Kaikki kirjoittajan Marjatta Kannus artikkelit

Tuntemattoman sotilaan Honkajoen iltarukouksen sanoin

Marjatta Kannus

Tekee mieli sanoa Tuntemattoman sotilaan Honkajoen iltarukouksen sanoin,

”varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn. Aamen.”


On alkanut näyttää siltä, että tämän hetkinen hallituksemme on jotenkin päästänyt unohtumaan, että perustuslain mukaan valta kuuluu kansalle. Eli Ay liike ei ole joku erillinen vallan linnake, vaan sen takana seisoo tuottavaa työtä käsillään tekevien ja toimihenkilöiden muodostama osa kansasta, joka alkaa olla saanut kyllikseen hallituksemme jatkuvasta kyykyttävästä linjasta. Tuntuu siltä, että kun on saatu yksi huononnus työntekijöiden elämään läpi, niin on kiire keksiä seuraava asia, joka jotenkin pahentaa palkkaa tai työsuhteiden etuja. Eli tämä lakiehdotus, joka on jo maksanut täysin sivullisille yrittäjille miljoonia, on niin tärkeä hallituksen mielestä, että mikään vaihtoehto ei kelpaa, vaan ne torpataan heti.

Miksi yleensä pitää jakaa kansaa kahteen osaan ja aiheuttaa näin mahtava riita? Minkä takia pitää koko ajan keksiä osalle kansakuntaa huononnuksia heidän työelämäänsä? Eli kuten eräs pääluottamusmies sanoi, että kannattaisi parantaa työtätekevien asemaa, eikä keksiä keinoja miten saada ihmiset pois töistä ja miten helpommin antaa potkut. Eikö tarkoitus olekaan saada ihmiset mielihyvin työn pariin?

Otetaan vaikka yksinään yrittäjät, joiden yritykset monesti kaatuvat, koska jos esim. sattuu sairastumaan ei ole minkäänlaista turvaa, jos varsinkaan yritystä aloittaessa ei ole ollut varaa maksaa erittäin kalliita vakuutusmaksuja. Monet eivät uskalla ryhtyä yrittäjiksi, vaikka olisi ihan käypä idea, jolla voisi itsensä elättää.

Eli eikö pään hakkaaminen puuhun jo ala riittää ja hallitus aloittaisi jonkun myönteisen ehdotuksen, jolla ihmiset voivat itsensä työllistää, sen sijaan että heitä koko ajan syyllistetään? Hyvin iso osa kansalaisista on jo ilmaissut mielipiteensä hallituksen päähänpinttymiä vastaan, joten eikö hallituksen mielestä näiden kansalaisten mielipiteellä ole mitään merkitystä?

Marjatta Kannus
25.10.2018 Turku

Kieli ja minä

Marjatta Kannus
 
Koulussa inhosin yli kaiken ns. vapaata esitystä, eli oppilaan piti pitää esitelmä jostakin aiheesta ilman käsikirjoitusta. Miten helppoa se olisi ollut, jos olisi saanut kirjoittaa tekstin ja sitten lukea sen paperista. Laulukoe sellaiselle oppilaalle kuin minä, joka en suureksi surukseni ole lainkaan musikaalinen oli toinen koettelemus. Siitä selvisi kuitenkin aika pian, koska useimmat opettajat eivät halunneet kuunnella sellaista laulamista montaakaan minuuttia.
 
Suomen kieli on lumonnut minut, siitä lähtien kun opin lukemaan. Miten upean työn tekikään Mikael Agricola ottaessaan käyttöön suomen kielen kirjallisen muodon. Agricolan aivan ensimmäinen teos oli ABC-kirja, joka julkaistiin vuonna 1543. Hän siis myös aloitti lapsille opetuksen suomen kielellä, toimiessaan Turun katetdraalikoulun rehtorina. Mikael oli lahjakas poika varakkaasta kodista Pernajasta ja ilmeisesti kylän kirkkoherra sai vanhemmat laittamaan hänet Viipuriin latinankieliseen kouluun.
 
Me suomalaiset emme alkujaan ole mikään yhtenäinen kansa, joka on aikojen alusta asunut juuri tällä kohtaa maapalloa, kuten esimerkiksi Australian aboriginaalit. Tähän maa-alueeseen on vuosisatojen kuluessa tullut lisää väkeä milloin mistäkin suunnasta. Suomen kielen juurtuminen tähän maan kolkkaan on suoranainen ihme. Täällä on kuitenkin jääkauden jälkeen ollut eniten sitä väkeä, joka on puhunut suomea, joten tulijat ovat joutuneet sopeutumaan tilanteeseen. Seuraavan hyvän teon kielemme hyväksi teki Elias Lönnrot kerätessään itä-suomesta perinteiset runot ja näin saimme kansallis- eepoksemme Kalevalan.
 
Suomen kielen sanotaan olevan vaikean kieliopillisesti ja ilmeisesti sellaiselle, joka ei ole sitä lapsena oppinut niin saattaa olla. Toisaalta kun kirjoitettu kieli lausutaan samoin kuin kirjoitetaan, se on helpompaa kuin moni muu kieli. Kielemme on rikas ja olen aina nauttinut synonyymien rikkaudesta ja myös siitä, että saatat itsekin tehdä kuvaavia sanoja, joita kanssaihmiset siis suomen kieltä taitavat yleensä ymmärtävät, vaikka eivät olisi aikaisemmin kuulleetkaan. Vai miten on peikon nimenä Mörri Möykky tai nykypoliitikkojen uusin sana lähtökohtainen tai lähtökohtaisesti.
 
Eräs opettajistani kertoi lapsuuden kauhun hetkistä. Hänellä oli ilmeisesti vilustumisen seurauksena kurkku kipeänä ja samaan aikaan hänen kodissaan isossa maalaistalossa järjestettiin juhlia. Eräs hänen tädeistään, joka oli koulutukseltaan terveyssisar, oli myös tullut apuun juhlia valmistamaan. Tyttö kuuli vain miten tuo pelottava hoitaja sanoi jollekin toiselle, että nyt minä seuraavaksi leikkaan sen kurkun. Silloin hän juoksi jonnekin piiloon olettaen tädin käyvän käsiksi hänen kipeään kurkkuunsa, kun tämä vain leikkasi tuota vihreää vihannesta kurkkua viipaleiksi. Eli täytyy tietää mitä jotkut sanat merkitsevät milloinkin liittyessään kyseessä olevaan asiaan.
 
Tietenkin kieli muuttuu koko ajan ja meidän voisi olla aika vaikea ymmärtää muutama sata vuotta sitten puhuttua suomea. Luonnollisesti kieleen vaikuttaa ympäristö ja tarvikkeet joita käytämme. Tämän hetken lapsille ovat outoja isovanhempiemme tarve-esineet nimityksineen. Toisaalta nuoret ovat mestareita muuttamaan sanojen merkityksiä muoti ilmiöinä. Kuten vaikka sana siisti, joka nykykielessä tarkoittaa hyvää tai kohtalaisen upeaa ja sikasiisti on sitten jo tosi mahtavaa, kehuttiinpa sitten mitä tahansa. Alkuperäinen merkitys on kyllä heillä tiedossa, mutta sanan merkitystä on nuoriso kielessä laajennettu.
 
Lapsena kuulin monesti hoettavan sanontaa: ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia. Nykypolven onneksi 1800-luvulla alkoi eri alojen taiteilijoiden eräänlainen kansanliike suomen kielen ja suomalaisuuden korostamiseksi. Sata vuotta sitten oli myös maan hallinto valmis siihen, että tämä maa julistettiin itsenäiseksi. Kansa oli kuitenkin jakautunut kahtia ja se johti veriseen sisällissotaan. Jos jostakin sodasta voi olla jotain hyvää seurausta, niin talvisota yhtenäisti suomen kansaa, suurin osa kansasta halusi taistella maan itsenäisyyden puolesta. Silloin oli selvää, että ne noin neljä miljoonaa ihmistä, jotka asuivat tässä maassa ja suurin osa heistä puhui suomea äidinkielenään, halusivat olla itsenäisen Suomen valtion kansalaisia. Tämän takia meillä on käytössä tämä ihana, monipuolinen, kaunis ja omalaatuinen kieli. Me saamme kiittää menneitä sukupolvia kaikkia niitä kirjailijoita ja eri alojen taiteilijoita, jotka nostivat tämän kielen taiteensa tulkiksi. Ilman omaa kieltä meillä ei olisi tätä identiteettiä olla suomalaisia. Jos kaikki ne ihmiset, jotka ovat viimeisen sadan vuoden aikana lähteneet pois täältä ja vieneet sukunsa jonnekin muualle, olisivat edelleen suomessa, meitä olisi paljon enemmän. Kuitenkin monesti ne suomalaiset, jotka syystä tai toisesta asuvat jossain muussa maassa ovat monesti kaipuussaan enemmän suomalaisia, kuin me jotka elämme arkeamme täällä.
 
Alun perin siis kirkko ylläpiti kouluja varakkaiden perheiden pojille, joita sitten lähetettiin ulkomaille opiskelemaan lisää. Suomen koululaitosta saamme kiittää kansan lukutaidosta. Ilmaiset kirjastot ovat jatkaneet kansan mahdollisuutta opiskella ja lukea ja vielä viimeksi filmiteollisuus on auttanut säilyttämään kiinnostuksen lukutaitoon omalta osaltaan. Suomessa ulkomaisia filmejä ei aikaisemmin ole dupattu eli puhuttu päälle, vaan on käytetty tekstitystä.

 
Marjatta Kannus
3.4.2017

Joulusatu – Marjatta Kannus

Promerit.net verkkolehden toimitus ja verkkokauppa toivottaa talven terveiset ja rauhaisaa jolulunaikaa…

 
marjatta1

Mikä se joulu on?

Mörri, Menninkäisten perheen poika, seisoi vanhempiensa vuoteen vierellä ja tiukkasi oudon sanan merkitystä nukkumassa olevilta vanhemmiltaan.
 
– Joko olet herännyt, ihmetteli äiti, nythän on vasta alkuilta.
 
Menninkäiset kun nukkuivat päivät, varsinkin kesäaikana ne hiippailivat metsien synkimmissä osissa vain keskiyöllä. Suurimman osan valoisista päivistä ne piileksivät kotiluolansa sisällä torkkuen, hiipivät syömään marjoja vain keskiyön tunteina. Ne eivät kuitenkaan voineet vastustaa mustikoita ja juolukoita, jotka olivat niiden herkkua. Syksyllä oli helpompaa, kun päivät lyhenivät ja puolukoita ja karpaloita voi syödä myös jäätyneinä myös lumen alta.
 
– Mene poika vielä nukkumaan, komensi isä, ärtyneenä, kun oli tullut herätetyksi kesken unien.
– En, vastasi Mörri, sano mikä se joulu on?
– Mistä sinä sen sanan olet kuullut, ihmetteli äiti vuorostaan, en minä tarkalleen tiedä mikä se on. Joku ihmisten juttu, arveli hän sitten.
– Voithan sinä kysyä vaarilta, ehdotti äiti, mutta vasta sitten kun hän on herännyt.
 
Mörri meni keittiöön hakemaan syötävää. Poika pohdiskeli, ettei vaaria kannattanut herättää vielä pitkään aikaan. Jos vaari olisi pahalla tuulella, hän ei suostuisi kertomaan, vaikka tietäisikin, että mikä se joulu on. Mörri oli käynyt metsän laidalla olevassa kylässä, heti kun iltapäivällä oli alkanut hämärtyä. Hänet oli herättänyt kirkon kellojen soitto, eikä hän ollut enää saanut unta. Poika oli vetäissyt naavoilla täytetyt nahkasaappaat jalkoihinsa, pukenut oravannahasta tehdyn hupputakin ylleen ja lähtenyt tutkimaan soiton alkuperää.
 
Menninkäispoika oli niin pieni, etteivät ihmiset yleensä edes huomanneet häntä, vaikka pienimmät metsän eläimet, kuten hiiret ja oravat, linnuista puhumattakaan aina näkivät hänet, jos poika liikkui päivän aikana. Mörri oli nähnyt ihmisten menevän korkeaan rakennukseen, josta soitto kuului. Ihmeellisintä oli, että pitkä rivi pieniä tyttöjä puettuna valkoisiin pukuihin, jonkinlaiset siivet selässään olivat kirkkoon kulkiessaan laulaneet joulusta!
Hetken kuluttua keittiön ovelta kurkisti pieni pää uteliaana Mörriä.
 
– Mitä sinä teet, kysyi pikkusisko Muruliini ihmetellen.
 
Mörri ei aina halunnut leikkiä pikkusiskon kanssa, mutta hän mietti ovelana, vaari tykkäsi pikkusiskosta kovasti, ehkä olisi edullista ottaa hänet mukaan vaarin luo.
 
Mörri kysyi siskoltakin, että tiesikö hän mikä joulu on? Muruliini puisti päätään, ei hän ollut kuullutkaan, mutta ehkä vaari tietäisi. Pikku menninkäiset odottelivat vielä jonkin aikaa ennen kuin hiipivät vaarin tuvalle. Tupa oli tehty risuista, vuorattu sammaleilla sisältä ja ulkoa. Se nökötti metsän suurimman, tuuheimman kuusen katveessa. Sisällä oli lämmintä ja mukavaa, kuusenhavuista ja naavoista tehdyt vuoteet, joissa muori ja vaari nukkuivat, näyttivät houkuttelevan pehmeiltä. Pienen pieni öljylamppu oli keittiön pöydällä ja lasten iloksi vaari oli hereillä ja luki metsän sanomalehteä. Lehteä kirjoitti pöllö ketun avustuksella.
 
Mörri ja Muruliini selittivät vuorotellen, että he halusivat, tietää mikä joulu on. Vaari sanoi, että hän voisi ottaa heidät mukaan ihmisten kirkkoon, jos he osaisivat olla ihan hiljaa ja huomaamattomia, niin etteivät ihmiset huomaisi heitä. Tietenkin lapset nyökyttivät myöntymisen merkiksi, heitä ei kuulisi edes tarkkakorvaisin metsähiiri, niin hiljaa he olisivat.
 
Niinpä sitten kolme menninkäistä illan vaihtuessa yöksi lähtivät vaarin ylimmän ystävän metsätontun mukana ihmisten kylään vierailulle. Heidän onnistui kätkeytyä kirkon joulukuusen oksille, ennen kuin ihmiset tulivat sisälle kirkkoon. Sieltä he sitten kuulivat pienestä Jeesus-lapsesta, jonka syntymää jouluna juhlittiin. Pienet ihmis-enkeli tytöt lauloivat kauniisti. Menninkäiset huomasivat, että kirkon ikkunoiden takana vilahteli tonttuja, jotka metsätontun mukaan olivat kotoisin kaukaa pohjoisesta Joulupukin kotitunturilta.
 
Kotimatkalla metsätonttu sitten kertoi Joulupukista, tontuista ja enkeleistä. Metsätonttu oli hyvin vanha, nuorena hän oli ollut töissä pohjoisessa Korvatunturilla, mutta vanhempana asettunut asumaan menninkäisten Kotimetsään.
 
Kuu loisti kirkkaana taivaalla, tähdet tuikkivat ja puiden lumiset oksat kimaltelivat. Mörri ei niin kaikesta kirkkaasta välittänyt, mutta itsekseen hän suunnitteli, että joulukirkkoon hän kyllä menisi seuraavanakin vuotena.

 

 

* * *
lottovoitto-kirjaMarjatta Kannuksen LOTTOVOITTO, sukukertomus E-kirjana ladattavissa heti tietokoneellesi

LOTTOVOITTO painotuotteena verkkokaupasta

 
LOTTOVOITTO -kirjaa on kirjastoista lainattu yli tuhat kertaa…

Miksi kaupunki rahastaa (yllättäen) takautuvasti?

marjatta1

Turku ”selvittää yhtä sun toista” ennakoiden sote-käytäntöjä.

 
Sain tammikuun lopulla kotikaupungistani takautuvan päätöksen alkaen vuoden alusta koskien jalassani olevan pitkäaikaishaavan hoitoa. Haavahoidon hinta olikin yhtäkkiä nelinkertaistunut. Haukottuani henkeä muutaman tovin aloin ottaa selvää moisesta uudistuksesta. Kävi ilmi, että koska aviomiehelläni on minun eläkettäni kohtalaisesti suurempi bruttoeläke, hänetkin oli nyt laskettu minun haavanhoidon maksumieheksi.
 
Olemme kuitenkin kaksi eri ihmistä ja kumpikin hoidamme raha-asiamme itse. Tosin tämän lähes kaksi vuotta kestäneen sairauden aikana mieheni on kiitettävästi osallistunut avustamiseeni, kun alkuun olin pyörätuolipotilas. Hän on myös maksanut ruokamme, kun oma eläkkeeni hädin tuskin riitti sairaalamaksuihin, sidetarpeisiin ja lääkkeisiin. Nyt kun tilanne on sairauden suhteen kohentunut niin että pystyisin osallistumaan erilaisiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin tapahtumiin, kotikunta ”rankaisee” siitä, että vielä tarvitsen haavanhoitoa, nostamalla hoitomaksun pilviin. Joten voin unohtaa kulttuuri elämykset ja keskittyä maksamaan yli kolmesataa euroa kuussa siitä, että hoitaja käy puolentunnin käynnillä kahtena aamuna viikossa hoitamassa jalkaani. Samalla rahalla saisin sairaalassa reilun viikon 24 tunnin täysihoidon lääkkeineen!
 

Olen nyt saanut kaupungilta tarjouksen maksun alentamisesta hoitosetelin avulla, jolloin yksityisen firman hoitotyöntekijä käy hoitamassa haavaani. Mutta näiden kahden kuukauden hoitomaksut laittavat taloudenpitoni sekaisin pitkäksi aikaa, vaikka pyydettyäni sainkin maksuaikaa pidennettyä. Ei jatkuva hoito maksutonta ole ja sen lisäksi tulevat kuukausittaiset sairaalan kontrolli poliklinikan maksut, joten silti hoito edelleen maksaa reilut sata euroa kuussa.
 

Koen todella epäoikeudenmukaiseksi sen, että meitä pariskuntana ”rangaistaan” korotetulla maksulla. Tosiasiahan on, että miehen korkeammasta bruttoeläkkeestä menee myös huomattavasti korkeampi vero, joten käyttöraha ei suinkaan ole mitenkään valtava. Joku tuttava sanoi, että voimme hyödyntää kotitalousvähennystä enemmän kuin yksinasuva. Varmaan, mutta ensin pitäisi kyetä kuluttamaan johonkin tuhansia euroja vuodessa, niin että voisi saada siitä 45% takaisin.
 

Toisaalta ei ole niinkään varmaa, että kotitalousvähennystäkään ilman muuta saa. Tein vuodelta 2013 veroilmoituksen, koska jouduimme ottamaan vakituisen siivoojan ja myös sairauden tähden minulla oli alentunut veron maksukyky. Aikaisemmin en ole valmiiksi täytettyä veroilmoitusta muutellut, koska ei pienituloisella eläkeläisellä ole siihen tarvetta, kun joka sentti on verottajan tiedossa. En kuitenkaan saanut veronpalautusta kuin muutaman kympin ja kävi ilmi, että verovirkailija oli kokonaan sivuuttanut sairauskulut ja myös kotitalous vähennyksen. Tein tietenkin oikaisupyynnön ja virkailija kehotti minua kirjoittamaan että kyseiset vähennykset jääneet huomioimatta ja vielä viimeksi, että katso veroilmoitus! Minulle ei töissä koskaan sanottu, että katso potilasta kun teet työsi, sitä pidettiin kai itsestään selvyytenä.
 

Noin kolmen kuukauden kuluttua oikaisun jättämisestä soitin verotoimistoon ja kyselin valitukseni perään. Minulle sanottiin, että jutun käsittely voi viedä vuodenkin, joten turha odotella rahoja kovin äkkiä. Ilmeisesti valituksia on niin runsaasti, että niihin kuluu aikaa kuukausia. Luulisi, että yhteiskunnan kannalta verovirkailijoidenkin kannattaisi lukea veroilmoitukset heti ensimmäisellä kerralla, jottei tulisi niin runsaasti valituksia. Toisaalta töitä ja palkkaa riittää, kun ei heti tee työtään kunnolla. Maksuakin voi näemmä viivyttää kuukausia, sitten taas kun tavallinen kansalainen saa laskun vaikka kaupungilta, siinä on jo valmiiksi teksti , että mihin perintätoimistoon lasku korkoineen menee, jollet ajoissa pysty hoitamaan sitä.
 

Sarkooma syöpäleikkausten vaiheita

”Paikkaa omat hampaasi”

Hiljattain luin lehtikirjoituksen, jossa erästä asiakasta oli kehotettu ostamaan paikkatarvikkeet apteekista ja omatoimisesti paikkaamaan hampaansa, koska ajan saaminen kunnallisesta hammaslääkärijärjestelmästä olisi kestänyt liian kauan.
 
Kaikki tiedotusvälineet ”keskustelevat” ns. SOTE-uudistuksesta nyt jo kuukausien ajan.
 
Organisaatioita on luotu, kokouksia pidetty ja työryhmiä perustettu, mutta ainakin omalla kohdallani on lapsi tainnut mennä pesuveden mukana viemäriin. Viime vuoden keväällä oikeassa nilkassani todettiin syöpä sarkooma, jota sitten alettiin yliopistollisessa sairaalassa (TYKS) hoitaa. Vietin viisi viikkoa sairaalassa ja niiden aikana jalkaa leikattiin viisi kertaa. Osa haavasta ei kuitenkaan umpeutunut, joten kesäkuun lopulla tehtiin kuudes leikkaus ja vihdoin heinäkuun lopulla saatiin aloittaa sädehoito, joka kesti seitsemän viikkoa.
 
Haava ei ollut kokonaan umpeutunut, mutta syövän leviämisen estämiseksi oli sädehoito saatava tehdyksi.
 
Sädehoito huononsi jalan kuntoa myös terveiden kudosten osalta, joten lokakuun puolivälissä oli tarkoitus tehdä vielä yksi ihonsiirto. Syystä tai toisesta ei kiireellisenä tilattua leikkausta kuitenkaan saatu tuona päivänä tehtyä, vaan vietin sairaalassa päivän saamatta kyseistä hoitoa. Seuraava aika ilmoitetiin olevan marraskuun puolivälissä. Haavan kunto huononi kuitenkin nopeasti, jolloin otin yhteyttä haavahoitajaan ja uusi leikkausaika saatiin lokakuun loppuun. Olin taas sairaalassa kaksi viikkoa ja jalkaa leikattiin kaksi kertaa.
 
Pääsin kotiin ja marraskuun lopulla oli taas haavapoli, jossa haavasta otettiin näyte ja sairaalasta luvattiin ottaa minuun yhteyttä tarvittavan lääkkeen suhteen, sillä leikkausten tulokset eivät näyttäneet hyviltä. Yhteydenottoa ei kuulunut ja koetin sitten itse ottaa yhteyttä, mutta kumpaankaan numeroon ei vastattu. Sain jopa kotihoidosta haavaa hoitavan hoitajankin kokeilemaan soittamista, yhtä laihoin tuloksin.
 
Lopulta syöpälääkärin vastaanotolla hän katsoi koneelta näytteen vastauksen ja määräsi siinä ehdotetun lääkekuurin. Kuuri loppui sopivasti tapaninpäivän aamulla ja tällä hetkellä jalka särkee kaikista särkylääkkeistä huolimatta yötä päivää, enkä kykene kivun takia astumaan sillä. Välissä oli haavapoli, jossa todettiin jälleen kerran haavan kunto huonoksi, mutta näytettä ei kannattanut ottaa koska lääkekuuri oli kesken. Samalla selvisi , että edellinen hoitaja oli joko lomautettu tai talkoovapaalla, joten siksi ei tullut yhteydenottoa. Selvisi myös, että osasto, jossa olin ollut hoidossa oli pyhiksi säästösyistä toiminnassa vain osittain.
 
Eli mikä on mennyt pieleen?
 
Haavaa on hoidettu koko ajan, mutta ainakin yksi ongelmista on siinä, että kenelläkään ei ole kokonaisnäkemystä tai vastuuta juuri minun asiastani. Jokainen työntekijä, joka kohdalleni on osunut, on tehnyt parhaansa ja hoitanut haavaa annettujen ohjeiden mukaan. Kotihoidosta tulee jatkuvasti työntekijä, joka ei ole hoitanut juuri minua aiemmin tai kuten viimeksi sijainen, joka on nähnyt haavan heinäkuussa. Myös sairaalassa niin hoitajat kuin lääkäritkin ovat vaihtuneet monta kertaa. Mielestäni tässä pieni olisi kaunista eli jos kotihoidosta olisi kaksi tai korkeintaan kolme hoitajaa ja heillä mahdollisuus olla yhteydessä sairaalaan hoitavaan lääkäriin tai lääkereihin tilanne pysyisi hallinnassa.
 
Nyt kiireellinenkin lähete kestää kuukauden tai jopa kuusi viikkoa ja lähes aina on vastassa työntekijä, joka ei tunne asiaa ennestään. Mitä kauemmas järjestelmä vie hoidon päättävästä lääkäristä sitä huonompi on tulos. Säästöä ei todellakaan synny ja hoitotuloskin on mitä sattuu! Inhimillisen kärsimyksen lisäksi on palanut sekä omaa että yhteiskunnan rahaa runsain mitoin, eikä tulos kuitenkaa vaikuta hyvältä.
 
Marjatta Kannus
 

 Tästä  esikoisromaanin LOTTOVOITON esittelyyn.

 
* https://kirja.elisa.fi/ekirja/lottovoitto<… ekirjana
 
* painotuotteena

Lapsen murha…

Pikku Eerikan tapaus on hurja hätähuuto lasten oikeuksista koskemattomuuteen

ja oikeuteen elää turvallista elämää: mutta mikä on tämä maa jossa vanhuslaistakin voidaan rakentaa poliittinen farssi, pikku Eerikan kaltaiset uhrit ovat jatkossakin pelottavassa määrin mahdollisia.

Kun Suomi oli sodassa..

 
”Ei ole tarkkaa lukua mutta noin 80000 lasta saivat lapun kaulaan ja otsaan näkymättömän leiman SOTALAPSI ja siinä se on pysynyt koko iän. Näin takapeilissä se on kuin jättiläinen sosiaalinen kokeilu jossa kaikki ovat tutkimusten koehenkilöitä koko elämän.” Näin otsikoidaan esim. tiedostossa SOTALAPSET.
 
Rauhan ajan EU-Suomessa 2007 oli lastensuojelun avohuollon asiakkaana 62 485 lasta; näistä 16 059 lasta oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle, heistä 10 207 on huostaan otettu, siis pois biologisilta vanhemmiltaan.
 
Suomessa kohtaa lapsuudessa perheväkivaltaa…

200 000 lasta.

Kaikki Se Paha, jota lapset ovat tässä maassa joutuneet ja edelleen jokapäiväisessä elämässään kohtaavat näyttää olevan, osalle korruptoitunutta lainkäytön virkakoneistoa, merkityksetöntä…
 
TS-uutisen ”UV-valo paljastaa lasten pahoinpitelyt” <- mukaan Turun yliopistiollisessa keskussairaalassa TYKSissä tutkitaan noin sata lasta vuodessa kaltoinkohteluepäilyjen takia. Määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.
 
Suomessa viranomaisten tietoon tulee joka vuosi yhä enemmän tapauksia, joissa lapsen epäillään joutuneen joko pahoinpitelyn tai seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Viime vuonna (2012) poliisin tietoon tuli vajaat 1 600 lasten hyväksikäyttötapausta. Määrä on kolminkertaistunut 2000-luvun aikana.
Myös lasten pahoinpitelyjen määrä on jatkuvassa kasvussa Suomessa, niitä poliisi kirjasi viime vuonna noin 6 500 kappaletta. Huolestuttava ilmiö on, että entistä suurempi osa pahoinpitelyistä kohdistuu yhä nuorempiin vauvaikäisiin lapsiin
 
Kalevi Kannus
 

Pikku Eerikan kohtalosta…

Julkaistu aiemmin 31.8.2012..
 

Marjatta Kannus:

Sain tänään käsiini Sofi Oksasen uusimman teoksen ”Kun kyyhkyset katosivat”. Kirjailija kertoo siinä Viron kansan lähimenneisyydestä. Niitten muutamien lukujen perusteella, jotka ehdin iltapäivän kuluessa ahmia, voin vain todeta, että yhtä hyvin teoksen voisi sijoittaa tämän päivän Suomeen.
.
Täälläkin voi pieni lapsi menettää henkensä, manipuloivan, henkisesti sairaan aikuisen käsissä, niin että kaikki ”> lapsen läheisyydessä elävät aikuiset kaikessa rauhassa sulkevat silmänsä näkemiltään tosiasioilta. Valitettavasti Eerika, joka kuoli ns. äitipuolensa sadististen toimenpiteiden seurauksena ei suinkaan ole ensimmäinen ja tuskin viimeinenkään lapsi, joka kuristetaan, tukahdutetaan, ammutaan tai poltetaan jonkun häiriintyneen yksilön saadessa viranomaisten puuttumatta vapaasti toimia.
 
Hiljattain eräässä televisio-ohjelmassa haastateltiin toimittaja Leena Pakkasta, joka kertoi oman kasvattityttärensä sydäntä raastavan tarinan. Hänellä oli hetken luonaan syvästi masentunut teini-ikäinen tyttö, joka oli traagisesti menettänyt äitinsä. Tyttö sijoitettiin ns. asiantuntijoiden hoiviin perheeseen, jossa häntä piti auttaa toipumaan masennuksesta. Asiantuntijat sattuivat kuitenkin olemaan alkoholisteja, jotka jättivät holhokkinsa täysin oman onnensa nojaan. Leena Pakkaselle ei tietenkään kerrottu mitään tytön ongelmista tässä uudessa paikassa, salassapito sääntö esti sen, koska hän oli vain tilapäinen huoltaja. Nuori tyttö meni junan alle epätoivoisessa masennustilassaan ja vasta jälkeenpäin syvästi järkyttynyt Leena sai kuulla mikä kaikki oli johtanut nuoren kuolemaan.
 
Kuvassa Seiska-lehti on julkaissut kansikuvassaan 6.9.2012 ”SANKARI”-isän kuvan ja nimi Touko Tarkki pyörii facebookissa…
 
Miksi Suomessa sosiaalityöntekijöillä on niin suuri valta? Aina kun jokin sitten menee pieleen, he vetoavat salassa pito sääntöön, lähinnä suojellen sillä itseään.
 
Julkisuudessa on taas kohistu aina ministereitä myöten Eerikan kuolemasta ja tärkeät johtavat kansalaiset kertovat etteivät he voi ottaa kantaa yksittäiseen tapaukseen, vaikka ilmiselvästi sosiaaliviranomaiset ovat epäonnistuneet tehtävässään eli huolehtia yksittäisen lapsen edusta. Kaikki fraasit käydään taas kertaalleen läpi, mutta todellisuudessa mikään ei muutu. Televisiossa järjestetään muutama keskusteluohjelma ns. asiantuntijoille ja asiasta kohistaan jonkin aikaa, lähinnä niin kauan, kun lehdet myyvät karmeilla yksityiskohdilla.
 
Erään tuttavaperheeni kahdesta nuorimmasta lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus. Ilmoituksen tekijän motiivina oli aiheuttaa hankaluuksia lasten vanhemmille, jotka olivat puuttuneet kyseisen henkilön laittomiin toimiin. Nämä lapset eivät olleet mustelmilla, he eivät olleet arkoja tai masentuneita, he olivat vihaisia, kun joutuivat sosiaalityöntekijöiden testeihin ja kuluttamaan aikaansa heidän mielestään joutavissa palavereissa. Sosiaalityöntekijöille kerrottiin ilmoituksen tekijän pahantahtoisuudesta ja motiivista, sillä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta sosiaalityöntekijöiden asenteeseen, he kävivät lasten kanssa läpi viimeiseen pilkkuun asti näiden testaamisen aina kodin ikkunaverhojen väriin asti.
 
Eerikan kohdalla täytyy ihmetellä kaikkien lapsen läheisyydessä eläneiden aikuisten sokeutta ja myötätunnon puutetta avuttoman, kiusatun lapsen kohdalla. Tytön äiti koetti saada apua, mutta kun hän ei ollut huoltaja, hänen sanomisillaan ei ollut mitään merkitystä.
 
Mitä olisi mahtanut tapahtua opettajalle tai rehtorille, jos he olisivat kuunnelleet tytön äitiä ja myös pohtineet omien havaintojensa merkitystä lapsen eduksi? Eikö kokenut kasvattaja näe perheväkivallan uhria, joka on mustelmilla, arka, pelokas ja ilmiselvästi valehtelee saamiensa kolhujen alkuperän, tyyliin ”kävelin päin ovea”?
 
Entä sukulaiset tai naapurit, mitä he olisivat menettäneet, jos olisivat tarttuneet asiaan kunnolla?
Nyt surraan sosiaalityöntekijöiden ”paineita”, he kun eivät ilmiselvistä merkeistä ja äidin pyynnöistä huolimatta tehneet velvollisuuttaan eli suojelleet huostaansa uskotun alaikäisen eduista. Vähintäänkin heillä pitää olla paineita, lapsihan maksoi heidän laiminlyöntinsä seuraukset hengellään. Eikä hän kuollut helposti, vaan taisteli tukehtumista vastaan tuntikausia.
 
Lopputuloksena on varmaankin pieni hauta jossain Helsingin hautausmaista ja yksinäisen surevan äidin tuska.
Sosiaalityöntekijöille varmaan tarjotaan kriisiapua valtion kustannuksella, tytön äidille, sitä tuskin liikenee, kyllä sen estämiseksi joku pykälä löytyy.
 
Onko meillä resurssipula? Ei varmastikaan ainakaan kaikkialla, sillä jos yhden lastensuojeluilmoituksen seurauksena voidaan käydä koko protokolla läpi ja toisaalla useankaan ilmoituksen pohjalta ei toimita, voi vain sanoa, että lähinnä uupuu järjen käyttö.
 
Kirjoittanut Marjatta Kannus…
 
* * *
 
Julkaisin taannoin US-blogissani näytön Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomiosta, jossa Suomi määrätään maksamaan korvauksia henkilölle, joka joutui pakkohoitoon ja pakotettiin ottamaan lääkkeitä. Ihmisoikeusloukkausten kohteeksi joutunutta hoidettiin ja lääkittiin psykiatrisessa sairaalassa vuosina 2005-2006.:
 
http://kalevikannus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/114073-pakkohoidon-mielivallasta-tuomio-eitst%C3%A4
 
Vuoden ajan pakkolääkityksessä oli lastenlääkäri, joka tutki ammattilaisena perheväkivallan uhreja, lasten pahoinpitelytapauksia, lasten hyväksikäyttöjä ja oikeuslääketieteellisillä lausunnoillaan joutui paljastamaan lastensuojelun viranomaisten, sosiaalityöntekijöiden ja poliisien piittaamattomuutta. Sillä seuraamuksella, että virkavallan avulla lastenlääkäri lavastettiin syylliseksi tekoon, jota hän ei ollut voinut käytännössä tehdä ja syyllisyyttä toteen näyttämättä määrättiin pakkolääkitykseen.

Kalevi Kannus

Rutkusta Rähmään ja Matrepeen…

Toimittaja Sanna-Kaisa Hongistolle, kolumnista Helsingin Sanomissa 1.11.2012

Kiitoksia uudesta nimestä kotipaikkakunnalleni! Kirjoitan täältä Rutkusta, tosin olen hiukan pettynyt, kun et muuttanut oman nykyisen kotikuntasi nimeä, olisiko se nyt ollut Matrepe tai Pamtere? Kirjoitit myös nukkuvista äänestäjistä ja keksit melko epätodellisia syitä sille etteivät he äänestäneet, kaikki nuo syyt olisi voinut niputtaa laiskuus sanan alle.

Oletko tullut ajatelleeksi, että äänestämättä jättämiseen voi olla joku muukin syy kuin laiskuus tai välinpitämättömyys? Aika usein puhutaan kansalaisvelvollisuudesta äänestämisen yhteydessä, mutta minusta sekin, kun et äänestä, on useimmiten kannanotto vallitseviin oloihin. Itse äänestin ainakin tällä kertaa ja nyt lähes kadun, että yleensä annoin ääneni käyttöön. Tänne Rutkun valtuustoon meni taas iso joukko entisiä ehdokkaita, joista osa ilmeisesti kuvittelee ettei maailma tai ainakaan Turku pyöri ilman heidän panostustaan. Eli taas kerran hyvin epätodennäköistä, että mikään muuttuu – ainakaan paremmaksi.

Minunkin ääneni meni tämän suhteellisen vaalitavan mukaan jonkun sellaisen hyväksi, jonka ajatusmaailmaa kannatan hyvin vähäiseltä osin eli se siitä kansalaisvelvollisuuden täyttämisen merkityksest käytännössä.

No ilmeisesti minulla nyt sitten on oikeus ainakin marista, kun kerran äänestin, joskin sillä tuskin on mitään näkyvää vaikutusta kotikunnan asioihin.

Vaalien jälkipuheissa aloin kiinnittää huomiota eri yleisradion toimittajien suunnattomaan tarpeeseen jotenkin saada perussuomalaiset edustajat vastuuseen siitä ettei heidän tuloksensa ollut sama etukäteen tehtyjen gallupien kanssa. Outoa, eiväthän he kai niitä kyselyjä tehneet? Muutenkin tuntui, että osa muiden puolueiden edustajistakin oli ikäänkuin taistellut ei äänestäjien äänistä – vaan perussuomalaisia vastaan. En äänestänyt perussuomalaista, koska en löytänyt mieleistäni ehdokasta, mutta olen ihmeissäni, että niin toimittajilla kuin muiden puolueiden johtohahmoilla on varaa olla huomioimatta ja jokaisessa mahdollisessa tilanteessa mollata noitä äänestäjiä. Hehän ovat Suomen kansalaisia ja heitä on satoja tuhansia ja heille kerrotaan jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, että heidän mielipiteensä on jotenkin väärä, koska he ovat valinneet tuon puolueen edustajan äänensä kohteeksi.
Ihmetelllään…
Ystävällisin terveisin Marjatta Kannus

Isovanhemmuus

Marjatta Kannus .. verkkokauppaan
Turun yliopistossa on tehty tutkimus isovanhempien merkityksestä lastenlasten elämässä. Menneinä vuosisatoina tutkimuksen mukaan erityisesti isoäidin olemassa olo saattoi jopa vaikuttaa lastenlasten hengissä säilymiseen. Todettiin myös, että mitä enemmän isoäidillä oli osuutta perheen elämään, sen paremmin lastenlapset useimmiten menestyivät omassa elämässään.
 
Nykypäivänä, monet vanhemmat edelleen turvautuvat isovanhempien apuun varsinkin lasten tilapäisessä hoidossa. Myös sijaisisovanhemmat ovat hyvinkin haluttuja, erilaisiin päiväkerhoihin, päiväkoteihin ja kouluihin. Kouluvaarit varsinkin omalla panoksellaan auttavat nuoria opettajia säilyttämään opiskelurauhan monesti levottomien nykylasten luokissa.
 
Omassa elämässäni on isoäitinä tai mummina oleminen ollut eräs suurimmista ilonaiheista. Asiaa on auttanut erityisesti tosiasia, että omat kolme lastenlastani asuvat vain reilun kilometrin päässä kodistani. Kanssakäymisemme on lähes jokapäiväistä. Nuorin vajaan puolentoista vuoden ikäinen pieni poika, osaa jo sanoa mummi. Hänellä kuten sisarillaankin on tuuria siinä suhteessa, että myös toiset isovanhemmat asuvat samassa kaupungissa. Meidät isoäidit erotetaan kätevästi niin, että kun minä olen mummi, toinen isoäiti on mamma.
 
Olen huomannut, että myös nämä toiset lastenlasteni isovanhemmat nauttivat suuresti rooleistaan. Tietenkin olemme mielellämme avuksi käytännön asioissa, hoitamassa, kuljettamassa ja jopa ruokkimassa toisinaan, mutta suurimpia iloja on pelkästään oleilu lasten kanssa. Lapsella on usein hyvin tuore ja omintakeinen käsitys ja huomiokyky erilaisista asioista. Hyvin usein lapsi näkee jonkun asian täysin eri suunnasta kuin jo kaikenlaisia kokemuksia omaava aikuinen. Aikuisella on monesti jonkinlainen etukäteinen olettamus jostakin asiasta, lapsi taas ei tiedä mitä odottaa ja suhtautuu ennakkoluulottomasti.
 
Monta vuotta sitten, kun olimme elokuvissa katsomassa karhunpennusta kertovaa tarinaa, hämmästyin kun kuusivuotias Ville kysyi jälkeenpäin:
 
– Mistä ne tiesivät minkälaista unta, se karhunpentu näki?
 
Tosiaan, pentu oli syönyt kärpässientä ja nukkui hyvin levottomasti ja elokuvantekijät olivat kuvitelleet sen näkevän kamalaa painajaista joka puolella loikkivista sammakoista.
 
Erään kerran kun olimme lähdössä matkalle, pohdiskelin silloin noin kuusivuotiaalle pojantyttärelleni, että minun tulee heitä ikävä. Ota valokuvat mukaan, kuului varsin käytännön läheinen neuvo.
 
Olemme mieheni kanssa perustaneet uusperheen ja näin ollen, olen ennen omien biologisten lastenlasteni syntymää saanut nauttia jo mieheni seitsemän lapsenlapsen seurasta. On kiinnostavaa seurata nyt jo nuorten aikuisten elämää ja muistella heidän lapsuusaikojaan. Vanhimman tyttären lapset olivat meillä aika usein yökylässä ja suurimpia iloja oli meiltä vielä silloin löytynyt kylpyamme, johon piti aina muistaa ostaa kylpyvaahtoa lasten vierailujen varalle.
 
Kaikenlaisten pelien pelaaminen ja iltasatujen lukeminen oli mieluista puuhaa meille kaikille. Aamulla saattoi sitten kuulla heidän selittävän, että tyyny on lytyssä, kun nukkujalla on niin painavat aivot. Pikkuinen tyttö totesi, ettei ollut nähnyt ”mielenkuvia” vaikka oli luettu illalla jännittävä tarina.
 
Uusia sanoja suomen kieleen livahti muiltakin, eräs pojista selitti, että vaari on ”viikatoimassa” pellolla, kun tämä niitti heinää viikatteella. Toisella kertaa hän oli saanut ”hiihtämet” joululahjaksi. Yleensäkin lasten kuunteleminen on mielenkiintoista ja hyvin tarpeellista. Jos esität kysymyksiä oman oletuksesi mukaan, saat harvoin ainakaan todellista tietoa lasten kokemista vaikeuksista. Jos lapsi sen sijaan alkaa omasta halustaan kertoa jotakin tulee monesti tietoon asioita, joita ei kysymällä saa ulos.
 
Hyvänä esimerkkinä tästä ovat puhelinkeskustelut, kun kysyt vähän varttuneemmalta lapselta, että mitä kuuluu, saat useimmiten vastaukseksi: Ihan hyvää. Vaikka häntä olisi koulussa kiusattu ja kokeet menneet penkin alle. Pienemmät lapset, jolleivät satu juuri silloin ujostelemaan, kertovat spontaanisti ainakin ilonaiheista. Isommat lapsetkin kertovat, jos on aikaa ja halua kuunnella, mutta silloin kun itse haluavat.
 
Emme yleensä tee yhdessä mitään kovin erityistä yhdessä, vaikka toisinaan vien lapsia elokuviin ja teatteriin ja kerran kävimme myös katsomassa balettia Helsingissä. Sinne mentiin yhdessä junalla, jolla matkustaminen oli myös elämys. Aika usein ollaan vain, pelataan lautapelejä tai tietokonepelejä tai tehdään yhdessä suurta palapeliä. Toisinaan leivotaan pipareita tai kakkuja tai paistetaan lettuja tai vohveleita. Yökyläläisille, pitää kertoa hassuja iltasatuja, joko omista lapsuus ajoista tai sitten keksiä ihan uusia tarinoita. Myös jotkut kirjat on tullut luettua yhdessä, viimeksi Nalle Puhin paluu Puolen Hehtaarin Puistoon.
 
Tärkeintä on hyväksyminen lapsi sellaisena kuin hän on ja omien erehdysten rehellinen myöntäminen. Vanhempien kasvatussäännöistä voi hivenen luistaa, kunhan ei mustamaalaa tai aseta vanhempien arvovaltaa kyseenalaiseksi. Oman arvomaailman voi antaa näkyä, vaikka ei yritä vaatia nuorempaa polvea sitä täysin omaksumaan.
 

* * *

 

LOTTOVOITTO, Marjatta Kannuksen esikoisromaani verkkokaupasta

Mikä on hyvän käytöksen arvo?

Vanhushoidon ja ylipäätään palvelujen ”parannuksista” hohkataan varsinkin nyt suurkuntasuunnitelmien yhteydessä; Mikä on tilanne kentällä?

Ehkä Suomeen ja varsinkin Turun terveyskeskuksiin pitää tuoda hoitohenkilökunta Afrikasta tai Filippiineiltä – ainakin vanhuksille, että saisivat palvelua!

Mielipiteestä osio: Peräti poltin päreeni, kun kuulin lähes kahdeksankymppisestä serkustani. Hänellä on erittäin kipeä selkä, raskasta fyysistä työtä kun on tehnyt lähes koko ikänsä.
Hän liikkuu rollaattorin avulla ja menee välillä Kaskenmäkeä ylös ja alas, asuu yksin ja hoitaa asiansa ../..

http://www.promerit.net/2011/09/mina-niin-mieleni-pahoitin/

Toimiiko apua tarvitsevan huomioiminen ja hyvä käytös vain tulevissa suurkunnissa?
Leike HS. 27.9.2011

* * *

etusivu Kalevi Kannus

Kyllä minä niin mieleni pahoitin…

marjatta1aiemmin 17.9.2011…
 
Ehkä Suomeen ja varsinkin Turun terveyskeskuksiin pitää tuoda hoitohenkilökunta Afrikasta tai Filippiineiltä – ainakin vanhuksille, että saisivat palvelua!
 
Aiheeseen tuli vahvistusta 27.9.2011 Helsingin Sanomien artikkelista. Siis en ole yksin huoleni kanssa:

 
Peräti poltin päreeni, kun kuulin lähes kahdeksankymppisestä serkustani. Hänellä on erittäin kipeä selkä, raskasta fyysistä työtä kun on tehnyt lähes koko ikänsä.
 
Hän liikkuu rollaattorin avulla ja menee välillä Kaskenmäkeä ylös ja alas, asuu yksin ja hoitaa asiansa aivan käsittämättömällä sisulla. Hän kuulee huonosti, mutta vaikka hänellä on kuulolaite ei oikein pysty sitä käyttämään, kun sormet on niin kömpelöt ettei hän yksin saa sitä paikalleen. Sen vuoksi hän ei mielellään puhu vieraiden kanssa puhelimessa, kun voi jotain mennä ohi korvien.
 
Viimeksi hän oli saanut verenpainelääkkeen ja huomannut silmiensä alkavan punottaa ja luki sitten sitä esittelylehtistä, joka on lääkkeen mukana. Siinä sanottiin ettei kyseistä lääkettä voi käyttää jos on kaihi tai alkava kaihi. Koska hänellä on sekin hän päätti lähteä terveyskeskukseen selvittämään asiaa. (Lääkärin, joka määräsi lääkkeen olisi tietenkin pitänyt kysyä potilaan kaikki sairaudet!)
 
No serkkuni otti rollaattorinsa ja pääsi linja-autolla terveyskeskukseen, jossa hän pyysi, että hänen verenpaineensa mitattaisiin. Mittaa itse oli vastaus, laite on tuossa kulman takana! No serkkuni koetti selittää ettei osaa käyttää sitä laitetta, että voisiko joku näyttää miten sitä käytetään, mutta vastaus oli että siellä on ohjeet! No verenpaine jäi siis mittaamatta. Lääkärin aika heltisi, eli lääkäri soittaa jonain päivänä, ehkä serkkuni sitten kuulee tai ei, vai mitä?
 
Suoraan sanoen minua suututtaa tämä hyvinvointi valtiosta ja palveluista puhuminen. Tuossakin tilanteessa yhtään enempää rahaa ei olisi kulunut, jos joku hoitajista olisi vain auttanut häntä mittaamaan verenpaineen.
 
Kenenkään henki ei myöskään olisi vaarantunut, vaikka olisikin kiire, mutta olisi käytetty muutama minuutti sen paineen mittaamiseen. Voidaan sitä sanoa, että se on yksinkertainen homma, jonka voi itsekin tehdä, mutta ellei sitä tee oikein ei väärällä tuloksella ole mitään merkitystä.
 
Ehkä meidän tosiaan pitää tuoda hoitohenkilökunta Afrikasta tai Filippiineiltä ainakin vanhuksille, että saisivat palvelua!

Takinkääntäjät

Lottovoitto-kirjan esittely ja tilaus
Tämän päivän politiikka alkaa kiinnostaa, jopa sellaista kansalaista, joka normaalisti vain ihmettellee maailman menoa, puuttumatta itse konkreettisesti siihen mitenkään.

Suomihan on tunnetusti yhden ”totuuden” maa, meille on nyt viikkokausia painotettu ja kerrottu median taholta miten vastuunkantoa pitää toteuttaa ja siis auttaa taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita Euroopan valtioita. Kaikki vastakkaiset mielipiteet on joko vaiettu, kyseenalaistettu, tai todettu populismiksi. Silloin tällöin on sitten ihmetelty miten Sauli Niinistö tai Erkki Tuomioja on ovat varovaisesti antaneet ymmärtää, että he eivät sittenkään ainakaan ihan sataprosennttisesti ole rahan jakamisen puolestapuhujia, mutta kerran mainittuina jonkin ajankohtaisohjelman tiimoilla, nuo mielipiteet on sitten haudattu muun uutisvyöryn alle.

Jopa Antti Aarnio- Wihuri totesi, ettei hän oikein ole tyytyväinen Euroopan unionin liittymiseen ja sen seurauksiin. Vaalien jälkeen löydettiin sitten todelliset ”syylliset” populismiin, eli tyhmät äänestäjät, jotka äänestivät väärää puoluetta ja nyt on koko Portugalin tuki vaarassa kaatua, näiden edesvastuuttomien suomalaisten äänestäjien tähden. Onneksi media sentään löysi ainakin yhden populistipuolueen uuden kansanedustajan, joka antoi todella uskomattoman typerän mielipiteensä julkisuuteen. Tämä herra saa nyt päivittäin lukea lehdistä koko elämänsä ajalla tekemisistään ja varsinkin niistä asioista, joissa ei ole onnistunut. Vihdoinkin rakas mediamme on löytänyt asian joka pitää selvittää juurta jaksain ja kertoa kaikelle kansalle! Tutkivaa journalismia nääs!

Aikoinaan presidentti Mauno Koivisto sanoi, että toimittajat ovat kuin sopulilauma, joka kulkee samaan suuntaan ja on todettava, että tämä vuosikymmeniä sitten annettu lausunto pitää edelleen lähes täydellisesti paikkansa. On tosi jännittävää nähdä, miten nyt ”Portugalin paketin ” ja koko EU:n talouden käy ja miten media selittää pikkuhiljaa tapahtuvan takinkääntönsä. Valitettavasti tavalliset kansalaiset eri maissa joutuvat taas kerran maksamaan näiden vastuullisten poliitikkojen tekemät virheelliset päätökset. Toisaalta olisi toivonut että tutkiva journalismi olisi kerrakin käyttänyt etukäteen voimaansa tutkiakseen muutakin kuin yhden uuden kansanedustajan törttöilyä.