Erkki Hautamäen

Suomi myrskyn silmässä II-osan käsikirjoituksesta (editoimaton)

L u k u 11.

Tilanne Suomen rintama - osalla , - poliittiset ja sotilaalliset ratkaisut kesä – heinäkuussa 1941 - Hitlerin toinen uhkavaatimus 7.7.1941( lukijalle: kertaus luvut 7. 8. ja 9.)

Saksan aloittaessa Barbarossa- hyökkäyksensä 22.6.1941, oli Suomen armeijan LKP saatu hieman aikaisemmin käyntiin( 18.6.) Sen päättyessä kesäkuun loppuun mennessä oli Mannerheimilla käytettävissään operaatioihinsa maavoimien osalta armeija – 16 divisioonaa ja 3 prikaatia varsin mittavine erillisvahvistuksineen ja asemateriaaleineen .Tällaista voimaryhmää ei Suomi koskaan aikaisemmin ollut asettanut sotavalmiiksi. Joukkojen ryhmitys oli toistaiseksi puolustuksellinen. Marsalkka oli kuitenkin jo 29.6.1941 antanut periaatemääräyksen armeijansa hyökkäys-suunnitelmaksi ja perustaa Karjalan Armeijan. Sen komentajaksi hän määrää kenraali E.Heinrichsin ja esikuntapäälliköksi eversti K. Tapolan.(Kuvat )

Samalla saa Karjalan Armeija :

- Hyökkäyskäskynsä – kehittämis-suunnitelmineen.

- Ohjeet ja tiedot joukkojen uudelleen järjestelyistä hyökkäystä varten.

( joukot olivat olleet puolustusryhmityksessä tähän saakka.)

- Luvan tiedustelutoiminnan sallimisesta vihollisen alueella ja luvan vastata sen tulitoimintaan .

- Käskyn ilmoittaa joukkojen valmiudesta 3.7.1941 iltaan mennessä.

- Hyökkäyskäsky ilmoitettaisiin myöhemmin. ( 98 )+ kartta )

Huomautus.

Olemme Suomen sotahistorian kannalta nyt tulleet hyvin tärkeään ja monilta osin taustoiltaan tuntemattomaksi jääneeseen vaiheeseen . Poliittinen johtomme oli viisaasti astunut ” Marskin tielle ” ( I-osa s. ), jolla hän rohkeasti uskoo laajan kokemuksensa pohjalta erillis- ja sopimuspohjaista sotaa käyden voivansa pelastaa maamme itsenäisyyden ja estää sen joutumasta suurvaltojen tuhoavaksi taistelukentäksi. Tämä onnistuikin hänelle poliittisen johtomme luottamuksen ja ennen kaikkea uskollisen ja raskaat uhrit antaneen armeijamme avulla. Näiden tukemana saattoi Mannerheim toteuttaa erikoislaatuista ”defensiivistä hyökkäystään” siten, ettei Saksan sodanjohdolle paljastunut salaisuus, jonka tunsi vain Stalinin kapea lähipiiri ( ”Irina”, ”Gregori”, ”Luci” ) ja perusteiltaan myös Churchill.

Tämä ajankohta, - Suomen armeijan siirtyminen hyökkäykseen , oli seikka ,josta sodan jälkeen 1945-46 kuitenkin syytettiin ja tuomittiin maamme silloisia johtavia poliitikkoja vankeuteen sodan aloittamisesta ja käymisestä. Voisimme hyvin sanoa, että se oli ”kulissi ”,jolla haluttiin antaa kuva ja luotiin uskottavuus, että Liittoutuneiden yhtenäistä menettelyä Saksan rinnalla sotineissa maissa sovellettaisiin myös Suomessa( pykälä 13.) Salaisuutta, jolla sotaa oli käyty, ei tarvinnut näin paljastaa. Marsalkka Mannerheim upseereineen ja sotilaineen saivat pääosin olla täysin rauhassa. Tilalle astuivat nyt aikaisemman vihollisen omien koti-kommunistiemme esityksestä ”valitsemat” isänmaan pojat, viimeiset Suomen reservit, - poliitikot! He kantoivat oman raskaan osansa syyttöminä uhrillaan, joka vaadittiin päästäksemme vihdoin ja lopullisesti rauhan tilaan. Marskin valitsema tie oli kuljettu loppuun! Sodan tarkoitus ja tavoitteena ollut lopputulos oli saavutettu! <br><br>

”Yleisen edun nimissä” toki siirrettiin useita poliittisia henkilöitä ja upseereita syrjään virallisista tehtävistään. Lisäksi jouduttiin taistelua käymään Valvontakomission, rikollisten ilmiantajien ja koti- kommunistien laatimien henkilölistojen perusteella syyttömästi pidätettyjen ja vangittujen sotilaiden ( esim. ns.” Lista ” 1) ja siviilihenkilöiden vapauttamiseksi. Näitä karkeita oikeuden loukkauksia ei aina onnistuttu estämään ( ns.” Leinon vangit”). Kaiken kaikkiaan voidaan kuitenkin sanoa, ettei suomalainen yhteiskunta, - kommunisteja lukuun ottamatta, suostunut ja ryhtynyt tukemaan sellaista kosto- mentaliteettia, josta Liittoutuneiden johdon ( Roosevelt, Churchill, Stalin) hyväksymin periaattein ja päätöksin ( Lontoo 1942, Jalta 1945, Potsdam 1945) saatiin Saksassa, sen rinnalla sotineissa , tai miehittämissä maissa, ihmisarvoa loukkaavia, traagisia ja irvokkaita kokemuksia. Sen arvostuksen, tuntemuksen ja sopimusten pohjalta Mannerheimin ja Stalinin välillä, mikä käy ilmi kirjojeni I ja II-osan sisällöstä, voitiin maamme irrottaa suursodan ”pyörästä” jo syksyllä 1944. Näin vältyimme tuon hirvittävän ilmapiirin syntymiseltä, joka 2.maailmansodan päättyessä pitkitettynä vasta keväällä 1945, sai Länsi-liittoutuneet syyllistymään paitsi Saksan poliittisen ja sotilaallisen johdon tuhoamiseen, sen lisäksi vielä miljoonien syyttömien, lähinnä saksalaisten siviilien ja sotavankien näännyttämiseen 1945-1950. ( Lähde/ James Bacque .” Other Losses ”/ Fenn Publishing Book,1999.Canada. Lisäksi : ”Crimes and Mercies ”,Talonbooks,Vancouver, Brit.Columbia, 2007.)

Liite: Nro X / ” Das Morgenthau Tagebuch ” ( Käännös ja otteita USA:n Senaatin 20.11.1967 julkaistaviksi hyväksymistä asiakirjoista ) Druffel Verlag, Stegen, Ammersee 1970 / 3.painos 2007 )

Suomi viivyttää hyökkäystään – Saksan sodanjohto painostaa Mannerheimia hyökkäyksen aloittamiseen – mitä tekevät venäläiset ?

Mannerheim/ VT.

” Saksalaisten painostus hyökkäyksemme käynnistämiseksi kasvoi heinäkuun alussa uhkaavaksi. Venäläiset eivät myöskään osoittaneet mitään merkkejä ”hiljaisesta” vetäytymisestä – päinvastoin tiedustelu- ja tulitoiminta kasvoivat. Mikään yllätyshän tämä ei itse asiassa ollutkaan, sillä olivathan ystäväni Moskovasta ilmoittaneet -..”raivatkaa itse tienne”! AOK-Norwegenin joukot olivat aloittaneet hyökkäyksensä Petsamon alueella jo 29.6.1941 ja pian myös Sallan rintamalla. Täällä toimi kenraali Siilasvuon komentama III AK:n 6.divisoona yhteistyössä saksalaisten kanssa. Ruotsin kautta käyttööni pyytämättä siirtyvä saksalainen 163.Div. oli ollut tarkoitus käyttää Hangon rintamalla yhdessä suomalaisen 17.Div. kanssa. Saksalaiset kuitenkin esittivät 27.6. , että Tornioon 30.6.1941 saapumassa olevan divisioonan voisin käyttää Karjalan Armeijan hyökkäyksen vahvistamiseksi, mihin suostuin. (100) Eristyksiin jääneen Hangon tukikohtansa joutuivat venäläiset, kuten olin odottanutkin tyhjentämään vuoden lopulla kärsien siihen liittyvissä merikuljetuksissaan raskaita tappioita.

Hitlerin toinen uhkavaatimus.

Mannerheim/VT.:

”Joukkomme olin saanut ryhmitetyksi hyökkäystä varten heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Tämä ei ollut tapahtunut hetkeäkään liian aikaisin, sillä heti tämän jälkeen 7.7.1941 ilmoitti ev.Buschenhagen Hitlerin määräyksestä:

” Ellei Suomen armeija lähde hyökkäykseen saksalaisten hyökkäystoimiin muilla rintamilla porrastuen viimeistään 12.7.1941, tuovat Saksan sotavoimat Suomeen omia joukkojaan 3 Armeijakuntaa, niistä yhden vahvistettuna panssaridivisioonalla. Näistä 2 Armeijakuntaa panssarivahvistuksin hyökkää Karjalan kannaksen kautta Leningradin suuntaan ja yksi Armeijakunta Laatokan koillispuolitse Syvärille, jatkaen sieltä Leningradin ja Petroskoin suuntiin Hitlerin kärsivällisyys oli loppunut!

Toisaalta saksalaisten nopea eteneminen eri rintama - osillaan, myöskin Armeijaryhmä Nordin kohdalla (von..Leeb ), jonka tavoitteena oli Leningrad, teki OKW:n vaatimuksen strategisesti täysin ymmärrettäväksi. Suomen armeijan hyökkäys-toimien kohdalla kuitenkin Hitlerin uhkaus vahvojen saksalaisten lisäjoukkojen tuomisen seurauksena, veisi pohjan Stalinin ( Churchillin ) kanssa sopimaltani perusajatukselta. Vaatimukseni siitä, että armeijamme hoitaisi itse nämä eteläiset rintamaosat ja Saksa sodanjohto luopuisi omien joukkojensa tuomisesta, oli nyt murenemassa ja kenties koko suunnitelma paljastumassa. Saksalaisten tulo tietäisi myös melko varmasti Leningradin (Pietarin ) menetystä ja tuhoutumista, millä olisi varsin suuri merkitys mm. NL:n sota-teollisuudelle, kansallistunnolle ja kenties koko 2.maailmansodan lopputulokselle.

Estääkseni Stalinille ( samalla myös ”I r i n a l l e” /Shaposnikov) antamaamme sopimukseen liittyvän suunnitelman täydellisen hajoamisen, ilmoitin ev. Buschenhagenille myöhään illalla 8.7.1941, että Suomen armeija lähtee hyökkäykseen 10.7., mutta ehdolla, että Saksa l u o p u u kolmen Armeijakuntansa tuomisesta Suomen rintamalle. Eversti Buschenhagen oli esitykseeni tyytyväinen ja lupasi siitä ilmoittaa Hitlerille. Hän vaati lisäksi ,että lupaus olisi ehdottomasti pidettävä ja Mannerheimin siitä annettava riittävä julkinen, poliittisesti ja sotilaallisesti sitova tiedote, josta Suomen sodanpäämäärät kävisivät Hitleriä tyydyttävällä tavalla selville.

Lupasin antaa asiasta Suomen armeijalle tarkoitetun päiväkäskyn, jonka lähettäisin ev. Buschenhagenille, ellei riittäisi, että antaisin sen Suomen Päämajassa toimivalle Saksan Yleisesikunnan edustajalle. Hän lupasi sen riittävän, kunhan Suomessa olevan Yhteysesikunnan päällikkö kenraali Erfurth saa tietoonsa antamani armeijamme hyökkäyskäskyn ja asiaan liittyvän Päiväkäskyni.

Suomen armeijan Päämajan käsky hyökkäyksen aloittamisesta toimitetaan Karjalan Armeijan Esikuntaan (Heinrichs) 9.7.1941. Hyökkäys olisi aloitettava seuraavana päivänä 10.7.1941.

Suomalaiset joukot olivat hyvässä valmiudessa. Etumaaston tiedustelua oli suoritettu, joten hyökkäys pääsi eräistä aika-sekaannuksista huolimatta hyvin alkamaan. Osa joukoistamme aloitti hyökkäyksen jo 10.7 yön ensi tunteina, -pääosa seuraavan päivän kuluessa. Suomalaiset sotilaat hyökkäsivät päättäväisesti, olihan tarkoitus saada Moskovan rauhassa Neuvostoliiton ryöstämä Karjalan alue jälleen Suomen yhteyteen.(101)

Mannerheim/VT.

Eversti Buschenhagenille antamani lupauksen perusteella, mutta ennen kaikkea hänen ilmoitukseensa liittyneen vakavan uhkauksen johdosta, annoin Karjalan armeijallemme hyökkäyskäskyn 10.7., jossa viitattiin lopullisiin sodan tavoitteisiimme myös Itä-Karjalassa. Samana päivänä annoin myös Päiväkäskyni Nro 3, jolla piti saada Hitler välttämättä vakuuttumaan Suomen armeijan strategisista tavoitteista, jotka sotilaallisin perustein olivat kelvanneet Stalinille hänen itsensä esittäminä tulevina palkkio-alueina ( Karjalan kannas, Aunuksen kannas =Syväri, Maaselän kannas), joille Suomen armeija pysäyttäisi ( ”jäädyttäisi”) hyökkäyksensä, mikäli meidät pakotetaan lähtemään mukaan Saksan hyökkäykseen.

Päiväkäskyn laatiminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Siitä oli käytävä ilmi kaksikin salaiseen ja paljastuessaan vaaralliseen sopimuspolitiikkaan liittyvää asiaa:

Ensiksi se viittaisi alueellisine tavoitteineen Stalinin kanssa s o v i t t u i h i n Itä-karjalan ja Vienan alueisiin, josta Neuvosto -johdon oli käsittääkseni oltava selvillä. Nämä alueet oli Stalin luvannut palkkiona Suomelle sen armeijan toteuttaessa yhdessä sovittua strategista suunnitelmaa. Heille ei näin ollen olisi pitänyt Päiväkäskyni sisällössä olla mitään outoa. Vastassamme olevien Puna - armeijan joukkojen komentajien saama käskytys näytti kuitenkin edellyttävän alusta alkaen täysimittaista torjunta-taistelua ja sitkeää viivyttämistä takarajana linjat ,joista olimme Stalinin kanssa sopineet.

Toiseksi piti Päiväkäskyni v a k u u t t a a Hitler ja OKW niin pitkälle menevistä Suomen armeijan tavoitteista, että ne ainakin aluksi riittäisivät Saksan omiin strategisiin suunnitelmiin yhdistettynä, jolloin saisin Hitlerin luopumaan o m i e n Armeijakuntiensa tuomisesta eteläiselle rintama-osallemme. Tämä olisi välttämätön edellytys sille, että armeijamme voisi johdollani operaatio- vapautensa säilyttäen täyttää Stalinille ja Churchillille annetut lupaukset salatusta rintaman ”jäädyttämisestä” tietylle tasalle. Se ei tulisi missään vaiheessa olemaan helppoa, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei tällä hetkellä ollut näkyvissä. Toiveeni vähemmin tappioin etenemisestämme katosivat jo ensi kosketuksemme jälkeen puna-armeijan kanssa, joka täysin tietämättömänä sopimuksista kävi täysipainoista, sitkeää sotaa joukkojamme vastaan. Ystävieni radiosähkeissään ilmoittama ohje ; ” raivatkaa itse tienne”, piti todella paikkansa. Taistelujen kovuus hämäsi käsittääkseni myös Hitlerin ja muun Saksan sodanjohdon, joten salaisuuden säilyttäminen ei ainakaan aluksi heidän tahollaan vaarantunut. Armeijamme eteni kovien ja raskaitakin miestappioita tuottaneiden taistelujen jälkeen asettamiini tavoitteisiin, myös Maaselän kannaksella 8.12.1941 mennessä. Tämän jälkeen alkanut ns. asema - sota kaikilla rintama – osillamme kesti lähes 3 vuotta.(4.9.1944) Näiden vuosien aikana jouduin monin tavoin sekä poliittisia että sotilaallisia keinoja ja perusteluja käyttäen löytämään ja usein keksimäänkin uskottavat syyt voida olla osallistumatta saksalaisten jatkossa vaatimiin uusiin hyökkäys - operaatioihin ja muihin ehdotelmiin.

Huomautus.

Monet tapahtumat myöhemmin osoittivat selvästi sen, että Stalin oli sopimuksensa kanssani ja lupauksensa siitä koituvasta palkkiosta, tehnyt joko täysin y k s i n , tai varsin suppean lähipiirinsä tietämänä. Esimerkkinä tästä voimme todeta, että Suomeen Valvontakomission puheenjohtajana syksyllä 1944 saapunut kenraalieversti Andrei Zdanov tavatessaan ensi kerran presidentti Mannerheimin 7.10.1944 ja esittäessä hänelle uhkauksia ja pitkälle meneviä välirauhan ( 19. 9.1944) sisältöön kuulumattomia vaatimuksia joutuu myöntämään, Mannerheimin viitattua Stalinin kanssa tehtyyn sopimukseen, ettei tiedä mainitusta sopimuksesta mitään. ( Mannerheim /Zdanov 7.10.1944 tapaaminen II-osa s. X ) Myös Pavel ja Anatoli Sudoplatov: ” Stalinin Erikoistehtävissä / kiusallisen todistajan muistelmat” / s.154 WSOY)

Kirjoittamani Päiväkäsky sai perusteellisen harkinnan ja työn tuloksena seuraavan muodon:

Päämaja

Heinäkuussa 1941

Y l i p ä ä l l i k ö n päiväkäsky N:o 3

Vapaussodassa vuonna 1918 lausuin Suomen ja Vienan karjalaisille, etten tulisi panemaan miekkaani tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat. Vannoin tämän suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimessä luottaen sen urhoollisiin miehiin ja Suomen uhrautuviin naisiin. Kaksikymmentäkolme vuotta Viena ja Aunus ovat odottaneet tämän lupauksen täyttymistä; puolitoista vuotta on Suomen Karjala autiona odottanut aamun sarastusta.

Vapaussodan taistelijat! Talvisodan maineikkaat miehet, urhoolliset sotilaani! Uusi päivä on koittanut. Karjala nousee. Riveissänne marssivat sen omat pataljoonat. Karjalan vapaus ja suuri Suomi väikkyy edessänne maailman historiallisten tapahtumien vyöryssä. Suokoon kansojen kohtaloa ohjaava Kaitselmus Suomen armeijan täyttää Karjalan heimolle antamani lupauksen.

Sotilaat! Se kamara, jolle astutte, on heimomme veren ja kärsimysten kyllästämää pyhää maata. Teidän voittonne tulevat vapauttamaan Karjalan, teidän tekonne luovat Suomelle suuren, onnellisen tulevaisuuden.

Mannerheim

* * *

Mannerheim/ VT.

”Minulle oli ennalta arvaamatonta ,millaisen huomion päiväkäskyni saisi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Luonnollistahan oli, etten siinä voinut paljastaa asiaan liittyviä salaisia sotilaallisia ja poliittisia taustoja, vaan ne oli yritettävä saada ikään kuin rivien välistä ja takaa luettaviksi. Se, että sekä Hitler että Stalin(Churchill) ymmärsivät hyvin päiväkäskyni sanoman, ei minua paljon lohduttanut siinä harmillisessa ja minua suuresti ärsyttäneessä keskustelussa, joka päiväkäskyni johdosta syntyi.”

On syytä kaikkien aina muistaa, että meidän suomalaisten oli syyttöminä käytävä raskas Barbarossa-tiemme, siinä salajuonien, petoksen ja salaisten pienten valtioiden tuhoksi suunniteltujen sopimusten sekamelskassa, johon syyllisiä olivat sotaakäyvät suurvallat.

Tämä Marsalkan päiväkäsky jäi suomalaiseen sota- ja poliittiseen historiaan varsin kiisteltynä ja kritiikkiä laajemminkin aiheuttaneena. Päiväkäskyn sisällön merkitys tuli ymmärretyksi ehkä vain kahden pian sotaan, hyökkäämättömyys sopimuksestaan (M/R-sopimus) huolimatta, valmistautuvan suurvallan pääkaupungeissa – Moskovassa ja Berliinissä. Muualla niin kotimaassa kuin ulkomaillakin se tulkittiin nimenomaan Itä-Karjalan haltuun ottamisen johdosta, osoituksena Suomen ja sen armeijan johdon pyrkimyksestä laajentaa valtio aluettamme ja käydä valloitus – sotaa. Päiväkäskyn tarkoitusta ja taustaa tuntemattoman ulkopuolisen oli luonnollisesti mahdotonta antaa sille muuta tarkoitusta. Suomalaiset itsekin pitivät sitä Marskinsa sota- innon ilmauksena. Tästä aiheutuikin sen saama hieman humoristinen nimike ; ”miekantuppi päiväkäsky” Lukijan, joka jo tietää, miksi tuolloin vallinneissa oloissa päiväkäskyn oli oltava varsin peittelevän moniselitteisen ja sen Suomen tulevaisuudelle tärkeän vaikutuksen oli kohdistuttava vain tuon ajan kolmeen mahtavimpaan sodan johtajaan – Hitleriin, Staliniin ja Churchilliin.

Normaaleihin Päämajan rutiineihin, mm. päiväkäskyjen kohdalla, kuului useiden avustavien henkilöiden osallistuminen niiden alkuvalmisteluun. Marsalkka tosin valitsi sitten omin muutoksin lopullisen muodon allekirjoittamalleen asiakirjalle. Nyt oli tilanne kuitenkin ollut täysin poikkeava. Marsalkka oli paneutunut vakavana ja alusta alkaen y k s i n tämän päiväkäskynsä luonnosteluun ja sisältöön. Asiasta kirjoittaa Päämajan Komentoesikunnan päällikkö Kenraaliluutnantti W.E. Tuompo kirjassaan :” Päiväkirjani Päämajasta 1941-1944” / WSOY, 1968/ 1994 s.47.