Aihearkisto: Arvot oikeusvaltiossa

Velan vanhentuminen katkeaa kun…

Vanhentumisen katkaiseminen
 
10 §
 
Vapaamuotoiset katkaisutoimet
 
Velan vanhentuminen katkeaa, kun:
 
1) osapuolet sopivat maksujen järjestelystä, vakuudesta tai muusta velan ehtojen muutoksesta taikka siitä, että vanhentuminen on katkaistu;

2) velallinen suorittaa velkaa tai muutoin tunnustaa velan velkojalle; tai

3) velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta.
 
Velan vanhentumisen katkaiseminen edellyttää, että velka yksilöidään katkaisutoimessa. Jos kysymys on 7 §:ssä tarkoitetusta vahingonkorvauksesta tai hyvityksestä, velkojan tekemästä muistutuksesta on käytävä ilmi velan peruste ja määrä kohtuudella vaadittavalla tavalla, jolleivät ne ole velallisen tiedossa.
 
11 §
 
Oikeudelliset katkaisutoimet
 
Velan vanhentuminen katkeaa niin kuin 2 momentissa säädetään, jos:
 
1) velkoja panee vireille saatavaa koskevan kanteen velallista vastaan tai esittää saatavaa koskevan vaatimuksen tuomioistuimessa, kuluttajariitalautakunnassa tai laissa säädetyssä muussa toimielimessä tai menettelyssä, jossa voidaan antaa ratkaisu tai ratkaisusuositus, taikka toimielimessä, joka on kuluttajariitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja direktiivin 2009/22/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/11/EU 20 artiklan 2 kohdan mukaisesti ilmoitettu Euroopan komissiolle; (30.12.2015/1700)
 
2) velkoja ilmoittaa saatavan velallista koskevan julkisen haasteen johdosta taikka velallisen konkurssissa tai muussa maksukyvyttömyysmenettelyssä tai kun velka muutoin otetaan huomioon menettelyn yhteydessä;
 
3) velkoja panee vireille ulosottoasian tai jos velka muutoin otetaan huomioon ulosottomenettelyssä; tai
 
4) saatava otetaan käsiteltäväksi tuomioistuinsovittelussa tai sellaisessa sovittelumenettelyssä, jossa tehty sovinto voidaan vahvistaa täytäntöönpanokelpoiseksi siten kuin riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa (394/2011) säädetään.
(29.4.2011/396)
Vanhentuminen keskeytyy menettelyn ajaksi, kun 1 momentin 1 tai 3 kohdassa tarkoitettu asia tulee vireille, kun tehdään päätös 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn aloittamisesta tai kyseistä velkaa koskevasta väliaikaisesta kiellosta taikka kun tehdään päätös tai sopimus 4 kohdassa tarkoitetun sovittelun aloittamisesta. Vanhentuminen katsotaan katkenneeksi sinä päivänä, jona lainvoimaiseksi tullut tuomio on annettu tai asian käsittely on muutoin päättynyt. (29.4.2016/324)
 
Vanhentumisajan ei katsota katkenneen, jos velkoja peruuttaa hakemuksensa tai asian käsittely päättyy muusta syystä ilman, että velalliselle on toimitettu sellaista tiedoksiantoa tai muuta velkojan vaatimusta koskevaa ilmoitusta, joka lain mukaan olisi ollut toimitettava. Tällöin velka vanhentuu kuitenkin aikaisintaan vuoden kuluessa menettelyn päättymisestä. Vanhentumisaikaa voidaan pidentää tällä tavoin vain kerran. (29.4.2016/324)
 
Mitä 3 momentissa säädetään, sovelletaan kanneaikaan myös silloin, kun 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu asia on jätetty tutkimatta tai se on jäänyt sillensä velalliselle toimitetun tiedoksiannon jälkeen.
 
11 a § (29.2.2008/118)
 
Lakannut yhteisö tai varaton kuolinpesä velallisena
 
Velka ei vanhennu, vaikkei velkoja kohdista katkaisemistoimia sellaista velallisyhteisöä kohtaan, joka on purkautunut tai poistettu kaupparekisteristä. Mitä tässä momentissa säädetään velallisyhteisöstä, ei kuitenkaan koske avointa yhtiötä eikä kommandiittiyhtiötä.
 
Jos perunkirjoituksen mukaan velallisen kuolinpesän varat eivät muiden pesänselvitysvelkojen jälkeen riitä pesänselvittäjän palkkion ja kulujen suorittamiseen tai jos velallisen kuolinpesä on asetettu konkurssiin, velan vanhentuminen kuolinpesään nähden ei vaikuta muiden samasta velasta vastuussa olevien velallisten tai takaajien vastuuseen. Mitä tässä momentissa säädetään takaajan vastuusta, koskee myös pantinantajaa, joka on antanut omaisuuttaan velkojalle vainajan velan vakuudeksi.
 
12 §
 
Liitännäis- ja osasuoritukset
 
Velasta suoritettava korko, viivästyskorko ja muut liitännäiskustannukset samoin kuin pääoman lyhennys ja muu osasuoritus vanhentuvat itsenäisesti. Jos kuitenkin velan pääoma vanhentuu, myös velkaan liittyvät korot ja muut liitännäiskustannukset vanhentuvat.
 
Katkaisutoimi katkaisee velan pääoman ohella myös velkaan liittyvien korkojen ja muiden liitännäissuoritusten vanhentumisen niiden erääntymisajasta riippumatta.
 
13 §
 
Vanhentumisen katkaisemisen vaikutukset
 
Velan vanhentumisen katkaisemisesta alkaa kulua uusi, entisen pituinen vanhentumisaika.
 
Vanhentumisaika on kuitenkin viisi vuotta sen jälkeen, kun velasta on annettu lainvoimaiseksi tullut tuomio tai muu ulosottoperuste, joka voidaan panna täytäntöön niin kuin lainvoimainen tuomio. Jos lainvoimainen tuomio tai päätös puretaan, velan ei katsota vanhentuneen kyseisen tuomion antamisen jälkeen kuluneena aikana.
 
Jos suoritusvelvollisuus alkaa vasta 2 momentissa tarkoitetun ulosottoperusteen antamisen jälkeen, vanhentumisaika lasketaan suoritusvelvollisuuden alkamisesta.
 
Lopullinen vanhentuminen (19.12.2014/1126)
 
13 a § (19.12.2014/1126)
 
Lopullinen vanhentuminen
 
Luonnollisen henkilön sopimukseen perustuva rahavelka vanhentuu viimeistään, kun 20 vuotta on kulunut velan erääntymisestä. Jos velkoja on luonnollinen henkilö, vanhentumisaika on 25 vuotta. Tässä tarkoitettua vanhentumisaikaa ei voida katkaista.
 
Velan vanhentumisesta ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuutta koskevan määräajan umpeen kulumisen johdosta säädetään ulosottokaaren (705/2007) 2 luvun 27 §:ssä.
 
Tässä pykälässä tarkoitettu vanhentuminen ei estä ulosottoperusteen määräajan jatkamista, josta säädetään ulosottokaaren 2 luvun 26 §:ssä sekä 27 §:n 2–4 momentissa.
 
Vanhentumisen vaikutukset
 
14 §
 
Suoritusvelvollisuuden lakkaaminen
 
Velallisen velvollisuus suorittaa velka lakkaa, kun velka vanhentuu.
 
Velallisella ei ole oikeutta saada velkojalta takaisin suoritusta, jonka hän on tehnyt vanhentuneesta velasta. Jos kysymys on elinkeinonharjoittajan saatavasta, joka perustuu kulutushyödykkeen luovuttamiseen tai luoton myöntämiseen kuluttajalle, taikka luotonantajan saatavasta yksityistakaajalta tai yksityiseltä pantinantajalta, velallisella on kuitenkin oikeus saada palautus sellaisesta suorituksesta, jonka hän on tehnyt tietämättä velan olevan vanhentunut. Velkojan on maksettava palautettavalle rahamäärälle korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentin mukaista korkoa siitä päivästä lukien, jona hän sai vanhentunutta velkaa koskevan suorituksen.
 
15 §
 
Kuittaus ja maksun peräytyminen
 
Velkoja saa käyttää vanhentunutta saatavaa kuittaukseen, jos kuittauksen edellytykset ovat täyttyneet ennen saatavan vanhentumista tai jos osapuolten saatavat liittyvät samaan oikeussuhteeseen.
 
Jos velan maksu tai kuittaus myöhemmin peräytyy tai osoittautuu muutoin vaikutuksettomaksi, velan ei katsota vanhentuneen suorituksen jälkeen kuluneena aikana, jos velkojalla oli perusteltu syy olettaa velan maksun tai kuittauksen lakkauttaneen velan.

Iltalehti uutiset: ”Miljonääri asuu matkailuautossa”

Maria Jokisella on miljoonaomaisuus, mutta jouluansa hän vietti matkailuautossaan levähdyspaikalla lähellä mökkiään. ”Sisään ei menemistä tai pesänhoitaja kutsuu poliisit” Jokinen on kertonut Iltalehdelle.
 
…/… ”OUTOA, että oikeus velvoitti minut korvaamaan kaivon, joka ei toimi jota jota urakoitsija ei suostunut lukuisista pyynnöistäni huolimatta korjaamaan.” Jokinen jätti aiheettomaksi katsomansa laskun maksamatta…
 
Jokinen ajautui perintään ja ulosottomiehen asiakkaaksi. ”Pakkohuutokauppahan siitä seurasi”. Jokisen omaisuus myytiin nettihuutokaupalla 14.8.2014. Yksityishenkilö osti Jokisen maat ja kiinteistöt kertarysäyksellä 1 135 000 euron kauppahintaan. Kauppahinta alitti selvästi kiinteistövälittäjien hinta-arviot. Niiden mukaan alueen kokonaishinta olisi ollut kolmesta viiteen miljoonaa euroa…/…
 

Syytä kysyä: onko tuttu juttu?

 

 

 

Erkki Aholla erikoinen tapaus – oikeusvaltiossa!

Julkaistu aiemmin 2. tammikuuta 2011
 
Lähde: Ahon blogista aiheesta laajemmin:
—–Alkuperäinen viesti—–
Lähettäjä: Erkki Aho [mailto:e.ahoky@kotinet.com]
Lähetetty: 2. tammikuuta 2011 14:51
Vastaanottaja: Kalevi Kannus
Aihe: Pankki kantajana oikeudessa tietämättään
 
Heräsin jo ennen kolmea aamuyöllä, koska mieltäni eilen jäi vaivaamaan oikeudenkäynti vuodelta 1998, jolloin minut tuomittiin velallisen epärehellisyydestä 75 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen, mikä muutettiin sitten ehdonalaiseksi.
Oikeudenkäynti oli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesänhoitajan Hannu Maskosen organisoima yhdessä syyttäjä Sulo Heiskarin kanssa. Molemmat peittelivät tällä oikeudenkäynnillä omia rikoksiaan. Minun puolestani asioita hoiti asianajaja Vesa Laukkanen.
Oikeudenkäynnissä ei ole huomioitu sitä, että lainassani on ollut myös veljieni takaus. Otin 100 000 markkaa lainaa lähtiessäni mukaan PR-Teollisuus Oy:öön. Lainan vakuudeksi pankille ei käynyt vuokratontilla ollut kesämökkini ja siksi veljeni takasivat lainan. Lainan vakuudeksi he saivat pantin kesämökkiini. Pankinjohtaja yhdisti 100 000 markan lainan talolainaan ja näin talolainan määrä ylitti talon kiinnitykset.
 
Oikeuskäsittelyssä ei kuitenkaan ole huomioitu lainkaan veljieni takausta lainassa. Tämä johtuu siitä, että paikallinen pankki eli lainan myöntänyt pankki ei todennäköisesti ole tiennyt koko oikeusjutusta mitään ennen kuin lehtitietojen perusteella. Myöskään asianajajani ei perehtynyt asiaan sen vertaa, että olisi huomannut asian todellisen tilan eli veljieni takauksen lainassa.
 
Soitin tänään puolenpäivän aikaan Kalajoen silloiselle Meritapankin johtajalle Mauri Ylitalolle ja hän sanoi, ettei Meritapankki ole ollut kantajana jutussa. Merita pankki on laitettu kantajaksi asiassa pankin tietämättä. Hän on valmis todistamaan asian valaehtoisesti missä oikeusasteessa tahansa. Hän varmisti asian vielä soittamalla minulle uudelleen asiasta ja totesi tilanteen olevan varmuudella niin kuin hän oli aikaisemmin ilmoittanut. Näin rikollisella tavalla APR:n konkurssipesänhoitaja Hannu Maskonen, syyttäjä Sulo Heiskari ja tuleva poliisipäällikkö Petri Oulasmaa saivat aikaan oikeuden väärän päätöksen. Kaiken lisäksi Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesällä ei todellisuudessa ollut velallisen asemaa minuun verrattuna, koska kaupat oli purettu ja takaukset olivat rauenneet. APR Oy:n konkurssipesälle en todellisuudessa ollut velkaa penniäkään.
 
En siis missään tapauksessa ole voinut syyllistyä tuomittuun rikokseen.
Pankkikriisin jälkeiseen aikaan kuului se, että kun yritys saatiin kaadettua rikollisesti, niin viranomaisvoimin tehtiin syyttömästä yrittäjästä rikollinen.
 
Tämä on aikamoinen skandaali, kun pankki ei tiedä mitään, että sen nimissä on nostettu oikeusjuttuja heidän asiakkaitaan vastaan pankin tahdon vastaisesti.
 
Katso poliisipäällikkö Petri Oulasmaan muu toiminta

Mitä tulikaan lausuttua yrittäjyydestä, herra tasavallan presidentti?

Matti Haverinen kirjoittaa:

 
Herra tasavallan presidentti Sauli Niinistö!
 
Olette CNN:n haastattelussa tunnustanut, että 90-luvun alun yrittäjiä kohdeltiin väärin. Sanoitte, että he tarvitsevat hyvitystä.
Olette arvostellut monopolien ja valtionyhtiöiden johtajien ahneutta. Olette pitänyt ihan asiallisia puheita, mm valtiopäivien avajaiset 2016 alussa.
 
Tiedätte varsin hyvin, mitkä mekanismit ovat aiheuttaneet Kansakuntamme häpeällisen tilan.
Tiedätte, että kokonainen yrittäjäsukupolvi ryöstettiin 90-luvun alussa ja uutta kierrosta viritellään.
 
Muistatte hyvin, että osallistuitte ainakio yhteen kokoukseen jossa tuotteliainta kansaa myytiin amerikkalaisten yritysten bulvaaneille 57.000 hengen pakettina 30.3.2000 ikuisuusvelkaorjiksi käytännössä nimelliseen kauppahintaan. Yrittäjien hankkimat omaisuudet pankinjohtajakavereille lähes ilmaiseksi. Vain velat jätettiin elämään omaa virtuaalista elämää ja on estetty siitä alkaen uusi yrittäjyys ulosotoilla ja ns ”luottotietorekistereillä”.
 
Tämä ja sen jälkeen pari muuta asiaa on johtanut massatyöttömyyteen, valtion velkaantumiseen, virkamieskunnan paisumiseen ja loistoimintaa harjoittavien perintätoimistojen, oikeuslaitoksen ja pankkien jatkuvaan laittomuuteen.
Tiedätte varsin hyvin Koiviston konklaavin ja siihen liittyvät laittomat toimet ennen sitä ja sen jälkeen. Tiedätte yrityskadon. Tiedätte pienyritysten mahdottomuuden työllistää ja toimia.
 
Tiedätte myös äkillisesti 14.500 ihmisen tahallisen ajon itsemurhaan. Arvaatte, että luku on vuosien mittaan tämän takia ketjuuntuessaan kasvanut, joka on kokoluokkaa 100.000.
 
Mitä tulikaan lausuttua viimeksi yrittäjyydestä? Lausuitte, että ”yrittäjäksi ei kannata ryhtyä jos ei ole valmis ottamaan riskejä”.
 
Tiedättekö kuinka paljon tämä loukkasi ryöstöstä hengissä selvinneitä yrittäjiä ja heidän omaisiaan?
Sanomanne ydinsisältö oli ilmeisesti siis se, että 65.000 yrittäjää yhtäkkiä epäonnistui! Ajattelitteko että tässä vain toteutui yritysriski? Ei, se ei toteutunut! Toteutui MAARISKI!
 
Emme mekään suosittele kenellekään koko loppuelämän pilaamista yrittäjäksi ryhtymisellä, koska sen jälkeen yrittäjä on lainsuojaton. Yrittäjät ovat vain reserviä valtiolle, joka pankkien avustuksella voi ottaa hetkessä koko kerätyn omaisuuden haltuun tarvittaessa, myydä taas uudella kierroksella velkaorjiksi loistoimintaa harjoittaville veronkiertäjille. Oletan että ymmärrätte mistä puhun.
 
Olemme sosiaalisen median puolella esittäneet, että kutsuisitte Koiviston konklaavin hirmuseuraamusten jälkeen ns ”Niinistöön konklaavin” koolle ja ohjeistaisitte virkamiehiä toimimaan Suomen lakien mukaan ja ottaisitte nimitysasiat ja muut esille! Koko oikeuslaitos on siivottava perusteellisesti virka-aseman väärinkäyttäjistä ja laitettava ne tuomiolle!
 
Te tiedätte, tai ainakin pitäisi tietää, kuinka kansallisesti mittavasta gigaluokan ongelmasta on kyse, kun edes oikeuslaitosta ei käytännössä ole ollut 6.5.1992 jälkeen. Tuskin kukaan ryöstetty on saanut sieltä minkäänlaista apua ja avun hakemisyritykset ovat olleet turhia ja pahentavat ongelmaa niin yksilötasolla kuin kansallisellakin tasolla.
 
Tämä kansakunta ei kestä millään mittarilla hetkeäkään lähes 25 vuotta jatkunutta laittomuutta! Tämä koko rakennekorruptio on seinähullu!
Mitä aiotte tehdä valtaoikeuksienne puitteissa alkavana 100 -vuotisjuhlavuonna tälle asialle?
 
Aiotteko ottaa tämän esille myös valtiopäivien avajaispuheessanne?
 
MATTI HAVERINEN

Käytössä samat ”hoidon tunnukset” kuin 1990-luvun lamassa

Palautan ”päiväjärjestykseen” verkkokeskustelun Promerit.ne foorumissa syyskuulta 2007.

Nimittäin etenkin Turun ja Rauman seuduilla meriteollisuuden toimihenkilöt, työntekijät ja alihankintayritykset ovat saman rotkon reunalla kuin tasan 20 vuotta takaperin, johon syöksyyn yrittäjyys ja kotitaloudet Suomessa joutuvat. 1990-laman uhrien asiat ovat edelleen selvittämättä.

Miten Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen ”selonteot” poikkeavat Esko Ahon ja iiro Viinasen menettelyistä? Molemmissa muut ministerit toimivat kuin talutusnarussa, suljetussa järjestelmässä.

Taas tuhoutuu yrityksiä ja työpaikkoja katoaa…

Miksi 990-lama uhrit eivä saa oikeutta Suomessa?

Lainaus käyttäjältä: LEFA – 18. Syyskuuta 2007, 15:37
Ei Viinanen ollut ainoa tyhmä valtakunnassa. Viinanen ei vieläkään näytä ymmärtävän kansantalouden mekanismeista mitään. Muuten hän pitäisi turpansa kiinni tai ainakin puhuisi toisella tavalla. Presidentti Koivisto tuki koko arvovallaan Suomen Pankin virheellistä politiikkaa markan arvon suhteen. Vasta äärimmäisessä hädässä syyskuussa 1992 markka laskettiin kellumaan, kun lähes kaikki oli jo menetetty ja pankit konkurssia muistuttavassa tilassa.

Lopputuoloksesta päätellen Koivisto on Suomen kaikkien aikojen vahingollisin presidentti maallemme. Omatekoinen talousnero Koivisto tarrautui jääräpäisesti vakaaseen markkaan, josta vielä keinotekoisesti tehtiin vahva markka. Sen mukana romahti koko Suomen talous kaikkien aikojen lamaan, joka vaikuttaa vieläkin talouteemme mm suuren valtionvelan tähden.

Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg on kertonut laman tulosta Länsi-Savo-lehdelle haastattelussa jo 3.11.1988:

Kullberg: ”Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä.”

Siis, ei Koivisto arvovallallaan pelkästään tukenut Suomen Pankin virheellistä politiikkaa, kuten yleisesti luullaan. Presidentti Koivisto mitä ilmeisemmin käskytti Suomen Pankin vahvan markan politiikkaa.

Kyseessä ei vielä tuolloin ollut mikään kansalaisille suunnattu kulutusjuhlavaroitus, vaan Kullberg ilmeisesti purki tuntojaan.

Olen keväällä 2006 kuullut huhua, että Kullbergiltä olisi tulossa ”testamentti”.

Kullbergin testamentin julkaisemisesta ei vielä ole kuulunut mitään, mutta mitä ilmeisemmin kyseessä ei ole pelkästään huhu.

Valtiontalous ja kuntatalous on todella huonossa jamassa laman aikaan tehdyn mittavan valtionvelan vuoksi, ja kun ottaa huomioon presidentti Mauno Koiviston toiminnan Korkeimman oikeuden käskytys-konklaaveineen, tullaan laman syitä vielä tänä syksynä pöyhimään pohjamutia myöten.
 
MUOKATEN LISÄTTY 19.9.2007 klo 9:25:
 
Presidentti Koiviston järjestämän Korkeimman oikeuden käskytys-konklaavin tarkoitusperää kuvaa paremmin ilmaisu:
 
Korkeimman oikeuden kyykytys-konklaavi, koska KKO oli ehtinyt tekemään Koiviston mielestä väärän päätöksen.
 
Kts. Konklaavista laajemmin
 
ja konklaavin asiakirjojen salaamispäätös:
 

 
Jos joku väittää, että Suomi on transparency, eli avoin demokratia, hän horisee… eli kuuluu siihen kansalaisryhmään jonka asenne yhteisiin asioihinon ”etteihän se minua koske”.
 
Laman ja Rahan Pelurit

Laman ja Rahan Pelurit

Laman ja Rahan Pelurit

OPLK-ryhmän selvitys 1990-luvun laman hoidosta Mauno Koivisto omassa kirjassaan ”Kaksi kautta”: Lukijalle Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen…
€15.00
 
Lisää:

OPLK-ryhmän selvitys 1990-luvun laman hoidosta Mauno Koivisto omassa kirjassaan ”Kaksi kautta”: Lukijalle Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen…
€15.00
 
Lisää:
* E-kirjat heti luettavaksi
 
Kalevi Kannus

Veronmaksajat ovat usein ”takaajina” perinnässä.

Helsingin Sanomien taloustoimittaja Jarmo Aaltonen on nostanut esille velkojia suosivan asiaintilan ulosotoissa,
Lähde: HS 26.3.2011 s. B 10
 
990-Iuvun lama kaatoi 40 000 yritystä ja kosketti tavalla tai toisella yli miljoonaa suomalaista. Monet heistä joutuivat ulosoton asiakkaiksi.
 
Oikeusministeriön työryhmä on esittänyt kokonaan uutta lakia yksityishenkilöiden velkajärjestelyistä.
 
Ehdotuksiin sisältyi muun muassa, että velalliselta perittävä rahamäärä joustaisi tulojen mukaan. Velkojen maksun valvonta siirrettäisiin velkojalta ulosottoon.
 
Riitainen ryhmä ei puuttunut järjestelmän perusteisiin. Velkomista koskeva lainsäädäntö säilyy velkojaa suosivana siten, että perusteeton perintä on delleen mahdollista ..
 
Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) mielestä laeissa ei ole vikaa.
 
ESPOOLAINEN entinen yrittäjä on yrittänyt vuosikausia saada ulosottokaareen lisättäväksi virkkeen, jolla perusteeton perintä estettäisiin. Mies oli takaamassa 1990-luvun alussa rakennusyrityksen yli seitsemän miljoonan silloisen markan lainaa, jota pankki alkoi konkurssin jälkeen periä takaajalta.
 
Oikeus tuomitsi miehen maksamaan, vaikka hänen ja KHT-tilintarkastajan lausunnon mukaan laina ei koskaan siirtynyt pankista päävelallisen tilille. Pyynnöistään huolimatta hän ei saanut pankilta todistusta siitä, että laina oli oikeasti nostettu.
 
Pankille riitti, että se sai oikeudesta tuomion, jolla rahat perittiin takaajalta. Pankkeja vahtiva Finanssivalvontakaan ei luovuttanut asiakirjoja velalliselle, eivätkä yrittäjien asiat kuulu kuluttajansuojalain piiriin.
 
KÄYTÄNNÖN ongelma on siinä, että velkojalla ei ole konkurssipäätöksen ja ulosoton yhteydessä lakiin selvästi kirjattua velvollisuutta esittää saamistodistusta velallisen kaikista rahaveloista. Saamistodistus on esimerkiksi velkakirja, vekseli tai sekki.
 
Velan määrää ei siis tarvitse viran puolesta todistaa. Velkojat ovat niskan päällä, ja velan määrän vahvistaminen on tuomioistuimen harkinnassa. Eikä korppi korpin silmää noki: velkojat eivät kiistä toistensa saatavia, joten velkasumma tuppaa nousemaan.
Velallisella ei ole tietoa eikä usein voimiakaan ryhtyä panemaan hanttiin pankkien juristiarmeijoille ja vaatimaan selviä rätinkejä todellisista veloista.
 
KULUTTAJAVIRASTO totesi jo nelisen vuotta sitten, että maksuvaikeudet kasaantuvat ihmisille, jotka ovat keskimääräistä heikommassa asemassa niin tiedoiltaan kuin taloudeltaankin. Viraston mukaan velkomisissa se tarkoittaa sitä, että ”tällaisessa prosessissa tulee tuomioita myös perusteettomista saatavista”.
 
Kansanedustajat ovat pommittaneet kirjallisilla kysymyksillä Braxia asian vuoksi, Pietari Jääskeläinen (perus) teki juuri lakialoitteenkin asiasta. Joka kerta vastaus on ollut sama: ongelmaa ei ole, koska lain mukaan velallisella on pyynnöstä oikeus saada ajantasainen tieto velkojensa määrästä ja perusteista.’
 
Käytäntö oikeussaleissa on kuitenkin muuta. Perintälain muotoilu on ympäripyöreä ja ulos otto on voitu panna sellaisiakin velkoja, joiden näyttö on perustunut pätemättömiin asiakirjoihin.
Pankit ovat vedonneet myös liikesalaisuuksiin asiakirjojen pihtaamisessa.
 
KOKO SYSTEEMI on edullinen pankeille, sillä velallinen maksaa korkoja ja kuluja ennen itse lainan lyhennystä. Käytännössä korviaan myöten velkaantunut voi joutua maksamaan lopun ikänsä pelkkiä korkoja, joista voi lopulta kertyä isompi summa kuin itse alkuperäinen laina, joka ei ole lyhentynyt sentilläkään.
 
Vanhan kauppakaaren mukaan asia voisi olla toisinkin: ensin maksetaan pääoma ja sen jälkeen korot ja kulut. Silloin ylivelkaantuneella olisi edes toivoa päästä joskus kuiville.
 
Nykymallissa velkoja joutuvat usein maksamaan veronmaksajat sosiaaliturvan kautta, sillä velkaa voidaan ulosmitata myös toimeentulotuesta. Lainsäädäntö on automaattipajatso, jolla pankki saa aina saatavansa korkojen kera.
 
Tuloksena on helposti yksilölle elinikäinen velkavankeus ja valtiolle uusi elätti. Yhden arvion mukaan sosiaaliturvasta maksetaan vuosittain ulosoton kautta 600-800 miljoonan euron edestä ”pankkitukea”.
 
MINISTERI BRAX on todennut, että olemattomien saatavien perijä syyllistyy rikokseen. Jos pankit tekevät näin, niiden taseissa voi olla runsaasti laittomia saamisia. Rikoslaissa sille on nimikin: rahanpesu.

Pauliine Koskelon ”velkojavinkit” sisältävät rahanpesumallin?

Nyt kun taas Suuri velkalama tappaa yrittäjyyttä on syytä muistuttaa miten tulevissa pankkioikeudenkäynneissä tuomioiden perusteella velkojen liikamääräiset saatavat perinnässä ja realisoinnissa on mahdollistunut RAHANPESUKSI.
 
Pankkien kriisin selvittelyissä rahanpesuun ei ole kiinnitetty huomiota, vaikka OECD on vaatinut Suomea muuttamaan rikoslakia rahanpesun osalta.
 
Rahanpesu on rikos.
Suomessa rahanpesu tuli lakiin rangaistavaksi teoksi vuonna 1994. Lakia on sittemmin muutettu vastaamaan kansainvälisiä sopimuksia vuonna 2003. Alkurikoksen tekijää ei rangaista erikseen rahanpesusta, vaan tekijänä on ulkopuolinen, joka avustaa rahan tai omaisuuden alkuperän häivyttämisessä. Myös tuottamuksellinen (törkeästä huolimattomuudesta tapahtuva) rahanpesu on rangaistavaa.
Eräät luotto- ja rahoituslaitosten piirissä toimivat ovat ilmoitusvelvollisia havaitessaan toimintaa, jota on syytä epäillä rahanpesuksi. Aiemman lain mukaan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti oli rangaistavaa rahanpesuna. Tämä johti tilanteisiin, jossa ilmoitusvelvollista oli rangaistava laittomasta rahanpesusta tämän laiminlyötyä ilmoittaa havaitsemastaan epäilyttävästä toiminnasta vaikka sittemmin osoittautui ettei mitään rahanpesua ollutkaan tapahtunut. Sen vuoksi laista poistettiin lakimuutoksen 2003 yhteydessä em. säännös. Sen sijaan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä rangaistaan nykyään sakolla.

 
”Jälkeen Koiviston konklaavin” haastemenettelyn uudistuksella 1.12.1993 sivuutettiin velallisen oikeussuoja ja sen tuloksena on tehty satojatuhansia oikeusmurhia
 
Lukija ottakoon huomioon, että ”Uudet velkalait perinnässä” -kirjan kirjoittajat ovat virkamiehiä, ja että jopa oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos (nyk. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo) on ollut mukana kirjoittajien joukossa.
 
Onko Suomi enää oikeusvaltio, jos valtiovalta asettuu näin räikeästi velkoja-velallinen suhteessa vahvemman osapuolen puolelle?
 
JOHDANTO
 
Tämän lainsäädäntöuudistuksen jäljille päästiin, kun sattumoisin löytyi ”Business Books” – nimisen kustantamon vuonna 1994 julkaisema kirja ”Uudet velkalait perinnässä”. Kirjan esipuhe oli päivätty 7.10.1993. Laki oikeudenkäymiskaaren muutoksesta (595/1993), ja sen mukanaan tuomasta alioikeusuudistuksesta (28.6.1993/581) ja haastemenettelyn uudistamisesta astui voimaan 1.12.1993.
 
Kirjan valmistelu oli siten aloitettu huomattavasti aikaisemmin, kuin itse lakejakaan oli hyväksytty. Kirjassa esitellään laajasti uudistusten vaikutusta velkojien kannalta: velkojia opastetaan aivan kädestä pitäen, miten velallinen ajetaan todella ahtaalle. Itse asiassa, kirjassa annetaan ”vinkkejä velkojille” tavalla, josta oikeusministeriö on selontekovelvollinen – kirjan kirjoittajiin lukeutuu muiden muassa oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Pauliine Koskelo. Lain oikeudenkäymiskaaren uudistuksesta päävalmistelijana toimi lainsäädäntöneuvos Juhani Hirvonen ja esittelijänä lainsäädäntöneuvos Jan Törnqvist.
 
Suomessa 1990-luvun ns. Suuren laman aikana velkavastuuseen jääneet ovat jo pitkään ihmetelleet epätoivoisina, mikseivät velalliset saa oikeudenmukaista ja tasavertaista kohtelua eri viranomaisten, esimerkiksi tuomioistuinten käsitellessä heidän asioitaan. Tämän tavanomaisesta, suomalaisesta oikeusvaltioperiaatteesta poikkeavan toimintatavan heijastumia eri variaatioissaan on paljon. On koettu, että miltei kaikki lamavelalliset ovat joutuneet jonkinasteisten oikeudenloukkauksien kohteeksi.
 
Miksi lamavelalliset eivät saa oikeutta? – Tähän suureen ja perustavaa laatua olevaan kysymykseen on vihdoinkin alkanut löytyä vastauksia: tietyillä lainsäädännöllisillä ja myös itse oikeuslaitokseen kohdistuneilla toimenpiteillä – esimerkkinä mainittakoon viime kuukausina lisääntyvää huomiota saanut 6.5.1992 pidetty oikeuspoliittinen keskustelutilaisuus, ns. Koiviston konklaavi – on saatu aikaan se, että velasta vastuussa olevien todellakin on mahdotonta saada oikeutta. Eräs tämän lainsäädäntöprosessin kulmakivistä on seuraavassa tutkimuksessa esiteltävä laaja oikeudenkäymiskaaren uudistus. Lakiuudistusta valmisteltiin useita vuosia 1980-1990-lukujen taitteessa.
 
Korostettakoon, että haastemenettelyn uudistus on saattanut sopia oikeinkin hyvin laskujen ja muiden pienten saatavien oikeudelliseen käsittelyyn. Tällaiset saatavat ovat yleensä yksityisten oikeushenkilöiden keskeisiä, tai pankeista otettuja esimerkiksi ns. luottolimiittejä, joista ei välttämättä ole erillistä saamistodistetta.
 
Tämän tutkimuksen kritiikin kärki kohdistuukin ns. Suuren laman aikana pankkien antamien ja kotimarkkinayritysten ottamien suurten miljoonaluottojen – jotka olivat useimmiten ns. valuuttaluottoja – maksamismääräysten oikeudellisen käsittelyn uudistuksiin. Nämä lakiuudistukset johtivat siihen, että kymmenet, jopa sadat tuhannet ns. lamavelalliset joutuivat massiivisen oikeusmurhan kohteeksi.
 
Edellä lueteltujen lakiuudistusten lisäksi 1990-luvun loppupuolella säädettiin hävinneen osapuolen maksettavaksi myös voittaneen osapuolen oikeudenkäyntikulut, ja määrättiin lainopillisen koulutuksen saanut oikeudenkäyntiavustaja pakolliseksi. Lopputulos onkin, ettei näillä oikeusmurhan uhreilla nykytilanteessa ole mitään resursseja ryhtyä vaatimaan ja prosessoimaan oikaisuja, tuomionpurkuja, saati vahingonkorvauksia.
 
UUDET VELKALAIT PERINNÄSSÄ -KIRJAN TEEMA
 
Vuonna 1993 toteutettiin laaja alioikeus- ja ulosottolain uudistus. Uudistusten yhteydessä saatavien oikeudellinen perintä muutettiin ratkaisevasti. Käytännössä velallisen oikeussuoja sivuutettiin kokonaan. Keinovalikoima oli kattava. Uudistusten teknisenä suorittajana oli oikeusministeriö ja taustavoimana Suomen Perimistoimistojen Liitto.
 
”Uudet velkalait perinnässä” -kirjassa käsiteltävänä olevat asiat:
1. Yksityishenkilön velkajärjestely velkojan kannalta ( Pauliine Koskelo)
2. Alioikeusuudistus ja sen vaikutukset oikeudelliseen perintään ( Kari Kujanen)
3. Yrityssaneeraus velkojan kannalta ( Jari Malinen )
4. Ulosottomenettely ja sen muutokset ( Hannu Töyrylä )
 
Kirja on tarkoitettu: pankeille, vakuutusyhtiöille, asianajo- lakiasiain- ja perintätoimistoille, luotonvalvojille, reskontranhoitajille ja perinnänhoitajille.
 
ALIOIKEUSUUDISTUS JA SIIHEN LIITTYVÄT OIKEUDELLISEN PERINNÄN MUUTOKSET
 
ATK-perustainen summaarinen menettely kirjan mukaan
 
Oikeusministeriö ja Suomen Perimistoimistojen liiton jäsenet käynnistivät syksyllä 1991 suunnittelun koskien ATK-perustaista summaarista menettelyä.
 
Sähköinen summaarinen menettely oli laajinta Euroopassa heti lain tultua voimaan 1.12.1993. Kirjassa arvioidaan, että noin puolet ( 150 000 hakemusta vuodessa ) summaarisista hakemuksista saatiin konekielisesti käräjäoikeuksiin.
 
Lainlaatijat kehittivät ”ATK-putken”, jota pitkin laskutus > reskontra > perintäkirjeet > haastehakemus > haastehakemuksen tiedoksianto > yksipuolinen tuomio > ulosoton täytäntöönpano kitkattomasti seurasivat toisiaan.
 
Eräänä johtavana ajatuksena lakiuudistuksessa vaikuttaa olleen se, että alkuperäisiä velkakirjoja – nimenomaan tavallisia velkakirjoja – velkojan ei tarvinnut enää 1.12.1993 jälkeen toimittaa riita-asiaa koskevan haasteen liitteenä käräjäoikeuteen. Kun haastehakemuksen sähköinen, konekielinen toimittaminen tehtiin mahdolliseksi, olikin luonnollista selittää ( HE 79/1993 ) , että alkuperäisten velkakirjojen toimittaminen haastehakemuksen mukana olikin nyt itse asiassa mahdotonta – tai ainakin ei-toivottavan hankalaa ja kallista velkojille!
 
Käsityksen summaarisen menettelyn mullistavuudesta saa kappaleesta 3.4.9. ”Asian ratkaiseminen valmistelussa, ns. summaarinen menettely”. Siinä todetaan mm. seuraavaa: ”Kun alioikeuksissa ratkaistiin vuonna 1992 hieman alle 50 000 riita-asiaa ja noin 260 000 maksamismääräysasiaa, arvioidaan, että näistä yli 300 000:sta uuteen menettelyyn joko laajalla tai ennen kaikkea suppealla haastehakemuksella aloitetusta asiasta jopa 90 % ratkaistaan jo kirjallisessa valmistelussa.”
 
Tavoitteena siis olikin saada suurin osa ”yksinkertaisista” velkomisasioista nopeasti, helposti ja ”halvalla” ratkaistuksi. Oliko se todellinen syy, sitä ei tässä tutkimuksessa käsitellä.
 
Miten toteutettiin se, ettei alkuperäisiä asiakirjoja ei enää tarvinnut liittää haastehakemukseen

 
Eduskunta sääti lain oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta 595/1993. Laki säädettiin 28.6.1993, ja se tuli voimaan 1.12.1993.
 
Lain 5 luvun 3 ja 4 § ovat kriittisiä pykäliä, joiden ”sopiva” muuttaminen ja tulkinta loivat edellytykset sille, että – ”Uudet velkalait perinnässä” -kirjan mukaan – alkuperäisiä asiakirjoja kantajan ei tarvinnut enää 1.12.1993 jälkeen toimittaa haastehakemuksen mukana muuten, kuin poikkeustapauksissa.
 
Entinen 3§: Jos asia koskee 1) tietyn määräistä saamista, 2) hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista taikka 3) häätöä ja kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen, haastehakemuksessa on vaatimuksen perusteena tarpeen mainita ainoastaan ne seikat, joihin vaatimus välittömästi perustuu. …
 
Uusi lisämomentti: Haastehakemuksessa on kuitenkin täsmällisesti yksilöitävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa.
 
Entinen 4§: Asiakirja, johon kantajan vaatimus perustuu, on liitettävä haastehakemukseen alkuperäisenä tai jäljennöksenä. Lisäksi haastehakemukseen on liitettävä ne kirjalliset todisteet, joihin kantaja vetoaa.
 
Uusi 4§: Edellä 2§:ssä tarkoitettuun haastehakemukseen on lisäksi liitettävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa.
 
Miten näistä lakipykälistä sitten voitiin viedä niin pitkälle menevä johtopäätös, ettei alkuperäisiä saamistodisteita enää tarvinnut liittää haastehakemukseen, käsitellään seuraavassa kappaleessa.
 
HE 79/1993 Yksityiskohtaiset perustelut
 

Alkuperäinen asiakirja: + tarvitaan
– ei tarvita
3§:
”Jäljempänä ehdotetaan 4§:ää muutettavaksi siten, että kantajan ei tarvitse liittää summaarista menettelyä tarkoittavaan haastehakemukseensa sellaista asiakirjaa, johon hän vetoaa.” _
 
”Jotta vastaaja tällöinkin saisi riittävän täsmälliset tiedot häntä vastaan esitetyn vaatimuksen perusteista … haastehakemuksessa on täsmällisesti yksilöitävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste…”
 
4§:
”…haastehakemukseen on aina liitettävä joko alkuperäisenä tai jäljennöksenä se asiakirja, johon kantajan vaatimus perustuu. …mukaan liitettävä ne kirjalliset todisteet, joihin kantaja vetoaa” +
 
”Silloin kun kantaja haastehakemuksessaan ilmoittaa, ettei vaatimus hänen käsityksensä ( !!!! , kirj.huom) ) mukaan ole riitainen …asiakirjojen esittäminen on tarpeetonta, koska vaatimus on joka tapauksessa hyväksyttävä.”
 
” … kun kantaja voi toimittaa haastehakemuksensa tuomioistuimelle myös sähköpostina, ei kirjallisten todisteiden esittäminen tällöin ilman olennaista hankaluutta aina myöskään ole mahdollista. ”
 
” Näistä syistä momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ainoastaan luvun 2§:ssä tarkoitettuun haastehakemukseen (mitä haastehakemusta lainlaatija tarkoittaa?) on liitettävä se sopimus, sitoumus tai muu kirjallinen todiste, johon kantaja vetoaa ”
 
Lainkohtien perusteluja on siis jouduttu vääntämään ja kääntämään puolelta toiselle siten, että heikkohermoista hirvittää. Perustelut voidaan tulkita siten, että tuli tasapeli – 3 puolesta ja 3 vastaan. Mutta miten lopputulos sitten voikaan olla se, että tuomioistuimet ryhtyivät noudattamaan lainkohtaa nimenomaan siten, ettei alkuperäistä saamistodistetta – mutta vain tavallista velkakirjaa – tarvinnut enää liittää haastehakemukseen – miksi ei ?
 
Juoksevat sitoumukset – juokseva velkakirja, vekseli, shekki – täytyi liittää alkuperäisenä haastehakemukseen, eikä tästä nähty koituvan pankeille mitään ylimääräistä ongelmaa – miksi ei?
 
”Uudet velkalait perinnässä” –kirja antaa vastauksen ?

 
Pauliine Koskelo oli oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos. Päättelivätkö oikeusministeriön virkamiehet, että he olivat erotuomareita – siten heillä olisi oikeus päättää, että eduskunta oli tarkoittanut, ettei alkuperäisiä asiakirjoja enää tarvinnut toimittaa käräjäoikeudelle ? Mutta miksi he halusivat tehdä tällaisen johtopäätöksen ?
 
Olipa niin tai näin, tämän johtopäätöksen viranomaiset ja oikeuslaitos ovat lakitekstistä tehneet. Tätä tulkintaa toistetaan ”Uudet velkalait perinnässä” -kirjassa neljässä eri kohdassa, jotta kirjan lukijat – perintätoimen haltijat – varmasti tämän johtopäätöksen ymmärtävät, uskovat ja muistavat ( sivuilla 67, 72, 81,87 ).
 
Oikeudellisen perinnän muuttaminen ”oikeudelliseksi”
 

Kappaleessa ”Alioikeusuudistus saatavan perinnän kannalta” todetaan entisen maksamismääräysmenettelyn puutteena olleen se, että vastaajan vastustuksen vuoksi koko menettely usein jouduttiin aloittamaan uudelleen normaalina raskaana riita-asioiden menettelynä.
 
Ratkaisuksi kehitettiin uusi, kantajalle – joka oli useimmiten pankki – suunniteltu ”kevytkäsittely”, idioottivarma malli, jossa vastaajalle eli velalliselle ei jätetty enää mitään mahdollisuuksia vastustaa haastetta ja siten edes teoriassa saada oikeutta.
Myös itse oikeudenkäynti muutettiin oikeudenkäynnin irvikuvaksi, jossa asiantuntemattomat käsittelijät ratkaisivat miljoonien ja taas miljoonien markkojen velkomuskanteita – ratkaisevalla tavalla puutteellisilla asiakirjoilla varustettuina.
 
Haastehakemuksen vastustaminen tehtiin käytännössä mahdottomaksi
 

Oikeudellinen menettely jaettiin valmisteluun ja pääkäsittelyyn. Valmistelu voi olla joko kirjallista tai suullista.
 
Olennaista saatavien perinnässä oli tämän jälkeen se, että asia voitiin 1.12.1993 lähtien ratkaista jo kirjallisessa valmistelussa, jos vastaaja ei:
 
1. anna häneltä pyydettyä kirjallista vastausta, tai
2. ei vastauksessaan esitä perustetta kiistämiselle, tai
3. vetoaa vain sellaiseen perusteeseen, jolla ei selvästi ole vaikutusta asian ratkaisemiseen.
 
Lakitekstissä, sen perusteluissa tai ”Uudet velkalait perinnässä” –kirjassa ei anneta kelvollisia perusteita sille, milloin vastustus joko on tai ei ole perusteeton. Ilmeisesti asian ratkaisu haluttiinkin jättää muotoutumaan ”muodostuvan oikeuskäytännön” mukaiseksi.
 
Kuten seuraavassa kappaleessa osoitetaan, oikeuskäytäntö sittemmin muotoutuikin käräjäoikeuksien kansliahenkilökunnan ”ratkaisujen” mukaiseksi.
 
Ei voine olla vaikea päätellä, että pankkien juristien ääni kuului ylitse muiden !
 
Lisäksi ”Uudet velkalait perinnässä” –kirjassa monessa kohdassa painotetaan, että pelkkä haasteen vastustaminen ei siis enää riitä, kuten vanhassa maksamismääräysmenettelyssä, vaan haaste jyrätään yksipuoliseen tuomioon asti ikään kuin väkivalloin vastustusyrityksistä huolimatta.
 
Sivulla 79 kappaleessa 3.4.9. ”Asian ratkaiseminen valmistelussa, ns. summaarinen menettely” on seuraava kappale:
Tässä on huomattava, että pelkkä vastustaminen ei riitä. Vastaajan on esitettävä perusteet. Lisäksi perusteiden tulee olla sellaisia, että niillä on vaikutusta asian ratkaisemiseen. Hyvin yksilöityyn ja perusteltuun hakemukseen on aina vaikeampi löytää ratkaisuun vaikuttavia perusteita.
 
On otettava huomioon, että kirjan toimittamiseen ovat myös oikeusministeriö ja oikeusministeriön edustajat sitoutuneet, joten viranomaisilta saatava selonteko siitä, miksi valtiovalta edelleen auttaa velkojaa – valtiovalta ei voi osallistua velkojien pyrkimyksiin antamalla näille hyviä vinkkejä siitä, miten vaikeutetaan velallisen mahdollisuutta saada oikeutta.
 
Kansliahenkilökunta sai oikeudet antaa yksipuolisia tuomioita
 

Uudessa käräjäoikeudessa laamanni voi antaa kokeneelle kansliahenkilökuntaan kuuluvalle tehtäväksi ratkaista yksinkertaisia asioita, joista suurimman osan muodostavat juuri perintäasioissa käytettävät ns. suppealla haastehakemuksella aloitetut asiat, joissa tulee yksipuolinen tuomio.
 
Huomattakoon, että hallituksen esityksessä HE 79/1993 on todellakin futuuri: ”… asiat, joissa tulee yksipuolinen tuomio” ! Miten valtioneuvosto voi predestinoida, että haasteista tulee tulemaan yksipuolinen tuomio? – Vai oliko näin päätetty jo lakitekstiä valmisteltaessa: laki tehdään sellaiseksi, että yksipuolinen tuomio tulee joka tapauksessa ja varmasti ?
 
Kansliahenkilökunnan koulutuspohjasta, lisäkoulutuksesta tai sen tarpeesta ei sen paremmin alioikeusuudistuksen lakitekstissä, sen perusteluissa kuin ”Uudet velkalait perinnässä” –kirjassakaan anneta mitään tarkempia tietoja.
 
Käsitteen ”kokenut kansliahenkilökunta” määrittely onkin kätketty erilliseen ns. käräjäoikeuslakiin ( 28.6.1993/581 ) sen alakohtaan ”Tuomioistuinharjoittelu käräjäoikeudessa” 14-17§ sekä hallituksen esitykseen 79/1993 liittyvään lakiin alioikeusuudistuksen siirtymäsäännöksistä 7§:n, joiden lähteiden mukaan ”kihlakunnantuomari tai raastuvanoikeuden pormestari voi… määrätä notaarin ja kansliahenkilökuntaan kuuluvan suorittamaan 1§:ssä tarkoitettuun lainkäyttöön liittyviä tehtäviä…”
 
Käräjäoikeuslain mukaan siis käräjäoikeudessa voi olla notaareja, jotka ovat lainopin kandidaatin tutkinnon suorittaneita, ja suorittamassa tuomioistuinharjoittelua saadakseen varatuomarin arvon. Laamanni voi määrätä 1) virassa kaksi kuukautta olleen notaarin käsittelemään ja ratkaisemaan käräjäoikeuden kansliassa: c)oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 ja 14§:ssä tarkoitettuja asioita ( esim. tietyn määräinen saaminen, kirj.huom. ).
 
Aivan vastaavalla tavalla sairaalassa apulaislääkärinä 2 kuukautta opintojensa loppuvaiheessa oleva lääketieteen kandidaatti voitaisiin velvoittaa itsenäisesti tekemään avosydänleikkauksia !
 
Mutta – mikä pahinta – myös ”kansliahenkilökuntaan kuuluva” eli käytännössä merkonomin peruskoulutuksen saanut henkilö sai täydet oikeudet ryhtyä antamaan velkomustuomioita !
 
Ilmeisesti lakiuudistuksen tässä kohdassa on ajateltu, että mikäli lakiuudistusta eduskunnassa ajettaessa joku kiinnittäisi asiaan huomiota, voidaan tämän kohdan ottamista lakiin perustella sellaisella selityksellä, että kansliahenkilökunnan annetaan hoitaa vain ”yksinkertaisia”, markkamäärältään vähäpätöisiä saatavia, esimerkiksi maksamattomia puhelinlaskuja, vuokria jne.
 
Kuitenkin todistettavasti kansliahenkilökunta on käsitellyt miljoonien, jopa kymmenien miljoonien markkojen suuruisten yritysluottojen haastehakemuksia, ja antanut niissä langettavia tuomioita suorastaan läpihuutojuttuina. Tällainen on täysin käsittämätöntä oikeusvaltio Suomessa !
 
Työryhmän tietoon ovat tulleet ainakin seuraavat asiakohdat, jotka ovat asiantuntemattoman käsittelyn vuoksi johtaneet vääriin tuomioihin eli oikeusmurhiin
 
Kuka on luotosta vastuullinen oikeushenkilö
 

Yritysluottojen asiakokonaisuudet ovat aina erittäin monimutkaisia jo pelkästään sen toteamiseksi, kuka on juridisesti ko. luotosta vastuussa. ”Uudet velkalait perinnässä”-” kirjan kappaleessa ”IV.Ulosottomenettely ja sen muutokset” kohdassa 4.1. ”Haastehakemus ulosottoa silmällä pitäen” on selostettu, minkälaisia tulkintaongelmia tuottaa jo sen toteaminen, kuka on velasta maksuvelvollinen.
 
Kirjassa neuvotaan velkojaa ”selvittämään itselleen jo haastehakemusta tehdessään, keneltä kaikilta hän voi velkaansa periä.” Esimerkkinä mainitaan henkilöyhtiöt eli avoin ja kommandiittiyhtiö, joiden ”henkilökohtaisesti vastuunalaiset yhtiömiehet ovat suoraan … vastuussa yhtiön velasta myös henkilökohtaisella omaisuudellaan” mutta että ”edellyttää velan periminen heidän henkilökohtaisesta omaisuudestaan sitä, että yhtiön lisäksi heidät on myös nimenomaan itse tuomittu yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa maksuvelvollisiksi.”
 
Huomionarvoista ”Uudet velkalait perinnässä” –kirjan toimittamisessa on se, että kappaleessa ”II. Alioikeusuudistus ja sen vaikutus oikeudelliseen perintään” ei ole laisinkaan käsitelty sitä, kuka on maksuvelvollinen.
 
Pelättiinkö, että lukijat olisivat alkaneet epäillä sitä, miten kansliahenkilökunta kykenee päättämään, kuka on maksuvelvollinen?
 
On lukuisia näyttöjä siitä, että henkilöyhtiön luottoa ei ole lainkaan velottu itse yhtiöltä, joka olisi ensisijaisesti maksuvelvollinen yhtiön velvoitteista, ja täytäntöönpanokin toimeenpannaan vain yhtiömiehiä vastaan ilman, että yhtiömiestä ja yhtiötä olisi yhteisvastuullisesti tuomittu velasta vastuullisiksi. Silloin velanmaksun täytäntöönpano vain yhtiömiehen vastattavaksi on laiton !
 
Kuka on oikea velkoja = asialegitimaatio?
 
Toinen esille tullut erittäin vakava ongelma on kysymys siitä, kuka on oikea velkoja, eli asialegitimaatio. On esimerkiksi selvinnyt, että Suomen Yhdyspankki rek.no 40.925 (emopankki) perusti 30.4.1991 uuden pankin (tytärpankki) nimeltä Pohjoismaiden Yhdyspankki rek.no 513.752. Emopankki suoritti 1.7.1991 manööverin, jossa se siirsi pankkitoimintansa – mukaan lukien saatavat – apporttina tytärpankille.
 
Esillä olleissa tapauksissa siirtomerkintää saamistodisteeseen ei tehty saatavien siirron yhteydessä pankkiyhtiöltä toiselle. Siten on edelleen avoin kysymys, mikä oikeushenkilö Suomen Yhdyspankin antamissa luotoissa on oikea velkoja. Kansliahenkilökunta ei ole pystynyt selvittämään tätä olennaistakin olennaisempaa kysymystä.
 
Vastaavalla tavalla Suomen Säästöpankki-SSP OY:n pilkkomisen yhteydessä vuosina 1993-1994 siirrettiin kymmeniätuhansia velkakirjoja pankkiyhtiöiltä kolmansille.
 
Niissä velkakirjakopioissa, jotka on saatu nähtäväksi, on tehty siirtomerkinnät, mutta velalliselle, takaajalle tai pantinantajalle ei ole velkakirjalain ( 1947/622 ) 31§:ssä edellytetyllä tavalla ilmoitettu kirjallisesti todisteellisesti velkojan vaihtumisesta, jolloin velasta vastuussa olevat ovat menettäneet velkakirjalain 17§:n mukaiset väitemahdollisuudet uutta velkojaa vastaan.
 
Siirrot ovat siten laittomasti tehtyjä. Kuka on silloin oikea velkoja?
 
Luottoinstrumentin puuttuminen haastehakemuksen yhteydessä mahdollistaa väärinkäytökset
 
Kolmas ongelma, joka on seurannut kansliahenkilökunnan päätösvallasta on se, että kysymys luottojen tyypistä ja luottoinstrumentista – velkakirja, juokseva velkakirja, vekseli, shekki – on systemaattisesti kansliahenkilökunnalta jäänyt käsittelemättä haastehakemuksien yhteydessä.
 
Ainakin Suomen Yhdyspankki/Nordean kohdalla on asiakirjanäyttöjä siitä , että haastehakemukset on tehty ”valuuttaluottoihin” kohdistettuina. Haastehakemus on muotoiltu siten, että kyseessä olisi tavanomainen velkakirjaluotto, jonka yhteydessä haastehakemukseen ei tarvinnut liittää alkuperäistä tavallista velkakirjaa.
 
Jos haastehakemuksessa olisi tuotu esille – kuten olisi pitänyt – että ”valuuttaluotto” onkin vekseliluotto, olisi haastehakemuksen liitteenä kuulunut olla alkuperäinen vekseli.
 
Kuitenkin eräässäkin todistettavassa tapauksessa pankki toimitti nähtäväksi luottoinstrumenteiksi väittämänsä alkuperäiset ns. Promissory Note – nimiset asiakirjat vasta marraskuussa 2001 – ja silloinkin voudille, ei tuomioistuimelle.
 
Kokonaan oma asiansa on, kun velkomustuomion täytäntöönpano alkoi jo vuonna 1996, miksi vouti ryhtyi perimään luottoa ilman asianmukaisia saamistodisteita? Tähän kysymykseen vouti on vastannut, että ”voutipäivillä oli annettu ohjeet, että käräjäoikeuden tuomio riittää tuomion täytäntöönpanon perusteeksi, eikä saamistodisteita siten tarvita ulosottovirastossa.”
 
Nordean lakimies Esko Nurminen on vastannut 21.8.2002 kysymykseen siitä, mikä asiakirja Promissory Note luonteeltaan on, seuraavasti: ” Promissory Notessa kyse on Suomen vekselilain mukaisesta vekselistä.”
 
Ydinkysymys on, että kansliahenkilökunnan olisi pitänyt tietää, että ”valuuttaluotto” on vekseliluotto, ja siten alkuperäisen vekselin olisi pitänyt olla haastehakemuksen liitteenä. Jos kuitenkaan kansliahenkilökunnan ei olisi tullut tätä tietää tai epäillä, mutta pankkikaan ei ole toiminut voimassaolevan lain mukaan, mikä osapuoli – kantaja, haastehakemuksen tehnyt asiamies vai yksipuolisen tuomion antanut kanslisti – on syyllinen oikeudenkäyntivirheeseen, mahdollisesti jopa prosessipetokseen.
 
Tämän kysymyksen oikeudellinen käsittely tulee johtamaan vääjäämättä siihen, että väärin perustein annettu tuomio joudutaan purkamaan ja syylliset saattamaan edesvastuuseen.
 
Promissory Note ei ollut vekseli
 

Edellisessä kohdassa kuvattu Promissory Note on Nordean oman ilmoituksen mukaan siis Suomen vekselilain mukainen vekseli. Kuitenkin tarkemmassa selvittelyssä on saatu selville, että asiakirjan vekseliluonnetta vastaan on ainakin 12 asiakohtaa, joiden perusteella Promissory Note ei voi olla Suomen vekselilain tarkoittama vekseli eikä siten muodosta saamisperustetta
 
Tämäkin asia olisi tullut selvittää aikanaan käräjäoikeudessa asiallisesti järjestetyssä velkomusasian oikeudellisessa käsittelyssä.
 
Mutta mikä sitten oli saamistodiste ko. luoton yhteydessä?
 
Velan pääoma tuomittu maksettavaksi rahayksiköllä, jota ei ole …

 
Neljänneksi kansliahenkilökunnalta on jäänyt huomaamatta pankkien haastehakemuksissa ns. valuuttaluottojen kohdalla luottosummaksi ilmoitettu pankin sisäinen valuuttakori (esim. SYP:n XYP -yksikkö ) ilman vastaavaa markka-arvoa, jolloin yksipuolisessa tuomiossa velallinen on tuomittu maksamaan n XYP -yksikköä. XYP -yksikön markkavasta-arvo vaihtelee päivittäin.
 
Onko Suomessa ollut XYP -niminen rahayksikkö markan rinnalla ? Jos ei, minkä päivän kurssin mukaan markkavasta-arvo on määrätty? Kuka/mikä instanssi on vasta-arvon arvopäivän määrännyt? Onko mikään elin valvonut mainitun vasta-arvon määrittämistä ja sen noudattamista?
 
Suppeaan haastehakemukseen ei 1.12.1993 jälkeen tarvinnut liittää alkuperäisiä asiakirjoja

 
Haastehakemukset jaettiin suppeisiin ja laajoihin. Saatavan ns. suppeaa haastehakemusta käytetään, kun kantaja ilmoittaa, ettei asia hänen käsityksensä mukaan ole riitainen.

Tämä ilmoitus riittää nyt – oikeusministeriön mukaan – siihen, että kantajan ei enää tarvitse liittää haastehakemukseen sopimusta, sitoumusta tai muuta vastaavaa kirjallista todistetta. Sen sijaan juokseva velkakirja, vekseli tai shekki on vieläkin liitettävä hakemukseen alkuperäisenä.

Ammattimaisen rahanlainauksen saamistodisteet ovat seuraavat ( Havansi: Luotto-oikeus):
1. Velkakirja
1.a. Tavallinen velkakirja
1.b. Juokseva velkakirja
2. Vekseli
3 Shekki
 
Oikeusministeriön mukaan siis tapauksissa 1.b, 2 ja 3 haastehakemukseen täytyy liittää alkuperäinen saamistodiste.
 
Tavallista velkakirjaa ei tarvitse enää 1.12.1993 jälkeen liittää haastehakemukseen. Sen sijaan muiden saamistodisteiden kohdalla näyttövelvollisuus säilytettiin.
 
Luottokannasta tavallisia velkakirjaluottoja oli valtaosa – Havansin Luotto-oikeus –kirjan mukaan vuonna 1978 peräti 80 %. Juuri tämä luottokannan osa haluttiin oikeuskäytännössä saattaa heikennetyn oikeudellisen menettelyn piiriin siten, että velallisensuojaa ei lainmuutoksen tultua voimaan 1.12.1993 enää ollut.
 
Valtioneuvoston suoranainen myötävaikutus velallisten oikeudettomalle tilalle
 

Edellä kohdassa 2.2.1. siteerattiin hallituksen esityksen perusteluissa olevaa kohtaa:
”Silloin kun kantaja haastehakemuksessaan ilmoittaa, ettei vaatimus hänen käsityksensä mukaan ole riitainen …asiakirjojen esittäminen on tarpeetonta, koska vaatimus on joka tapauksessa hyväksyttävä.”
 
Miten valtioneuvosto voi perustella, että kantajan ilmoitus siitä, että saatavaan kohdistuva vaatimus ei ole riitainen on riittävä peruste sille, että ”vaatimus on joka tapauksessa hyväksyttävä” eikä tälläkään perusteella ole enää tarpeellista liittää alkuperäistä saamistodistusta mukaan haastehakemukseen? Velallinen on näin valtiovallan tuottamuksella menettänyt oikeussuojansa.
 
Mikä on todellinen syy siihen, että oikeusministeriö muuttamalla muutti lakia siten, että tavallisissa velkakirjaluotoissa velkojan eli pankin ei tarvitse liittää alkuperäistä tavallista velkakirjaa haastehakemukseen enää 1.12.1993 jälkeen?
 
ULOSOTTOMENETTELY JA SEN MUUTOKSET
 

Yleistä ulosotosta
 

Suomalainen ”oikeussuojajärjestelmä” käsittää kaksi vaihetta:
1. Riitakysymyksen ratkaisu oikeusistuimessa
1. Täytäntöönpano: oikeudenkäynnissä vahvistetut velvoitteet toteutetaan tarvittaessa
ulosottomenettelyn avulla
 
Ulosottovaiheessa ei enää voida selvittää, miten riita-asia olisi tullut ratkaista, vaan se on jo toteutunut ”oikeudenkäynnissä”.
 
”Oikeudenkäynti” = yksipuolinen tuomio kansliahenkilökunnan tekemänä ilman vastaajan todellista vastustamismahdollisuutta – vrt. kohta 2.3.
 
Kirjan tekstiote sivu 149 : ”Ulosottomiehelle ei enää siten voi esittää väitettä, että tuomio olisi tosiasioiden vastainen tai että velkaa olisi lyhennetty enemmän kuin mitä tuomiossa oli huomioitu jne.”
 
Kirja on julkaistu vuonna 1994, ja sen esipuhe on allekirjoitettu 7.10.1993, joten kirja on kirjoitettu vuoden 1993 aikana ennen kuin ko. lainmuutokset tulivat voimaan – siten on vastaansanomatonta, että jo tuolloin oikeusministeriössä tiedettiin, mitkä tulevat olemaan velallisten väitteet, kun he huomaavat joutuneensa oikeudenloukkausten kohteeksi.
 
Vai oliko ”Uudet velkalait perinnässä” –kirjan tarkoituksenakin vuotaa oikeusministeriöstä hyviä vinkkejä ja tietoja siitä, miten velkojat voivat käyttää uusia lakeja hyväkseen, ja miten velallisten suu saadaan tehokkaasti tukituksi, kun he huomaavat joutuneensa oikeudenloukkausten kohteeksi
 
Ulosottohakemuksen liitteet

 
Täytäntöönpanoa pyydettäessä ulosottomiehelle velkoja antaa hakemuksen ohella ulosottoperusteen ja tarvittavat liitteet. Tärkeimmät liitteet ovat valtakirja sekä alkuperäinen saamistodiste.
 
Alkuperäisen saamistodisteen merkitys ulosottomenettelyssä

 
Saamistodisteita ovat esimerkiksi velkakirja, vekseli ja shekki.
 
Kun täytäntöönpanoa haetaan sellaisen tuomion perusteella, jossa on määrätty maksuvelvollisuus ja tästä velvoitteesta on olemassa saamistodiste, se on annettava alkuperäisenä ulosottomiehelle.
 
”Lainsäännös johtuu velallisen oikeussuojan tarpeesta kahteen kertaan tapahtuvaa velkomista vastaan sekä siitä, ettei velallisen tarvitse maksaa juoksevaa sitoumusta, ellei hän saa alkuperäistä saamistodistetta haltuunsa.” ( ”Uudet velkalait perinnässä” -kirja kappale 5.7.1. ”Alkuperäinen saamistodiste” sivu 169 )
 
Ulosottolain 3. luvun 22§:ssä säädetään:
”Kun maksuvelvollisuus on täytetty, ulosottomiehen on luovutettava hallussaan oleva saamistodiste velalliselle.”
”Kun ulosottomies täytäntöönpanoa varten vastaanottaa saamistodisteen, tulee hänen se asiakirjaan merkitä.”
 
Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 92/1996) tätä lainkohtaa tarkennetaan seuraavasti: ”Saamistodisteen haltuunotolla on ulosotossa itsenäinen merkitys: saamistodisteeseen tehdään merkinnät suorituksesta ja, jos maksuvelvollisuus on kokonaan tullut täytetyksi, saamistodiste annetaan velalliselle. Viimeksi mainitusta ehdotetaan otettavaksi pykälään nimenomainen säännös. Käytännössä näin on nykyisinkin menetelty.”
 
Kun lakitekstissä sanotaan, että ”kun tästä velvoitteesta on olemassa saamistodiste”, se ei oikeuta pankkia tulkitsemaan lakia niin, ettei tavallisten pankkiluottojen yhteydessä tarvitsisi saamistodistetta lainkaan ollakaan, tai pankki voi esimerkiksi väittää, että saamistodiste on ”kadonnut”.
 
Lainkohta ei voi tarkoittaa muuta kuin laskuja ja pieniä saatavia, jotka ovat yksityisten oikeushenkilöiden keskeisiä, tai pankeista otettuja esimerkiksi ns. luottolimiittejä. Näistä ei välttämättä todellakaan ole erillistä saamistodistetta.
 
Tämä tutkimus siis – korostettakoon vielä kerran – käsittelee vain ja ainoastaan Suuren laman aikana pankkien antamia ja kotimarkkinayritysten ottamia suuria miljoonaluottoja, jotka useimmiten olivat ns. valuuttaluottoja
 
Saamistodisteen ”häviäminen”
 

Velkojalle jätetään ulosottolaissa kuitenkin porsaanreikä olla jättämättä alkuperäistä saamistodistetta ulosottomiehelle:
UO-lain 3 luvun 22§: ”jos alkuperäisen saamistodisteen antaminen sen katoamisen tai muun syyn takia ei ole mahdollista, ulosottomies voi panna tuomion tai päätöksen täytäntöön alkuperäisen saamistodisteen puuttumisesta huolimatta, jollei saamistodiste ole juokseva velkakirja, vekseli tai shekki.”
 
HE 92/1996: ”Vallitsevan käsityksen mukaan ulosoton haltijan (aikaisemmin lääninhallitus, kirj.huom.) on kuultava velallista, jos täytäntöönpanoon ryhdytään ilman, että alkuperäistä saamistodistetta on esitetty. Myös ulosottomiehen tulisi ehdotetun pykälän mukaan kuulla velallista sopivalla tavalla, jollei se ole tarpeetonta ( mikä olisi tällainen ”tarpeeton” tilanne ? kirj.huom). Asian laatu huomioon ottaen kuuleminen voisi tapahtua puhelimitse.
 
1. On todistettavasti paljon tapauksia, joissa alkuperäistä velkakirjaa ei löydy pankista, käräjäoikeudesta tai ulosottomieheltä. Näissä tapauksissa pankki on jopa esittänyt syyksi sen, että alkuperäinen velkakirja on ”hävinnyt”. Kun tiedetään, että velkakirja = arvopaperi = rahaa, ei mitenkään voi olla uskottavaa, että ammattimaista rahanlainausta suorittava organisaatio voisi ”hävittää” rahaa.

2. Kun kaupunginvouti ei tiedä alkuperäisestä velkakirjasta ja siitä huolimatta perii, koska ”voutipäivillä joku on sanonut että näin saa tehdä”, onko silloin koko ulosottojärjestelmä Suomessa tahallisesti harhaanjohdettu toimimaan vastoin Suomen lakia? Mikä taho on voutipäivillä antanut voudeille luvan velkoa ilman alkuperäistä saamistodistusta ?
 
VINKKEJÄ VELKOJILLE

 
Osassa III ”Yrityssaneeraus velkojan kannalta ” on tekstissä 8 mustalla ympäröityä lokerikkoa, joiden otsikkona on ”VINKKEJÄ VELKOJILLE”.
 
Esimerkkejä:
 
”Yrityssaneeraushakemus ei estä perintätoimenpiteitä”
 
”Pääsääntöisesti voit jatkaa perintää täysipainoisesti tai jopa kiihdyttäen”
 
Lisäesimerkkejä löytyy kirjasta.
 
Lukija ottakoon huomioon, että kirjan kirjoittajat ovat virkamiehiä, ja että jopa oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos on mukana kirjoittajien joukossa.
 
Onko Suomi enää oikeusvaltio, jos valtiovalta asettuu näin räikeästi velkoja-velallinen –suhteessa vahvemman osapuolen puolelle ?
 
LÄHTEET

”Uudet velkalait perinnässä”, toim.Yrjö Lehtonen, kirj. lainsäädäntöneuvos Pauliine Koskelo, hovioikeudenneuvos Kari Kujanen, varatuomari Jari Malinen ja kaupunginvouti Hannu Töyrylä. ”Business Books”.1994. (esipuhe päivätty 7.10.1993)

Laki oikeudenkäymiskaaren muutoksesta, no 595/1993
HE 79/1993, valmistelijat Juhani Hirvonen ja Gustav Möller

Käräjäoikeuslaki 28.6.1993/581, valmistelija Heikki Liljeroos

Ulosottolaki 3.12.1895/37
HE 92/1996, valmistelija Tuula Linna

Hilkka Laikko; Olen ällistynyt…


HILKKA LAIKKO
 
Olisi kiva nähdä, että velka maksetaan vain yhteen kertaan, sille korot. Nyt nämä perintäyhtiöt tehtailevat omilla kuluillaan velalllisia, joiden ei oikeasti kuuluisi olla velkaa enää, kun alkuperäinen velka /lasku on maksettu.
 
Olen ällistynyt siitä, miten nämä perintäyhtiöt ja ulosotto kohtelevat ihmisiä – siitä on laillisuus ja ihmillisyys todella kaukana.

Pankit harhauttivat

Julkaistu aiemmin pvm. 27.1.2013
 
MIKSI TÄMÄ PITÄISI UNOHTAA … LAKAISTA MATON ALLE?
 
.
2. Laman todelliset uhrit, eli pankkien velkaorjuuteen jääneet ovat joutuneet jatkuvasti kiristyvien perintä- ja ulosottotoimien kohteiksi.


Maassamme on noin 300 000 kansalaista maksukyvyttöminä ja ylivelkaisina yhteiskunnan ulkopuolella. Ei riittänyt, että konkurssija takausvelalliset joutuvat kärsimään erilaisista vaikeista sosiaalisista ongelmista. Uudessa ulosottolakiesityksessä suunnitellaan ”harmaan talouden piiriin paenneiden” tai ”ulosottoa pakoilevien” laman uhrien kovennettua kohtelua: ulosottomiehille aiotaan antaa tosiasialliset poliisivaltuudet. Kovennetut toimenpiteet kohdistetaan jopa velallisen lähipiiriin, josta lakitekstissä käytetään termiä ”sivulliset”. Henkilökohtainen koskemattomuus ja kotirauha eivät enää kuulu laman uhrien ja heidän perheittensä perusoikeuksiin.

3. Pankit pystyivät toteuttamaan valtavan omaisuudensiirron saamatta tahroja kilpeensä. On syytä vakavasti pelätä, että 1990-luvun loppupuolen nousukauden aikana luottoja ottaneet kansalaiset ja yritykset joutuvat samanlaisen operaation uhriksi, ellei pankkien menettelytapoja paljasteta.
.- 

Merkkejä tästä tuli näkyviin kevään 2001 aikana, kun valtiovarainministeriön lainsäädäntöjohtaja Pekka Laajanen herätti 20.3.2001 kysymyksen siitä, mikä maa maksaa viulut, jos esimerkiksi pankkikonserni Nordea joutuisi vaikeuksiin ja tarvitsisi pankkitukea: ”Jos joitain järjestelyjä tehdään, ne pitää tehdä niin, että ne eivät ole julkisesti tiedossa.” Kuin säestyksenä Nordea ilmoitti 26.4.2001 ”järjestävänsä uudelleen juridisen rakenteensa” siten, että konsernin pankkitoiminta siirretään uutena yhtiönä perustetun suomalaisen emoyhtiön alle. (38) Myös Suomen Yhdyspankki järjesteli 1.7.1991 konsernirakennettaan samalla tavalla. Silloin nämä järjestelyt johtivat Suomen katastrofaalisiin seurauksiin.
 

4. Julkisesta keskustelusta ja kansanedustajien kannanotoista on välittynyt sellainen vaikutelma, että yli 400 miljardin valtionvelka aiotaan siirtää seuraavien sukupolvien maksettavaksi. Ovatko nuoret veronmaksajat ja kansanedustajat heräämässä kyselyyn, mikä taho on vastuussa ja kenen velvollisuuksiin kuuluukaan velan maksaminen?

* https://kirja.elisa.fi/ekirja/laman-ja-rahan-pelurit E-kirjana, heti ladattavissa tietokoneelle tablet´ille tai kännykkään.

Käräjätuomarin mielipide:

 
.-

Perintätoimet tappolinjalla..

Julkaistu aiemmin 3.12.2012
 
Yrittäjyyden turvaamista ja syrjäytymisen estämistä mm. politiikan- ja virkavallan eliitit julistavat autuaaksi… Arkipäivän tosielämä on julmaa…
 
HS:n artikkelista osio:
Helsinkiläinen Seppo on ollut eläkkeellä muutamia vuosia. Hän saa eläkettä alle 600 euroa kuukaudessa.
Eläkekertymä on jäänyt pieneksi, koska hän toimi aikanaan yrittäjänä, eikä maksanut vapaaehtoista eläkemaksua riittävästi.
Yrittäjyys loppui 1990-alussa kuin seinään. Sepolla oli yritys joka teki alihankintatöitä../..
Seppo sairastui syöpään … hän selätti syövän mutta ei sairaalalaskuja. Vajaan kuuden sadan euron eläkkeestä ei maksettu terveyskeskus- ja poliklinikkamaksuja.
Hän oli laskuista yhteydessä sosiaalihuoltoon, mutta hän sai tiedon ettei laskuja makseta … Vaikka tieto osoittautui vääräksi… Nyt kunta hakee saatavia perinnän kautta.
 
Jussi Kuokkasuon mielipidekirjoitus 3.12.2012:
 
Valtion “erityisrahoituslaitos” Finnvera irtisanoi yksipuolisesti yrittäjälainan: velkapääoma reilut 20 000 euroa.
Pian tuon ei-yrittäjäyställisen tempun jälkeen alkoi postiluukusta tipahdella kuluvaatimuksia ko. lainan lisäksi: Kuluja lisäiltiin velkapääoman päälle vaivihkaa luokkaa 10 000 euroa per kirje.
Tämä tietenkin tekee lainan takaisinmaksun mahdottomaksi eikä valtion “erityisrahoituslaitos” Finnvera suostunut sopimaan minkäänlaisesta maksujärjestelystä tms.
Tästä on aikaa jo reilut kymmenen vuotta ja tilanne on edelleenkin sama.
Itse ainakin koen joutuneeksi törkeän kiristyksen uhriksi. Siinä meni sekä toimeentulo että lahjakkuuden pohjalle luotu ura.
Monelta muulta menee paljon enemmänkin.
 

Kuka keksi “lamaoikeuden”?

Kenelle pankkien ja perintätoimen lainkäytön (ylimitoitettu) valta on yllätys?
 
Laman ja Rahan Pelurit ... E-kirjana
Laman ja Rahan Pelurit … E-kirjana
0,00€, siis maksutta
 
Laman ja Rahan Pelurit kirjana: ovh 14,90 € verkkokaupasta
 
* * *
 

Politiikansokeat suomalaiset

Julkaistu aiemmin 22.2.2015
 
En tarkoita ns. luonnonsuojelua. Kun pohditaan Anneli Auerin tapausta yksilön (syytetyn ja tässä tapauksessa tuomitun ja syyttömäksi julistetun) kannalta. Yhteiskunnan rakenteiden ympäristötekijöiden poliisi, syyttäjät, tuomarit, lainsäädäntö, media ja kansalaiset ovat toisiin nähden käsittelevät asiaa aivan kuin eri planeetalla.
 

Viikin lehmätkin osaavat tehdä oikeita päätöksiä

 
Jokainen on osaltansa ”oikeassa” ja tapauksiin nähden ”oikeutetussa asemassa lausumaan mielipiteensä ja kantansa.” Pahinta edustaa mediakäräjät ja ”täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella käyty kansalaiskeskustelu v… joka saavuttaessaan lynkkausilmiönä viimeiseltään tuhoaa syyttömäksi julistetunkin – puhumattakaan ennakoivista tuomioista.
 
korkeinoikeus Velallisten pankkioikeus-tuomioiden osalla on sama tuomiovallan hajoaminen.
 
Tässä ”julkisuuden loogisuudessa” lohduttaako ajattelu: ”Kun olen hävinnyt tiedän kenen puolesta ja ketä vastaan olen taistellut”. (Ernest Hemingway)
 
Velallisten tukiryhmä Facebookissa.

Oikeusrauha on Suomessa tabu,

Julkaistu aiemmin 25.4-2013
 
jota ei saa tuomioistuinten työn laatututkimuksella rikkoa.
 
Tästä aiheesta löytyy peruste, ettei maksuvelvoitetuomioiden muutoksenhakuja tai ylimääräisiä muutoksenhakuja korkeimmassa oikeudessa käsitellä. Paljastuisi toiminta, joka täyttää RL:n rahanpesun tunnusmerkit, valtion (oikeuslaitoksen) toiminta pankkien hyväksi näyttäisi aineellisesti virheellisten päätösten perusteella pankkituelta.

Yrittäjäpeijaiset…

 

sarilaineSari Laine
 

Keskusrikospoliisi KRP esittää poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen suulla Vihdin yrittäjä- ja poliisisurmasta Ylen Uutisissa 18.6.2016: ”Tapahtumat alkoivat, kun mies ampui kohti naapurissa asuvaa sukulaistaan tämän traktoriin. Ampujan vaimo oli sisällä kiinteistössä ammuskelun aikana.”
 

Näissä tragedioissa oleellista olisi pikkuhiljaa alkaa ymmärtää myös hitaissa virkakoneistoissamme, sen virkamiesten, ministereiden, poliitikkojen, oikeuslaitoksen ulosottomiehineen, poliisin edustajien tahoilla, että tämän kaltaisia vakavia traagisia tapahtumia ovat aina edeltäneet pitkäkestoiset tapahtumasarjat, ne ovat alkaneet jo vuosia, vuosikymmeniäkin sitten. Vihdissä ex-yrittäjän ammuskelut olivat pitkän tapahtumaketjun loppupiste.
 

Näiden velallisten itsemurhiin johtavissa tapahtumissa on toistuvasti sama käsikirjoitus. Kysymyksessä on yksi ja sama Velkatragedia -näytelmä, jota on esitetty jo Mauno Koiviston ajoista 1990-luvulta alkaen ja esitykset sen kuin jatkuvat edelleen. Teatterinäyttämöjen sijaan niitä nähdään oikeassa elämässä ympäri Suomenniemeä. Näitä tosielämän kohtauksia esitetään velallisen elinympäristön lisäksi pankeissa, velkojafirmoissa, verottajalla, perintätoimistoissa, ulosotoissa, poliisissa.
 

Pääroolissa on Syyllinen, jota edustaa Paha Velallinen ja joka näytelmän pisimmässä versiossa tekee lopuksi itsemurhan, näitä pitkän kaavan esityksiä, reality -sarjana on Suomessa esitetty jo noin 14 500 kertaa. Viimeksi tällaisen näytelmän loppukohtaus nähtiin nyt siis Vihdissä.
 

Velkatragedia-näytelmän traagiset tapahtumat käynnistyvät, kun yrittäjää velkovien firmojen ja viranomaiskoneiston ihmiset yhdistävät voimansa, heistä tulee yhdessä oivallinen sakinhivutusryhmä. Viranomaiset vaihtelevat sujuvasti velallisesta tietoja keskenään, samoin tekevät muut velkojat.
 

Yhteissuunnitelmien jälkeen yrittäjän teurastus voi sitten alkaa, jossa yrittäjän firman ja usein myös hänen yksityinen omaisuus lyödään lihoiksi, tämä kyltymätön ja ahnas sakki tarvitsee kaiken, myös ne viimeisetkin siemenperunat. Saalis jaetaan sitten sopuhintaan velkojien kesken.
 

Näiden sakinhivuttajaryhmien hinnoitellessa itselleen sopiviksi hinnoiksi velallisen omaisuuden ja vakuudet, muodostuu hintataso niin matalaksi, etteivät ne taatusti riitä velallisen velkoja kuittaamaan.
 

Varsinaiset yrittäjänpeijaiset siis.
 

Eiväthän nämä sakinhivuttajat täysin sydämettömiäkään ole, ihan hyvän hyvyyttään jättävät toki yrittäjällekin jotakin, hän saa pitää edelleen velkansa.
 

Sakinhivuttajien, saalistajien toimintamalli on yksinkertaisen nerokas. Yrittäjän omaisuuden hinta dumpataan alimmalle tasolle ja yrittäjälle jäävien velkojen hinta tulla korottamaan pilviin. Tällä konseptilla ex-yrittäjä pysyy lopun elämäänsä velkavankina.
 

Tämän hivuttajasakin toimien laillisuuden valvonta on yleensä tällä väellä itsellään, viranomaiset kun edustavat jo lähtökohtaisesti yli-ihmisiä, jotka on voitu jättää ilman todellista vastuuta tekemisistään, he ovat kykeneviä itse valvomaan oman toimintansa laatua, määrää ja laillisuutta, päinvastoin kuin normikansalaiset, joiksi yrittäjät luetaan.
 

Velallinen yrittäjä voi jäädä siis ypöyksin vastassaan nämä sakinhivuttajat ja heitä edustava juristit ja lakimiesosastot. Velallisen yrittäjän on tietysti yksin mahdotonta taistella tällaisia tuulimyllyjä vastaan.
 

Varoja yrittäjän firmalla ei enää ole käytettävissä, jolloin firman asiat tuntevat omat juristit ja kirjanpitäjät tekevät myös katoamistemput, perävalot vilkkuvat juuri silloin kun heidän työlleen tarve olisi suurin.
 

Yrittäjällä ei firman velkojen kanssa ole asiaa edes ilmaiseen oikeusaputoimistoon hakemaan juridista tukea. Viimeiset kirjanpidot jäävät varojen puutteessa tekemättä ja siitähän tulee seuraamaan sitten rangaistus, sakinhivuttajasakki kyllä muistaa.
 

Siinä sitä sitten taas yrittäjän ainoa oikeus eli riski on toteutunut -oikeusvaltiossa kun ollaan.
 

Firmansa ja työpaikkansa menettämisen jälkeen, tiedossa voi olla taas uusia menetyksiä, kun kotia ei enää ole, lähtee pian puolisokin, perhe hajoaa, tuttavat alkavat karttamaan, psyykkiset ja fyysiset sairaudet iskevät, päihteiden käyttö lisääntyy. Iskee voimakas häpeän ja syyllisyyden tunne, ihminen alkaa pelkäämään. Hyvä, kun entisen elinvoimaisen yrittäjän nykyiset voimat riittävät hädin tuskin edes aamulla sängystä ylösnousemiseen (jos enää on sitä sänkyä).
 

Siinä sitä sitten olet, mitä parhaimmassa iskussa vaatimassa omia oikeuksiasi, ajamassa omia etujasi, toimittamassa edelleen viranomaisten lähettämiin selvityspyyntöihin vastineita, edustamassa itse firmaasi edelleen jatkuvissa oikeudenkäynneissä ja maksamassa tietysti sinulle jätettyjä velkojasi, joiden summat ovat jo tupla-triploiksi muuttuneet.
 

Kaiken menettänyt, kun millään ei enää ole mitään väliä, tekee sitten sen viimeisen ja vaarallisimman hyökkäyksensä, joka nyt viimeksi nähtiin Vihdissä.
 

Kahteen, ex-yrittäjän ja poliisin hengenmenetykseen johtanut ampumakohtaus Vihdissä oli vuosikausien epäinhimillisen kiusaamisen, ulosottohelvetissä eläneen, henkisen väkivallan kohteeksi joutuneen ihmisen päätös puhaltaa peli vihdoin poikki omalta osaltaan. Se viimeinen pisara maljassa.
 

Vihdin tapauksesta syntyi mediamylläkkä, kun toinen uhreista oli virkakoneistoa edustava poliisi. Virkakoneistomme kärkinimet Sauli Niinistö, Juha Sipilä ja muut ministerit ovat muistaneet suruvalittelunsa osoittaa huolellisen valikoidusti vain omaa virkamiesryhmäänsä edustavan poliisin omaisille.
 

Kansalaista edustavan velkahelvetissä eläneen ex-yrittäjän, ampujan vaimo ja perhe ei suruunsa presidentin tai ministerien osanottoja saanut, surkoot yksinään.
 

Ministerimme ja poliitikkomme välttelevät systemaattisesti koskemasta tikullakaan 1990-luvulta alkaneeseen yrittäjien velkaantumisaiheeseen ja siitä seuranneeseen velkaantuneiden itsemurha-aalto-aiheeseen. Näiden 14 500 itsemurhalla itsensä velkahelveteistä vapauttaneiden omaiset, kuten vihtiläisvaimokin ovat saaneet surra yksinään.