Aihearkisto: Historiaa ajankuvissa

Turun hirsipuunmäki

19.9.2015 13:16 Aamuset

Kerttulinkadun ja Kaarinankadun risteyksessä on Turun seitsemästä kukkulasta yksi. Kukkulalla on kerrottavanaan monta veristä tarinaa, sillä aikanaan Kerttulinmäellä sijaitsi Turun teloituspaikka. Kukkula tunnettiinkin nimellä Hirsipuumäki.

Kerttulinmäki asutettiin Turun kukkuloista ensimmäisenä. Paikalla oli asutusta jo 1300-luvulla. Noista päivistä aina 1700-luvun lopulle asti Kerttulinmäki toimi kaupungin hirttopaikkana. Tuolloin vankilat eivät olleet vielä yleistyneet ja kuolemantuomiot olivat yleisiä.

Tosin Turussa mestauksia nähtiin vain noin joka toinen vuosi. Alemmissa oikeusasteissa kuolemantuomioita jaettiin runsaasti muun muassa henki-, omaisuus-, ja haureusrikoksista. Turun hovioikeus kuitenkin lievensi osan rikoksista sakoiksi. Yleisimmät kuolemantuomioiden täytäntöönpanotavat olivat mestaus tai hirttäminen.

Vasta 1800-luvulla mestaukset lakkasivat. 1820-luvulla keisari Aleksanteri I asetti lain, joka muutti kuolemantuomiot Siperiaan karkotuksiksi.

Ruotsin vallan aikaan asutusta ei Hirsipuumäen ympäristössä pahemmin ollut ja mestaukset näkyivätkin kauas. Ne olivat jopa kansanhupia. Mestauspäivänä paikalla oli yleensä myös kaupungin raati.

Mäellä hirtettyjen ruumiit jätettiin keskiajalla yleisen käytännön mukaisesti varoitukseksi roikkumaan hirsipuuhun, jotta kaupunkiin Hämeen härkätietä matkaavat näkivät jo kaukaa, että kaupungissa joutuu tilille teoistaan. Kun ruumiit olivat aikansa heiluneet tuulessa köysien jatkona, heitettiin ne läheiseen Mätäjärveen. Kirkkomaahan rikollisilla ei ollut asiaa.

Pyövelin asunto on sijainnut ainakin nykyisen Uudenmaankadun varrella sekä Kerttulinmäellä hirttopaikan vieressä. Vaikka monen ihmisen henki oli lopulta pyövelin kädessä, eivät pyövelit itsekään olleet nuhteettomia. Kaupunkilaiset eivät pyöveleistä juuri perustaneet ja ammattiin päätyivät erilaiset pikkurikolliset.

Virkakaudet jäivät usein lyhyeksi erilaisten rikosten vuoksi. 1600-luvulla pyöveleitä erotettiin virasta muun muassa huonon käytöksen, huoruuden ja varkauden vuoksi.
Sittemmin rakennuskanta Kerttulinmäen ympärillä on kasvanut, eikä hirsipuumäki ole enää niin vallitseva elementti kuin aikanaan. Kerttulinmäellä hirttopaikan vieressä on muun muassa nykyinen Kerttulin lukio, joka perustettiin 1912 nimellä Kerttulin koulu.

Arvostettu

Tämä mies pelasta satoja lapsia holokaustista – katso koskettava hetki, kun hänen salaisuutensa paljastuu 💙

Geplaatst door Arvostettu op Vrijdag 18 augustus 2017

HANKE: Pojat kotiin…

Otsikon valokuva Jarkko Väänänen

Koulun paikalla on järkyttävä määrä kiviä

Luonnollinen maanpinta on varmaan 1 – 2 m:n pinnan alla. Yksi mielenkiintoinen painanne löytyi ”väärästä paikasta” … mutta tarkemmin ajatellen se voi ollakin just oikealla paikalla.

Punnuksen kansakoulunmäen taistelussa Iitin komppanian kaatuneiden joukkohaudaksi oletetaan koulun KAIVOA. Tämä kertomuksen tieto nyt tutkitaan. Katso laajemmin Punnuksen kaivo-hankkeesta ja taustoista.

Jarkko Väänänen:

– Olin vuosi sitten (2017) yhteydessä Kansallisarkistoon ja sieltä ei silloin löytynyt juurikaan etsimiäni kiinteistökarttoja Punnuksen kansakoulun alueelta.
– Sitten juolahti mieleeni Tykkitie, sehän valmistui hieman ennen talvisotaa. Tykkitiestä saattaisi löytyä tiesuunnitelma, jossa myös tien vierellä sijaitseva kansakoulu saattaisi näkyä.
– Kansallisarkiston alaisessa Mikkelin maakunta-arkistossa on Viipurin tie- ja vesirakennuspiirin arkisto ja siltä löytyi tiesuunnitelma ja todella siinä näkyy Punnuksen kansakoulun rakennukset ja suureksi ällistykseksi myös koulun KAIVO.
– Tilanne muuttui kertaheitolla – nyt kaivon sijainti koulun pihapiirissä ei enää perustu pelkästään muistikuvaan, vaan faktaan.

Tiesuunnitelma (kuvat alempana) vuodelta 1931 on piirretty mittakaavaan1:2000, kun topografikartta on 1:20 000.
Tiesuunnitelma vie koulun mäenpäälle, kuten se ilmakuvassakin on nähtävissä,
Tiesuunnitelmaan on myös merkitty kansakoulun KAIVO, joka on aiempaa tietoa syrjemmässä.

Viimeisin valistunut arvaus kaivon sijainnille on kuvassa keltainen ympyrä, joka sisältää keväällä löytyneen pyöreän painanteen, jota ei runsaan kasvillisuuden takia ole vielä tutkittu kunnolla. Uusi tutkimus tehdään 2018 syksyllä.

Kuvassa valkoinen rakennus Muolaan Punnuksen kansakoulu.

Kansallisarkiston karttoja Punnuksen koulun alueesta

Erityisen kiinnostavia ovat kartta Punnuksen koulun alueen tiesuunnitelma vuodelta 1931.

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

<- isäni – s.1916, k.15.2.1940.

Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta

14.2.1940

Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.

15.2.1940

Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.

Vänrikki Olavi Yrjölän ryhmä R.I.P. 15.2.1940.


 

 
Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.

Tässa alla kaksi sivua JR/5:n sotapäiväkirjasta. (Sota-arkisto)

<

JR/5 taistelussa Punnuksen lohkolla.

Mikä tälle kansakunnalle on tärkeää? Vai onko mitään?

Valtakunnassa on julkistettu esitys puolustusvoimien rakenneuudistukseksi. Esitys oli valmisteltu puolustushallinnon virkamiesten toimesta. Lähtökohtana oli supistaa puolustusvoimien kuluja. Esitys annettiin harkitusti vasta presidentin vaalien jälkeen. Toisaalta se haluttiin varmuuden vuoksi julkistaa ennen uuden presidentin valtaan astumista. Nyt voitiin ilmoittaa miten esityksellä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja nykyisen presidentin hyväksyntä. Näin kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Sarasteen sähköpostissaan otsikolla: Tarjolla ”kättä pitempää”?

Lehtien pääkirjoitus- ja mielipidekirjoitussivut ovat täyttyneet toisaalta järkyttyneistä ja toisaalta helpottuneista kannanotoista. Kirjoitetaan miten ”Tämä ei kerta kaikkiaan käy päinsä”, ”Pohjanmaan sotilaallinen tyhjiö”, ” Varuskunnan lakkauttaminen on kirvelevä isku”, ” Katkeria kyyneliä Lapualla” jne. Toisaalta esim. ”Dragsvikin säilyminen on koko alueen etu” ja

”Riihimäeltä kuultiin helpotuksen huokaus.”

Yleensä kirjoittajat eivät ole muistaneet tässä yhteydessä Naton olemassaoloa. Poikkeuksen tekee Turun Sanomat. Lehti toteaa miten ”Uudistus ei ollut järisyttävä, jos sitä verrataan monissa EU- ja Nato-maissa tehtyihin puolustusmenojen leikkauksiin. Puolustusvoimien on määrä pärjätä uusitulla organisaatiollaan vuoteen 2020 saakka. Sitä ennen voi tapahtua paljon. Tuskin säästöpaineetkaan helpottavat.”

Sitten lehti kiteyttää ”Jos niukkaslinja vielä tiukkenee, puolustuksen perusratkaisu on mietittävä uusiksi. Ruotsi on jo miettinyt. Muilla Pohjoismailla ja Virolla kättä pidemmästä huolehtii Nato.”

Voiko joku todella uskoa, että rahattomalle olisi tarjolla ”kättä pitempää.”

* * *

Myös vuoden 1946 eduskuntavaalit aiheuttivat puoluekartalla suuret muutokset. Sotiin liittyvistä asioista vaiettiin. Edessä olivat sotasyyllisten ja asenkätkijöiden tuomiot, Pariisin rauhansopimuksen erittäin kovat ehdot, valvontakomission ja sotakorvausten synkät varjot kansakunnan yllä. Meitä sotaorpoja ja sotalapsia käytännöllisesti katsoden ei ollut olemassa. Suuri joukko häivytettiin kaiken kansan silmistä lastenkoteihin – kasvatuslaitoksiin, niin kuin etupäässä poikakoteja nimitettiin.

Katso video ”Ei kenenkään lapsi” sotaorvon kohtalosta sotien jälkeisessä Suomessa: http://areena.yle.fi/video/1305442777047

Isäni hautapaikka on nyt löytynyt. Olen saanut isäni JR/5 -komppanian vaiheita tutkimuksen tehneeltä viestin: ”Viime viikonloppuna sain muistinvaraisesti piirretyn karttapohjan Punnuksen kansakoulun pihapiiristä. Myös kaivo, jonne Aate Matiaskin on todennäköisesti haudattu, on siihen merkitty. Ensi keväänä minulla on tarkoitus lähteä paikallistamaan kaivo maastosta.”

Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:

Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:

”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”

.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:

”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”

.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..

Tässä Wikipediasta lainaus:

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana.

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana. JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä. [27]
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivan koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssavaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. [28]

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. [29]

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan. [30]

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi.
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tulee. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset. Tässa taisteluvaiheessa Aate Matias kaatui…

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. [32]ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.

Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.

Suomalaisjoukot totesivat koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja.

Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinaalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taistelujen kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton.

12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinaalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.

13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan.

Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taistelujen vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. [31]
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.

15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. (Tässä vastahyökkäyksessä Aate Matias kaatui…) Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset.

Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta.

* * *

Saiko Suomi lännen apua 3-vuotisvalokuvani aikoihin?

Koulukaverini Pekka O:n oman elämänsä kirjasta, hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta itseltäni kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni, varhaisnuoruuteeni, erityisesti oppikoulun ajalta. Jossa totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani lasten ja nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.

Oma naamataulu on toki vuosikymmenten kuluessa muokkautunut.


Sotaorpous varsinkaan nuoruuteni vuosina ei ollut mikään kunnia-asia.
 
Sodat hävinneelle, tai ”torjuntavoiton” saavuttaneelle kansakunnalle sotaorvot ja sotalesket olivat pääosin paarialuokkaa, eli liikaväestöä, joita oli pakko taloudellisesti tukea. Tähän samaan kastiin luokiteltiin myös osa sotalapsista joita palautui Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta – suuret ikäluokat olivat syntymässä.

Sotaorpotunnus

sotaorpotunnus2.12.2014 SAIN POSTIN VÄLITYKSELLÄ sotaorpotunnuksen kunnianosoitus-kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet pääministeri Jyrki Katainen ja sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko.

* Sekä Kaatuneitten Omaisten Liiton kunnianosoitus, jonka allekirjoittajat ovat Mauri Niskakoski, puheenjohtaja ja Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja.

kunnianositus

Onhan se tunteita myllertävää 77-vuotiaana vastaanottaa viimeinkin virallinen tunnustus sotaorpoudesta. Saman kunnianosoituksen on saanut 16 000 talvi- ja jatkosodan orpoa… Isäni kohdalta ole saanut selville hänen viimeisistä vaiheistaan talvisodassa 1940; jolloin oli 2,5 vuotias.
* Hartain toiveeni on ettei sota-ajan lapsuuden muistoksi kansakuntamme tulevaisuudessa näitä kunnianosoitusten ja rintamerkkien jakamiseen tule tarvetta…
 

Seuraavassa otteita talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta,

Muolaan pitäjässä Punnuksen lohkolta…
ja Jari Jaakkolan historiatutkimuksestab IITIN komppanian vaiheista. Teos on kirjastoista lainattavissa.


 

 

 

 

 

 

”TASAPUOLISUUDEKSI”


Suomessa asuvan venäläisen sotahistorioitsijan Bair Irincheev’in kirjassa: ”Talvisota venäläisin silmin”
silminnäkijäkuvauksiin, sotapäiväkirjoihin sekä taisteluraportteihin ja muihin arkistomateriaaleihin pohjautuva teos siitä, millaisena talvisota koettiin puna-armeijan riveissä – eturintamataisteluista kovimmissa mahdollisissa olosuhteissa; kirjassa selostus
Punnuksen taistelusta. E-kirjana https://kirja.elisa.fi/ekirja/talvisota-venalaisin-silmin

 

 

 
MUISTOTAULU Nivalan Ruuskankylän koulussa.
 

OIKEASTI, onko maahanmuutto Suomelle uhka?

DONNER maahanmuuttajista politiikassa

Samaa väittelyä tullaan käymään Suomessakin, mutta meillähän on hyvin vähän maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita ja monethan heitetään ulos täältä Suomesta.”

Donner nostaa esiin myös sen, että erityisesti 1960-luvulla moni suomalainen muutti Ruotsiin.

Suomalaisten kotouttamisessa on Donnerin mukaan kestänyt näihin päiviin asti.

”Kotouttaminen on kestänyt 50 vuotta mitä tulee suomalaisiin, jotka muuttivat niin sanottuina elintasopakolaisia Ruotsiin 60-luvulla. Se on pitkä prosessi. Sen takia tämä vastaisuus keskittyy pinnallisiin argumentteihin. Se on ymmärrettävää, sitä vastaan on taisteltava, minun mielestäni, mutta moni ruotsalainen tukee silti näitä ruotsidemokraatteja.”

NÄMÄ yksinäiset sudet ovat todellinen kansallisen turvallisuuden uhka,

eivät eri väriset maahanmuuttajat. * Turussa mieheltä paljastui poliisin suorittamassa turvallisuustarkastuksessa mittava asearsenaali.
Turun Haritussa poliisipartio tarkasti ilta kahdeksan aikaan henkilöauton ja samalla teki kuljettajalle turvallisuustarkastuksen.
Poliisi löysi miehen taskusta ampuma-aseen patruunoita, teleskooppipatukan ja vielä kainalokotelosta viidakkoveitsen.
Miestä epäillään ampuma-aserikoksesta, vaarallisen esineen hallussapidosta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

PUOLUEPOLIITTINEN YLLYTYS varmistaa, jotta höyrypäisiä seuraajia kyllä sikiää…

Espanja käsittelee suljettua aikaa…

Espanjan diktaattorin Francisco Francon (1892-1975) omaiset ovat luvanneet huolehtia tämän maallisista jäänteistä, jos ne siirretään pois nykyisestä paikastaan Kaatuneiden laaksossa. Asiasta kertoi Francon lapsenlapsi viikonvaihteessa.

– Totta kai huolehdimme isoisäni maallisista jäänteistä, emme jätä niitä hallituksen haltuun, Francis Franco sanoi konservatiivisen La Razon -lehden mukaan.

Maan sosialistihallitus hyväksyi perjantaina säädöksen Francon maallisten jäänteiden siirtämisestä pois mausoleumista Madridin lähellä. Asia on jakanut espanjalaisia ja avannut sisällissodan aiheuttamia vanhoja haavoja.

Säädös vaatii vielä parlamentin hyväksynnän

Yhdysvaltalaissenaattori John McCain

Yhdysvaltalaissenaattori John McCain on kuollut,

kertoo hänen kansliansa. McCain oli kuolleessaan 81-vuotias. McCain sairasti aggressiivista aivosyöpää, joka diagnosoitiin hänellä vuonna 2017. Hänen perheensä kertoi perjantaina syöpähoitojen lopettamisesta.

McCain oli yksi Yhdysvaltain vaikutusvaltaisimmista ja tunnetuimmista poliitikoista, ja hän edusti republikaanista puoluetta. McCain oli presidentinvaalissa 2008 puolueensa ehdokkaana, mutta hävisi selvin luvuin Barack Obamalle. McCain kertoi julkisuuteen sairaudestaan kesällä 2017, kun hänet leikattiin silmän yläpuolella olevan verihyytymän vuoksi. Tuossa yhteydessä paljastui, että McCainilla oli aggressiivinen aivokasvain glioblastooma. Nopeasti etenevän sairauden ennuste on yleisesti ottaen huono ja elinajanodote lyhyt.

Sairaus ei kuitenkaan estänyt McCainia jatkamasta poliittista uraansa. Hän vastusti muun muassa presidentti Donald Trumpin ajamaa terveydenhoitoesitystä ja ajautui muun muassa tämän vuoksi konflikteihin presidentin kanssa. Trump rusikoi McCainia Twitterissäkin, jossa miehet kiistelivät julkisesti.
Muutoinkin viileät välit päätyivät välirikkoon jo Trumpin vaalikampanjan aikana lokakuussa 2016, kun McCain veti julkisesti pois tukensa Trumpilta. Lausunnossaan McCain kertoi, että ei pitänyt Trumpia soveliaana presidenttinä muun muassa tämän loukkaavan ja epäsopivan käyttäytymisen vuoksi. McCain viittasi esimerkiksi Trumpin esittämiin näkemyksiin naisista sekä presidenttiehdokkaan kommentteihin sotavangeista.
– Olisin halunnut tukea puolueemme ehdokasta, vaikka hän ei ollutkaan minun valintani kandidaatiksi. Olisin kuitenkin halunnut kunnioittaa puoluekokouksen päätöstä. Mutta Trumpin toiminta on sen laatuista, että on mahdotonta kannattaa häntä. Näin ollen vaimoni ja minä emme aio äänestää Trumpia, McCain kirjoitti.

Keväällä 2018 Trumpin esikunnan ja McCainin suhde nousi julkisuuteen poikkeuksellisella tavalla. Valkoisessa talossa työskentelevän Kelly Sadlerin kerrottiin laskeneen leikkiä, että McCainin näkemyksillä ei ole väliä, sillä tämä ”kuolee kuitenkin”. Sadler ei koskaan pahoitellut julkisesti epähienoa kielenkäyttöään, vaikka sitä häneltä vaadittiinkin.

Presidentti Trump puolestaan toi toistuvasti esiin eripuran McCainin kanssa. Toisinaan Trumpin näkemykset olivat syvästi henkilökohtaisia.

Trump muun muassa pilkkasi arvostettua ja monin kunniamerkein palkittua Vietnamin sodan veteraania siitä, että tämä joutui sodan aikana vangiksi.

– Minä pidän ihmisistä, jotka eivät joudu vangeiksi, Trump sanoi vuonna 2015.
Useiden vuosien vankeusaikana McCain joutui myös kidutetuksi.

Trump itse vältti yhdysvaltalaismedian mukaan joutumasta Vietnamin sotaan vetoamalla kantapäävaivaan.

Senaattori McCainin tahto on ettei presidentti Trump osallistu hänen hautajaisiin; varsin poikkeuksellinen toivomus… sivistysvaltiossa.

Valtaapitävissä sekopäitäkö?

Donald Trump

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on luvannut ankaria vastatoimia kaasuhyökkäyksestä Syyriassa.

Mitä nämä vastatoimet voisivat olla? Tässä ovat hänen vaihtoehtonsa.

1. Diplomatia
Pakotteet näyttävät aina hyviltä vastatoimilta, vaikka niiden vaikutus on rajallinen ja hidas.
Yhdysvallat ja Trump epäilevät, että Venäjä on osoittain kaasuiskun takana, koska Venäjä on tukenut Syyrian hallitusta ja presidentti Bashar al-Assadia.
Toisaalta myös Iran on Syyrian tukena. Niinpä Yhdysvallat voisi ajaa uusia pakotteita kaikkia kolmea vastaan. Vaikka Syyria on tehnyt liki 30 kaasuiskua aiemmin, YK:n turvallisuusneuvosto on Venäjän veto-oikeuden takia jakautunut, eikä se voi tehdä mitään.

2. Rajattu sotilaallinen isku
Trump on monta kertaa sanonut, että Yhdysvallat voi toimia halutessaan yksin.
Vuosi sitten Yhdysvallat teki omin päin yli 50 ohjuksen iskun syyrialaiselle lentokentälle vastineena yhdelle Syyrian kaasuiskuista. Tarkoituksena oli lähettää viesti, mutta se ei vaikuttanut mitenkään.
Yhdysvallat voisi tehdä iskun nytkin, mutta avoinna on, mikä olisi sellainen kohde, jolla olisi todellista merkitystä ja vaikutusta.

3. Isompi sotilaallinen isku
Jos Yhdysvallat yksin päättäisi esimerkiksi tehdä Syyrian ilmavoimat toimintakyvyttömiksi, Yhdysvallat joutuisi suoraan vastakkain Syyrian tukena olevan Venäjän kanssa.
Venäjällä on joukkoja ja merkittävää kalustoa ainakin kahdessa tukikohdassa Syyriassa: ilmavoimia Latakiassa ja merivoimia Tartusissa.
Jo nyt Yhdysvallat ja Venäjä väistelevät toisiaan Syyriassa, sillä Yhdysvallat tukee jo kurditaistelijoita ISIS:in vastaisessa taistelussa.

4. Yhteistoiminta liittolaisten kanssa

Yhteistoiminta muiden liittolaisten kanssa vaikuttaisi liian vaikealta Trumpille. Britannia ja Ranska ovat jo vaatineet vahvaa vastinetta Syyrialle, mutta on epäselvää, kuinka pitkälle ne ovat valmiita menemään.
Syyriaa ja Irania vastustava Israel ei odotellut, vaan teki itse iskun viikon alussa. Iranin vastustajiin kuuluu myös Saudi-Arabia, jonka nuori kruununprinssi on osoittanut alueellista aktiivisuutta ja lähestynyt Israelia.
Saudi-Arabialla on toisaalta yhteistyötä Venäjän kanssa öljyn maailmanmarkkinahinnan pitämisessä tuloja tuottavalla tasolla.
Nato-liittolainen Turkki ei liene Syyriassa halukas muuhun, kuin estämään kurdien itsehallintohaaveet.

5. Pitkäjänteisen Syyria-strategian luominen
Oitkäjänteisen Syyris-strategian luominen on ilmeisesti kaikkein epätodennäköisin vaihtoehto.
Syyrian sodan alkaessa Yhdysvallat vaati presidentti Barack Obaman johtamana Bashir al-Assadia syrjään, mutta tyytyi antamaan vain puolivillaista tukea Syyrian kapinallisille ja humanitaarista apua. Yhdysvallat ei halunnut taas uutta sitoutumista Afganistanin ja Irakin tapaan.
Sodan pitkittyessä Venäjä tuli Syyrian johdon tueksi ja täytti sotilaallisen tilan. Saman aikaan, vuonna 2015, Yhdysvallat kuitenkin jotui sekaantumaan Syyriankin kriisiin, kun terroristijärjestö ISIS oli perustanut kalifaattinsa Syyrian ja Irakin maaperälle.

Nyt ISIS on lähes nujerrettu alueellisesti, ja Trump haluaisi vetää joukot Syyriasta kotiin. Tästä aikeesta esimerkiksi Israel on parahtanut, ettei kannata kiirehtiä.

Paavo muistaa väärin…

”Unionissa on Suomen puolueettomuuden mentävä aukko eikä yhteisö muutu liittovaltioksi.”

Paavo Väyrynen teki helmikuussa 1992 uransa merkittävimmän ratkaisun. Väyrynen hyväksyi, ulkoministerinä, Suomen EY-jäsenhakemuksen jättämisen. Hän luultavasti katuu nyt,  epäilee  Olli Ainola.

Hän antoi Keskisuomalaiselle haastattelun 2. helmikuuta. Väyrynen sanoi jyväskyläläislehdessä, että olisi uhkapeliä olla jättämättä jäsenhakemusta. Kirjoittaa Ainola.
- Jos nyt suljemme mahdollisuuden neuvotella samanaikaisesti Ruotsin ja Itävallan kanssa, saatamme joutua tilanteeseen, jossa meillä on vain huonoja vaihtoehtoja. Hakemuksen jättäminen merkitsee eri vaihtoehtojen varaamista tulevaisuudessa tehtäviä ratkaisuja varten, Väyrynen painotti haastattelussa.

Väyrynen oli näin lyönyt kantansa lukkoon. Suomi jätti jäsenhakemuksen maaliskuussa.

Suomi tavoitteli jäsenyyttä tosissaan. Suurvallatkin tulkitsivat, että hakemus tarkoitti varmaa jäsenyyttä.
Jo kaksi viikkoa myöhemmin Saksan liittokansleri Helmut Kohl kertoi Yhdysvaltain presidentille George Bushille itsestäänselvyytenä, että Suomi liittyy unioniin vuonna 1995 – kuten sitten kävikin.

Lähde: www.iltalehti.fi/politiikka/201702122200069275_pi.shtml

Svinhufvudista pääministeri100 vuotta sitten 27.11.1917

Miksi juuri hänestä?

Nimi oli noussut tietoisuuteen oikeustaistelijana, joka oli erotettu kahdesti tuomarin virasta. Eduskunnan ensimmäinen puhemies. Kaksi vuotta ja neljä kuukautta Siperiassa tekivät hänestä kansallissankarin. Sitten ylin lainvalvoja prokuraattorina eli oikeuskanslerina.

Mutta ei hän yksin lähtenyt toteuttamaan itsenäisyyttä, vaan myös muut itsenäisyyssenaattorit:<b> Onni Talas, Arthur Castrén, E. N. Setälä, Jalmar Castrén, Heikki Renvall, Juhani Arajärvi, O. W. Louhivuori, Kyösti Kallio, E. Y. Pehkonen, Alexander Frey. </b>Taustalla vahvana tukena maalaisliiton johtaja <b>Santeri Alkio.</b>

Lähde: Martti Häikiö.

Suomi Brexit-Unioniin

PARI kuukautta enää kun LAURA voittaa vaalit, Suomi sulkee rajat, vastaanottokeskukset muutetaan keskitysleirien saaristoksi, jonne sijoitetaan myös vannoutuneet SUVAKIT, työttömät ja muuten syrjäytyne

SOME:n pakkovalinnoilla eliminoidaan osa em. liikaväestöstä ja raihnaisemmat vanhukset.

Suomi liittyy BREXIT-UNIONIIN. johon myös Puolassa ja Unkarissa näyttää esiintyvän intohimoa.

Paperittomat maahan tulijat viedään Ilomantsiin Suomen rajan itäisimpään kohtaan ja näytetään menosuunta turvalliseen maahan.

Suomen paarialuokka ja kansanvallan kaaos

Laajaan kyselyyn perustunut tutkimus v. 1997;

 
TUTKIMUKSEN raportissa totesin:
Historia tuntuu toistavan itseään. 1930-luvulle tutut asiat ovat tätä päivää. Omistusta jaetaan ja on jaettu uusiksi ennätysmäärällä konkursseja. Nykymenosta ei näytä olevan muuta ulosmenotietä kuin ryhtyminen uuteen ”KONIKAPINAAN”…

Vain nuoret ovat Suomessa v. 2017 huolissaan eriarvoistumisen uhkakuvasta.
 
Maahanmuuttokriittisyys

on syrjäyttänyt huomion kantasuomalaisten voimakkaan keskinäisen eriarvoistumis-kehityksen. Kaikista mahdollisista yhteiskunnan ilmiöistä syyllisyys suunnataan turvapaikanhakijoihin. Pohtimatta lainkaan miten köyhyyden perinnöllisyys vauhdittui 1990-luvun ”PANKKIEN KRIISIN” oikeuskäytännön kautta. TUOMIOVALTA on rajannut Suomeen PAARIALUOKAN, liikaväestön jo paljon aikaa ennen maahanmuuttotulvaa.
 

 
Suomeen luotiin velallisten kriisi. Yrittäjyyttä tuhottiin ajamalla etenkin pien- ja keskisuuria yrityksiä konkurssiin ja työttömyys kasvatettiin huimiin lukuihin.
 
LAMAN seurauksista osa kansakunnasta ei ole vieläkään selvinnyt… Pahin este yritystoimien ylöskohottamiselle on luottokelpoisuuden esteet. Voidaan määritellä VELALLISTEN (yrittäjinä tai yksityshenkilöinä) kansanryhmänänä ”etnisen puhdistuksen” kohteena, osittain kansanmurhana.
 
KYSELYRAPORTIN sivu 33.
 

Kekkonen jatkaa…
”… niin, jossa NÄHTIIN Vain ”PELI”, ei sen sääntöjen perustuvaa merkitystä. Demokratiaa oli kehitetty ja säilytetty enemmänkin juridisen toiminnan kautta kuin sisäisesti koettuna arvona ja siksi demokratian kriisistä tuli pitkä ja vaikea.”

Talvisota on se alkuperäinen kipupiste

… jonka olemassaolon unohtaminen on katsottu palvelleen ulkopoliittisia ja taloudellisia intressejämme, mutta … inhimillisti ottaen kyseessä on kansamme sielun syvästi haavoittanut kansallinen yli sukupolvien vaikuttava trauma. Talvisota uhrivalmiine sankareineen on kuitenkin samalla noussut kansallismyytin asemaan ja siitä on kirjoitettu varmaan satojatuhansia sivuja, tehty elokuvia ja dokumentteja.
  

Kaiken taustalla on jollain tavoin aistittavissa edelleenkin suuri vaikeneminen, pakkohiljaisuus.

 
Moni nuorempi tai Suomen historiasta kiinnostumaton myös ajattelee, että eikö olisi jo aika jättää menneet. Näin pitkä aika sitten sattuneista tapahtumista on turhaa enää yrittää kaivaa esiin uutta.
 
Onko todellakin näin?
Kansaa, joka menettää muistinsa .. ei ole olemassa:

 
Suomen kohtalonvuodet määräävät yhteiskuntamme kehityksen aina nykyaikaan asti.
26. kesäkuuta 2011 alkoi JATKOSODAN muistovuodet; onko samantekevää mitä tiedämme kansakuntamme talvi- jatkosodan tosiasioista?
 
Miksi sotaan syyllistettyjen ja asekätkentään osallistuneiden kunniaa ja mainetta ei ole palautettu?
Onko edessämme taas vaaranvuodet, kun itsenäisyyttämme uhataan Suomen maarajojen ulkopuolisten voimien toimesta, rahastoimalla kansallinen elämänlaatu demokratian ulottumattomissa oleviin yhteisvaluutan (euron) ”vakausvälineisiin”.

Etupiirit edelleen Euroopan kartalla…

US:n päätoimittaja Markku Huusko muistelee Kekkosen YYA:ta… viitteenään puheenjohtaja Juha Sipilän kannaotto, joka on itsessään mielenkiintoinen historian hahmotus.

http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/166756-juha-sipila-kekkos-suomen-perillinen

Toisaalta…

Tässä kohtaa herää vertaileva kysymys. Miksi Mannerheimin asiamies Vilho Tahvanainen halutaan edelleen nonsoleerata ja oikeuden päätöksellä kiellettiin hänen osuutensa historiassamme?

Tässä Tahvanaisen taustoista:

Miksi Tahvanaisen ”Erikoisterhtävä”-kirja on edelleen niin vaarallinen että Suomen kirjankustantajain taustajärjestön (Suomen kustannusyhdistys ry:n) johtaja Sakari Laiho vaati käräjäoikeusessa ko. teoksen uusiopainoksen tuhottavaksi? Kirjan käyttöoikeuksista oli jo v. 1994 ”Suomi myrskyn silmässä” historiatutkimuksen tekijä tehnyt (suullisen) sopimuksen…

Huomioitavaksi. Etupiirit eivät ole poistuneet Euroopan kartalta…

Käräjäoikeuden tuomio kuvastaa minkälaisessa ”pohjois koreassa” historiamme osilta Suomessa elämme… Eurooppapolitiikka on ensimmäisen ja toisen maailmansotien suora jatkumo propaganda- ja harhauttamisoffensiiveineen… Kansalaisille on paljastunut talvi- ja jatkosodan väärennetyt ”virallisen ” historiakirjoitukset; EU:n liirrymisneuvotteluihin ja vallitsevaan euron kriisiin liittyy täsmälleen samansorttista harhautusta.

TOTUUDEN ja HARHAN välimaastossa?

Vaikka miljoonat ihmiset
olisivat jotakin mieltä,
se ei tarkoita että kyseessä olisi totuus.

Toisinaan häikäilemätön valhe
hyväksytään totuudeksi,
kun sitä tarpeeksi kauan toistetaan.

Koska ihmismieli luo helposti harhoja,
totuuden etsimisen eteen joutuu näkemään vaivaa.

Se että luulee tietävänsä
on totuuden oivaltamisen suuria esteitä.

Näin se tapahtui 1930-luvulla