Verottajan tappolinjalla

22.00

Varastossa

tuotetunnus (SKU) 9 Osasto:

Kuvaus

Tässä todiste maamme oikeuslaitoksen mädännäisyydestä.
 
EIT antoi poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä suomalaisille tuomioistuimille sen johdosta, että Liisa Mariapori oli tuomittu vankeusrangaistukseen sananvapautensa käyttämisestä. Ihmisoikeustuomioistuin määräsi Suomen valtion korvaamaan Mariaporille aineellisista kärsimyksistä ja henkisistä vahingoista yhteensä lähes 50 000 euroa.

 
Liisa Mariapori kirjoitti kirjassaan verottajan mielivaltaisista verotuspäätöksistä ja sai tuomion totuuden kirjoittamisesta.
 
20.07.2010
 
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tuominnut Suomen mittaviin korvauksiin liiasta sananvapauden rajoittamisesta.
EIT katsoi antamassaan tuomiossa, että suomalaiset tuomioistuimet eivät olleet kyenneet perustelemaan valittajan sananvapauteen puuttumista riittävällä tavalla. Lisäksi oikeudenkäynnit olivat kestäneet aivan liian kauan.
 
Yhdessä Suomen valtiolle langettamassa tuomiossaan EIT kumosi rovaniemeläisen entisen verotarkastajan, veroasiantuntija Liisa Mariaporin saaman kunnianloukkaustuomion hänen vuonna 1998 julkaistusta Verottaja tappolinjalla -kirjastaan.
 
EIT antoi poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä suomalaisille tuomioistuimille sen johdosta, että Liisa Mariapori oli tuomittu vankeusrangaistukseen sananvapautensa käyttämisestä.
 
Ihmisoikeustuomioistuin määräsi Suomen valtion korvaamaan Mariaporille aineellisista kärsimyksistä ja henkisistä vahingoista yhteensä lähes 50 000 euroa.

Liisa Mariapori aikoo hakea tuomion purkua oikeudenkäyntiprosesseista. Hän on joutunut maksamaan oikeudenkäyntikuluja ja vahingonkorvauksia yhteensä 60 000 euroa.
– Nyt ensimmäistä kertaa Suomen oikeuslaitos joutuu purkamaan tuomioni. Minun oikeustajuni mukaan nyt pitäisi tuomita ne verotarkastajat sekä ne oikeuslaitoksen edustajat, jotka ovat tehneet laittomia päätöksiä. Vasta silloin voidaan puhua oikeuslaitoksesta, sanoo Mariapori sanomalehti Lapin kansalle antamassaan haastattelussa.
13 vuotta kestäneet oikeudenkäyntiprosessit antoivat hänen otsaansa syyllisen leiman.
 
”Suomi ei ole oikeusvaltio”
 
Mariaporin mielestä Suomi ei ole vieläkään täysin oikeusvaltio. Hän onkin jättänyt aihetta käsittelevän väitöskirjansa Vaasan yliopistoon huhtikuussa.
– Väitöskirjan aihe on ”Pienyrittäjän oikeusturva verotuksessa todellisuudessa”. Päädyin siihen, että oikeusturvaa ei vieläkään ole. Väitöskirjassani myös todistan, että Suomi ei ole vieläkään oikeusvaltio, Mariapori täräyttää.
 
Aihetta käsitteli sanomalehti Lapin Kansa ensimmäisenä.

mm. kirjan, josta rapsahti vankeustuomio .. sivulla 164 on selostus:


 

ja sivu 165

Lisätiedot

Paino 0.42 kg

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Verottajan tappolinjalla”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *