Archive For The “80 -2017” Category

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

By |


 
Oma kiinnostukseni talvisotaan ja isäni kohtaloon on ollut elämäni mittainen. Varsinaisesti selvitykset käynnistyivät kun tapasin Erkki Hautamäen hänen talvisotaa käsittelevan tutkimuksensa ”Suomi myrskyn silmässä” käsikirjoitusvaiheessa.
 
Tämän valokuvan hetki lienee sotaväkiajalta 1938 Viipurista, isäni Aate Matias edessä keskellä.
 

 
Aate Matias Hautamäki kaatui talvisodassa 15.2.1940, Karjalan kannaksen suurhyökkäyksessä. Hänen viimeisen päivänsä tapahtumista olen saanut Sota-arkiston sotapäiväkirjasta, sekä hänen kantakortistaan kopiot. Aate Matiaksen hautapaikka … Muolaan Punnuksessa kansakoulun pihakaivossa.
 

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

<- isäni – s.1916, k.15.2.1940.
 
Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta
 
14.2.1940
 
Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.
 
15.2.1940
 
Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.
 
Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.
 
Tässa alla kaksi sivua JR/5:n sotapäiväkirjasta. (Sota-arkisto)
 
<
 

JR/5 taistelussa Punnuksen lohkolla.

 

 

 

 
20.5.  on sodissa kaatuneitten muisto- ja liputuspäivänä.
Muistohetki Turun vanhalla hautausmaalla sodassa kaatuneitteen muistomerkillä.
 
Mikä tälle kansakunnalle on tärkeää? Vai onko mitään?
 
Valtakunnassa on julkistettu esitys puolustusvoimien rakenneuudistukseksi. Esitys oli valmisteltu puolustushallinnon virkamiesten toimesta. Lähtökohtana oli supistaa puolustusvoimien kuluja. Esitys annettiin harkitusti vasta presidentin vaalien jälkeen. Toisaalta se haluttiin varmuuden vuoksi julkistaa ennen uuden presidentin valtaan astumista. Nyt voitiin ilmoittaa miten esityksellä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja nykyisen presidentin hyväksyntä. Näin kirjoittaa sotaveteraani Yrjö Sarasteen sähköpostissaan otsikolla: Tarjolla ”kättä pitempää”?
 
Lehtien pääkirjoitus- ja mielipidekirjoitussivut ovat täyttyneet toisaalta järkyttyneistä ja toisaalta helpottuneista kannanotoista. Kirjoitetaan miten ”Tämä ei kerta kaikkiaan käy päinsä”, ”Pohjanmaan sotilaallinen tyhjiö”, ” Varuskunnan lakkauttaminen on kirvelevä isku”, ” Katkeria kyyneliä Lapualla” jne. Toisaalta esim. ”Dragsvikin säilyminen on koko alueen etu” ja
 
”Riihimäeltä kuultiin helpotuksen huokaus.”
 
Yleensä kirjoittajat eivät ole muistaneet tässä yhteydessä Naton olemassaoloa. Poikkeuksen tekee Turun Sanomat. Lehti toteaa miten ”Uudistus ei ollut järisyttävä, jos sitä verrataan monissa EU- ja Nato-maissa tehtyihin puolustusmenojen leikkauksiin. Puolustusvoimien on määrä pärjätä uusitulla organisaatiollaan vuoteen 2020 saakka. Sitä ennen voi tapahtua paljon. Tuskin säästöpaineetkaan helpottavat.”
 
Sitten lehti kiteyttää ”Jos niukkaslinja vielä tiukkenee, puolustuksen perusratkaisu on mietittävä uusiksi. Ruotsi on jo miettinyt. Muilla Pohjoismailla ja Virolla kättä pidemmästä huolehtii Nato.”
 
Voiko joku todella uskoa, että rahattomalle olisi tarjolla ”kättä pitempää.”
 
* * *
 
Myös vuoden 1946 eduskuntavaalit aiheuttivat puoluekartalla suuret muutokset. Sotiin liittyvistä asioista vaiettiin. Edessä olivat sotasyyllisten ja asenkätkijöiden tuomiot, Pariisin rauhansopimuksen erittäin kovat ehdot, valvontakomission ja sotakorvausten synkät varjot kansakunnan yllä. Meitä sotaorpoja ja sotalapsia käytännöllisesti katsoden ei ollut olemassa. Suuri joukko häivytettiin kaiken kansan silmistä lastenkoteihin – kasvatuslaitoksiin, niin kuin etupäässä poikakoteja nimitettiin.
 
Katso video ”Ei kenenkään lapsi” sotaorvon kohtalosta sotien jälkeisessä Suomessa: http://areena.yle.fi/video/1305442777047
 
Isäni hautapaikka on nyt löytynyt. Olen saanut isäni JR/5 -komppanian vaiheita tutkimuksen tehneeltä viestin: ”Viime viikonloppuna sain muistinvaraisesti piirretyn karttapohjan Punnuksen kansakoulun pihapiiristä. Myös kaivo, jonne Aate Matiaskin on todennäköisesti haudattu, on siihen merkitty. Ensi keväänä minulla on tarkoitus lähteä paikallistamaan kaivo maastosta.”
 
Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:
 
Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:
 
”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”
 
.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:
 
”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”
 
.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..
 
Tässä Wikipediasta lainaus:

Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana.
 
Seuraava suurempi taistelu käytiin Punnusjärven molemmilla puolilla 8. ja 9. helmikuuta välisenä aikana. JR 5:n ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä. [27]
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.
 
Suomalaisjoukot totesivan koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssavaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. [28]
 
Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taisteluiden kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton. [29]
 
12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.
 
13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan. [30]
 
Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taisteluiden vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi.
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.
 
15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tulee. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset. Tässa taisteluvaiheessa Aate Matias kaatui…
 
Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta. [32]ja JR 6:n joukkojen onnistui kuitenkin lyödä kaksipäiväisissä taisteluissa neuvostojoukot takaisin lähtöasemiinsa suuria tappioita kärsineenä.
 
Lähitorjuntamiehet eivät päässeet enää helposti neuvostopanssarien lähelle polttopulloineen.
 
Suomalaisjoukot totesivat koko Karjalankannaksen alueella heti hyökkäysten alettua neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen seuraamisesta mukana) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät niitä kyenneet ampumaan ja tilapäisvälinein (polttopullo, kasapanos) toimineiden lähitorjuntamiesten toiminnan esti taas neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja.
 
Puna-armeijan varsinainen suurhyökkäys koko 2. divisioonan lohkoa vastaan alkoi 11. helmikuuta hyökkäyksen painopisteen ollessa Punnuksen lohkolla. Neuvostojoukkojen onnistui jo aamupäivästä tunkeutua mainitulla lohkolla hyökkäysvaunujensa tukemana suomalaisasemiin. Varsinaiseen läpimurtoon puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan päässeet vaan suomalaisten onnistui rajoittaa murtokohta pääpuolustuslinjan etummaisiin asemiin. Puolilta päivin Punnuksen lohkolla neuvostojoukot onnistuivat valtaamaan etummaisia tukikohtia myös toisaalla alueen puolustuksesta vastanneen JR 5:n alueella. Illan aikana puna-armeija kykeni jatkamaan hyökkäystään noin kilometrin syvyyteen suomalaisten etulinjasta. Seuraavan yön aikana suomalaisjoukkojen tekemät vastahyökkäykset eivät johtaneet tulokseen ja etulinjan takaisinvaltaamisessa epäonnistuttiin. Divisioonan oikeanpuoleista Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. prikaati joutui myös luopumaan etummaisista asemistaan jo aiemmin mainitun Oinaalan alueella, mutta asemat saatiin vallattua takaisin suomalaistykistön tehokkaan tuen avulla illan aikana paikallisten joukkojen voimin. 2. Divisioonan muilla lohkoilla suomalaisjoukot onnistuivat torjumaan kaikki neuvostojoukkojen tekemät yritykset päästä läpimurtoon. Päivän taistelujen kiivautta kuvaa neuvostojoukkojen divisioonan alueella käyttämien panssarivoimien määrä, joka oli divisioonan ylemmälle esikunnalleen kello 17.30 antaman ilmoituksen mukaan noin 150. Kyseisen ilmoituksen mukaan siihen mennessä puna-armeijan hyökkäysvaunuista olisi tuhottu 9 kappaletta, joka tieto oli kuitenkin tarkistamaton.
 
12. helmikuuta neuvostojoukot jatkoivat hyökkäystään saaden uudelleen haltuunsa Oinaalan alueella eteentyönnetty tukikohta, jonka suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin illan kuluessa. Punnuksen lohkolla puna-armeija yritti jatkaa etenemistään, mutta suomalaisten onnistui kuitenkin torjua yritykset. Divisioonan muilla lohkoilla päivä oli rauhallisempi.
 
13. helmikuuta puna-armeija jatkoi hyökkäyksiään painopisteen ollessa nyt Kirkkojärven molemmin puolin. Idempää Punnuksen lohkoa puolustanut JR 5 onnistui torjumaan päivän aikana tehdyt hyökkäykset alueellaan. Mainitun järven länsipuolella, Muolaan lohkolla, joutui aluetta puolustanut JR 4 luovuttamaan osan taisteluasemistaan vastustajalle. Paikalle siirrettiin lisäjoukkojakin, mutta iltapäivällä toteutettu vastahyökkäys onnistui vain osittain ja osa taisteluasemista jäi puna-armeijan haltuun. Kyyrölän lohkoa puolustanut 4. Pr onnistui torjumaan useita neuvostojoukkojen hyökkäyksiä. Divisioonan vastuualueen vasemmassa laidassa, Pasurin lohkolla, taistellut JR 6 onnistui niin ikään torjumaan kaikki hyökkäykset asemiaan vastaan.
 
Suomalaisten puolustus alkoi horjua 2. divisioonan alueella 14. helmikuuta. Päivän aikana neuvostojoukot kohdistivat hyökkäyksiään kaikkia divisioonan puolustusalueen lohkoja vastaan. Suurimmissa vaikeuksissa olivat Muolaan lohkoa puolustanut JR 4 ja Punnuksen lohkon JR 5. Mainituilla lohkoilla syntyi päivän aikana useita hankalia tilanteita neuvostojoukkojen päästessä etenemään suomalaisasemiin eri kohdissa. Suomalaisjoukot saivat pidettyä kuitenkin tilanteen hallinnassaan lohkoilla olleiden reserviensä avulla. Suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin palauttaa pääaseman takaisin hallintaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Useita päiviä jatkuneiden kiivaiden taistelujen vuoksi puolustajan taistelukyky alkoi laskea merkittävästi tappioiden ja uupumuksen vuoksi. [31]
Kuvassa suomalaisasemien eteen tuhottu neuvostoliittolainen T-26-hyökkäysvaunu.
 
15. helmikuuta suomalaisten puolustusasema alkoi lopullisesti murtua neuvostojoukkojen päästessä iltapäivän ja illan aikana etenemään noin kilometrin syvyyteen Punnuksen lohkolla puolustautuvan JR 5:n asemiin. Suomalaiset joutuivat sitomaan etulinjaan viimeisetkin reservinsä. Väsyneillä ja kuluneilla joukoilla suoritettu vastahyökkäysyritys päättyi lähes välittömästi neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. (Tässä vastahyökkäyksessä Aate Matias kaatui…) Divisioonan muilla lohkoilla suomalaiset pystyivät vielä mainitun päivän ajan torjumaan puna-armeijan hyökkäykset.
 
Päivän aikana suomalaisten asema oli heikentynyt lähes kestämättömäksi, mutta varsinainen ratkaisu tapahtui muualla. Neuvostojoukkojen oli onnistunut aikaansaada läpimurto Mannerheim-linjaan Lähteen lohkolla 2. divisioonan vastuualueen länsipuolella noin 15 kilometrin päässä. Tämän läpimurron seurauksena armeijan ylipäällikkö teki kello 15 päätöksen pääasemasta luopumisesta II armeijakunnan alueella. 2. divisioonan esikunta sai käskyn joukkojensa vetämisestä väliasemaan ja illalla divisioonan esikunta antoi omat käskynsä vetäytymiseen valmistautumisesta.
 

* * *

 

Saiko Suomi lännen apua 2-vuotisvalokuvani aikoihin?

 
Koulukaverini Pekka O:n oman elämänsä kirjasta, hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta itseltäni kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan lapsuuteeni, varhaisnuoruuteeni, erityisesti oppikoulun ajalta. Jossa totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani lasten ja nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.
 

Oma naamataulu on toki vuosikymmenten kuluessa muokkautunut.
 

Sotaorpous varsinkaan nuoruuteni vuosina ei ollut mikään kunnia-asia.
 
Sodat hävinneelle, tai ”torjuntavoiton” saavuttaneelle kansakunnalle sotaorvot ja sotalesket olivat pääosin paarialuokkaa, eli liikaväestöä, joita oli pakko taloudellisesti tukea. Tähän samaan kastiin luokiteltiin myös osa sotalapsista joita palautui Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta – suuret ikäluokat olivat syntymässä.

 

sotaorpotunnus
 

Sotaorpotunnus

2.12.2014 SAIN POSTIN VÄLITYKSELLÄ sotaorpotunnuksen kunnianosoitus-kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet pääministeri Jyrki Katainen ja sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikko.
* Sekä Kaatuneitten Omaisten Liiton kunnianosoitus, jonka allekirjoittajat ovat Mauri Niskakoski, puheenjohtaja ja Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja.
 
kunnianositus
 
Onhan se tunteita myllertävää 77-vuotiaana vastaanottaa viimeinkin virallinen tunnustus sotaorpoudesta. Saman kunnianosoituksen on saanut 16 000 talvi- ja jatkosodan orpoa… Isäni kohdalta ole saanut selville hänen viimeisistä vaiheistaan talvisodassa 1940; jolloin oli 2,5 vuotias.
 
* Hartain toiveeni on ettei sota-ajan lapsuuden muistoksi kansakuntamme tulevaisuudessa näitä kunnianosoitusten ja rintamerkkien jakamiseen tule tarvetta…

Read more »

Kallenteesit

By |

Kunnallisvaalit lähestyvät. Nyt on vuosi Anno Domini 2017. Mitä on muuttunut vuodesta 1991, piirun verran ennen suurta lamaa…
 
Teesini olivat (1991) nuo – eivät kelvanneet äänestäjille… itse asiassa niitä pilkattiin, niille naurettiin.
 
Tuli pankkien kriisi – suuri lama.
 
Suomi liittyi Euroopan Unioniin ja markka muuttui euroksi…
 
PAKOLAISTULVA.
 
Mihin euro-Suomi oli valmistautunut? KYLLÄ, some-keskusteluun, vai oliko siihenkään?
 

Read more »

SUVAKKI … määritelmiä vastaan rasistit

By |

 
näennäisesti suvaitsevainen henkilö, joka pitää omaa mielipidettään ainoana oikeana eikä siedä muiden esittämää kritiikkiä.

suvakeilla menee suvaitsevaisuus liian pitkälle
 

* * *

 

Suvakki sanan etymologia:

koostesana sanoista suvaitsevainen ja vajakki.

Ihminen jolle todellisuus ja ennen kaikkea faktat eivät ole tärkeitä, vaan suvaitsevaisuuden nimissä vajoaa vajaamielisen eli vajakin tasolle eli siis suvakiksi.

Emma ei näe maahanmuutossa koskaan minkäänlaisia ongelmia, koska hän on täydellinen suvakki.
 

* * *

 

Sanoista suvaitsevainen ja vajakki.

Itseään muita ylempänä ja parempana pitävä ”suvaitsevaisto” haluaa ”jalomielisesti” suvaita vain niitä, joita se tosiasiallisesti pitää itseään alempiarvoisina. Mahdoton keskustelukumppani jos et satu olemaan täysin samaa mieltä suvakin kanssa. Se ei ole millään tavoin suvaitsevaista, vaan antiliberaalia.

-”Tuntuuko susta Anneli oikeelta että noi päiväkotilaiset piti siirtää 70 kilometrin päähän jotta päiväkodista saatiin maahanmuuttokeskus. Se muutti aika monen pitäjän asukkaan arjen vaikeemmaksi.”
-”Ootkos ajatellu että sä voisit olla hiukan avoimempi tulijoita kohtaan ja vaikka muuttaa lähemmäs sitä uutta päiväkotia siellä uudessa pitäjässä?!??
-”Pois kotoa vai??”
-”Kuules nyt! Suomi kuuluu maapallolle ja maapalloa ei omista kukaan. Et sä voi olla noin rasisti, RASISTI!!!”
-”Ai em mä mielstäni kyllä oo ra…..”
-”Sää saatanan lesbohuora saat muuttaa asennettas jos aijot päästä mukaan meidän Dubain-matkalle.”
 

* * *

 

Henkilö jolla sydän toimii järjen kanssa edes jotenkin harmoniassa.

Vastakohtana henkilölle jonka sydän (3-4 shakrat täysin jumissa) on kovettunut niin että ei nää muuta kuin uhkia ympärillänsä. Auttaa jumittumistaan usein mustilla kuteilla.

On valmis lähtemään auttamaan hädänalaisia vaikka oma henki vaarassa.
 

* * *

 

Äärioikeistolaisessa diskurssissa määritelty henkilö jota vastustetaan, vihataan ja ahdistellaan huolimatta siitä kuuluuko tämä vähemmistöön vai ei. Suvakiksi leimautuminen johtuu useimmiten julkisesta vasemmistopoliittisesta tai feministisestä ajattelusta, mutta myös esimerkiksi humanitäärisen työn tekeminen kotimaassa voi aiheuttaa suvakkileiman. Yleisemmin sanaa ”suvakki” käytetään julkisessa keskustelussa haukumanimenä.

Vitun suvakki huora! Jonkun pitäis raiskata sut!
 

* * *

 


Natsien, fasistien ja rasistien käyttämä haukkumanimi ihmisistä jotka vastustavat heidän toimintaansa

Kansanedustaja Laura Huhtasaari (Ps): ”Meillä on vain yksi ääripää, suvakit.”
 

* * *

 

Pilkkanimitys henkilöstä, joka kannattaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia.

Read more »

WTC-kaksoistornien tuhosta 16 vuotta

By |

Altaiden pronssikaiteisiin leikatut terrori-iskun uhrien nimet muistuttavat muistomerkin tarkoituksesta. Mutta muuten muistomerkin abstraktisuus nostaa sen yleiselle tasolle.
 
Veden jatkuvaa huuhtoutumista pohjattomaan mustaan kuiluun voi ajatella kaiken katoavaisuutena – tai pysyvyytenä. Putousten yksittäiset vesijuovat voivat tuoda mieleen päivin ja öin virtaavat kyynelpurot, läheisten menetykset.
 
Tai sitten voi vain seurata veden jatkuvaa virtaamista, joka on aina yhtä arvoituksellista ja kiehtovaa. Muistomerkin voima ja vaikuttavuus on siinä, että se sallii jokaisen vierailijan tuntevan sen omalla tavallaan, oman kokemuksensa kautta.
 

Tällainen on WTC-iskujen muistomerkki

Read more »

Suomen puolueiden tunnukset

By |

Tässä se liuta on josta demokratian, eli kansanvallan suunta ja käytäntö avautuu mm. huhtikuun 2017 kunnallisvaaleissa.
 

 

Puoluerekisterissä olevat puolueet (16) rekisteröimisjärjestyksessä:
 
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue – Finlands Socialdemokratiska Parti r.p.
Rekisteröity 1.2.1969.
Osoite: Siltasaarenkatu 18-20 C, 6. krs, 00530 Helsinki
Puh. (09) 478 988 Fax (09) 712 752
palaute(at)sdp.fi
www.sdp.fi
 
Suomen Keskusta r.p., ruotsiksi Centern i Finland r.p.
Rekisteröity 1.2.1969.
Osoite: Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
Puh. 010 289 7000 (klo 9.00-15.00) Fax 010 289 7240
puoluetoimisto(at)keskusta.fi
www.keskusta.fi
 
Kansallinen Kokoomus r.p., ruotsiksi Samlingspartiet r.p.
Rekisteröity 1.2.1969.
Osoite: Kansakoulukuja 3A, 2. kerros, 00100 Helsinki
Puh. 020 74 88488 Fax 020 74 88505
info(at)kokoomus.fi
www.kokoomus.fi
 
Svenska folkpartiet i Finland r.p., Suomen ruotsalainen
kansanpuolue r.p.
Rekisteröity 1.2.1969.
Adress/Osoite: PB 430, Simonsgatan 8 A, 00101 Helsingfors
PL 430, Simonkatu 8 A, 00101 Helsinki
Puh. (09) 693 070 Fax (09) 693 1968
info(at)sfp.fi
www.sfp.fi/fi
 
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) – Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p.
Rekisteröity 7.7.1970.
Osoite: Karjalankatu 2 C, 7. krs., 00520 Helsinki
Puh. (09) 3488 2200 Fax (09) 3488 2228
kd(at)kd.fi
www.kd.fi
 
Vihreä liitto r.p., ruotsiksi Gröna förbundet r.p., saameksi Ruona lihttu r.b.
Rekisteröity 9.8.1988.
Osoite: Fredrikinkatu 33 A, 3. krs., 00120 Helsinki
Puh. (09) 5860 4160 Fax (09) 5860 4161
vihreat(at)vihreat.fi
www.vihreat.fi
 
Vasemmistoliitto r.p., ruotsiksi Vänsterförbundet r.p.
Rekisteröity 12.6.1990
Osoite: Lintulahdenkatu 10, 3. krs., 00500 Helsinki
Puh. 020 773 7700
vas(at)vasemmistoliitto.fi
www.vasemmisto.fi
 
Perussuomalaiset r.p., Sannfinländarna r.p.
Rekisteröity 13.10.1995.
Osoite: Yrjönkatu 8-10 B, 25, 00120 Helsinki
Puh. (09) 020 7430 800 Fax (09) 020 7430 801
puoluetoimisto(at)perussuomalaiset.fi
www.perussuomalaiset.fi
 
Suomen Kommunistinen Puolue – Finlands Kommunistiska Parti r.p.
Rekisteröity 8.12.2011
Osoite: Viljatie 4 B 3. kerros, 00700 Helsinki
Puh. (09) 7743 8150 Fax (09) 7743 8160
skp(at)skp.fi
www.skp.fi
 
Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta r.p., Kommunistiska Arbetarpartiet – För Fred och Socialism r.p.
Rekisteröity 13.8.2012
Osoite: Tikkuraitti 11 A, 01300 Vantaa
Puh. (09) 8571 022 Fax (09) 8573 097
ktp(at)ktpkom.fi
www.ktpkom.fi/
 
Liberaalipuolue – Vapaus valita r.p.
Rekisteröity 16.3.2016
Osoite: PL 27, 00560 Helsinki
Puh. 040 512 8503
puoluetoimisto(at)liberaalipuolue.fi
www.liberaalipuolue.fi/
 
Piraattipuolue r.p.
Rekisteröity 2.6.2016
Osoite: Franzéninkatu 5 E 1, 00500 Helsinki
Puh. 040 527 5470
info(at)piraattipuolue.fi

Etusivu


 
Suomen Eläinoikeuspuolue r.p., Djurrättspartiet i Finland r.p.
Rekisteröity 20.9.2016
Osoite: Ylännekatu 14 E 40, 20540 Turku
Puh. 044 257 7288
info(at)eop.fi

Eläinoikeuspuolue – Animal Justice Party of Finland


 
Kansalaispuolue r.p., Medborgarpartiet r.p.
Rekisteröity 15.12.2016
Osoite: c/o Paavo Väyrynen, Keminsuuntie 252, 94400 Keminmaa
kansalaispuolue(at)paavovayrynen.fi
http://kansalaispuolue.fi/
 
Feministinen puolue r.p. Feministiska partiet r.p.
Rekisteröity 10.1.2017
Osoite: Bulevardi 11 A 1, 00120 Helsinki
postia(at)feministinenpuolue.fi
www.feministinenpuolue.fi/
 
Itsenäisyyspuolue r.p., Självständighetspartiet r.p.
Rekisteröity 30.1.2017
Osoite: Nikinsaarentie 31, 62900 Alajärvi
info(at)ipu.fi

Itsenäisyyspuolueen tulevasta työstä ja näkymistä

Read more »

Murroksen voima todellakin nousussa?

By |

ARVIO vuodelta 2011

< ... tulokset 2011 ja 2015 eduskuntavaalissa   MTV3: Perussuomalaisten ja Sdp:n kannatus tasoissa
 

Perussuomalaiset on kiilaamassa kolmen suurimman puolueen joukkoon, kertoo MTV3. Kolmantena olevan Sdp:n ja neljänneksi suosituimman perussuomalaisten välinen kannatusero on enää 0,3 prosenttiyksikköä. » Lue uutinen

 

MTV3: Perussuomalaisten ja Sdp:n kannatus tasoissa

Read more »

KUUNSILTA … ajanvirrassa, elämäkertaa

By |

alokas * SUOMESSA OLEMME kansalaistasolla selviytyneet talvisodasta, jatkosodasta, sotakorvuksista, 1960-luvun maaltamuutosta. 1970-luvun energiakriisistä, 1990- luvun pankkien kriisistä (eivät kaikki):
.
* Selviydymmekö 2010-luvun EU:n luottokriisin, sisäpolitiikan juonitteluista ja valtapelistä, etenkin SOTE-politiikan seurauksista?
.
ELÄMÄ EI AINA OLE REILUA

.

muistojen tuntemuksista ja tosiasioista yhteisön ja yksilön tasoilla. Elämän mittaisesta tuntemusten ja arkisen uurastuksen vaiheista lapsuudesta vanhuuteen.
.

Kuunsilta aikaan kun kurjet huutavat …

KALEVI KANNUS 1977 (40.v) – 1987 (50.v) – 1997 (60.v) – 2007 (70.v)

.

ELÄMÄ SIIS EI AINA OLE REILUA


.
Julkaisen tämän henkilökohtaisen asiani valistuksena. Keskustelussa tuttujen ja ennestään tuntemattomien miesten kanssa yleisestä eturauhasen liikakasvusta, josta hyvin usein on kehittynyt pahanlaatuinen ja nopeasti tappava syöpä; olen päätynyt huomioon, että kovin monella on harhainen ja välinpitämätön asenne ja suhtautuminen, että kyse olisi vähäisestä ja helppohoitoisesta vaivasta; koska se ei suuremmin oireile; Ensisijainen mahdollisen hälytyksen antava mittari on verikokeen psa-arvo.

.

Oma eturauhasen pahanlaatuinen syöpä paljastui huhtikuussa 2007 yritin lääkäri aikaa terveyskeskuksesta: ohjeeksi sain lepoa ja kipulääkkeitä. Menin verikokeeseen terveydenhoito-oppilaitokselle… Tulokset saatuani soitin ystävälleni lappeenrantalaiselle terveyskeskuslääkärille; hän pyysi faksaamaan verikokeen arvot.
.
Ne saatuaan hän lähetti postissa lähetteen tutkimuksiin ja kesäkuun 1. päivänä 2007 TYKSIN urologian osastolla paha poistettiin leikkauksella. Toipumiseen liittyi seurantaa ja lääkehoitoja mahdollisten syöpäsolujen etäispesäkkeistä ja tätä uhkaahan ei voida pois sulkea edes loppuelämän ajalta.


.
Mikään elin ei ole ihmisillä tarpeeton. Lääketieteessä on keksitty korvaavaa tekniikkaa. Minulle asennettiin 12. helmikuuta 2009 kuvassa oleva AMS-proteesi; virtsaamisen hallitsemiseksi. Sitä yritettiin käynnistää 26. maaliskuuta TYKSIN urologian osastolla. Operaatio epäonnistui. Jouduin palaamaan katetri uudelleen asennettuna viikonvaihteen ajaksi kotiin. Olo oli tyhjän päällä, miten tästä eteenpäin jos..?

.

Saman viikon vaihteen Turun Sanomissa julkaistiin Varsinais-Suomem syyttäjän viraston Antti Pihlajamäen (s. 9.2.1952 k. 22.3.2009), jonka hyvin tunsin, kuolinilmoitus.

.

Yhteisvaikutuksena ”paluu katetrikantaan” ja hyvän tuttavan poismeno keskuudestamme, ottaen huomioon se, että Pihlajamäki oli minua viisitoista vuotta nuorempi, oli iskuvoimaltaan musertava ja vaikutti kasvattamalla mielenpainetta kaiken katoavaisuudesta ja siitä kenelle vuorollaan kellot soivat?.

.

Minulle muodostui olotilan möykky, jota pitkän ikäni aikana en ole kertaakaan kokenut – Se paljon puhuttu masennus. Ei siinä tuntunut vaikuttavan läheisimmän kanssaeläjän, vaimonkaan nostatus.. että tuleva tiistai jos mikä on toivoa täynnä… minusta ”toivonpäivä” piti olla torstai.

Tässä lehtileike Helsingin Sanomista.
.

.

Kävimme Pihlajamäen kanssa henkilökohtaista kirjallista vuoropuhelua mm. virkavalan ja tuomarin valan vannoneiden virkavastuun suhteesta mm. Nurnbergin 1947 sotarikostuomioistuimen artikloihin; juridiikasta oikeuskäytännössä ja lainkäytön korruption määritelmästäni: Osa (80/20 suhteessa) virkavallasta mm. laillisuusvalvonnan, tuomiovallan ja toimeenpanovallan piirissä harjoittaa oikeuden rajoittamista valta- ja virka-asemaa hyväksikäyttäen niin, että toiminta eroaa yleisesti hyväksytystä oikeuskäytännöstä ja tavoista.

.

Sekä erityisesti vertaiskeskustelua samankaltaisesta vaivastamme.

Mutta kaiken kaikkiaan olen näköjään onnekkaasti saamassa elämälleni jatkoaikaa. Tosiaankin tiistaina 30. maaliskuuta proteesin asentanut kirurgian ja urologian erikoislääkäri käynnisti laitteen poliklinikalla.

.

Nyt ”pumppu” toimii. Kahteen vuoteen ensimmäisen kerran – ”konevarmistuksessa” – nukuin 10 tuntia yhteen soittoon. Aamutoimien yhteydessä olin joutua siivoamaan ja kenties pesemään koko wc-pytyn ympäristön.

.

Lopulle ajalle elämääni jää muistikuva erikoislääkärin asenteesta jo vastaanoton kättelyvaiheessa homman olevan hanskassa; Silmiensä pilkkeessä ja virnistyksessään hänen toivottaessaan pois lähtiessäni: ”Viimeistään vuoden kuluttua kontrollissa tavataan” on näyttö: Silloin tällöin elämä on sittenkin reilua.

.

PURKAMATTOMIA TRAUMOJAKO?

Miksi esittelen oman elämäni ajanvirtaa lapsuudesta lähtien julkisesti?
.
Iltalehden sotaveteraani extran haastattelussa tunnettu julkisuuden henkilö Ritva Santavuori kiteyttää aiheen seuraavasti:
.
Santavuori on hämmästynyt oivaltaessaan, miten tehokkaasti hänen aivonsa ovat kätkneet muistot sotavuosista.
.
Olin kuitenkin seitsemän, kun talvisota syttyi. Saan mieleeni vain välähsdyksenomaisia kuvia esimerkiksi taloista, joita paloi joka puolella. Tuntuu, että selkeämpiä muistikuvia pitäisdi olla, vaikka lapset siihen aikaan olivatkin hitaasti kehittyviä. Me ei tiedetty mistään mitään, eikä me tehty päätelmiä
.
Santavuori hymähtää, että kaipa lapsen mieli silti sodasta järkkyi, sillä aina kun evakkomatkalla pysähdyttiin uuteen paikkaan, hän oksensi.
.
– Viipurin asemaravintolassa sain harvinaista herkkua; sokerilla kuorrutettua mustaa leipää, joka oli koristeltu yhdellä puolukalla. Nautin – ja oksensin kaiken jubassa.
.
– Hirveintä oli, kun vihdoin Jyväskylässä pääsimme oikeaan asuntoon, jossa oli puhtaat tapetit. Sain nuukkua hetekassa. Ennen kuin nukahdin, oksennus ryöppysi seinälle. Tapettia ei saatu millään puhtaaksi.
– Sodassa meni monta vuotta. Silti siitä ei jälkeenpäin puhuttu. Miksi minullakin on sotavuosista vain hataria muistoja? Miksi kukaan ei koskaan kertonut minulle mitään? Miksi kaikesta vaiettiin?
.
Ritva Santavuori miettii, että yhtä kategorisesti kuin hänen sukunsa kieltäytyi puhumasta sodasta, hän on vältellyt muistelemasta viittä tärkeää kasvuvuottaan ja niiden vuosien seurauksia dlämässään…
.
Purkamattomat traumat…
.
Minua on ihan näille vuosikymmenille asti vainonnut painajaisuni lentokonelaivueesta, joka nousee uhkaavana taivaanrannasta kohti ja päälle. Useimmiten herään tuohon painajaiseen. Sama hyytävä tunne nousee sotahistorian dokumenttien ja sotaelokuvien kohtauksista joissa pommilaivue tulee kohti… Olen miettinyt syvintä syytä näille tuntemuksilleni.
.
Koulukaverini Pekka O.:n oman elämänsä kirjasta löytyi ratkaisu. Pekka kirjoittaa:
”.. Vihollisen lentopommitusten suojaksi tuli jokaiseen talouteen kirje, jossa määrättiin, että pimeään aikaan ikkunat pitää peittää, jotta eivät talojen valot näy lentokoneisiin. Kaupassa oli tätä varten myynnissä vahvasta paperista valmistettuja pimennysverhoja, joita kansan suussa ruvettiin kutsumaan ”molotohoviksi”.
.
Pekka jatkaa:
.
”.. Venäläiset pommikoneet lensivät Heinilän yli Oulua pommittamaan. Jälkeenpäin olen lukenut, että Neuvostoliitolla oli Virossa Tallinnan lähellä suuri sotilaslentokenttä, josta venäläiset pommikoneet nousivat Suomen ilmatilaa kohti. Kartasta olen katsonut, että suorin reitti Virosta Ouluun kulkee täsmälleen Heinilän lähellä. Eräänä tammikuun iltana vuonna 1944 täyden kuun aikaan lensi viisi venäläistä pommikonetta laivueena kotimme yli. Ikkunaruudut helisivät ja talo tärisi. Kuutamo valaisi tienoot ja Neuvostoliiton punaiset tähtitunnukset näkyivät koneiden siivissä. Oulu oli silloin puukaupunki ja pommikoneet pudottivat suuren määrän palopommeja, jotka sytyttivät kokonaisia asuinkortteleita tulimereksi. Meille saakka pommituksien aiheuttamat tulipalot loimusivat taivaan rannalla, vaikka meiltä Ouluun on yli sata kilometriä matkaa.”
.
Tämä Pekan muistikuva passaa painajaiseni vaikuttajaksi sillä kotimme on suoraan samalla ”linnuntiellä” , Pekan kotiin on matkaa vain vajaat parikymmentä kilometriä. Ymmärrän kyläkulmalla vallinneen pelkotilan myös siksi kun pommituslentojen reitti kulki Makolan nikkelikaivoksen yli; kyläläiset pelkäsivät kaivoksen pommittamista ja latomeren kirkonkylässä pelättiin presidentti Kallion kotitilaan kohdistettuja hyökkäyksiä. Kotipihassamme laivueen nousua horisontista voitiin seurata jokilaakson yllä lähes kymmenen kilometrin matkalta.
.
Pekan selvitys kirkasti myös 1940-luvun painajaisunet. Minulle on kerrottu unissakävelyistäni; kasvatusäidilläni oli sivustavedettävän sängyn vieressä tuolilla mixtuurapullo ja sokerinpaloja. Aina kun yöllä kavahdin hereille sain kitkerän sokeripalan ja taas uni jatkui.
.
Itse olen viisi vuotta Santavuorta nuorempi. Talvisodan alkaessa olin 2 v. 2 kk; joten talvodan ajalta minulla ei ole minkään sortin mielikuvia. Vasta jatkosodan kotirintaan kuvioista on , etenkin musiikki kantanut muistoja.
.
https://www.youtube.com/watch?v=ck_BUUQODaQ

.

TAKAUMAT..
.
eivät mielenkuviksi muuttumisessaan noudata mitään täsmällistä kaavaa kronologisessa, eli aikajärjestyksessä.

-.

ELÄMÄ..
on peräkkäisiä hetkiä ja valintoja joista ei ole peruutus-, eikä palautusoikeutta.

MIELENKUVAT
kuin taivaankaarta auraavien kurkien huudot; tuovat tullessaan kevään, vievät pois lähtiessään kesän. Usein syksyisin, kun suuret kurkilaumat pyörivät Aurajoen kaupungin yllä, ottaessaan korkeutta soittavat pasuunoillaan tervehdyksen pohjolan yöttömän yön soilta ja Alangon niityltä… Ennen kuin järjestäytyvät auran muotoon kohti Airiston selkää, kohti etelää. Niin aina kuvittelen.

.

Mottoni on:
Renkipojasta minäkin aloitin sanoi kunnan elättivaari.

Tässä vaiheessa aina herään…
Aika entinen ei koskaan enää palaa.
Muistot lohtua vain nykyisyyteen valaa.
Häipyy taakse makasiinin.
Vanha tuntija tuo viinin.
Aika entinen ei koskaan enää palaa…

.

Politiikan arkipäiviltä

jolloin sisäpiiristä seurasin Turun ja Porin lääninhallituksen ns. työjärjestysjupakkaa, jossa puoluetoverit raatelivat naismaaherran samoilla sortimenteilla kuin sittemmin 2000-luvulla ruoskittiin Suomen ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki.

Alla oleva muistion kopio on vuosien 1993 – 1997 kansiosta.

.

.

Marraskuussa 2008 kävimme vaimoni Marjatan kanssa latomeren pitäjässä, hissiremonttia evakossa ja tapasin koulukavereita ajalta runsas 50-vuotta sitten ..

Tertulta sain tietää, että Pekka O. on julkaissut lapsuutensa ja nuoruutensa ajoista muistelmakirjan.

.

Tapaamiset ja Pekka O.:n kirja ovat puskeneet mielenkuvia siitä miten ..

Latomerelle laskeutuivat keväisin ja syksyisin mahtavat kurkilaumat. Ne soitannot eivät elämässäni unohdu.

.

On pitänyt ottaa esille valokuvat ja levyt mm. savikiekot ajoilta jolloin ensimmäiset valinnat parinmuodostuksessa tapahtuivat..

.

Uskomatonta miten kohtalo keikuttelee siinä kaiken sivussa. Ensimmäinen sädehoito, mahdollisten ”karkulaisten metsästämiseksi” osui täsmälleen 70-vuotissyntymäpäivälle. Hoidon jälkeen suunnistimme saaristotielle; elokuun aurinkoisen tuokion vietimme Marjatan kanssaan Houtskärissä rantapaviljongissa. Saimme professionalin pelvelun, makuelämysten, kynttilän ja Suomen lipun kera. Risteilimme saariston teitä yötä myöten palatessamme kotiin Aurajoen kaupunkiin. Muuta vuosijuhlaa en järjestänyt. Toisaalta, mitään draaman kaavaa yllättävän vakavan taudin tilassa ja vaivan hoidossa ei ole ollut.

.

Tuo rajalla käynti on yksi kimmoke omakohtaisten muistojen läpikäynnille. Toinen syy on kirjata käännekohtia yhteiskunnan rakenteiden muutoksista. Peilata ruohonjuuritasolta sota-aikojen elämänlaadusta 2000-luvun privatisoitumiseen, eli yksityistymisen merkkitekijöihin ja kansalaiskulttuurin muutoksiin.

.

Kansakuntana maksoimme kahdessa sodassa raskaan veriuhrin. Silloin vihollisemme puhui vierasta kieltä. Onko 2009 finanssilamassakin kansalaisten enemmistön ylikävelevä ahdistaja suomenkieltä puhuva, ahneuteensa pakahtuva valtaeliitti?

.

Muisteluuni ja dokumenttiarkiston uumeniin kaivaudun kahdelta taholta.

• Muistoihin, joista näyttää suggeroituvan mielenkuvia sellaisia, joita ei ole ajatuksissa liikkunut vuosikymmeniin.
.
• Kansioihin, joista löytyy lapsuuden, nuoruuden ja myöhempien elämänvaiheiden kuvia ja työhistoriaan ja harrastuksiin liittyviä aiheita.

.

Työurani, toimihenkilöjärjestössä, käsitti yli kahdenkymmenen vuoden ajan toimintaa etenkin niiden puolestapuhujana ja avustajana joilla ei ollut kykyjä, mahdollisuuksia tai osaamista itsensä puolustamiseen yhteiskunnan murskaavissa rattaissa.

.

Kaksi viimeistä osa-aikaista vuotta ennen varsinaiselle eläkkeelle jäämistä päivystin valtakunnallisesti, pankkien kriisin syvimmän laman vuosina lomautetuiksi tai irtisanotuiksi joutuneiden tapauksia muistioksi kirjaten.

.

Samalla tein ensimmäisen selvityksen n. 700. toimihenkilön irtisanomisten syistä. Toinen kysely Jyväskylän yliopiston kanssa n. 2500. toimihenkilön kompetenssista, eli kelpoisuudesta työelämään.

.

Henkilökohtaisissa keskusteluissa on julkipaistanut kansallinen julmuus työnsä ja tulevaisuutensa menettäneiden ihmisoikeuksista; kokonaisten perheiden syrjäytyminen, satojentuhansien lasten eriarvoistuminen puutteen ja kurjuuden kasvun johdosta. Työttömyyteen ajautuneita julkisesti syyllistettiin ”kulutusjuhlijoiksi”. Suomeen muodostui vanhanlaman vuosina korkeasti koulutettujen ja korkeaa ammattitaitoa omaavien työkykyisten paarialuokka, eli likaväestö.

.

Wanhanlaman vuosista lähtien Suomen korkein poliittinen taho, mm. ulkoministeriön virkailijat ovat YK:lle laadituissa virallisissa raporteissa toitottaneet maailmalle törkeitä valheita, miten kansallinen ihmisoikeustilanne ja lastenoikeudet ovat maassamme mallikkaasti kunnossa.

.

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvoston määräaikaistarkastelun Suomen raportti on YK:n ihmisoikeusneuvostoa harhaan johtava, törkeä huijaus.

.

Ehkä lapsuuteni ja nuoruuteni taustoista johtuu työurani jälkeinen pureutuminen aktiivisesti lasten oikeuskysymyksiin; varsinkin pakkohuostaanottojen oikeusvoiman käytössä julmiin, törkeisiin lapsiin kohdistettuihin ihmisoikeusrikkomuksiin ja jopa perustuslain ja kansainvälisen lastenoikeuksien vastaisiin ihmisoikeusrikoksiin.

.

Suomessa yksityiset lasten huostaanottolaitokset ovat, valvomattomina, hyvin monessa tapauksessa liiketoimintaa; ”lapsen etu” on valitettavasti vain toissijainen asia. Työpaikkojen katoamisen seurauksena huostaan otetuista lapsista tuli tuotteita. Tästä asiasta en puhu oletusten arvioina. Minulla on henkilökohtaisesti rankkoja kokemuksia käytännöstä. Monissa ”lastenhoitolaitoksissa” on vankilamainen ”hoito-ohjelma”; mm. lapset viettävät yöt ja vapaa-aikaansakin lukituissa huoneissaan. Isommissa laitoksissa on omat koulut ja jopa putkat.

.

Mediassa on pääsääntöisesti tapauksia käsitelty lähteenä viranomaistiedot ja ensisijassa on syyllistetty vanhemmat, perhe, sen enempää askaroimatta yhteiskunnallisten kriisien, muutosten ja vaikutusten merkitystä.

.

Suomessa yhteiskunnan hoteisiin saatettujen lasten hoitomenetelmien malli on suora kopio Saksan Demokraattisen tasavallan, DDR:n huostaanottojärjestelmästä.

* * *

Elämälle kiitos!

.

Jokainen päivä, joka aamuisin avautuu on lahja Kaitselmukselta. Elämän polkuni olen vaeltanut niin kuin olen osannut ja taitanut. Vastuksista ja itse tekemistäni virheistä olen vastuut kantanut. Jos alistun ja vaikenen en täyttäisi kansalaisvelvollisuuttani, enkä täyttäisi sotilasvalaani julki saattaa kansalaisyhteiskuntaan kohdistuvia vaaroja ja paljastaa vääryyttä harjoittavia vallankäyttäjiä.

Tässä perheessä (kuva) sain elämälleni lähtökohdat ja kasvatuksen seitsemän kuukauden ikäisestä lähtien. Kasvatusäitini on biologisen äitini vanhempi sisar.

.
LAPSUUDEN MUISTOJA

.

Varhaisimmat omat muistikuvat ovat jatkosodan ajalta, toki minulle on kerrottu niistä tekemisistäni joita en itse muista, enkä ihan kaikkia kovin hanakasti haluaisikaan muistella.

.

Irma-serkku, johon minulla on ollut läheisin yhteys, kertoi viimeiseksi jääneellä käynnillämme 2004, jolloin hän olisi joulukuussa täyttänyt 80-vuotta, mutta nukkui pois ennen syntymäpäiviään; niin hän kertoi minun kolmi-vuotiaana veisanneen kolme säkeistöä virrestä 377.. Tietääkseni s- ja r-kirjaimet eivät olleet vielä hallussani.

.


1. Sun haltuus, rakas Isäni, mä aina annan itseni.Mun sieluni ja ruumiini sä Herra, ota suojaasi.
2. Mun sieluni ja ruumiini sun omas ovat, Herrani. Siis omas ota huomahas,en pelkää sinun suojassas.
3. Sun, Isä, tahtoos tyytyen saa sydän levon suloisen. Oot hädässä ja tuskassa mun auttajani ainoa.

.

Tenavatuokioni ajoittuu jatkosodan kynnykselle, joka alkoi Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 ja päättyi rauhaan 19. syyskuuta 1944. Tuskin olen ymmärtänyt säkeistöjen sisältöä. Ilmeisesti tätä virttä on veisattu sotien vuosina usein radiossa. Naapurin isäntä oli antanut suorituksesta neliskanttisen setelin .. mikä sen arvo oli, lieneekö tuo kuvassa oleva markan seteli?

.

Sotien jälkeen vuodenvaihteessa 1945-1946 valtio määräsi kaikki 500, 1000 ja 5000 markan setelit leikattavaksi keskeltä poikki. Setelien vasen puoli kelpasi edelleen maksuvälineenä, mutta vain puolesta arvostaan. Oikeanpuoleiset setelinpätkät, eli puolikas setelien arvosta piti luovuttaa 16. helmikuuta 1946 mennessä pankkien kautta pakkolainaksi valtiolle, kolmen vuoden ajaksi kahden prosentin korolla.

Selkeimpiä muistikuvia on kun lauantaisin saunassa käynnin jälkeen kasvatusisäni laski minut käsistä tuvan lattian alla olevaan kellariin. Siellä piti valikoida suurimmat perunat aseteltavaksi leivinuunin jälkilämpöön. Kypsymistä odotellessa istuin isän sylissä keinutuolissa. Saatoin niissä tuokiossa lauleskellakin – muitakin kuin vain virsiä.

.

Toinen mielenkuva on kesäsunnuntailta, kasvatusisäni kanssa tehdystä onkimatkasta.

.

Kuvassa olevat miehet, kasvatusisäni oikealla, olivat mm. presidentti Kyösti Kallion kotitilan vakituiset kirvesmiehet. Tämä työpari rakensi kuvanveistäjä Kalervo Kalliolle Pajari-nimisen omakotitalon, johon oli sijoitettu myös kuvanveistäjän ateljee.

.

Muistan kun Kalervo Kallio tuli polkupyörällä jokirantaan tapaamaan isää. Kuvanveistäjä toi isälle Pajarin rakennustöihin liittyviä piirustuksia ja niitä he tutkivat ja keskustelivat; samalla kuvanveistäjä Kalervo Kallio teki minulle pajupillin. Tuo pilli oli tallessa vuosikausia ”Työmies” tupakkiaskissa, jossa säilytettiin vatupassin, eli vesivaakan varalaseja.

.

Pajari valmistui asumiskuntoon 1939, mutta sota-ajan tarvikepulan vuoksi sisustamistöitä tehtiin viiveellä ja olen saanut tietää, että Kalervo Kallio olisi ollut iloinen siitä, kun Kyösti Kallio, allekirjoitettuaan Talvisodan rauhansopimuksen, välirauhan alkaessa luopui presidentin virasta, että ”nyt voivat isä ja äiti viettää yhteiselämää Pajarissa”.

.

Näinhän ei käynyt. Presidentti Kallio tulikin surusaatossa kotiin. Tiedän, että kotipiirissä presidentin terveydentilasta oli jo pitemmän aikaa ollut suuri ja vakavan huolen aihe.

.

Kansainvälisesti tunnustetun kuvanveistäjä Kalervo Kallion syntymästä tuli maaliskuussa 2009 kuluneeksi sata vuotta.

.

Presidenttipuoliso, Kaisa Kallio, Heikkilän emäntä vietti elämänsä ehtoovuodet Pajarissa. Minulla on muistikuva, että olisin tavannut Hänet; ainakin olen laulanut Heikkilän salissa presidentin pojantyttären Tellervon säestyksellä. Syksyisin 1950-luvulla latomeren pitäjän keskikoulun oppilaat keräsimme Heikkilän pellolta koulun keittolaan perunoita.

* * *

Minua on ihan näille vuosikymmenille asti vainonnut painajaisuni lentokonelaivueesta, joka nousee uhkaavana taivaanrannasta kohti ja päälle. Useimmiten herään tuohon painajaiseen. Sama hyytävä tunne nousee sotahistorian dokumenttien ja sotaelokuvien kohtauksista joissa pommilaivue tulee kohti… Olen miettinyt syvintä syytä näille tuntemuksilleni.

.

Pekka O.:n kirjasta löytyi ratkaisu. Pekka kirjoittaa:

.

”.. Vihollisen lentopommitusten suojaksi tuli jokaiseen talouteen kirje, jossa määrättiin, että pimeään aikaan ikkunat pitää peittää, jotta eivät talojen valot näy lentokoneisiin. Kaupassa oli tätä varten myynnissä vahvasta paperista valmistettuja pimennysverhoja, joita kansan suussa ruvettiin kutsumaan ”molotohoviksi”.

.-

Pekka jatkaa:

.

”.. Venäläiset pommikoneet lensivät Heinilän yli Oulua pommittamaan. Jälkeenpäin olen lukenut, että Neuvostoliitolla oli Virossa Tallinnan lähellä suuri sotilaslentokenttä, josta venäläiset pommikoneet nousivat Suomen ilmatilaa kohti. Kartasta olen katsonut, että suorin reitti Virosta Ouluun kulkee täsmälleen Heinilän lähellä. Eräänä tammikuun iltana vuonna 1944 täyden kuun aikaan lensi viisi venäläistä pommikonetta laivueena kotimme yli. Ikkunaruudut helisivät ja talo tärisi. Kuutamo valaisi tienoot ja Neuvostoliiton punaiset tähtitunnukset näkyivät koneiden siivissä. Oulu oli silloin puukaupunki ja pommikoneet pudottivat suuren määrän palopommeja, jotka sytyttivät kokonaisia asuinkortteleita tulimereksi. Meille saakka pommituksien aiheuttamat tulipalot loimusivat taivaan rannalla, vaikka meiltä Ouluun on yli sata kilometriä matkaa.”

.

Tämä Pekan muistikuva passaa painajaiseni vaikuttajaksi sillä kotimme on suoraan samalla ”linnuntiellä” , Pekan kotiin on matkaa vain vajaat parikymmentä kilometriä. Ymmärrän kyläkulmalla vallinneen pelkotilan myös siksi kun pommituslentojen reitti kulki Makolan nikkelikaivoksen yli; kyläläiset pelkäsivät kaivoksen pommittamista ja latomeren kirkonkylässä pelättiin presidentti Kallion kotitilaan kohdistettuja hyökkäyksiä. Kotipihassamme laivueen nousua horisontista voitiin seurata jokilaakson yllä lähes kymmenen kilometrin matkalta.

Pekan selvitys kirkasti myös 1940-luvun painajaisunet. Minulle on kerrottu unissakävelyistäni; kasvatusäidilläni oli sivustavedettävän sängyn vieressä tuolilla mixtuurapullo ja sokerinpaloja. Aina kun yöllä kavahdin hereille sain kitkerän sokeripalan ja taas uni jatkui.

 

* * *
 
Erityisesti kaikenlaiset ”töölöntyöt”, yksin tai kossisakissa tehtynä,

ovat kummunneet mieleen mm. tyttöjen kiusottelut, taikka huomion herättämiseksi sitä kai häslättiin..

.

 
Koulukuva vuodelta 1950. Yläriviltä: Mauri Isomaa, Kalevi Kannus (Huke), Esko Ojalehto, Olavi Aakko, Sulevi Ojalehto, Jorma Kangas, Toivo Jyrkkä, Martti Lakso, Antti Arvola, Kalevi Konttila, Kalervo Ylikotila, Mikko Ylikoski, Voitto Palosaari, Siirtolan Olli sukunimi unohtunu, Olavi Konttila. Tytöt: Auli Salo os.Rautio, Lea Kangas, Siiri Lakso, Anneli Kangas, Inkeri Lakso, Taimi Palosaari, Anni Laakkonen, Sirkka Kiiveri, Raili Lakso, Anni Konttila, Meeri Pysäys, Liisa Junno os.Rautio, Aili Kiiveri, Raili Ahola, Impi Parviainen, Hillevi Rajaniemi, Seija Lakso Ella Mäenpää os.Rautio, Maire Vähäsarja, Seija Kivirinta
 
Tuolta kansakouluajalta tulee mieleen kun kolome tyttöä, yllä olevasta joukosta, täyttivät housuni lumella koulun ulkopuolella .. koulukiusaamisesta ei kukaan puhunut.. Tytöt taistelivat.

.

Laura pisti luontoretkellä sammakon kutua niskaani, jo toki syystä. Tietysti olin härkentänyt häntä. Laura oli syntyperältään turkulainen. Hän oli kyläkoulussamme yhden lukuvuoden. Myöhemmin Aurajoen kaupungissa sain tietää hänen poismenostaan vaikean sairauden seurauksena.

.

Olli kertoi kadehtineensa minun ruskeita monoja. Sillä tiimalla en muistanut sen sortn monoja minulla olleen. Kunnes mieleeni muistui poikaporukassa tehty onkimatka.

.

Alangon niityllä oli lehmille aidattu laidun sähköpaimenella. Eskolle tuli meininki mieleen, kuka uskaltaa kusta sähkölangalle. Esko näytti mallia ensimmäisenä. Hiukan polvet vain nytkähtelivät sähköiskujen tahtiin.

.

Omalla vuorollani tälli oli täydellinen. Nimittäin nuo Ollin kadehtimat ruskeat nahkapohjaiset kesäkengät eivät eristäneet samalla tavalla kuin muiden poikien kumipohjaiset tennarit. Niinpä, ”pölijä saa olla mutta ei saa olla tyhymä”.

.

Eskolla oli sellainenkin erikoinen temppu; hän pystyi pierasemaan joka viidennellä askeleella koko koulumatkan. Hän kykeni nielemään ilmaa mahaansa ja näin hoitamaan erikoisen harrastuksensa. On se ollut tilanne kun kossijoukko laskee askelmerkkejä ja yksi rusauttelee pieruja määrätyllä jalanlaskulla. Montakohan lanelipaidanhelmaa lienee ruskettunut reenaus- ja suoritusvaiheissa?

.

Kerran kossisakilla seurattiin Alakankaan Matin kaivontekoa. Kai siinä joitakin apuhommiakin tehtiin. Yhtäkkia Matti kierteli kaivomontun ympärillä ja mutisi: ”missä ihimeessä minun piippu on?”. Matti laskeutui tikkaita myöten kaivon pohjalle ja ilmoitti sieltä: ”No, perhana suussaha se”. Toki Matti tiesi, että olimme sen huomanneet. Moitteen sanoja ei tullut. Lieneekö pelleillyt?

.

Toisen kerran jouduin Matin kanssa yhteistyöhön. Kotona piti teurastaa mullikka. Asetelma oli, että Matti asettui mullikan niskan päälle hajareisin ja puristi vasikan pään tiukasta hallintaansa. Minun tehtäväni oli vetää mullikkaa hännästä niin, että elukka pysyy paikoillaan. Tainnuttaminen piti tapahtua kirveen hamaralla. Mutta, samalla kun Matti hujautti iskun vasikka heilautti päätä ja lyönti meni ohi. Matti horjahti ja mullikka säntäsi karkuun. Vasikan hännästä kiinni pitäen hujahdin Matin jalkojen välistä ilmeisesti uskossa saada mullikka pysähtymään – irti oli päästettävä. Myöhemmin Matti tuli pistoolin kanssa ja mullikan kapina sai päätöksen.

.

Välikankaalle oli sijoitettu karjalaisperhe. Heillä oli kaneja valkoisia ja mustia. Meilläkin oli, mutta ne olivat harmaita, joista yksi oli iso uroskani, Urkki. Meille pojille tuli, evakkokanien kanssa sählätessä mieleen jospa kysytään lupa hakea Urkki kylään mustalle kanille, jonka karjalaislapset tiesivät nartuksi. Karjalaisisäntä sattui olemaan meillä vieraisilla ja lupa saatiin. Olihan siinä näytelmää kun Urkki askaroi ja urakoituaan muitakin kellahti kumoon. Totta kai me säikähdettiin että Urkki oli kuollut. Juoksutettiin se säkissä kiireesti omaan kotiin häkkiinsä ja kas siellähän se virkosi.

.

Seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, karjalaispojat tulivat kertomaan, että musta kani oli yöllä synnyttänyt poikueen. Arvata saattaa miten jalostustyömme ja Urkin tehokkuus saivat kyläkulmalla siivet alle. Urkin sankaruudesta tuli naureskelun aihe – ihan hävettäväksi asti.

.

Kun verrataan 2000-luvun lasten ja varhaisnuorten maastopyöriin, mopoihin ja mönkijöihin meillä maaseudun kossijoukolla oli yhteiskäytössä naisten polkupyörä pelkillä vanteilla, istuinsatulakin puuttui. Pienempien ajoharjoittelua varten istuintangon ja ohjaustangon välissä oli paksu köysi. Kun vuorooni tuli elämäni ensimmäinen ajoyritys. Se päättyi suoraan nokkosia täynnä olevaan maantien ojaan pukeutuneena pelkkiin uimahousuihin. Poikajoukosta minua kehotettiin juoksemaan joelle, jonne oli toista kilometriä matkaa. Juoksin kuitenkin parin sadan metrin päähän kotiin, jossa äiti uhrasi kirnuamisvalmiin kerman ja voiteli sillä minut… Polttaraisen, eli nokkosen aiheuttama polte ja iholle nousevat rakkulat ovat tuskallisia ja kosketusarkoja aikansa.

.

Mikolla oli rammari, eli levysoitin ja siihen ainakin yksi levy, savikiekko. Alkujaan soittimessa oli veivaamalla viritettävä jousi. Mutta Mikon rammarista jousi oli poikki ja toimi levyn keskeltä sormella pyörittämällä. Musiikkituokioista muistan: ”Iitin Tiltu oli viidentoista kun pääsi rippikoulusta..”, ja olisikohan kääntöpuolella soinut: ”Viipurin Vihtori” en ole ihan varma.

Naapurustossa Väliahon Niilolla oli kunnossa oleva gramofoni ja hyvänlainen kokoelma sen ajan iskelmiä. Niilo soitti itse haitaria. Hänen säestyksellään usein lauloin mm.

.

Tähti ja meripoika: Tuoll on iltatähti sille laulan, taivahalla kun se kimmeltää. / Aatoksein mun rientää kotimaahan, kyynel poskelle kun vierähtää..

.

sekä

.

Orpopojan valssin: Ohdakkeista astua on orpopojan tie, tie pitkä ja mittaamaton. / Ei koskaan kotilieden lämpöhön se vie miss äitini kehrännyt on. / Vaan aina maailmalle, oudon orren alle, lainalattialle kallistan mä pään, ma taivasalla tanssin orpopojan valssin onnestani unta nään. / Ma oon orpona, mutten orjana miksi itkemään kun mä kerran onnest unta nään / Se on aarre mun, siit on puolet sun Tule tyttö jaa se kanssani mun.

.

Nokkoskokemuksena ”ohdakkeisuus” oli minulla tosiasia.

.

Alakankaan ringin pielessä kasvoi suuri, laajaoksistoinen tuomi, jonka alle ja tietämiin kesäiltaisin kylän nuoriso kokoontui, varsinkin tytöt. Oman ajanilmiönsä toi sota-ajat. Karjalaissiirtolaisten ja Lapin sodan evakoiden nuoriso toivat omat etniset, niin kuin nykyisin ilmaistaan, sävynsä murteiden, käytösnormien ja seurustelunkin muodoissa. Me koltiaisikäiset pojat oltiin haitta-aste varttuneemmalle aikuistumisen oireita ounastaleville ryhmille.

.

Tietenkin asetelmat innostivat kiusantekoihin. Kerrankin kesäsunnuntaina iltapäivällä kyläkulman tytöt olivat sulkeutuneet naapurin kamariin. Verhot oli vedetty visusti akkunoitten eteen. Lassi oli kuorinut katajasta kepin. Keppi oli taivutettu nipulla hevosen häntäjouhia niin kuin viulun jousi. Kossijoukolla hiivittiin sen kamarin akkunan taakse jossa tytöt pelasivat, Lassin vakoilutiedon mukaan piritismiä; voipaperin päällä piti nurinpäin käännetyn juomalasin liikkua, kun jokaiselta sormi oli lasin päällä ja keskittyneesti tuijottivat juomalasia.

.

Me sidottiin akkunan kittausnaulaan karhulankaa ja kiristettiin se tiukalle. Hevosenhäntäjouhiin oli hangattu pihkaa ja kun Lassi vonkautti rokalla ”pirunviulua”, resonanssi oli vaikuttava. Kamarista kuuluin kolinaa ja kirkumista. Kaikki ryntäsivät yhtä aikaa ovesta ulos, joku yritti ikkunankin kautta. Meille tuli kiire piiloutua ryytimaan marjapensaiden taakse. Tietysti lanka jäi kittinaulaan ja taisi siinä pirunviulun rokakin tippua, sen verran sipakka oli lähtö akkunan alta. Ja pahantekopaikalle ei ollut syytä, ilmitulematta mennä. En tiedä talon tytötkö soittimet sieltä hoksasivat.

.

Molemmin osapuolin tapahtumasta visusti vaiettiin. Tempauksemme julkituleminen ei olisi ollut tyttöjoukon, eikä tietysti meidänkään hyödyksi. Aikansa kyräiltiin puolin ja toisin, huhuna liikkunut koston varjokin himmeni ajan myötä.

.

Pirunviulujen ja pierumarssien ajasta luonnonmukaisessa ”tikanpojan puuhun nousussa” kiinnostuksen subjektit ja objektit muuttuivat, sitä oltiin noustu jo toki arvoportaissa ylemmäs, mutta sittenkin kolli-iässä tyttöihin kontaktin saanti oli ja on kai edelleen vaikeaa.

.

Eräässä yrityksessä Maija mottasi minua kirjalla päähän ja tähtäsi toiseen iskuun, väistin ja löin otsani pulpetin kulmaan, siitä on oikeassa silmäkulmassa arpi edelleen muistona. Rehtori Selinheimo sanoi opettajanhuoneessa haavaa paikatessaan: ”Sinulla on nyt merkki tämän koulun tytöistä elämäsi loppuun asti”. Oikeassa ukko oli.

.

Maijalta pyysin marraskuussa 2008 anteeksi 50-vuotta vanhaa härnäämistäni.

Tapahtumasta on nyt minulle esitetty osuudestani rankempi versio; että olisin hipelöinyt takaapäin Maijan rintoja ja itse asiassa hänen potkunsa olikin kohdistunut samoille tienoille kuin sähköpaimen-testissä..? Koukkuun käpertyessäni olisin lyönyt pääni pulpetin kulmaan… Sen version yksityiskohdat pitää vielä tarkistaa… En usko tuota väitettä. Korkeintaan olisin uskaltanut kainalosta kutitella..?

.

Kolmannella luokalla kirjoitin Heidille kirjeen joka päättyi runolainaukseen: ”En voi sua unhoittaa poijes vaikken ikänäin sua saa..”. Palautteena sain koko luokan nähden kirjoitusvihkosta päin korvia.

.

Pekka O.:n kirjan yhtymäkohdat keskikouluaikaan ovat ajallisesti vain vuoden erolla hänen kokemuksistaan. Olen vuoden häntä nuorempi; Latomeren pitäjän keskikoulun opettajat ovat olleet meillä samat.

Tässä kuvassa osa opettajista, ylärivi vasemmalta rehtori Selinheimo, kirkkoherra Repola, maisteri Haapoja. Alarivissä vasemmalata maisteri, rva Selinheimo, maisteri Knuuti ja kotitalousopettaja, rva Salanne.

.

Ryhmäkuva on keskikoulun ensimmäiseltä luokalta 1951, istun eturivissä vasemmalla.

Suomen kielen maisteri Elsa Alice Kettusesta
minulla on kirpakat jopa osin katkeratkin muistot. Meitä muutamia poikia hän haukkui idiooteiksi; ilmeisesti murteemme ja velmuilujemme johdosta; tai hän ylipäätään inhosi pojankoltiaisia.

Pekka O. kirjoittaa:

.

Syksyllä 1951 luokkaan ilmestyi tukevahko, pyöreäkasvoinen, rillipäinen, noin kolmekymppinen naisihminen. Varmanoloisesti hän nousi kateederille ja esittäytyi:

– Minä olen maisteri Elsa Alice Kettunen ja opetan teille hitoriaa ja äidinkieltä. Minua on sanottu vaativaksi opettajaksi, enkä hyväksy pienintäkään häiriötä.

Sitten hän siirtyi taulun eteen ja otti liidun käteensä. Seurasimme silmä tarkkana, miten hän jatkaa esittelyään. Samassa hän pyörähti opettajanpöydän taakse ja korotetuin äänin jatkoi:

– Missä teillä on luokan istumajärjestys. Järjestäjä nousee, ylös.

Viimeiset sanat hän lausui karjahtamalla. Aaro nousi säikähtyneenä ylös.

– Eikö järjestäjä osaa puhua? jatkoi maisteri.

– Minä en oo huomannu sitä kirjottaa, kun kaikki opettajat ovat tunteneet meijät, vastasi Aaro.

– Mitä kieltä sinä puhut? En minä ymmärtänyt siitä puoliakaan. Minä tulen vaatimaan, että oppitunneilla puhutaan kirjakieltä.

Sitten hän jatkoi puhettaan Aarolle, joka punastuneena seisoi pulpettinsa vieressä.

– Ja sitten järjestäjä, kun tulen seuraavan kerran luokkaan, on pöydällä oltava istumajärjestys musteella kirjoitettuna painokirjaimin eikä millään hieroglyyffeillä. Saat istua.

Maisteri kääntyi taulua kohti ja käänsi päänsä luokkaan päin ja jatkoi:

– Kirjoitan taululle kirjat ja välineet, jotka teidän on hankittava. Seuraavalla oppitunnilla ne on oltava kaikilla

Tämän tehtyään, maisteri pyörähti ovelle. Kaikki pomppasimme ylös pulpeteista ja meni tovi ennen kuin joku uskalsi avata suutaan. Myöhemmin kirjailijana tunnettu Seppo tuumasi rauhallisella äänellä:

.

– Olipa melekone ilimestys. Minusta se oli yhtä leviä ja pitkä, vähä kun tasottas sivuja, siitä tulis kuutio.

.

Sepon keksimä nimitys levisi kaikille luokille. Oppilaspiireissä häntä kutsuttiin koko vuoden ajan kuutioksi. Näin Pekka O.

.

Kaikeksi onneksi maisteri Elsa Alice Kettunen viipyi meitä takkupäitä valistamassa vain lukuvuoden 1951-52. Minulle hänestä koitui tietyn sorttinen arpi sieluuni; maisteri Elsa Alice Kettusen varsinaisesta suomenkielen opetuksesta minulla ei ole minkäänlaisia mielenkuvia. Ilmeisesti olen sulkenut hänet kuution muotoiseksi tyhjiöksi.

.

Nimittäin, kohdalleni osui koko keskikouluajalle vain yksi esitelmä. Maisteri Kettunen antoi aiheeksi Viljo Kojon kirjan, jonka nimeä en enää muista. Kirkonkylän kirjastosta ei sitä, työläiskirjailijan kirjaa, löytynyt; joten ehdotin maisterille esitelmän aiheeksi PUHE. Ajatuksen sain latomeren pitäjän markkinoilta karvalakkeja kauppaavalta heleppoheikiltä:

.

”Puhe ei saa olla pitkä.

Se pitää olla lyhyt ja ytimekäs,

niin kuin nykyajan naisten hameet,

mutta tarpeeksi pitkä,

jotta se peittää pääasian.”

.

En päässyt aiheessani alkusanoja pitemmälle. Arvata saattaa mikä metakka siitä nousi. Maisteri ajoi minut sen tunnin lopuksi ulos luokasta, saatesanoilla ja uhkailuilla käytöksen alennuksesta ja suomenkielen numeroksi korkeintaan vitosta ja ennusteella etten saavuta saastaisen käytökseni johdosta metsuria korkeampaa sivistystasoa. Miten niin pienikokoisesta naisesta lähti niin kova ja mahtava ääni?

.

Jo toki varsinainen töölöntyö oli jättää huomioimatta maisteri Elsa Alice Kettusen huumorintajuttomuus.

.

Sinisilmäisyyteni ilmaisuvapaudesta johtui kai siitä ettei kotikasvatuksessani harrastettu karjumista eikä mieletöntä kurin korostamista.
.
kotikouluOlen osan lapsuuden ja varhaisnuoruuden vuosista talviajat asunut kyläkoululla. Jo kansakouluaikana luin koulun oppilaskirjaston, ainakin kaikki siellä olleet, poikien seikkailukirjat.

.

Kyläkoulullamme oli myös sivukirjasto aikuisille. Sain monta kertaa tuurata johtajaopettajaa ja hoitaa lainakortistoa hänen asiointimatkojensa aikoina. Siinä sain mahdollisuuden lainata kaikenlaisia kirjoja, ilman mitään korttiin merkintöjä.

.

Ymmärtääkseni johtajaopettaja kirjoitti kirja-arvosteluja, koska hänelle kirjankustantajat lähettivät vapaakappaleita, jotka hän oli varastoinut koulun vintille. Vietin monet kevätillat sen ”kirjaston” lukemistossa.

.

Jos olisin esitelmäni aiheeksi saanut esim. ”Robinson Crusoen seikkailuista”, ”Aarresaaresta”, ”Tarzanin seikkailuista”; Jos maisteri Elsa Alice Kettunen olisi sivistyneesti kartoittanut mitkä asiat meitä poikia kiinnosti, esseetä olisi pukannut yhdeltä jos toiselta.

.

Kettusen jälkeen maisterien Hokkasen ja Haapojan ajalta en muista sitä harrastivatko he esitelmiä. En muista joutuneeni luokan edessä esiintymään, muuten kuin konventin ohjelmissa laulamaan Vesan hanurin säestyksellä. Laulun harrastuksessa olin haka. Esimerkiksi osasin ulkomuistista kaikki maakuntalaulut kaksiäänisesti. Riston kanssa lauloimme hopeisen suoritusmerkin siten, että kanttori Kustaa Kiviniemi määräsi laulun ja sattumanvaraisesti ensimmäisen tai toisen äänen. Meiltähän tämä kävi.

.

Kustaa Kiviniemestä: Kesäkuun kuudentena 1945 juhlittiin Kustaan päivää Nivalan kanttorilassa. Vieraiden kanssa seurustellessa syntyi kolmen miehen, Kustaa Kiviniemen, Toivo Salanteen ja Juho Liljan kesken ajatus keskikoulun perustamisesta Nivalaan. Sodasta oli juuri selvitty, ja tuleville sukupolville haluttiin tarjota parempaa. Jo kahden viikon kuluttua asia oli kunnanvaltuuston päätettävänä, ja keskikoulu aloitti toimintansa syyskuun puolivälissä 1945. Kanttori Kiviniemi opetti keskikoulussa laulua 1945–66 ja perusti teinikuoron.

.

Huvittavaksi kehkeytyi eräs konventtiesiintyminen, nämähän olivat illanviettoja, joissa oli aluksi ohjelmaosuus ja lopuksi, koska tanssia ei saanut, tanhuttiin pyörimällä piiriä, useimmiten laulettiin ”kehrää kehrää tyttönen, huomenna saat sinä sulhasen ..” jne; jännittävintä oli se osuuko kohdalleni Salme, johon olin ihastunut jo ensimmäisellä luokalla. No, osuihan se vuorollaan, mutta en saanut sanaakaan sanotuksi…

.

Niin, piti kertoa yksityiskohdasta, Kun esitin Vesan hanurisäestyksellä iskelmää ”kevät toi kevät toi muurarin..” jne. Siinä on kertosäe: ”Oi miksi minä tummana synnyin, miksen syntynyt vaaleana, minun armaani ei lemmi tummaa, hän lempii vain vaaleata.” Hilpeyttä yleisössä herätti, kun tukkani oli kesäauringon paahtama – täysin valkoinen. Mutta esitykseni oli – ennen äänenmurrostani – tasoltaan sitä luokkaa, että varmasti olisin pärjännyt näissä television tenavatähtikilpailuissa vaikka kärkisijoille, vaikka sen itse sanon.

.

Salmeen olin niin pihkassa, että menin konventin jälkeen odottamaan häntä osuuskaupan hevospuomille asti. Tiesin hänen menevän kotiinsa sitä kautta. Toki siinä kohdatessa jotakin juteltiin. Saattelin hänet jokisillan yli. Siihen sillalle stoppasi tämä suhdeyritys… Voi armoton, miten kipeitä aikoja ne herkälle sielulle olivat. Kuka tunnustaa?

.

Joka tapauksessa extempore ja valmisteltuja puheita pitämällä, muistioita laatimalla ja kolumneja lehtiin kirjoittamalla olen elantoni hankkinut ja lapseni kouluttanut, sekä parin vuoden ajan paikallisradion ohjelmatoimituksessa puuhastellut Maisteri Kettusen ennuste meni pahasti pieleen; muistaakseni 1953, tai -54 paikallisessa lehdessä julkaistiin ensimmäinen ”kyläkirjeeni”. Noilla kirjeillä ilmeisesti halusin näyttää tai ainakin itselleni todistaa etten ole niin mitätön kuin maisteri Kettunen luokitteli.

.

Keskeytin oppikoulun kolmannelta luokalta. Motivaatio oli hukassa. Varsin vähällä oli etten ryhtynyt pyrkimään metsätalousopistoon… Yhden talven ja kesän olin Oulussa Toppilan satamassa Metsäliiton palkkalistoilla. Toppilan tienesteillä ostin puvun, kengät, karvakauluksella varustetun päällystakin, suikan mallisen karvalakin, sekä ensimmäisen haitarini (kuvassa) Sammallahden kello- ja soitinliikkeestä.

.

Myöhemmin ostin oululaisesta soitinliikkeestä käytetyn saksalaisen Weltmeister-pianoharmonikan, jossa oli muhkeat soinnit ja useampia äänikertoja mitä ensimmäisessäni.

Sitä olen synkeästi katunut, kun muutama viikko ennen armeijaan menoa vaihdoin soittimen Pekka M:n kanssa Jawa CZ-moottoripyörään. Ruotuväessä jos missä se olisi ollut tarvekalu; siellä olisi ollut monenkertaiset mahdollisuudet harjoitteluun ja patteristossa oli muitakin musiikin harrastajia… Tässä on yksi niistä valinnoista johon ei ole palautusoikeutta.

.

Perustimme 1956 neljän pojan kanssa ”Rytmi-Veikot” nimisen yhtyeen ja soittelimme nuorisoseurojen taloissa ja kesäaikaan tanssilavoilla.

.

Kuvassa vasemmalta Mikko, Matti, minä ja Lauri

.

Erään sivukylän nuorisoseurantalon iltamissa kesken illan äityi kylätappelu.

Saliin paukahti sisälle kaksi nuorta miestä nyrkkeillen olan takaa keskenään. Väki katosi kuin savu Saharaan ja tilalle ryntäsi lisää miehiä, jotka heittelivät nyrkkityöskentelyä tehostaakseen penkkejä, näin yhtäkkiä tangon tahdit vaihtuivat joukkotappeluksi. Soittimien ”roudaamisessa”, niin kuin sitä nykyisin kutsutaan, taisi tulla nopeusennätys. Nimittäin ainoa vaihtoehto, joutumisesta lentävien tuolien, penkkien ja muiden irtotavaroiden rusikoimaksi, oli paeta kimpsuinemme näyttämön ikkunan kautta taksiin ja pois paikalta. Soro-Emppu, meidän vakituinen kuski, oli ehkä varautuneesti pysäköinyt autonsa lähelle pakoreittiämme. Selvisimme kaikilta osin ehjinä kotimatkalle.

.

Metsänhoitouran haaveet jäivät kun sain vakituisen työpaikan Latomeren pitäjän Osuuskaupasta, ensin rautamyymälässä ja sittemmin varastossa; Osuuskaupan varastohommat päättyivät ja vaihtuivat Pohjanmaan Tykistörykmentin viestilinjan koulutukseen, aliupseerikouluun ja vähällä oli etten jäänyt armeijan palvelukseen – olin listalla reserviupseerikouluun.

.

Sotaväen jälkeen tulin latomeren osuuskauppaan entiseen tehtävään. Osuuskaupan toimitusjohtaja oli vaihtunut. Kemiamme eivät toimineet. Palasin Pohjois-Karjalaan ja sieltä mutkien kautta tänne Aurajoen kaupunkiin.

.

Latomeren pitäjästä olen ollut pois yli viisikymmentä vuotta. Toisaalta vuosien varrella käyntieni yhteydessä, väheneviä sukulaisia tapaamassa, tunne ”ulkopuolisuudesta” on voimistunut kerta kerralta; maisemat muuttuvat, tiet kulkevat eri paikoissa eksymiseen asti, aikuiset ovat aina vain nuorempaa sukupolvea. Henkistä yhteyttä on vain ikään kuin kutistuvan ”pihapiirimuistin” verran. Itse tuntee katoavansa ikään kuin menneiden joukkioon. Kuulumisten piirissä ovat enää kysymyksinä poismenneet tuttavat ja kadonnut miljöö.

.

Matkalla marraskuussa 2008 Latomeren pitäjästä Aurajoen kaupunkiin Marjatta tapansa mukaan luki kirjaa, joten minulle jäi runsaasti aikaa antaa muistojen palata ajanvirrassa niihin hetkiin ja valintoihin jotka koulukavereiden kanssa jutellessa ikään kuin päivittyivät eläviksi muisti- ja mielenkuviksi.

.

Viitasaaren paikkeilla radiosta tuli entisten nuorten sävelradio-lähetys; Olavi Virta lauloi ”Hopeisen kuun”. Merkillisellä tavalla iskelmän sanat satuttivat eri lailla mitä aiemmin. Tosin tähän iskelmään liittyy elämäni niissä vuosissa kun ”mahla vielä virtasi suonissa” pari valintaa, jotka vaikuttivat vahvasti käännekohtina elämässäni.

.

Kuvan CD-disketissä on mielestäni 1950-luvun tunnelmallisin ja koskettavin kokoelma Olavi Virran tuotannosta. Nämä iskelmät olivat niitä ”hittejä” joita maaseudun levytansseissa pääosin soitettiin..

.

HOPEINEN KUU (G. Malgoni – Suom. Rauni Kouta)
Hopeinen kuu luo, merelle siltaa,
ei tulla koskaan voisi kai tällaista iltaa.
Odotan turhaan, sinua armain,
kuu kulkee pilven taakse taas on meri harmain.
Kaipaus vastaa sydämen ääneen,
onneni tiedän mä nyt taas niin yksin jääneen.
Toinen nyt kuuta kanssas katsoo,
toinen vienyt sinut lie nyt.
Hopeinen kuu luo, merelle siltaa.

.

”Hopeiseen kuuhun” liittyy Sievin Järvikylän nuorisoseuran iltamista haikea muisto saattomatkasta sen syksyn elokuussa kun lokakuussa koitti sotaväkeen lähtö. ”Hopeisen kuun” tanssissa kysyin pääsystä saatolle. Siihen aikaan jos viimeiseen tanssiin, eli kiitosvalssin tyttö haki, se oli merkki saatolle pääsystä. Näin kävi.

.

Laimin heleä nuoruus ja lämpimän syyskesäyön keskustelumme – molempien tulevaisuuden suunnitelmista, pois jonnekkin muualle on lähdettävä oli aiheena kunnes kimppakyyti tuli. Laimi jäi, elokesän luonnonkukista keräämäni kukkanippu kädessään siihen kotiportilleen – kiinnittyi muistoihini näihin päiviin asti mielenkuvaksi piirtyneenä: ”Toinen nyt kuuta kanssas katsoo, toinen vienyt sinut lienyt..”

.

Vielä nytkin elokuun myöhäisillassa, kun kevyt usva leijuu maisemassa, kypsän luonnon ääriviivat piirtyvät ja viipyvät yksityiskohtien uinuessa hämärän tyynessä taustassa.. ”ei tulla koskaan voisi kai tällaista iltaa”.. Ei koskaan.

.

No, miten sen ottaa. Aamuvarhaisella lokakuussa 1957 nousin latomeren pitäjän rautatieasemalta junaan, jonka suunta oli itään. Toinen hopeinen kuunsilta tyynen lammen pinnalla toisella reunalla Suomen karttaa johti avioliittoon, jossa kuitenkaan yhteiselon arvot eivät soveltuneet yksiin ja päättyi 1973.

.

Sotilasmuistiosta on jäljellä vain yksi sivu, jonka kääntöpuolella on viestipatterin ryhmäkuva, jossa on ryhmänjohtajien nimmareita.. Ilmeisesti lapset ovat saaneet sen piirustuskirjakseen; nämä sivut pelastuivat muuton yhteydessä.

.
Sotilasmuistioon olin piirtänyt kasvokuvan tytöstä,

.

jolla oli vaalea pitkä, latvoistaan kihartuva tukka. Ilmeisesti sielun mallina oli Laimi.

.

Unikuva Laimista on nuoruuden rajakohdasta, jossa kaksi, isänsä sodassa menettänyttä, aikuisuuden kynnyksellä olevaa nuorta uskoutuivat toisilleen tulevaisuutensa suunnitelmista; minulle utuisen kesäyön tunnelma on kai ollut vastapaino sota-ajan painajaisille, ja irtautumista ahdistavista pelkotiloista, joita lapsena ei itse pystynyt käsittelemään järkeen käyvällä tavalla.

.

Hämmästyin myös muistojen virtaa ”Hopeinen kuu” -tarinasta… Olen Silja Linen musiikkiputiikista ostanut saman nimisen CD-disketin… Kokoelman iskelmät tuovat mieleen myös armeijan aikaa.

Paloaukean aliupseerikoulussa viestilinjan oppilailla oli vapaaehtoinen tehtävä koulun ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta ”studiosta” soittaa keskusradioon levyjä iltaisin ja viikonloppuisin tiettynä aikoina. Vietin siellä monta iltaa ja vuoroja viikonloppuisin.

.

Ja melkein joka ilta ”lusperin studiossa” soitin Olavi Virran ”Babettin” ja Glenn Millerin kappaleita… mm. ”Kuutamoserenaadi”. Paul Anka oli poikien toivelistalla. Olen hankkinut kokoelman tuon ajan savikiekkoja sekä uusiotallenteita vanhasta iskelmämusiikista CD-disketeillä.

Kuvassa Pohjanmaan Tykistörykmentin viestipatteri 1957.
.

.

Eniten soitin Veikko Tuomen ”Silmät ikkunassa”; joka palauttaa toisen muiston joululomalta 1957-58 uudenvuodenvaihteen kohtaamisesta latomeren pitäjän Tuiskulan urheilutalolla, ilotulitusrakettien paukkuessa…

.

Otin yllätyshteyden 50-vuoden taakse puhelinkeskustelussa.. jonka seurauksena kirjeeni hänelle muisteluista pvm. 16. maaliskuuta 2009

.

Nyt kun piilossa olleet tapahtumat ja asiat palaavat mieleen ja minua on yllytetty kirjaamaan niitä ylös; siinä tilanteessa kun vielä sormet näppäimillä pelaava. Nähtäväksi jää saanko aikaan niitä kirjaksi asti?

Oikeastaan tämä kirje on rakkauden tunnustus 50-vuoden takaa… Olin joulu- ja Uudenvuoden lomalla sotaväesta. Kysyin puhelinkeskustelussa Sinulta, muistatko uudenvuoden vaihdetta 1957-58 Tuiskulan urheilutalolla. Osuimme tanssille kun vuosi vaihtui ja ulkona alkoi ilotulitus. Sinä kapsahdit kaulaan ja suutelit…!

Muistan elävästi miten Sinusta oli kehittynyt kaunis nuori nainen. Sinulla oli lyhyt tukka, joka sopi kasvosi piirteisiin niin, että kipeää teki. Olenhan tuntenut Sinut ihan alaluokilta asti.. asuimme samassa pihapiirissä monta vuotta, ennen kuin katosit kirkonkylälle.

.

Junamatkalla lomalta kohti itää mietin miksi en kysynyt Sinua kirjeenvaihtoon kanssani. Toisaalta elämäni oli tuossa vaiheessa murroksessa, tiedossani ja edessäni oli ainakin aliupseerikoulu ja mahdollisesti reserviupseerikoulu. Meille annettiin ymmärtää, että on mahdollista saada virka armeijasta; elettiinhän melkoista työttömyyden aikaa. Virkoja olisi ollut Ylämyllyllä ja Oulussa. No, tässä ollaan. Tein valintoja joista ei ole palautusoikeutta.

.

Toivottavasti et pahastu jos sanon, että olet ollut ”kasvot ikkunassa” (Veikko Tuomen savikiekolla) monissa kuoppaisissa vaiheissa elämäni varrella, kun olen joutunut kaivamaan pinnalle herkemmän sisimpäni ja unikuvani itsetuntoni kursimisessa. Minuthan on ay-asiamiestehtäviä varten koulutettu kestämään koviakin paineita.

.

Kiitos siitä mitä et itse tiedä olleesi .. voimaksi .. elämässäni.

Kaikella tavalla ystävällisin terveisin

.

Tässä kohtaa lienee syytä kertoa toinen tapaus joenkaupungin kansantalolta. Olimme Hellin kanssa ensimmäistä kertaa kaupunkilomalle tanssipaikan ravintolassa limsalla kun nuori mustalaistyttö ja poika tulivat juttusille ja tyttö pyysi saada ennustaa. No, mikä ettei!

.

Tyttö tutki käsiemme viivoja ja sanoi, että menemme kohta naimisiin vaikka mitään merkkejä vakavasta seurustelusta ei ollut. Huolimatta siitä, mustalaistyttö kertoi montako lasta saamme; mutta totesi että avioliittomme ei kestä – eroamme, koska olemme keskenämme niin erilaiset. Hellin kättä tutkaillen hän sanoi: ”menet uudelleen naimisiin työmiehen kanssa”. Omaa ennustettani en muista.

Tuskin sitä niin kovin vakavasti otettiin. Koko tapaus unohtui vuosiksi. Kunnes kymmenen avioliittovuoden jälkeen Helli tahtoi menettämänsä nuoruuden takaisin.. ja tosiaankin parista vaihtoehdosta löytyi se mustalaistytön ennustama työmies. Avioerossa jaoimme lapset puoliksi. Olimme rakentaneet valimokauppalaan omakotitalon, joka meni myyntiin kun muutin sähköpitäjään. Hellin nuoruuteen paluun prosessissa hajosi kaksi perhettä…

.

Tietysti kun kelaan paluumuistia taaksepäin, jos elämänkulkuni olisi ollut toisenlainen, mikä olisin nyt? Minulla ei olisi tätä perhettä, lastenlapsineen kaikkineen ja nykyistä elämänkumppania, Marjattaa, jonka kanssa on ollut hyvä ja mielekäs yhteiselo. Olisinko jäänyt maisteri Kettusen vannomalle ”metsuritasolle”? En olisi hankkinut tähän johtanutta koulutusta, enkä käynyt niitä kursseja, enkä osallistunut siihen elämänkouluun, joka viimeisimmässä uravaiheessa muokkasi minut itseni kanssa toimeentulevaksi vahvistaen myötäelämistä toistenkin puolestapuhujana, itsesuojeluvaistoani ja itsetuntoani. Kieltämättä maisteri Kettusen persoonakäytös jätti sieluuni haavan, jonka arpeutuminen on vienyt paljon enemmän aikaa kuin merkki silmäkulmassa.

Marjatan kanssa olemme yhtyneet käytettyinä. Tapasin hänet keväällä 1988 elokuvateatterissa; ”Huuto vapaudelle” elokuvanäytöksessä. Istuimme rinnakkain. Jonkun rankan kohtauksen aikana hän tarrasi käteeni. Näytöksen jälkeen pyysin häntä iltapalalle viereiseen ravintolaan. Tilasin äyriäiskeittoa. Niin kamalaa sapuskaa en ole ennen sitä enkä sen jälkeenkään lautasella eteeni syötäväksi saanut.

Siitä homma kuitenkin käynnistyi. Avioliittoon meidät vihittiin elokuussa 1991. Voin kai sanoa, että näin ruohonjuuritasolla olen kokenut varsin värikkään ja vaikuttavan elämänkaaren.

* * *

.

Kirjeestäni Pekka O.:lle:

.

Oletan, että olet kokenut saman sorttisia väristyksiä kirjasi kokoamisessa; tuosta kuvailemastasi rapakon hajusta saatan kertoa: varsinkin keväisin kun ilta vaihtuu hämärän kautta sen verran pakkasen puolelle että sulaneissa lätäköissä syntyy osittaista jääksi riittymistä ja ratisee askelten alla ja niin kuin sanoit rapakko tuoksuu.. merkkinä talven taittumisesta.

.

En tiedä onko tämä syöpävaiva, vaikka se onkin erittäin hyvin hallinnassa, laukaissut jotakin piilossa pysyneeltä mielenkuvien ”kovalevyltä” yhäti pursuavia muistoja, tapahtumia kuin eletyn ajan kangastuksina.. Toisaalta olen elämän matkallani tallentanut leveähkön kirjahyllyn päälle mappirivistöön kirjoituksia ja kirjeitä niin sanotusti ”kaiken varalta”.

.

Irma-serkkuni, joka itse asiassa on hoitanut minut koko lapsuuteni ajan ja pidimme kiinteästi yhteyttä aivan hänen poismenoonsa asti. Hänen hautajaisissa syksyllä 2004 sain hänen keräämänsä valokuva-albumit. Siinä on valiokuvia kasvatusisäni Kanadan reissusta ja valokuvia hänen urakoimista ja rakentamista työmaista. Kanada-kuvat ovat 1930-luvulta.

.

Sittemmin joenkaupungissa rautakaupan rakennustarvikeosastolla ollessani keikkailin viikonloppuisin ”Jorma Karttusen kvintetti” –nimisen viiden pojan yhtyeessä (Jorma kuvassa) ympäri pohjois-karjalloo.. siihen asti kun sain pestin Rosenlewin huolto- ja myyntimieheksi.

.

Ohjelmistoomme kuului em. disketillä olevia kappaleita, joskin myös Taisto Tammen, Reijo Taipaleen, Laila Kinnusen jne. levytyksiä soitimme.. Soittimena minulla oli tuossa yhtyeessä rummut.

.

Meillä oli toisena suomalaisista keikkaporukoista hammond-urut; Erkki Ertamalla oli ensimmäsenä. Tämä soitin oli polkimilla varustetun urku-harmoonin mallinen, hiukan pienempi, mutta pakettiautossa ne veivät kontrabasson kanssa poskettomasti tilaa..

.

Katri Helena osallistui kerran joenkaupungin kauppaopiston illanviettoon. Häneltä oli tullut myyntiin ensimmäinen levytys ”Poikien kuvat”. Katri Helena tuli tauolla kysymään, saisiko hän laulaa muutaman kappaleen; No mitä luulet!?

.

Yeisradion maakunnista lähetettyyn Matti Haran nuoriso-ohjelmaan päästiin kerran esiintymään. Joensuun Penttilän sahan toimitusjohtaja pyrki kokoomuksen kansanedustajaksi; Jorma oli myynyt meidät keikoille muutamaan vaalitapahtumaan.. Mikä ettei! Erikoista noissa keikoissa oli, kun ko. toimitusjohtaja on ”Suhmuran Santran” sanoittaja ja duettona Jorman kanssa he esittivät ”Santran” joka tilaisuudessa.

.

Jorman isä omisti Joensuussa leipomon ja isänsä sairastumisen johdosta hän joutui ottamaan johtovastuun liiketoiminnasta. Yhtye hajosi. Aikanaan isänsä kuoltua hän jatkoi liikettä veljensä kanssa, laajensi toimintaa entisestään. Kunnes sai surmansa lento-onnettomuudessa; pienkoneen törmätessä lumipyryssä puiden latvoihin jossakin Kajaanin tienoilla.. Aina käydessäni joen kaupungissa olen viettänyt tuokion Jorman haudalla.

.

Mietimme neljän porukassa jatkaa yhtyettä, koska kysyntää olisi ollut ja olisin siirtynyt solistiksi… mutta sattuma osui taas kohtaloksi: Sain pestin porilaisen Rosenlewin alueelliseksi huolto- ja myyntiedustajaksi; myynti- ja huoltopiirinä oli itärajan pinnasta kahdeksan pitäjää Ilomantsi, Tohmajärvi, Tuupovaara, Kiihtelysvaara, Kitee jne.. lääniä oli.

.

Eräänä maanantai-aamuna lastasin autoa Joensuun Teräksen varastolla. Nostin isoa pakastinta, mennäkseni takaperin pakettiautoon sisälle.
.
Ponnistin vasemmalla jalalla, ja NIKS. Selässä vihlaisi takaraivosta kantapäähän.. Lastaus jäi siihen. Taksilla lääkäriin. Tutkimuksissa selvisi välilevyn pullistuma.

.

Kipulääkkeitä, vuodelepoa, fysioterapiahoitona muutama kerta venytyslaitteessa. Monen viikon sairasloma. Porista tuli kirje, jossa työsuhteeni purettiin heti. Myöhemmin selvisi, että koko huoltoedustajien joukko oli pestattu ikään kuin yrittäjiksi, ilman minkäänlaista työsuhteen irtisanomissuojaa …

.

Suomessa ammattiyhdistyliike oli vielä 1960-luvulla suurlakon jälkeisessä tilassa hajautunut. Provisio-, eli myyntipalkkioon perustuvilla työsopimuksilla ei ollut muuta turvasääntöä kuin: ellei tulosta, niin ulos.

.

Markkinatilanne oli akuutti. Suurelle alueelle itärajan pitäjistä tuli sähköt; Minun piirini alueelle pesukoneet, jääkaapit ja pakastearkut jakoivat Rosenlewin kilpailijan UPO:n jälleenmyyjät. Ei hyvä.

.

No, kiteeläinen auto- ja koneliikkeen omistaja värväsi minut provisiopalkkaiseksi; mutta hänen ”brändinsä” oli enemmän automyynnin puolella. Kitee oli myös väestöpohjaltaan tuolla vuosikymmenellä muuttotappiopitäjä niihin vuosiin asti kun sinne tuli KARHUN suksitehdas ja muuta teollisuutta.

.

Työvoimatoimistossa keikuin Ruotsiin lähdön tai valimokauppalassa avoinna oleviin työpaikkoihin. Pestauduin HÖGFORSIN ammetuotantoon. Välillä kävin yksitoista kuukautta Helsingissä SINEBRYCHOFFIN panimossa trukkikuskina. Kohdalleni osui vuodenvaihteessa 1968-1969 keskioluen vapautuminen. Olen lastannut KOFF:ilta uloslähteneen ensimmäisen olutrekan. Tehtaan portit avattiin uudenvuodenyönä kello 24.00. Hietalahden tehdasalueen kadunvarret olivat täynnä rekkarallin lähtöä seuraamaan tulleita helsinkiläisiä ja median edustajia.

.

Keväämmällä Höökissä avattiin uudistettu valukappaleiden puhdistamo. Hakeuduin takaisin valimoalalle. Pääsin automaattisen teräshiekkapuhalluskoneen työryhmään etumieheksi.
Myöhemmin opiskelin Johtamistaidon opiston kurssin työn ohessa ja valmistuin MTM-teknikoksi, eli työntutkimus- ja menetelmäsuunnittelijaksi, eli ”kellokalleksi.”

.

Valimokauppalasta lähdin avioeron saattamana sähköpitäjään; Kaksi vuotta jakokeskustehtaassa: uudistin urakkahinnoittelun ja tuotantotilojen layoutin,; laskentajärjestelmää käytettiin urakkahinnoittelun lisäksi myyntimiesten tarjouslaskelmien etuhinnoittelussa ja jälkiseurannassa sekä koko tuotannon läpimeno-ohjelmoinnissa.

.

Kuvassa jakokeskuksen työntutkimusta käytäntöön soveltamassa; tavoite nättää selvältä.

* * *

Tammikuussa 1975 pääsin työhaastatteluun ja valittiin STTK-laisen esimiesten ja suunnittelijoiden ammattiliiton Turun alueen asiamieheksi.

.

Tässä kuva tilaisuudesta Turun kaupungin teknillisen oppilaitoksen lukukauden päätöstilaisuudessa. Olen luovuttanut ammattijärjestömme stipendin valmistuneelle teknikko-oppilaalle (kuvassa oikealla) – keväältä 1977.

.

Yli kahdenkymmenen vuoden aikana sain järjestää koulun luokkatiloissa vuosittain jokaiselle valmistuville teknikkolinjoille ammattiyhdistystoiminnan informaatio-oppitunnit ja kutsun joka kevät valmistuvien insinöörien ja –teknikoiden päättöjuhliin; näissä tilaisuuksissa meillä insinööriliiton ja teknisten liiton edustajille oli varattu puheenvuoro.

.

Sähkölakon 1977 kevään päättöjuhlaan oli valmistanut puheenvuoron. Ohjelmassa insinööriliiton edustajalla, heidän paikallisosaston puheenjohtajalla oli ennen minua puheenvuoro. Hän haukkui ja solvasi käydyn sähkölakon osapuolta teknisten ammattijärjestöä.

.

Insinööriedustaja oli Wärtsilä ammattikoulun rehtori ja hänen sanomansa oli alentuvaa suhtautumista teknikoiden järjestäytyneisyyttä kohtaan. No, raapustin hänen vuodatuksensa aikana joitakin iskulauseita painopisteitä valmistetun puheeni kääntöpuolelle.

.

Valmisteltu puheeni meni uusiksi täydellisesti ”tässä ja nyt” esittämiseksi. Väistämättä mieleeni kumpusi maisteri Elsa Alice Kettusen karjuminen ja lannistamisen meininki. Mielessäni oli toki samana keväänä Mielessäni oli toki samana keväänä 24. maaliskuuta – 11. toukokuuta 1977 käydyn kovan työtaistelun painotukset. Latasin puhujakorokkeelta tavalla jota jälkeenpäin olen ihmetellyt: mistä ne sanat ja asiamuodot tulivat? Muistan elävästi kun pidin tehopausseja – salista olisi kuulunut nuppineulan tippuminenkin niin hiljaa väki osallistui.

.

Puheeni jälkeen teknikko-oppilaat nousivat seisomaan suosionosoituksena, insinöörioppilaat istuivat. Opettajakunnan ilmeet olivat näkemisen arvoiset.

Myöhemmin Insinööriliitto perusti Aurajoen kaupunkiin vastaavan toimiston kuin teknisten liitolla. Ensimmäiseksi kolleegakseni tuli nykyinen (2009) Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen. Yhteistoiminta lähentyi ja kehittyi monimuotoiseksi rinnakkaistoiminnaksi mm. suhteuissa puoluepoliittisesti sidonnaisiin sak-laisiin ammattijärjestöihin.

Liiton tehtävässä siirryin osa-aikaeläkkeelle 1995; tuona kahden vuoden osa-aikana suoritin valtakunnallista päivystystä ja tein kaksi kyselytutkimusta siitä miksi Suomeen muodostui niin suuri työkykyisten ja ammattitaitoisten PAARIALUOKKA.. Sen tutkimuksen mediassa julkaisun jälkeen iskostui käsite IKÄSYRJINTA; onpa puhuttu IKÄRASISMISTAKIN, mm- olin YLEn Kotimaan katsauksessa haastateltavana.

Raportissa oli laajasti kuvattu vastaajien henkilökohtaisia kokemuksia. Tämä perusselvitys johti Jyväskylän yliopiston dosentti Tarja X.:n kanssa yhteisesti toteutettuun 2500. toimihenkilö kompetenssi, eli työelämään kelpoisuuskyselyyn, viiden maakunnan alueella.

Erikoista oli kun 2500. kyselykirjeen kulku vastaanottajalle kakkospostina kesti kaksitoista (12) päivää..? Vastauksia saimme 750.

Tämän selvityksen raportti julkaistiin Norjassa Trondheimin yliopistossa kansainvälisessä työelämän konferenssissa ja herätti siellä ansaittua kiinnostusta.

Nämä tutkimukset alustivat mielenkiintoisen kompetenssiselvityksen Euroopan Unionin tasolla; Suomen työministeriö ilmeisesti esti kansainväliseen tutkimusryhmään Suomen edustajaksi kutsutun Jyväskylän yliopiston dosentin (Tarja X:n.) osallistumisen ja hänen muutkin tutkimusmäärärahat peruutettiin. Tarja X. sai viran Norjasta Trondheimin yliopistossa ja jäsenyyden tutkimusryhmässä; viiden maan yli 45-vuotiaiden työelämään kompetenssi-, eli kelpoisuustutkimus toteutettiin EU:n komission määrärahalla.

* * *

Pekka O.:n kirjasta hänen tarkoista kuvauksista löysin hyvin monta kadoksissa ollutta yhtymäkohtaa omaan varhaisnuoruuteeni, erityisesti keskikoulun ajalta. Jossa toki totta puhuen, sotaorpouteeni liittyen, sain kokea melkoisesti alentuvaa ja syrjivää kohtelua. Ei toki ikäluokkani nuorten taholta, vaan aikuisten, eräiden opettajien ja joidenkin kyläläisten taholta, ilmeisesti kateudesta kun kasvatusvanhempani saivat minusta ”sotakorvausta”.

Isäni –Aate Matias kaatui talvisodassa 15.2.1940, Karjalan kannaksen suurhyökkäyksessä. Hänen viimeisen päivänsä tapahtumista olen saanut Sota-arkiston sotapäiväkirjasta, sekä hänen kantakortistaan kopiot. Olen käynyt hänen oletetulla joukkohautahautapaikalla… Muolaan Punnuksessa.

Aate Matiaksen viimeinen taistelu

<- isäni - s.1916, k.15.2.1940.
Talvisodan 4./JR 5. sotapäiväkirjasta Karjalan kannakselta
14.2.1940
Vihollisen onnistuttua ankaran painostuksen jälkeen murtautumaan 5. ja 6. komppanian lohkolla asemien sisään sai vänrikki Yrjölä käskyn tehdä vastahyökkäys.
15.2.1940
Komppania puolusti koulu- ja rantatukikohtaa. Kello 7.15 alkoi ankara tykistötuli koulutukikohtaan, jonka vihollinen mursi noin puolenpäivän aikana. Tukikohdan päällikkö vänrikki Yrjölä kaatui ja jäi tukikohtaan vihollisen puolelle. Samoin jäi 18 muuta haavoittuneina ja kaatuneina tukikohtaan.
Kello 14.00 komppania miehitti sulkuasemat yhdessä 6. komppanian kanssa. Noin kello 16 ajoissa saimme avuksi komppania Kirman, ja komppania Metson, jotka miehittivät sulkuasemat Ns.talo, huoltotie, Punnusjärvi. Komppania luovutti asemat Kirmalle ja Metsolle kello 24.00, jonka jälkeen komppaniamme siirtyi majapaikkaan lepäilemään.
—————————–
Samalta sotatantereelta, Muolaan männiköissä, kerrotaan Tapani Vallin kirjassa” Varsinais-suomalaisten sotatie 1939-1944”:
.. Lähteen tienhaarassa käytiin koko päivän 15.2. ankaria taisteluita. Vilho Tervasmäki (6./JR 14) kertoo:
”Kymmenet hyökkäysvaunut pyrkivät kovasti ampuen pataljoonan asemiin ja uusivat hyökkäyksensä ammustäydennystä noudettuaan. Pataljoona onnistui kuitenkin torjumaan vaunuja seuraavan jalkaväen ryntäykset. Näissä taisteluissa kaatuivat 6.K:n päällikkö vänr. Heikki Kuutti ja joukkueenjohtaja, res.vänr. Holger Nummila. Niinpä minä jouduin ainoana upseerina ottamaan komppanian päällikkyyden.”

.. Kämärän asemalle illalla 14.2. saapuneet II ja III/JR 62 saivat aamuyöllä 15.2 käskyn ryhmittyä Kultakummun ja Kilteenlammen välille. Turkulainen res.vänr. Osmo Laine oli JR 62:n KrhK:ssa joukkueenjohtajana:
”KrhK kuljetettiin Itä-Kannakselta yötä myöten yli 40 asteen pakkasessa avokuorma-autoilla Summan suuntaan. Matka ei ollut ylentävä, istuimme kylmässä autossa vieri vieressä, lähestyimme jylisevää rintamaa, ohitimme Kämärän aseman ja majoituimme erääseen läheiseen koulurakennukseen. Juuri kun olimme asettuneet sisään, tuli tieto, että venäläiset olivat aivan ulottuvilla. Koulusta oli pakko lähteä ja vieläpä niin kiireesti, että komeroon minulta jäivät reppu ja aivan uudet saappaat.”

.. hyökkääjän päävoimat pysähtyivät yöksi tienristeyksen maastoon eivätkä jatkaneet Kämärän suuntaan. Tämä oli väsyneet ja hajanaisen puolustajan onni. Häikäilemättömästi edeten puna-armeija olisi helposti päässyt pitkällekin. Toisaalta läpimurtokohta oli vielä varsin kapea ja suomalaisjoukkoja sen molemminpuolin. Neuvostoliittolaiset olivat myös todenneet vastarinnan sitkeäksi ja heillä oli vahvat perusteet olettaa sen sellaisena jatkuvan..

—————————

Väinö Linna kuvaa ”Täällä pohjan tähden alla” –kirjassaan Talvisodan helmikuun taisteluja:

”He makasivat ketjussa. Eeron edessä oli pieni niittyaukea. Siinä kasvoi joitakin pieniä koivuja ja pensaita. Vihollinen ei ollut aivan aukean toisessa reunassa vaan hieman syvemmällä harvan koivikon takana. Kaikkialla tuntui maailma kumisevan ja räjähtelevän. Saaren yli lensi ujeltaen kranaatteja, jotka räjähtivät jossakin siellä mistä he äsken olivat tulleet. Niiden seasta ei kuulunut heidän kranaatinheittimiensä heikkoja lähtölaukauksia, eivätkä he paljon erottaneet niitä kahtatoista räjähdystäkään, jotka seurasivat vihollisen asemissa. Lumi vain pöllähteli savunsekaisina harmaina pyörteinä, mutta räjähdysten ääni hukkui muuhun meluun” …

”.. parilla sarjalla hän ampui lippaan tyhjäksi ja otettuaan sen aseesta hän kääntyi kyljelleen ja hamuili laukusta uutta lipasta. Silloin tuntui kuin joku olisi potkaissut häntä voimakkaasti selkärankaan. Koko ruumis puutui ja hän tunsi päässään kipua ja huimausta. Hän ehti vielä ajatella hämärästi kuolevansa”…

”.. Vuoksen saareen pienen koivun juurelle kuoli Eero Koskela.”

* * *

ELÄMÄNKOULUSSA

Olen asunut Aurajoen kaupungissa yli 30 vuotta. Syksystä 1957 suoritin sotaväen Pohjanmaan tykistörykmentissä Joensuun lähellä Ylämyllyllä; paloaukealla josta Väinö Linnan Tuntematon sotilas alkaa… Sieltä olen kiertynyt eri työpaikkojen kautta tänne Suomen Turkuun.

Valimokauppalassa suoritin työteknikon tutkinnon työ- ja menetelmätutkimuksessa, eli ”kellokalleksi”.

25. tammikuuta 1975 aloitin pestin Teknisten Liiton työehtosopimusasiamiehenä, Turun toimiston esimiehenä. Siitä hommasta jäin eläkkeelle elokuussa 1997.

Elämäntaipaleeni on johtanut jos jonkinlaisiin tehtäviin.
Tässä kuvassa Turun ja Porin läänin viimeisen maaherran kansalaisjuhlan järjestelytoimikuntaa; valmistaudumme runsaan 500. juhlavieraan vastaanottoon elokuussa 1997.

Toimin tuon vaikuttavan tilaisuuden juontajana ja seremoniamestarina.
Juhlassa kunniavieraita olivat mm. jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth puolisoineen, presidentti Mauno ja Tellervo Koivisto, Ortodoksikirkon arkkipiispa Johannes, sekä kutsuvieraita suuri joukko virkavallan korkeita edustajia.

Juhlaillan isäntänä ja kutsuvieraat vastaanotti arkkipiispa John Vikström. Yllätyksenä maaherralle saatoimme tarjota oopperalaulaja Matti Salmisen esityksen… Ikimuistoinen tapaus.

* * *

Läänin poliisijohdon nulikkamainen temppu

Tähän kansalaisjuhlan, joka oli Turun ja Porin läänin viimeisen maaherran läksiäisjuhla, liittyi kiusallinen ja mielestäni nulikkamainen poliisin temppu, josta virkavastuun kantavat silloinen Turun ja Porin läänin poliisijohtaja Mikko Paatero ja Turun kihlakunnan poliisipäällikkö Juhani Salonen. Vastuunpakoilijoita molemmat.

Kuvassa poliisiylijohtaja Mikko Paatero

Lääninviraston poliisijohdon kanssa oli sovittu turvallisuus- ja valvontavastuusta ja –järjestelyistä; jotta ulkopuoliset häiriöt estetään, mm. median edustajia juhlaan ei päästetty. Joitakin maakuntalehtien päätoimittajia oli kutsuvieraina juhlassa.

Tilaisuuden loppupuolella sain tiedon, että kutsuvieraiden autojen tuulilasien pyyhkijöiden alle oli ilmestynyt sakkolappuja, vaikka asiasta oli erikseen sovittu läänin poliisijohdon kanssa. Ripitin tapahtuneesta turvallisuusryhmän komisarion. Naamaltaan hiusmartoa myöten punaisena, ennemmin kiukusta kuin häpeästä kun virkavallan ulkopuolisena häntä kuulustelin ja vaadin lappujen poistoa – skandaalin välttämiseksi.

Keskustelussa sain tietää, että sakkolappujen jakajat oli Turun kaupungin poliisilaitokselta komennettu. Läänin poliisijohtaja, 2008 poliisiylijohtajaksi nimitetty Mikko Paatero oli tuossa vaiheessa iltaa jo poistunut tilaisuudesta, joten hänen kanssaan en päässyt sillä hetkellä keskusteluyhteyteen. Siitä en ole saanut tietoa, peruutettiinko mahdollisesti parkkisakot jälkeenpäin?

Minulla oli seremoniavastuu maaherran virallisella määräyksellä ja sehän ei sopinut eräille lääninhallituksen virkajohtajille; he kokivat tulleensa syrjäytetyiksi. Sakkomenettely oli ilmeisesti tarkoituksella toteutettu nokittamaan ja häpäisemään juhlajärjestelyt.

Selvitin parkkisakko-skandaalia kirjallisesti. Läänin poliisijohtaja Paatero väitti, eli valehteli vastauksessaan, että Turun kaupungin poliisilaitos on toiminut itsenäisesti, joten vastuu ei ole juhlassa toimineella poliisin ryhmällä. Turun kihlakunnan poliisipäällikkö Juhani Salonen ei vastannut kyselyyni, ei toistettuun tiedusteluunkaan.

No, miten sen ottaa? Turun poliisijohtaja Salonen joutui myöhemmin eroamaan virastaan – terveydellisistä syistä.

Toiminnassani väärää ”isännänoikeutta” vastaan olen menettänyt auktoriteettikunnioituksen. Virkavallan johtotehtävissä on ollut ja on edelleen liian monta vannomansa virkavalan rikkonutta, virkavastuunsa laiminlyönyttä ja koulukiusaajan asteelle jäänyttä, varsinkin oikeusvoimankäyttäjissä.

Kun Suomi oli sodassa..

”Ei ole tarkkaa lukua mutta noin 80000 lasta saivat lapun kaulaan ja otsaan näkymättömän leiman SOTALAPSI ja siinä se on pysynyt koko iän. Näin takapeilissä se on kuin jättiläinen sosiaalinen kokeilu jossa kaikki ovat tutkimusten koehenkilöitä koko elämän.” Näin otsikoidaan esim. tiedostossa SOTALAPSET. http://www.geocities.com/catshaman/0finsk/0sotalapsi.htm

Rauhan ajan EU-Suomessa 2007 oli lastensuojelun avohuollon asiakkaana 62 485 lasta; näistä 16 059 lasta oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle, heistä 10 207 on huostaan otettu, siis pois biologisilta vanhemmiltaan.

Suomessa kohtaa lapsuudessa perheväkivaltaa…

200 000 lasta.

Kaikki Se Paha, jota lapset ovat tässä maassa joutuneet ja edelleen jokapäiväisessä elämässään kohtaavat näyttää olevan, osalle korruptoitunutta lainkäytön virkakoneistoa, merkityksetöntä… Tasavallassa kaikki hyvin, vain lapset itkevät?

Lainkäytön korruptio käytännössä

Lainkäytön korruption määritelmä: Kun osa virkavallasta mm. laillisuusvalvonnan, tuomiovallan ja toimeenpanovallan piirissä harjoittaa oikeuden rajoittamista valta- ja virka-asemaa hyväksikäyttäen niin, että toiminta eroaa yleisesti hyväksytystä oikeuskäytännöstä ja tavoista.

—– Alkuperäinen viesti —–
Vastaanottaja: kari.rajamaki@eduskunta.fi
Kopio: ritva.viljanen@sm.intermin.fi
Lähetetty: 2. marraskuuta 2004 13:33

Tähän viestiini ei ole saatu ja tuskin koskaan saadaan vastausta…

TÄSSÄ MAASSA ”KATOAA” JA KARKOTETAAN LAPSIA

Mikä on Pia Ristikankaan tapaus?
Pitävätkö Suomi24-keskustelupalstalla esitetyt väitteet paikkansa?

Tosiasiassa, EU-Suomen viranomaiskäytännössä laillisuusvalvonnan ja lainkäytön rappiotila on sietämätön; mm. selvittämättömiä lasten ”katoamisia” todellakin salataan ja peitellään..?

Lähde: Keskustelu Suomi24:ssä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000005201173
——————-

Pedofiilit
Kirjoittanut: iski 1.11.2004 klo 14.55
Länsi-Suomen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero on hakemassa poliisiylijohtajan virkaa. Hänellä on luuranko kaapissaan. Toimiessaan nimismiehenä 1988 Kaarinassa, katosi 15-vuotias Pia Ristikangas, jonka olinpaikkaa ei tiedetä tai sitä mitä hänelle on tapahtunut. Mikko Paatero esti Pian tutkimukset. Kysymys kuuluu miksi, suojeleeko Paatero jotakin, vai onko hänellä itsellään sormet pelissä katoamistapauksen johdosta. Onko Ristikangaalle tehty seksuaalirikos jolloin se on pedofiili tapaus, koska hän oli alaikäinen. Hänet on murhattu melko varmasti, jottei todisteita ole. Miten Toivonlinna liittyy tapaukseen, koska sieltä paljastui pedofiili juttuja 80-luvulla tapahtuneina, mutta ovat jo vanhentuneita asioita Suomen rikoslain mukaan. Valitaanko nyt sitten poliisiylijohtajaksi Mikko Paatero jolla on selvittämättömiä asioita nimismies ajoilta.

Ketä Mikko Paatero suojeli silloin, itseään vai jotakin toista tai toisia henkilöitä, siinä hyvä kysymys
—————-

Paatero ja Turunmaan entinen poliisipäällikkö
Kirjoittanut: JSDR 1.11.2004 klo 21.40
Paatero ei ollut kovin aktiivinen Turunmaan entisen poliisipäällikön huumesalakuljetusasiassakaan tämän kärytessä Tukholman lentokentällä tullessaan Thaimaasta. Onko näillä jokin yhteys? Poliisipäällikkö selvisi vain sakoilla Turun käräjäoikeudessa eikä tullut edes potkuja, kun samojen huumeiden salakuljetuksesta on tullut aina kakkua. Käräjäoikeuden tutkinta-asiakirjat määrättiin hävitettäviksi, outoa?

Seuraava uutinen on julkaistu Turun Sanomissa 22.9.2006. Mielenkiintoista julkisuuskuvioissa on, että Turunmaan ent. poliisipäällikön huumesalakuljetuksista oli vain pienet otsikkouutiset päätoimittaja Ari Valjakan päätoimittajana ollessa. Nyt hänen poistumisensa eläkkeelle (SOS-lapsikylä-sotkujen ryvettämänä) Turun Sanomienkin uutisointi on avartunut:

Lainkäytön korruptiosta härski esimerkki..

KHO kumosi Turunmaan poliisipäällikön irtisanomisen

Linkki TS:n juttuun

Seppo Sudenniemi
Julkaistu 22.9.2006

Korkein hallinto-oikeus on kumonnut Turunmaan kihlakunnan poliisipäällikön Kaj Malmstenin, 54, irtisanomista koskevat Länsi-Suomen lääninhallituksen ja virkamieslautakunnan päätökset. Malmsten on ollut virantoimituksesta pidätettynä lähes kuusi ja puoli vuotta.

Lääninhallitus ilmoitti torstaina tekevänsä Malmstenia koskevan ratkaisunsa myöhemmin. Se kytkeytyy Malmstenin pyyntöön muutaman kuukauden virkavapaudesta, jonka aikana hän harkitsee tilannettaan.

Malmsten nimitettiin Paraisten nimismieheksi 1982. Vuonna 1996 hänestä tuli Turunmaan kihlakunnan poliisipäällikkö, kun Kemiön, Paraisten ja Nauvon nimismiespiirit yhdistettiin.

– Asia on käynyt pahasti terveyden päälle. Kunpa lääniltä löytyisi sovittelunhalua, Malmsten kuvaili tuntojaan.

Hän oli vuoden 2002 helmikuuhun pari vuotta puolella palkalla virasta pidätettynä ja irtisanomisen jälkeen palkatta neljä vuotta. Päätöksen jälkeen Malmsten voi vaatia korvausta menetyksistään.

Lääninhallitus irtisanoi Malmstenin 7. helmikuuta 2002. Päätöksen perusteina oli muun muassa Malmstenin syyllistyminen huumausainerikokseen ja jättäytyminen pois työkyvyn arvioinnista, johon lääninhallitus oli hänet määrännyt. Malmsten väitti osallistuneensa. Virkamieslautakunta vahvisti läänin päätöksen 14. tammikuuta 2004.

KHO:n päätöksen mukaan lääninhallituksella ei ollut erityisen painavaa syytä Malmstenin virkasuhteen irtisanomiselle. Huumausainerikokseen ei vedottu irtisanomisperusteena kohtuullisessa ajassa, vaan se mainittiin yli kahden vuoden kuluttua siitä, kun asia tuli viranomaisen eli läänin tietoon. Kohtuulliseksi virkamieslaissa katsotaan muutama kuukausi.

Viiden hallintotuomarin tekemän KHO:n yksimielisen päätöksen mukaan läänin katsottiin luopuneen oikeudesta vedota huumausainerikokseen, koska lääni ilmoitti vuonna 2000, ettei Malmstenia irtisanota sen takia.

Virasta pidättämisen perusteena oli paitsi huumausainerikoksesta saatu sakkotuomio, myös poliisipiirissä pitkään ilmenneet johtamisvaikeudet. Malmstenin hallusta löytyi tullissa ulkomailta ostettuja lääkkeitä, jotka hän sanoi tuoneensa omaan käyttöön terveydellisistä syistä. Hän käytti unilääkkeitä ajoittain ilmenevän työstressin takia.

Huhtikuussa 2000 Malmsten kärähti Turussa törkeästä rattijuopumuksesta ajettuaan yöllä humalassa kotiinsa. Hän sanoi nauttineensa alkoholia vasta kotona ajon jälkeen. Käräjäoikeus tuomitsi hänet törkeän rattijuopumuksen sijasta tavallisesta teosta sakkoihin. Turun hovioikeus kumosi tuomion elokuussa 2002 eikä korkein oikeus myöntänyt valituslupaa.

Malmsten kertoi luulleensa, että hänet tämän jälkeen kutsutaan takaisin töihin, mutta lääni sanoi työsuhteen irti. Malmsten vaati oikaisua virkamieslautakunnalta, joka ei muuttanut päätöstä. Malmsten valitti KHO:een.

Kun rattijuopumus irtisanomisperusteena putosi KKO-päätöksen jälkeen pois, lääni vetosi uutena perusteena paraislaisen entisen korkean luottamusmiehen kanteluun.

– Sen mukaan en ollut hoitanut poliisipäällikkönä virkaani hyvin ja ollut riittävästi yhteistyössä kunnallisten tahojen kanssa. Kantelussa valitettiin, että nuoriso juopottelee kaduilla eikä poliisi tee mitään ja muuta sellaista hyvin väljää, Malmsten kertoi.

Malmstenin vaikeudet jatkuivat, kun hän viime joulukuussa puhalsi lähellä kotiaan liikenteessä pysäytettynä 1,45 promillen lukemat. Hän sai törkeästä rattijuopumuksesta 50 päivää ehdollista vankeutta, 20 päiväsakkoa ja syyskuulle ulottuvan ajokiellon.

len

Read more »

Wahlroos: ”EU sanelee typeryyksiä Suomelle”

By |

Mitä Wahlroo tarkoittaa?

Jorma Jaakkola

ja Kalevi Kannus
 
Arkistosta 9. toukokuuta 2012
 
AIHEISTA AJASSA
* Uutta ja wanhaa verkkokaupassa <- haku
* E-kirjat heti luettavaksi <- haku
 
* * *
 
Väite: Suuri osa jäsenyyden puolesta äänestäneistä kansanedustajista EI TIENNYT v. 1994, mitä neuvoteltu sopimus sisälsi.
Silti he äänestivät hallituksen esityksen puolesta
.

 
Siis, Björn Wahlroosko perussuomalaisten linjoilla. Niinkö?
 
”Suomen liittyessä EU:hin ykkösperiaate oli, että valtioiden riippumattomuutta ei missään tapauksessa loukata, ellei se ole aivan välttämätöntä EU:n toiminnan vuoksi. Mitään päätöksiä, joita ei ehdottomasti pidä tehdä Brysselissä, ei missään tapauksessa pidä viedä Brysseliin.”
 
” Mitä me saamme nyt? Me saamme rajoituksia hehkulamppujen käytölle! Ja se sattuu olemaan energiatehokkain tapa valaista talo Suomessa. Tämä on vain yksi esimerkki tuhansista ja tuhansista typeryyksistä, jotka johtuvat EU:n perustuslaillisesta rakenteesta, Wahlroos manasi.”
 
Suomi on Wahlroosin mielestä luopunut omasta viisaista perustuslaillisista periaatteistaan ja omaksunut huonompia keskieurooppalaisia käytäntöjä. Lopputuloksena on enemmistön tyrannia.
 
” Meidän alkuperäisessä perustuslaissa vallan eri osien tasapainotukseen kiinnitettiin paljon huomiota. Kaikki instituutiot tähtäsivät viisaaseen päätöksentekoon ja vallan tasapainottamiseen. Vähä vähältä olemme purkaneet tämän järjestelmän.”
 

Pitää muistaa valehtelun valtiopäivät -1994?

 
Suomessa hehkutetaan sitä miten Kreikka on hoitanut EU:n liittymisen valheellisin perustein. Tässä yhteydessä unohdamme miten Suomi liittyi petoksella Euroopan Unioniin; sen vallankäytön ”YTIMEEN”, niinkuin kansalaisillle julistettiin.
 
Kun lähdetään tästä liikkeelle, ketä ovat ne todelliset vastuunkantajat?
 
Löysin sähköpostiarkistostani tiedoston, jossa olin käyttänyt hyväkseni kiikoislaisen Seppo Sivonen ja kokemäkeläisen Jorma Jaakkola EU-liittymislaista löytämää tekstiä.
 
Sivosen ja Jaakkolan teksti todistaa, että EU-kansanäänestys oli vaalipetos.
 
Sivonen ja Jaakkola olivat alla olevan viestin aikaan huolissaan petoksella tehdystä 141-artiklasta. Nyt eduskuntavaalikeskustelun tärkeimpänä aiheena pitäisi olla Suomen valtiontalouden hoito.
Euron käyttöönottoonkin liittyy salaiset pöytäkirjat ja vaalipetos. Kts. myös Jaakkolan kotisivu http://koti.mbnet.fi/jorjaa/historia.php
 
Saako Suomen petoksellinen parlamentarismi jatkoa huhtikuun 2011 vaalienkin jälkeen?
 
Kysymys liittyen EU-liittymislakiin HE 135-1994 oli lähetetty sähköpostina ensikädessä eduskunnassa 18.11.1994 EU:n liittymislain hyväksymistä äänestäneille; sekä muille asiaan osallistuneille etc…
 
Oletteko ollut tietoinen EU-liittymislain HE 135-1994 vp:n 18.11.1994 eduskuntakäsittelyn osalta, että artiklat 141 ja 142 kirjoitettiin EU-liittymisasiakirjaan siirtymäsäädöksinä?
 
Sähköpostikysely löytyy osoitteesta: http://www.promerit.net/forum.eu.tukikysely.html
 
Tässä Seppo Kääriäisen vastaus:
 
—–Alkuperäinen viesti—–
Lähettäjä: Kääriäinen Seppo [mailto:seppo.kaariainen@eduskunta.fi]
Lähetetty: 23. lokakuuta 2007 16:42
Vastaanottaja: Kalevi Kannus
Aihe: Vastaus:KYSELY
Hyvä Kalevi Kannus,
Kiitos kysymyksestäsi.
 
Olen ollut tietoinen, että artikloissa 141 ja 142 on ollut kysymys pysyvistä tuista.
Terveisin,
Seppo Kääriäinen
 
* * *
 
Kommenttini hänelle:
—-Alkuperäinen viesti—-
Lähettäjä: kalevi.kannus@promerit.net
Päivämäärä: 23.10.2007 18:58
Vastaanottaja: seppo.kaariainen@eduskunta.fi
Aihe: Vastaus: KYSELY
 
Kunnioittavat kiitokset palautteestanne.
 
KTS. http://www.promerit.net/forum.eu.tukikysely.html
 
Epäilemättä Te olette ollut erityisasemassa muihin päättäjiin nähden..
Nimittäin tosiasiat puhuvat toista.
 
Maatalousartiklojen oikeudellisesta luonteesta mietittäväksi retoriset
kysymykset,
 
1. Onko niin, että Ahon hallitus loi kansanedustajille ja kansalle
mielikuvia, että 141- ja 142-artiklat ovat pysyviä?
 
2. Kuinka tarkkaan Te luitte marraskuussa 1994 Valtiopäivät 1994;
Asiakirjat A4 HE 135-1994 vp, niteet I-II, erityisesti Maatalous sekä
Valtiopäivät 1994; Asiakirjat A5 HE 135-94 vp niteet III ja IV, HE:t
136-151-94 vp:t?
 
Väitämme, että Te ette ole lukenut kyseisiä asiakirjoja.
 
Teillä, eikä kenelläkään suomalaisella, ei ole mitään oikeutta syyttää EU:ta tai komissiota siitä, että Ahon hallitus ei kertonut totuutta, vaan sotki asioita mielikuvilla, joissa me näissäkin 141-neuvottelukeskusteluissa elämme.
 
Perustelemme edellä olevan väitteemme seuraavalla sitaatilla HE 135-94
vp:stä, s. 6: >>Yleisperustelut<<, kohta >>1. Johdanto<<:
 
>>Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi 24 päivänä toukokuuta 1994 ulkoasiainministeriölle antamassaan lausunnossa, saatuaan VJ 53 §:n 2 momentissa tarkoitetun selvityksen, että aineiston laajuuden johdosta EY:n sekundäärilainsäädännön suomentaminen ja ruotsintaminen, autentifioimismenettelystä puhumattakaan, on väistämättä kesken vielä silloin, kun jäsenyysesitys annetaan. Valiokunta katsoi, että tässä poikkeuksellisuudessaan erikoisessa tilanteessa eduskunnan tiedonsaanti voidaan parhaiten turvata toimittamalla sekundäärilainsäädäntö eduskuntaan konekielisenä sopivina kokonaisuuksina sitä mukaa kuin käännöstyö edistyy. Eduskunnan tekstiarkistoon on myöhemmin sovittu toimitettavaksi sekundäärilainsäädäntö EY:n julkaiseman lainsäädäntöhakemiston mukaisesti jaoteltuna ja indeksoituna.
 
Sopimuspuolten allekirjoituskonferenssin yhteydessä hyväksymään päätösasiakirjaan on toisinnettu hakijamaiden ja unionin neuvoston puheenjohtajan välinen kirjeenvaihto tietojenvaihto- ja neuvottelumenettelystä, joka koskee liittymissopimuksen allekirjoituksen ja voimaantulon välisenä aikana EU:ssa tehtäviä päätöksiä. Asioiden käsittelyn kannalta merkittäviä uusia EY:n säädöksiä tullaan saattamaan eduskunnan tietoon valiokuntakäsittelyn yhteydessä.<<
 
Edellä oleva teksti todistaa, ettei suuri osa jäsenyyden puolesta äänestäneistä kansanedustajista tiennyt, mitä neuvoteltu sopimus sisälsi.
Silti he äänestivät hallituksen esityksen puolesta.
 
Ne kansanedustajat, jotka tiesivät sopimuksen asiasisällön, pakenivat vaalipetoksellisella tavalla kansan selän taakse.
 
Miten ihmeessä kansa olisi voinut tietää sopimuksen sisällöstä, koska kansanedustajatkaan eivät sitä tienneet?
 
Laatinut:
Seppo Sivonen, Kiikoinen
Jorma Jaakkola, Kokemäki
 
Selvityksen tekijä:
 
Kalevi Kannus

 
* * *
 
Kansanedustajat, jotka kannattivat liittymislain HE135-94 vp hyväksymistä:

Ahvenanmaa

Jansson Gunnar RKP Mariehamn,
 
Helsinki
Alho Arja SDP Helsinki, Antvuori Pirjo-Riitta Kok. Helsinki, Biaudet Eva RKP Helsinki, Donner Jörn RKP Helsinki, Haavisto Pekka Vihr. Helsinki, Halonen Tarja SDP Helsinki, Hautala Heidi Vihr. Helsinki, Iivari Ulpu SDP Helsinki, Laurila Ritva Kok. Helsinki, Lipponen Paavo SDP Helsinki, Luuk­kainen Hannele Vihr. Helsinki, Moilanen Eeva-Liisa SKL Helsinki, Ojala Outi Vas. Helsinki, Piha Kirsi Kok. Helsinki, Rauramo Anssi Kok. Espoo, Rehn Olli Kesk. Helsinki, Salolainen Pertti Kok. Helsinki, Tuomioja Erkki SDP Helsinki, Zyskowicz Ben Kok. Helsinki,
 
Hämeen eteläinen
Helle Esko Vas. Janakkala, Koskinen Johannes SDP Hämeenlinna, Lindqvist Maija-Liisa Kesk. Lahti, Luttinen Matti SDP Lahti, Pietikäinen Sirpa Kok. Hämeenlinna, Pura Martti Kesk. Tammela, Räty Pekka Vihr. Lahti, Saario Väinö Kok. Lahti, Savolainen Lea SDP Hämeenlinna, Skinnari Jouko SDP Lahti, Toivonen Kyösti Kok. Hollola, Viinanen Iiro Kok. Riihimäki,
 
Hämeen pohjoinen
Gustafsson Jukka SDP Tampere, Hassi Satu Vihr. Tampere, Lahti-Nuuttila Pentti SDP Kangasala, Lindroos Reijo SDP Mänttä, Ojala Arja SDP Tampere, Ollila Heikki A. Kok. Kangasala, Rimmi Eila Vas. Tampere, Sasi Kimmo Kok. Tampere, Stenius-Kaukonen Marjatta Vas Tampere, Taina Anneli Kok. Tampere, Takala Irmeli Kok. Tampere,
 
Keski-Suomi
Hacklin Iiris SDP Jämsä, Lahtinen Matti Kok. Jyväskylän mlk, Laitinen Reijo SDP Jyväskylä, Leppänen Pekka Vas. Suolahti, Pekkarinen Mauri Kesk. Jyväskylä, Viljamaa Marja-Leena SDP Jyväskylä
 
Kuopio
Huuhtanen Jorma Kesk. Nilsiä, Kääriäinen Seppo Kesk. Helsinki, Rajamäki Kari SDP Varkaus, Rossi Markku Kesk. Suonenjoki, Ryynänen Mirja Kesk. Maaninka, Saastamoinen Riitta Kok. Kuopio, Tykkyläinen Marja-Liisa SDP Kuopio
 
Kymi
Hurskainen Sinikka SDP Imatra, Häkämies Kari Kok. Kotka, Kasurinen Anna-Liisa SDP Kotka, Kekkonen Antero SDP Kotka, Laukkanen Markku Kesk. Valkeala, Liikkanen Raimo Kesk. Luumäki, Louvo Anna-Kaarina Kok. Kouvola, PesäIä Mikko Kesk. Iitti, Pykäläinen Tuija Maaret Vihr. Lappeen­ranta, Ranta Jussi SDP Lappeenranta, Vähänäkki Matti SDP Vehkalahti
 
Lappi
Apukka Asko Vas. Sodankylä, Aula Maria Kaisa Kesk. Tervola, Korteniemi Ossi Kesk. Pello, Korva Timo E. Kesk. Kemijärvi, Näsi Lasse Kesk. Sodankylä, Pelttari Seppo Kesk. Tornio, Rask Maija SDP Kemi
 
Mikkeli
Backman Jouni SDP Savonlinna, Ihamäki Timo Kok. Heinola, Kauppinen Riitta Kok. Pieksämäki, Komi Armas Kesk. Joroinen, Lahikainen Erja SDP Heinola, Muttilainen Kyllikki SDP Mikkelin mlk, Rusanen Pirjo Kok. Mikke­li
 
Oulu
von Bell Aarno SDP Kajaani, Isohookana-Asunmaa Tytti Kesk. Haukipudas, Jaakonsaari Liisa SDP Oulu, Jouppila Riitta Kok. Oulu, Kemppainen Hannu Kesk. Kajaani, Korhonen Martti Vas. Oulu, Mattila Kalevi Kesk. Ylivieska, Renko Tellervo Kesk. Oulu, Saapunki Pauli Kesk. Kuusamo, Savela Oiva Kok. Oulu, Ukkola Tuulikki LKP Oulu, Vähäkangas Juhani Vas. Raahe
 
Pohjois-Karjala
Jokiniemi Esko Kesk. Liperi, Kuittinen Tuula Kesk. Juuka, Myller Riitta SDP Joensuu, Turunen Eeva Kok. Joensuu, Törnqvist Kerttu SDP Lieksa, Väistö Matti Kesk. Kiihtelysvaara
 
Uusimaa
Andersson Claes Vas. Espoo, Anttila Ulla Vihr. Vantaa, Dromberg Kaarina Kok. Vantaa, Hämäläinen Tuulikki SDP Hyvinkää, Jurva Marita SMP Espoo, Kalliomäki Antti SDP Vantaa, Karhunen Minna Kok. Hyvinkää, Kautto Tarja SDP Vantaa, Kivelä Pekka Kok. Kauniainen, Lax Henrik RKP Helsinki, Lehti­nen Leila Kok. Espoo, Linnainmaa Tuula Kok. Espoo, Louekoski Matti SDP Espoo, Luhtanen Leena SDP Espoo, Markkula Hanna Kok. Vantaa, Metsämä­ki Lauri SDP Tammisaari, Nikula Paavo Vihr. Espoo, Paakkinen Saara-Maria SDP Tuusula, Paloheimo Eero Vihr. Tuusula, Pietikäinen Margareta RKP Espoo, Rehn Elisabeth RKP Kirkkonummi, Tiuri Martti Kok. Espoo, Vanha­nen Matti Kesk. Nurmijärvi, Varpasuo Päivi Kok. Vihti, Westerlund Henrik RKP Pernaja


 
Vaasa

Aho Esko Kesk. Kannus, Ala-Harja Kirsti Kok. Seinäjoki, Björkenheim Rose­Marie Kesk. Isokyrö, Jäätteenmäki Anneli Kesk. Lapua, Mäki-Hakola Pentti Kok. Nurmo, Nordman Håkan RKP Vaasa, Norrback Ole RKP Vaasa, Nyby Mats SDP Pietarsaari, Renlund Boris RKP Pietarsaaren mlk, Urpilainen Kari SDP Kokkola, Vehkaoja Marjatta SDP Vaasa, Wahlström Jarmo Vas. Vaasa.

 
Turun eteläinen

Enestam Jan-Erik RKP Västanfjärd, Kaarilahti Marjut Kok. Turku, Kanerva Ilkka Kok. Turku, Kuuskoski Eeva Kesk. Turku, Laivoranta Jarmo Kesk. Masku, Niinistö Sauli Kok. Salo, Paasio Pertti SDP Turku, Perho-Santala Maija Kok. Turku, Puisto Virpa SDP Turku, Roos Jukka SDP Perniö, Rönn­holm Mikko SDP Naantali
 
Turun pohjoinen
 
Aho Raila Vas. Pori, Laaksonen Timo Vas. Pori, Lamminen Kalevi Kok. Pori, Roos Timo SDP Vammala, Vuoristo Raimo SDP Pori.
 
Yhteensä 152
 
Puhemiehenä äänestyksen ulkopuolelle jäi myönteisesti suhtautunut Riitta Uosukainen

Read more »

Suomesta karkotetaan ja syrjäytetään jatkumona kantasuomalaisia perheitä?

By |

Artikkeli julkaistu aiemmin 21. tammikuuta 2011.
 
Päivittäin saan sähköpostikansiooni tämän sortin viestejä:
—–Alkuperäinen viesti—–
Lähettäjä: [xxx@xxx]
Lähetetty: 19. tammikuuta 2011 13:22
Tervehdys Kalevi
Olen saanut asiani EIT:n käsittelyyn.

../..
 
”Keskeiset asiat, joilla pääsin EIT:n käsittelyyn on sananvapaus ja syrjintä ja se, etten ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Ilmoitin, että kaikkiaan 15 Euroopan Ihmisoikeussopimuksen artiklaa 17:sta on rikottu minun asioissani. Oikeudenkäyntini ovat kestäneet jo lähes 16 vuotta.”
 
”Valitettavasti nyt jo tilanne on se, etten tunne oloani turvalliseksi Suomessa ja ehkä joudun tekemään jonkinlaisen ratkaisun asiassa.”
../..
 
Oikeusohjeita 450 vuoden takaa –

Olaus Petrin TUOMARIN OHJEET

 
”Yhteisen kansan hyöty on paras laki”
 
Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.
 
Kaikkea lakia on älyllä käytetettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys, ja oikeudessa pitää olla armo mukana.
 
Yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sentähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän.
 
Näin sanotaan aivan uuden ajan alusta peräisin olevissa tuomarinohjeissa, jotka löytyvät Suomen laki -teoksen alkulehdiltä. Muutamia sivuja käsittävien ohjeiden pääteema on, että lait ja esivalta ovat kansan parhaaksi ja että valtaa ei saa käyttää väärin.
 
Tuomarinohjeet on kokoelma oikeusperiaatteita, jotka laati uskonpuhdistaja, pappi ja oikeusoppinut Olaus Petri 1530-luvulla. ”Muutamia yleisiä ohjeita, joita tuomarin tulee noudattaa” julkaistiin ensi kerran painettuna vuonna 1616. Vuodesta 1635 ne ovat olleet ja ovat edelleen – siis jo runsaan 360 vuoden ajan – vuosittain julkaistavan lakikir­jan joh­dantona sekä Ruot­sis­sa että Suomessa.
 
Kun Olaus Petri kokosi ohjeet, Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa. Tuomarinohjeet kuuluvatkin 1800-luvun alkuun jatkuneeseen Suomen ja Ruotsin 700-vuotiseen yhteiseen historiaan.
 
Vuosisatojen kuluessa tuomarinohjeista on tullut olennainen osa pohjoista, niin suomalaista kuin ruotsalaistakin, oikeusperinnettä. Ohjeiden yleiset periaatteet ja käytännölliset neuvot sisältävät monilta kohdin edelleenkin pätevää ja hyväksyttävää viisautta laintulkinnan tueksi.

——————————————————————————–
 
Ei kukaan voi antaa toiselle suurempaa oikeutta kuin hänellä itsellään on.
 
Väärin saatu ei ole saatua.
 
Jolla ei ole tavaraa, kärsiköön ruumiinrangaistuksen.
 
Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella.
 
Ei kaikki ole totta, mikä on toden näköistä.
 
Mitä synnillä saadaan, se murheella menetetään.
 
Se tekee lakia vastaan, joka tekee lain tarkoitusta vastaan, vaikka hän näyttäisikin tekevän lain sanain mukaan.
 
Tuomarinohjeiden juuret ulottuvat syvälle keskiaikaan, antiikkiin ja aina Vanhan testamentin aikoihin saakka. Ohjeet sisältävät erillisten sääntöjen muodossa Raamattuun, roomalaiseen ja kanoniseen oikeuteen, saksalaisiin oikeusperiaatteisiin ja ruotsalaiseen oikeuteen perustuvia ohjeita, joista useimmat ovat vahvistuneet yleisesti hyväksytyiksi oikeusperiaatteiksi. Mukana on myös vanhoja ruotsalaisia kansanomaisia sananlaskuja.
 
Vaikka tuomarinohjeita ei ole milloinkaan vahvistettu laiksi, niillä on lakikirjan liitteenä ollut varsin merkittävä aatteellinen vaikutus lainkäytössä. Suuri osa niiden sisältämistä siviili-, rikos- ja prosessioikeudellisista säännöistä on aikojen kuluessa saanut sijansa myös laissa.
 

Poliittinen tuomarikunta

Poliittinen tuomarikunta

2000-luvulla tuomarikunnan ohjaus tapahtuu… puoluekartan rakenteista.
 
nilssonKun sitavastoin pitäisi keskustella oikeusvaltion perusteoista lainkäytön osalta

 

Kannustusta
voi osoittaa helposti
tökkäämällä sivujen
mainoksia

Read more »

”Yksittäistapaus”

By |

Julkaistu aiemmin 2011.
 
Helsingin Sanomien Nuorten postissa lukiolaisnuori kysyy: ”Eikö maahan jättäminen ole heitteillejättö?”
Yleispätevä vastaus lienee ETTEI OLE, koska kyseessä on ollut selkeästi ”yksittäistapaus”. Nyt varsinkin velkalaman aikana ”yksittäistapauksiin” kajoaminen on ehdottomasti KIELLETTY ja tuhma teko. Empatia ei ole privatisoituneeseen positiiviseen ajatteluun kuuluva ARVO.
 
Pitää vain itsetykönään ajatella POSITIIVISESTI kaikesta mahdollisesta, mitään toiminnallisia tekoja ajatteluhan ei edellytä. Sympatian rippeeet sentään ovat HYVÄKSYTTYJÄ, jos edes vilkaisee ja väistää hillitysti..
 
Jos ylipäätään osallistuu johonkin pyyteettömästi; korkeintan kaukana olevat kohteet ovat HALLITTAVISSA, joita ei tarvitse koskea, ehkä vain seurata television uutiskuvia .. jos nyt niitäkään.
 
Kilpailuyhteiskunnassa pitää jokaisen tulla toimeen – kehdosta hautaan asti – omin avuin: Heikot sortukoot. Vain ”positiivisesti” ajattelevat ja omista eduistaan huoltapitävät ovat yhteiskuntakelpoisia.
 

Read more »

Keskitysleirejä Suomeen?

By |

Yrjö Saraste…

Sami Savio kirjoittaa miten ”Palautuskeskukset” parantaisivat turvallisuutta.” Hän on pelästynyt kun hallituksen tuoreessa sisäisen turvallisuuden selonteossa todetaan terrorismin uhan kohonneen Suomessa.
.
Selonteon mukaan terrorismiuhkaa lisäävät konfliktialueilla taisteluihin osallistuneiden tulo Suomeen. Myös laajamittainen laiton maahantulo mainitaan merkittävänä turvallisuusympäristön muutoksen syynä. Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksista on kadonnut vuoden 2015 ja alkuvuoden 2016 aikana peräti noin 2 500 turvapaikanhakijaa. Keskusrikospoliisin tiedusteluosaston päällikkö Sanna Palo arvioi vastaanottokeskuksista viranomaisten tietämättä poistuneisiin turvapaikanhakijoihin liittyvän vakavia riskejä.
.
Savio kertoo jättäneensä sisäministeri Petteri Orvolle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee vastaanottokeskuksista kadonneiden ja osin tuntemattomienkin turvapaikanhakijoiden Suomessa oleskelun aiheuttamaan uhkaan vastaamiseksi käytettäviä toimenpiteitä.
.
Savio esittää, että Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt olisi tarkoituksenmukaista siirtää säilöönottoyksiköihin tai hallituksen 8.12.2015 julkaiseman turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman mukaisesti perustettaviin, tarkasti valvottuihin palautuskeskuksiin. Hän esittää miten tämä olisi yksinkertainen ja kustannustehokas tapa parantaa Suomen sisäistä turvallisuutta.
.
Perinteisesti tällaisia ”tarkasti valvottuja palautuskeskuksia” on kutsuttu keskitysleireiksi ”
.
Mielestäni hallituksen ja median turvallisuuspelottelu menee jo liian pitkälle. Pytkimys on tietysti saada kansa alistumaan yhä tiukempaan valvontaan.
.
Yrjö Saraste

Read more »

Olemmeko edelleen Neuvostoliiton varjossa?

By |

Julkaistu aiemmin 11. toukokuuta 2012
 
Mika Waltarin kirja julkaistiin ensimmäisen kerran v. 1942 ja uusintapainoksena v. 1994. Kirjan 1. kappaleen ostikko on: ”Kyynpesä keskellä Suomen pääkaupunkia.”
 
” Helsingissä Bulevardin alapäässä kohoaa ruskeankeltaisena ja korkeana n:o 21. tsaarivallan aikainen virastorakennus, joka lähes kaksikymmentä vuotta joutui olemaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton diplomaattisen edustuksen toimipaikkana. …/..
 
Waltarin kirjan takakannesta:

Vertailuna Waltariin Mannerheimin salaisen asiamiehen Vilho Tahvanasen selostuksiin suhtautumisesta itänaapurin sodanaikaisista yhteyksistä:
 

 
Tässä majuri Kaarlo Lipsasen kirjen Gerth Bieselle:

 
Vilho Tahvanaisen toinen kirja vuodelta 1973. Miksi Suomi ei käyttänyt etsikkoaikaansa? Tässä osio lukjalle:

 
KUKA PELKÄÄ ”KARHUN” VARJOA?
 

 

* * *
E-kirjat heti luettavaksi <- haku
Uutta ja wanhaa verkkokaupassa <- haku

Read more »

Miksi Suomessa on väärennetty historiaa?

By |

Krimiä kehotetaan valitsemaan: Joko natsien hakaristi tai Venäjän trikolori
 
Sevastopoliin on ilmestynyt Krimin kansanäänestyksen mainosplakaatteja, joissa on rankkaa natsisymboliikkaa.
 
Maailmansodan miehitysalueiden ja etupiirijakojen kartat 70-vuoden takaa ”uusiokäyttöön”.
 
Suomessa väärennetyt historiankirjoitukset tuomiovallan ”suojelussa”… mm. Mnneheimin muistdlmat (Otava) kuin ”keittokirja”.
 
http://www.promerit.net/talvisodan-kysymyksia

Read more »

Täysin turha kärhämä…

By |

Onhan näitä anteeksipyyntövaateita ollut aiemminkin…

 
Radio Nova: Jouni Backman ei tyytynyt Katajan anteeksipyyntöön
 
Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja pyysi anteeksi eduskunnan puhemieheltä Eero Heinäluomalta (sd) jeesustelupuheitaan Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelman haastattelussa.
 
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mielestä Kataja ei pyytänyt suoraselkäisesti anteeksi vaan selitteli.
 
lue uutinen

Read more »

Kaikkivaltias kokoomus hallitsee Suomea

By |

Uusinta vuodelta 2013.
 
Unto Hämäläinen, Helsingin Sanomissa
 

Kokoomus oli vuosikymmenet paitsiossa, mutta nyt se on 26 viime vuoden aikana ollut hallitusvastuussa enemmän kuin mikään muu puolue.

 
Pääministeri Jyrki Kataisen on vaikea puhua. Hän köhii ja hörppii vesilasista, joka on puhujapöntön reunalla. Katainen pyytelee anteeksi ja sanoo olevansa väsynyt. Hän on juuri palannut Helsinkiin Brysselistä, jossa on neuvoteltu 36 tuntia yhteen menoon Euroopan unionin budjetista.
 
Pian Katainen saa puheen rytmistä kiinni. Hän on pitänyt tuhansia puheita, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun hän puhuu teurastamossa.
 
Kuulijat eivät kuitenkaan ole kuolleita eläimiä, eivätkä he riipu koukuista katosta, vaan he ovat Kataisen puoluetovereita, kokoomuksen puoluevaltuuston jäseniä, jotka pitävät kokoustaan helsinkiläisessä trendipaikassa, Kellohallin ravintolassa Kalasataman alueella. Sali on entinen teurastamo.
 
Paikka on oikeastaan aika kalsea, mutta se on huolellisesti valittu. Kokoomus on puolue, joka käy päättymätöntä mielikuvakampanjaa. Tänään kokoomus haluaa esiintyä työn puolueena.
 
Niinpä oikeat kokit saavat hääriä avokeittiössä Kataisen selän takana. He ovat hyvää rekvisiittaa lehtikuviin ja television uutisfilmeihin.
 
Alati jatkuvasta vaalikampanjasta vastaa ../..
artikkeliin
 
Seppo Lindblom punakaartilaisen pojanpoika ja sosiaalidemokraattisen ammattiyhdistysjohtajan poika … ottaa kantaa kirjassaan ”Huojuva tasavalta” nykyisen SDP:n eurooppapolitiikkaan… ei kovin myötäeläen.

Read more »