Posts Tagged “euron kriisi pyramidihuijausta”

Miljardien aukko valtiontaloudessa… edelleen kasvaa, kasvaa ja kasvaa

By |

Esivallan tahtoko arvojen ja oikeuden puolesta, mutta kenen arvot ja oikeudet?
 
Suomessa on käynnissä, talvi- ja jatkosodan tapaan. suurhyökkäys työpaikkojen tuhoamiseksi; “lamainvaliidien” määrä ylittänee jo sotainvaliidien määrän?
 
Tuo tosiasia on mm. kanslaisjounalisteilla ollut tiedossa jo hoi kotvan aikaa. Mutta mikä sopulilauma lienee valtamedian taloustoimitukset ja ns. asiantuntija-viranhaltijat, joista viimemainitut valehtelevat julkisesti virkavastuulla?
 

Kyllähän ilman akateemista loppututkintoakin näkee ettei “kuninkaalla ole vaatteita”.
 

Otan tähän pari korkean tahon edustustehtävä-esimerkkiä:
– Talouskomissaarina Olli Rehn edusti tehtävässään kakkia EU:n jäsenvaltioita. Samoin Jyrki Katainen.
 

Mikä lienee suomalaisten %-osuus?
– Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen edustaa Euroopan keskuspankki EKP:n hallituksessa VAIN ITSEÄÄN. Huomio, ei suomalaisia kansalaisina, eikä veronmaksajina.
 

Suomenkin talouspolitiikasta päätökset tehdään Eutoopan vakausmekanismissa EVM:ssä. Huomio, siis EU:n kansalliset talouspäätöksetmuokataan ja tehdään MEKANISMISSA; ei kansallisvatioiden hallituksissa, ei parlamenteissa, ei EU:n komissiossa, eikä EU-parlamentissa.
 

(Helsingin Sanomat uutisoi 16. syyskuuta 2012
 

» Lue HS-uutinen:
 

Suomalaiset voivat lähivuosina joutua nielemään lisäsäästöjä,
 

… sillä hallituksen asettamat tavoitteet valtiontalouden tasapainottamisesta eivät ole toteutumassa kokonaan. Tulojen ja menojen ero on tavoitteisiin nähden liian suuri. Hallitusohjelman mukaan Suomen valtiontalouden alijäämän pitää olla alle yksi prosentti kokonaistuotannosta (bkt) hallituskauden loppuun mennessä eli vuonna 2015.
 

* Mitä eroa on ministeritahojen informaatioilla kansalaisten suuntaan kun verrataan nykyisin SOS-hallituksen pääministeri Juha Sipilän ja valtiovarainministeri Petteri Orpon julistuksia Esko Ahon hallituksen, sekä Paavo Lipposen hallitusten viestintään?
 

* * *
 

E-kirjat heti luettavaksi <- haku
Uutta ja wanhaa verkkokaupassa <- haku

Read more »

Miksi ihmeessä Ruotsin ei tarvitse osallistua euro-kriisin pelastamiseen?

By |

Arkistosta v:lta 2013
 
Katso: http://jormajaakkola.fi/EMU-varaumien%20oikeudellisuus
 
* Miten Ruotsin ja Suomen EMU-varaumat erosivat?

 
* Miten Ruotsin ja Suomen kansallinen euroon siirtymisen lainsäädäntö erosivat? 

 
SUOMEN ja RUOTSIN EMU-VARAUMIEN JURIDINEN ERO
 
Kimmo Kiljunen: Nahkurin orsilla, sivu 343:
”Oppositiojohtajana Aho saa vastauspuheenvuoroja toisensa perään. Hän alkaa uuvuttavan perusteellisesti kinastella Erkki Tuomiojan kanssa siitä, poikkeavatko Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyysneuvottelujen yhteydessä antamat Emu-varaumat toisistaan. Molemmat ovat samaa mieltä siitä että juridisesti ja poliittisesti naapurukset ovat samassa asemassa.”

Read more »

AKT syyttää hallitusta uhkailusta

By |

Hallituksen tarjoamat työmarkkinaratkaisun evästykset menevät liian pitkälle, arvioi Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton (AKT) puheenjohtaja Marko Piirainen. Hallitus on ilmoittanut tukevansa maltillista työmarkkinaratkaisua, mutta se ei ole tarkentanut millä keinoilla. » Lue uutinen
 
Urpilainen: Työmarkkinajärjestöt voivat menettää asemansa …
 
Missä jamassa ay-liike hoksaa sen, miten sixsak-hallituksessa vasemmistoliitto ja sosialidemokraatit ovat pettäneet palkansaajat ja pienyrittäjät?
 

* * *

Read more »

Titaanien taistellessa…

By |

Paavo Lipposen “kaksintaisteluhanskan” heitto Timo Soinille osoittautuneekin iskuksi perussuomalaisia äänestäneiden (joita on 560 000) kasvoille halveksuntana.

On oletettavissa ao: kaltainen vaalidebatti vahvistaa ennemminkin “kolmannen titaanin” Paavo Väyrysen kannatusta.

Jos Euroopan Unionin ja euron “ytimeen” ilman kansanäänestystä ja eduskuntakäsittelyä liittyminen ja vakautusrahastoihin maksajana osallistuminen voidaan todistaa perussuomalaisten aiheuttamaksi, Lipponen voisiko olla oikeassa?

Leike: Ilta-Sanomat 19.9.2011

Read more »

Kalevi Kannus: Kuka harhauttaa, ketä ja miksi?

By |

Helsingin Sanomien verkkolehden uutisotsikoista 18.8.2011

* Lehti: Kreikan mukaan vakuussopimusta ei ole olemassa

* Suomen ja Kreikan välistä sitovaa vakuussopimusta ei olemassa, kertoo saksalainen Die Welt. Lehden haastattelema Kreikan valtionvarainministeriön tiedottaja kiistää sopimuksen olemassaolon. » Lue uutinen

* Viro arvostelee Suomen ja Kreikan vakuussopimusta

* Itävaltakin hamuaa vakuuksia Kreikalta

* Lehti: Ehdotus Suomelle tarjottavasta vakuudesta tuli Kreikasta

* Yle: Kiviniemi vaatii Kreikkaa ulos eurosta

* Suomi ja Kreikka päässeet sopuun vakuuksista

* Soini: Suomen ja Kreikan vakuussopu tyhjää parempi

* Varman sijoitusjohtaja: Kreikka-sopu odotettua parempi

Read more »

Europarlamentaarikon tökerö lausuma

By |

Liisa Jaakonsaari, europarlamentaarikko kirjoittaa facebook-seinällään:

“Olof Palmen ja Anna Lindhin murhat ja nyt Norjan demarinuorten verilöyly. Siinä ärioikeiston vihan kohteen punainen lanka.

Kaikkien uskontojen jumalia on kiittäminen, että murhaaja ei ollut maahanmuuttaja. Se olisi nostattanut hirvittävän viha-aallon.”

Minun mielestäni Jaakonsaaren kaltaiset ovat joutavanaikaisia edustuksellisen demokratian toimijoita. Sillä kuluerällä mitä MEPIT maksavat Suomen veronmaksajille on kauhistusta havainnoida erityisesti Liisa Jaakonsaaren asennoitumisia globaalin, eli maapalloistumisen myllerryksissä, joissa esimerkiksi henkiseen hätätilaan joutuneet yksilöt ovat ajautuneet syrjäytymisen eri asteisiin.

Tämän ajan eurooppapolitiikassaan “virallinen” Suomi sijoittaa veroeurojamme vakautusmekanismeihin, jotka vain pitkittävät kriisiä ja lisäävät ahdinkoon joutuvien yrittäjien, kotitalouksien ja yksittäiten kansalaisten lukumäärää ja heidän hätäänsä.

* * *
Ekirjoja heti luettavaksi <- haku
Uutta ja wanhaa verkkokaupassa <- haku

Read more »

Muutosvaalien “hedelmiä”!

By |

Kuva Turun Sanomat 14.5.2011, harvinainen poikkeus:

PerusSuomalaisten ehdokkaiden vaalivoitto on tuottanut sen sortin “hedelmiä”, että ISO mediakin mm. Turun Sanomat on herkistynyt aikaisempaa rehellisemmäksi julkaisemaan tosiasioita maailmantaloudestakin. Toivottavasti tämän kaltaiset artikkelit yleistyvät…
kts. TS-juttu: Teollisuusmaiden lainataakkaan 50 prosentin kasvu 10 vuodessa. EU-maiden velka paisunut liki 10 biljoonaan euroon

Ensiksikin. Käytyjen eduskuntavaalien jälkeen 560 075 sisäpoliittisen muutoksen puolesta äänestäneet ja heidän valitsemat kansanedustajat ovat joutuneet julkisen pilkan ja irvistelyjen kohteeksi. Kuitenkin suurin osa vaalitulosta arvostelevista ei tiedä tuulenpuistaman vertaa maailmantalouden karmivasta tilanteesta.

Toiseksi. Eikö sittenkään Suomessa yli puoli miljoonaa kansalaista pysty saamaan muutosta ikaan äänestyksen kautta, kun valtapelin ottavat eduskuntaavaalissa kannatustaan menettäneet puolueet?

Suomihan tunnetaan “laatumediansa” osalta yhden totuuden maana. Ilmiasuun on muutamia syitä:
* Aina vaalitulosten virallisen vahvistamisen jälkeen poliittiset asemat ottaa virkavalta, pitkälle viedyn virkanimitysruletin avulla. PerusSuomalaisilla ei ole omaa “virkakonetta”, joten vaaleissa hävinneet vanhat puolueet pystyvät helposti liittoutumaan keskenään uuden hallituksen kumppaneiksi
* ISON median toimituskunnissa on vastaavat puoluepoliittisesti ohjatut miehitykset.
* Suomalaisessa mediassa ei ole tutkivan journalismin genreä, eli riippumattoman jounalismin lajia, vaan uutisointi on pääsääntöisesti yksittäisten toimittajien mielikuvituksen tuotteita.
* Itseasiassa kaivataanko kansalaisten enemmistössä tosiasioita? Tuskin!

Lainaus TS:n artikkelista:
Sotavelka ilman sotaa
– Huolestuttavinta tilanteessa on, ettei velkakriisi rajoitu vain muutamaan euromaahan. Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on esimerkiksi Kandassa 84%, Yhdysvalloissa 92%, Italiassa 120%, ja Japanissa 220%.
– Huolestuttavaa on myös, ettei velka ole syntynyt taantuman aikana, vaan velkapotti on kasvanut 1970-luvulta lähtien myös vahvan talouskavun aikana. Johtaviden G7-teollisuusmaidern (Iso-Britannia, Italias, Japani, Kanada, Ranska, Saksa ja Yhdysvallat) julkinen velka on nyt suhteessa samaa tasoa kuin toisen maailmansodan jälkeen, silloin sotavuodet oli rahoitettu massiivisella velalla. Näin Turun Sanomat.

Read more »

* Kumpi lähtee rahaliitosta Kreikka vai Saksa?

By |

Kreikasta alkanut ylivelkaisten eurovaltioiden rahoituskriisi voi vielä hajottaa rahaliiton. Moni veikkaa ainakin Kreikan lähtevän eurosta …

Kreikka maksaa lainoistaan ylimmillään 25 %:n ja alimmillaa 16 %:n korkoja. Jokainen suomalainen mm. asuntovelallinen ymmärtää miten sietämätön tilanne kreikkalaisilla veronmaksajilla on.

Taloussanomat:  http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/04/30/kumpi-lahtee-eurosta-kreikka-vai-saksa/20106180/12

Kun kreikkalaiset eivät halua, että heitä “auttavat” koronkiskurit, miksi ihmeessä me olemme into piukassa pakottamassa heitä riiston kohteeksi? Yrjö Saraste kirjoittaa kolumnissaan suomalaisten osuudesta:

– Tuskin oli vaalit käyty, kun alkoi pelottelu ja uhkailu. Kansa äänesti väärin. On jo kirjoitettu miten ”Suomen vaalitaistelu ja vaalitulos lienevät jo nyt kolhaisseet maamme tulevaisuutta vakavasti.” Edelleen miten ”Saatamme hyvin nopeasti niellä karvasta kalkkia siitä, mitä vääristynyt kansallismielisyys nykypäivän yhdentyneessä Euroopassa ja globaalissa maailmassa merkitsee.” Muun muassa komissaari Olli Rehn on uhkaillut miten EU saattaa poistaa Suomen maataloustuet

– Lehdissä on kirjoiteltu miten ”Sosiaalidemokraattien vaatimuksen pankkien vastuusta toki ymmärtää. Asia ei ole kuitenkaan suomalaisten käsissä.” Ei tietenkään ainakaan sen jälkeen kun ratkaisuvalta luovutetaan lopullisesti EU:lle.

– Nyt myös esitetään miten ”On äärimmäisen tärkeätä, että kansalaisten valtaisan tuen saanut poliittinen liike, Perussuomalaiset, osallistuu myös vastuun kantoon. ” Tällä tarkoitetaan sitä, että sen tulisi vastoin äänestäjiensä toiveita tukea ylivelkaantuneiden euro-maiden avustamista.”

Read more »

Kesäpäiväkirjasta 9.5.2011

By |

Maanantaina 9. toukokuuta 2011 saunareissu mökille. Verannan kaiteella auringossa lämpömittari kohosi 26. asteeseen.

Olen rakentanut 24 vuotta sitten saunatilat entiseen navettaan; löylytilassa sontaluukun paikalle sai sopivasti ikkunan.

Pihapiirissä pionit, ruusut, omenapuut, pensasaidat ja marjapensaat, sekä itse istuttamani tontin ympäröivä kuusiaita, koivukuja, koristepensaat, kirsikka- ja luumupuut muodostavat pihamiljöön, jossa yli 80 vuotta vanhat rakennukset edustavat totaalisen vastapainon kaupunkiasumiselle. Ryytimaata emme enää harrasta.

Takkatulen ääressä mielessäni pyöri kansanedustajille lähettämäni viesti Talouselämä-lehden artikkelista:
Unohtakaa aikaisemmat pyramidihuijaukset. Eurooppa pyörittää nyt niistä kaikista suurinta.
Euron kriisissä on kyse jättimäisestä veivauksesta, jossa velat siirtyvät yksityiseltä sektorilta veronmaksajille, kirjoittaa Argentiinan keskuspankin entinen johtaja Mario Blejer Financial Times -lehdessä.
Blejerillä on kokemusta valtioiden velkakriisistä, ajautuihin Argentiina amaksukyvyttömäksi vuosikymmen…”

Sähköpostikansiooni oli tullut viesti:

“Kiitos viestistäsi,
Mielenkiintoisia näkökulmia Argentiinan entiseltä keskuspankin johtajalta. Vasemmistoliitto on alusta alkaen vastustanut euromaiden tukemista, koska esitetyissä tukipaketeissa vastuu kaatuu veronmaksajille kriisin aiheuttaneiden pankkien ja sijoittajien sijaan.
Ystävällisin terveisin,
Annika Lapintie, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja”
* **
Vastasin hänelle (tässä osio):
Kiitos palautteestanne. Euroopan ja euron tilanne on vakava, jo yksistään Kreikan ahdingon oalta.

Tämän kesän matkailusesongin mm. Kreikassa on talousromahduksen ilmapiiri. Jos pankkilainojen korko on 16 – 25 %, ilman taloustieteen opintojakin pystyy kuka tahansa päättelemään mitä se yritystoiminnalle merkitsee. Kreikassa on jo palkkoja alennettu jopa 40%.

Olen ihmetellyt todella miksi Suomessa europolitiikasta salataan, peitellään ja valehdellaan kansalaistasolle. Persujen voitolle on selvä selitys; etenkään hallitus- ja talospolitiikka ei ole enää aikoihin koskettanut tavallisten kansalaisten asioita muuten kuin…

* Nokian ovat amerikkalaiset kaapanneet, sen mitä siitä on jäljellä
* Metsäteollisuus ja pääosin pankit ovat ruåttalaasilla
* Pitkäikaistyöttömien paariialuokka, eli liikaväestö paisuu
* Uudessakaupungissakin autojen teko hiipuu
* EU;n kriisimaiden tuet ja takuut eivät hyödytä kansalaistasolla, välistävedot ovat rahastaneet ja hyödyntävät pankit
* ja lähitulevaisuudessa Euroopassa ja etenkin arabivaltioissa kansalaiset virtaavat kaduille

Kumpi luopuu Eurosta ensin rahaliitosta Kreikka vai Saksa? Kumpikin valtio voi toteuttaa sen “yhdessä yössä”; setelistöt on tallessa; mutta devalvaatio on vähintää 50%, eli sama kuin Suomessa vuosien 1945-46 välisenä yönä kun piti leikata 5000, 1000. ja 500 markan setelit. Olin tuossa vaiheessa 8-vuotias ja muistan jopa miten katkerana kasvatusisäni leikkasi rahat ja vei puolikkaat aamulla pankkiin.
* * *
Uudesta edustuksellisen demokratian linnakkeesta yksikään muu kansanedustaja Lapintien lisäksi EI OLE viesteihini vastannut.
Itseasiassa onko mikään muuttunut? Tuskin!
* **
Salaperäisyys ja tietojen panttaaminen on politiikan kulttuuria. Tasavallan presidentin asiakirjat ovat tulossa julkisuuslain piiriin. Tätä ehdottaa valtioneuvoston kanslian työryhmä, johon kuului muun muassa presidentin kanslian edustaja. Nykyisin julkisuuslaki ei ulotu presidentin papereihin. Julkisuuslaki koskisi myös entisten presidenttien asiakirjoja.
Edessä saattaa on mielenkiintoinen uutiskesä, ei pelkästään persujen voimasta johtuen, vaan itsessään virkakone kaipaa öljynvaihtoa, koska niissä rattaissa ei olla halukkaita ottamaan kaikkea salaamisen, peittelyn ja valehtelun syyllisyyttä niskoilleen.

Read more »

“Eurooppa pyörittää jättimäistä pyramidihuijausta”

By |

Talouselämä-lehden artikkeli:

“Unohtakaa aikaisemmat pyramidihuijaukset. Eurooppa pyörittää nyt niistä kaikista suurinta.

Euron kriisissä on kyse jättimäisestä veivauksesta, jossa velat siirtyvät yksityiseltä sektorilta veronmaksajille, kirjoittaa Argentiinan keskuspankin entinen johtaja Mario Blejer Financial Times -lehdessä.

Blejerillä on kokemusta valtioiden velkakriisistä, ajautuihin Argentiina amaksukyvyttömäksi vuosikymmen…”

Lue koko artikkeli: http://www.talouselama.fi/uutiset/article622122.ece

Lue myös: http://www.greekcrisis.net/2011/05/europe-is-running-giant-ponzi-scheme.html

* * *

Ylen haastattelu:

“Professori: Kriisimaat pois eurosta

Kriisimaiden velkasaneeraus saa tukea myös kansantaloustieteen professorilta Vesa Kanniaiselta. Ylen haastattelema Kanniainen olisi valmis menemään pidemmälle ja irrottamaan kriisimaat eurosta.

Katso uutisvideo: Professori: Kriisimaat pois eurosta

Read more »

Petoksella tehty eurojäsenyys…

By |

—-Alkuperäinen viesti—- Arkistosta

Aihe: Totuus esiin petoksella tehdystä Suomen eurojäsenyydestä
Lähettäjä: Jorma Jaakkola
Päivämäärä: 04.05.2011 9:51
Vastaanottaja: , , , , , ,

Arvoisa valtiovarainministeri!

Olen Kokemäen Kokoomuksen sihteeri ja varavaltuutettu.
Olen myös UM:n salaisen ja tekaistun EMU-varauman asianosainen, koska sain siitä pöytäkirjaotteen jo 1.12.1999.

Salaisesta EMU-varaumasta kantaa suurimman vastuun ulkopolitiikasta määrännyt presidentti Koivisto.
Ministeri Katainen, Te kannatte yksin ja henkilökohtaisesti valtiosääntöoikeudellisen vastuun euro-kriisimaiden auttamisesta tämän sähköpostin saatuanne.

Suomen ei tarvitse kysyä eduskunnan mielipidettä Portugalin auttamisesta. Eikä Teidän tarvitse osallistua 16.5. valtiovarainministerien kokoukseen.

Perustelu:

Ydinkysymys on Satakunnan Kansan uutisoinnissa 10.5.2001 ja 16.5.2001 Miten salaisesta tuli julkista, Tuomioja? ollut kysymys hallitukselle:

Harhautettiinko tällä salaisella EMU-varaumalla eduskuntaa?

Juha Korkeaoja on jo SataSeutu-lehdessä tunnustanut, ettei markasta luopumiseen ole olemassa erillistä lakia.

Vastaus kysymykseen siis on: harhautettiin.

Uutisen kysymyksestä tarkemmin:
Satakunnan Kansan toimittaja Maarit Raunio haastatteli ulkoministeri Erkki Tuomiojaa ja totesi julkisuuteen päästetyn UM:n salaisen pöytäkirjan EMU-varaumatekstin sekä kysyi Tuomiojalta:

EU-ministeriryhmä totesi 20.12.1993 mm. että kansalliset päätökset osallistumisesta Emun kolmanteen vaiheeseen tehdään aikanaan eduskunnassa ja hallituksessa. Harhautettiinko tällä varaumalla eduskuntaa, kuten toiset katsovat?

Tuomioja vastasi:
Sitä pitää kysyä niiltä, jotka ovat tuolloin olleet tätä mahdollista harhautusta tekemässä, edellisen edelliseltä hallitukselta.

Sain siis otteen salaiseksi julistetusta pöytäkirjasta jo 1.12.1999. Satakunnan Kansan päätoimittaja Erkki Teikari auttoi minua uutisoimalla Tuomiojan vapauttamasta pöytäkirjasta kaksi kertaa; 10.5.2001 ja 16.5.2001.

EMU-varaumasta tarkemmin kotisivullani http://koti.mbnet.fi/jorjaa/historia.php

Totuusterveisin
Jorma Jaakkola
044-565 9234

Read more »

Eurotakaus – hiljainen sopimus?

By |

Suomen euro-jäsenyydestä päätettiin 20.12.1993 presidentti Koiviston määräyksellä (salainen EMU-varaumapöytyäkirja 20.12.1993).

Siitä, mistä EU:ssä päätetään, annetaan pääministerinilmoitus, josta keskustellaan, mutta eduskunta ei äänestä.

Hallitustunnustelija Kataisen yksi kysyys puolueille.

Katainen on Suomen puolesta sitoutunut euro-kriisimaiden pelatusoperaatioon.

Alempana on linkki Kataisen puheeseen eduskunnassa 1.12.2010 Uudesta Maailmanjärjestyksestä.

Ihmeen tyynesti eduskunta käyttäytyi ko. keskustelussa.
Niinistö oli KE Toimi Kankaanniemen mukaan talousvaliokunnan kokouksessa varoittanut…

Tässä juttu Sari Essayah’in tiedoista, EU-suunnitelmasta
http://www.uusisuomi.fi/raha/111461-rajut-keinot-kayttoon-%E2%80%93-%E2%80%9Dtasta-ei-tiedeta-suomessa%E2%80%9D

Read more »

Pönttö tärisee eduskuntavaalissa…

By |

Keskustan kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi  on ilmoittanut  eroavansa keskustan eduskuntaryhmästä. Talouspuheistaan tunnettu kansanedustaja siirtyy perussuomalaisiin ja muuttaa loikallaan eduskunnan voimasuhteita.
 
Poliittisen murroksen aika on käsillä.. Tämä loikka laukaisee juoksukilpailun, jonkalaista ei ole miesmuistiin koettu… Voidaanko tulkita, että ilmastonmuutoksen syysmyrsky on saavuttanut suomalaisen politiikan?
 
Uusipaavalnimen videot .. totuus rahassta: http://www.youtube.com/watch?v=hzbGUxz2reo
 
Uusipaavalniemi väittää videohaastattelussaan mm.: Globaali velkakupla on pyramidihuijausta?

Mitäpä sanot?

Read more »