|
Täydellisesti on syytä nostaa tämä keskusteluketju uudelleen
areenalle...¨Nimittäin, käynnistin aiheen 29.
marraksuuta 2006. "NovaPatria"
otti kantaa siihen maaliskuun 20. 2007 ja TF;n pj vastasi "NovaPatrialle"
seuraavana päivänä...
Kuluneen kaksivuotiskauden aikana on hallinnon latvassa käynyt myrskytuuli;
vaalirahafarssi, asetehdas Patrian korruptiouutiset, SITRAn
liepeillä "suihisee", Paavo Lipposelle
tehty "tarjous josta ei voi kieltäytyä", konsulenttihommiin.
TÄSSÄKÖ KAIKKI?
Marraskuussa 2006:
Transparency Finland ry:n puheenjohtaja Antti
Pihlajamäelle:
Mistäs Rappea nyt nyppii?
”Maallikkotutkijoina” olemme ryhmästämme yrittäneet (TURHAAN) julkisaattaa sen minkä kolleeganne,
valtionsyyttäjä Jukka Rappe on ulosantanut
Taloussanomille, keskiviikon 29.11.2006 AamuTV:n
uutisoimana seuraavasti:
”VALTIONSYYTTÄJÄ Jukka Rappen mielestä
Suomessa on enemmän korruptiota kuin tiedetään. Taloussanomien haastatteleman
Rappen mukaan osa korruptiosta jää paljastumatta,
koska viranomaisilla ei ole riittävästi voimavaroja sen tutkimiseen. Rappe kaipaa erityistä lahjusrikoksia selvittävää
toimielintä ja lisäresursseja.”
Keskiviikon YLEn TV:n aamu-uutisissa rinnastettiin Rappen lausuma Teidän johtaman Transparency
Finlandin aivan toisen sorttiseen raporttiin.
KETÄ ON USKOMINEN?
Omien selvitystemme, syyttäjien kanssa henkilökohtaisessa keskustelussa
saadun tietoinformaation, mukaan syyttäjälaitoksen henkilökemiat ovat
tulehtumistilassa; samoin kuin SUPOn, Liikkuvan
poliisin, KRP:n ja ylipäätään poliisiylijohdon sisäisissä henkilösuhteissa on
valtataistelun kaltaisia piirteitä. Myös oikeuslaitoksen sisäisessä
henkilökemiassa ja nimityskäytännössä on jännitteitä; Retorinen kysymys:
Miksi KKO:n presidentti
Leif Sevon lähti yhtäkkiä (ilman perusteluja) eläkkeelle?.
Hämmentävin lausuma ymmärrettäväksi on kun Olli Santasen mukaan
valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki olisi budjettineuvottelussa
luvannut suosiolla vähennettäväksi seitsemäntoista (17) syyttäjän virkaa ja
toisaalta julkisuudessa vaatinut kahtasataa (200) uutta virkaa. Mitä järkeä
tuon kaltaisessa touhussa on?
Valtionsyyttäjä Päivi Hirvelän väitöskirja on totaalinen huitaisu
tyhjään... Miksi valtamedia vaikenee väitöstilausuudesta ja väitöskirjan sisällöstä?
Sekä poliisi, syyttäjät ja oikeuslaitos valittavat kaikki
kohdaltansa resurssipulasta. Käytännössä ko. pula tarkoittanee sitä,
* että poliisi tekee tutkimattajättämispäätöksiä
* että syyttäjät tekevät syyttämättäjättämispäätöksiä
* oikeuskäytännön kohdalta esim. Helsingin yliopiston professori käy
määräaikaisena oikeusneuvoksena puolen vuoden pestissä KKO:ssa
”siivoamassa” lähes 300 juttua roskikseen…?
Oikeuden loukkauksista ja vääristä tuomioista on tuhansittain
esimerkkitapauksia ja käytännössä kantelu- ja valitusmenettely on ”kalkittu
hauta”; vain 7% saa edes vastauksen .. ja nekin
pääsääntöisesti kielteisiä.
Mielestäni piilokorruption väite
konkretisoituu:
Lainkäytön korruptio edustaa oikeuden rajoittamista valta- ja virka-asemaa
hyväksikäyttäen niin, että toiminta eroaa yleisesti hyväksytystä
oikeuskäytännöstä ja tavoista.
MITÄ ON EDESSÄ?
Luoja paratkoon, Suomessa kansalaisten barrikaadeille
nousun kynnys on korkea, helposti ei väki lähde ”lippukulkueisiin mukaan”.
Kuokkavieraatkin kuihtuivat. Mutta .. Fortumin
optiot ja viimeisin vihellys sähkönhinnan eestaas
huopailu saattoi antaa mallin uudenlaiselle kansannousulle. Jossakin se
SIETORAJA tulee vastaan.
Toki lohdullista on:
* etteivät kaikki poliisit ota kadulta rahaa
* etteivät kaikki syyttäjät ole mukana lainkäytön kartelleissa
* etteivät kaikki oikeudenpalvelijat ole lahjottavissa
Mitäpä jos laillisuusvalvonnassa edes kokeiltaisiin ASENNEMUUTOSTA.
Kalevi Kannus
|