|
Erkki Ahon DVD-elokuva,
Oikeustaisteluni
Elokuva kertoo siitä kuinka Suomi koki 1990-luvun alussa
erittäin syvän taloudellisen laman. Se johtui vakaan markan politiikasta ja
sen todellisia syyllisiä ovat Suomen talouden päättäjät ja poliittiset
johtajat. Elokuvassa tulevat salatut totuudet viimeinkin esille yhtenä kokonaisuutena –yrittäjyyden
kuolinkamppailussa..
Kansa kärsi valtavat menetykset laman johdosta. Yli 60 000 yritystä poistettiin
markkinoilta ja yrittäjien elämäntyö sekä omaisuus tuhottiin. Yli 500 000
ihmistä jäi työttömäksi. Noin 14500 ihmistä teki itsemurhan. Todelliset
syylliset ovat edelleenkin vapaalla jalalla.
Oikeuslaitos alistettiin poliittiseen valvontaan ja pankki voitti oikeudessa riita-asiat aina. Markkinoilta
ylikapasiteetin poistaminen tehtiin valtion päätöksillä. Yrittäjät
olivat pankkien vapaata riistaa. Ruumiinpesuryhmät ja saattohoitajat hoitivat
ylikapasiteetin poistamisen. Rikollisille annettiin syytesuoja. Minne pankkikriisin rahat?
Elokuvassa esimerkkinä on taloteollisuus ja valtion rikollinen toiminta todistetaan
runsaan asiakirja-aineiston avulla. Erkki Aho on käynyt oikeustaistelua jo yli 13 vuotta saamatta
oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Poliisi on tutkinut, mutta ei selvittänyt
rikoksia. Oikeuslaitos tekee tarkoituksellisesti vääriä päätöksiä. Rikollisia
on suojeltu, rikoksia on peitelty ja
vanhennettu tarkoituksellisesti. Erkki Aho todistaa asiakirjanäytöin millaisen järjettömän
ajojahdin kohteeksi voi rehellinen ihminen joutua oikeusvaltio Suomessa. Järkyttäviä
ihmisoikeusrikoksia.
Elokuvan pituus on 75 minuuttia; suoratilaushinta 15,-
euroa sisältää lähetyskulut. Tilaus tästä:
|