https://oikeus.fi/ulosotto/fi/index/ulosotto/taytantoonpanokelpoisuudenmaaraaikajasaatavanlopullinenvanhentuminen.html
Täytäntöönpanokelpoisuuden määräaika ja saatavan lopullinen vanhentuminen
Täytäntöönpanokelpoisuuden määräaika
Täytäntöönpanokelpoisuuden määräajasta ja saatavan lopullisesta vanhentumisesta säädetään ulosottokaaressa. Ulosottoperuste (esim. käräjäoikeuden tuomio tai yksipuolinen tuomio), jossa luonnolliselle henkilölle on asetettu maksuvelvoite, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan. Määräaika on 20 vuotta, jos ulosottoperusteessa tarkoitettu velkoja on luonnollinen henkilö tai jos korvaussaatava perustuu rikokseen, josta velallinen on tuomittu vankeuteen tai yhdyskuntapalveluun. Ulosottoperusteen määräaika lasketaan siitä, kun yksipuolinen tuomio taikka lainvoimaiseksi tullut tuomio tai muu lopullinen ulosottoperuste on annettu.
Vuoden 2008 alusta voimaan tulleen ulosottokaaren mukaan määräajan umpeenkuluminen tarkoittaa myös saatavan lopullista vanhentumista. Mikäli ennen määräajan päättymistä saatava on ulosmitattu jostain omaisuudesta, voidaan saatavaa periä vielä tästä kyseisestä omaisuudesta, ei kuitenkaan palkasta, eläkkeestä tai muusta toistuvaistulosta.
Määräajan päättymisen oikeusvaikutukset
Täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan päättymisen jälkeen saatavaa ei voida velkoa enää millään muullakaan tavalla, vaan saatava on vanhentunut lopullisesti. Saatavaa ei voida periä enää esimerkiksi perintätoimiston toimesta eikä sitä voida enää vanhentumisen jälkeen periä kuolinpesän omaisuudesta. Tätä määräaikaa ei voida katkaista. Velkojalla on kuitenkin oikeus nostaa tuomioistuimessa kanne velallista vastaan ja vaatia ulosottoperusteen määräajan jatkamista. Tuomioistuin voi määrätä määräajan jatkumaan 10 vuotta laskettuna alkuperäisen määräajan päättymisestä, jos velallinen on olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksusaantia siten, että hän on esimerkiksi kätkenyt tai lahjoittanut omaisuuttaan, salannut tietoja tai antanut vääriä tietoja taloudellisesta asemastaan tms. Velkojan on nostettava tällainen kanne viimeistään kahden vuoden kuluttua alkuperäisen määräajan päättymisestä.
Vanhentumisen ja määräajan välisestä suhteesta
Ulosottokaaren mukaisesta täytäntöönpanon määräaikaisuudesta ja saatavan lopullisesta vanhentumisesta on pidettävä erillään velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) mukainen velan vanhentuminen. Vanhentumislaki säätelee yleistä velan vanhentumista ja niihin liittyviä vanhentumisaikoja sekä vanhentumisen katkaisemista.
Yleinen vanhentumisaika on 3 vuotta eräpäivästä. Sen jälkeen kun velasta on annettu lainvoimaiseksi tullut tuomio tai esimerkiksi yksipuolinen tuomio, on vanhentumisaika viisi vuotta tuomion antamisesta. Velan vanhentumisen katkaisemisesta alkaa kulua uusi, entisen pituinen vanhentumisaika. Vanhentuminen voidaan katkaista vapaamuotoisesti ja viranomaistoimin. Pääsääntöisesti asian vireilletulo ulosotossa katkaisee velan vanhentumisen ja uusi entisen pituinen vanhentumisaika alkaa kun ulosoton vireilläolo päättyy. Täytäntöönpanon määräaikaisuus asettaa kuitenkin ehdottoman rajan sille, kuinka kauan saatavaa voidaan periä ulosotossa ja milloin saatava lopullisesti vanhentuu.
Velan erääntymisestä laskettava vanhentumisaika
Vuoden 2015 alusta tuli voimaan säännös velan lopullisesta vanhentumisesta, joka lasketaan velan erääntymisestä. Ennen lakimuutoksen voimaantuloa velkoja saattoi periä velkaa määräämättömän ajan, jos hän katkaisi velan vanhentumisen kolmen vuoden välein, eikä hakenut velallista vastaan ulosottoperustetta. Lakimuutoksen jälkeen myös tällaisille veloille tuli lopullinen vanhentumisaika.
Velan erääntymispäivästä laskettava vanhentumisaika on 20 vuotta. Jos velkojana on luonnollinen henkilö, vanhentumisaika on 25 vuotta. Tätä vanhentumisaikaa ei voi katkaista. Säännös koskee luonnollisen henkilön sopimukseen perustuvaa rahavelkaa.
Vanhentumista koskevia uusia säännöksiä sovelletaan rajoitetusti taannehtivasti. Lain voimaan tullessa vanhentumisajasta katsotaan kuluneen enintään 15 vuotta. Tämä merkitsee sitä, että velkoja voi periä saataviaan lain voimaantulon jälkeen vielä 5 tai 10 vuotta.
Ulosotossa ei oteta automaattisesti huomioon velan erääntymisestä laskettavaa vanhentumista, vaan velallisen on vedottava siihen ja esitettävä erääntymisestä selvitys.
Milloin verot ja muut julkisoikeudelliset maksut vanhenevat?
http://www.porttivapauteen.fi/neuvonta/usein_kysyttya/milloin_verot_ja_muut_julkisoikeudelliset_maksut_vanhenevat#.WN9nvVQxksY.facebook
Verot ja julkisoikeudelliset maksut vanhentuvat 5 vuoden kuluttua seuraavan vuoden alussa, siitä päivästä laskien, jolloin maksu on määrätty tai maksuunpantu. Muussa tapauksessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on erääntynyt.
Esimerkki: Vuoden 2010 verojen maksuunpano tapahtuu 2011 vuoden lokakuussa. Vanhenemisaika alkaa vuodesta 2012 ja vero vanhenee, kun vuosi 2016 vaihtuu vuodeksi 2017.
Julkisoikeudelliset tai niihin rinnastettavat maksut ovat lailla tai asetuksella säädetty suoraan ulosottokelpoisiksi ilman tuomioistuimen päätöstä. Tällaisia ovat esimerkiksi:
televisiomaksut
vahinkovakuutusmaksut
päivähoitomaksut
julkiset terveyskeskus-, poliklinikka-, sairaala-, hammas-, koti- ja laitoshoidon maksut ja muut sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut
joukkoliikenteen tarkastusmaksut
pysäköintivirhemaksut
tullin maksut
ajoneuvovero
oikeusapumaksut
tuomioistuinmaksut
valtion takaama opintolaina
