Archive For The “Sodan ja rauhan historiaa” Category

Ei aatteesta vaan rahasta

By |

Yrjö Saraste

Hallituksen uuden esityksen mukaan armeijan joukkoja voitaisiin lähettää pakolla avunantotehtäviin ulkomaille. Teoriassa toivotaan kuitenkin, että vapaaehtoisia riittää.
 
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva on sanonut, että – Uskon, että vapaaehtoisuuden kautta tämä orkesteri saadaan soimaan lähes sataprosenttisesti.
 
Mikä, ettei sillä vieraisiin sotiin lähtijöille maksettaisiin viisinkertainen palkka.
 
HS totesi miten esim. 6 000 euroa kuukaudessa tienaava everstiluutnantti saisi jopa 30 000 euron kuukausiansion.
 
Muistelen, että viime sodan aikana sotamiehen ”päiväpalkka” oli aluksi nykyrahassa ehkä runsas euro päivässä. Loppuvaiheessa se taisi olla vajaa kolme euroa.
 

Read more »

Mielenkiintoien kirje

By |

Arkistopostia…
nbsp;

Read more »

Kysymys 2. Miksi Suomi ei ottanut länsiapua?

By |

 
Miksi Suomi ei ottanut vastaan länsiliittoutuneiden Talvisodan loppuvaiheessa tarjoamaa sotilaallista apua? Eikä myöskään Saksan, jota varmuudella olisi saatu?
 
Ehkä tässä yksi viite:
 
Siis, 28. marraskuuta 1939 länsi, eli ympärysvaltiot olettivat, että Suomi todellakin pyyhkäistään pois maailman kartalta…
Mutta toisin kävi. Tässä kartassa Saksan vastatoimet helmikuun 9. päivän 1940 jälkeen…

* Hiltler pakottaa Neuvostoliiton (Stalinin) rauhaan Suomen rintamalla 3-4.3.1940. Talvisota päättyy 12-13.3.1940.
 
Laajemmin “Suomi myrskyn silmässä” I-osan s. 200.

 
 
* E-kirjat heti luettaviksi
 
* Painotuotteena verkkokaupasta

Read more »

Sota ja rauha: Kysymys 6.

By |

Arkistosta 29.8.2011
 
Miksi Hitlerin lopullinen päätös 1. 3.- 40 Tanskan ja Norjan miehitykseen tähtäävästä operaatio Weserubungista ajoittuu Suomen Talvisodan tullessa ratkaisuvaiheeseen?
 
kommentointia:
nbsp;
Anonyymi kirjoitti… 29. elokuuta 2011 2.16
..Hitler pelkäs Suomen romahdusta..Halus Suomen omaan etupiiriinsä, alusta asti..Stalin vaan jyräs Hitlerin, ja Aatua alko ottaa pattiin…;DD

Read more »

Pariisin rauhansopimus 1947 sitoo edelleen?

By |

ARKISTOSTA, Pariisin rauhan sopimus 70 vuotta

 
Surkuhupaisalta vaikuttí ulkoministeri Alexander Stubbin “pohdiskelu” Suomen sotavoimien sallistumisesta libyalaisten tappamiseen.
 
Surkuhupaisalta sen vuoksi, kun liittouma Iso-Britannia ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta, Australia, Valko-Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta, Kanada, Tsekkoslovakia, Intia, Uusi-Seelanti, Ukrainan Sosialistinen Neuvostotasavalta ja Etelä-Afrikan Unioni, sekä Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto valtioina, jotka olivat sodassa Suomen kanssa ja jotka huomattavin sotavoimin aktiivisesti osallistuivat sotaan eurooppalaisia vihollisvaltoja vastaan, vaativat vuoden 1947 rauhansopimuksessa Suomen tuomittavaksi sotaan rikollisena.
 
Nytkö osa tuosta liittouman valtioiden hallituksista edellyttäisi Suomen osallistumista Libyan sotaan, joka on itseasiassa sisällissota?
 
Stubbin pähkälystä tulee mieleen Väinö Linnan tuntemattoman sotilaan alikersantti Lahtinen, joka tuskaili; “kun yksi kohjo on lähtenyt liikkeelle, niin meidän nilkit painaa kohta perässä”. Eikö historiasta ole opittu mitään?
 
Onko Libya valtiona julistanut Suomelle sodan? Mitä libyalaiset ovat meitä vastaan rikkoneet?
 
Toisaalta, onko Pariisin rauhansopimus 1947 joidenkin edellä mainittujen valtioiden toimesta purettu?
 

* * *
 
E-kirjat heti luettavaksi <- haku
Uutta ja wanhaa verkkokaupassa <- haku

Read more »

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

By |


 
Oma kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut elämäni mittainen. Varsinaisesti selvitykset käynnistyivät kun tapasin Erkki Hautamäen hänen talvisotaa käsittelevan tutkimuksensa “Suomi myrskyn silmässä” käsikirjoitusvaiheessa.
 
Tämän valokuvan hetki lienee sotaväkiajalta 1938 Viipurista, isäni Aate Matias edessä keskellä.
 

 
Aate Matias Hautamäki kaatui talvisodassa 15.2.1940, Karjalan kannaksen suurhyökkäyksessä. Hänen viimeisen päivänsä tapahtumista olen saanut Sota-arkiston sotapäiväkirjasta, sekä hänen kantakortistaan kopiot. Aate Matiaksen hautapaikka … Muolaan Punnuksessa kansakoulun pihakaivossa.
 

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

<- isäni – s.1916, k.15.2.1940.
 
Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta
 
14.2.1940
 
Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.
 
15.2.1940
 
Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.
 
Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.
 
Tässa alla kaksi sivua JR/5:n sotapäiväkirjasta. (Sota-arkisto)
 
<
 

JR/5 taistelussa Punnuksen lohkolla.

 

 

 

 

Mikä tälle kansakunnalle on tärkeää? Vai onko mitään?
 
Valtakunnassa on julkistettu esitys puolustusvoimien rakenneuudistukseksi. Esitys oli valmisteltu puolustushallinnon virkamiesten toimesta. Lähtökohtana oli supistaa puolustusvoimien kuluja. Esitys annettiin harkitusti vasta presidentin vaalien jälkeen. Toisaalta se haluttiin varmuuden vuoksi julkistaa ennen uuden presidentin valtaan astumista. Nyt voitiin ilmoittaa miten esityksellä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja nykyisen presidentin hyväksyntä. Näin kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Sarasteen sähköpostissaan otsikolla: Tarjolla ”kättä pitempää”?
 
Lehtien pääkirjoitus- ja mielipidekirjoitussivut ovat täyttyneet toisaalta järkyttyneistä ja toisaalta helpottuneista kannanotoista. Kirjoitetaan miten ”Tämä ei kerta kaikkiaan käy päinsä”, ”Pohjanmaan sotilaallinen tyhjiö”, ” Varuskunnan lakkauttaminen on kirvelevä isku”, ” Katkeria kyyneliä Lapualla” jne. Toisaalta esim. ”Dragsvikin säilyminen on koko alueen etu” ja
 
“Riihimäeltä kuultiin helpotuksen huokaus.”
 
Yleensä kirjoittajat eivät ole muistaneet tässä yhteydessä Naton olemassaoloa. Poikkeuksen tekee Turun Sanomat. Lehti toteaa miten ”Uudistus ei ollut järisyttävä, jos sitä verrataan monissa EU- ja Nato-maissa tehtyihin puolustusmenojen leikkauksiin. Puolustusvoimien on määrä pärjätä uusitulla organisaatiollaan vuoteen 2020 saakka. Sitä ennen voi tapahtua paljon. Tuskin säästöpaineetkaan helpottavat.”
 
Sitten lehti kiteyttää ”Jos niukkaslinja vielä tiukkenee, puolustuksen perusratkaisu on mietittävä uusiksi. Ruotsi on jo miettinyt. Muilla Pohjoismailla ja Virolla kättä pidemmästä huolehtii Nato.”
 
Voiko joku todella uskoa, että rahattomalle olisi tarjolla ”kättä pitempää.”
 
* * *
 
Myös vuoden 1946 eduskuntavaalit aiheuttivat puoluekartalla suuret muutokset. Sotiin liittyvistä asioista vaiettiin. Edessä olivat sotasyyllisten ja asenkätkijöiden tuomiot, Pariisin rauhansopimuksen erittäin kovat ehdot, valvontakomission ja sotakorvausten synkät varjot kansakunnan yllä. Meitä sotaorpoja ja sotalapsia käytännöllisesti katsoden ei ollut olemassa. Suuri joukko häivytettiin kaiken kansan silmistä lastenkoteihin – kasvatuslaitoksiin, niin kuin etupäässä poikakoteja nimitettiin.
 
Katso video “Ei kenenkään lapsi” sotaorvon kohtalosta sotien jälkeisessä Suomessa: http://areena.yle.fi/video/1305442777047
 
Isäni hautapaikka on nyt löytynyt. Olen saanut isäni JR/5 -komppanian vaiheita tutkimuksen tehneeltä viestin: “Viime viikonloppuna sain muistinvaraisesti piirretyn karttapohjan Punnuksen kansakoulun pihapiiristä. Myös kaivo, jonne Aate Matiaskin on todennäköisesti haudattu, on siihen merkitty. Ensi keväänä minulla on tarkoitus lähteä paikallistamaan kaivo maastosta.”
 
Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:
 
Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:
 
”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”
 
.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:
 
”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”
 
.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..
 
Tässä Wikipediasta lainaus:

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana.
 
Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana. JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä. [27]
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.
 
Suomalaisjoukot totesivan koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssavaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. [28]
 
Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. [29]
 
12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.
 
13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan. [30]
 
Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi.
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.
 
15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tulee. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset. Tässa taisteluvaiheessa Aate Matias kaatui…
 
Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. [32]ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.
 
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.
 
Suomalaisjoukot totesivat koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja.
 
Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinaalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taistelujen kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton.
 
12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinaalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.
 
13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan.
 
Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taistelujen vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. [31]
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.
 
15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. (Tässä vastahyökkäyksessä Aate Matias kaatui…) Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset.
 
Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta.
 

* * *

 

Saiko Suomi lännen apua 3-vuotisvalokuvani aikoihin?

 
Koulukaverini Pekka O:n oman elämänsä kirjasta, hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta itseltäni kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni, varhaisnuoruuteeni, erityisesti oppikoulun ajalta. Jossa totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani lasten ja nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.
 

Oma naamataulu on toki vuosikymmenten kuluessa muokkautunut.
 

Sotaorpous varsinkaan nuoruuteni vuosina ei ollut mikään kunnia-asia.
 
Sodat hävinneelle, tai “torjuntavoiton” saavuttaneelle kansakunnalle sotaorvot ja sotalesket olivat pääosin paarialuokkaa, eli liikaväestöä, joita oli pakko taloudellisesti tukea. Tähän samaan kastiin luokiteltiin myös osa sotalapsista joita palautui Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta – suuret ikäluokat olivat syntymässä.

 

sotaorpotunnus
 

Sotaorpotunnus

2.12.2014 SAIN POSTIN VÄLITYKSELLÄ sotaorpotunnuksen kunnianosoitus-kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet pääministeri Jyrki Katainen ja sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko.
* Sekä Kaatuneitten Omaisten Liiton kunnianosoitus, jonka allekirjoittajat ovat Mauri Niskakoski, puheenjohtaja ja Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja.
 
kunnianositus
 
Onhan se tunteita myllertävää 77-vuotiaana vastaanottaa viimeinkin virallinen tunnustus sotaorpoudesta. Saman kunnianosoituksen on saanut 16 000 talvi- ja jatkosodan orpoa… Isäni kohdalta ole saanut selville hänen viimeisistä vaiheistaan talvisodassa 1940; jolloin oli 2,5 vuotias.
 
* Hartain toiveeni on ettei sota-ajan lapsuuden muistoksi kansakuntamme tulevaisuudessa näitä kunnianosoitusten ja rintamerkkien jakamiseen tule tarvetta…

Read more »

Ukrainan identiteetistä…

By |

Suomesta käsin 1920-luvulla “hoidettiin” kansallismieliset ja Ukraina Neuvostoliiton valtapiiriin…
 
Kuvassa Stalinin erikoistehtävissä toimineen ukrainalassyntyisen Pavel Sudoplatovin muistelmista sivu 41.
 

Ukrainan ja Suomen kohtalon vuosia on aiheellista vertailla, etenkin kansalaisten on syytä perehtyä historiaan, eikä juosta päätäpahkaa minkä tahansa disinformaation varassa. Olemmeko me suomalaiset sitä mieltä, että Ukrainassa pitäisi palata siihen komentoon, joka alkoi siellä jo v. 1921?… Talvisodassa Suomi taisteli yksin puna-armeijaa vastaan… Samaako toivomme ukrainalaisille v. 2014?
 

Pavel Sudoplatovin muistelmista lainaan osion:
 

Sudoplatov kirjassa Stalinin erikoistehtävissä, kiusallisen todistajan muistelmat WSOY 1991, siv.35 kertoo:
“Vuosi 1921 merkitsi käännekohtaa elämässäni. Divisioona siirrettiin 130 kilometriä Kiovasta länteen sijaitsevaan Zitomirin kaupunkiin. Erikoisosastomme päätehtävä oli auttaa sikäläistä Tsekan osastoa soluttautumaan Petljuran ja Konovaletsin johtamien Ukrainan kansallismielisten partisaanien maanalaisiin joukkoihin. Heidän aseistetut vastarintaryhmänsä sabotoivat Neuvostoliiton hallinnollisia keskuksia. Tsekian paikallisosasto onnistui saamaan keskusteluyhteyden partisaanijohtajiin ja käymään heidän kanssaan epävirallisia neuvotteluja. Tapasimme heidät Zitomirissa sijaitsevassa Tsekan valvomassa turvatalossa. Nuorempana teknikkona minut määrättiin asumaan talossa ja pitämään huolta siitä, ettei neuvottelujen aikana puhjennut väkivaltaisia yhteenottoja. Partisaanijohtajien, noiden paikallisten diktaattorien, käsittelyssä hankkimani kokemukset auttoivat minua tulevassa työssäni tiedusteluvirkailijana. Näitä ukrainalaisia nationalistigangstereita tavatessani sain esimakua siitä, millaista oli olla tekemisissä salaliittojen ja maanalaisten operaatioiden kanssa
 
“Kansallismielisen sotaa jatkui lähes kaksi vuotta ja se päättyi lopulta kompromissiin paikallisjohtajien hyväksyessä Neuvosto-Ukrainan hallituksen tarjoaman armahduksen. Tämä tapahtui vasta sen jälkeen, kun Konovalersin Zitomiriin lähettämä kahdentuhannen ratsumiehen taistelujoukko oli joutunut puna-armeijan yksiköiden saartamaksi ja antautunut. Konovalers lyötiin.”

Read more »

Miksi ihmeessä Ruotsin ei tarvitse osallistua euro-kriisin pelastamiseen?

By |

Arkistosta v:lta 2013
 
Katso: http://jormajaakkola.fi/EMU-varaumien%20oikeudellisuus
 
* Miten Ruotsin ja Suomen EMU-varaumat erosivat?

 
* Miten Ruotsin ja Suomen kansallinen euroon siirtymisen lainsäädäntö erosivat? 

 
SUOMEN ja RUOTSIN EMU-VARAUMIEN JURIDINEN ERO
 
Kimmo Kiljunen: Nahkurin orsilla, sivu 343:
”Oppositiojohtajana Aho saa vastauspuheenvuoroja toisensa perään. Hän alkaa uuvuttavan perusteellisesti kinastella Erkki Tuomiojan kanssa siitä, poikkeavatko Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyysneuvottelujen yhteydessä antamat Emu-varaumat toisistaan. Molemmat ovat samaa mieltä siitä että juridisesti ja poliittisesti naapurukset ovat samassa asemassa.”

Read more »

Euro-kriisimaiden auttaminen on Suomen EU-liittymislaissa!

By |

Arkistosta 18.5.2012
 

Jorma Jaakkola:

Suomen EU-liittymislaista HE-135 vp 1994 löytyy sivuilta 48-52 kuntauudistuksen taustalla oleva Alue- ja rakennepolitiikka. Sivulla 49 on mielenkiintoista tekstiä. Vasemmalla palstalla kerrotaan aluepolitiikan historiasta;
 
”Yhteisen aluepolitiikan tarve nousi esille 1970-luvun puolivälissä yhteisön ensimmäisen laajentumisen seurauksena. Varsinkin Irlannin liittyminen yhteisöön…”
 
Sivun 49 oikeassa palstassa lukee:
 
”Yhteenkuuluvuuden merkitystä korostettiin entisestään Maastrichtin sopimuksessa. Perusteena mainittiin nyt lähinnä suunnitellun talous- ja rahaliiton aiheuttamat kehityspaineet ja talous- ja rahaliiton ehdot yhteisön heikoimmilla alueilla. Rakennerahastojen toiminnan ja voimavarojen vahvistamisen lisäksi päätettiin perustaa erityinen koheesiorahasto auttamaan yhteisön heikoimmin kehittyneitä maita Espanjaa, Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia saavuttamaan talous- ja rahaliiton ehdot.”
 
Sivujen 49 ja 50 taitteessa lukee:
”Vaikka uudistus suoranaisesti koski vain rakennerahastoja, pyrkimyksenä oli saattaa myös muut EY:n rahoituslaitokset saman yhteensovittamisen piiriin.”
 
Euro-kriisimaiden auttaminen ERVV:n takausvastuilla kuuluu edelleen EU:n aluepolitiikkaan!
Skannaus em. sivuilta:
 
Siis näiden sivujen 49 ja 50 taitteessa lukee:
”Vaikka uudistus suoranaisesti koski vain rakennerahastoja, pyrkimyksenä oli saattaa myös muut EY:n rahoituslaitokset saman yhteensovittamisen piiriin.”
 

 

 

Ekirjoja heti luettavaksi <- haku
Uutta ja wanhaa verkkokaupassa <- haku

Read more »

Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen jo 1992

By |

Arkistosta 28.2.2014
 

 

Vaiettua totuutta putkahteli esille Yle Radio 1 Ykkösaamussa 28.2.2014:
http://areena.yle.fi/radio/2193595
 
Erkki Liikanen on toimittaja Jari Korkin haastattelussa kohdasta 23.40 lähtien. Linkki Ylen areenaan alempana. Korkki aloittaa haastattelun kertomalla, että Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen maaliskuussa 1992.
 
Liikanen jatkaa, että jäseneksi pyrkivän pitää hyväksyä laki ja oikeus, se on lähtökohta.
 
Missä on muualla on kerrottu, että Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen jo maaliskuussa 1992?
 
Vastaus löytyy Eduskunnan pöytäkirjasta 16.3.1992 sivulta 480, jossa pääministeri Esko Aho sanoo:
 
“Integraatio on edistynyt ja edennyt Euroopan yhteisössä vaiheittain syventyen ja laajentuen.
Maastrichtin sopimuksella jäsenmaat kehittivät yhteisöä uuteen vaiheeseen kohti taloudellista ja poliittista unionia. Pyrkiessään EY:n jäseneksi Suomi on valmis hyväksymään yhteisön nykyisen säännöstön, Maastrichtin sopimuksen sisällön ja Euroopan unionin päämäärän.”

 
Keskeinen EY-neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo hätäisesti pois myynnistä vedetyssä EU-kirjassaan “Suomen tie EU:n jäseneksi” luvussa “1.5. Jäsenyys tavoitteeksi”, sivulla 16:
 
” Pääministeri Ahon puhe eduskunnalle 16.3.1992 tiedonannon johdosta käydyn keskustelun aluksi oli yksi jäsenyysprosessin virstanpylväitä. Sitä ei ollut suunnattu vain eduskunnalle, vaan mitä suurimmassa määrin myös tuleville neuvottelukumppaneille EY:ssä. Siinä viestittiin, että Suomi jäsenyyttä hakiessaan hyväksyi Maastrichtin sopimuksen samoin kuin EY:n “acquis’n” ja “finalite politique’n” (näiden termien sisällöstä tulee enemmän puhetta tuonnempana).”
 
Kuosmanen määrittelee kirjassaan kyseisen termistön. Luvussa “Arki alkaa – screening”, sivulla 27 Kuosmanen kirjoittaa:
 
“Avausistunnossa alkoi jäsenyysneuvottelujen arki. Niiden ensimmäinen vaihe oli EY:n acquis’n tutkinta eli “screening”.
Acquis-sanasta en ole nähnyt kunnollista käännöstä mihinkään muihin kieliin, enkä varsinkaan suomeen. Se on partisiipin perfektimuoto ranskan kielen verbistä “acquerir”, saavuttaa. Kyse on siis kaikesta siitä, mitä EY ja sittemmin EU on saavuttanut.”

 
Mitä acquis tarkoittaa EU-lainsäädännössä?
 
Vastaus löytyy erittäin hyvin ilmaistuna sivustolta: http://europa.eu/legislation_summaries/glossary/community_acquis_fi.htm
 
Acquis communautaire
 
Acquis communautaire eli yhteisön säännöstö on yhteiset oikeudet ja velvollisuudet sisältävä oikeusperusta, joka sitoo kaikkia Euroopan unionin jäsenvaltioita yhteisesti. Jatkuvasti kehittyvään acquis communautaire en kuuluu:
 
– perussopimusten sisältö, periaatteet ja poliittiset tavoitteet
– perussopimusten nojalla hyväksytty lainsäädäntö ja EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntö
– unionin toimialalla hyväksytyt julistukset ja päätöslauselmat
– yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät asiakirjat
– oikeus- ja sisäasioita koskevat asiakirjat
– yhteisön tekemät kansainväliset sopimukset sekä jäsenvaltioiden unioniasioissa keskenään tekemät sopimukset.
 
Euroopan unionin jäsenyyttä hakeneiden maiden on hyväksyttävä acquis communautaire ennen kuin ne liittyvät unioniin. Poikkeukset acquis communautairen soveltamisesta ovat mahdollisia ainoastaan poikkeusoloissa, ja ne ovat laajuudeltaan rajoitettuja. Integroituakseen unioniin ehdokasmaiden on siirrettävä acquis communautaire osaksi kansallista lainsäädäntöään ja sitä on sovellettava heti liittymisestä lähtien.”

 
Finalite politique tarkoittaa yhteisön (EU:n) lopullisia päämääriä. Antti Kuosmanen määrittelee “Finalite politiquen” luvussa “3.1. Komission lausunto” sivulla 23 tällaisessa yhteydessä:
 
“Vielä vuonna 1992 kylmän sodan muovaamat käsitykset Suomesta ja sen asemasta vaikuttivat pinnan alla monien mielipiteisiin. Tämä täytyi nähdä myös EY:n omassa piirissä käydyn, sen tulevaisuutta eli “poliittista finaliteettia” koskevan keskustelun taustaa vasten. Tietynlainen puolueettomuuden vierastaminen oli varsin yleistä niiden keskuudessa, jotka haaveilivat tulevalle Euroopalle merkittävää ulko- ja turvallisuuspoliittista identiteettiä, eritoten myös sotilaallista.”
 
Liikanen kertoo haastattelun kohdassa 25.38, että Suomi jätti hakemuksen helmikuussa 1992.
Tämäkään ei ole virallinen tieto, vaan totuuden lipsahtaminen julkisuuteen, sillä media kertoi 18.3.1992, että eduskunta hyväksyi jäsenyyshakemuksen jättämisen selvin numeroin.
 
Tosiassa eduskunnassa oli tuolloin demareiden kirjoittama äänestysnäytelmä, jossa vastaan äänestäneet kansanedustajat joutuivat painamaan tyhjää.
 
Mitä äänestysnäytelmän taustalla oli?
 
Presidentti Koivisto määräsi Hallitusmuodon 33 §:n mukaan ulkopolitiikasta. Koivisto halusi jättää hakemuksen, mutta päätöksenteko piti parlamentarisoida. Mutta koska eduskunta ei voi antaa epäluottamusta presidentille, piti hallitus iltakoulukokouksen 27.2.1992, jonka jälkeen hakemuspaperit lähetettiin erikoispostina puheenjohtajamaa Portugalin ulkoministerille jo samana iltana.
 
Iltakoulun kokouspöytäkirjan liitteenä on Ulkoministeriön salainen muistio.
 
Liikasen haastattelu toi esille vaiettuja asioita.
 
Kysymyksessä on valtiopetos, sillä haastattelun ja em. EU-legislation-sivuston perusteella Suomesta tuli EU:n jäsen jo maaliskuussa 1992.
 
Lukekaapa uudelleen EU-legislation-sivuston acquisen määrittely
http://europa.eu/legislation_summaries/glossary/community_acquis_fi.htm
 
Tässä Liikasen haastattelun osoite:
http://areena.yle.fi/radio/2193595

 
Kuvaruutuun ilmestyy teksti:
 
Mitä Venäjä aikoo Ukrainan suhteen?
 
Ukrainassa pelko Venäjän sotilaallisesta puuttumisesta kasvaa. Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen pohtii mitä Venäjä haluaa. Mepit Liisa Jaakonsaari ja Anneli Jäätteenmäki arvioivat tilannetta ja Ukrainan tarvitsemaa tukea. Suomen EU-jäsenyysneuvotteluista on 20 vuotta. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kertoo niihin liittyvästä epävarmuudesta.
 
Hiirellä pääsee siirtymään Liikasen haastatteluun niin, ettei Yle Radio 1:n Ykkösaamulähetystä tarvitse kuunnella alusta asti.
 
Oleelliset kohdat ovat haastattelun alussa kohdassa 23.40 ja jäsenyyshakemus kohdassa 25.38.

Read more »

Koivisto kiistää väitteen KGB:n roolista inkeriläisten paluumuutossa

By |

Arkistosta. (HS.6.2.2011)

Presidentti Mauno Koivisto kiistää Helsingin Sanomien haastattelussa tutkijan väitteen, jonka mukaan Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB olisi ideoinut inkeriläisten paluumuuton Suomeen. » Lue uutinen
 
KGB:n Helsingin-päällikkö Feliks Karasev olisi esittänyt asian ensi kerran Supon päällikölle Seppo Tiitiselle jo kesällä 1988. Sama väite esitetään tuoreessa Maahanmuuttoviraston historiikissa.
 
Tiitisen mukaan paluumuuttoidea oli Koiviston. Karasev sanoo, ettei muista mitään.

 

Koivisto kiistää väitteen KGB:n roolista inkeriläisten paluumuutossa

 
KETÄ USKOA ja mihin luottaa…> HS .juttu http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005034178.html

Read more »

Väite: “Euron loppu hyödyttäisi kaikkia”

By |

Julkaistu aiemmin 4. elokuuta 2010
 

 
Vastaa kyselyyn: http://www.promerit.net/nuijasotaaanko.htm
 
Euroalueen hajoaminen ei suistaisi euromaiden taloutta kaaokseen. Päinvastoin, rahaliiton loppu olisi euromaiden kivuttomin ja nopein tie talouskriisistä uuteen kasvuun. Näin väittää Euroopan arvostetuimpiin kuuluva analyysiyhtiö, jonka mukaan tavoitteissaan epäonnistunut rahaliitto vain pitkittää euroalueen taantumaa.
 
Euroalueen talous- ja rahaliitto EMU ja samalla nykyinen euro tuskin pysyvät enää koossa viittä vuotta pidempään. Todennäköisemmin euro hajoaa mahdottomuuteensa jo muutaman lähivuoden kuluessa.
 
Euroalueen todennäköinen hajoaminen ei silti ole yllättävin yhtiön ekonomistien johtopäätöksistä.
 
Yllättävämpi ja omaperäisempi on raportin väite, jonka mukaan euroalueen hajoaminen olisi euromaille nopein ja kivuttomin tie ulos nykyisestä talouskriisistä.
 
Yhtiön mukaan rahaliiton pitäminen koossa väkisin vain pitkittäisi koko euroalueen taantumaa ja suistaisi heikoimmat jäsenmaat vuosien tai jopa vuosikymmenten mittaiseen deflatoriseen lamaan.
 
Laajemmin: http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/08/04/euron-loppu-hyodyttaisi-kaikkia/201010678/12

Read more »

Käytössä samat “hoidon tunnukset” kuin 1990-luvun lamassa

By |

Palautan “päiväjärjestykseen” verkkokeskustelun Promerit.ne foorumissa syyskuulta 2007
 
Nimittäin etenkin Turun ja Rauman seuduilla mertiteollisuuden toimihenkilöt, työntekijät ja alihankintayritykset ovat saman rotkon reunalla kuin tasan 20 vuotta takaperin, johon syöksyyn yrittäjyys ja kotitaloudet Suomessa joutuvat. 1990-laman uhrien asiat ovat edelleen selvittämättä.
 
Miten Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen “selonteot” poikkeavat Esko Ahon ja iiro Viinasen menettelyistä? Molemmissa muut ministerit toimivat kuin talutusnarussa, suljetussa järjestelmässä.
 
Taas tuhoutuu yrityksiä ja työpaikkoja katoaa…
 

Miksi 990-lama uhrit eivä saa oikeutta Suomessa?

 

 

 

Lainaus käyttäjältä: LEFA – 18. Syyskuuta 2007, 15:37
Ei Viinanen ollut ainoa tyhmä valtakunnassa. Viinanen ei vieläkään näytä ymmärtävän kansantalouden mekanismeista mitään. Muuten hän pitäisi turpansa kiinni tai ainakin puhuisi toisella tavalla. Presidentti Koivisto tuki koko arvovallaan Suomen Pankin virheellistä politiikkaa markan arvon suhteen. Vasta äärimmäisessä hädässä syyskuussa 1992 markka laskettiin kellumaan, kun lähes kaikki oli jo menetetty ja pankit konkurssia muistuttavassa tilassa.
 

Lopputuoloksesta päätellen Koivisto on Suomen kaikkien aikojen vahingollisin presidentti maallemme. Omatekoinen talousnero Koivisto tarrautui jääräpäisesti vakaaseen markkaan, josta vielä keinotekoisesti tehtiin vahva markka. Sen mukana romahti koko Suomen talous kaikkien aikojen lamaan, joka vaikuttaa vieläkin talouteemme mm suuren valtionvelan tähden.
 

Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg on kertonut laman tulosta Länsi-Savo-lehdelle haastattelussa jo 3.11.1988:
 

Kullberg: ”Kysyntä Suomessa on pakotettava alas ja tarpeen niin vaatiessa se on tehtävä luomalla Suomeen keinotekoinen taantuma, ja taantuman on oltava melko syvä.”
 

Siis, ei Koivisto arvovallallaan pelkästään tukenut Suomen Pankin virheellistä politiikkaa, kuten yleisesti luullaan. Presidentti Koivisto mitä ilmeisemmin käskytti Suomen Pankin vahvan markan politiikkaa.
 

Kyseessä ei vielä tuolloin ollut mikään kansalaisille suunnattu kulutusjuhlavaroitus, vaan Kullberg ilmeisesti purki tuntojaan.
 

Olen keväällä 2006 kuullut huhua, että Kullbergiltä olisi tulossa ”testamentti”.
 

Kullbergin testamentin julkaisemisesta ei vielä ole kuulunut mitään, mutta mitä ilmeisemmin kyseessä ei ole pelkästään huhu.
 

Valtiontalous ja kuntatalous on todella huonossa jamassa laman aikaan tehdyn mittavan valtionvelan vuoksi, ja kun ottaa huomioon presidentti Mauno Koiviston toiminnan Korkeimman oikeuden käskytys-konklaaveineen, tullaan laman syitä vielä tänä syksynä pöyhimään pohjamutia myöten.
 

MUOKATEN LISÄTTY 19.9.2007 klo 9:25:
 

Presidentti Koiviston järjestämän Korkeimman oikeuden käskytys-konklaavin tarkoitusperää kuvaa paremmin ilmaisu:
 

Korkeimman oikeuden kyykytys-konklaavi, koska KKO oli ehtinyt tekemään Koiviston mielestä väärän päätöksen.
 

Ks. Konklaaviin osallistuneet
 

ja konklaavin asiakirjojen salaamispäätös:
 


 

Jos joku väittää, että Suomi on transparency, eli avoin demokratia, hän horisee… eli kuuluu siihen kansalaisryhmään jonka asenne yhteisiin asioihinon “etteihän se minua koske”.
 

Laman ja Rahan Pelurit

Laman ja Rahan Pelurit

Laman ja Rahan Pelurit

OPLK-ryhmän selvitys 1990-luvun laman hoidosta Mauno Koivisto omassa kirjassaan ”Kaksi kautta”: Lukijalle Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen…
€15.00
 

Lisää:

OPLK-ryhmän selvitys 1990-luvun laman hoidosta Mauno Koivisto omassa kirjassaan ”Kaksi kautta”: Lukijalle Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen…
€15.00
 

Lisää:
* E-kirjat heti luettavaksi
 

Kalevi Kannus

Read more »

YYA:n jatko naapuruussopimus voimassa

By |

Ulkoministeri Tuomioja ei tiedä tai ei muista, minkä hän on huhtikuussa 2001 päästänyt salassapidosta julkiseksi.
 
JUTTU julkaistu aiemmin 6.6.2012
 
Nyt kohistaan Venäjän sotilaallisen ja poliittisen vallan edustajan, kenraali Nikolai Makarovin, Venäjän asevoimien komentajan ja varapuolustusministerin suoraa puhetta Suomen sotilaspoliittiselle eliitille.
 
Tuliko Makarovin suorasukainen kannanotto oikeasti yllätyksenä mm. Raimo Ilaskivelle ja Pertti Salolaiselle? Se, mitten kansalaiset russofobiaa nostattelevat on valitettavaa, koska salaamista, peittelyä ja tekosistaan valehtelua harrastavat ennemmin meidän “omat herramme”.
 
Suomella on voimassaoleva YYA-sopimus (naapuruussopimus) Venäjän kanssa. Laajemmin Jorma Jaakkolan artikkeleissa: http://keskustelu.promerit.net/index.php/topic,1280.msg5498.html#msg5498
 
Euroopan unioniin liityttäessä Suomi vakuutti EU:lle, että Suomi on liittymisehtojen mukaisesti irtisanonut kaikki kansainväliset sopimukset. Siis myös 20.1.1992 allekirjoitetun naapuruussopimuksen. Näinollen Suomi on siis pettänyt niin Euroopan Unionia kuin Venäjääkin.
 
Voiko EU:lta odottaa turvatakuita, jos Suomen ja Venäjän välille syntyy konflikti?
 
Seuraava artikla on sopimus YYA-sopimuksen jatkumisesta, … automaattisesti:
12 artikla

 
Tämä sopimus on ratifioitava ja se tulee voimaan ratifioimiskirjojen vaihtamispäivänä. Sopimus on voimassa kymmenen vuotta, minkä jälkeen sen voimassaolo jatkuu viisivuotiskausittain, ellei jompikumpi sopimuspuolista irtisano sitä toiselle sopimuspuolelle kirjallisesti tehtävällä ilmoituksella vähintään vuotta ennen voimassaolokauden päättymistä.
 
Tehty Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 1992 kahtena suomen- ja venäjänkielisenä kappaleena molempien tekstien ollessa yhtä todistusvoimaiset.
 
Tekstin lähde:
 
Valtiosopimus 63/1992
osoite:
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063/19920063_2
 
Yllä olevan “Suomen ja Venäjän välisen valtiosopimuksen
4. artikla”
“Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.
 
Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.
 
Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.”
 
Jatkosopimus:
53/1998
 
Annettu: 29.6.1998
Asetus
Asetus Venäjän federaation kanssa yhteistyöstä Murmanskin alueella, Karjalan tasavallassa, Pietarissa ja Leningradin alueella tehdyn sopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen voimaansaattamisesta
 
Ulkoasiainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään:
1 §
Helsingissä 30 päivänä toukokuuta 1998 Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välillä yhteistyöstä Murmanskin alueella, Karjalan tasavallassa, Pietarissa ja Leningradin alueella tehdyn sopimuksen (SopS 61-62/92) muuttamista koskeva sopimus, jonka tasavallan presidentti on hyväksynyt 18 päivänä kesäkuuta 1998, tulee voimaan 29 päivänä kesäkuuta 1998 niin kuin siitä on sovittu.
 
2 §
Tämä asetus tulee voimaan 29 päivänä kesäkuuta 1998.
 
Naantalissa 18 päivänä kesäkuuta 1998
 

Suomen liittymissopimuksen sisällysluettelo

Suomen liittymissopimuksen sisällysluettelo


Asiantuntijat ovat julkisesti todenneet: Valtiosopimus Venäjän kanssa hankaloittaa mahdollista Nato-jäsenyyttä.

* * *
Keskustelu US-blogissa: http://kalevikannus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107881-yyan-jatko-naapuruussopimus-voimassa

Read more »

Osuus torjuntavoitosta – Suomi pelastui

By |

TäSTÄ upea historiadokumentti Lento-osasto Kuhlmey Immolassa tuli joskus TV:stä.
 
LENTO-OSASTO KUHLMEY (saks. Gefechtsverband Kuhlmey) oli komentajansa everstiluutnantti Kurt Kuhlmeyn mukaan nimetty toisen maailmansodan aikainen Saksan ilmavoimien (Luftwaffen) väliaikainen osasto, joka oli koottu Kuhlmeyn komentaman Schlachtgeschwader 3:n ympärille. Osasto osallistui jatkosodan kesän 1944 puna-armeijan suurhyökkäyksen torjuntataisteluihin.

Read more »