Sinisten suru

Entinen työministeri ja sinisen tulevaisuuden kansanedustaja Jari Lindström kirjoittaa blogissaan sinisten vaalitappiosta.

Yksikään sinisen tulevaisuuden 17 kansanedustajasta ei tullut valituksi jatkokaudelle eduskuntaan.

”Siniset ja siinä samalla minä koimme katastrofin vaaleissa. Siinä ei ole mitään seliteltävää”, Lindström toteaa.

”En ole millään tavalla katkera. Olen helpottunut ja kiitollinen.”
Sininen tulevaisuus perustettiin syksyllä 2017 sen jälkeen, kun nykyinen sinisten puheenjohtaja Sampo Terho oli hävinnyt Jussi Halla-aholle perussuomalaisten puheenjohtajavaalissa Jyväskylän puoluekokouksessa.

Nyt siniset ehdokkaat saivat sunnuntain eduskuntavaaleissa yhteensä 29 959 ääntä. Se on vähemmän kuin mitä vaalien äänikuningas, Jussi Halla-aho yksistään sai. Halla-ahon tulos oli 30 527 ääntä.

”Minulta kysyttiin eilen ja tänään toistuvasti yksi kysymys: kaduttaako että läksit pois perussuomalaisista? Ei kaduta”, Lindström kirjoittaa.

3 ajatusta aiheesta “Sinisten suru”

  1. VIHA POLITIIKASSA Jussi Niinistön eduskunta-avustaja Petteri Leino: ”Samaan aikaan kun eduskunta käsitteli pääministerin ilmoitusta perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeisistä tapahtumista. Julkinen keskustelu kääntyi asentoon, että puolueesta lähteneiden toimintaan olisi liittynyt jotain moraalisesti väärää. Näinhän ei ollut. Suomessa on järjestäytymisvapaus. Tähän viittasi myös Halla-aho puoluekokouspuheessaan, todeten ettei puolue ole vankila ja näytti ovea hänen valintaansa tyytymättömille.”
    Leino uskoo, että Sinisten hyytymisessä ratkaisevaan rooliin nousee ”ulkoinen tekijä” – entisten puoluetovereiden eli perussuomalaisten mielipidevaikuttaminen.
    ”Merkittävimpänä syynä sinisten floppaamiseen nostan Halla-ahon taustajoukkojen onnistuneen informaatiovaikuttamisen. Tämän taistelun siniset hävisivät totaalisesti ja se käänsi yleisen suhtautumisen negatiiviseksi”, Leino määrittelee.
    ”Jatkuvasta hillotolppa-hokemasta tuli lopulta totuus, vaikka valtaosa ei edes tiennyt, mitä hillotolppa tarkoitti. Valheellinen väite, että puolueen hajoaminen olisi tehty vain ministerien salkkujen säilyttämiseksi, muodostui yleiseksi käsitykseksi. Näinhän ei ollut, vaan puolue olisi hajonnut ilman ministeripaikkoja.”
    Perussuomalaiset iloitsivat eduskuntavaalien tulosiltana avoimesti Sinisten nollatuloksesta. Puolueen vaalivalvojaisissa suurimmat suosionosoitukset sai aikaan juuri Sinisten epäonnistuminen. Leino syyttää perussuomalaisia ”informaatiovaikuttamisesta” ja esittää, että puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aholle ”henkilökohtainen kauna on merkittävä voima politiikan tekemisessä”. NÄILLÄ asenteilla ja rakenteilla kansalaisyhteiskuntaa KEHITETÄÄN.

  2. ENNUSTAN, että Sininen Tulevaisuus puolueena palaa eduskuntaryhmäksi. Perussuomalaiset ovat entistä kirjavampi kansanedustajien ryhmänä. Olisi suorastaan IHME, jos se joukko selviää ilman sisäisiä paineita.

    Siinä tilanteessa Siniset olisivat ottamassa loikkarin koppina.

    En tiedä/muista onko vast5aavaa tapahtunut, muuten kuin Paavo Väytysen edesottamuksina.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa