EI mukaan Naton rupusakkiin

Entinen puolustusvoimien komentaja, kenraali Gustav Hägglund pitää Naton laajentumista Itä-Eurooppaan virheenä, jota ilman moni nyt käynnissä oleva kriisi olisi vältetty. Venäjä on Naton laajentumisen myötä joutunut Hägglundin mukaan yhä enemmän nurkkaan.

Raja tuli vastaan hänen mukaansa siinä vaiheessa, kun Nato ilmoitti ottavansa mielellään jäsenikseen Ukrainan ja Georgian.

– Siinä on käynyt kuin koiralle, joka ajetaan nurkkaan. Se murisee aikansa, sitten se puree. Jos sen sijaan, että lähdettiin laajenemaan olisi tyydytty kumppanuuteen, maailma olisi hyvin erilainen tällä hetkellä. Ei olisi näitä kriisejä. Ei Itämerellä eikä monessa muussakaan paikassa, Hägglund on todennut turvallisuuspolitiikan suuntaa käsittelevän Vakaus vaakalaudalla -kirjan (Into) julkistamistilaisuudessa.

En halunnut Suomea osaksi tätä sotilaallista rupusakkia.

Hän luonnehti kirjaa Suomen Nato-jäsenyyteen vähintäänkin varauksellisesti suhtautuneiden kirjoittamaksi. Oman kantansa Suomen Nato-jäsenyyteen Hägglund kertoi muuttaneensa myönteisestä kielteiseksi muun muassa sen vuoksi, että havaitsi Itä-Euroopan uusien jäsenmaiden ajaneen liittymisen jälkeen alas oman puolustuskykynsä.

– En halunnut Suomea osaksi tätä sotilaallista rupusakkia.
Kirjassa Hägglund toteaa pelkäävänsä mahdollisen Suomen Nato-jäsenyyden romahduttavan maanpuolustustahdon.
– Tämä olisi Nato-jäsenyyden suurin kielteinen vaikutus. Toinen iso negatiivinen seuraus olisi suhteemme Venäjään.
Suomella ei Hägglundin mukaan ole tähän mennessä ollut mitään yhteistä Naton uusien jäsenmaiden kanssa.

pro merit arvojen puolesta