Julkaistu 19.3.2012
Suomessa esivallan korkein taho on suoraan vaikuttanut – tahdonvoimillaan luokkayhteiskunnan kehityksen suunnasta – edelleen Anno Domini 2015.
Näkijän ja tekijän kokemuksista:
Onko julkisaatetut yritysjohdon tulospalkkiot niin merkitykselliset kuin on annettu ymmärtää? Suuren joukon palkansaajia mielestä optiot ovat tuomittavia. Toisaalta onko palkkiokeskustelu savuverho EUROpolitiikan taustakuvioille; voisivathan työmarkkinaosapuiolet hoitaa homman asiallisessa järjestyksessä ns. tasapainoon. Palkkausjärjestelmänä yritysjohdon optiot edustavat korkeintaan korruption kaltaista moraalisesti epäkunnioitettavaa rahastuskäytäntöä ns. talontapana. Ansiottomat optiot ovat varastamista muilta osakkeenomistajilta. Valitettavasti ”integroitunut” ay-liike on sisäistynyt ja eriytynyt työelämän arjesta; siellähän myös järjestöjohtajilla on nykyisin ”piikki auki” erilaisten rahastojen edustustehtävissä.
Tulosjohtamisen kehitti 1920-luvulla Henry Ford, valvoakseen Euroopassa toimivien tehtaiden johdon sitoutumista, välistävetoja ja varastamista.
Mutta tilastollisena muuttujana vain raha ei riittänyt korvaamaan muiden ympäristötekijöiden vaikutuksia; tulospalkkaus ennemmin mahdollisti välistävedot ja varastamisen. Henry Ford luopui systeemistä.
Olin itse mnetemätutkijana v. 1971 rakentamassa Högforsin automaattivalimoon ja ammetuotantolinjalle tulospalkkausjärjestelmää. Markkamääräisen palkkio-osuuden tilastollisen muuttujan määrittämisessä tarvittiin luovuutta.; mm. susiprosentti oli yksi joka jotenkuten toimi. Tämä pienesimerkkinä.
1970-luvulla thatcherismi ja reaganismi nostivat tulosjohtamisen valtiollisella tasolla julkisen hallinnon poliittiseksi välineeksi, jolla jälleen vain raha toimi ilastollisena muuttujana. Kovalla politiikalla ryhdyttiin karsimaan mm. sosiaalimenoja talouspolitiikassa. Tulokset ovat olleet globaalisti tuhoisat. Seurauksina kansannousuja, sotia ja muutokset itänaapurissa, jne.
Ennemmin pitää kantaa huolta ja keskustella kansantalouden rakenteiden eriarvoistumisesta ja työ- ja tuotantoelämän tuloerojen rajusta kasvusta – jakokysymyksenä
Myös eriasteisten eliittiryhmäkuntien etääntyminen kansalaisten enemmistön elämänlaadusta on huolestuttavaa. On myös perusteltu syy kysyä: Toimiiko demokratia enää EU-Suomessa?
Uudelleen päivitetty artikkelin osio v:lta 2007.
Viiden vuoden takainen taulukko on yksi lähtökohta josta voidaan hahmottaa kansakunnan kehityksen suunta.
Vuonna 2007 kansalaisten enemmistön elämänlaadussa pankkien kriisin vaikutukset olivat arkipäivää ja niin kovin moni kotitalous kamppaili toimeentulon äärirajalla ja syrjäytymisestä oli muodostunut jo perintötekijä.
Vuonna 2012 Suomen valtio on entistä raskaammin velkaantunut ja sidottu europolitiikkaan niin suurilla panoksilla ettei taloushistoriamme tunne vastaavia lukuja.
Siitä lähtien kun sain pvm. 30.8.2002 tasavallan presidentti Tarja Halosen kansliasta julkisen vastauksen, jossa kieltäydyttiin antamasta tietoja valtiojohdon osuudesta 1990-luvun pankkien kriisiin johtaneisiin tapahtumiin. Kyselyni perustui KKO:sta saatuun pvm. 5.6.1992 presidentin linnassa järjestetyn seminaarin kutsuun ja ohjelmaan. Uskoni oikeudenmukaisuuden toteutumiseen on romuttunut. Näyttää siltä, että historian jatkumossa mikään ei muutu.
Erityisesti minua ihmetyttää mistä löytyvat aina ne aikakautensa johtavat poliitikot, tiedeyhteisöjen edustajat ja viranhaltijat, sekä journalistit jotka tukevat ja suojelevat kansalaisia alistavaa hallinnon- ja politiikan ahneuteensa pakahtuvaa eliittiä.
