Matka perintäbisneksen syvyyksiin jatkuu.

Aki Rintakangas: Perintäbisnes

Matka perintäbisneksen syvyyksiin jatkuu.
Perintäyhtiöiden tapa rikastua on todella arveluttavaa ja epäeettistä. Kaiken lisäksi perintäyhtiöt rikkovat räikeästi perintälakia. Yksikään perintäyhtiö, johon olen törmännyt, ei ole toiminut lainmukaisesti tai noudattanut perintälain 4 §:ä, joka koskee hyvää perintätapaa.

Kun perintäyhtiöt ostavat velan, sen myyntihinta on yleensä 10­—20 % luokkaa velan arvosta laskettuna. Olisikin kiva jos, velallinenkin saisi tuolla sumalla maksettua omat velkansa pois, niin olisi tilanne paljon valoisampi.

Ongelmallinen on myös perintälain 4 a §, joka koskee tiedonantovelvollisuutta velalliselle. Yksikään yhtiö ei ilman tappelua anna tietoja, jotka tämä lainkohta velvoittaa antamaan velalliselle. Olen myös nähnyt tapauksia, joissa perintäyhtiö yrittää harhauttaa velallista ja jopa uhkaillut toimeksiantajaa lisäkuluilla, jos perintä lopetetaan. Mikä tätä perintäkenttää vaivaa? Johtuuko se siitä, ettei valvonta toimi, viranomaiset ovat ylikuormitettuja ja resurssit ovat vähissä?

Kaikille olisi mieluisampaa, että veloista olisi edes teoreettinen mahdollisuus päästä eroon. Valvovan viranomaisen kestitseminen perintäyhtiön toimesta on myös arveluttavaa. Tämä systeemi on mätä ja korruptoitunut. Jos ongelmaan olisi puututtu jo 30 vuotta sitten, veikkaisin ettei Suomessa olisi näin massiivista velkaongelmaa. Lait ovat suhteellisen hyvät, mutta sanktioiden puuttuminen ja viranomaisten toimimattomuus ei ainakaan korjaa tilannetta. Järjestelmä on luotu sillä tavalla, ettei yksittäinen ihminen tilanteestaan riippuen pysty tosiasiallisesti taistelemaan massiivista koneistoa vastaan. Oikeuslaitosta ei itse asiassa kiinnosta velkasiat ollenkaan, ja siitä syystä arvelen, että päätökset velkatuomioihin tekee käräjäsihteeri eikä tuomari.

Perintäkuluista sen verran, että ne ovat täysin keksittyjä rahastuskeinoja, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä eikä pohjaa. Perintäkuluja voikin itseasiassa verrata koronkiskontaan, joka on rikoslaissa kielletty, mutta joka esitetään vain eri nimellä.

Lopuksi haluan puuttua Suomessa yleiseen ajattelutapaan velallisia kohtaan, joka johtaa häpeään ja hiljenemiseen. Kuten tiedämme, moni suomalainen ei ajattele asiaa loppuun asti kommentoidessaan iltapäivälehtien artikkeleita. Siellä näkyy kommentteja, kuten ”Maksa velkasi ajoissa”. Tähän voisi sanoa, että älä sairastu niin ei tule sairaalalaskua. Tai ”Ei pidä elää yli varojen”. Haluan sanoa ihmisille, etteivät varat riitä aina edes perusasioihin. Annan esimerkin. Jos sinun rahat ei riitä ruokaan ja vaihtoehtona on lääkkeet tai ruoka, niin mitä teet? Otat ehkä pikavipin, jotta selviydyt. Monella ei ole tukiverkkoa saatikka rikasta ystävää tai sukulaista jolta lainaa tai rahallista apua voisi pyytää, ja välillä tilanteet pakottavat ottamaan lainaa, jotta ihminen selviytyy. Velallisten tarinoiden taustalla on karmeaa luettavaa, ja syitä velkavankeuteen joutumiselle on yhtä monta kuin on velallistakin. Pyytäisinkin kaikkia oikeasti pohtimaan sitä, että velanperintäkenttä ei täytä lain vaatimuksia millään tasolla tällä hetkellä. Eli kyse on lain rikkomisesta eikä siitä, että jollakin ihmisellä on velkaa. Voin puhtain sydämin väittää että jos perintäkenttä laitetaan kuntoon, niin moni pääsisi jaloilleen ja aloittamaan alusta puhtaalta pöydältä. Väitän, että vain yksi prosentti velallisista on piittaamattomia tai haluttomia oikeasti maksamaan velkaansa, mutta systeeminkin takia haluttomuus on aika vähäistä, koska systeemi ei päästä velkavankeudesta eroon.

Perintäliiketoiminta on niin iso ja laaja asia, ettei kaikkea voi yhteen blogiin kirjoittaa, mutta tästä on hyvä jatkaa.

Aki Rintakangas

Rekisteröidy kommentointiin, nimi ja sähköposti

Vastaa