Aihearkisto: Oikeusvaltion arvotko?

Ulkoministeriön salainen pöytäkirja 16/93 ja muuta…

<.. kts. kuvassa ... presidentin toimen "välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi" ...  Jorma Jaakkolan selvitys 8.9.2007 uudelleen päivitettynä.
 
Tämä kirjoitus kertoo suomalaisesta päätöksenteosta, joka ei kestä päivänvaloa. Liitteitä: http://koti.mbnet.fi/jorjaa/historia.php
 
Ylen uutiset kertoivat 6.9.2007:
”Suojelupoliisi ei aio julkaista niin kutsuttua Tiitisen listaa. Tiedon vahvistaa Suojelupoliisin päällikön sijainen, apulaispäällikkö Hannu Moilanen YLE Uutisille. Suomen presidentti Tarja Halonen ei puutu julkisesti Tiitisen listaan. Supo perustelee listan salassapitoa sillä, ettei se halua vaarantaa yksityishenkilöiden oikeusturvaa. Päätöstä puoltaa myös se, että tiedot on saatu ulkomaiselta tiedustelupalvelulta.”
 
Stasia ei ole enää olemassa. Stasin kanssa tekemisissä olleet henkilöt eivät maanpetoksellisella tavalla muuttaneet Suomen yhteiskuntajärjestelmää.
 
Otsikon pöytäkirjalla sen sijaan on Suomen yhteiskuntaa ja perustuslakia mullistaneet seuraukset. Ulkoministeriö määräsi pöytäkirjan salaiseksi, koska sen julkistaminen heikentää Suomen edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä.
Ulkoministeri Tuomioja vapautti pöytäkirjan salassapidosta vain puolivuotta sen jälkeen, kun KHO vahvisti salassapidon. Pöytäkirjaan liittyvät asiat ovat jo vuosia olleet osoitteessa http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=poytakirjat
kaikkien nähtävissä. Pöytäkirjalla on koko joukko asianosaisia, jotka ei ole missään vaiheessa kokeneet oikeusturvaansa loukatuksi. Olisiko tilanne toinen, jos euron sijasta olisi markan tilalle tullut Neuvostoliiton rupla?
 
MAASTRICHT-AIHEET
 
Kysymyksessä on EU-ministeriryhmän kokouksen 20.12.1993 pöytäkirja 16/93, jonka mukaan Suomi ilmoitti, että Maastricht-aiheiden neuvotteluluvut (yhteinen raha, puolustus ja perustuslaki) voidaan sulkea. Ministeriryhmä hyväksyi euroon siirtymisen etukäteen – eduskunnan sivuuttaen, koska Hallitusmuodon 72 §:ään kirjoitetusta Suomen markasta luopumiseksi ei olisi EU-liittymislain hyväksymisen yhteydessä löytynyt perustuslain muuttamiseen tarvittavaa 5/6 kiireellisyysenemmistöä. Pääministeri Ahon johdolla kokousta pitänyt ministeriryhmä turvautui kikkailuun ja toivoi, ettei asia koskaan paljastu.
 
SUOMEN EMU-VARAUMA
 
Eduskunnan pöytäkirja 13.6.1994 kertoo EMU-varauman luonteisen asian, kun pääministeri Esko Aho vastasi hallituksensa nimissä Vasemmistoliiton (Claes Andersonin) EU-välikysymykseen. Pääministeri Aho nimittäin ilmoitti eduskunnalle mm:
”Kansalliset päätökset Suomen osallistumisesta EMU:n kolmanteen vaiheeseen tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa. Tämän olemme neuvotteluissa Euroopan unionille ilmoittaneet.”
 
Puheellaan Aho antoi kansanedustajille mielikuvan, että Suomi oli neuvotellut varauman päättää markasta luopumisesta liittymissopimuksen jälkeenkin. Missä neuvotteluissa ja milloin EMU-varauma oli ollut esillä? Turkulainen Viljo Vuoristo ja muutama muu henkilö etsi vastausta kysymykseen.
 
Pääministeri Esko Aho ja virkamiesneuvottelija Veli Sundbäck olivat EU-neuvottelujen asiantuntijoina syyskuussa 1994 antaneet perustuslakivaliokunnalle neuvoteltaessa todetun EMU-varauman luonteisen lausuman.
 
VINKKI PÖYTÄKIRJAAN
 
Lehdistöneuvos Reijo Kemppinen antoi kirjassaan ”Suomi Euroopan unionissa” , Edita 1999, vihjeen Suomen ainoasta EMU-varaumaan viittaavasta tekstistä. Vihjeen johdosta pöytäkirjaa etsittiin UM:n arkistosta muutaman viikon ajan, kunnes se löytyi. Allekirjoittanut sai pöytäkirjaotteen eduskunnasta faksattuna 1.12.1999 aamupäivällä.
 
Pöytäkirjaotteen eduskunnan tietopalveluun luovuttanut Päivi Luostarinen (Ulkoasiainministeriön EU-sihteeristöstä) ei tiennyt, kuinka aran asian lähes kuusi vuotta vanha pöytäkirja sisälsi.
 
Yksi kopio julkisuuteen vuotaneesta pöytäkirjaotteesta meni Viljo Vuoristolle heti joulukuun alussa. Yksi kopio oli mennyt alajärveläiselle maanviljelijälle, joka halusi tietää, ketkä kokoukseen osallistuivat. Viljelijä otti yhteyttä oman paikkakuntansa kansanedustajaan Raimo Vistbackaan. Niinpä Päivi Luostarinen lähetti 20.1.2000 eduskuntaan kokouksen ministerinimilistan sähköpostitse otsikolla ”EMU-päätös”. Vistbacka kiinnostui asiasta nähtyään viestin tulosteen. Nyt ulkoasiainministeriössä havaittiin pöytäkirjan arkuus ja pöytäkirja päätettiin salata kansanedustajalta.
Pian turkulainen Viljo Vuoristo oli saanut kuulla, ettei kansanedustaja Vistbacka saa sitä, jonka hän oli saanut.
Vuoristo pyysi 26.1.2000 pöytäkirjaa voidakseen valittaa salaamispäätöksestä Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen. Pöytäkirjan salaamisen vaiheista tuonnempana
 
KOKOUKSEN AVAINHENKILÖT
 
Kokoukseen osallistuneet ovat pääministeri Esko Aho ja ministerit Pertti Salolainen, Heikki Haavisto, Sirpa Pietikäinen, Ilkka Kanerva, Toimi Kankaanniemi sekä EU-ryhmän ulkopuolisena osallistujana sisäministeri Mauri Pekkarinen. Kokouspöytäkirjeen salaista liitemuistiota 1075 esitteli kokouksessa virkamiespääneuvottelija, alivaltiosihteeri Veli Sundbäck.
Mukana olivat myös osastopäällikkö Antti Satuli, ylijohtaja Bo Göran Eriksson, apulaisosastopäällikkö Eikka Kosonen, toimistopäällikkö Marita Eerikäinen, toimistopäällikkö Antti Kuosmanen, finanssineuvos Lasse Aarnio, lainsäädäntöneuvos Niilo Jääskinen, kaupallinen neuvos Esa Härmälä ja sihteerinä Kare Halonen.
Mukana olivat EU-virkamiesryhmän ulkopuolisina osp Laajava ja eav Huhtaniemi.
 
Pöytäkirjassa on maininta:
”JAKELU EU-ministeriryhmä, virkamiestason EU-neuvotteluryhmä, osp Laajava, arkisto”
Muistion 1075 perään on kirjoitettu:
”TIEDOKSI:
Tasavallan Presidentti
JAKELU:
EU-ministeriryhmä
EU-neuvotteluvaltuuskunta
Arkisto”
 
UM:N SALASSAPITOPÄÄTÖS
 
Ulkoasiainministeriön virkamiehet Pertti Nummela ja Martti Favorin allekirjoittivat 26.1.2000 Viljo Vuoristolle Ulkoasiainministeriön salassapitopäätöksen HELT001-4, jossa sanotaan, että pöytäkirja on salassapidettävä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1. mom. 2. kohdan mukaan.
Ks. UM:n salaamispäätös:
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja2
 
Tekivätkö Nummela ja Favorin salaamispäätöksen keskenään?
Informoivatko Nummela ja Favorin salaamisesta presidentti Martti Ahtisaarta, ulkoministeri Tarja Halosta ja pääministeri Paavo Lipposta?
 
UM:N LAUSUNTO KHO:LLE
 
Viljo Vuoristo valitti salassapidosta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jolle Ulkoministeriön virkamiehet Charles Murto ja Martti Favorin allekirjoittivat 15.2.2000 KHO:lle mielenkiintoisen lausunnon HELT001-5:
”Ulkoministeriö katsoo, että tässä tapauksessa muiden valtioiden kantojen julkistaminen heikentää Suomen edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Lisäksi Suomen jäsenyysneuvottelujen yksityiskohtien tulo julkisuuteen tilanteessa, jossa useat muut valtiot hakevat Euroopan unionin jäsenyyttä, saattaa aiheuttaa haittaa niiden jäsenyysneuvotteluille. Näistä syistä johtuen pöytäkirja ja liitemuistio kuuluvat niihin asiakirjoihin, jotka on lain viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24 §:n 1. mom. 2. kohdan perusteella pidettävä salassa. ”
 
Murto ja Favorin kertoivat lausunnossaan, että pöytäkirjan ohessa oleva UM:n muistio nro 1075 19.12.1993 on salainen.
 
Miksi Murto ja Favorin mainitsivat myös salattavasta muistiosta 1075, vaikkei sitä edes tiedetty kysyä?
Ks. UM:n lausunto KHO:lle:
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja3
 
Pöytäkirja sisältää vain Suomen kansallisia päätöksiä, sillä ulkovallat mainitaan seuraavasti:
Kohta 3, ympäristö:
”Ministeri Pietikäinen katsoi, ettei ympäristöä koskevaa neuvottelulukua olisi suljettava vaan Suomen tulisi ajaa ratkaisuihin samanlaisia muutoksia kuin Ruotsi”.
Kohta 4, alkoholimonopoli:
”- Ruotsin edellytetään suorittavan samanlaisen kirjeenvaihdon komission kanssa.”
Kohta 5:
”Todettiin, että Baltian vapaakaupan osalta Suomi voi ilmoittaa hyväksyvänsä EU:n ratkaisuehdotuksen.”
 
Pöytäkirjassa ei siis ole ollenkaan ulkovaltasuhteisiin haitallisesti vaikuttavia asioita.
 
Salaamiseen on syynä liittovaltiokehitykseen johtavat Maastricht-aiheet:
 
1. Pöytäkirjan 6§:ään kirjoitettu: ”Todettiin, että talous- ja rahaliiton osalta Suomi ilmoittaa ko. neuvotteluluvun olevan suljettavissa. Siinä yhteydessä muistutetaan, että kansalliset päätökset, joita Suomen osallistuminen EMU:n kolmanteen vaiheeseen edellyttää, tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa.”
 
Merkittävää on, että ”EMU-varauma” olikin vain 5. ministeritason tapaamisessa Brysselissä 21.12.1993 luettava muistutusvirke, jota eduskunnassa käyttäen markka saatiin hävitettyä perustuslaista ilman lakiesitystä.
 
2. Yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvä EU:n uusilta jäsenmailta vaatima yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen (YUTP) julistus, jolla neuvotteluissa olleet maat velvoitettiin yhteiseen puolustukseen (7 §).
 
3. Sisä- ja oikeusasiat sovittuina poliittisina ja institutionaalisina asioina, johtavat yhteiseen perustuslakiin (8 §).
 
Kaikki kolme merkitsevät valtiollisesta itsemääräämisoikeudesta luopumisesta. EMU-päätöksenteko kikkailtiin eduskunnan perustuslaillisen päätöksenteon ulkopuolelle.
 
Muistiossa nro 1075 on ulkovaltasuhteita koskevia asioita: ”Olemme Itävallan vankeja. Suomi yrittää pidättäytyä YUTP-julistuksen ulkopuolella.”
 
Liitteenä ollutta muistiota ei edes tiedetty pyytää.
 
– Lisättiinkö muistio salassapidossa verukkeeksi, jotta todella voidaan sanoa, että julkistaminen heikentää Suomen toimia kansainvälisessä yhteistyössä?
Sitä kysyttäköön Murtolta ja Favorinilta.
 
Se, että julkistaminen todellakin heikentäisi jäsenmaiksi haluavien maiden jäsenyysneuvotteluja, pitää paikkansa, kun muut maat saisivat kuulla, millaisella huijauksella Maastricht-aiheiden hyväksyminen Suomen perustuslakivaliokunnassa ja eduskunnassa hoidettiin.
 
KHO: PÖYTÄKIRJA ON SALASSA PIDETTÄVÄ
 
Korkein hallinto-oikeus vahvisti 17.10.2000 pöytäkirjan salassapidon ratkaisulla dnro 279/1/00, taltionumero 2608. KHO otti asiakirjojen substanssiin (sisältöön) kantaa muuttamalla salassapitoargumentteja. KHO:n mielestä pöytäkirja ja liitemuistio 1075 ovat salassapidettävä Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 1. kohdan mukaan, eikä 2. kohdan mukaan kuten ulkoministeriö oli salaamisen tehnyt. KHO:n mukaan ”kysymyksessä on poliittisten ja taloudellisten suhteiden järjestäminen Suomen ja eräiden toisten valtioiden kesken”.
 
KHO:n päätöstä olivat tekemässä hallintoneuvokset Ritva Koljonen (pj), Hannu Koskinen, Pekka Vihervuori, Marjatta Kajan ja Heikki Kanninen, esittelijänä toimi hallintosihteeri Mikko Rautamaa .
 
Rautamaa, Koljonen ja Kanninen kuulivat ennen ratkaisun antamista pöytäkirjan luiskahtamisesta sekä myös sen, että KHO:n pitäisi antaa päätös, jolla pöytäkirja määrätään julkiseksi, ettei kenenkään koskaan tarvitse sanoa, että KHO ryhtyi suojelemaan valtiopetokselliseen toimintaan ryhtyneitä henkilöitä.
KHO:n tuomarit kuitenkin uskoivat, että kysymyksessä on vain bluffaus pöytäkirjaotteen luiskahtamisesta arkistosta, joten KHO uskalsi puuttua substanssiin ja muutti salassapitoargumentteja UM:n määräämää salassapitoa ankarammiksi.
Murto ja Favorin olivat lähettäneet pöytäkirjan ja muistion KHO:lle lausunnon HELT001-5 ohessa 15.2.2000.
 
Ks. KHO:n päätös:
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=paatos
 
TARKISTUSPYYNTÖ
 

Koska salassapitoargumentit muuttuivat, Viljo Vuoristo halusi tarkistaa salaamisen. Vedoten argumenttien muuttumiseen hän pyysi jälleen pöytäkirjaa.
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=pyynto
 
UM:n VASTAUS
 
Ulkoministeriön virkamiehet Jyrki Paloposki ja Martti Favorin allekirjoittivat 10.11.2000 ilmoituksen HELD-364-49, että asiakirjat ovat KHO:n päätöksen mukaan salassa pidettäviä.
 
Ks. UM:n päätös:
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja10
 
KIRJALLINEN KYSYMYS
 
Silloinen puhemies Riitta Uosukainen tietää asiasta. Hän sai kansanedustaja Sulo Aittoniemen 5.4.2001 tekemän KIRJALLISEN KYSYMYKSEN 496/2001 vp. Kysymys leimattiin saapuneeksi Valtioneuvostoon 10.4.2001.

Ks. Aittoniemen kysymys:
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja11
 
MINISTERIN VASTAUS
 
Ulkoministeri Erkki Tuomioja tutki pöytäkirjan ja liitemuistion salassapidettävyyttä ja totesi 27.4.2001 ministerin vastauksessa HELD2064-9, ettei salassapitoon ole enää aihetta.
 
Ks. ministerin vastaus:
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=vastaus
 
Voiko ministeri kumota KHO:n puoli vuotta aikaisemmin tekemän ratkaisun?
Onko Ulkoasiainministeriön salassapitopäätöksen HELT001-4 26.1.2000 jälkeen tapahtunut jotakin sellaista, johon vedoten pöytäkirja yllättäen voitaisiin julkistaa? Julkistamisen syynä tietenkin voisi olla vain kiusallisen salaamisen lopettaminen. Suomihan teki EU-liittymisasiakirjaan peräti yhden oman julistuksen – avoimuudesta.
 
– Käyttikö ulkoministeri Erkki Tuomioja ministerin vastauksessaan toimivaltaa, joka ulkoministeri Tarja Halosella olisi salaamispäätöstä 26.1.2000 tehtäessä ollut?
 

SATAKUNNAN KANSAN UUTINEN

Uutinen on skannattuna osoitteessa http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja14
 
Tuomioja sekaantui mielenkiintoisesti asianosaiseksi ministerin vastauksellaan ja vastatessaan Satakunnan Kansan toimittajan kysymyksiin.
 
Satakunnan Kansassa 10.5. ja toistamiseen 16.5. 2001 olleen haastattelun mukaan Tuomioja ei olisi kunnolla lukenut ko. pöytäkirjan salassapitoon liittyviä asioita.
Ensinnäkin haastattelusta käy ilmi, ettei Tuomioja huomannut seuraavia asioita: salassapitoon ryhtymisajankohtaa, KHO:n salassapitoargumenttien muuttamista (KHO:n puuttumista asiakirjojen substanssiin) eikä sitä, että ko. asiakirjojen salaamista/julkistamista oli useammankin kerran tarkasteltu.
Toimittaja Maarit Raunio nimittäin kysyi Tuomiojalta: -Eikö ole ristiriitaista, että viime syksynä KHO vahvisti ulkoministeriön päätöksen salassapidosta?
Tuomioja vastasi: – Korkein hallinto-oikeus ei ota substanssiin kantaa vaan siihen, onko ministeriö tehnyt toimivaltansa puitteissa aikanaan sen päätöksen.
Toimittaja Raunio teki jatkokysymyksen: – Voiko asiakirjojen julkisuuslain 24 §:n 1. momentin 1. kohdan nojalla tehdä kaksi täysin vastakkaista päätöstä?
Tuomioja vastasi: – No, on aikatekijä otettava huomioon. Aikanaan vuonna 1993 neuvottelujen ollessa kesken on varmasti ollut perusteita, että tämä on pidetty salassa. Silloinhan se salassapitopäätös on tehty. Sitä vain ei ole tullut tarkistettua sen jälkeen. Ei ole enää mitään perustetta olemassa.
Lopuksi toimittaja Raunio kysyi Tuomiojalta: -EU-ministeriryhmä totesi 20.12.1993 mm. että kansalliset päätökset osallistumisesta Emun kolmanteen vaiheeseen tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa. Harhautettiinko tällä ”varaumalla” eduskuntaa, kuten jotkut katsovat?
Tuomioja vastasi: – Sitä pitää kysyä niiltä, jotka ovat tuolloin olleet tätä mahdollista harhautusta tekemässä, edellisen edelliseltä hallitukselta.
 
Tämä kysymys on salaisen pöytäkirjan olennaisin kysymys.
 
Tuomiojan kommentointeja analysoitaessa näyttäisi, ettei tämä asiakirjoja vapauttaessaan tiennyt, tai ei ollut tietävinään, milloin pöytäkirjaa oli ryhdytty salaamaan, eikä sitäkään, että pöytäkirjan salassapitoa oli jo moneen kertaan tarkasteltu:
– positiivisin tuloksin jo 1.12.1999 ja 20.1.2000
– negatiivisin tuloksin 21.1.2000 ja 26.1.2000 ja vieläpä KHO:n ratkaisun 17.10.2000 jälkeenkin 10.11.2000.
Myöhemmin on käynyt ilmi, että EU-neuvottelujen aikana käytyjen ministerikokousten 1.2. ja 20.-22.1993 pöytäkirjoista liitteineen oli jo 6.5.1999 olemassa epäämispäätös HELD364-7, johon UM:n tietohallintojohtaja Martti Favorin ja ylitarkastaja Jyrki Paloposki olivat kirjoittaneet tekstin:
”Kyseiset asiakirjat kuuluvat niihin asiakirjoihin, jotka on asetuksen sisältävä eräitä poikkeuksia yleisten asiakirjojen julkisuudesta (650/1951) 1§:n 1 momentin 2 kohdan mukaan pidettävä salassa.”
 
PELIÄ KAKSILLA KORTEILLA
 
Muistutustekstien vertailu paljastaa ministerien pelin kaksilla korteilla. EMU-varaumaa muistuttava salaisen pöytäkirjan 6 §:n muistutusteksti olikin tehty kansallista harhautustarkoitusta varten.
 
Pöytäkirjaan 16/93 oli kirjoitettu: ”Siinä yhteydessä muistutetaan, että kansalliset päätökset, joita Suomen osallistuminen EMU:n kolmanteen vaiheeseen edellyttää, tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa.”
 
Brysselissä 21.12.1993 luettu englanninkielinen teksti kuuluu:
”The national decisions necessery for Finland’s participation in the third phase in accordance with the provisions of the Treaty shall be taken in due time by the parlament and the Governement.”
 
Tarkemmassa tarkastelussa englanninkielinen muistutusvirke ei ollutkaan sisällöltään sama kuin edellisenä päivänä kirjoitettu suomenkielinen teksti. Brysselissä luetun muistutusvirkkeen englanninkieliseen tekstiin olikin lisätty sanat: ”…in accordance with the provisions of the Treaty… ” eivät olleetkaan Suomen EMU-varauma, vaan suomennettuna Suomen antama lupaus yhteiseen rahaan siirtymisestä – ”perustamissopimuksen mukaisesti”. Sanat ”in due time” tarkoittavat suomeksi ”määräaikana” eli eräpäivänä, liittymissopimuksen hyväksymisen yhteydessä, viimeistään 31.12.1994.
 
Jos pöytäkirjan 6 §:n muistutusvirkkeessä olisi ollut kaksi sanaa – ”perustamissopimuksen mukaisesti” – ei neuvoteltaessa todetun EMU-varauman luonteista merkitystä olisi syntynyt.
 
Nämä kaksi sanaa ovat niin merkittävät, että ne antavat neuvottelujen päättämisilmoituksessa annetulle sisällölle aivan toisen – suomalaiskansallista harhautustarkoitusta palvelevan – merkityksen.
 
OIKEUSKANSLERIN VIRASTO
 
Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen ja esittelijä Risto Hiekkataipale tietävät asiasta, sillä ote salaisesta pöytäkirjasta on lähetetty sotilasvalanmukaisena 10.7.2000 päivättynä ilmoituksena oikeuskanslerin arkistoon.
Tallennenumero on Dnro 726/1/00. Oikeuskansleria pyydettiin tutkimaan mm. salaiseksi määrätyn pöytäkirjan yhteyden perustuslakivaliokunnan syksyllä 1994 saamaan valheelliseen EMU-selontekoon. Lisäksi oikeuskanslerille kerrottiin, että muutkin pöytäkirjassa hyväksytyt Maastricht-aiheet ovat perustuslainvastaisia.
 
APULAISOIKEUSKANSLERIN VASTAUS
 
Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen vastasi 24.8.2000 päivätyllä vastauksellaan Dnro 726/1/00 ”…ulkoministeriössä laaditun EU-ministeriryhmän kokouksen 20.12. 1993 pöytäkirjan 22.12.1993 nro 16/93 ote ei sisällä kirjoituksessa mainitusta asiasta sellaista oikeuskanslerin laillisuusvalvonnan alaan kuuluvaa uutta tietoa tai selvitystä, jonka perusteella asiassa voitaisiin päätyä toisenlaiseen ratkaisuun kuin mitä samaa asiaa koskevaan aikaisempaan kanteluun drno 226/1/97 apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen antamassa ratkaisussa on ilmoitettu.
Tuolloin Pasanen oli vastannut mm. ”Hallituksen aikanaan tekemä eduskunnassa tapahtuvan EMU-päätöksenteon muodonvalinta on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, johon oikeuskansleri ei voi toimivaltansa rajoissa puuttua.”
Mainittakoon, että Pasasen aikaisemmin antama vastaus koski kantelua, jossa pyydettiin tutkimaan vuosien 1994-1997 aikana tapahtuneita perustuslakirikkomuksia. Nyt oli kuitenkin kysymyksessä
uusi asia; salaiseksi määrätyn kokouspöytäkirjan 16/93 20.12.1993 yhteyden tutkiminen perustuslakivaliokunnan saamaan valheelliseen EMU-varaumaan.
 
Esittelijä Hiekkataipale vastausta luonnostellessaan huomannut kysyttyjen asioiden oleellista eroa, vaan kytki vastaukset toisiinsa. Hiekkataipale halveksi tavallista kansalaista vastauksellaan, mutta kaivoi huomaamattaan kuopan Pasasen ja itsensä alle.
 
LOPUKSI:
 
Presidenttiehdokas Esko Aho oli vaalikiertueellaan Huittisten Risto Ryti –salissa 1.12.1999, jolloin pöytäkirjaote pääsi luiskahtamaan UM:n arkistosta. Aho sai noin 150 hengen yleisön läsnä ollessa kuulla ”neuvoteltaessa todetun EMU-varauman paljastuneen kyseisestä pöytäkirjasta. Tilaisuudessa Aho joutui vastaamaan kysymykseeni: ”Mikä on Suomen hallitusmuodonmukainen rahayksikkö tällä hetkellä?”
Aho vastasi : ”Se on markka.”
 
Esitin Aholle muitakin kysymyksiä, joiden jälkeen Aholta pääsi suusta sanoja, jotka Radio-Tuplan toimittaja Matti Kulonen uutisoi ”Kulosen kuulumisissa” heti Ahon vaalitilaisuuden jälkeen. RadioTuplan referenssinauhakopion mukaan Kulonen kertoi radion kuulijoille:
”… ja muutamat kyselyt, jotka liittyivät lähinnä EU-liittymisasioihin ja EMU, … EMU-hankkeeseen mukaan menoon, ja tuon arvostelun Aho kuittasi perustuslakiin liittyvänä kikkailuna, – ja oikeastaan tuo asia tuli sillä selväksi”.
 
Satakunnan Kansan Huittisten toimituksen esimies Hannu Aaltonen uutisoi Ryti-salin vaalitilaisuuden tapahtumia seuraavana päivänä (2.12.1999) väliotsikolla ”Tuhdimmat aplodit tullessa kuin mennessä”: ”Niin papereitta sujuvasti kuin puhuikin, mikään kansanvillitsijä Aho ei eilenkään ollut. Vähän viileäksi hän väen jätti: aplodit Ryti-saliin marssiessa olivat kosolti tuhdimmat kuin sieltä puolen tunnin puheiden ja muutamiin kysymyksiin vastaamisen jälkeen pois lähtiessä.”
 
Satakunnan Kansan päätoimittaja Erkki Teikari kirjoitti 14.12.1999 ”Yläoikeassa”, että Aho on joutunut ”perustuslakikikkailulla” selittelemään Suomen viemistä Emuun.
 
Tilaisuudesta tuli niin kiusallinen, että Aho ”unohti” kirjoittaa vaalipäiväkirjaansa ”Kolme kierrosta” Ryti-salin tapahtuman.
 
Risto Ryti-sali on Huittisten komea Koulutus- ja kulttuurikeskuksen auditorio, joka rakennettiin huittislaisen presidentin Risto Rytin mukaan nimetyillä piirustuksilla.
 
EMU-pöytäkirjan paljastuminen oli Aholle kova paikka, sillä perustuslakivaliokunta (pj Sauli Niinistö) perusti EU-liittymislakia koskevan lausuntonsa Ahon ja Sundbäckin antamiin EMU-varauman luonteisiin lausumiin. PeVL 14/1994 vp:n teksti kuluu: ”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta.
Tähän viitaten perustuslakivaliokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.”
 
Asianosaisia ovat kaikki perustuslakivaliokunnan jäsenet, nimittäin kyseinen lausunnon teksti oli Ahon hallitukselle niin merkittävä, että jos sitä ei olisi ollut olemassa, olisi hallituksen EU-liittymislain yhteydessä pitänyt antaa eduskunnalle lakiesitys markan hävittämiseksi hallitusmuodosta.
 
Kun Lipposen I hallitus vuonna 1998 ”valitsi menettelytavan” euroon siirtymisestä, ei kyseessä ollutkaan perustuslain muutosesitys markasta luopumisesta. Satakunnan Kansassa oli 21.2.1998 oikeusministeri Sauli Niinistön haastattelu alaotsikolla ”Tiedonanto on luonteva tapa”: ”Niinistö puolusti jälleen torstaina hallituksen päätöstä tuoda Emu-esityksensä eduskuntaan tiedonantona. Tiedonanto on niitä kaikkein vaikutusvaltaisempia keinoja, keskeisempiä keinoja, jolla hallitus voi eduskuntaa lähestyä. Niinistö on kaiken aikaa tyrmännyt suoralla iskulla lakivaateet. Ei lakiin olisi mitään sisältöä, Niinistö tokaisi.”
 
Niinpä eduskunta – historialliseksi uutisoidussa EMU-päätöksessä 17.4.1998 – äänesti vain valtioneuvoston tiedonannosta VNT1/1998 vp. Tiedonannoista eduskunta äänestää vain hallituksen luottamuslauseäänestyksenä.
 
Euroajalta löytyy todisteena vuonna 1999 lyötyjä suomalaistunnuksilla varustettuja kolikoita, vaikka Suomen perustuslainmukainen rahayksikkö oli edelleen markka. Minkä lain suomilla valtuuksilla kyseiset kolikot on lyöty?
 
Laittomuudesta jäi Suomen Lakiin (1999) todisteeksi hallitusmuodon 72§:ään kirjoitettu teksti: ”Suomen on rahayksikkö markka”. Tämän tuli Esko Aho tunnustaneeksi Huittisten Risto Ryti –salissa 1.12.1999.
 
Mainittakoon, että kansanedustaja Juha Korkeaoja on SataSeutu-lehdelle (25.10.2001) antamassaan haastattelussa kertonut, että eduskunta ei ole saanut lakiesitystä markasta luopumisesta.
Kaksi sitaattia:
”Perustuslakiin kirjattuja poikkeusmahdollisuuksia käyttivät äärimmilleen venyttäen enemmistönä eduskunnassa olleet kansanedustajat sitoessaan Suomen rahaliittoon ja Euroon. – Itse olisin halunnut eduskunnan käsittelevän erillisen lakiesityksen Suomen markkaa koskevan hallitusmuodon 72 §:n kumoamisesta. Erillistä lakia ei ole annettu.”
 
”Kansanedustaja Juha Korkeaoja kertoi jääneensä vähemmistöön omasta rahasta päätettäessä.
– Olen kuitenkin omaksunut kannan, että jäin vähemmistöön tässä asiassa ja olen tyytynyt enemmistön päätökseen. Demokratiassa toimitaan tällä tavalla, vaikka päätökset eivät olisi aina oman kannan mukaisia.”
 
Ks. ”Suomen markan kohtalo puhuttaa edelleen, Juha Korkeaojan haastattelu”
http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=show&id=200
 
Tuomiojan ja Korkeaojan haastattelujen sekä tämän kirjoituksen kiteyttävät kysymykset:
-Onko eduskuntaa EU-liittymislain yhteydessä harhautettu?
-Onko eduskunnan enemmistöä olemassa silloin, jos eduskunta ei ole edes saanut lakiesitystä?
-Onko demokratiaa, että julkisen hallinnon asiakirjoja salataan.
 
Mainittakoon vielä, että EY-/EU-ministeriryhmän kokouksien muita pöytäkirjoja ei ole julistettu salaisiksi.
 
Kokemäellä 8.9.2007
Jorma Jaakkola

Miksi 1990-luvun laman vääryyksistä vaietaan?

Tässäpä kolmiodraama Anno Domini 2012:
 
Helsingin Sanomien kolumnisti Paavo Rautio pohtii kolumnissaan 14.3.2011 (A2): ”velkakriisin aika on tulvillaan vertailuja. Oliko Suomen 1990-luvun lama yhtä paha kuin Kreikan nykyinen? Onko Portugali yhtä toivoton kuin Kreikka ja Islanti romahti../..
Todellisuudessa Suomi romahti myös poliitikkojen kriisiin 90-luvulla, valtion velkamäärän perusteella. Käytännössä valtio todellisuudessa on velkaantunut lisää kun ottaa huomioon sen omaisuuden myynnit,
tästä ei ole näkynyt kirjoituksia.
 

 
Vastaväitteessään EVA:n toimitusjohtaja Matti Apunen, Aamulehden entinen päätoimittaja kysyy oman kysymyksensä.
 

 
Ihmettelen, pätkiikö Apúsen journalistinmuisti? Akateeminen pätkätyöläinen Anna Lönnroth puolestaan tivaa kansalaisten puolustusta…
 

 
Tuomiolla, joka on saatu erehdyttämällä tuomioistuinta, velkoja saa taloudelliseksi hyödykseen ulosottoperusteen. Tuomioistuimen päätös on kirjanpitotosite ja siten tuomion virheellinen määrä on velkojan kirjanpidossa. Liikamääräisellä maksuvelvoitetuomiolla määrätyn lisäksi velkoja voi ottaa luoton saajan panttiomaisuudesta saamansa realisointitulon. Luoton saajan panttiomaisuudesta velkojan saamaa realisointituloa velkojan ei nykyisen käytännön mukaan tarvitse tilittää, eikä tilityksen tekemistä valvo kukaan. Oikeusministerinä Tuija Brax on lausunut vastauksessaan eduskunnassa tehtyyn kirjalliseen kysymykseen (KK 329 2008 vp); ”Pantinhaltijan tilitysvelvollisuudesta pantin tultua realisoiduksi panttivelkojan saatavien maksuksi ei ole nimenomaisia säännöksiä”.
 
Aiheesta artikkelit:
 
* http://www.promerit.net/2012/03/suomen-tragedia/ .. SUOMEN TRAGEDIA

* http://www.promerit.net/2012/03/velkojan-toiminta-tayttaa-rikoslain-rahanpesun-tunnusmerkit/ .. Velkojan toiminta täyttää rikoslain rahanpesun tunnusmerkit

* http://www.promerit.net/2012/01/13008/”> .. Maksoiko valtio pankkien valuuttavelat 1990-luvulla?
 
Yleinen käsitys on, että kun velkoja erehdyttää tuomioistuinta antamaan aineellisesti virheellisen tuomion, tämä erehdyttäminen petosrikoksena on rahanpesun esirikos.
 
Velkoja ottaa vastaan luoton saajan (takaajan) omaisuutta, niin tuomiolla saatua kuin myös ottamalla luotonsaajan panttiomaisuutta taloudelliseksi hyödykseen, vaikka ei ole antanut vastaavaa vastiketta (liikamääräisyys). Velkoja salaa oikean velan määrän osoittavat asiakirjat ja realisointitulon määrän, jota velkojan ei tarvitse tilittää.
 
Tämä kaikki on mahdollista, sillä tuomarilla ei ole velvoitetta todeta maksettavaksi vaaditun velan oikeaa dokumentoitua määrää.
 
Velkojan toiminta on mahdollista myös siksi, että velkojalla ei ole velvollisuutta ulosottoperinnässä esittää saamistodistetta perittävälle kaikista häneltä perittävistä rahaveloista. Velkojan tuomioistuinta erehdyttävä toiminta ei paljastu, sillä velkojalla ei ole velvoitetta esittää saamistodistetta lainvoimaisen tuomion jälkeenkään.
 
Edellä esitetyn perusteella velkoja tekee petoksen ja ottaa vastaan, vaikkakin tuomiolla vahvistettua, velkojalle kuulumatonta tuomiolla maksuvelvolliseksi määrätyn omaisuutta ja salaa itse taloudellisesti hyötyäkseen perinnän todellisen luonteen ja oikean velkamäärän.
 
On perusteltua kysyä, onko esitetty luoton antajan toiminta rahanpesua, onko se kriminalisoitua ja sanktioitua toimintaa, ellei näin ole, niin mistä perustellusta syystä?

Kampanjaryhmä.

.. Liittyminen postilistalle.

Luotonantajavastuu – laiminlyöty oikeudenala?

Julkaistu aiemmin 16. helmikuuta 2012

Miksi luotonantajavastuun täytäntöönpano ei ole kehittynyt Suomessa oikeuskäytännöksi?

Lapin yliopiston yksityisoikeuden, erityisesti kauppaoikeus, professori, OTT, KTM, VT Ari Huhtamäen* väitöskirja Luotonantajavastuu: Lender liability Suomessa on julkaistu vuonna 1993, julkaisijana Lakimiesliiton Kustannus Oy. Esipuhe on päivätty 31.5.1993.

Luotonantajavastuulla, lender liability, tarkoitetaan oikeuskäytäntöä, joka kehittyi Yhdysvalloissa 1980-luvun pankkikriisin aikana ilman erityistä lainsäädäntöä. Amerikkalaiset velalliset nostivat korvauskanteita kovin ottein perintää harjoittaneita pankkeja vastaan ja voittivat oikeusjutuissa kokonaismäärältään satoja miljardeja dollareita. Oikeuskäytännön syntymisen psykologisena voimana voidaan Huhtamäen mukaan pitää sitä, että ”…vallan keskuksiksi miellettyjä pankkeja ja muita rahoituslaitoksia kohtaan purkautuu vihamielisyyttä”.

Väitöskirja herättää joukon vakavia ajatuksia ja kysymyksiä. Kysymyksiin olisi viimeistään nyt aika saada vastauksia. Käsityksemme mukaan suomalainen lakimieskunta on nämä vastaukset velkaa pankkikriisin seurauksena velkaloukkuun jääneille yrittäjille – sekä luotonottajille että luottojen takaajille.

· Ari Huhtamäen väitöskirjatyötä olivat apurahoin tukeneet Suomen Säästöpankkiliitto sekä Suomen Yhdyspankki Oy:n 125-vuotisjuhlarahasto.
 
· Huhtamäki oli aloittanut väitöskirjatyönsä syksyllä 1988, jolloin hänen omien sanojensa mukaan ”…luotonantajavastuuta koskevat kysymykset vaikuttivat Suomen pankkitoiminnan kannalta vain teoreettisesti mielenkiintoisilta. Markkinat muuttuivat kuitenkin nopeasti tässä suhteessa. Juristien ja jopa yleisön mielenkiinto tätä tutkimusta kohtaan on tänään huomattava.”

· Kirjassa on kuvattu seikkaperäisesti USA:n Lender liability –oikeuden perusteita ja syntyhistoriaa Yhdysvaltoja 1980-luvulla koetelleen pankkikriisin aikana:

”Pankit ryhtyivät kattamaan avoimia riskejään. Perintää harjoitettiin kovin ottein. Luotonottajat, jotka kokivat tulleensa väärin kohdelluiksi, nostivat kanteita pankkeja vastaan. Velallisten menestyksen seurauksena syntyi kokonainen oikeustapausten aalto, USA:ssa jopa uusi vahingonkorvausoikeudellinen oikeudenala, joka sai omat aikakausijulkaisunsa, kurssinsa ja spesialistinsa. Tätä oikeudenalaa ja ilmiötä kutsutaan Yhdysvalloissa nimityksellä lender liability.”

· Korostettakoon vielä kerran, että USA:ssa ei ole ollut erityistä lender liability –lakia tai lainsäädäntöä, vaan tämä vahingonkorvausoikeudellinen oikeudenala syntyi velallisten nostettua suurin joukoin hyvin perusteltuja korvauskanteita pankkeja vastaan ja voitettua näitä juttuja. Pankkien maksettavaksi tuomittujen korvausten määrä nousi lopulta satoihin miljardeihin dollareihin. Lender liability kehittyi siten 1980-luvun pankkikriisin yhteydessä syntyneestä tarpeesta uutena oikeuskäytäntönä ilman, että Yhdysvalloissa olisi katsottu olevan tarpeellista säätää uutta lainsäädäntöä. Ilmiön huippuvuodet osuivat 1980-luvun loppupuolelle, ja sen kasvu taittui 1990-luvun puolella, kun veronmaksajien oli tuettava maksukyvyttömiä pankkeja sadoilla miljardeilla dollareilla ja muutenkin luotonantajavastuuta koskeva doktriini ( oppijärjestelmä ) vakiintui Yhdysvalloissa.

· Kirjan mukaan Suomessa oli vuonna 1993 käynnistymässä vastaava prosessi:

”Suomessa luotonantajavastuukanteiden määrä on ollut vähäistä 1930-luvun jälkeen…Vasta viime vuosina on syntynyt huomattava määrä uutta oikeuskäytäntöä. Oikeuslaitoksessa on parhaillaan käsiteltävänä runsaasti luotonantajavastuukanteiksi luokiteltavia juttuja. Nähtäväksi jää, vaikuttavatko pankkien tueksi ylimääräisin veroin kerätyt varat luotonantajavastuun taittumiseen samalla tavoin kuin Yhdysvalloissa.”

· Väitöskirjassa otetaan esimerkkeinä suomalaisesta luontoantajavastuuta koskevasta oikeuskäytännöstä esille kaksi ( ! ) KKO:n ennakkopäätöstä, KKO 1991:42 ja KKO 1992:50. Viimeksi mainittu päätös on sama, jota käsiteltiin 6.5.1992 pidetyssä oikeuspoliittisessa seminaarissa, ns. Koiviston konklaavissa. Tässä KKO:n päätöksessä tuomittiin pankin yksipuolinen koronnosto sopimusoikeuden vastaisena tekona. Huhtamäen väitöskirjassa päätöstä käsitellään ns. suuren korkoriidan eli koronkorotuskiistan ratkaisseena päätöksenä. Koiviston oikeuspoliittisesta seminaarista ei väitöskirjassa ole mainintaa.

· Suomessa 1990-luvun alkupuolella riehunut raju pankkikriisi oli velallisten kohtelun osalta yhdenmukainen Yhdysvaltojen 1980-luvun pankkikriisin kanssa: pankit irtisanoivat luottojaan massoittain, ja harjoittivat perintää kovin ottein vastoin luottosopimusten laki- ja normiperustaa. Suomessa, toisin kuin professori Huhtamäen väitöskirjassaan ennusti, ei kuitenkaan syntynyt Yhdysvaltojen lender liability –vahingonkorvausoikeutta vastaavaa luotonantajavastuuoikeudenalaa. Päinvastoin, Suomessa pankit voittivat ja ovat edelleen säännönmukaisesti voittaneet entisten luottosopimusasiakkaidensa, luotonottajien nostamat oikeudenkäynnit. Edes rikostaustaisia juttuja Suomen tutkinta- ja syyttäjäviranomaiset eivät ole suostuneet ottamaan asianmukaiseen käsittelyyn, saati nostamaan niistä rikoskanteita pankkien toimijoita vastaan.
Julkaistu 1iemmin 

· Suomessa ainoat systemaattiset oikeudenkäynnit pankinjohtajia vastaan on käyty ns. säästöpankkioikeudenkäynneissä, jotka olivat valtion – ei velallisten – nostamia vahingonkorvauskanteita. Säästöpankkioikeudenkäynneissä pankinjohtajia syytettiin valtiota ja sen edustamia tahoja vastaan tekemiksi epäillyistä rikkomuksista. Nämä oikeudenkäynnit eivät siis kuulu lender liability –oikeudenalaan.

· Huhtamäen väitöskirja on ollut suomalaisten lakimiesten tiedossa jo vuodesta 1993 lähtien. Väitöskirjassa on esitetty erittäin systemaattisesti ja seikkaperäisesti ne teemat, joilla Yhdysvalloissa luotonantajien normien vastaiset menettelytavat on sikäläisessä oikeuskäytännössä menestyksellä saatettu tutkittavaksi ja prosessoitavaksi siten, että pankit ja niiden edustajat joutuivat korvausvastuuseen. Tiedossamme ei kuitenkaan ole, että näitä teemoja olisi Suomessa missään yhteydessä – kanteita asianajajien kanssa valmisteltaessa, poliisitutkinnassa, syyteharkinnassa tai oikeuskäsittelyssä, saati julkisuudessa – tuotu esiin ja käytetty vastaavalla tavalla. Suomessa ”Luotonantajavastuu” –käsite on pidetty pimennossa velallisilta?

· Yhdysvalloissa luotonantajavastuun puitteissa asiakkaalle suoritettavien korvausten piiriin kuuluvat paitsi sopimusrikkomuksella tuotetut taloudelliset vahingot , myös ns. punitatiiviset korvaukset, eli rangaistusluonteiset, vahingon kärsineelle suoritettavat sakon luonteiset, usein erittäin korkeat korvaukset. Ne eivät määritelmänsä mukaan ole missään suhteessa kärsittyyn vahinkoon.

Professori Huhtamäki toteaa:
”USA:n oikeusjärjestys sisältää eräitä oppeja, joiden hyväksyminen on vaikeata pohjoismaiselle juristille. Tässä teoksessa ovat näkyvästi esillä ainakin rangaistusluonteiset korvaukset. Asiaan perehtymätön voi saada amerikkalaisesta oikeudesta sen käsityksen, että se olisi vahvemman oikeutta. Amerikkalainen oikeusjärjestys kuitenkin yllättää ankarilla heikomman suojaa koskevilla normeillaan. Punitatiivisten korvaustenkin voidaan katsoa kuuluvan niihin.”

· Huhtamäki jatkaa:

”Taloudellisten taustatekijöiden vaikutuksesta huolimatta ei ole sattumanvaraista, että luotonantajavastuu ilmiönä on peräisin juuri Yhdysvalloista. Sikäläinen vahingonkorvausjärjestelmä ja eräät muut oikeusjärjestykseen liittyvät seikat luovat otolliset edellytykset pankkeja ja muita rahoittajia vastaan ajettaville vahingonkorvauskanteille.”

Tähän selityksenä Huhtamäki esittää mm. sen, että luotonottajat olivat innokkaita nostamaan kanteita, koska mahdollisesti saatavien korvausten määrä saattoi nousta vahinkoja suuremmaksi, ja että korvauksen määrän päättää useimmissa jutuissa maallikoista koostuva valamiehistö, jury.

Lisäksi erityisenä ”katalysaattorina” kanteiden nostamiselle Huhtamäki mainitsee sen, että amerikkalaiset asianajajat toimivat yleensä voitto-osuuspalkkioin, ns. contingent fees:

”Monikymmenmiljoonaisen punitatiivisen korvaussumman luotonottajalle voittanut asianajaja voi odottaa saavansa 30-40 prosenttia korvaussummasta itselleen.”

Siis, todellakin miksi luotonantajavastuun täytäntöönpano ei ole kehittynyt Suomessa oikeuskäytännöksi?

* Professori Ari Huhtamäen isä Martti Huhtamäki on pitkään kuulunut SYP-Merita-Nordean ylimpään johtajistoon, viimeksi varatoimitusjohtajana, ja 1990-luvun alussa hallintoneuvoston jäsenenä

OPLK oikeuspolitiikan tutkimusryhmä

1991 -1993 LAMAN SYYT ja “NOUSU”

Suomen Pankki -dokumentti (osa 2) nähtiin MTV3:lla sunnuntaina 23.10.2011 kello 17.40.
 
Suomen vuosien 1990–1993 laman katsotaan olleen etenkin 1980-luvun talouspoliittisten virheiden seurausta.
 
Esimerkiksi Suomen Akatemian lamaselvityksessä on todettu, että tällaisina virheinä voidaan pitää muun muassa säästöpankkilainsäädännön liberalisointia, luottomarkkinoiden vapauttamista säätelystä (mikä johti suomalaisyritysten velkaantumiseen ja kotimaan hintojen nousuun) sekä vakaan/vahvan markan linjan viemistä liian pitkälle.

Halosen omat salaiset ”konklaavit”?

Julkaistu aiemmin 16.6.2011
Tässä ILTALEHDEN 15.6.2011 paljastamassa jutussa on kovasti tutun oloinen perustelu:


Saman sortin perustelun sain prsidentti Halosen virallisessa vastauksessa 30.8.2002, eli ”presidentin toimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi salassa pidettävä”. Kyse oli tuolloin Koiviston konklaavin, eli Linnassa 6.5.1992 pidetyn seminaarin dokumeteista. Jotka liittyvät 1991 -1995 pankkien kriisin velkaoikeudenkäyntien ”hoitumiseen” niin, että pankit voittivat, vaikka voitiin todistaa jopa velat maksetuiksi ja velkojien taholta muuta hämärää. Vieläkään vääriä tuomioita ei ole saatu oikaisuun ja rikollista oikeutta ulosottoryöstöineen järjestykseen.
 

 
EU-Suomessa on poliittinen valtatyhjiö, jossa ulkopalamentaarinen salaseura hallitsee ja määrää sisä-, ulko- ja talouspolitiikan rakenteista.
 
Tässä lista Suomen presidenttien Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen suojelussa toimineista ja toimivista bilderbergiläisistä:
 

 
Katso aihetta laajemmin
 

Totuus esille, Mauno Koivisto tilille

 
—–Alkuperäinen viesti—–
Lähettäjä: jorjaa@suomi24.fi [mailto:jorjaa@suomi24.fi]
Lähetetty: 23. syyskuuta 2011 8:39
Vastaanottaja: erkki.liikanen@bof.fi; seppo.honkapohja@bof.fi; jyrki.katainen@vnk.fi; jutta.urpilainen@vm.fi; atte.jaaskelainen@yle.fi; mikael.pentikainen@helsinginsanomat.fi; merja.yla-anttila@mtv3.fi; jarkko.sipila@mtv3.fi; raimo.sailas@vm.fi; jan.hurri@taloussanomat.fi; hannu.sokala@taloussanomat.fi
Aihe: Totuus esille, Mauno Koivisto tilille!
 
jaakkola_jormaArvoisat viestin saajat!
 
Alkuperäisenä viestinä viesti Erkki Liikaselle ja A-Plussassa olleelle Seppo Honkapohjalle.
 
MTV3:n Studio 55:ssä oesiintynyt Iiro Viinanen otti syyn omille ja Esko Ahon niskoille nopeista ratkaisuista viime lamassa. Tosiasiassa heidän käskyttäjänsä oli kuitenkin Mauno Koivisto, jonka kyseenalainen CV täydentyi eilen lukiessani Esko Ahon kirjoittamaa osuutta Manusta kertovasta kirjasta Pitkä Linja Mauno Koivisto Valtiomies.
 
Lojaalisuus Koivistoa kohtaan aiheutti myös Harri Holkerin suusta valheen MTV3:n tekemässä 45 Minuuttia-raportissa, joka esitettiin Holkerin kuoleman jälkeen. Holkerin ei olisi tarvinnut kertoa muunneltua totuutta, jos olisi lukenut Mauno Koiviston muistelmat.
 
Minulla on monta mapillista Ulkoministeriön asiakirjoja vuosilta 1992-1994, sellaisiakin, jotka ovat merkinnällä SALAINEN. Ja jopa Korkeimman Hallinto-oikeuden salassapitovahvistuksella salattava tekaistu EMU-varauma, jonka teistä viestin saaneista Jarkko Sipilä sai antamani vinkin perusteella jo ennen minua!
 
Enää en voi olla kertomatta asioista. Lisäksi olen kerännyt ja lukenut koko joukon demareiden kirjoja. Ne kertovat meidän onneksemme totuuden lähihistoriasta. Kun Koiviston omien kirjojen tekstien antamista vinkeistä on tehty asiakirjapyyntöjä, asiakirjat on määrätty salaisiksi.
 
Kalevi Sorsan kirjasta Uusi itsenäisyys, (1992 s. 261 ) löytyy oleellinen asia: Julkisen sektorin tehostaminen on uusi tehtävä. Se on kehitettävä kilpailukykyiseksi yksityiseen sektoriin nähden. Tämä on nimenomaan sosialidemokraattien tehtävä, koska kukaan ei epäile heitä julkisen sektorin romuttamis- ja yksityistämispyrkimyksistä.
 
Kaiken kukkuraksi MedOnen, Mehiläisen ja Suomen Terveystalon kaapanneet ulkomaalaiset omistajat jättävät lähdeverot Suomen valtiolle maksamatta. Samoin mm. molempien katsastuskonttoriketjujen omistajat.
Vielä:
Taloussaanomat on viikon ajan joka päivä päivittänyt uutta tietoa nykyisen laman synnystä. Siitä on 30 vuoden historia.
Mauno Koiviston kirja Historian tekijät kertoo, että myös Manu oli maailman historian tekijä.
 
Lukekaa alkuperäinen viesti.
 
Kenelläkään ei ole syytä kritoisoida EU:ta, vaan Mauno Koiviston määräyksillä tehtyä suomalaista päätöksentekoa.
 
Eivät Ahon hallituksen ministerit ulkopolititiikkaan eli Manun määräysvaltaan kuuluneita päätöksiä omin päin tehneet!
 
Totuusterveisin
 
Jorma Jaakkola, Kokemäki
044-565 9234
 
 
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/historia.php
 
—- Alkuperäinen viesti —-
Lähettäjä: jorjaa@suomi24.fi
Päivämäärä: 22.09.2011 9:08
 
Vastaanottaja: , , , , Kopio: , , , ,
 
Arvoisa Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen!
 
Te olitte euro-kriteereiden täyttämisestä ajanhermolla jo vuonna 1992. Kirjoititte Brysselin päiväkirjaan seuraavasti:
 
”Keskiviikko 19.2.1992.
Lounas komission rahapolitiikasta vastaavan osastopäällikkö Jean-Francois Ponsin kanssa. Suomen devalvaatioon liittynyt ensireaktio on jäänyt taakse.
Kysyin, kuinka on ylipäätään mahdollista, että enemmistö voi täyttää talous- ja rahaunionin ratkaisevaan vaiheeseen liittyvät ehdot. Pons vastasi, ettei näin varmasti käykään. Komissiolle kuitenkin riittää, että kehityksen suunta on oikea ja että sitä tukee uskottava talousohjelma.”
 
Olitte (jo) tuolloin euro-skeptinen!
 
Te pääjohtaja Liikanen olitte ja olette edelleen presidentti Koiviston juoksupoika!

Kysymys:
Miksi ihmeessä komission ja EKP:n tehtävänä on edelleen tämän päivän talouskaaoksessa olla euro-uskottavia?
 
Yllä oleva teksti on kotisivullani, jossa on koottuna mm. suomalaiseen euro-petokseen liittyvä aineisto. kotisivuni osoite:
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/historia.php
 
Jos linkki ei toimi, kopioikaan ja liittäkää osoitepalkkiin.
 
Nyt on kerrottava totuus suomalaisesta euro-päätöksenteosta. Sitä ryydittäköön myös Helgingin Sanomien verkkosivun uutinen, päivitetty noin tunti sitten.
 
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Sailas+Kanavassa+Kreikka+olisi+pit%C3%A4nyt+panna+velkasaneeraukseen/1135269512446
 
Totuusterveisin
 
Jorma Jaakkola, Kokemäki
044-565 9234
 
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/historia.php
 

 

 

Koiviston konklaavi julkiseksi?

Presidentin paperit tulossa julkisuuslain piiriin

Tasavallan presidentin asiakirjat ovat tulossa julkisuuslain piiriin. Tätä ehdottaa valtioneuvoston kanslian työryhmä, johon kuului muun muassa presidentin kanslian edustaja. Nykyisin julkisuuslaki ei ulotu presidentin papereihin. Julkisuuslaki koskisi myös entisten presidenttien asiakirjoja.

– Vanha säännös ei ihan vastannut julkisuuslain säännöstä. Työryhmä päätyi ehdottamaan, että tähänkin kansliaan sovelletaan samaa säännöstä kuin muihinkin viranomaisiin, sanoo työryhmän puheenjohtaja, osastopäällikkö Auni-Maria Vilavaara valtioneuvoston kansliasta.

Julkisuuslain mukaan viranomaisten asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia, mutta laki ei ole koskenut tasavallan presidentin asiakirjoja. Presidentillä on ollut julkisuuslakia laajempi oikeus salata asiakirjoja ”presidentin toimen hoitamiseksi”. Muutos ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki presidentin paperit muuttuisivat jatkossa julkisiksi, vaan niitä voidaan salata julkisuuslain salassapitopykälien mukaan.

Työryhmän ehdotuksen mukaan presidentin kanslian asiakirjoista voisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta itse presidentin papereista ei tällaista oikeutta olisi. Oikeusministeriö piti tätä valitusmahdollisuuden puutetta ongelmana ja asiaa pohditaan nyt jatkovalmistelussa.

Vilavaara kertoo, että lakiehdotuksen suhteen aikataulu on nopea. Se on tarkoitus saada eduskunnan käsittelyyn viimeistään syysistuntokauden alussa.

Ehdotuksen mukaan myös entisten presidenttien arkistot tulisivat julkisuuslain piiriin. Tällaisessa tilanteessa nykyinen presidentti konsultoisi kuitenkin mahdollisuuksien mukaan presidenttiä, jonka asiakirjoista on kyse.

(MTV3)
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/05/1325567/presidentin-paperit-tulossa-julkisuuslain-piiriin

Tässä näyttö yhdestä yrityksestä saada dokumentit:

Rotuopit politiikassa edustavat psyykkistä- ja fyysistä väkivaltaa

. Minä karsastan ja asetan epäilyksen alaiseksi kaiken sortin ääriliikkeet; varsinkin jos puolue- ja yhteiskuntapolitiikan ”iskutekijäksi” nostetaan rotuopit.
 
.. Tähän pohjautuvasta ”myllystä” on vasta miesmuistin aika mennyt.
.. Pelko on syvimpiä ihnmisvaistoja; Pelon nostaminen totuuden edelle on irvokasta.

Lue Yrjö Sarasteen mielipidekirjoitus.

”Yrittäjäystävällinen Suomi”, onko slogan totta käytännössä?

VALTIOVALTA tarjonnut ja takaa vain kylmää penkkiä…

 
Suomen Pienyrittäjät ry:n ”Yrittäjäystävällinen Suomi?” -tilaisuudesta Helsingissä 30.3.2011 yhden tunnin 24 min. video:
 

 
TILAISUUDEN LOPPUTULEMA: PIENYRITTÄJÄT OVAT SUOMESSA LAINSUOJATTOMIA. SUOMEEN TARVITAAN PIENYRITTÄJÄLAKI.
 
Mandatum Life isännöi tilaisuutta. Tapahtuman alkuosa sisälsi erilaisia luentoja. Illan kohokohta oli paneelikeskustelu, johon osallistui kahdeksan politiikan ja elinkeinoelämän vaikuttajaa, kansanedustajia ja –edustajaehdokkaita
 
Yrittäjien keskuudessa paljon kiitosta sai päättäjäpaneelia edeltänyt Liisa Mariaporin luento ”Yrittäjän oikeusturvaongelmat”, joissa hän osoitti , että yrittäjillä ei ole todellista oikeusturvaa hänen joutuessaan täysin mielivaltaisen arvioverotuksen piiriin. Kuka tahansa voi joutua perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vastaisen omaisuudenryöstön kohteeksi. Yrittäjän valitustietkin on katkaistu; yli 40 vuoteen ei korkein hallinto-oikeus ole ottanut edes käsiteltäväkseen alemman hallinto-oikeuden päätöksiä koskevia valituksia! Yleisölle kävi selväksi, että Suomi ei ole oikeusvaltio, vaan virkamiesdiktatuuria harjoittava ihmisoikeusrikosvaltio. Mariaporin kantaa ei kannata ihmetellä; olihan hänellä ensin verottajan ja sitten Suomen valtion kanssa 13 vuotta kestänyt oikeustaistelu, joka päättyi Mariaporin voittoon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa viime vuonna.
 
Sitten alkoi päättäjäpaneeli, jonka Pienyrittäjien puheenjohtaja Harri Jyrkiäinen alusti. Jyrkiäisen mukaan päättäjät kyllä kehottavat voimakkaasti ”ala yrittäjäksi” , mutta yrittäjyys on tehty niin vaikeaksi, että sen esteiden takia, joista merkittävimpiä on työsuhteisiin liittyvät riskit, eivät yritykset uskalla ja halua kasvaa. Neljäsosa pienyrittäjistä elää alle köyhyysrajan ilman tavallisille ihmisille kuuluvia sosiaalietuuksia. Suomeen tarvittaisiin pikaisesti pienyrittäjälaki, jossa nykyisen lain epäkohdat olisi korjattu.
 
Päättäjäpaneeliin osallistuivat :
* kansanedustaja Eero Lehti (kokoomus)
* kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson (sdp varapj.)
* vuoden pakolaisnaisen ja kansanedustajaehdokas Nasima Razmyar (sdp)
* kansanedustajaehdokas, yrittäjä ja verokonsultti Liisa Mariapori (perussuomalaiset)
* yrittäjä, KTM ja kansanedustajaehdokas Timo Rope (perussuomalaiset))
* elinkeinoasioiden päällikkö Janne Metsämäki (SAK)
* hallituksen puheenjohtaja Kaarina Jokinen (Yrittäjänaisten Keskusliitto ry)
* kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihreät varapj.)
 
Osallistujien esiteltyä ensin itsensä seurasi keskustelua, jonka aloitti Kristillisdemokraattien vaaliehdokas Mia Snellman. Hän kysyi yleisöltä kkuinka moni tietää, mikä on Small Business Act? Ainoastaan kolmen kädet nousivat ylös. Tästä seurasi keskustelua siitä, mistä johtuu, että em. komission pienyrittäjyyttä tukevaa päätöstä ei lainkaan tunneta saatikka, että se pantaisiin täytäntöön Suomessa.
 
SAK:n Metsämäkeä lukuun ottamatta päättäjäpaneeliin osallistujilla oli jokseenkin selvä yksimielisyys siitä, että yrittäjyyteen ja työsuhteisiin liittyvät asiat ovat huonolla tolalla pienyrittäjien oikeusturvaan nähden. Laki ja työehtosopimukset on tehty isompien palkansaaja- ja työantajajärjestöjen ehdoilla. Keskustelu polveili yleisön esittäessä kommentteja ja kysymyksiä. Kansanedustaja ja yrittäjä Eero Lehden mukaan SAK elää 700 suuryrityksen harhassa eikä kykene sopeuttamaan toimintaansa pienyrityksiä ja työllisyyttä paremmin tukeviksi. SAK:n Metsämäellä oli eri mieltä, vaikka kylläkin myönsi SAK:nkin intresseihin kuuluvan yritystoiminnan edellytysten huomioonottaminen.
 
Illan viimeinen yleisöpuheenvuori oli rikinkatkuinen. Sen piti ammattiliittojen toiminnasta tuohtunut pienyrittäjä. Hänellä oli mukanaan monisteita, jotka hän jakoi päättäjäpaneeliin osallistujille. Ne sisälsivät todistusaineistoa siitä, että ammattiliitot harjoittavat lainvastaista kiristämistä ja pakottamista. AY-liike harjoittaa järjestäytyneeseen rikollisuuteen verrattavaa toimintaa pienyrittäjiä vastaan. Salaisten pakkosovintojen teko on ”maan tapa”, kun pienyrittäjät eivät uskalla ottaa riskiä hävitä oikeudessa. Puhuja esitti kaksi esimerkkitapausta. Ensimmäinen koski palvelualojen palkansaajaliittoa PAMia, joka ehdotti salaista sopimusta, jolla yrittäjä säästäisi n. 7000 euroa. Sopimusehdotus sisälsi kehotuksen veronkiertoon sekä työttömyysvakuutusrahaston ja työttömyyskassan huijaamiseen. Syy, miksi yrittäjä ei suostunut allekirjoittamaan sopimusta, jolla hän olisi säästänyt 7000 euroa oli se, että hän olisi samalla myöntänyt syyllistyneensä työntekijöittensä syrjimiseen ( yhdenvertaisuuslaki), minkä ehdottaminen ja vaatiminen rikkoo ihmisoikeussopimusten ankarasti kieltämää itsekriminointisuojaa. Yrittäjä maksoi mieluummin 7000€ enemmän pakkosovinnosta( verot, sotut) kuin suostui allekirjoittamaan lainvastaisen sopimuksen.
 
Puheenvuoron toinen asia koski työsuhderiitaa. Työntekijä tuli yritykseen ensin n. 7 kuukauden työllisyyskurssin kautta. Sen jälkeen henkilö oli n. 3 kuukauden ajan töissä irtisanoen lopuksi itsensä. Yrittäjä otti henkilön jonkin ajan kuluttua tuntitöihin, jotka nekin loppuivat. Nyt on yrittäjä saanut haasteen PROlta ( ent. Toimihenkilöunioni), jolla häneltä vaaditaan käräjillä vero- ja sotukustannuksineen yhteensä n. 50 000 euroon nousevaa summaa. Yrittäjä oli katkera siitä, että työllisyyskurssista voi seurata tällainen loppulasku.
 
Äärimmilleen työsuhdeasioiden ja ammattiliittojen kiusaaman naisyrittäjän puheenvuorossa oli poikkeuksellisen voimakas tunnelataus.
 
Lopuksi päättäjäpaneeliin osallistujat käyttivät kukin ( Maria Guzenina-Richardsonia lukuun ottamatta, koska oli joutunut lähtemään jo aikaisemmin pois) n. pariminuuttisen loppupuheenvuoron. Kun SAK:n Metsämäki mainitsi puheenvuorossaan harmaan talouden torjumisen olevan tärkein tavoite elinkeinoelämässä vastattiin yleisönpuolelta vaatimalla myös ammattiliittojen harjoittaman mustan talouden torjumista: ”Mitä me tehdään ammattiliittojen rikolliselle toiminnalle?”
 
Päättäjäpaneelin viimeisen puheenvuoron käytti Liisa Mariapori, joka totesi ammattiliittojen tappaneen yleissitovien työehtosopimusten tähden n. 500 000 pienyritystä. Mariaporin mukaan työehtosopimusten noudattamisen vaatiminen työantajajärjestöihin kuulumattomilta pienyrittäjiltä on lain- ja ihmisoikeussopimusten vastaista; hehän eivät ole edes olleet edustettuina neuvottelupöydissä, joissa heidän asioistaan on päätetty. Mariaporin näkemykseen yhtyi myös Pienyrittäjien puheenjohtaja Harri Jyrkiäinen, joka illan loppupuheenvuorossaan lupasi, että jonain päivänä, joko hänen elinaikanaan tai sen jälkeen, Suomeen saadaan pienyrittäjälaki. Tähän vastasi yleisö aplodeilla.
 
Tilaisuudessa mukana olleille kävi selväksi , että Suomessa pienyrittäjä on todellisuudessa lainsuojaton. Teemaillan kysymys ”Yrittäjäystävällinen Suomi?” saa vastaukseksi: Suomi ei ole yrittäjäystävällinen, vaan suorastaan yrittäjävihamielinen maa.
 
Ota kantaa…

Onko Suomi ihmisoikeusrikosvaltio?

 

Liisa Mariaporin oikeustaistelu

 
Kysymyksen asettelussa kansalaisoikeuksista, ihmisoikeuksista ja yrittäjyyten kohdistuvasta virkavallan lainkäytöstä:

 
Vastaus on yksiselitteisesti KYLLÄ.
* Katso video 1/4 * Katso video 2/4 * Katso video 3/4 * Katso video 4/4
 
KHI Forumin tapahtumassa Nummi-Pusulassa 16. tammikuuta 2011 verokonsultti Liisa Mariaporin, omakohtaiseen kokemukseen perustuvan haastattelu-luennon jälkeen n. kolmen tunnin ajan tallennettin videolle esimerkkitapauksia virkavallan väärinkäytöstä henkilökohtaisina kokemuksina .Kirjan ”verottaja tappolinjalla” esittely/tilaus
 
Erityisesti käsiteltin pienyrittäjiin kohdistuvaa raadollista vallankäyttöä verotus-, lupamenettely- ja työoikeuden tapauksissa, viranomaiskäytännössä harkintaoikeutta voi ammatillisesti alimittainen viranhaltija käyttää henkilökohtaisena vallankäyttönä. Eräät tapaukset ovat niin hurjia kansalais- ja ihmisoikeuksien loukkauksia, etrteivät ne suomalisen lainkäytön osilta pitäisi voida olla mahdollista; jotenka ei siis ihme jo joku käyttäytyy omituisesti kun häneltä ja läheisiltään on viesty kaikki – elämä ja tulevaisuus.
 
Tapahtuma osoitti miten haamurajalla Suomessa on demokratia, kansalaisoikeudet ja etenkin ihmisoikeudet vanhusten, lasten, ja etenkin kehitysvammaisten HOITOVASTUISTA. Nämä yhteiskunnan palvelut on lisääntyvässä määrin kaupallistettu ja yhteisöllinen oikeudenjako valvonta on käytännössä olematonta.
 
Liisa Mariaporin kokemusperäinen 13 vuotta kestänyt oikeustaistelu on esimerkki miten käy kun virkavalan velvoittamana puolustat totuutta todistajana oikeustapauksessa ja julkaiset vastaavanlaisista tapauksissa kirjassa.
 
Mariaporin tapauksen käsittelyssä EIT:ssä oli kysymys oikeudenkäynnin kestosta Suomen oikeuslaitoksessa ja verorikosasiassa kuullun todistajan sananvapaudesta sekä vielä siitä, loukattiinko veroviranomaisia kirjallaan arvostelleen henkilön sananvapautta jo sillä, että hänelle määrättiin herjauksesta ehdollinen vankeusrangaistus.
 
Tosiseikat tapauksessa: Valittajaa kuultiin joulukuussa 1997 veroasiantuntijan ominaisuudessa veropetoksesta syytetyn vastaajan todistajana. Näyttö käsitti mm. verotarkastajien A:n ja B:n laatiman verontarkastuskertomuksen. Valittaja teki omia laskelmiaan syytetyn veronalaisesta tulosta. Ero arvioissa oli noin 2,5 miljoonaa markkaa. Kun häneltä kysyttiin eri kerroilla, saattoiko ero johtua tarkastajien huolimattomuudesta tai ammatillisesta osaamattomuudesta, hän totesi, että ainoa selitys oli tahallisuus, koska tarkastajien luvuille ei ollut minkäänlaista perustetta.
 
Oikeustaistelun aikana Liisa Mariapori kirjoitti kirjan ”Verottaja tappolinjalla”, joka nyt toimii kansalaiskeskustelun avaajana. Vuoden Lappilainen, vuoden Rovaniemeläinen, Jatunin hurtta, Naistoimittajien kellokas 1996 on Liisa Mariapori, ekonomi KTM, veroesittelijä Rovaniemeltä. Kellokkaaksi Liisa valittiin kansalaisrohkeudesta, jota hän on osoittanut vaatiessaan oikeudenmukaista verotusta ja puolustaessaan yrittäjiä verottajan kohtuuttomuuksia vastaan. Tehdessään asiasta julkisen hän on puuttunut yhteiskunnallisesti tärkeään asiaan: Onko Suomi ihmisoikeusrikosvaltio?
 
Luennon runko koostuu seuraavista aiheista:

     

  • tulosjohtaminen
  • verohallinnon tulokset pitäisi mitata konkurssien vähäisyydellä
  • 80%:sti virheelliset verotarkastuskertomukset
  • mielivaltaiset arvioverotukset
  • presidentti Martti Ahtisaari puuttui peliin
  • oikeusturvatyöryhmän tutkimukset
  • verotoimisto tutkii itse itsensä
  • valtiontalouden tarkastusviraston nollatutkimus
  • virkamiesdiktatuuri
  • oikeussuojajärjestelmämme ei toimi
  • itse en rikkonut virkavelvollisuuksiani, vaan toimin juuri niiden mukaiset
  • potkut
  • EIT kumosi herjaustuomioni ja vapautti kirjan ”Verottaja tappolinjalla” ilman sensuuria myyntiin

Miten Suomi luopui markasta?

SALAISEN EMU-PÖYTÄKIRJAN ASIANOSAISET

Kts. Jorma Jaakkolan blogista

Kysymyksessä on EU-ministeriryhmän kokouksen 20.12.1993 pöytäkirja 16/93.

KYSYMYS AHON HALLITUKSEN MINISTEREILLE

Satakunnan Kansa uutisoi salaisen EMU-pöytäkirjan vapauttamisesta 10.5.2001 ja toistamiseen 16.5. 2001. Helsingin toimituksen toimittaja Maarit Raunio haastatteli Erkki Tuomiojaa ja kysyi:
” -EU-ministeriryhmä totesi 20.12.1993 mm. että kansalliset päätökset osallistumisesta Emun kolmanteen vaiheeseen tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa. Harhautettiinko tällä ”varaumalla” eduskuntaa, kuten jotkut katsovat?”
Tuomioja vastasi:
”- Sitä pitää kysyä niiltä, jotka ovat tuolloin olleet tätä mahdollista harhautusta tekemässä, edellisen edelliseltä hallitukselta.”

LÄSNÄOLLEET

Kokoukseen osallistuneet ovat pääministeri Esko Aho ja ministerit Pertti Salolainen, Heikki Haavisto, Sirpa Pietikäinen, Ilkka Kanerva, Toimi Kankaanniemi sekä EU-ryhmän ulkopuolisena osallistujana sisäministeri Mauri Pekkarinen.

Sananvapaudelle SUURI voitto

 
 Tässä todiste maamme oikeuslaitoksen mädännäisyydestä.
 
EIT antoi poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä suomalaisille tuomioistuimille sen johdosta, että Liisa Mariapori oli tuomittu vankeusrangaistukseen sananvapautensa käyttämisestä. Ihmisoikeustuomioistuin määräsi Suomen valtion korvaamaan Mariaporille aineellisista kärsimyksistä ja henkisistä vahingoista yhteensä lähes 50 000 euroa.

 
Liisa Mariapori kirjoitti kirjassaan verottajan mielivaltaisista verotuspäätöksistä ja sai tuomion totuuden kirjoittamisesta.
 
20.07.2010
 
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tuominnut Suomen mittaviin korvauksiin liiasta sananvapauden rajoittamisesta.
EIT katsoi antamassaan tuomiossa, että suomalaiset tuomioistuimet eivät olleet kyenneet perustelemaan valittajan sananvapauteen puuttumista riittävällä tavalla. Lisäksi oikeudenkäynnit olivat kestäneet aivan liian kauan.
  
Yhdessä Suomen valtiolle langettamassa tuomiossaan EIT kumosi rovaniemeläisen entisen verotarkastajan, veroasiantuntija Liisa Mariaporin saaman kunnianloukkaustuomion hänen vuonna 1998 julkaistusta Verottaja tappolinjalla -kirjastaan.
 
EIT antoi poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä suomalaisille tuomioistuimille sen johdosta, että Liisa Mariapori oli tuomittu vankeusrangaistukseen sananvapautensa käyttämisestä.
  
Ihmisoikeustuomioistuin määräsi Suomen valtion korvaamaan Mariaporille aineellisista kärsimyksistä ja henkisistä vahingoista yhteensä lähes 50 000 euroa.
 
Liisa Mariapori aikoo hakea tuomion purkua oikeudenkäyntiprosesseista. Hän on joutunut maksamaan oikeudenkäyntikuluja ja vahingonkorvauksia yhteensä 60 000 euroa.
– Nyt ensimmäistä kertaa Suomen oikeuslaitos joutuu purkamaan tuomioni. Minun oikeustajuni mukaan nyt pitäisi tuomita ne verotarkastajat sekä ne oikeuslaitoksen edustajat, jotka ovat tehneet laittomia päätöksiä. Vasta silloin voidaan puhua oikeuslaitoksesta, sanoo Mariapori sanomalehti Lapin kansalle antamassaan haastattelussa.
13 vuotta kestäneet oikeudenkäyntiprosessit antoivat hänen otsaansa syyllisen leiman.
  
”Suomi ei ole oikeusvaltio”
  
Mariaporin mielestä Suomi ei ole vieläkään täysin oikeusvaltio. Hän onkin jättänyt aihetta käsittelevän väitöskirjansa Vaasan yliopistoon huhtikuussa.
– Väitöskirjan aihe on ”Pienyrittäjän oikeusturva verotuksessa todellisuudessa”. Päädyin siihen, että oikeusturvaa ei vieläkään ole. Väitöskirjassani myös todistan, että Suomi ei ole vieläkään oikeusvaltio, Mariapori täräyttää.
  
Aihetta käsitteli sanomalehti Lapin Kansa ensimmäisenä.

mm. kirjan, josta rapsahti vankeustuomio .. sivulla 164 on selostus:


 

ja sivu 165