Joka määrää, myös maksaa.

SOTE-uudistukseen liittyen, jonka lähetin Hesarin mielipidesivujen toimitukseen, mutta eivät julkaisseet:

SE JOKA MAKSAA, SE MYÖS MÄÄRÄÄ.

Kun Suomessa aikanaan rakennettiin terveyskeskuksia muun muassa kahden tuhannen asukkaan kesämökkikuntaani, niin tuskin niitä omilta asukkailta kerätyillä verotuloilla pystytettiin. Muistan joskus tunnetun poliitikon julkisuudessa maininneenkin, että kun Helsinkiin piti vastaavia hoitoyksiköitä valmistaa, niin valtion rahaa ei enää löytynytkään. Helsinkiläisenä olen tämän myös tuntenut vuosien kuluessa niin, että olen joutunut suurimmaksi osaksi turvautumaan yksityisiin lääkäripalveluihin julkisen puolen kroonisen ruuhkaisuuden takia. En ole tästä kuitenkaan ollut katkera, koska yhteiskunnan tehtävä on toimia vain perälautana eli viimeisenä varmistuksena hoidon saamiselle. Jos tänä ei ole riittänyt, olen saanut valita itselleni haluamani palvelun omalla kustannuksella.

On luonnollista, että harvaan asutussa maassa saman palvelutason takaaminen kaikille asukkaille on vaatinut alueellisia tulonsiirtoja. Tämä on merkinnyt sitä, että kaupungit ovat osin joutuneet rahoittaneet muun muassa maaseudun sote-palveluja. Nyt kun ollaan taas tekemässä suurta rakennemuutosta, maallikosta näyttää vähän siltä, että kaupungit ovat taas joutumassa uudistuksen rahoittajiksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että emme enää elä suljetussa entisaikojen Suomessa, vaan internetin kutistamassa maailmassa, jossa Suomenkin on tehtävä poliittisten päätösten sijaan yhä enemmän kustannustehokkaita ratkaisuja. Onko siis entisenlaisiin aluetukiin enää varaa?

Näyttää siltä, että kummallakin päähallituspuolueella on tässä asiassa kuitenkin poliittinen agenda eli oma lehmä ojassa. Toisin sanoen toinen on lisäämässä aluetukia ja toinen vaatii suvereenia valinnanvapautta. Tämä voi kuitenkin lisätä kustannuksia ja sitä kautta heikentää Suomen kilpailukykyä.

Hesarin etusivulla 6.4. oli otsikko, ”Vakuutusyhtiö ei anna valita lääkäriä”. Onko valinnanvapautta silloin liikaa, jos asiakas saa valita palvelun tuottajan? Luulen, että tässäkin asiassa, jos tahdotaan pitää kulut kurissa, kannattaisi toimia samalla periaatteella kuin yllä mainittu vakuutusyhtiö: Se joka maksaa, se myös määrää!

Esa Ranne
Helsinki

One thought on “Joka määrää, myös maksaa.”

  1. SOTE on puoluepoliittinen aluehallinnon väline. Sosiaali. ja terveyspalvelujen käytännöt toimivat sotesta huolimatta. Jo nyt on valinnanvapautta selkeästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *