Ajankohtaistakin kohtalokkaampi, ennusteeksiko osunut?
Jari Tervon
KOLJATTI
Timo Harakan
pamfletti Berlin Wall Street iskee liberaalin markkinatalouden nousuun ja tuhoon
LUOTON LOPPU
Seppo Konttisen tilinpäätös maan poliittisen eliitin takinkäännöstä.
Kansallisomaisuuden
RYÖSTÖ
Suomessa päättyy joku aikakausi kun pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti ettei jatka keskustapuolueen johdossa

 

Suomessa on päättymässä joku aikakausi


Pääministeri Vanhasen oma ilmoitus blogissaan
keskustelu ja kysely

kun pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti haluttomuutensa jatkaa keskustapuolueen johdossa.

 

Jos ko. aikakaudella tarkoitetaan vuonna 2003 vallankaappauksella alkaneita Matti Vanhasen hallituskausia, mitä mannaa kansalaiset ovat kuluneen viisivuotiskauden ajalta saaneet hyväkseen?

 

Tunnelin päässä näkyy valoa vain ”vastaan tulevan pikajunan vauhdilla”:

 

Miksi Suomi velkaantuu ja kenelle?

Sven-Olof Jakobssonin Salainen asiakirja No 1.  ote:

Maailma muuttuu tiuhaan tahtiin, mutta muuttuuko se luonn
ollisesti omalla painollaan, vai ohjataanko sitä jotain meille tuntematonta päämäärää kohti? Jos näin on, täytyy suunnitelmia kehitellä yleisöltä salassa ja näin vääristyy yleinen käsitys maailmasta. Otteita kirjasta:

”Nykyisin pyrkii kansainvälinen pääoma sitomaan poliitikkojen ja myös kansalaisten käsiä ottamalla sopimuksin kontr
olliinsa yhä useampia yhteiskunnan osa-alueita, mikä lopulta johtaa velkaantumiseen josta ei enää pääse irti. Pankkieliitin suunnitelmissa on siis luoda valtioille ongelma, taloudellinen romahdus. Sen jälkeen ovat valtiot täysin kansainvälisen pankkieliitin armoilla.

Alueet, joista pankkieliitti on ensisijaisesti kiinnostunut, ovat vesihuolto, sähkölaitokset ja lämpötuotanto. Myös koulut, sairaalat ja huoltotoiminta ovat listan kärkeä. Samoin puuta kasvavat maa-alueet ja kaikki infrastruktuuri.

Tämän kaiken on pankkieliitti jo toteuttanut Argentiinassa, jossa kansa ei enää omista juuri mitään. Valtaosa on kansainvälisen pääoman omistuksessa tai kontr
ollissa.

Jotta välttyisimme Argentiinan kohtalolta, tulisi meidän pitää tiukasti kiinni vielä hallussamme olevasta varallisuudesta ja sen myötä omasta tulevaisuudestamme. Meidän kimppuumme tullaan hyökkäämään monilla eri osa-alueilla ja kahden tärkeimmän suhteen olemme jo menettämässä otteemme, nimittäin ruuan ja energian.

Omavaraisuutemme vähenee molempien suhteen kaiken aikaa. Esimerkiksi EU:n tavoitteena oleva maataloutemme alasajo lisää riippuvuuttamme elintarvikkeiden tuonnista ja vähentää mahd
ollisuuksiamme valvoa sen laatua. Se on käsittämätöntä, koska siinä kuolee samalla elintärkeä ammattikunta, jonka korkeatasoista osaamista ei ehkä koskaan enää voi saada takaisin."

"Meidän tulisi uudelleen oppia ymmärtämään mitä raha todellisuudessa on. Se kun on juuri se väline, jolla yhteen liittynyt taloudellinen pankkiirien eliitti toivoo saavansa maailman haltuunsa ja se tapahtuu romahduttamalla valtioiden taloudet. PPP, eli Public-Private Partnership, on keino joka nopeuttaa tätä tavoitetta. Silloin ovat valtiot siinä tilanteessa josta Napoleon Bonaparte jo aikoinaan varoitti: Kun Hallitus tulee riippuvaiseksi yksityisistä pankeista, silloin pankit kontrolloivat asioita, eivät kansan valitsemat johtajat.

Muistakaa, että käsi joka antaa, on aina ylempänä kättä joka ottaa vastaan.
Suurpääoma ei koskaan ole tuntenut isänmaallisuutta eikä kunniallisuutta".


Kts. verkkokaupan kirjojen valikoiman uusimmat
Ensipainos- ja uusiokirjat

voi tilata suoramyynnistä tämän sivun tilauslomakkeella tai
rekisteröitymällä verkkokaupasta

Lottovoitto, Marjatta Kannus, esikoisromaani,

2008  (ISBN 978-952-99691-2-8)

suomi    366 sivua – (sidottu)

 

OVH 17,90 €; toimituskuluineen
Tilaus: kpl
  

Toimitusaika  2 – 4 päivää

 

Laajempi kuvaus verkkokaupassa: Kun lottovoitto todella osuu kohdalle mitä tapahtuu… Pysyykö elämä uomissaan, vai tuoko raha tullessaan onnea tai ehkä ongelmia?

Kirja(t) on saatavissa OVH myyntihinnoilla kirjakaupoista kautta maan..

 

 

ERIKOISTEHTÄVÄ, Vilho Tahvanainen, uusiopainos vuodelta 1971. Mannerheimin salaisena asiamiehenä 1932 – 1945.

2008 (ISBN 978-952-99691-3-5.)

suomi  320 sivua – (sidottu)

 

OVH 14,90 €; toimituskuluineen
Tilaus: kpl

  

Toimitusaika  2 – 4 päivää

 

Laajempi esittely verkkokaupassa: Mannerheim halusi kuitenkin varmistaa, etteivät hänen tärkeät asiakirjansa häviä historian tietoisuudesta, antamalla asiamiehensä ,Tahvanaisen jäljentää Haminan ja Kouvolan  palvelusaikanaan (RUK:n rahaston hoitajana) kansiostaan tärkeimpiä asiakirjoja.

 

 

 

 

Laman ja Rahan Pelurit, Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tutkimusryhmän selvitys mm.  pankkien kriisin salaisista sopimuksista

2007 (ISBN 9529969111)

suomi     158 sivua – (sidottu)

 

OVH 14,90 €; toimituskuluineen
Tilaus: kpl

  

Toimitusaika  2 – 4 päivää

 

Laajempi kuvaus verkkokaupassa: Pankkituet eivät hoituneet itsestään.. Tarvittiin salainen lainkäytön korruptio.

 

 

 

 

 

 

 

Testamentti kansalleni, Pehr Evind Svinhufvud, uusiopainos vuodelta 1944. kirjalahjana

2006 (ISBN 9529969104)

suomi    62 sivua – (sidottu)

 

Hinta toimituskuluineen 7,90 €
Tilaus: kpl

  

Toimitusaika  2 – 4 päivää

 

Laajempi kuvaus verkkokaupassa: Yli 60 vuotta kiellettynä.. Ukko-Pekan testamenttia olisi syytä suositella nykyisille politiikan päättäjille.

 

 

 

 

Suomi myrskyn silmässä 1. osa, Erkki Hautamäki,

Suomen sotahistoriaa Mannerheimin S-32 salaisista kansioista.

2008 (ISBN 9529189842)

suomi   

Suoramyyntihinta 30,00 €; toimituskuluineen
Tilaus: kpl

  

Toimitusaika  2 – 4 päivää

Laajempi kuvaus verkkokaupassa: Pian 17 vuotta jatkunut tutkimus on perustunut Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin salaisen asiakirjakansion (Kansio S-32) kopioihin ja marsalkan henkilökohtaisiin lausuntoihin, sekä laajaan koti- ja ulkomaiseen lähdeaineistoon.

 

 

 

 

Suomi myrskyn silmässä 2. osa, Erkki Hautamäki,

Suomen sotahistoriaa Mannerheimin S-32 salaisista kansioista.

2008, suomi    Kirjoittajan saaman runsaan materiaalin johdosta kakkososan julkaisun ajankohta on vielä avoin.

 

Ennakkovarauksen voi tehdä verkkokaupassa: Uutta historiaa jatkosodan vaiheista.. Lähteisiin perustuvan tutkimuksemme suuri saavutus tämän vuoden alussa oli koodinimi I r i n a n takana olevan henkilön löytyminen, joka oli puna-armeijan Yleisesikunnan (Stavkan) päällikkö marsalkka Boris Shaposnikov.. Avoimena ollut Marskin S-32 kansion ”mysteeri" sen kansainvälis-poliittiseen taustaan on uusissa tutkimuksissa selvitetty.

 

 

 

 

Suoramyynnin toimituskulut sisältyvät hintoihin

 

Ensipainos- ja uusiokirjojen suoramyynnin postituksen, laskutuksen ja kirjakauppajakelun hoitaa Kustannustaito KT, Espoosta.

Promerit kirjojen jakelu ja postitus
Kirjatilauksen voi siis lähettää myös sähköpostiin: info@kustannustaito.fi (viitteeksi kirjan nimi ja ISBN-tunnus). Kirjat on saatavissa OVH myyntihinnoilla kirjakaupoista kautta maan

ja tietenkin tilaamalla tässä lomakkeessa.

 

Tilauslomake

 

Tilaajan yhteystiedot

-mahd. viesti -

Tilauksen vahvistus sähköpostiosoitteeseen

 

 


LÄHETÄ linkkivihje kaverille