Oikeasti, jos Suomi eroaisi EU:sta?

Yhä pienemmät brittiyritykset suunnittelevat siirtävänsä toimintonsa ulkomaille, jos Britannia irtautuu EU:sta ilman sopimusta.

Asiasta uutisoi brittilehti Guardian.

Kyselyn mukaan lähes joka kolmas yritys suunnittelee muuttavansa ainakin osan toiminnoistaan ulkomaille selvitäkseen kovasta brexitistä. Yritysjohtajien huoli tilanteen epävarmuudesta kasvaa, sillä Iso-Britannian parlamentti ei ole päässyt sopuun EU-eron käytännön asioista määrittelevästä sopimuksesta.

Tähän mennessä isot yritykset, kuten Sony ja Panasonic, ovat siirtäneet Euroopan päämajansa mantereen puolelle. Kyselyn tilannut, yritysjohtajia edustava Institute of Directors (IoD) arvioi, että lähiviikkoina samaan ratkaisuun päätyvät myös yhä pienemmät yritykset.

– Näille [pienemmille] yrityksille, joilla tyypillisesti on vähemmän resursseja, tämä tulee olemaan hyvin kallis toimenpide, sanoo IoD:n pääjohtaja Edwin Morgan Guardianin haastattelussa.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 29 prosenttia oli sitä mieltä, että brexit merkitsee suurta riskiä heidän toiminnoilleen Isossa-Britanniassa. Joka kymmenes oli jo perustanut toimintoja muualle.

Vastaa