäkuluja ynnä muita kuluja? Miksi kunnat ja kaupungit eivät hyödynnä asiakasmaksulain 11§?

Asiakasmaksulaki 11§ sanoo seuraavaa.
11 § (13.3.2003/221)
Maksun perimättä jättäminen ja alentaminen
Sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.
Palvelun tuottava kunta tai kuntayhtymä voi päättää, että:
1) muitakin kuin 1 momentissa tarkoitettuja maksuja voidaan jättää perimättä tai alentaa 1 momentissa tarkoitetuilla perusteilla; tai
2) maksuja voidaan alentaa tai jättää perimättä, jos siihen on syytä huollolliset näkökohdat huomioon ottaen.
(lähde,Finlex,Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista)

Tätä lakia kunnissa ja kaupungeissa ei haluta käyttää, saatikka kertoa tämän lain mahdollisuuksista. Sairaanhoitopiirit, eivät myöskään ole olleet halukkaita poistamaan maksuja kokonaan vaan ovat antaneet maksuaikaa. Tästä oikeusasiamies on antanut jo Suomen suurimmalle sairaanhoitopiirille, eli HUS:lle nuhteet hallintolain neuvontavelvollisuuden vastaisesta toiminnasta.

Oikeusasiamies totesi päätöksessään 17.6.2019 seuraavaa
”HUS:n selvityksessä viitatut kuntayhtymän kotisivujen asiakkaille tarkoitetut potilasmaksuja koskevat sivut eivät näyttäisi sisältävän lainkaan tietoa huojennus-tai perinnästä luopumismahdollisuuksista. Mielestäni kysymys potilasmaksujen vaikutuksesta haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden ylivelkaantumiseen on erittäin tärkeä. Kansalaisjärjestöt ovat niiden edustajien kanssa käymissäni keskusteluissa kiinnittäneet huomiota tiedonsaannin puutteisiin asiakasmaksujen laskutuksessa ja perinnässä.Tiedonsaannin puutteet liittyvät usein huojennusmahdollisuuteen ja menettelyyn sen saamiseksi.”

(suora lainaus oikeusasiamiehen päätöksestä)
Toivon todella että tuo oikeusasiamiehen päätös tuo muutoksia sairaanhoitopiireihin. Kyse on oikeastaan ajattelutavan muutoksista sairaanhoitopiirin sisällä. He kyllä pystyisivät perinnän hoitamaan itsekin ilman perintätoimien rekisteröintiä, samalla tavalla kuin he lähettävät laskut perittäväksi perintäyhtiölle, niin voisivat viedä saatavansa ulosottoon suoraan ilman välikuluja perintäyhtiöiltä. Toisaalta kuntien ja kaupunkien laskutuksen, pitäisi keskustella laskunsaajan kanssa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä, että pystyykö hän sen maksamaan vai pitäisikö jättää perimättä, sillä nämä kirjataan kuitenkin luottotappioiksi kuitenkin kun ei saada perittyä velalliselta.

Onko sekään oikein, että maksuja roikotetaan perintäyhtiössä 4-5 vuotta ja sitten siirretään ulosoton perittäväksi?(huomiotoivaa on se, että julkisoikeudelliset maksut vanhenee 1+5 vuodessa) Mielestäni ei ole. Nämä pitäisi katsoa tapaus kerrallaan.On mielestäni järkyttävää, kuinka esim. lapset ja nuoret joutuessaan sairaalaan voivat jo alaikäisinä myös päätyä ulosoton asiakkaiksi samalla . Tämä on aivan järjetön systeemi. Vetoan kaikkien kaupunkien ja kuntien päättäjiin, että he luopuisivat perintäyhtiöiden käytöstä ja nimeäisivät henkilöt jotka pystyisivät hoitamaan näitä kunniallisesti. Perintäyhtiöt eivät näin tee.

Tästä on niin paljon kirjoitettavaa, että jatkan seuraavalla keralla kirjoittamista tästä aiheesta. Haluan vielä lopuksi sanoa, että nämä julkisoikeudelliset maksut ovat suurin luku ulosottoasioissa.

Aki Rintakangas

Matka perintäbisneksen syvyyksiin jatkuu.

Aki Rintakangas: Perintäbisnes

Matka perintäbisneksen syvyyksiin jatkuu.
Perintäyhtiöiden tapa rikastua on todella arveluttavaa ja epäeettistä. Kaiken lisäksi perintäyhtiöt rikkovat räikeästi perintälakia. Yksikään perintäyhtiö, johon olen törmännyt, ei ole toiminut lainmukaisesti tai noudattanut perintälain 4 §:ä, joka koskee hyvää perintätapaa.

Kun perintäyhtiöt ostavat velan, sen myyntihinta on yleensä 10­—20 % luokkaa velan arvosta laskettuna. Olisikin kiva jos, velallinenkin saisi tuolla sumalla maksettua omat velkansa pois, niin olisi tilanne paljon valoisampi.

Ongelmallinen on myös perintälain 4 a §, joka koskee tiedonantovelvollisuutta velalliselle. Yksikään yhtiö ei ilman tappelua anna tietoja, jotka tämä lainkohta velvoittaa antamaan velalliselle. Olen myös nähnyt tapauksia, joissa perintäyhtiö yrittää harhauttaa velallista ja jopa uhkaillut toimeksiantajaa lisäkuluilla, jos perintä lopetetaan. Mikä tätä perintäkenttää vaivaa? Johtuuko se siitä, ettei valvonta toimi, viranomaiset ovat ylikuormitettuja ja resurssit ovat vähissä?

Kaikille olisi mieluisampaa, että veloista olisi edes teoreettinen mahdollisuus päästä eroon. Valvovan viranomaisen kestitseminen perintäyhtiön toimesta on myös arveluttavaa. Tämä systeemi on mätä ja korruptoitunut. Jos ongelmaan olisi puututtu jo 30 vuotta sitten, veikkaisin ettei Suomessa olisi näin massiivista velkaongelmaa. Lait ovat suhteellisen hyvät, mutta sanktioiden puuttuminen ja viranomaisten toimimattomuus ei ainakaan korjaa tilannetta. Järjestelmä on luotu sillä tavalla, ettei yksittäinen ihminen tilanteestaan riippuen pysty tosiasiallisesti taistelemaan massiivista koneistoa vastaan. Oikeuslaitosta ei itse asiassa kiinnosta velkasiat ollenkaan, ja siitä syystä arvelen, että päätökset velkatuomioihin tekee käräjäsihteeri eikä tuomari.

Perintäkuluista sen verran, että ne ovat täysin keksittyjä rahastuskeinoja, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä eikä pohjaa. Perintäkuluja voikin itseasiassa verrata koronkiskontaan, joka on rikoslaissa kielletty, mutta joka esitetään vain eri nimellä.

Lopuksi haluan puuttua Suomessa yleiseen ajattelutapaan velallisia kohtaan, joka johtaa häpeään ja hiljenemiseen. Kuten tiedämme, moni suomalainen ei ajattele asiaa loppuun asti kommentoidessaan iltapäivälehtien artikkeleita. Siellä näkyy kommentteja, kuten ”Maksa velkasi ajoissa”. Tähän voisi sanoa, että älä sairastu niin ei tule sairaalalaskua. Tai ”Ei pidä elää yli varojen”. Haluan sanoa ihmisille, etteivät varat riitä aina edes perusasioihin. Annan esimerkin. Jos sinun rahat ei riitä ruokaan ja vaihtoehtona on lääkkeet tai ruoka, niin mitä teet? Otat ehkä pikavipin, jotta selviydyt. Monella ei ole tukiverkkoa saatikka rikasta ystävää tai sukulaista jolta lainaa tai rahallista apua voisi pyytää, ja välillä tilanteet pakottavat ottamaan lainaa, jotta ihminen selviytyy. Velallisten tarinoiden taustalla on karmeaa luettavaa, ja syitä velkavankeuteen joutumiselle on yhtä monta kuin on velallistakin. Pyytäisinkin kaikkia oikeasti pohtimaan sitä, että velanperintäkenttä ei täytä lain vaatimuksia millään tasolla tällä hetkellä. Eli kyse on lain rikkomisesta eikä siitä, että jollakin ihmisellä on velkaa. Voin puhtain sydämin väittää että jos perintäkenttä laitetaan kuntoon, niin moni pääsisi jaloilleen ja aloittamaan alusta puhtaalta pöydältä. Väitän, että vain yksi prosentti velallisista on piittaamattomia tai haluttomia oikeasti maksamaan velkaansa, mutta systeeminkin takia haluttomuus on aika vähäistä, koska systeemi ei päästä velkavankeudesta eroon.

Perintäliiketoiminta on niin iso ja laaja asia, ettei kaikkea voi yhteen blogiin kirjoittaa, mutta tästä on hyvä jatkaa.

Aki Rintakangas

Rekisteröidy kommentointiin, nimi ja sähköposti

Perintäbisnes

Aki Rintakangas

Haluan kirjoittaa, kuinka perintäbisnes toimii velallisen silmissä sekä kuinka valtio menettää miljoonia ellei miljardeja euroja verotuloja perintäbisneksen takia. Ongelmavyyhti sisältää paljon asioita, jotka pitäisi saada kuriin. Lisäksi viranomaiset pitäisi saada tekemään yhteistyötä keskenään näiden perintäbisneksessä esiintyvien vääryyksien ja laittomuuksien selvittämisessä. Ongelma on iso, sillä yli 600 000 suomalaista on ulosotossa ja 440 000 suomalaisella on luottohäiriömerkintöjä.

Aloitetaanpa viranomaisista. Lähes kaikki instanssit ovat sanoneet, etteivät heidän resurssinsa riitä selvittämään ja keskittymään yhden velallisen asiaa, ja tämä on ongelma, johon pitäisi saada muutos resursseja lisäämällä. Velkaneuvojat ovat ylikuormitettuja eivätkä he pysty käyttämään riittävästi aikaa, jottei esimerkiksi velkajärjestelyyn lipsahda perintäkelvottomia laskuja, kuten vanhentuneita laskuja tai ylisuuria perintäkuluja sisältäviä laskuja. Velkaneuvojat ovat vastikään siirtyneet oikeusaputoimiston alaisuuteen, ja niin minua oikeastaan pelottaa se, mitä itse koin oikeusaputoimiston lakimieheltä/juristilta. Se oli kammottava kokemus, koska hän aloitti asian purkamisen syyllistämällä minut välittömästi oman tilanteeni takia eikä antanut edes neuvoja, kuinka asiassa voisi edetä. Lisäksi hän vielä kehui olleensa töissä ulosottomiehenä. Tämä asenne minua pelottaa vanhusten, sairaiden tai muiden heikko-osaisen kohdalla, joiden tilanne on vaikea.

Inhimillisyys katoaa, kun puhutaan perintäyhtiöistä saatikka oikeuslaitoksissa, joissa vanhentuneita laskuja, valheellisin tiedoin esitettyjä vaatimuksia ja perintälaista piittaamatta annetaan yksipuolinen päätös summaarisessa menettelyssä. Summaarisen menettelyn päätöksen tekee yleisimmin käräjäsihteeri – ei tuomari. Herääkin kysymys, millä mandaatilla käräjäsihteeri tekee päätöksiä summaarisissa asioissa? Liian usein juttu ei edes käy tuomarin pöydällä.

Tämä on mielestäni järjetöntä ja ihmisoikeuksia loukkaavaa, koska tämä menettely ei mielestäni vastaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin määritelmää. Tilanteissa, joissa summaarisen menettelyn vastaaja huomaa, ettei kaikki ole mennyt kuin strömsöössä on vahinkojen korjaaminen yleensä erittäin vaivalloista, ellei jopa mahdotonta.

Prosessit ovat hitaita ja raskaita velalliselle ja myöskin pelottavia tilanteita, jos velallinen ei tiedä, miten haasteeseen vastataan tai mihin hän voi vedota, kun tietämys ja osaaminen asiassa puuttuu, ja varsinkin jos saa minun kokemaani kohtelua, jos uskaltautuu kysymään oikeusaputoimistosta apua tai neuvoja. On myös huomioitavaa, että oikeusapuun oikeutettujen määrä Suomessa on pieni eivätkä useimmat oikeusapuvakuutukset kata tämänlaisia asioita. Näin ollen velallisesta on tehty käytännössä lainsuojaton ylikansallisia perintätoimistoja vastaan. Ulosotto onkin jo sitten oma lukunsa.

Jatkan perintätoimistoista, viranomaisista ja pankeista kertovan blogini kirjoittamista ja julkaisemista. Haluan kertoa, kuinka ne toimivat Suomessa, ja kuinka järjetöntä tämä toiminta on.

Aki Rintakangas