(Saksan SS-joukkojen aseistettu siipi. Taisteluorganisaationa se kasvoi toisen maailmansodan aikana 38 divisioonan vahvuiseksi ja käsitti yli 950 000 miestä. Sen juuret olivat erilaisissa radikaaleissa oikeistolaisissa maanpuolustusjärjestöissä. Sodan jälkeen Waffen-SS tuomittiin Nürnbergin oikeudenkäynneissä rikollisjärjestöksi, lukuunottamatta vuodesta 1943 eteenpäin värvättyjä asevelvollisia, joitten katsottiin olleen pakotettuja liittymään Waffeniin. Useissa maissa rivijäsenetkin tuomittiin vuosien vankeusrangaistuksiin.)
Keskisuomalainen-lehti 17.06.2011
Tapani Luotola
Käsite ”eurooppalainen Nato” tuli suomalaisille tutuksi Sauli Niinistön (kok.) pyrkiessä presidentiksi vuoden 2006 vaaleissa. Luonnehdinnalla Niinistö halusi luoda sotilasliitosta suomalaisille aiempaa pehmeämmän ja hyväksyttävämmän mielikuvan. Myöhemmin hän palasi samaan teemaan maltillisemmassa muodossa ”eurooppalaisempi Nato” – tuo muotoilu kelpasi myös EU-komissaari Olli Rehnille (kesk.). Samat ihanteet jakavaan arvoyhteisöön kuuluminen on ollut tärkeä perustelu muun muassa Suomen osallistumiselle Naton johtamaan sotilasoperaatioon Afganistanissa.
NYT tuo käsite on toisella tapaa ajankohtainen. Yhdysvallat arvostelee eurooppalaisia Nato-liittolaisiaan haluttomuudesta yhteisen taakan jakoon ja on varoittanut joutuvansa ehkä leikkaamaan ylivertaista osuuttaan liiton varustelubudjetista. Euroopan osuuden pitäisi siis nousta, jos liiton halutaan jatkuvan.
Taustalla on muun muassa pettymys Naton saavutuksiin Afganistanissa. Sotilasliiton joukkoja komentanut kanadalaiskenraali Rick Hillier toteaa muistelmissaan Afganistanin osoittaneen, että ”kammottavan huonosti suoriutunut” Nato on ”pelkkä mätänevä ruumis”.
PERUSTELUJA maamme Afganistan-politiikalle kyselevä professori Juhani Suomi on verrannut suomalaisjoukkoa Afganistanissa suomalaiseen SS-pataljoonaan: vuonna 1941 ”panttipataljoonalla” pyrittiin miellyttämään Adolf Hitleriä, nyt vuosikymmeniä myöhemmin Yhdysvaltoja.
SS-rinnastus on laajemminkin kiinnostava. Maailmansodan loppupuolella varsinkin natsi-Saksan SS:n johtajisto alkoi muuttaa suhtautumistaan asioihin tappion ja koston häämöttäessä. Aiempi tuhoamisen ja väkivallan jumalointi, Furor Teutonicus, sai tehdä tilaa toisenlaiselle missiolle, yhteiselle eurooppalaiselle ristiretkelle länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen puolustamiseksi Aasian ja idän barbaarisia laumoja vastaan. Muun muassa SS-divisioona Das Reichia komentanut Waffen-SS:n kenraalieversti Paul Hausser selitti sodan jälkeen, että SS oli itse asiassa Naton armeijan prototyyppi ja sillä oli samat tarkoitusperät – eurooppalainen Nato.
Sotahistorioitsijoiden tulkinta tuosta kansakunnat yhdistäneestä eetoksesta on paljon tylympi. Esimerkiksi Alan Clark kirjoittaa ”Euroopan roskaväen ottamisen SS-erikoispataljooniin” alkaneen sillä, että ”rodullisesti puhtaita” vaaleita skandinaaveja otettiin Viking-divisioonaan, mutta värväys laajeni pian niin, että venäläisloikkarien ja saksalaisten rikollisten lisäksi flaameista, hollantilaisista, latvialaisista, valloneista, uzbekeista, bosnialaisista, virolaisista ja jopa arabeista koottiin omia muodostelmiaan, joilla ei ollut ”muuta pääsyvaatimusta kuin kiinnostus SS:n likaiseen työhön”.
MAUTONTA rinnastamista, moni voi ajatella. Eiväthän suomalaiset ole millään ristiretkellä. Mutta silti on kiusallista, että syksyllä 2009 Afganistanista raportoitiin Tshekin Nato-eliittijoukon kunniamerkein palkituista upseereista, joilla oli kypärissään natsien SS-divisioonien tunnukset.
Kirjoitus on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittajan.
SS-miehet
näkivät
itsensä Naton
edeltäjinä.
Yrjö Saraste
