Sopeutumiseläkkeestä

Sopeutumiseläkettä saavat ennen 2011 valitut,

töihin palaamattomat kansanedustajat iästä huolimatta, jotka ovat olleet eduskunnassa vähintään 7 vuotta. Täysi eläke maksetaan 15 vuoden palveluksesta, kansanedustajan eläkeikään 65 vuoteen saakka. Täysi sopeuttamiseläke vaihtelee 60 – 66 %:n luokkaa noin 6200 – 6800 euron kansanedustajan palkkiosta ja keskiarvot kaikilla ex-kansanedustajilla lienee 2500 – 4000 euron välillä kuukaudessa. Parhaat, ministerinä olleet saanevat jopa 6000 euron kuukausieläkettä.

Sopeutumiseläkettä voi nostaa,

vaikka ”kierrättäisi” pääomatuloja itselleen osakeyhtiön kautta. Alle 2900 euron kuukaudessa hankkiva sopeutumiseläkeläinen saa hankkia sivutuloja 660 euroa kuussa ja se ei vähennä eläkkeen määrää. Tavallisella työttömällä se raja taitaa olla 300 euroa ja pieniä eläkeläisiäkin verotetaan lisätöistä. Tästä 300 euron etuuden saavutusta pitivät muutamat vasemmistopolitikot vuosisadan saavutuksena, vaikka töitä ei ollut juuri kenellekkään.

Entinen kansanedustaja voi mennä välillä töihin ja taas uudestaan työttömänä hakea jatkoa tälle sopeuttamiseläkeelle. Sekä soputtamisraha ja sopeuttamiseläke ovat veronalaista tuloa.

1 ajatus aiheesta “Sopeutumiseläkkeestä”

  1. Patria-neuvottelukunnan puheenjohtajan Sinuhe Wallinheimon (kok.) mukaan Suvi Lindénillä olisi tarvetta selvittää toimintaansa julkisesti.

    Videosoitin kohdasta: MTV (Tietosuojakäytäntö)
    – Toivottavasti Suvi Lindén osaa vetää nyt omat johtopäätökset, että hänellä olisi hieman tarvetta selittää tätä nyt julkisesti, Wallinheimo sanoo STT:lle.
    Wallinheimo ei ota suoraan kantaa siihen, pitäisikö Uganda-vyyhdin seurauksena otsikoihin nousseen entisen kokoomusministerin antaa toiminnastaan jokin selvitys kokoomukselle tai Patrialle.
    Lindén on ollut julkisuudessa niukkasanainen sen jälkeen, kun selvisi, että hän oli ollut Ugandassa yhteisellä matkalla hotellihuoneesta kuolleena löytyneen suomalaisen liikemiehen kanssa. Hän on kirjoittanut Facebookissa olleensa Ugandassa tietoyhteiskunnan edistämiseen liittyvissä tehtävissä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa